Suomalaispelaajat KHL:ssä kaudella 2014–2015

  • 77 590
  • 139

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Minä en ottanut kantaa Liigassa menestymiseen vaan siihen kun usein kuulee puhuttavan miten valtava potentiaali Niinimäellä ja miten hänestä olisi voinut tulla mitä vaan. Hypetys olisi ollut paljon pienempää jos varausnumero olisi ollut kolmannella kierroksella. Hypoteettinen potentiaali on muutenkin jotain mitä ei välttämättä oikeasti ole niin paljon kuin luullaan. Niinimäen työmoraali on sitten oma asiansa.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Puhutaan ihan eri asioista, jos puhutaan Niinimäen potentiaalista olla tähti NHL:ssä, tähti KHL:ssä tai tähti SM-liigassa. Mielestäni on selvää, että Niinimäen lahjoilla SM-liigaa olisi pystynyt dominoimaan mennen tullen, jos työmoraali olisi ollut A-luokkaa.

Juurikin näin. Mielestäni nuorta Niinimäkeä voisi hyvin verrata esim. nuoreen Jori Lehterään jonka työmoraali ja todellinen halu huippupelaajaksi oli myös vähän kysymysmerkki aikuistumisen kynnyksellä. Jori on klaarannut hienosti, mutta ensimmäiselle ei lyhyitä jaksoja lukuun ole oikein missään jaksanut maistua.
Jos joku ennustaja olisi sanonut Niinimäen ensimmäisten liigapelien kohdalla, että ura tulee menemään niillä spekseillä joilla se on nyt mennyt, niin olisin nauranut hänelle paskaisia päin naamaa. Jo pelkillä lahjoilla olisi pitänyt pystyä parempaan olettaen että harjoittelee kuitenkin edes vähän, mutta ei kun ei.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ville Leino liittyy Medvescak Zagrebin riveihin. Seuraa koutsaa Doug Shedden, joka on Leinolle tuttu Jokereista kaudelta 07-08 Jokereista.

Zagreb on KHL:n köyhimpiä seuroja, joten taloudellisesti tämä diili lienee melko vaatimaton Leinolle.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ville Leino liittyy Medvescak Zagrebin riveihin. Seuraa koutsaa Doug Shedden, joka on Leinolle tuttu Jokereista kaudelta 07-08 Jokereista.

Zagreb on KHL:n köyhimpiä seuroja, joten taloudellisesti tämä diili lienee melko vaatimaton Leinolle.

Olen melko varma, että jos pelaaminen Helsingissä olisi ollut taloudellisesti edes melkein järkevää, niin mies olisi Jokereihin liittynyt. Ja tällä siis viittaan näihin verokuvioihin.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivotaan, että lähtee kulkemaan. Viime kaudet oli Leinolle jo tarpeeksi vaikeaa NHL:ssä, ettei toivo hänelle mitään uutta apinaa selkään uusissa KHL-maisemissaan.

Toiveissa siis ehjä hyvä loppukausi, toisella puolen vaakakuppia on sitten sellainen 20 matsin pätkä jonka aikana ei pääse peliin oikein mukaan, tekee tehot 1+6 ja on taas vailla seuraa talven aikana.

Nyt pitää asenteen olla kunnossa ja jalkojen sekä käsien tehdä toivottua työtä.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Zagrebilla taisi myös olla se Nhl-kaukalo kotona, josko tästä sitten ponnistaisi takaisin Nhl:ään.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Fanaattinen kotiyleisö, hyvä ilmasto, Suomen verottaja ei vie kaikkea, tuttu koutsi, pukukoppikieli englanti, peli on sarjassa laadukasta... Ihan hyvä paketti kaikin puolin. Sveitsissä olisi ollut ehkä kivempaa oleskella ja Venäjältä olisi repinyt isommat rahat, mutta noin muuten Zagrebin kokonaispaketti vaikuttaa varsin mukavalta. Toivotaan menestystä ja olisi saanut tehdä sopparin jo viikon aikaisemmin.
 

Theone

Jäsen

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Siellähän se Ville Leino pelaa Medvescakissa. Nähdyn parin erän perusteella tämän kauden PPG asettunee siihen 0,2-0,3 välikköön.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Leino oli syöttämässä Medvescakin ainoaa maalia 2-1 tappioon päättyneessä ottelussa Ladaa vastaan. Jospa se siitä nyt sitten lähtisi rullaamaan.
 

Gemondo

Jäsen
Joonas Järvisellä ei ole näköjään KHL-taival alkanut kovin suotuisissa merkeissä. 16o, 0+0, -11. Huonompi +/- saldo on koko liigassa vain viidellä pelaajalla ja "kärjestä" löytyy muuten Tommi Taimi, -15.
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Juurikin näin. Mielestäni nuorta Niinimäkeä voisi hyvin verrata esim. nuoreen Jori Lehterään jonka työmoraali ja todellinen halu huippupelaajaksi oli myös vähän kysymysmerkki aikuistumisen kynnyksellä. Jori on klaarannut hienosti, mutta ensimmäiselle ei lyhyitä jaksoja lukuun ole oikein missään jaksanut maistua.

Jesse Niinimäki oli juniorina saman tasoinen lupaus, kuin vaikkapa Jori Lehterä, tai Perttu Lindgren. Lehterä ja Niinimäki olivat kaikinpuolin varmaan aika samanlaiset pelaajat. Lindgren ja Lehterä varattiin kuitenkin NHL-draftissa kolmannella kierroksella ja Niinimäki jo ensimmäisellä kierroksella.
Niinimäen potentiaali pelaajana oli samaa luokkaa, kuin Lehterällä ja Niinimäellä oli potentiaalia kehittyä NHL-pelaajaksi samantyyppisesti, kuin Lehterälläkin, eli Niinimäki oli NHL-varauksen hetkellä projektipelaaja, josta voisi kehittyä NHL-tason taitosentteri, jos hän jaksaisi useiden vuosien ajan tehdä asian eteen tavoitteellisesti töitä. Treenimoraaliahan Niinimäeltä sitten puuttuikin ja muistan, että joskus kauden 2009-2010 aikana Jesse oli antanut jotain kommenttia, että oli 2009 kesällä vetänyt kunnon kesätreenit ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun oli 16-vuotias.
Siihen, että Oilers aikoinaan varasi Jessen niinkin korkealla, oli syynä osittain se, että silloin 90-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkuvuosina NHL-joukkueilla oli trendinä yliarvostaa isokokoisia pelaajia, joilla oli kiekollista taitoa. Niinimäki ei suinkaan ole ainoa isokokoinen taitopelaaja, joka varattiin pienemmällä numerolla, kuin olisi ollut järkevää.
Harjoittelumoraali ei kuitenkaan ollut Niinimäen ainoa puute ja kentällä näkyvämpänä puutteena miehen luistelu on koko uran ajan ollut todella heikkoa. Niinimäen olisi pitänyt pystyä parantamaan luisteluaan huomattavasti jo NHL-varauksesta lähtien, mikäli hän olisi halunnut nyky-änärissä paria peliä enempää pelata. Lehterä sitä luisteluaan onnistui kuitenkin parantamaan.

Jori Lehterä on mielestäni hyvä esimerkki pelaajasta, joka on rakentanut uransa erittäin järkevästi. Lehterä lähti aikoinaan hakemaan Tapparasta isompaa vastuuta, kun peliaika Jokereissa oli kortilla ja Lehterä sai Tapparassa kaikki mahdollisuudet paineettomissa olosuhteissa ja käytti ne hyväkseen ja nousi Sm-liigan parhaiden pelaajien joukkoon, vakituiseksi kasvoksi EHT-maajoukkueeseen, lopulta Sm-liigan runkosarjan pistepörssin voittoon ja sai näyttöpaikan MM-kisoissa. Kävi lyhyesti kokeilemassa Pohjois-Amerikassa ja totesi, ettei taso riitä änäriin ja lähti Venäjälle, kovimpaan mahdolliseen sarjaan änärin ulkopuolella, kehittämään itseään neljän vuoden ajaksi, treenaamaan änäriä varten ja tienaamaan rahaa.
Jesse Niinimäki sen sijaan loukkaantui vajaaksi vuodeksi lupaavan Sm-liigauran alun jälkeen ja lähti puolikuntoisena tekemään epäonnistuneen kokeilun Pohjois-Amerikassa. Sen jälkeen Niinimäki palasi Eurooppaan ja samalla, kun motivaatiota treenaamiseen ei ollut, hän teki korkean NHL-varauksensa nostaman pelaajamarkkina-arvon avulla rahakkaita sopimuksia Jokereiden ja Luulajan kaltaisiin suurseuroihin, joissa odotukset Niinimäen suhteen olivat lähtökohtaisesti ylimeneviä ja, joihin Niinimäki ei pystynyt vastaamaan. Lopulta parista seurasta potkut saatuaan Niinimäki oli todella pohjalla joskus vuonna 2008 ja kaveri heräsi treenaamaan tosissaan. Tuloksena Jesse olikin sitten 2010-2011-kaudella Sm-liigan parhaita pelaajia ja pystyi todella dominoimaan ja pystyi ratkaisemaan pelejä yksin. Sittemmin ovat tainneet jatkuvat loukkaantumiset viedä parhaan terän pelistä.
Perttu Lindgren taisi olla 18-vuotta, 19-vuotta ja 20-vuotta täyttäessään lupaavempi pelaaja, kuin Niinimäki, tai Lehterä olivat vastaavassa iässsä. Lindgrenilltä ei tainnut harjoitusmotivaatiota puuttua ja luistelukin oli erinomaisella tasolla, mutta muuten hän on tehnyt huonoja ratkaisuita uransa kannalta.

Niinimäki näkee kentän hyvin ja on hyvä syöttelemään ja tekemään peliä. Hän on hyvä mailankäsittelijä ja hyvä suojaamaan kiekkoa, käyttää kokoaan erinomaisesti hyödyksi mailankäsittelyssä, kiekon suojaamisessa ja laita- ja kulmaväännöissä, joissa on myös hyvin vahva. Todella vahva pitämään kiekkoa ja häneltä on vaikea saada kiekkoa pois samalla, kun hän on hyvä riistämään kiekon vastustajalta. Miinuksina on heikko luistelu ja esitysten epätasaisuus. Huonoina iltoina on aika näkymätön ja suoritukset epäonnistuvat isolla prosentilla.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuli illalla tiirailtua Zagrebin ja Minskin välinen matsi ja erityisseurantaan otin tietysti Ville Leinon, joka pelasi nyt toisen matsinsa loukkaantumisesta toipumisen jälkeen. Avauserässä Ville oli erittäin näkymätön ja hän tuntui keskittyvän lähinnä kurvailuun ja kaarteluun eli aika lailla pelin ulkopuolella Ville hiihteli. Toisessa erässä Leino pääsi ylivoimapelin myötä matsiin mukaan ja hänellä oli ok paikka tehdä maali yv:llä päädystä ponnahtaneesta kiekosta, mutta pakki taisi blokata vedon. Erän loppupuolella Leino pelasi yhden vakuuttavan vaihdon tasakentällisin, kun hän vastustajan päädyssä suojasi kiekkoa vahvasti ja piti sitä itsellään lähemmäs kymmenen sekunnin ajan. Pakki oli vaikeuksissa ja mielestäni jäähy hänelle oli lähellä. Kiekko ehti välissä käymään keskialueella, kun Leino sai sen taas haltuunsa vastustajan maalin takana ja siitä ovela syöttö maalin eteen, mutta ahdistelusta johtuen ketjukaveri ei saanut kunnolla laukausta aikaiseksi. Kolmannessa erässä Zagreb ajoi takaa Minskiä ja Ville sai paljon jääaikaa. Mitään erityistä ei jäänyt kylläkään hänen osalta mieleen, positiivisessa mielessä. Ottelu ratkesi siihen, kun Zagreb oli juuri ottanut molarin pois ja Leino antoi hyökkäysalueella tyhmän sokkosyötön suoraan minskiläispelaajan lapaan. Tästä vastahyökkäys ja kiekko tyhjään reppuun ja taululle 4-2.

Kokonaisuudessaan Leinon esitystä pidän erittäin vaatimattomana. Peliaikaa tuli liki 20 minuuttia, mutta ei hän mielestäni ollut noin suuren peliajan arvoinen, vaan oli siellä parempiakin miehiä Zagrebilla, joille olisi suonut vastuuta. Vaikuttaisi siltä, että Ville ei ole fyysisesti kovin häävissä tikissä. Luistelu on raskasta ja kamppailupelaaminen heikkoa. Puolustussuuntaan ei näyttänyt meno juurikaan maistuvan, vaan hyökkäyspelaamiseen hän tuntui keskittyvän. Toki hän pelaakin laiturin roolissa, joten siltä osin on vapaampaa kuin sentterinä ollessa.

Yksi peli on otantana pieni, mutta tämän perusteella ajatukset jostain jyvän löytymisestä ja loiston palaamisesta ovat epärealistisia. Kyllä Leino varmaan tuolla jääajalla kohtalaisesti tehoilee, mutta ei hän pelillisesti ole missään määrin vaarallinen pelaaja. Tämän näytön perusteella puheet MM-kisoista ovat haihattelua ja on mielestäni kyseenalaista, että onko hän edes EHT-paikan arvoinen nykyvireessään.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tappara tiedotti juuri, että Tuukka Mäntylä on siirtymässä KHL:ään. Seuraa ei ole tiedotettu, mutta huhut kertovat, että kyse olisi Rautakorven koutsaamasta Amur Habarovskista. Amurilla on kaikki ulkkarin paikat täynnä, joten joku viisikosta Taimi, Hascak, Miklik, Spirko, Niinimäki saanee kenkää. Pienimmän kertoimen näistä antaisin Niinimäelle, vaikka toki Hascak tehojen valossa on ollut yhtä huono. Jotenkin vain tuo Niinimäen luonne ja olemus on kiekkoilijana jotain sellaista, että Jukka Rautakorven joukkueessa ei tuollaisilla jätkillä paljon käyttöä ole.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Venäläislähteiden mukaan Petri Kontiola on siirtymässä Lokomotiv Jaroslaviin. Jos näin on, niin todennäköisesti hän korvaa yksi yhteen latvialaissentteri Janis Spruktsin, jonka kausi on ollut vaikea ja potkut voisivat olla täten looginen seuraus.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Toivottavasti pärjää ja saisi uran nousuun KHL:ssä. Onhan Kontiolalla kaikki potentiaali olla yksi KHL:n johtavista pelaajista, mutta miehen henkinen puoli on tietty aikamoinen kyssäri. Harmi Kontiolan kannalta, että kesä meni miten meni johtuen tuosta selästä.
Paljonkohan Konna lopulta maksoi tästä NHL- mahdollisuudesta, kun siis käsittääkseni osti itse sopimuksensa ulos? En tiennyt tuosta vammasta, ehdin jo vähän mielessäni dumaamaan, että Lehterä olisi ottanut homman vakavammin nähdyillä tuloksilla.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Petteri Nokelaisen sopimus Torpedon kanssa on purettu. Nokelainen kärsii ilmeisesti pahasta loukkaantumisesta. Ylipäätäänhän Petterin ura on Bratislavan kultajuhlien jälkeen ollut pitkälti loukkaantumisten sävyttämä ja siinä mielessä pidin Noksua vähän erikoisena hankintana Torpedolta viime kesänä. Ei hän missään määrin ole ollut saman kaliiberin ulkomaalaisvahvistus Torpedolle kuin muu nelikko, jonka muodostavat Hietanen, Immonen, Salminen ja Wolski.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Petteri Nokelaisen sopimus Torpedon kanssa on purettu. Nokelainen kärsii ilmeisesti pahasta loukkaantumisesta. Ylipäätäänhän Petterin ura on Bratislavan kultajuhlien jälkeen ollut pitkälti loukkaantumisten sävyttämä ja siinä mielessä pidin Noksua vähän erikoisena hankintana Torpedolta viime kesänä. Ei hän missään määrin ole ollut saman kaliiberin ulkomaalaisvahvistus Torpedolle kuin muu nelikko, jonka muodostavat Hietanen, Immonen, Salminen ja Wolski.

Niin ja ylipäätäänhän Nokelaisen ura on ollut loukkaantumisten sävyttämä. New York Islandersin ykkösvaraus vuodelta 2004 on ollut erittäin epäonninen urallaan, ja suomalaisista europelaajistakin hän on pelannut selkeästi heikomman alkukauden, kuin esimerkiksi Jokereiden Petteri Wirtanen. Tuntuu siltä, että Nokelaisen uran parhaat vuodet olisi jo nähty, vaikka puhutaankin vasta 28-vuotiaasta jääkiekkoilijasta.

Nokelaisen loppukausi menee todennäköisesti SHL:ssä tai NLA:ssa. Tärkeintä olisi tietenkin se, että Nokelainen saisi itsensä kuntoon. Ensi kausi SaiPassa ei välttämättä olisi mitenkään huono veto Nokelaisen uran kannalta.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Paljonkohan Konna lopulta maksoi tästä NHL- mahdollisuudesta, kun siis käsittääkseni osti itse sopimuksensa ulos? En tiennyt tuosta vammasta, ehdin jo vähän mielessäni dumaamaan, että Lehterä olisi ottanut homman vakavammin nähdyillä tuloksilla.
http://www.suomikiekko.com/2014/07/...20-000-000-ruplaa-khl-sopimuksen-ulosostosta/

Suomikiekko-siuston mukaan, joutui Kontiola pulittamaan 20 milj. ruplaa Traktorille. Tämä summa vastaa euroissa noin 430 000:tta euroa.

Kontiola oli asettanut aika kovat ehdot KHL-paluulleen, sillä hän kuuleman mukaan vaati/vaatii kovempaa palkkaa kuin mitä Sergei Mozjakinille maksetaan Metallurg Magnitogorskissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös