Taidan olla vähemmistössä kun pidän 2014 kultaa hienoimpana saavutuksena. Suomi lähti ennakkoon paljon heikommalla materiaalilla turnaukseen kuin muut suurmaat, Barkov ja Määttä eivät päässeet NHL-velvoitteiden takia, ja kisoihin mukaan tulleet suurimmat tähdet Teräväinen ja Ristolainen olivat siihen mennessä vetäneet aika heikkoa kautta. Muista pelaajista ei kukaan ollut NHL:ssä ja kovin moni ei ollut SM-liigassakaan suuressa roolissa. Oikeastaan pääsy mitalipeleihin oli selkeästi odotuksien yläpuolella.
Alkusarjan hyvä Venäjä-peli nosti hieman toiveita vaikka Ruotsia vastaan hävittiinkin. Sveitsiäkin vastaan meinasi käydä köpelösti, mutta se hoidettiin jotta lohkon 2. sija varmistui. Nousu Tsekkiä vastaan puolivälierässä 1-3 tappioasemasta 5-3 voittoon oli myös huima. Välierässä Suomi laittoi ennennäkemättömällä tavalla Kanadan poppoota kuonoon, sielläkin sellaisia pelaajia kuin Drouin, McDavid (joskin todella nuori), Dumba, Ekblad. Peli oli oikeastaan Suomelta erinomainen, joskin kaikissa pudotuspeleissä Saroksen piti päällään seisten torjua kiekkoja - siinäkin yksi turnauksen menestystarinoista, kun maalivahti jonka piti olla liian pieni maalivahdiksi, näytti osaamisensa ja vaikuttaa nyt NHL:n puolella vastoin odotuksia. Karri Kivi keräsi myös turnauksen aikana sympatiat, varsinkin ihmetellessään jokaista Suomen jäähyä yllättyneellä ilmeellä.
Läpi turnauksen oli ilo seurata ykkösketjua ja erityisesti Teuvo Teräväisen dominointia, kun kapteeni nousi viimeistään koko kansan tietouteen. Huikea pelisilmä ja syöttökone, ja Saku Mäenalanen joka varattiin kierroksella "ynnämuut" latoi turnauksessa kahdeksan kaappia (yhden enemmän kuin muuan Patrik Laine sekä Auston Matthews) ja otti maalipörssin voiton. Ristolainen kasvoi turnauksen varrella ailahtelevasta ylimielisestä tähdestä joukkueen kantavaksi puolustajaksi sekä ratkaisumaalin tekijäksi.
Jo välierässä Kanadaa vastaan Suomi oli ollut erittäin vahva ja joukkueella oli sellainen meininki, että päätyyn asti mennään. Finaalissa oli sitten vastassa rakas arkkivihollinen Ruotsi, ja paitsi maiden välinen vastakkainasettelu, sitä oli myös pelaajien osalta. Ruotsin Oscar Danskin piti olla kotiturnauksen paras maalivahti, Filip Forsbergin paras hyökkääjä ja pistemies. Ruotsi voittikin nimellisesti nuo tittelit, mutta jokainen finaalin katsonut tietää että Saros vei Danskia 100-0 samoin kuin Teräväinen Forsbergiä. Ruotsi pysyi pelissä mukana epäoikeudenmukaisten jäähyjen vuoksi, ja tästä tuomaritoiminnasta puhuttiinkin jälkikäteen. Ruotsin ylivoima oli kyllä turnauksen parasta. Tuomaritoiminta sai kuitenkin lopulta voiton maistumaan entistä paremmalta. Ristolainen ratkaisi yksilösuorituksella jatkoajalla voiton Suomelle aikamoisella tahtomaalilla. Lisäksi Teräväinen voitti turnauksen pistepörssin Forsbergin nenän edestä, kun Malmö hiljeni Ristolaisen jatkoaikaosumaan. Siellä oli jo ennen ottelua suunniteltu voittoparaatia kaupungin lävitse.
Turnauksessa oli juurikin kaikki ne ainekset tuohon sykähdyttävään urheiluhetkeen: altavastaajan voitto, vaikeuksista voittoon, roistosta sankariksi, uusien tähtien nousu, ja lisäksi ihan tavallisten Mestis-jyrien huikea tahtovoitto NHL-uransa alkutaipaleella olevista tähdistä. Lisäksi turnaus katkaisi pitkän kahdeksan vuoden mitalittoman putken sekä 16 vuoden mestaruudettoman putken. Menestys oli pitkään karttanut Suomea, varsinkin 2007-2011 kun Suomi ei päässyt edes mitalipeleihin, ja edellisenä vuonna 2013 Suomi oli joutunut putoamissarjaan, kun jatkopeleihin pääsi ainoastaan kolme joukkuetta lohkosta. Koko mestaruus tuli puskista ja henkilöityi vahvasti Teuvo Teräväiseen, Rasmus Ristolaiseen, Juuse Sarokseen sekä Karri Kiveen. Lisäksi esille nousi joukkueen työmoraali ja sitoutuminen joukkuepeliin. Suomella ei ehkä ollut parhaita pelaajia turnauksessa, mutta paras joukkue.
Vuodesta riippumatta MM-finaaleissa Suomen pelit ovat kyllä aina olleet viihdyttäviä, kun päättyvät yhden maalin marginaalilla joka kerta. Tämä 2014 on kuitenkin yllämainituista syistä oma suosikkini, vaikka kaikkihan näistä ovat suomalaisen urheilun suurjuhlaa.