Suomen Big Brother 2007

  • 969 152
  • 3 273

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ja kaiken kruunasi se, että Nikon pienetkin saumat vietiin näyttämällä äänestystulosta jatkuvasti, jonka seurauksena ne Nikolle alunperin tarkoitetut äänet menivätkin Saulille kun Niko näytti jo menettäneen mahdollisuutensa. Olen katkera.

No jos tilannetta ei olisi pelattu niin kuin se pelattiin jatkuvalla tilannetiedotuksella voittaja olisi mitä todennäköisimmin Kadi, ei Sauli tai Niko. Kadi pysyi Saulin kannassa aivan klo 22 asti, vaikka juuri tällä tilannetiedotuksella saatiin brokeback-poikien kannattajat kohdistamaan äänensä vain Saulille. Kadi oli voitosta taistelevasta kolmikosta ainut jolla oli myös äänekästä vastustusta, eli tällä tavalla saatiin äänestykseen periaatteessa taas mukaan kunhan se voittaja ei ole Kadi äänet mukaan. Niko tosin tippui kuvioista jo ennen finaalin alkua, eroa oli tuolloin jo yli 10%.

Ja kuten Afan toteaa niin miinus äänestäminen pitäisi saada kokonaan pois tästä formaatista, se kun on tapettien suosimista mielenkiintoisten ihmisten edessä. Tosin jos tuotanto ja käsikirjoitus porukka pysyy samana niin tuskinpa poistuu ja finaalikin oli varmaan rahallisesti menestys vaikka toteutuksena ja jännityksen kannalta täysi katastrofi. Uskomatonta että kaikki talon neljä finalistia ohitettiin niin pienellä huomiolla kuin finaalissa tapahtui, ei kunnon haastatteluja, ei parhaita paloja, ei oikein mitään.
 
Suosikkijoukkue
Mikkelin Kittaajat
Ja kuten Afan toteaa niin miinus äänestäminen pitäisi saada kokonaan pois tästä formaatista, se kun on tapettien suosimista mielenkiintoisten ihmisten edessä.

Jep, äänestyskäytäntöhän pitäisi mennä toisinpäin, eli pudotusäänestyksessä ei voi antaa miinuksia kun taas finaalissa tuo miinuksien salliminen voisi olla ihan fiksua.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Tuli tässä vaan mieleen, että onkohan Vapulla käsitteetkään ihan hallussa. Kirittää ja kiriä kun ovat kaksi eri asiaa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuli tässä vaan mieleen, että onkohan Vapulla käsitteetkään ihan hallussa. Kirittää ja kiriä kun ovat kaksi eri asiaa.

Jos se vasta kolmannella kaudella oppi mikä on prosentin ja prosenttiyksikön ero niin voiko odottaa että samalla kaudella oppisi kirimisen ja kirittämisen eron? Ainakaan Vapulta ei voi odottaa sellaista, onhan hänellä prioriteettilistalla todennäköisesti ylempänä sellaisetkin perusasiat kuin "kuinka opin muodostamaan järkevän lauseen" ja "kuinka lausun sivistyssanan änkyttämättä". Kaikki ajallaan, kaikki ajallaan...
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä BB-studioonkin kaivattaisiin vankkaa osaamista ja tiukkojen paikkojen kokemusta. Olisi mahtavaa, jos ääniennustetta ja äänitilannetta saataisiin kommentoimaan Tarmo Ropponen. Ei menisi asiat sekaisin ja Tarmo ottaisi puoli kymmenen pikkutakin pois päältä, että tämä äänestys on selvä.

Haastattelijaksi tietenkin Bubi, joka ei jäädy koskaan, koska niinhän se on BB-talossa, että se, jolla on eniten suosiota, voittaa, jos ei tule tasapeli. Bubi hoitaisi haastattelun kuin haastattelun jäätävällä asiantuntijuudellaan.

Pois nämä nykyiset, jotka imeytyvät liiaksi tunnelmaan mukaan ja sekoavat sanoissaan.
 

Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lopuksi koukkuun jääneen mietteitä asukkaista ja muustakin:
Timo
Positiivinen, eläväinen ja puhelias. Mitäpä muuta hyvältä BB- asukilta voisi vaatia. Siksi oli oma suosikkini, jonka poislähtötapa jätti hieman pahan maun suuhun.

Kadi
Henkilö, joka aiheuttaa näin paljon ristiriitaisia mielipiteitä, ei voi olla huono valinta asukkaaksi. Laittautuneena todella somaa katsottavaa kasarifetissejä omaavalle nelikymppiselle, mutta tuotti paljon myös tilanteita, jolloin teki mieli sulkea masiina. Yksi kapinoiva mahtuu myös taloon, tosin viime vuoden Kaarlo oli tässä roolissa selkeästi parempi
.
Sauli
Kaikkien kanssa toimeen tuleva, hyväntuulinen poikaviikari pääsi pitkälle. Aluksi ärsyttäneeseen ääneenkin tottui. Olisi ollut vitsikkäämpänä aivan ylivoimainen. Talossa olisi saanut olla toinen lastenviikon kaltainen revittelytehtävä.

Jarkko
Pidin kovasti, kohtalaisen normaalin oloinen eläjä. Teki talon parhaan känniääliöinnin ja muutenkin välillä hupaisaa seurattavaa. Ei edes tämä kohuttu itseluottamuksen nousu häirinnyt, omaan tuttavapiiriin kun kuuluu pari pohjalaista todella isoon talon itsetietoista isäntää.

Piia
Minusta pessimistiset ja inhorealistiset ihmiset ovat usein mielenkiintoisia. Piialta tuli myös useita itseäni huvittaneita pikkutuhmia onlinereita. Mutta välillä tuntui viluiselta kiukkuiselta mummolta.

Niko
Aktiivinen ja hyväntuulinen asukas, joka ei jostain syystä päässyt omassa luokituksessa muiden kärkipään asukkaiden (Timo, Sauli, Kadi) tasolle.

Suvi
Suurin silmänilo BB-talon naisista. Muuten aika tavanomainen, kuitenkin aktiivisesti mukana talon touhuissa. Kiljahtelukaan ei aiheuttanut minulle suurempaa ärsytystä, Maajussi-Teijaan olisi ollut tässä suhteessa vielä matkaa.

Tiina M
Vaikka oli välillä hieman kolkon oloinen, tuli tuntuma, että hänessä olisi ollut potentiaalia mielenkiintoiseksi asukkaaksi. Kioskikäyntinsä oli yksi kauden kohokohdista. Onnea vaan tulevalle perhetapahtumalle Turenkiin.

Henri
Ulkonäkö viittasi huumorimieheen. Alta paljastui kunnon päällepäsmäri ja kaikkitietävä vääpelityyppi, joka voittaa tässä sarjassa viimevuotisen kaimansakin, kun ansioitui selvin päinkin etenkin isänä ollessaan. Tämänkaltaisilla asukkailla ei ole mahdollisuuksia voittoon, koska ärsyttävät sekä muita että katsojia, kuten Mäyris puolen vuoden Heka-kokemuksella ennusti. Tuotannon pitäisi löytää kierompi versio, jota ei heti äänestetä pois.

Aki
Vapun tyylisesti: Voi Aki minkä teit. Syönti, mulkoilu ja puhe ärsyttivät joskus, mutta oli myös mukana aktiivisesti kaikessa toiminnassa. Lisäksi tuotti tästä kaudesta muistettavimman ”Heikoilla hangilla”- lausahduksen.


Maxine
Jäi itselle vieraammaksi asukkaaksi, esimerkiksi kohtaloksi koituneesta aamuäreydestä ei ole havaintoja. Ulkonäöltään talon kärkeä, aktiivinen ja rohkea.

Tellutiina
Eniten jäi mieleen vittuuntuminen tupakan puutteeseen univajeviikolla ja biletyskieltoon antibioottikuurin takia. Temperamenttisia asukkaita kyllä tarvitaan.

Farbod
Ihme haahuilija, joka kumminkin Einaria onnistuneempi valinta erilaiseksi asukkaaksi. Yritti sentään jotain tylsinä päivinä asukkaiden piristämiseksi.

Satu
Ihan mukava katsella urheilullista ja pirteää olemusta, mutta heti suunsa avattuaan äärettömän ärsyttävä. Puhetapa oli yhtä outo myös reilua kuukautta talosta lähtöä myöhemmin Janne Katajan haastattelussa. Puuhailu Timon kanssa oli välillä vekkulia katsottavaa, oma huumorintaju kun on omalaatuinen.

Einari
Hyvä yritys erilaiseksi asukkaaksi, mutta oli liian erilainen. Ärsyttävä käytös ja puhe. Olen samaa mieltä jossain mediassa olleessa mielipiteestä, että olisi ollut mielenkiintoista nähdä Farbodin ja Einarin yhteiseloa.

Heli
Ulkonäöllisesti kärkitasoa, mutta passiivisuus ja äkäiset ilmeet pudottivat pisteitä reippaasti.

Riitta
Aktiivinen ja puhelias, mutta koska on kotoisin samalta murrealueelta kuin minä, toi liian ärsyttävästi mieleen joukon vähemmän mukavia sukulaisia ja tuttuja.

Jussi
Tavis, josta jäi mieleen vain armoton tupakantuska ja ruumisarkussa nukkuminen.

Maria
Todella outo lintu, josta ei päässyt oikein perille. Pahin virhearviointi asukkaiden valinnassa.

Martina
Piristihän tämä pikavierailu menoa, mutta Martinan olisi voinut vaikka palkata suunnittelemaan ja johtamaan yhden viikkotehtävän. Siitä olisi varmaan tullut ikimuistettava.

Itseäni ärsyttivät eniten nämä toimettomat hetket. Pääsin vaihtamaan mielipiteitä yhden asukkaana olleen kanssa, ja tylsistyminen oli kyllä vaivannut. Jos asukkaat eivät itse keksi ajankulua, niin Big Brotherin tulisi sitä luoda. Viikkotehtävistäkin osa oli vähän löysästi suunniteltuja ja johdettuja.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Seiskassa Sauli kertoo haluavansa voittorahoilla hankkia oman kämpän Helsingin keskustasta. Jos 50000 eurosta otetaan vielä verot pois päältä, niin empä usko että sillä rahalla saa kovin montaa neliötä lattiapinta-alaa varsinkaan pääkaupungin ytimestä.
 

Killeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Seiskassa Sauli kertoo haluavansa voittorahoilla hankkia oman kämpän Helsingin keskustasta. Jos 50000 eurosta otetaan vielä verot pois päältä, niin empä usko että sillä rahalla saa kovin montaa neliötä lattiapinta-alaa varsinkaan pääkaupungin ytimestä.

Hyvä alkuhan siinä tietty on lähteä rakentamaan. Tosin kuten sanoit, ei sillä siltikään kuuhun vielä mennä.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Ainakin Radio Suomen Sauli-haastattelussa haastattelija totesi ensi kauden tulevan. Oliko omaa päätelmää vai faktaa, sitä en tiedä. Jotain on kumminkin muututtava ja radikaalisti tästä kaudesta, että ohjelma jaksaa taas kiinnostaa. Mitään julkkisBB:tä nyt tuskin tulee ikinä. Mitään Martina Aitolehtoja x 12 ei kukaan jaksasisi seurata talossa, kun ei niitä jaksa seurata muutenkaan. Ja ne julkkikset ketkä sinne suostuisivat olisivat lähinnä laatikosta "wanna be"...
 

d2uce

Jäsen
Ainakin Radio Suomen Sauli-haastattelussa haastattelija totesi ensi kauden tulevan. Oliko omaa päätelmää vai faktaa, sitä en tiedä.

Eikös Vappu hehkuttanut finaalijaksossa, että "Ensi vuonna taas Big Brother SubTV:llä!" ?
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitään julkkisBB:tä nyt tuskin tulee ikinä. Mitään Martina Aitolehtoja x 12 ei kukaan jaksasisi seurata talossa, kun ei niitä jaksa seurata muutenkaan. Ja ne julkkikset ketkä sinne suostuisivat olisivat lähinnä laatikosta "wanna be"...

Olisihan se ainakin sikäli mielenkiintoista kun kaikki kaksitoista kilpailijaa olisi jo kolmen päivän jälkeen ihan hajalla ja lähdössä kotiin. Viikon jälkeen kaikki lähtisikin sitten jo kotiin ja tuotanto katselisi sormi suussa että mitäs nyt kun talossa ei olekaan enää yhtään asukasta...
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Kyllähän ohjelman pitää uusiutua kovasti ensi vuodelle. Ensimmäiseksi voisi sen Vapun heivata helvettiin ja ottaa vaikka tutunturvallisen Mari Kakon juontajaksi.
Enemmän vain psyykettä rassaavia tehtäviä/sääntöjä. Kuitenkin se että osalla porukasta on hermo kireällä ja toinen puoli bilettää saa aikaan pientä säpinää talossa.

Asukkaiden valinta ei varmasti ole helppoa. Taloon valittuja on kritisoitu (mm allekirjoittanut), mutta minkäs teet kun taloon valitut yhdessä kavereiden kanssa kertovat miten kysessää on räväkkä ja sanavalmis tyyppi. Näinhän oli tänä vuonnakin Pia ja Heli.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Toinen 24/7 kautta totaalisesti koukkuun jääneen mietteitä asukkaista, järjestyksessä suosikista kohti inhokkia koko kautta koskien.

1.Kadi
- yksi mielenkiintoisemmista BB asukkaista Suomen BB:n historiassa, tyttö joka ei jättänyt oikeastaan ketään kylmäksi ja tuosta tytöstä lähes jokaisella oli jonkinlainen mielipide. Itse pidin Kadista ihan täpöllä, alkuun kiinnostus heräsi ihan ulkonäön perusteella mutta hyvin nopeasti myös ihmisenä tuo räväkkä taiteilijasielu ja isoveikkaa vastaan kapinoiva hupaisa blondi ilopilleri nousi suosikikseni. Kuten olen varmasti jo monta kertaa todennut, aivan kuten BB Jarkkokin totesi, niin Kadia katselemalla tuli vain niin hyvä mieli. Todella mielenkiintoinen asukas joka ei todellakaan pidätellyt vaan antoi paljon itsestään, ei pelkkä kaunis kiiltokuvatyttö. Kadissa on särmää joka kolahti ja kovaa.

2.Jarkko
- talon kokki, rauhallinen äijä joka pilasi mahdollisuutensa firman pikkujouluissa ja Piiaa huoritellessaan sekä hieman suuriksi nousseilla puheillaan. Hiipui loppua kohti jonnekin, suliko konttori vai mitä kävi. Kauden puolivälissä ja Egyptibileiden aikoihin liekeissä. Jarkko sai lisäplussia minun silmissäni myös Kadista huolenpidollaan ja aidosta välittämisestä. Punkin kassien tiimoilta saatiin myös hauskoja hetkiä.

3.Suvi
- kaunis blondi ja hauskaa seurattavaa varsinkin Kadin ja Jarkon seurassa. Yksinään ei ehkä nousisi näin korkealle mutta kahden suosikkini mukana nousee korkealle. Välillä hieman liian tietoinen kameroista ja varsinkin alkuun ei ihan antanut mennä täysillä. Suvin häätö talosta oli myös varsin koskettava hetki, sen verran koville se näytti Kadille ottavan.

4.Sauli
- kaikkien kaveri, veikeä pojanviikari ja mainoslaulujen kuningas. Lähes aina hyvällä tuulella, osasi lohduttaa jos toisilla oli huono päivä ja otti muut huomioon. Viime kauden voittajan Sarin tyyppinen hieman miehisempi painos. Ehdottomasti hyvä tyyppi jolle soi hyvin voiton kun Kadi kerran ei voittanut. (Jos Kadin juomisesta kohuttiin niin olen pikkasen ihmeissäni että Saulin juomisesta ei noussut kohua - jemma-Sale kun joi omat ja muiden juomat ja päätyi lähes aina bileiden loputtua oksentamaan, myös kaatuilu humalassa oli Saulin tavaramerkkejä - tosin minua tuo ei haitannut kuten ei Kadin juominenkaan kunhan vain hieman ihmettelen suhtautumiseroja)

5.Niko
- energinen ja urheilullinen hoppari poika jonka ulkonäöstä (siis vaatetuksesta) johtuvat ennakkoluuloni osoittautuivat vääriksi. Ehdottomasti talon kantavia voimia joka jaksoi aina hauskuttaa tempuillaan. Jos olisi ollut mukana heti alusta asti olisi saattanut nousta minun arvoasteikossa Saulin edelle. Hauska kaveri. Ainut hieman ärsyttävä asia oli ne takarapun poikien biisit, tosin loppua kohti enemmän alkoi ärsyttämään Saulin kanssa lauletut mainoslaulut.

6.Timo
- talon kaunispoika, metroseksuaali pelimies jolla oli ainakin yritystä kaatoihin. Hauska jekkuilija ja mukana kaikessa. Positiivinen kaveri joka olisi ansainnut saada jäädä taloon pidemmäksikin aikaa, harmittavasti joutui Kadia vastaan häätöäänestykseen jolloin ainakin minulle oli selvää kumman haluan tippuvan.

7.Maxine
- perusnätti tyttö joka oli halutessaan hyvinkin herttainen. Kadin ohella talon parhaimpia aamunukkujia. Se päivien laskeminen synttäreihin oli myös hauskaa, harmi että niitä oikeita synttäreitä ei vietetty talossa.

8.Tiina M
- olisi luultavasti listalla paljon korkeammalla jos olisi ollut talossa pidempään. Aikainen poistuminen laskee sijoitusta listalla mutta se mielikuva mitä kerkesi jäämään oli erittäin positiivinen. Puhelias ja hauska tyttö, tarttuva nauru. Mukava pilke silmäkulmassa.

9.Aki
- tiukka kroppainen atleetti, suulas kaveri jolla oli joku pakkomielle heilua munasillaan. Syömistapa oli hauska. Pääsääntöisesti hyvä tyyppi, vain heikot hanget episodista pitkä miinus. Joutui ulos omaa hölmöyttään sopimusrikkeen vuoksi.

10.Satu
- pirteä tyttö, joka oli aina häsläämässä ja pisti nenänsä mukaan kaikkeen. Timon ensimmäinen ja ainut kaato talossa. Yritti ilmeisesti hieman liikaa ja häslääminen meni ärsyttävyyden puolelle. Ei kuitenkaan missään nimessä tylsä vaan pääsääntöisesti vähintään tahattomasti hauska.

11.Einari
- outo tyyppi, ehkä liiankin outo ainakin minun makuuni. Kyllähän Ainarin tempauksille kuitenkin sai nauraa. Runopoika joka runoili itsensä Kadin ja Tiina M:n sydämiin. Olisi saattanut osoittautua ihan mielenkiintoiseksikin asukkaaksi mutta se jäi näkemättä kun äänestettiin niin aikaisin pois.

12.Piia
- goottihenkinen tyttö, tilannekomiikan mestari onelinereillaan mutta liian komenteleva ja negatiivinen minun makuuni. Loppuvaiheessa ärsytti varsin paljon. Talon fiksuimpia tyttöjä, ehkä siksi mietti liikaa mitä itse ja muut tekee. Jarrutti muiden menoa.

13.Martina
- Jekyll ja Hyde samassa paketissa, riidanhaastaja joka piti itseään muita parempana mutta herttaisenpi kuin kova ulkokuori antoi ymmärtää. Rikkoi ennakkoluuloja. Mielipiteeni Martinasta saattoi vaihdella monta kertaa päivän aikana. Tapa jolla lähti talosta oli surullinen.

14.Riitta
- ikiteini, ikänsä puolesta edelleen mielestäni väärässä ohjelmassa mutta ei niin kamala kuin ennakkoon kuvittelin. Ei olisi ansainnut mielestäni paikkaa finaaliviikolla vaan Suvi tai Jarkko olisi saanut olla edelleen mukana. Ei pitänyt ollenkaan Jarkosta ja antoi sen kyllä (valitettavasti) kuulua. 2 viikkoa talossa olisi ollut maksimimäärä Riittaa.

15.Tellu
- kiroiluautomaatti ja todellinen valittaja. Tuntui kuolevan kun ei saanut juoda. Alkuun neutraali mutta pidemmän päälle ärsyttävä. Harvoja joka oikeasti osasi laulaa, siitä plussaa.

16.Heli
- sanalla sanoen tylsä, aivan väärässä paikassa. Edes ulkonäkö ei säväyttänyt vaikka ei ruma sinällään olekaan, liian ilmeetön ja mitäänsanomaton tyttö.

17.Jussi
- aivan samoin kuin Helikin niin Jussi oli myös tylsä, ei tuonut taloon oikeastaan mitään vaikka olikin kookkain talon asukkaista. Häviää Helille siksi että on mies. Kumpikin turhia.

18.Mariia
- antoi vielä vähemmän kuin Heli ja Jussi, ei viihtynyt talossa ja meinasi keskeyttää heti alkuunsa. Jo kolmas turha asukas.

19.Farbod
- koomikko joka ei ole hauska, peluri mutta erittäin huono sellainen. Hukkui hylättynä leipäkoriinsa. Tylsä haahuilija. Paras hetki se kun näytti Kadille ja Suville levitointia, siitä saatiin sentään tyttöjen osalta hauskat ja puhuttaneet reaktiot.

20.Henri
- ärsyttävä päällepäsmäri joka osasi kaiken tai ainakin oli osaavinaan. Osoitti luonteensa 4v Helin isänä. Tosikkomainen pätijä. Onneksi tippui melkein alussa.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
mites sääntöjen mukaan homma menee, saisiko tuonne taloon ottaa jotain urheiluvälineitä, esim pari golf-mailaa ja palloja?
 

Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
mites sääntöjen mukaan homma menee, saisiko tuonne taloon ottaa jotain urheiluvälineitä, esim pari golf-mailaa ja palloja?

Säännöissä ei ole mainittu sen tarkemmin, mitä taloon saa ottaa mukaan.
Vierotusoireisille hieman helpotusta, tänä iltana puolen tunnin koonti Big Brother 2007: Parhaat palat, kello 22.00 Subtv.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vierotusoireisille hieman helpotusta, tänä iltana puolen tunnin koonti Big Brother 2007: Parhaat palat, kello 22.00 Subtv.
"Alkoholin kohtuukäyttö on sitä, että ei oksenna seuraavana aamuna". Tuo Kadin toteamus kuvastaa kyllä kokonaisuudessaan tämän BB-kauden ala-arvoisuutta. Akin heikoilla hangilla- hokema oli myös niin surkuhupaisa tapaus, että tarttui ihan allekirjoitukseen asti. Kuten tuosta koosteesta kävi ilmi, voittaja Sauli oli melkoisen näkymätön, mutta kaikkien kaveri ja sellainen jees-jees mies koko kauden. Väritön ja turhan yllätyksetön tuotanto kaikenkaikkiaan.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä oli yksi tämän kauden helmistä. Monet kauhistelevat Hekan käytöstä. Tätä shittiä sai kuulla joka paikassa. Vaan kun Heli ei ole 4v, eikä Henri ole Helin isä.
Se oli tota samaa jeesustelua kuin Kadin juomisen kanssa.

Eilinen kooste vahvisti hyvin käsitystä, että Kadi oli Nikon ohella mielenkiintoisin ja värikkäin persoona talossa. En koe kuitenkaan olevani niin läheinen Kadin kanssa, että jaksaisin surkutella hänen juomistaan. Varsinkin kun talossa oli yksi 3kertaaviikossabaarissa-elämäntapalaattaaja. Ehkä se ei ole niin paha, jos käy DTM:ssä.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei tämä varmaan ketään enää kiinnosta, mutta sanotaan nyt että tänään klo 22 tulee Subilta kooste nimellä Voittajan Viikko. Eli Saulin tunnelmia talosta pääsyn jälkeen. Saadaan näin lopullisesti tämä BB-kausi pakettiin. Parempaa ensi kautta odotellessa.
 

Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voittajan viikko tulee vielä uusintana tänään kello 16.30.
Sauli ei ollut pitänyt tästä jutusta, ei väsyneenä ollut heti tajunnut estää:
http://www.iltalehti.fi/bigbrother/200712036932620_bb.shtml

Pahasti koukkuun jäänyt odottaa jo ensi kautta, voipi tulla sorruttua 24/7 hankintaankin.

Asukasvalinta tulisi tehdä huolellisesti, hyytyjät ja tylsät tapaukset tulisi yrittää karsia pois. Pitäisi esimerkiksi ottaa selville, onko ehdokas ollut pidemmän aikaa erossa lähipiiristä vaihto-oppilaana tai töissä ulkomailla. Naisasukkailla menestystä haittaavia puolia näyttivät olevan aamuäreys tai tuore suhde.

Jos kuitenkin tulee sohvallaistuja-asukkeja, niin tuotannon olisi pistettävä tehtäviin ja päiviin enemmän vauhtia. Etenkin viimeisten viikkojen tehtävät olisi suunniteltava huolellisesti, etenkin kullankaivuu olisi sopinut paremmin alkupäähän kautta.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Jassoo, BB-julkisuus on näköjään edelleen kovassa kurssissa, kun Kadilla on nyt oma työnhakuilmoituskin maikkarin teksti-tv:n etusivulla. Likka on tiemmä raitistunut sitten vuodenvaihteen. Onhan tässä jo toki kohta kolme vuorokautta uutta vuotta takanakin. Näkis vaan...

Kadi hakee vaatimattomasti "oikeastaan minkälaista tahansa työtä". Mahtaa tytön postilaatikko olla viikossa turvoksissa, kun kymmenet jäniksen kokoinen vaahto munissa Kadin kännitoilailuja seuranneet ja tapaturmaista viivan vilahdusta odottaneet henkilöstöpäälliköt rustaavat Viron ihmeelle toinen toistaan limaisempia rekrytointikirjeitä muste molemmista päistä valuen.

Saas nähdä mistä Kadi itsensä löytää. Keksisikö joku tyttöparalle heti duunin, missä voi olla pikku pönössä edes puolet päivästä, tai mistä saa ainakin suuvedet luontoisetuna?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös