Suomen Jääkiekkoliitto – aika Kummolan jälkeen

  • 4 247
  • 14

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jääkiekkoliitolle ei näytä olevan omaa ketjua. Sellainen löytyi kuin 'jääkiekkoliitto ja SM-liiga', mutta avataampa liitolle ihan oma ketju [edit. muokkaan otsikkoa tarvittaessa].

IL uutisoi juuri seuraavaa:

Jääkiekkoliiton nykyinen puheenjohtaja Kalervo Kummola ilmoitti olevansa sittenkin käytössä marraskuussa puheenjohtajaa valittaessa.

Pitkäaikainen puhteenjohtaja aikoo kuitenkin esittää, että mikäli hänet valitaan, Kummolan puheenjohtajakausi voisi olla kolmevuotista lyhyempi.

− Pestini voisi kestää puolitoista vuotta tai kaksi vuotta ja sen jälkeen olisi uuden puheenjohtajan aika, Kummola aprikoi.

Aiemmin myös Jääkiekkoliiton hallituksen jäsen Mika Anttonen on kertonut lähtevänsä ehdolle puheenjohtajaksi.

Vai niin! Kale ei siis osaa irroittaa vallan kahvasta. Pahaa pelkään, että jos Kale tulee uutisen kanssa jo ulos, niin valinta on jo aika lailla taputeltu juttu. Mika Anttonen ei ole minulle tuttu, eivätkä muutkaan ehdokkaat. Siksi kysynkin palstaveljiltä ja -siskoilta, ketä muita on lähtenyt julkisesti ehdokkaaksi, ja onko tietoa taustoista? Kale on saanut paljon aikaan kabineteissa, mutta toisaalta 70-luvun johtamistyyli ei sovi nykyaikaan, ja paljon puhetta oman eduntavoitteluista ja muista suhmuroinneista on ollut. Sitä en osaa sanoa kuinka paljon noista on pelkkää pahaa puhetta, ja kuinka paljon mahdollisesti totta, mutta mielestäni Kalen aika on ohi. Jääkiekkoliitto kaipaa uusia tuulia.
 
Viimeksi muokattu:

Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Taitaa ketjun nimi olla 10 vuotta edellä aikaansa...

Ei Kale lähtis jossei olis äänet jo laskettuna ja valinta varma. Näillä mennään.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...

− Pestini voisi kestää puolitoista vuotta tai kaksi vuotta ja sen jälkeen olisi uuden puheenjohtajan aika, Kummola aprikoi.

...

Hymähdin - näin Kummola puheli viisi vuotta sitten:

...
Vallanvaihdon ajankohta on Kummolalla on kuitenkin tiedossa.

- Ihannetilanne vahdinvaihdolle olisi 2012 MM-kotikisojen jälkeen. Uusi puheenjohtaja voisi niissä kisoissa jo keskittyä jatkoon, ja pestille tulisi lentävä lähtö Suomen ja Ruotsin jaettujen vuoden 2013 MM-kisojen myötä, Kummola, 64, paljasti.
...

http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:lpqg8ELDoDAJ:www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-1288338396571.html &cd=1&hl=en&ct=clnk&gl=fi&client=firefox-a

Kummola siirtyy syrjään, kun hän saa Faselin paikan tai kuolee.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Vai niin! Kale ei siis osaa irroittaa vallan kahvasta...

Minä kuulin keväällä 2014, että liigaseurojen johdolla oli päätetty, että Kummolan valtakausi päättyy tähän syksyyn. Varmaan kaikki arvaavat, mikä tapahtumasarja oli tämän loppuun asti kyllästymisen takana, joten ei siitä sen enempää. Liigaseurat olivat asettumassa ilmeisesti tämän Anttosen taakse.

No, kesällä liiton kokouksessa valittiin kuitenkin uusia jäseniä valtuustoon ja kuulin parista aika luotettavasta lähteestä, että Kale oli onnistunut toteuttamaan jonkin sortin puliveivauksen, jonka johdosta uusien valtuuston jäsenien joukko on tukevasti Kummolan "omien poikien" miehittämä, suoraan maakunnista. Ymmärtääkseni liigaseurat saavat syyttää tästä lähinnä itseään, he eivät olleet osanneet varautua tämän tyyppiseen vedätykseen, joka on mielestäni ihmeellistä, Kummolan tuntien.

edit. Kummola näyttää YLEn jutussa viittaavankin näihin uusiin edustajiin, notta heidän pitää saada miettiä rauhassa. hymiö.
 

Dinho

Jäsen
Kummola on hoitanut pestinsä Liiton puheenjohtajana ihan hyvin. Hänen aikanaan lätkä on noussut ykköslajiksi Suomessa ja menestystä on tullut roppakaupalla. Suurimmat virheet Kale on tehnyt, kun hän otti Nuori Suomi -systeemin juniorikiekkoiluun ja Jokerien KHL-siirrossa tapahtunut suhmurointi oli myös surkeaa toimintaa. Hän on toki myöhemmin kommentoinut, että Nuori Suomeen meneminen oli virhe, joten siltä osin hän on tästä synnistä vapautunut ja mitä tulee Jokerien KHL-siirtoon, se saattaa osoittatua hyväksi asiaksi Suomi-kiekolle.

En pidä ollenkaan huonona juttuna, että Kummola jatkanee puheenjohtajana varsinkaan kun ei ole ketään kelvollista vastaehdokasta. Jos pitää spekuloida, kuka aikanaan Kalen jälkeen tulee SJL:n johtoon, niin eiköhän se ole Rantasen IS:sä mainitsema Wallinheimo tai sitten Mika Sulin, jos hän halajaa edes pyrkiä PJ:ksi päästyään Olympiakomitean virkaan.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samalla sarjajärjestelmäketjuissa toivotaan liitolle isompaa valtaa suhteessa Liiga-seuroihin, mitä tulee päätöksentekoon Liigan tosiasialliseen hallinnointiin. Mitä itsenäisemmin Liiga-seurat saavat kehittää Liigan toimintaa omien etujen ja halujen mukaisesti, sen parempi.
 

stop madness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Samalla sarjajärjestelmäketjuissa toivotaan liitolle isompaa valtaa suhteessa Liiga-seuroihin, mitä tulee päätöksentekoon Liigan tosiasialliseen hallinnointiin. Mitä itsenäisemmin Liiga-seurat saavat kehittää Liigan toimintaa omien etujen ja halujen mukaisesti, sen parempi.
Joo sehän on nähty, kun jokaista seuraa kiinostaa vain oma napa eikä jääkiekon hyvinvointi lajina. Samalla turha antaa Liigalle ylistystä liiton paskuudesta, kun liiton hallituksessakin on paljon Liigan väkeä. Tämä laji vaan on pöhöttynyt lähes jokaisella osa-alueella
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Oikea ratkaisu olisi Jääkiekkoliitto, joka olisi kiinnostunut suomalaisen jääkiekon kehittämisestä eikä keväisistä selänpesuu-sirkuksesta, jota huumorintajuisesti MM-kisoiksi kutsutaan. Jos liitolla olisi uskottava johto, ei liigalla olisi mitään sanaa mihinkään.
 

Polvitaklaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Timo Koskelan pyydykset
Ihan sellainen maallikon pohdinta, että pitäisikö jotain Yhdysvaltojen NTDP:n kaltaista polkua rakentaa maassa tavoitteellisimmille ja lahjakkaimmille junioreille? En tiedä miten Liiga-seurat ja U20-joukkueet tähän suhtautuisivat, mutta Jääkiekkoliitolla luulisi olevan laajempi, kansallinen näkökulma pelaajakehitykseen (tai sitten vain odotellaan, että Jukka Jalonen tuo taas mitalin).
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP

Harri Nummela ei jatka Jääkiekkoliiton puheenjohtajana nykyisen kautensa päätyttyä. Aika odotettu päätös, sen verran paljon on ollut viime aikoina kritiikkiä Nummelaa kohtaan.

"− Niin jääkiekossa kuin muillakin elämän osa-alueilla jatkuva uudistuminen on elintärkeää. Sitä edistää muun muassa se, että luottamustehtäviä hoitavien henkilöiden piirissä tapahtuu riittävästi rotaatiota. Olen näin ollen päättänyt, että en ole enää käytettävissä puheenjohtajaksi seuraavalla, vuoden 2024 alusta alkavalla puheenjohtajakaudella."

Kahdeksan vuotta... :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös