Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2016–2017

  • 609 744
  • 1 478

Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Nuorten suomalaisten pelaajien esiinmarssi tällä kaudella NHL:ssä kertoo jo itsessään paljon enemmän suomalaisen kiekkoilun nykytasosta kuin jotkut yksittäiset kisat, varsinkaan keväiset (B-luokan) MM-kisat. Menestyminen tai menestymättömyys Pariisin keväässä ei kerro suomalaisen jääkiekkoilun nykytasosta juuri mitään.

Ja mitä arvokisamenestykseen tulee, niin Suomihan on menestynyt viime vuosina suorastaan erinomaisesti.

Muusikot tuppaavat sanomaan, että olet juuri niin hyvä kuin viimeisin levysi.

No, Leijonien viimeiset pari levyä ovat kyllä olleet umpisurkeita.

World Cupissa yksi tehty maali ja kaikissa otteluissa kuokkaan, U20-kisat ja B-sarjaan putoaminen äärimmäisen lähellä. Eli en lähtisi hehkuttelemaan liiemmälti Suomen viimeaikaisella arvokisamenestyksellä, vaikka laajemmalla otannalla (10 vuotta) sitä menestystä tosiaan on kivasti tullut. Nyt kuitenkin suunnan olisi palattava keväällä siihen, mitä se muuten on viime vuosina ollut.

Ja tuo nyt on jo niin kulunut levy tuo iänikuinen MM-kisojen (perusteeton) dissaaminen, ettei siihen viitsi kommentoida oikein mitenkään. Totean vain, että se on täysin mielipidekysymys, toiset arvostavat ja toiset eivät. Minä arvostan.

Mutta miksi niissä MM-kisoissa sitten pyörii kaikki maailman ykkösscoutit vuodesta toiseen, jos ne ovat vain b-luokan höntsäkisat? Eihän ne samalla tavalla juokse Karjala-turnauksissakaan.

Mielestäni MM-kisoissa on vuodesta toiseen erittäin korkeatasoista peliä ja aina siellä on tukku kiinnostavia nimiä. Sellaisia, jotka saattavat olla jo seuraavana vuotena kaikkien NHL:ää seuraavien huulilla tai edellisenä keväänä pelasivat uransa parasta kautta jne. Kaikkihan siellä ovat jossain vaiheessa pelanneet. Onko sillä nyt niin väliä, puuttuuko kisoista joku, joka sattuu olemaan juuri sillä hetkellä se NHL:n puhutuin stara ja kuumin nimi?

Venäjä tulee säännönmukaisesti kisoihin olympia- tai World Cup-tason joukkueella (koska venäläiset ei maajoukkuekutsusta kieltäydy) ja myös Kanadalla ja USA:lla on viime vuosina ollut huippujoukkueita kasassa.

Ainoastaan Ruotsilla on ollut pahoja ongelmia nirppanokkaisten NHL-kieltätyjien kanssa ja sama trendi tuntui rantautuneen myös Suomeen (joka tosin toivon mukaan ei jää pysyväksi ongelmaksi, ainakin viime MM-kisat antoivat jo lupauksia paremmasta). Että jos Ruotsissa ja osittain myös Suomessa ei MM-kisoja arvosteta tarpeeksi, niin sekö niistä tekee B-luokan kisat?

MM-kisat on selkeästi se paras paikka antaa näyttöjä tuleville työnantajille NHL:ssä ja jos siellä mogaa, niin vastaavasti voi olla että sitä duunia sieltä ei koskaan tule. Että on niillä höntsäskoodacupeilla mielestäni ainakin ammattilaisten silmissä melkoinen merkitys.

Se on toki totta, että yksittäisessä turnauksessa saattaa tapahtua vaikka mitä yllätyksiä (ja se tekeekin näistä kisoista aina mielenkiintoiset), eikä yksi romahdus kerro paljoakaan jonkin maan kiekkoilun tasosta. Mietinkin asiaa jo hieman hätäillen ja pelko persiissä, sillä sen verran huonon näköistä on Suomen maajoukkueiden tekeminen ollut näissä parissa viimeisessä isossa turnauksessa. Suorastaan umpisurkeaa verrattuna viimeisten vuosien häikäisevän hyvään suorittamiseen.

Ja todellakin toivon näkeväni tämän negaputken katkeamisen nyt samantien Pariisin keväässä ja näkeväni sitä tunteentäyteistä Suomi-kiekkoa, johon aikanani olen sydänjuuriani myöten tykästynyt. Se uniikki Talvisodan henki on löydettävä taas jostain, millä kirjoitetaan historian kirjoihin ikimuistettavia lukuja.

Minulla ei ole epäilystäkään, etteikö Aho ja Laine olisi mukana, jos vaan vapaana ovat. Sen verran maajoukkuehenkisiä kavereita tuntuvat olevan. Näyttävät samalla hyvää esimerkkiä muille, miten maajoukkepaitaan tulee suhtautua.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
No jos lähdetään World Cuppia ja noita nuorten kisoja kauemmas kalaan, niin tulos oli aika kova:

Alle 18-vuotiaat: kultaa
Alle 20-vuotiaat: kultaa
MM-kisat: hopeaa

Äsken tuli rumasti kuokkaan Tshekiltä, eli menestys on ollut surkeaa. Vanhoja muistelevia tikulla silmään.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Ei kansaivälisistä peleistä kannata tehdä vuoden perusteella mitään pidempiä johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen. Ne ovat kuitenkin hyvin pitkälti turnauksia, joissa voi huonolla parilla pelillä olla isokin vaikutus. Kun nyt katsoo vaikka viisi vuotta taaksepäin niin voi sanoa suomen menestyneen erittäin hyvin kansainvälisissä turnauksissa. Samalla tavalla voi ottaa katsauksen viiden vuoden kuluttua taaksepäin ja katsoa kuinka on mennyt. Jos jotain perstuntumalla voi heittää niin seuraavat olympilaiset voivat olla vielä liian aikaset suomen nuorelle rungolle.

MM-kisoissa suomella on aina ollut mahdollisuudet menestyä ja siellä on hyvin myös menestytty.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Päivitys suomalaispörssiin:
Kenttäpelaajat (nimi,pelipaikka, joukkue,ottelut, maalit,syötöt,pisteet, +/-)
Granlund Mi F MIN 54 15+34=49 +28
Laine W WPG 50 23+21=44 +2
Koivu C MIN 53 16+22=38 +29
Aho W CAR 53 17+15=32 -2
Filppula F TBL 54 7+25=32 +3
Ristolainen D BUF 55 3+28=31 -4 (4 0+2=2 -1)
Barkov C FLA 39 11+19=30 +7 (2 2+0=2 -1)
Teräväinen F CAR 52 11+17=28 -3
Rantanen F COL 47 11+14=25 -20 (3 3+1=4 0)
Granlund Ma VAN 55 14+9=23 -15 (3 2+1=3 0)
Korpikoski F DAL 54 7+12=19 +8
Haula F MIN 44 11+7=18 +8
Lehterä C/L STL 51 5+13=18 -4 (4 0+3=3 +1)
Jokinen F FLA 44 7+10=17 -8 (2 2+2=4 +2)
Vatanen D ANA 49 2+15=17 +4
Lehkonen W MTL 48 11+5=16 +3
Komarov F TOR 54 8+8=16 +5
Donskoi W SJS 44 6+9=15 0
Armia R WPG 33 4+6=10 -5 (3 1+2=3 +1)
Lindell D DAL 47 5+4=9 +5 (3 1+1=2 +2)
Puljujärvi R EDM 28 1+7=8 +5
Nutivaara D CBJ 46 2+5=7 +5
Määttä D PIT 52 1+5=6 +15
Jokipakka D CGY 38 1+5=6 -3
Honka D DAL 10 0+4=4 -4
Hännikäinen W CBJ 7 1+0=1 -1
Pulkkinen W MIN 9 1+0=1 -1
Kossila C ANA 1 0+0=0 0
Salomäki F NSH 2 0+0=0 -1
Lindbohm D STL 5 0+0=0 -3

Maalivahdit(nimi, joukkue, ottelut, voitot, nollapelit,päästetyt/peli, torjunta %)
Saros NSH 12 5 1 2.09 93,3
Rinne NSH 42 21 2 2.37 92,1
Raanta NYR 19 10 2 2.34 91,8
Rask BOS 45 26 5 2.32 91,0
Lehtonen DAL 38 12 1 2.84 90,3
Niemi DAL 28 10 0 3.20 90,1
Korpisalo CBJ 5 3 0 3.56 89,3

Kärkiukoilta vähän hiljasempi viikko, mutta kyl tuol onnistujia pisteiden valossa löytyy silti ihan kivasti.
 
On kyllä hienoa huomata, että jo tässä vaiheessa kautta on kymmenen suomalaista tehnyt vähintään 10 maalia. Laine on jo ehtinyt rikkoa 20 maalin rajan. Laskeskelin, että kauden päätteeksi jopa 14-16 suomalaista rikkoo tuon 10 maalin rajan ja 20 maalin rajan rikkonee 5-7 suomalaista. Kerrassaan hieno suomalaiskausi menossa.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Jopa vaikeaa pysyä kärryillä kaikkien suomalaisten tekemisistä, kun nykyään mielenkiintoisia seurattavia on niin monia. Mutta sattuipa tuossa silmään, että Donskoin edellisestä ottelusta on kulunut jo lähes kuukausi. Onko siellä jonkinlaista vammaa, vai onko heikko kausi vienyt popparikierteeseen?
 
Jopa vaikeaa pysyä kärryillä kaikkien suomalaisten tekemisistä, kun nykyään mielenkiintoisia seurattavia on niin monia. Mutta sattuipa tuossa silmään, että Donskoin edellisestä ottelusta on kulunut jo lähes kuukausi. Onko siellä jonkinlaista vammaa, vai onko heikko kausi vienyt popparikierteeseen?

Loukkaantuneena on ollut viimeiset pari viikkoa ainakin. Ennen loukkaantumista toki huilasi pelin tai pari ihan terveenäkin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Olisi tällä haavaa edessä hienoja vuosia suomikiekossa. Muistan kun jotain Kari Lehtosen pelejä keväällä 2002 katseli ja se superlahjakas maalivahti johdatteli Jokerit Suomen mestareiksi. Tai Mikko Koivun ja Tuomo Ruudun pelejä U20-kisoissa samoihin aikoihin. Tuntuu että sehän on jotain ihan esihistoriallista aikaa, mutta silti Lehtonen ja Koivu pelaa edelleen NHL:ssä. Ehkä vuonna 2032 tuumaillaan mm. Laineesta ja Ahosta samoin.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Jaahas... yksi suomalainen ainakin saadaan vielä tällä kaudella pelaavien joukkoon, kun Pakarisen Iiro on nostettu Oilersin kokoonpanoon. Eiköhän tuo pelaa loppukauden ylhäällä.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Saldo viime yöltä:
Laine 3+0
Armia 1+0
Pakarinen 0+1
Ristolainen 0+1
Määttä 0+1
Rantanen 0+1
Komarov 0+1
Yhteensä 4+5=9


Laineelle sitten kauden kolmas hattu.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Iiro Pakarinen piste/peli tahdissa, vaikka peliaika ollut keskimäärin vain 7:15/peli. Tuohon ei pysty Lainekaan.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Barkovilla nyt saldo 12 ekan ottelun jälkeen 28 peliä ja 10+16.

Edit:
Ja lopullinen saldo tuon pelin jälkeen on 28 peliä ja 11+17=28.
 
Viimeksi muokattu:

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Barkoville haita vastaan 2+1, syöttö voittomaaliin jatkoajalla.

Jokiselle 1+0.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Welcome back Sasha. On taas ilo nähdä, kuinka loukkaantumisten jälkeen mies on taas huippuvireessä. Pari viikkoa sitten vielä näin suomipojan vinkkelistä tuntui ankealta, kun Sasha ja Pate puuttui. Onneksi Minnesotan pojat oli sen verran liekeissä. Jokis Jussikin on viime aikoina alkanut saamaan enemmän onnistumisia. Uskon hänen tekevän semmoisen 35-40 pisteen kauden.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Welcome back Sasha. On taas ilo nähdä, kuinka loukkaantumisten jälkeen mies on taas huippuvireessä. Pari viikkoa sitten vielä näin suomipojan vinkkelistä tuntui ankealta, kun Sasha ja Pate puuttui. Onneksi Minnesotan pojat oli sen verran liekeissä. Jokis Jussikin on viime aikoina alkanut saamaan enemmän onnistumisia. Uskon hänen tekevän semmoisen 35-40 pisteen kauden.

Eli Jussille 17-22 pistettä loppukauden 27 pelissä. Ei mahdotonta, mutta epäilen kyllä hiukan. Tuo pienempikin pistemäärä vaatii 0,63ppg tahtia, johon en usko Jokisen yltävän.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Welcome back Sasha. On taas ilo nähdä, kuinka loukkaantumisten jälkeen mies on taas huippuvireessä.

Barkov on kyllä käsittämättömän hyvä pelaaja. Lähes voittamaton kulmaväännöissä ja onnistuu monesti saamaan karvauksessa kiekon täysin vaarattomalta vaikuttavissa tilanteissa. Ilmeisesti lämäriäkin on harjoiteltu viimeaikoina, sen verran lujaa ja tarkasti lähti Yandlen syötöstä...
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Viime yönä:
Haula 1+1
Koivu 0+2
Laine 1+0
Lehterä 1+0
Pakarinen 0+1
Mi. Granlund 0+1
Ma. Granlund 0+1
Ristolainen 0+1
Yhteensä: 3+7=10
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mikko Rantanen ratkaisi jatkoaikamaalilla voiton ottelussa Carolina-Colorado. Hänet valittiin myös ottelun ykköstähdeksi.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Kyllä on suomalaiset kovassa vauhdissa tällä hetkellä. Laine 1+1, Koivu 1+1, Granlund 1+1, Barkov 1+1, Armia 1+0, Jokinen 1+0 jne jne.
Tulee niin 90-luku mieleen kun aamulla teksti-tv:ltä tarkistettiin heti aamusta, miten Selänne, Kurri, Tikkanen ja kumppanit oli yöllä tehoilleet. Huikeeta!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös