Suomi-sarja 2017–2018

  • 60 280
  • 112

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Melkoisen erikoista on kyllä Suomi-Sarjan joukkueiden kohdalla tämä kokoonpanojen "valmius" näin heinäkuun alussa. Hokilla tietysti poikkeuksellinen tilanne kun uusi joukkue on ollut perustettuna vasta kuukauden verran ylipäätään. Siellä on taatusti sopimuksia jo olemassa, ihmetyttää miksei niistä tiedoteta mitään? MIkäs tuo AIK/Laser HT kombo oikein on?
 

The Rock

Jäsen
Melkoisen erikoista on kyllä Suomi-Sarjan joukkueiden kohdalla tämä kokoonpanojen "valmius" näin heinäkuun alussa.

Kun vertaa vuoden takaiseen tilanteeseen, on eteenpäin menoa havaittavissa, sillä nyt noita ”nolla sopimusta”-seuroja ei ole enää kuin yksi. Se on kuitenkin selvä juttu, että Suomi-sarjan tunnettuutta ja näkyvyyttä pitäisi kaikkien seurojen ehdottomasti pyrkiä lisäämään, jotta kiinnostus kasvaisi.

Harmillisesti monella paikkakunnalla on edelleen käytössä malli, jonka mukaan jääkiekko loppuu helmi-maaliskuun vaihteessa ja alkaa uudelleen taas vähän kuin tyhjästä vasta elo-syyskuussa. Siihen väliin jäävänä aikana perttiperuskatsoja ei varmasti edes muista, että omassa kotikaupungissa pelataan Suomi-sarjaa saati ylipäänsä jääkiekkoa.

MIkäs tuo AIK/Laser HT kombo oikein on?

Viime kaudella Limingassa Suomi-sarjaa pelannut Uleåborg A.I.K sekä Oulunsalossa II-divisioonaa tahkonnut Laser HT löivät kuukausi takaperin hynttyyt yhteen, jonka myötä jatkossa Oulunsalossa pelaa Suomi-sarjaa näiden joukkueiden kombo, joka on Suomen Jääkiekkoliiton mukaan nimeltään AIK/Laser HT.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viime kaudella Limingassa Suomi-sarjaa pelannut Uleåborg A.I.K sekä Oulunsalossa II-divisioonaa tahkonnut Laser HT löivät kuukausi takaperin hynttyyt yhteen, jonka myötä jatkossa Oulunsalossa pelaa Suomi-sarjaa näiden joukkueiden kombo, joka on Suomen Jääkiekkoliiton mukaan nimeltään AIK/Laser HT.

Muistaakseni, kun paperi-Kalevassa oli juttu yhdistymisestä, siinä mainittiin myös, että joukkue käyttää tulevaisuudessa yksinkertaisesti nimeä Laser HT.

e. No joo, näkyy siitä olevan maininta myös tuossa linkittämässäsi Facebook-päivityksessäkin
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Jännitystä saattaa ensi kaudeksi taas Suomi-sarjaan siunaantua, jos EU ei pystykään Mestikseen osallistumaan. Näin ollen Suomi-sarjasta nousisi oletettavasti yksi joukkue suoraan ja toinen karsisi. Näinköhän tässä tapauksessa pelattaisiin jälleen finaali Suomi-sarjan kahden parhaan välillä, vai sittenkin otettaisiin taas karsintasarja...
 

The Rock

Jäsen
Eteenpäin on menty!

Kun sarjakauden alkuun on aikaa tasan kolme viikkoa, näyttää Suomi-sarjajoukkueiden sopimustilannekatsaus seuraavanlaiselta, mikäli vain olen pysynyt omine muistiinpanoineni edes jokseenkin kartalla.

Se on mielestäni jopa silmiinpistävää, että vain muutamilta joukkueilta puuttuu enää se reilun kentällisen verran pelaajia, sillä vuosi takaperin täysin sopimuksia julkaisemattomia oli vielä tässä kohtaa syksyä tulkintatavasta riippuen 3-4 kappaletta. Eteenpäin on siis menty ja hyvä niin.

Suurelta osin Suomi-sarjan runkosarja voitaisiin siis aloittaa vaikkapa jo tänään ja muutenkin sopimusrintamalta ovat tuloillaan oikeastaan enää ne viimeiset palapelin palaset kutakuinkin valmiista kokonaisuuksista ennen 23. syyskuuta käynnistyvää runkosarjaa.

Suomi-sarjajoukkueiden sopimustilanteet 2.9.2017 mennessä:

D-Kiekko
Valmennus: Jari Tapper, Aaro Laitinen & Janne Pekkarinen (mv)
Pelaajat: 19 sopimusta (3 maalivahti, 6 puolustajaa [+3] & 10 hyökkääjää [+6])

FPS
Valmennus: Asko Rantanen, Marko Vehmas, Joni Kujala & Ville Nyrönen (mv)
Pelaajat: 19 sopimusta (2 maalivahtia [+1], 5 puolustajaa & 12 hyökkääjää [+1])

Haukat
Valmennus: Sami Helenius, Samu Mustonen & Jyrki Kylmänen
Pelaajat: 24 sopimusta (2 maalivahtia, 7 puolustaja & 15 hyökkääjää)

HCIK
Valmennus: Ilkka Saarela & Jari Saaristo
Pelaajat: 25 sopimusta (3 maalivahtia, 8 puolustajaa & 14 hyökkääjää)

Hokki
Valmennus: Jukka Niiranen & Pasi Häkkinen (mv)
Pelaajat: 19 sopimusta (1 maalivahti, 6 puolustajaa & 12 hyökkääjää)

Hunters
Valmennus: Tero Määttä & Sami Ryhänen
Pelaajat: 26 sopimusta (2 maalivahtia [+1], 8 puolustajaa & 16 hyökkääjää)

JHT
Valmennus: Joni Petrell, Teemu Konu & Niko Kivinen
Pelaajat: 22 sopimusta (2 maalivahtia, 7 puolustajaa & 13 hyökkääjää)

Karhu HT
Valmennus: Vjačeslavs Fanduļs & Rauli Raitanen
Pelaajat: 25 sopimusta (2 maalivahtia, 12 puolustajaa & 11 hyökkääjää)

KOOVEE
Valmennus: Jyrki Rantala, Mikko Manninen, Ville Heino & Tomi Jortikka (mv)
Pelaajat: 26 sopimusta (3 maalivahtia, 6 puolustajaa & 17 hyökkääjää)

AIK / Laser HT
Valmennus: Jari Lehto, Leif Syrjä & Jani Erkinmikko (mv)
Pelaajat: 26 sopimusta (3 maalivahtia, 6 puolustajaa & 17 hyökkääjää)

Muik Hockey
Valmennus: André Smulter, Daniel Holm, Tommy Isaksson, Simon Kula & Jan-Peter Lassila (mv)
Pelaajat: 21 sopimusta (3 maalivahtia, 6 puolustajaa & 12 hyökkääjää)

Pyry
Valmennus: Sami Karppinen, Janne Ojanen & Janne Lakanen (mv)
Pelaajat: 24 sopimusta (3 maalivahtia, 8 puolustajaa [+1] & 13 hyökkääjää [+1])

Riemu
Valmennus: Simo Luukkainen, Lassi Siljanto, Mikko Hyvönen, Lennu Metsäranta & Otto Myllynen (mv)
Pelaajat: 13 sopimusta (3 maalivahtia, 5 puolustajaa & 5 hyökkääjää)

S-Kiekko
Valmennus: Janne Saarenpää, Mika Hormalainen & Marko Haapala
Pelaajat: 20 sopimusta (2 maalivahtia [+1], 5 puolustajaa & 13 hyökkääjää [+2])

Titaanit
Valmennus: Mika Piispanen, Jori Sainio & Markku Innanen (mv)
Pelaajat: 24 sopimusta (3 maalivahtia, 8 puolustajaa & 13 hyökkääjää)

VG-62
Valmennus: Juha Pulli, Petteri Oiva & Joni Aurasuo
Pelaajat: 21 sopimusta (3 maalivahtia, 7 puolustajaa & 11 hyökkääjää)
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hunters on tällä hetkellä sarjakärjessä ilman tappioita. Vilkaisin sarjaohjelmaa, niin Hunters on pelannut kotonaan Porvoossa jopa 6 ottelua, kun esimerkiksi S-Kiekolla kotiotteluita on ollut vasta 2. Sarjataulukosta voi nopeasti päätellä, että Hunters on kova joukkue ainakin kotonaan. Toisin kuin muilla, heillä ei ole vielä ollut yhtän pidempää vierasreissua. Hunters tulee pelaamaan myös tämän viikon pelit kotonaan ja lähtee ensi viikonloppuna kiertueelle pohjoiseen, jossa vastaan asettuu JHT ja Muik Hockey. Kyllähän tuo jossain vaiheessa tasoittuu, mutta aika erikoinen otteluohjelma, jos ensimmäisestä kymmenestä pelistä kahdeksan on kotona.
Löysin myös vähän vastaavia kummajaisia. S-Kiekolle ja VG-62:lle tulee viiden pelin kotiputket marras-joulukuussa ja JHT:lla on viisi kotimatsia putkeen marraskuussa. Hokillakin on neljän kotiottelun putki, jota seuraa yksi peli Kalajoella ja taas kolme kotiottelua.

Ongelma tuommoisissa pitkissä putkissa on mahdollinen yleisökato. Satunnaiskatsojat saattavat jättää menemättä peleihin, koska niitä on liian usein. Sitten välillä saattaa olla turhan pitkiäkin taukoja ilman kotipelejä.
 
Sarjaohjelmassa olen samaa ihmetellyt, Porvoossa on ollut pelejä todella tiuhaan ja toisaalta jossakin välissä tulee varmaan pitkiä taukoja kotipeleihin. Tämä taas saattaa johtaa siihen, että yleisö unohtaa koko joukkueen. Huntersille on sarjaohjelman alku ollut muutenkin suosiollinen, kun vastustajat ovat olleet enimmäkseen sarjan tämän hetkisen taulukon mukaan puolessa välin tai sen alapuolella. Tosin on Huntersilla suht. tasokas joukkuekin tälle sarjatasolle ja suurin plussa on joukkueen tasaisuus. Vastustajia kun on katsonut, niin niissä on hyviä pelaajia useita, mutta materiaali ei oikein tahdo riittää neljään ketjuun ja kolmeen pakkipariin. Hokki, Pyry ja KooVee (JHT sitten kun saavat joukkueen pelin uomiinsa) ovat ne mittarit, jotka kertovat missä porvoolaisessa kiekossa tällä hetkellä mennään, ylempi jatkosarja nyt ainakin pitäisi olla täysin mahdollinen.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Kun sarjaa on pelattu 10 kierrosta, sarjaa johtavan Huntersin maalisuhde on 63-24 ja viimeisenä olevan MuIK Hockeyn 24-63. Samat lukemat toisin päin.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kun sarjaa on pelattu 10 kierrosta, sarjaa johtavan Huntersin maalisuhde on 63-24 ja viimeisenä olevan MuIK Hockeyn 24-63. Samat lukemat toisin päin.
Ihan hauska havainto! Ja kertoo juurikin sen miten hyvä ykkönen on ollut ja vastaavasti jumbo heikko. Veikkaan että Hunters kohta hieman hyytyy, alkukausi on ollut aika älyttömän hyvä.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Kyllä ehdoton yllätys on ollut Hunters. Toki sarjaohjelmakin on ollut suosiollinen. Myös hokki on yllättänyt positiivisesti. Suurin pettymys on ehdottomasti JHT. Jonkinlainen paniikki oli varmasti hiekkasärkillä, kun voittoja ei meinannut tulla.
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Hunters on kyllä aloittanut ihan reippaasti sarjan, mutta minä luulen että lauantaina niilläki aukiaa tappiosarake. Kyllä HT:lla pian alkaa viestikapula löytyyn ja sen jälkeen vauhtia on hankala pysäyttää. Kannatus joukkueen tämän hetken sijoitusta lukuunottamatta, sarja näyttää kutakuinkin siltä, mitä uumoilinkin ennen sarjan alkua. Eniten ehkäpä on säväyttänyt molemmat Jyväskylän porukat. En olisi uskonut, että Riemu sekä D-kiekko kaapii näin hyvin voittoja. VG:n porukka on ehkä tämän hetken vitsi.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
2/5 alkusarjasta on pelattu ja sarja on keskikastiltaan todella tasainen. Toisen ja kahdeksannen sijan välillä on eroa vain 8 pistettä. Eikä ykkönenkään ole kuin 4 pistettä kakkospaikkaa johdossa. Hunters otti sen avaustappionsa JHT:n käsittelyssä joka on viime peleissä ollut odotetun vakuuttava vaisun alkukauden jälkeen. Hyvin mielenkiintoista nähdä mitkä joukkueet ovat viivan päällä sarjan lopuksi, tällä hetkellä ainakin kilpailu on kovaa.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hyvin tasainen sarja, Hunters ja Pyry pyrkivät vakuuttavasti karkuun tasaista keskikastia, muuten ollaan muutaman pisteen sisällä. Näin Hokki kannattajan silmin mielenkiintoisia uusia joukkueita vastassa ja ottelut viihdyttävämpiä kuin mestiksessä suuremman tilannemäärän vuoksi. Kaikki joukkueet, jotka Kajaanissa vierailleet pelanneet erilaista kiekkoa. Viime viikonloppuna Kaarinan indians karvasi kovaa ja antoi painetta taklauksilla, sunnuntaina Titaanit tukki keskialueen molemmat tyylit menestyksellisiä pisteiden valossa. Joulutauolla sitten varmaan näkee alustavat kuusi pudostuspelijoukkuetta sarjataulukkoa katsoessa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Munsala IK:n rämpiminen ei nyt ole mikään maailman suurin yllätys. Ei ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta vain yksinkertaisesti riitä pelaajamateriaalia määräänsä enempää. Gornostajev on II divariin ylikylän kaveri, mutta nyt vajonnut Suomisarjassa tavallisten tasalakkien tasolle. Smulter on kiertänyt maailmalla kuin kyläseppä tahkoaan, mutta ikä alkaa jo painaa kintuissa. Ja yhteistyö Hermeksen kanssa on näemmä rajoittunut muutamaan satunnaiseen A-junioriin, jotka käyvät kääntymässä Munsalassa.

Enemmän ihmetyttää tuo Karhujen rämpiminen ynnä muiden seassa. Ei ole olleet Fana ja Raili mitään sateentekijöitä penkin takana. Kokolailla sama meno jatkuu kuin viimekaudellakin. VG:lla kaksi ottelua vähemmän pelattuna ja ovat kolme pistettä takana. Teoriassa voisivat kiilata ohikin, mutta kun on sarjan jäätävin maaliero, niin en usko että se Nådendalin kurssi siitä oikenee.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
On kyllä tasainen tämän vuoden sarja. Veikkaan, että Hunters ja Pyry kyllä tulee olemaan varmuudella kuuden sakissa, mutta siitä alaspäin yhdeksänteen sijaan kaikki on mahdollista. JHT ei edelleenkään vakuuta, vaikka voittoja tulee tiheämmin alkukauteen verrattuna. HCIK meno on yllättänyt positiivisesti, mutta eiköhän ne tuolta ala tippumaan ainakin vähän alaspäin. Väkisin tästä jää joku kova joukkue kuuden joukkueen yläloppusarjan ulkopuolelle. Täytenä yllätyksenä kisaan mukaan on ilmoittautunut Riemu, joka on voittanut viimeisestä kahdeksasta pelistä seitsemän ja näyttäisi olevan yllätysvalmis mitä tahansa joukkuetta vastaan. Varsinkin vieraissa joukkue tuntuu olevan todella kova.

Alakerrassa kolme joukkuetta(Muik,Vg-62,Haukat) tuntuisi olevan selkeästi heikompia. Muik on kyllä viime aikoina pelannut tasaisia otteluita, mutta palkintoa siitä ei ole tullut. Eiköhän se keväällä ole karsimassa kaikesta huolimatta naantalilaiset ja Muik tekee ranskalaisen visiitin.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Alakerrassa kolme joukkuetta(Muik,Vg-62,Haukat) tuntuisi olevan selkeästi heikompia. Muik on kyllä viime aikoina pelannut tasaisia otteluita, mutta palkintoa siitä ei ole tullut. Eiköhän se keväällä ole karsimassa kaikesta huolimatta naantalilaiset ja Muik tekee ranskalaisen visiitin.
Pistemäärästä huolimatta, en kyllä lähtisi niputtamaan Haukkoja Muikin ja VG.n kanssa. Haukat on pelannut koko kauden suht tasaisia matseja, mutta ilman palkintoa. Yleensä nuo pelit on hävitty joko turhaan puolustuspäässä kikkailuun tai maalipaikkojen viimeistelyongelmiin - ja joskus sitten molempiin samassa pelissä. Voi olla että Haukat ei tuosta sijoitustaan pysty juurikaan nostamaan, mutta Muik ja VG eivät tule Haukkojen kanssa samoista sijoista pelaamaan.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Pistemäärästä huolimatta, en kyllä lähtisi niputtamaan Haukkoja Muikin ja VG.n kanssa. Haukat on pelannut koko kauden suht tasaisia matseja, mutta ilman palkintoa. Yleensä nuo pelit on hävitty joko turhaan puolustuspäässä kikkailuun tai maalipaikkojen viimeistelyongelmiin - ja joskus sitten molempiin samassa pelissä. Voi olla että Haukat ei tuosta sijoitustaan pysty juurikaan nostamaan, mutta Muik ja VG eivät tule Haukkojen kanssa samoista sijoista pelaamaan.
Joo kyllä haukat selkeästi noista kovin on, mutta lähinnä pisteiden muodossa niputin. Mielestäni sarjanousijalle hyvä vuosi, jos selviää ilman karsintoja.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
HCIK:n valmentaja Ilkka Saarela ilmoittanut jättävänsä joukkueen valmennustehtävät 2-7 tappion jälkeen.
Mutta ei varmasti kyllä tuon tappion takia, joten mitäköhän Kaarinassa nyt oikein tapahtuu tai on tapahtunut. Voisi osaltaan selittää sitä miksi HCIK oli niin surkea tänään.
 

Eskelarit

Jäsen
Mielenkiinnosta, mistä tieto kyseisestä ilmoituksesta on peräisin? Joukkue ei millään omalla kanavallaan asiaa ole maininnut.

Saarela oli itse ilmottanut asiasta mm. Facebookissaan. Teki kuitenkin jo paluun penkin taakse, saman tempun teki viime kaudellakin.. Uhkasi lopettaa penkin takana, mutta palasi.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Runkosarjaa pelattu 3/4 ja nelikko Hunters, Pyry,JHT ja FPS ovat karanneet omille teille ja näiden osalta voidaan keskittyä ylempään loppusarjaan. Hokki on myös todella hyvissä asemissa ja peliesitysten perusteella tulevat pelaamaan edellä mainittujen joukkueiden kanssa runkosarjan lopun. Taistelu viimeisestä paikasta kuuden joukkoon on kova. Tästä paikasta taistelee kovimmin HCIK ja KooVee. Dynamon ja muiden takana vaanivien eduksi voi laskea kaksi pelattua peliä vähemmän. Riemu,Laser ja Titaanit omaavat hyvät saumat vielä tuohon paikkaan, mutta se vaatii viimeisestä kahdeksasta pelistä vähintään viittä voittoa, joka ei välttämättä riitä. Mielenkiintoinen loppu tähän alkusarjaan joka tapauksessa saadaan.
 

The Rock

Jäsen
Näinköhän sitä tänään tehtiin Suomi-sarjakauden pohjanoteeraus yleisömäärän osalta Jyväskylässä, sillä Riemun ja VG-62:sen välistä kamppailua on tulospalvelun mukaan seuraamassa vain 30 katsojaa. Eipä tosin kovin suurempi määrä ole Oulunsalossakaan, jossa AIK/Laser HT ja JHT ovat vetäneet lehtereille 79 katsojaa.

Kotkassa mitelty Titaanit – Hunters (348) ja Tampereella kiekkoiltu KOOVEE – Muik Hockey (145) houkuttelivat sen sijaan ihan kohtalaisesti porukkaa katsomoihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös