Suomalaiset KHL:ssä kaudella 2015–2016

  • 40 239
  • 103
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Olipa vakuuttava esitys Hartikaiselta tänään. Tässä pelissä Hartikainen meni muutaman kerran heittämällä ohi 1-1 tilanteissa Jokereiden pelaajista ja aiheutti näillä vaarallisia tilanteita Jokereiden maalille. Lisäksi kiekon suojaajana ja kulmapelaajana Hartikainen on tämän sarjan parhaimmistoa. Todella tärkeä mies omalle joukkueelleen.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Katselin jonkin verran Riika-Ufa peliä (Ufa oli tappiolla 1-3 mutta voitti lopulta 5-3) ja täytyy sanoa että Ville Leino ei ole sen tason pelaaja, että täyttäisi ulkomaalaisvahvistuksen kriteerit edes Riikan tasoisessa joukkueessa. Leino häviää melkein kaikki kaksinkamppailut ja luistelu on hidasta kuin tervassa liukuisi. Leino ei ole vielä iällä pilattu, mutta näkisin että hänen vauhtinsa sopii paremmin Sveitsiin kuin KHL:ään.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Katselin jälkimmäisen puoliston ottelusta Avtomobilist-Medvescak, jonka Avto voitti jatkoajalla 3-2. Pelissä oli jäällä paljon suomalaisia, vaikka kotijoukkueen Tuukka Mäntylä ei kentällä ollutkaan. Lieneekö loukkaantunut?

Mikko Kousa: Hyökkäyssuuntaan ihan ok peli. Teki muutaman hyvän nousun kiekollisena. Omassa päässä sitten vähemmän vakuuttava. Ei saanut valtavasti peliaikaa, vaan pelasi lähinnä viidentenä tai kuudentena puolustajana.
Jesse Saarinen: Parantanut huimasti alkukaudesta, jolloin kirjoitin että mies ei kauaa tässä sarjassa pelaa. Teki yhden maalin ylivoimalla komealla yläkulmavedolla. Muutenkin aktiivista ja hyvää pelaamista.
Eero Elo: Pelasi koko ajan jotenkin pelin ulkopuolella eikä pääse oikein maalipaikkoihin. Kemia ketjukavereiden kanssa tuntuu puuttuvan kokonaan.
Tommi Kivistö: Teki viime kaudella Ilveksessä peräti 27 pistettä, mutta tällä kaudella on kasassa vasta yksi syöttöpiste. Mutta ei Kivistö huonosti ole pelannut. Hänelle ei vain ole tässä joukkueessa tarjolla ylivoima-aikaa, koska siihen rooliin löytyy parempia pelaajia. Kivistö on pelaa toisessa puolustajaparissa puolustavassa roolissa Aleksei Vasilevskin parina. Ykköspari Dimitri Megalinski - Nikolai Timashov sai tänäänkin selvästi eniten jääaikaa.
 
Viimeksi muokattu:

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Suomalaisten KHL-pörssit

Pelaajat (Ottelut,maalit,syötöt,+/-)
Petri Kontiola LOK 25 2+17 +15
Pekka Jormakka JOK 23 6+8 -10
Teemu Hartikainen SAL 20 5+9 0
Jesse Saarinen MDV 23 4+10 +1
Sami Lepistö SAL 24 4+9 +4
Eero Elo YEK 22 7+5 -2
Oskar Osala MMG 24 4+7 +6
Topi Jaakola JOK 22 3+7 +6
Jarno Koskiranta SKA 20 5+4 +7
Tommi Huhtala JOK 21 5+4 0
Juha-Matti Aaltonen JOK 21 3+6 -5
Teemu Eronen VIT 14 2+7 +2
Juuso Hietanen DYM 22 4+4 +5
Ville Lajunen JOK 23 4+4 -12
Max Wärn SOC 22 2+6 +6
Tuukka Mäntylä MDV 19 1+6 +1
Jesse Joensuu JOK 21 1+4 +2
Niklas Hagman JOK 21 1+4 -4
Niko Kapanen JOK 16 3+1 -8
Jani Rita JOK 23 2+2 0
Ville Leino RIG 23 1+3 +4
Jonas Enlund LOK 13 3+0 0
Jere Sallinen JOK 16 2+1 -2
Olli Palola VIT 16 1+2 -6
Petteri Wirtanen JOK 23 1+1 +2
Janne Jalasvaara SOC 24 0+2 +2
Oskari Korpikari JOK 11 0+2 0
Tommi Kivistö YEK 26 0+2 -3
Tomi Mäki JOK 5 1+0 +1
Saku Salminen JOK 8 0+1 +1
Mikko Kousa MDV 4 0+0 0
Jere Sneck JOK 5 0+0 +3
Ossi Väänänen JOK 6 0+0 0
Eetu Pöysti JOK 6 0+0 -1
Atte Ohtamaa JOK 22 0+0 -5

Maalivahdit (Ottelut, voitot,PMK, T%)
Harri Säteri VIT 26 11 2,05 94,2
Ville Kolppanen NKH 4 2 2,18 93,9
Juho Metsola AMU 24 9 1,78 93,5
Riku Helenius JOK 9 3 1,78 92,1
Atte Engren SPA 19 10 2,29 91,6
Mikko Koskinen SKA 16 6 2,49 91,6
Jussi Rynnäs KAZ 11 2 2,47 91,0
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Mahtavaa, että Konna on saanut selkänsä kuntoon, ja kadoksissa ollut peli-ilo on löytynyt jälleen. Alkukausi ei ollut huono, mutta tällä hetkellä Kontiola vasta tikissä onkin. Pisteitä on viimeisissä otteluissa tullut yli ppg-tahdilla, ja jos tahti jatkuu samanlaisena, niin voi hyvinkin tehdä sen +40 pistettä. Mahdollisuudet on myös rikkoa Magnitogorskin riveissä kaudella 2010-2011 syntynyt piste-ennätys(48 pistettä).
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Antti Pihlströmin kausi ZSKA:ssa: 11 ottelua, 0+0=0. ZSKA:ssa varmasti katsellaan pelaajamarkkinoita, sillä yhtä paikkaa ulkomaalaiskiintiössä ei voi uhrata nollatehoilla pelaavaan hyökkääjään.
 

Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Antti Pihlströmin kausi ZSKA:ssa: 11 ottelua, 0+0=0. ZSKA:ssa varmasti katsellaan pelaajamarkkinoita, sillä yhtä paikkaa ulkomaalaiskiintiössä ei voi uhrata nollatehoilla pelaavaan hyökkääjään.

Juuri tänään mietin et mitenköhä se Antti on pärjänny, nyt Kurri viimeistään soittoa sinne ja Huhtalalle voimahyökkääjä korvaaja.
 

Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
On tolla Palolalla aikamoinen apina varmaan selässä, tänään ihan hyvällä peliajalla ja päässyt ykkös yv:hen. Kaks kertaa pääsi koittaan 5 vs 3 yv:llä siitä lempipaikaltaan p-pisteen kaarelta mutta ei osu. Muuten ollut kyllä aika lapanen.
 
Viimeksi muokattu:

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Kaks kertaa pääsi koittaan 5 vs 3 yv:llä siitä lempipaikaltaan p-pisteen kaarelta mutta ei osu. Muuten ollut kyllä aika lapanen.
Siinä syy miksi en hankkisi todellakaan Jokereihin. Maaleja ei KHL-tasolla näytä syntyvän, eikä ainakaan alkukaudesta päässyt edes tonteille, joka tietysti hyvin pitkälti selittää myös miksei maaleja tule.. Kun kovasta yrityksestä huolimatta ei tällä tasolla ole oikeastaan yhtään asiaa, jolla pystyisi muuten auttamaan joukkuetta paremmin kuin joku toinen, niin katsomoonhan se tie on ihan ansaitusti vienyt. Liian kevyttä tavaraa on Palola noiden puolustusten keskellä.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Suomalaisten KHL-pörssit

Pelaajat (Ottelut,maalit,syötöt,+/-)
Petri Kontiola LOK 37 3+22=25 +15
Sami Lepistö SAL 37 8+16=24 +7
Eero Elo YEK 37 14+8=22 -3
Pekka Jormakka JOK 37 9+12=21 -9
Oskar Osala MMG 37 11+9=20 +15
Topi Jaakola JOK 35 6+12=18 +7
Jesse Saarinen MDV 37 5+13=18 -4
Teemu Hartikainen SAL 31 5+11=16 +8
Ville Lajunen JOK 37 5+11=16 -13
Teemu Eronen VIT 26 4+12=16 -2
Jarno Koskiranta SKA 33 10+5=15 +7
Jesse Joensuu JOK 36 5+8=13 +2
Juuso Hietanen DYN 35 6+6=12 +6
Niko Kapanen JOK 31 6+5=11 -7
Juha-Matti Aaltonen JOK 23 5+6=11 -3
Ville Leino RIG 36 2+9=11 +6
Tommi Huhtala JOK 24 5+5=10 +1
Niklas Hagman JOK 36 5+5=10 -1
Max Wärn SOC 33 3+7=10 +4
Tuukka Mäntylä MDV 30 2+7=9 -6
Jere Sallinen JOK 29 4+3=7 -1
Jani Rita JOK 37 2+3=5 0
Petteri Wirtanen JOK 38 1+4=5 +6
Jonas Enlund LOK 24 4+0=4 -5
Atte Ohtamaa JOK 37 3+1=4 -3
Olli Palola VIT 25 1+3=4 -7
Mikko Kousa MDV 12 2+2=4 0
Tommi Kivistö YEK 41 0+4=4 -5
Janne Jalasvaara SOC 35 0+3=3 -3
Eetu Pöysti JOK 21 1+1=2 0
Oskari Korpikari JOK 11 0+2=2 0
Tomi Mäki JOK 13 1+0=1 +3
Saku Salminen JOK 9 0+1=1 +1
Jere Sneck JOK 5 0+0=0 +3
Ossi Väänänen JOK 6 0+0=0 0
Frank Gymer JOK 1 0+0=0 0

Maalivahdit (Ottelut, voitot,PMK, T%)
Ville Kolppanen NKH 4 2 2,18 94,0
Juho Metsola AMU 37 13 1,82 93,6
Harri Säteri VIT 37 13 2,34 93,1
Mikko Koskinen SKA 25 13 2,39 92,0
Jussi Rynnäs AKB 16 4 2,38 91,7
Atte Engren SPA 28 12 2,62 90,5
Riku Helenius JOK 14 4 2,47 88,8
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Siinä syy miksi en hankkisi todellakaan Jokereihin. Maaleja ei KHL-tasolla näytä syntyvän, eikä ainakaan alkukaudesta päässyt edes tonteille, joka tietysti hyvin pitkälti selittää myös miksei maaleja tule.. Kun kovasta yrityksestä huolimatta ei tällä tasolla ole oikeastaan yhtään asiaa, jolla pystyisi muuten auttamaan joukkuetta paremmin kuin joku toinen, niin katsomoonhan se tie on ihan ansaitusti vienyt. Liian kevyttä tavaraa on Palola noiden puolustusten keskellä.

Väittäisin kyllä aika varmaksi tiedoksi, että ei Palola ole liian kevyttä tavaraa kohelon puolustusten keskellä. Palola kuitenkin veti hyvät MM-kisat ja teki tulosta myös Venäjää ym. muita kovia maita vastaan, joten on todistanut pärjäävänsä kovemmallakin tasolla. Siellä on muuten nyt mennyt kausi ihan vihkoon ja maalinteko on kuitenkin todella herkkää hommaa. Eli kyllä, Palola on ollut todellinen floppi, mutta kyllä siellä varmasti skillsejä olisi KHL:äänkin, jos homma lähtisi toimimaan.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Leino sai vähemmän yllättäen fudut Riikasta. Yllättävänkin pitkään katselivat, vaikka hinta-laatu on varmaan ollut järkyttävän pahasti pielessä. Mihinköhän seuraavaksi? Itse veikkaan Saksaa. Liksat varmaan ok, ja sarja saattaisi muutenkin olla nykykunnolle passeli muine jäähdyttelijöineen.
 

Ralph

Jäsen
Leino sai vähemmän yllättäen fudut Riikasta.
Kun ei ole olemassa ketjua "Latvialaiset KHL:ssä kaudella 2015–2016", enkä sellaista ala tekemään niin ihmettelen täällä.

Samalla kuin Leino sai lähteä, Miks Indrasis lainattiin jonnekin Latvian liigaan. Mikä tässä mahtaa olla taustalla, kun Indrasis on joukkueen toiseksi paras pistemies? Ollut tällä kaudella sivussa kahdesta ottelusta, joten tuskin on minkään loukkaantumisen jälkeen hakemassa tuntumaa heikommasta sarjasta.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Petri Kontiola nakutti tänään tehot 1+1 Lokomotivin voittaessa 3-2 Novokuznetskin. Samalla Konna tuli rikkoneeksi 30 tehopisteen rajapyykin tällä kaudella. Eihän tämä kausi häneltä nyt mitään superloistoa ole ollut, mutta kuitenkin miehekäs kasvojenpesu surkean viime sesongin jälkeen.

Kontiolalla on sopimus katkolla tulevana keväänä. Ymmärtääkseni hän on kyllä viihtynyt hyvin Jaroslavissa, joten varmaan mielellään jatkaisi siellä ja eiköhän noilla otteilla jatkodiiliä myös tarjota.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Olli Palolan kausi on ohi. Hän sai Moskovan EHT-turnauksessa vamman, joka vaatii leikkaushoitoa ja josta toipuminen kestää arviolta neljä kuukautta. Aikamoiseksi flopiksi jäi Palolan debyyttikausi KHL:ssä, kun SM-liigan kaksinkertainen maalikuningas sai vain yhden byyrin aikaiseksi 27 otteluun.

Jännää nähdä, missä Palolan ura jatkuu.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Eiköhän tällä lähinnä haeta ruplia isoilta seuroilta jotka ostavat sopparin ulos.

Kyllä sä ajattelet asian nyt vähän eriskummallisesti. Silloin kun pelaaja haluaa isoon seuraan, tai valita isoimman mahdollisen liksan jne., niin hän haluaa nimenomaan olla vapaa kaikista vanhoista sopimusrasitteista, jolloin tarjouksessa on laitettu paukut juuri häneen eikä mihinkään vitun siirtokorvauksiin, jotka tekevät hänestä kalliimman ja vähemmän haluttavan mahd. kiinnostuneelle. KHL-pelaajat ovat kauppatavaraa siinä missä vaikka eurofutaajat tai NHL-pelaajat ja jos Amur kauppaa Metsolan SKA:han tai vaikka paskasakkiin, niin Metsola saa siellä tasan sen mikä tässä Amur-sopimuksessa palkaksi on määritelty. Sopimus vain siirtyy pelaajaoikeuksineen toiseen seuraan.

edit.. Niin jollet sitten ajatellut, että Amur teki pitkän diilin siirtokorvauksen toivossa..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös