Suomi-sarja 2009–2010

  • 112 408
  • 321

apli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oululaiset
Tuollaiset tuuppaukset jää usein viheltämättä ja varsinkin jos pelaaja kääntää selän. Näin myös "moran" rahikainen teki. Pelle koko jätkä!!
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Aivan turha yrittää nimetä joksku kooniks, HCK:ssa Riku on pelannut koko ajan JääKIEKKOA.

Tästä todisteena voitte katsoa pistepörssiä, KLaserista ennen sunnuntaita Rikua edellä olivat vain tunnustetut huippumiehet Aku ja Appel.
Isona pelaajana myös jäähyjä 10ssä ottelussa on vain 10 kpl.

Sanomalehti Keski-Uusimaan mukaan eilen johtoryhmän palaveri, tänään ennen harkkoja myös pelaajat palaverissa ja raportti huomenna.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Tuollaiset tuuppaukset jää usein viheltämättä ja varsinkin jos pelaaja kääntää selän. Näin myös "moran" rahikainen teki. Pelle koko jätkä!!
Jos alkaa käyttämään ulkomaankielisiä solvauksia, kannattaisi ehkä opetella edes sitten miten ne kirjoitetaan. Ja kuten sanottu, Riku osaa myös pelata, tuommoinen yhdistelmä jossa fyysisyys ja taito tehdä pisteitä olisi kuitenkin joka joukkueessa tarpeen. Mattilan kaltaisia rottia ei soisi missään joukkueessa olevan. Katselin jo Keravalla kuinka Mattila pelasi jatkuvasti pikkusikaa ja jos siihen ryhtyy, niin kannattaa olla valmiina myös siihen että sitä saa mitä tilaa. Sääli että Mattilan katainen kaveri tuolle linjalle on lähtenyt, sillä aineksia kaverissa oli kuitenkin ihan pelimieheksikin.
 

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Jos alkaa käyttämään ulkomaankielisiä solvauksia, kannattaisi ehkä opetella edes sitten miten ne kirjoitetaan. Ja kuten sanottu, Riku osaa myös pelata, tuommoinen yhdistelmä jossa fyysisyys ja taito tehdä pisteitä olisi kuitenkin joka joukkueessa tarpeen.

Siis siitä etteikö Rahikainen osaa pelata ei ole kyse vaan siitä että tommonen äkillinen purkaus missä mättäminen alkaa tilanteessa jossa on ITSE ollut rikottavana osapuolena ei oikein mene jakeluun. Mietis nyt tilannetta että HCK olis ollut karsinnoissa ja vastaava tilanne olisi tapahtunut. Rahikainen ulos ja vastustaja tekee 3 maalia ja peli ohi.

Tilanne oli niin nopea että Rahikaisen reaktio tuli suoraan selkäytimestä ja se taas kertoo mielestäni siitä että mies ei ajatellut lainkaan mitä tuli tehtyä.

Mattilan kaltaisia rottia ei soisi missään joukkueessa olevan. Katselin jo Keravalla kuinka Mattila pelasi jatkuvasti pikkusikaa ja jos siihen ryhtyy, niin kannattaa olla valmiina myös siihen että sitä saa mitä tilaa. Sääli että Mattilan katainen kaveri tuolle linjalle on lähtenyt, sillä aineksia kaverissa oli kuitenkin ihan pelimieheksikin.

Eiköhän se nyt ole aina tiedossa että sitä saa mitä tilaa. Kuitenkin tommoset pikkusian pelaajat saattaa olla tärkeitä pelaajia jos nyt onnistuvat pelamaan vastustajan ukkoja suihkuun.

Sanotaan vielä kerran että en tykkää laitataklauksista, mutta vaikka siitä olisi se 5+10 min tai 5+20 minuuttia tullutkin niin Rahikaisen vastareaktio oli kyllä täysin järjetön, jo senkin takia että joukkueelle tuli 5 minuutin jäähy.
 

apli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oululaiset
Rahikainen oli uhonnut kuulemma ensimmäisen erätauon aikana käytävällä hakkaavansa jonkun. Siinäpä voitte miettiä oliko taklauksella muuta vaikutusta kuin että sai muka hyvän syyn tapella? Kyllä oli muutenkin HCK:n pojat sen verta krapulaisen näköisiä alkuveryttelyissä, että ollut ihme kun heillä ei ollut muuta jakoa kuin harrastaa halonhakkuuta ja virvelöintiä.
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
No jos Raahen voittoa on juhlittu pikkutunneille asti, niin ei ihme miksi porukka vaikutti niin vaisulta. Paljon vaisummalta kuin viime kauden HCK:n joukkue. Kukin tyylillään, valmentajaa varmaan miellyttää tällaiset aktiviteetit kun on alkukesästä asti treenattu kautta varten. Liekö Rahikaisella jäänyt Keravan pelistä jotain hampaankoloon, jos on noin hiilenä käynyt. Mattilan "sikailu" kääntyikin palvelukseksi kotijoukkueelle (muutenkin kuin maalien muodossa), kun sai Rahikaisen jo tuossa vaiheessa pelistä ulos.
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Ei varmaan enää kiinnosta pätkän vertaa mitä on tehty kun sai HC keskipörhölöiden sivujen mukaan kenkää
No onpahan ainakin aikaa katsella rauhassa valmentajaa ensi kautta varten. Ei tällä kaudella odotukset ja menestys ihan kohdanneet.
 

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Anteeksi mitä? Tuolla materiaalilla nimenomaan pitäisi pystyä paljon parempaan.

Mjoo, tosin pitää nyt muistaa että Kiiskisen Ville ei ollut matkassa ja mies on kunnostautunut varsinaisessa sarjassa syötöillä. Ei voi olla näkymättä sekään. Sääli sinällään että Kisse vapautettiin hommista, olisin sällin otteita mielelläni nähnyt myös Oulun hallissa.

Mutta joo, olisin kyllä olettanut että matsi olis ollu tasasempi materiaalin perusteella.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Mjoo, tosin pitää nyt muistaa että Kiiskisen Ville ei ollut matkassa ja mies on kunnostautunut varsinaisessa sarjassa syötöillä. Ei voi olla näkymättä sekään. Sääli sinällään että Kisse vapautettiin hommista, olisin sällin otteita mielelläni nähnyt myös Oulun hallissa.

Mutta joo, olisin kyllä olettanut että matsi olis ollu tasasempi materiaalin perusteella.

Kiisikinen pyysi vapautusta itse sen jälkeen kun realistiset mahdollisuudet mestis-karsintoihin olivat menneet, perhesyistä. Toivottavasti Ville olisi ensi kaudella vielä mukana.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
"Menneentalven tilhi" = uran nousu taittunut = jäähdyttely alkanut.

Polte puuttuu.
Joo, mutta kyllä tällaisilla pelaajilla vielä Suomisarjassa pitäisi pärjätä. Samaan kastiin voisi mielestäni laskea esim. TuusKista Pekka Kärkkäisen ja Hannu Väisäsen, eikä minulla ainakaan heidän otteistaan paljon valittamista ole.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Menneentalven tilhejä liikaa.

Olen usein toivonut, että Herra armahtaisi minua lankeamasta tällaisten asioista mitään tietämättömien jauhajien kanssa keskusteluun ja taas lankean.

Nimeäpä tuosta allaolevasta listasta muutama "tilhe".
Nro Pp Nimi
30 MV PUIKKONEN Antti
32 MV KAIJA Joni

4 P NIEMI Janne
6 P LOIKALA Joni
13 P SUURONEN Timo
25 P MARTIKAINEN Roopertti
51 P JUUTILAINEN Mikko (C)
72 P JUNNI Markus

7 H NURMINEN Mikael
10 H VALLI Ville
12 H MUSTONEN Vili (A)
16 H ANTIKAINEN Juho
17 H SIIVONEN Henri
18 H TIHVERÄINEN Olavi
27 H TAANONEN Sami (A)
44 H RAHIKAINEN Riku
52 H KIVISTÖ Esa
66 H MUSTONEN Samu
88 H JUNTHEIKKI Jesse
91 H LAINE Jere
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Tuolla kokoonpanolla olisi kyllä pitänyt pystyä kärkeen kiilaamaan se on fakta. Mikä lienee sitten hommassa loppujen lopuksi mätti jää arvoitukseksi. "Menneentalven tilhejä", jaa-a eipä kyllä minunkaan mielestä jos vaikka vertaa kiekkooululaserhässäkkään missä näitä "tilhejä" löytyy useampiakin...
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Hahhah, paitsi että K-Laserin "tilhet" ovat olleet aika helvetin hyvässä tikissä kevään tärkeissä peleissä. Ehkäpä teidänkin olisi kannattanut hankkia kokemusta sinne napapiirille jo kauden alusta, niin tilanne saattaisi näyttää paremmalta.

Mutta HCK:hon liittyen, kuinka paljon tuo rosteri on elänyt kauden aikana? Jos sinne on hankittu ukkoja isolle jääajalle myöhemmin, niin kyllä sekin varmaan vaikuttaa pelihaluihin. Toki näin on tehty monessa joukkueessa, kuten myös laserissa. Kun osa pelaajista on juossut maratonia jo toukokuussa ja treenattu muutenkin määrällisesti aika paljon, saattaa hyvinkin syödä miestä, jos aiemmin lopettanut pelaaja (Kiiskinen) tulee kesken kauden isolle jääajalle. Vai oliko Kiiskisellä jo hokkarit naulassa?
 
Viimeksi muokattu:

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Alkaa oululaisten mouhoaminen muistuttaa viime keväistä roki kannattajien käytöstä...
Joo älä viitti, sitä hevostelua ei pystytä ylittämään! Jos tarkkoja ollaan, niin K-Laser ei edelleenkään ole vielä karsinnoissa. Neljästä pelistä tarvii kaksi pistettä ja ne ei helpolla tule. Ei sitä oikein Suomi-sarjan puolelta voi lähteä karsintoihin ylimielisesti, kun ovat altavastaajia. Sehän on h-lvetin hyvä, jos Mestiksen puolelta tullaan henkselit paukkuen. Hissiliike saa tällöin jatkoa.

Sen sijaan tietyssä mm. osakekauppoihin liittyvässä vieraskirjassa joillakin on juuri sitä asennetta, mitä viime keväänäkin kuultiin. Nyt se uho kohdistuu syystä tai toisesta juuri oululaisporukkaan. :) No tavoitteita pitää aina olla. Kattelin eilisen Sport-pelin ja enpä ole noin huonoa Sporttia nähnyt aikoihin. Jos muut Mestis-joukkueet lähtisi peliin yhtä surkealla asenteella, niin sitten Roki karsisi liigapaikasta. Jatkoajan raportissa Westerback summasi pelin hienosti yhdellä lauseella: "Tämä oli ihan suoraan sanottuna paskaa."
 
Viimeksi muokattu:

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Oma mielipiteeni oli että toi leijunta HCK pelin jälkeen sais ruveta loppumaan. Se että vastustaja ei tunnu jaksavan pelata kunnolla (pois lukien muutama yksilö) niin eiköhän ne numerot karkaa rumiksi.

Ja joo, sitä ei käy kieltäminen etteikö joukkue olisi Suomi-Sarjaan nimekäs, sitähän se on. Samaan hengenvetoon pitää todeta että alasarjatähdet tuikkii, sitten kun karsinnat on plakkarissa voidaan miettiä sitä arvon ylennystä :)

Ja mitä hiivatin väliä sillä on miten RoKi tai HeKi, tai Suomi-Sarjan puolelta mukaan tulevat joukkueet pelaavat ennen karsintasarjaa? Varsinaisesta sarjasta kun ei mukaan tulla pisteen pistettä. Karsintasarja ratkaisee. Piste.

Osakekauppoihin keskittynyt foorumi on varsin veikeä, siellä sattuu ja tapahtuu, milloin ollaan kitisemässä mistäkin asiasta, tai ääritapauksissa uhkaillaan semi-anonyymisti väkivallalla. Kannattanee jättää moiset foorumit täysin omaan arvoonsa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös