Suomi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Yhdysvalloissa 2017–2018

  • 104 845
  • 630
Tila
Viestiketju on suljettu.

Schadowan

Jäsen
Et kai sä tosissaan aloita kritisoimaan valmentamista rankkarivetäjien perusteella? Voihan siinä vähän pelailla, mutta yleensä laitetaan taitavimmat vetämään ja ne flippaa sen kolikon oikein tai ei. Mutta eihän jääkiekkovalmentamisella ole enää tossa vaiheessa mitään vaikutusta. Valmennus on tehnyt duuninsa ennen kisoja ja 70 minuuttisen aikana.

Tulos oli pettymys, se on selvä. Mutta toisaalta näissä nuorten kisoissa kaikki tekee niin paljon virheitä ja paikkoja on, että ei vihainen voi olla. Kotikisatkin voitettiin aika samalla hommalla ja yhden maalin pelit kääntyi Suomelle pudotuspeleissä. Nyt Suomi oli parempi. En halua kuulla, että kukaan täällä väittää, että 26 kertaa vetänyt joukkue olisi parempi kuin 51 vetoa vetänyt. Pari ratkaisevaa ei uponnut.

2016 kisojen Ruotsi-välieräpeli oli aivan hemmetin kypsä suoritus koko jengiltä, jotain mitä Ahokkaan nippu ei koskaan olisi pystynyt toteuttamaan. Noissa kisoissa Suomi tosiaan pelasi aikamoista hurlumheita suurimman osan ajasta, koska a) meillä oli siihen offensiiviset resurssit toisin kuin tämän vuoden jengissä b) joukkueen peli haki uomiaan tuonne Kanada-otteluun asti. Mutta tuo välierävoitto oli loistava osoitus siitä, että tarpeen tullen pystyttiin Ruotsin junnuissa harjoittama tylsähkö mutta tehokas pelityyli kukistamaan. Kanadaa vastaan 6-5 voitto aivan hurjalla meiningillä ja yhtäkkiä laitetaankin liinat kiinni. Kunnioitettava saavutus, varsinkin junnuissa.

Lisäksi tuo "yhden maalin pelit kääntyi" kuulostaa hieman vähättelevältä. Suomella oli mm. Laineen kaltaisia ratkasijoita (Kanada-matsin pari häkkiä, finaalimatsin kolmannen erän tasoitusmaali)+laajuutta (Rantasen kenttä semeissä, Kasperi+Saarela finaalin jatkoajalla), jotka pystyivät tekemään aivan kriittisillä hetkillä tärkeitä maaleja. Tällaisia pelaajia ei ollut tänä vuonna mukana, vaikka hyökkäyksen taso paperilla olikin vertailukelpoinen 2016 vuoden joukkueeseen. Varmaan jokainen suomalainen kiekkofani on nähnyt kymmeniä vastaavia pelejä, missä ei vaan saada kiekkoa häkkiin, vaikka olisi 100 vetoa maalia kohti. On aivan hirveä ero siinä, saadaanko se maali tehtyä vai ei. Sen takia en näe 2016 vuoden joukkueen meiningissä oikeastaan mitään samaa tämän vuoden joukkueeseen verrattuna.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Meillä on maalissa kaveri joka pelaa mestistä ja päästää 3 maalia per ottelu. Eihän se mikään ihme ole että hän ei pärjää tämän tason karkeloissa. Kysymys kuuluukin mitä on tapahtunut Suomalaiselle maalivahtituotannolle?
Ei tuo kerro vielä maalivahtituotannosta mitään. Suomen tämänhetkisistä NHL-vahdeista Pekka Rinne sekä Antit Niemi ja Raanta väänsivät Luukkosen iässä junnusarjoja. Raanta oli jotenkin tyrkyllä U20-kisoihin mutta ei päässyt, kaksi muuta eivät olleet missään maajoukkuekuvioissa mukana. Silloin kun Rinteen ja Niemen ikäluokat olivat U20-ikäisiä niin MM-kisoissa pelasivat Juho Kuokkasen ja Tuomas Nissisen tapaiset maalivahdit. Eli ihan hyvin sieltä voidaan tulla takaa vielä huipulle.
Suomessa on ollut joitakin maalivahteja jotka ovat olleet todella kovia jo alle kaksikymppisinä, kuten Vesa Toskala, Mika Noronen, Kari Lehtonen, Hannu Toivonen, Tuukka Rask ja Juuse Saros. Ovat pärjänneet suhteellisen hyvin aikuisenakin mutta monen kohdalla on kuitenkin tullut ainakin joku suunnilleen samanikäinen suomalaisvahti joka on lopulta mennyt tasossa ohi tai ainakin melkein.
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Monet puhuu Kotkaniemen, Turkulaisen ja Luostarisen poisjättämisestä, ei sillä, et ois ollu niiden mukana oloa mitään vastaan, mutta jäi noita hyviä pelaajia tuolta rapakon takaakin pelaavista, joilla ois ollu kokemusta tuoreeltaan pienestä kaukalosta pois, kuten Emil Oksanen ja Otto Somppi. Linus Nyman toki -99 ikäluokasta kanssa. Toki viime vuodelta oli huonoja kokemuksia U20-kisoista PA-painoitteisella joukkueella, mutta oli sitä alkukisoissa huonompi valmennuskin kun nytten.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Itse ihmettelin Eemeli Räsäsen tiputtamista niin että saman roolin Kasper Kotkansalo on mukana. Räsänen on saanut kovia kehuja isossa junnuliigassa ja oli nuorempien kisoissa nimenomaan joukkueen parhaita pelaajia aiemmin ja on pelannut nimenomaan näitä suurien maiden isoja ja nopeita pelaajia vastaan päivittäin.
Samoin ihmettelin sitä että mukana oli vain Aapeli Räsänen ns. luontaisista senttereistä, Kuokkanen ja Ikonen ovat ominaisuuksiltaan enemmän laitureita mielenstäni, kun taas rannalle jäi mm. Kotkaniemi, Luostarinen ja Somppi, jotka ovat nimenomaan luontaisia senttereitä.
Laitureita olisi riittänyt kolmeen hyökkääväänkin ketjuun, jos ei olisi harrastettu nykyaikaista pelipaikattomuuden periaatteita, jolloin annetaan ihan turhaan viisikkopelissä tasoitusta. Sen huomasi siinäkin kun Räsänen siirtyi ykkösketjuun Tolvasen ja Vesalaisen väliin, ketju liimautui kasaan, koska keskelle tuli sentteri, joka kuitenkin pelaa päivittäin juuri sillä paikalla ja luistelulinjat ovat tutut. Mielestäni jatkuva viisikkona pelaaminen oli joissain vaihdoissa nyt se mikä puuttui ja josta johtui moni vastahyökkäys.

Luukkoselle on turha kaataa kuraa niskaan, kyseessä kuitenkin on tuon ikäryhmän kärkijätkä Suomessa, eikä voi olettaa että hän olisi uusi Saros, Lehtonen tms, vaan kyllähän Luukkonen kaikkensa teki, eikä peli mielestäni häneen kaatunut mitenkään, ei Tsekkiä vastaan ainakaan.
 
Ensi vuonna kun on 99-ikäluokan pääkisat, niin Luukkonen ja Lehtinen ovat taas vuoden vanhempia ja luultavasti ainakin toinen pelaa säännöllisesti Liigaa, kenties molemmatkin. Silloin voidaan ottaa kolmosmaalivahdiksi nuoremman eli 2000-syntyneiden ikäluokasta lupaavin eli Justus Annunen, noin esimerkiksi, mukaan kolmoskassariksi. Jos ensi kaudella olisi tätä kautta vastaava tilanne, niin siellä olisi ensi kisoissa Annunen tai joku muu 2000-luvulla syntynyt ykkösmolarina. Nyt varmaan moni kysyy, että ai kuka.

Jatketaan tästä aiheesta vielä hieman tuon nuoremman eli 2000-syntyneiden osalta. Siellähän on kehittymässä ihan vastaavanlainen kilpailutilanne kuin vuotta vanhemmissa. Kärppien isokokoinen ja NHL-scouttien papereihin merkitty Justus Annunen vastaan Rauman Lukon eilen, tänään ja huomenna parempi Kalle Nurmi. Mielenkiintoista nähdä miten asetelma kehittyy ja missä vaiheessa Luukkon...siis Annunen nousee ykköskassariksi ja syrjäyttää lopullisesti Lehtis...Nurmen.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Tämä mielipide että suomalaiset jääkiekkoilijat olisivat jotenkin parempi "rotu" ja parempia ihmisiä kuin muiden lajien suomalaiset edustajat, on aivan naurettava ja toivoisi ettei tällaisia käsittämättömiä aivopieruja tarvitsisi lukea enää vuonna 2018.

Ei vaan kyse on siitä, että suomalainen nuori valitsee jääkiekon siinä missä muissa maissa valitsee jalkapallon, koripallon, lentopallon, rugbyn tai kriketin.

Jääkiekko on Suomen ykköslaji siinä kuinka paljon lajiin upotetaan valtion tasolla rahaa(esim. jäähalleja suhteessa pinta-alaan on valtava määrä), kuinka paljon se näkyy mediassa ja kuinka paljon kunnallistasolla jääkiekko on SE laji koko Suomessa.

Kannattaa oikeasti ensi kerralla lukea vähän tarkemmin ennenkuin alkaa heittelemään "aivopieruista" mitään.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Juuri tässä kiteytyy se viisaus. Tsekkivalmennus osasi laskea, kuinka heille voitto on mahdollinen ja se erittäin keskinkertainen joukkue toteutti sen. Suomihan oli käytännössä aseeton, mitä tulee peliesityksillä luotuihin todellisiin maalipaikkoihin. Laidossa painimalla voitetun karvauskiekon pyörittely alueen ulkokehällä ja joko hätäinen suupaisu maalille, jossa ei tietenkään ole ketään, ainakaan vapaana tai vastustajan polkkareihin pysähtynyt yritys, josta kääntyy päinvastoin omiin vaarallinen hyökkäys. Tsekki myös oivasti ohjasi Suomen hyökkäyspeliä keskialueella, kun se yksiraiteisuutensa ansiosta oli lähinnä kuskaamista lähimpään sumppuun tai ajoittamatonta dumppausta päätyyn. Tsekki siis kylvetti suomea taktisesti ja pelasi omilla vahvuuksillaan rosteristaan huolimatta. Kyllä se on aina ihailun paikka, jos joukkue toteuttaa pelin taktisesti viisaasti ja kykenee voittamaan rosteriltaan lähtökohtaisesti paremman, ainakin laajemman joukkueen.
Tämä tapa tulkita on melkoista ylitulkintaa eilisestä pelistä. Kirjoittaisitko edelleen noin, jos Tshekin ohjaus olisikin pysähtynyt Luukkoseen? Tosiasiassa Suomi loi maalipaikkoja tuhkatiheään, mutta maalinteossa ei onnistuttu. Tshekin voitto ei ollut taktiikan riemuvoitto, vaan seurausta Suomen pelaajien huonosta viimeistelystä. Tshekki teki vain sen, mitä pystyi paineen alla. Joskus, kuten vuonna 2006, Suomi on voittanut Ruotsin tuolla metodilla.
Suomi pelasi hyvin eilen kaksi erää, mutta yhtä selvää on, että Kanada olisi luutunnut Suomella jäätä, koska meillä ei ollut mitään vahvuutta Kanadaa vastaan. Ahokas saakoon potkut, ei siksi, että joukkue oli kuudes, vaan siksi, ettei se Ahokkaan valmennuksessa olisi voinut olla muuta kuin neljäs.
On todella ihmeellistä, ettei näin nimekäs joukkue kyennyt muuhun kuin sekavaan, välillä kaaosmaiseen peliin paineen alla. Puolustajat tekivät virheitä solkenaan ja hyökkääjät jäivät usein keskialueen sumppuun. Suoria hyökkäyksiä tehtiin vähän.
Sivumennen toiseen kommenttiin vuoden 2016 hurlumheistä Kanadaa vastaan sen verran, että siihen ei ollut syynä valmentajan tahto vaan maalivahdin imu. Nyt sentään Luukkonen ei imaissut, mutta ei kantanutkaan joukkuetta eteenpäin.
Keskinkertainen maalivahti, puolustus, hyökkäys ja valmennus tuottavat yllättäen keskinkertaisen tuloksen.
 
Viimeksi muokattu:

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Se mikä Suomelta puuttuu tällä hetkellä pelikirjasta on vastahyökkääminen omalta alueelta. Kanada ja USA eivät näytä yritävän edes katkoa keskialueella, koska se on ahdas vaan päästävät jopa tahallaan(?) vastustajan alueelle ja ottavat siellä kiekon pois. 5-5 pelissä on suht helppo sumputtaa keskusta, ja riistää kiekko varsinkin pienessä askissa, joten riskit eivät juurikaan kasva, jos maalivahtikin hoitaa ruutunsa. Oman alueen riistoista päästään nopeisiin 3-3 tai ylivoimahyökkäyksiin ja tilaa on aivan eri tavalla. Jos tästä ei tule maalia, parhaassa tapauksessa pelataan vielä vastustajan pitkään jäällä ollutta viisikkoa vastaan päätypeliä, jos rahkeissa on varaa. Mutta virtaus on tässä eri, mitä asiasta ajatellaan mm. kiekkokontrollin nimeen vannovassa kiekossa.

Suomella oli edellä kuvattuja yrityksiä todella vähän, koska pelin virtaus oli tarkoituksella erilainen. Suurin osa näistä riiston jälkeisistä tilanteista oli alivoimaisia. Tai sitten vietiin kiekko maalin taakse. Yksi "tälläinen riisto ja vastaisku omalta alueelta asti" suoritus johti maaliin USA pelissä, Räsäsen toimesta. Mutta selvästikään tämä ei ollut osa jatkuvampaa suunnitelmaa.
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tämä Välimäen Tsekki-pelin jälkeinen haastattelu lienee suomalaisen kiekkohistorian tunteikkain ja kurkkuapuristavin, omissa kirjoissa siellä paalupaikalla Teppo Nummisen Torino 2006:n kanssa: VIDEO: Juuso Välimäki kyynelehtii haastattelussa silmät turvoksissa - "Elämäni suurin pettymys" | Laitataklaus.com

Ei ainakaan jäänyt Välimäellä tunteesta kiinni, eikä varmaan muillakaan pelaajilla eilinen. Ainakin peli oli alusta alkaen sellainen, että huomasi että nyt on tunnetila kohdallaan jo siinä vaiheessa kun joukkue alkoi valumaan koppikäytävää pitkin askiin. Sitä oli todella hienoa katsoa. Vastaavaa latausta ei ollut näkyvissä muissa peleissä. Pelkäsin itseasiassa pelin alussa enemmänkin sitä, että meneekö lataus yli ja kuppi nurin väärässä paikassa.

Vaikka tuo Välimäen haastattelu on äärimmäisen surullista katsottavaa, niin samalla on annettava täydet pisteet hienolle kapteenille, joka tuollaisessakin tilanteessa tulee selkä suorana kameroiden eteen, viimeiseen asti velvollisuutensa kunnioitettavasti hoitaen. Hattu pois, ainakin täältä suunnalta!

Ja vittu että oli muuten paska selostaja näissä kisoissa, huonoin koskaan, se on vielä tähän tilitettävä! Ei sitten niin minkäänlaista tunnelatausta missään vaiheessa, ei yhtä ainoata mieleenjäävää lauseenpuolikastakaan, ei mitään. Niin hajuton ja mauton kuin olla vaan voi. Tulee jopa Saukkosta ikävä, enkä olisi koskaan uskonut moista sanovani.

Mertarannasta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta tunnetta se on aina pystynyt peliä seuraaville luoda. Tämä selostaja taas, jonka nimeäkään en edes tiedä, toivottavasti etsii itselleen muita hommia tämän turnauksen jälkeen. Tai sitten nätisti ohjataan muihin hommiin, jos ei itse tajua. Ei jatkoon!
 
Louis

Jäsen
Ei vaan kyse on siitä, että suomalainen nuori valitsee jääkiekon siinä missä muissa maissa valitsee jalkapallon, koripallon, lentopallon, rugbyn tai kriketin.

Jääkiekko on Suomen ykköslaji siinä kuinka paljon lajiin upotetaan valtion tasolla rahaa(esim. jäähalleja suhteessa pinta-alaan on valtava määrä), kuinka paljon se näkyy mediassa ja kuinka paljon kunnallistasolla jääkiekko on SE laji koko Suomessa.

Kannattaa oikeasti ensi kerralla lukea vähän tarkemmin ennenkuin alkaa heittelemään "aivopieruista" mitään.
Ei vaan siinä lukee että kaikki parhaat ihmiset valitsevat jääkiekon ja kaikki jääkiekkoon kelpaamaton väki valitsee jonkun muun lajin kun ei kelpaa jääkiekkoon. Hämmentävän usein näkee vieläkin näitä mielipiteitä.

Älä nyt yritä luikerrella muihin asioihin kun jauhoit paskaa.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Ei vaan siinä lukee että kaikki parhaat ihmiset valitsevat jääkiekon ja kaikki jääkiekkoon kelpaamaton väki valitsee jonkun muun lajin kun ei kelpaa jääkiekkoon. Hämmentävän usein näkee vieläkin näitä mielipiteitä.

Älä nyt yritä luikerrella muihin asioihin kun jauhoit paskaa.

Luulin ensin trolliksi, mutta nyt se on varmaa. Muutenhan olisit lukenut lahjakkaimmat oikein, niinkuin sen kirjoitin. Turhaa trollin kanssa enempää vääntää rautalankaa.
 
Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
Antakaa nyt saatana asian olla. Pojat pelasi hienosti, näissä kisoissa ei vain mennyt kiekko reppuu. Ketään ei ole syyttäminen. Jos pojat jatkaa samalla höyryllä kisojen jälkeen niin hyvä tulee. Ei ole edes miesten kisoissa varmaan ikinä ollut näin tasapainoista pakistoa.

Edit: typo
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jatketaan tästä aiheesta vielä hieman tuon nuoremman eli 2000-syntyneiden osalta. Siellähän on kehittymässä ihan vastaavanlainen kilpailutilanne kuin vuotta vanhemmissa. Kärppien isokokoinen ja NHL-scouttien papereihin merkitty Justus Annunen vastaan Rauman Lukon eilen, tänään ja huomenna parempi Kalle Nurmi. Mielenkiintoista nähdä miten asetelma kehittyy ja missä vaiheessa Luukkon...siis Annunen nousee ykköskassariksi ja syrjäyttää lopullisesti Lehtis...Nurmen.
Tarkottaakohan lopullisesti syrjäyttäminen että joku tuleva maajoukkuevalmentaja yrittää rikkoa Jussi Ahokkaan lyömättömänä pidetyn ennätyksen kaikkien aikojen typerimmästä maalivahtipeluuuksesta. Esim kaikki pelit alkusarjasta karsintaan ja alle 85% voisi olla mahdollinen.
 
Tuo näyttäisi toteutuvan jo näissä kisoissa kun Valko-Venäjän molari Grishenko on pelannut ja hävinnyt kaikki pelit, prosentit 85 ja tie on viemässä B-sarjaan. Siinä ennätyksessä onkin rikkomista, Lukon molarilla tai ilman. Turha siis antaa Ahokkaalle kunniaa tästä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuo näyttäisi toteutuvan jo näissä kisoissa kun Valko-Venäjän molari Grishenko on pelannut ja hävinnyt kaikki pelit, prosentit 85 ja tie on viemässä B-sarjaan. Siinä ennätyksestä onkin rikkomista, Lukon molarilla tai ilman. Turha siis antaa Ahokkaalle kunniaa tästä.
No eihän tähän huomioida kuin nämä perinteiset huippumaat. Viesti #555 tästä ketjusta. Annan sinulle kuitenkin anteeksi tietämättömyytesi.

PS. Valko-Venäjältä on kisoissa pelannut epäahokasmaisesti kaksi maalivahtia, Rodik ja Grishenko. Voihan se olla että Ahokas veisi tämänkin sarjan ennätyksen.
 
Viimeksi muokattu:
No eihän tähän huomioida kuin nämä perinteiset huippumaat. Viesti #555 tästä ketjusta. Annan sinulle kuitenkin anteeksi tietämättömyytesi.

Ai mikä huippumaa se sellainen on, joka pelaa karsinnoissa? Kuten esimerkissäsi Suomi. Nooh, annan anteeksi tietämättömyytesi. Palataan asiaan vajaan vuoden kuluttua, Lukon mokella tai ilman.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ai mikä huippumaa se sellainen on, joka pelaa karsinnoissa? Kuten esimerkissäsi Suomi. Nooh, annan anteeksi tietämättömyytesi. Palataan asiaan vajaan vuoden kuluttua, Lukon mokella tai ilman.
Eikö oikein lähtenyt? Se on Jussi Ahokkaan valmentama huippumaa. Tiedätkö muuten kuka on Dmitri Rodik?
 
Eikö oikein lähtenyt? Se on Jussi Ahokkaan valmentama huippumaa. Tiedätkö muuten kuka on Dmitri Rodik?

Tunnen Diman oikein hyvin.

Annan toki anteeksi myös tietämättömyytesi ja sen, ettet jaksanut tarkistaa faktoja, vaan heittelit pelkkää mutua ja oletusta. Kun meinasit, että huippumaa ei tuollaiseen peluutukseen lähde. Se olisi ollut helppo muistaa tai ihan vaikkapa tarkistaa, että ei tarvitse mennä kuin kolme vuotta ajassa taaksepäin. Silloin Ruotsi ja Slovakia käyttivät ihan samaa taktiikkaa. Slovakia jopa ylsi sensaatiomaisesti pronssille tuolloin, joten taktiikka oli varsin onnistunut. Eikö nyt oikein lähtenyt?

En ihan oikeasti jaksa vääntää näin typerästä asiasta ja oikoa mutuiluasi. Palataan asiaan ensi kisoissa ja katsotaan missä mennään Suomen maalivahtien ja peluutukseen suhteen.
 
Wire

Jäsen
Joko me nyt alettaisiin saamaan Suomeen edes yksi PA-mitat täyttävä loota? Tällöin valmentajien taktiikoita voisi kokeilla ja harjoitella ihan oikeasti eikä VHS-kaseteilla.
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tunnen Diman oikein hyvin.

Annan toki anteeksi myös tietämättömyytesi ja sen, ettet jaksanut tarkistaa faktoja, vaan heittelit pelkkää mutua ja oletusta. Kun meinasit, että huippumaa ei tuollaiseen peluutukseen lähde. Se olisi ollut helppo muistaa tai ihan vaikkapa tarkistaa, että ei tarvitse mennä kuin kolme vuotta ajassa taaksepäin. Silloin Ruotsi ja Slovakia käyttivät ihan samaa taktiikkaa. Slovakia jopa ylsi sensaatiomaisesti pronssille tuolloin, joten taktiikka oli varsin onnistunut. Eikö nyt oikein lähtenyt?

En ihan oikeasti jaksa vääntää näin typerästä asiasta ja oikoa mutuiluasi. Palataan asiaan ensi kisoissa ja katsotaan missä mennään Suomen maalivahtien ja peluutukseen suhteen.
Ihan oikeasti nyt. Lue se viesti #555 ennen kuin tulet pätemään. Ruotsi ja Slovakia pelasivat pronssiottelussa, miksi heidän maalivahtivalintansa olisivat kaikkien aikojen paskimpia? Nehän olivat varsin onnistuneita. Prosentitkin näköjään päälle 91% ja 92%.

Sitäpaitsi Slovakia peluutti myös kakkosveskaa, ainakin tilastojen mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ei pärjätty taaskaan Pohjois-Amerikassa pelatuissa junnukisoissa. Nythän kiinnostavinta on, että mitä huikeita johtopäätöksiä tästä vedetään. Unisimmat varmaan lyttäävät, että Meidän pelillä ei pärjätä pienessä askissa. Itse kysyisin, että milloin Meidän peliä on siellä edes pelattu, huippukoutsin alaisuudessa? En keksi ainuttakaan kertaa. Jukka Jalonen yritti aikuisissa 2010 Vancouverissa, mutta Teemun johdolla se oli pelaajille ihan kiinaa. Marjukka lähti muuttamaan peliä World Cupissa. Kaiken maailman Raipeista, Rindelleistä ja Jortikoista puhumattakaan. Mitäs jos joskus kokeiltaisiin ottaa oikeasti sellainen lähestymistapa, että pelattaisiin Suomelle tyypillistä kaikkien rytmien jääkiekkoa osaavan valmentajan alaisuudessa? Nyt on tuhrittu hyviä ikäluokkia surkeaan valmennukseen.

Sekä World Cupia että näitä junnukisoja seuratessa väistämättä huomaa ajattelevansa, että mikä ongelma se olisi kiskoa joitain muitakin kuin vain nopeita tai puolinopeita pakki-pakki-lähtöjä tai vetäytyä trappiin enemmän. Aikaa siihen kyllä olisi ja huonommat maat vuodesta toiseen kiskovat trappia varsin menestyksekkäästi.

Toinen luku on sitten se, että junnujoukkueiden valmentajiksi valitaan usein joko noviiseja (Marjukka ja Raipe aikoinaan, nyt Ahokas), kelkasta pudonneita (Rindell, Jortsu) tai jotain kokeellista yrittäviä (Tukka). Ei liene sattumaa, että junnukullat ovat ainoilla yrittämillään tuoneet Jukka Jalonen ja Karri Kivi täysimääräisellä Meidän pelillä. Molemmat toki isosta kaukalosta, mutta uskallan väittää, että pelitavasta homma ei jäisi kiinni pikkuaskissakaan. Lähinnä pikkuaskin vaikutus on se, että jenkit ja kanukit ovat parempia siellä.

Nyt käsillä olevissa kisoissahan Suomella aidosti oli käsissään mahdollisuus jopa kultaan. Ikäluokka oli sen verran laadukas, että paremmalla viisikkopelillä taivas olisi ollut auki. Nytkin varsin kehnoilla rakenteilla Suomi pystyi pitämään Tsekkiä pelillisesti pilkkanaan. Paremmalla viisikkorakenteella peli olisi ollut paketissa hetkessä, niin paljon suorahyökkäyksellä olisi saatu tuhoa aikaan. Nythän suorahyökkäyksiä oli harvakseltaan ja iso osa paikoista saatiin vasta riiston jälkeisistä kulmapeleistä. Kai sinne kulmapeliin olisi ollut helpompiakin tapoja päästä?

Suomen junnutuotanto on toki hyvissä kantimissa, mutta sehän tiedettäisiin ilman näitä kisojakin. Kyllä minua kyrpii oikein tosissaan, kun vuodesta toiseen tulee näitä mahalaskuja, jotka pystyy usein ennustamaan jo päävalmentajan julkistamishetkellä tai viimeistään ennen kisoja annettujen haastattelujen perusteella. Ahokasta en itse niin hyvin etukäteen tuntenut, mutta linjaukset ennen turnausta jo kertoivat, että taas sitä mennään perse edellä puuhun. Ja ensi vuonna varmaan sama juttu. Ja Ahokkaan jälkeen onkin varmaan taas jonkun elämäänsä väsyneen Jortsun tai keltanokka-wannabe-pelinuudistaja-Pennasen vuoro.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Perataan nyt hieman Suomen pelaajistoakin läpi.

Luukkonen oli maalilla vaisuhko. Ei mitään imaisuja, muttei pystynyt paikkaamaan muiden tekemiä virheitä ollenkaan. Edelleen olen melko vakuuttunut kaverin potentiaalista ja oli kehittynyt kyllä huomattavasti viime kevään U-18-turnauksesta, jossa päästi todella omituisia maaleja. Nyt paketti oli paremmin kasassa ja erityisesti poikittaisliike oli huomattavasti parempaa. Voi olla ensi vuoden kisoissa jo kova.

Pakistosta varsin positiivisesti esiintyi Juolevi, Jokiharju ja Vaakanainen (pieni rooli). Kotkanharju varmaan aika omalla tasollaan. Välimäki aloitti hyvin, mutta itseäni yllätti, että hiipui turnauksen edetessä. Ja Heiskanen oli kisojen suurin epäonnistuja. Todella ylimielisen ja laiskan näköistä surffailua. Potentiaalin kyllä näkee eikä sinänsä ollut vaikeuksissa, muttei kyennyt auttamaan joukkuettaan yhtään niin paljon kuin oli lupa odottaa.

Hyökkäyksessä Aapeli Räsänen oli vähemmän yllättäen hyvä heti, kun pääsi vikkelien laiturien väliin. Jarkko Immonen Räsäsestä tulee mieleen, hitaat jalat estänevät mittavan NHL-uran. Tolvanen toki oli pettymys siinä mielessä, ettei saanut laattaa pussiin, mutta oli sentään yritteliäs ja rakensi paikkoja muille. Vesalainen oli alkuun aika näkymätön, lopussa piristyi. Vähän sählä ja ei niin peliviisas.

Otto Koivulan hyvyyttä en ole koskaan ymmärtänyt. Köyhän miehen Kristian Vesalainen. Ei mitään pelisilmää, kömpelö ja kiekollisesti epävarma. Kuokkanen oli juuri niin flegu kuin viime vuonnakin ja Heponiemi jälleen todisti, ettei Amerikan junnusarjoissa tehoilu kerro mitään. Kaksi viimeisintä ovat kuitenkin lupaavan oloisia laajemmin katsoen.

Nelosketjussa erityisesti Nurmi ja Koppanen olivat positiivisia ilmestyksiä, Jääskäkin ok. Innala oli aika outo valinta, eikä mitään saanutkaan aikaan. Joni Ikonen oli aika näkymätön, pieni pettymys. Kuparin potentiaali näkyi, mutta harvoin näin nuorilla näissä kisoissa on mitään jakoa keskeneräisen fysiikan takia. Tässä mielessä ymmärtää hyvin, ettei Ahokas valinnut Kotkaniemeä tai Jesse Ylöstä vielä mukaan. Sen sijaan Turkulaisen ulostamista hieman ihmettelen, vaikkei turnaus toki siihen kaatunutkaan. Eetu Tuulola osoitti kuuluvansa joukkueeseen, en ymmärtänyt ennen kisoja enkä vieläkään, miksi esim. Innala oli hierarkiassa hänen edellään.

Ahokasta en moiti pelaajavalinnoista määräänsä enempää, mutta kuten edellisessä viestissä totesin, pelitapaan olen pettynyt. 5-5-pelin lisäksi Suomi oli jälleen erikoistilanteissa helvetin huono. En ymmärrä, miksi edes näitä ei saada toimimaan. Alivoima oli taas liian passiivista ja onkohan ylivoima taas jätetty pelaajien päätettäväksi. Siltä se ainakin näytti.

Olympialaisia silmällä pitäen Heiskasen ja Tolvasen osakkeet laskivat. Tolvasen tulisi olla se ykköskentän maalilinko, paras saada jyvä tammikuussa kohdalleen. Johtuiko Heiskasen huono esitys vain ylimielisyydestä tai vammasta, vai onko väay tullut jo puseroon. Siinäpä Marjukalle pähkäiltävää.
 
Tornados

Nyt oli kyllä todella samanlaiset näkemykset kuin itsellänikin.
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kertokaapas muuten se, että miten helvetissä se pieni aski vaikuttaa millään lailla siihen, ettei pelaaja saa lyötyä maalin edestä kiekkoa reppuun? Samankokoinen kai se maali on siinä pienessä askissa kuin isossakin.

Sama koskee läpiajoja kun ollaan nokikkain molarin kanssa vastakkain, tai rankkareita.

Ymmärrän sen, että kaukalon koko vaikuttaa maalintekoon muilta sektoreilta, mutta en sitä ettei kiekkoa saa maaliin puolen metrin päästä edes tyhjään maaliin. Ei siinä ole sitä ruuhkaa yhtään sen enempää kuin isossakaan askissa.

Ja noita em. paikkoja Suomella Tsekkiä vastaan oli niin paljon, että paremmalla viimeistelyllä peli oltaisiin voitu voittaa kymmenen maalin erolla jo pelkästään niiden ansiosta.

Ja sitäpaitsi ihan yhtä paljon se Tsekkikin "kärsi" siitä pienestä askista eilen.

Jokuhan siinä on, että se maalinteko on Suomelle paljon vaikeampaa vuodesta toiseen kuin yhdellekään toiselle maalle. Paitsi silloin kun mukana on ollut Laineen tai Puljun tapaisia humanoideja, joita ei luonnonlait näytä koskevan. Mutta se Pekka Peruspelaaja ei ole koskaan osannut oikein tehdä niitä maaleja Leijonissa. Vaikka kuinka painaisi perse hiessä duunia kaksinverroin vastustajiin nähden.

Soitto Selänteelle nyt ja polvillaan rukoilua että tulisi seuraaviin U20-kisoihin mentoroimaan jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa pelaajia siitä, miten se kiekko laitetaan sinne maaliin. Jotainhan tuolle olisi tehtävä. Alkaa pikkuhiljaa jo vituttamaan tämä jatkuva valitus yhdestä ja samasta asiasta. Ei se ihan tuuristakaan nyt saatana voi olla kiinni joka ikinen kerta.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös