Osmo Rapeli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kuusijuhla - Sex Festival
Turengin esikaupungista iltaa.
Kävin urheilemassa mutten vielä suihkussa joten päättelin notta nyt on sopivan limainen olo avata ketju tästä kaikkien lempiaiheesta eli himosta.
Siitä kyltymättömästä himosta joka kasvatuksen, kasvamisen, kasvatuksellisen, kasvottomuuden, kasvoin asettelun, kasvittelun, kasvimaisuuden tai jonkun jossain määrin, enemmän tai vähemmän, hiukan tai hiukan enemmänkin päässä naksahtahtavan osasen, palasen, mutterin, ruuvin, jänteen, suonen, suolen, aivolihaksen tai muun pään ja sydämen välillä sijaitsevan elämän, elimen ja eläimen sisus- ja ulkoiskalujen kohdalla sen verran pettää että arvostelukyky ei enää toimi ja mopo karkaa käsistä, tulee ns. huiman huikea ylilyönti.
Ei, minulla ei ole tarkoitus nyt ylilyönnit mainittuani tuoda esille uutta elikkä vanhaa näkökulmaa pleksin yli kiipeämisiin tai roskis-javeliniin, niin hauskaa kuin noiden kiekkokauden avaintapahtumien loputon vatvominen onkin. Sitäpaitsi palstaltahan loppuvat kirjoittajat jos jatkuvasti antaudumme syntiseen provoilun maailmaan!
Minä haluaisin tietää ja kuulla eräänlaisena symbaalisena jatkumona ja spin-offina jäihinheittämisketjulle ja nais- sekä miesasioille teidän havainnoistanne niistä jotka seurailevat tai ovat seurailleet sinua tai tuttavaasi enemmän tai vähemmän vakavasti. Vähemmän vakavasti kun kyseessä on ollut joku ihastunut jonka ihastuminen torjumisesta huolimatta ei hellittänyt ihan heti vaan tilitys, kyynel ja viha jatkui jonkin aikaa vaikka homman piti olla jo selvä. Siis se kun ei osannut päästää irti. Vai olitko se sinä joka ei heti osannut päästää irti?
Enemmän vakavasti kun kyseessä oli joku käytännössä tuntematon tyyppi joka yhtä äkkiä ilmestyi rappukäytävään, alkoi rimpautella tuntemattomista numeroista luurillaan keskellä yötä, kertoi tarinaa rinsessasta joka ei oikeasti edes tuntenut rinssiä, ja lähestyi kerta toisensa jälkeen perään, eteen ja sivulle ja samoille mestoille enemmän tai vähemmän kyttäävä ja tuijottava ilme kasvoillaan.
Minulle on tullut tämä aihe kuplimaan kupoliin tässä pikkuhiljaa, kytemällä vaarallisesti kuin nuo himot, kuultuani muutaman jutun tutuilta paikallisilta kimalaisilta. Tytöillehän aina löytyy kaikenlaisia faneja, varsinkin Kiiralle, se on selvä, mutta sitten on myös näitä tapauksia joissa mennään jo huolestuttavammalle puolelle. Työskenneltyäni eräässä paikallisessa rakennusalan tavaraa myyvässä liikkeessä aikaisemmin pariinkin otteeseen (hyviä kesiä olivat nuo!) olen kuullut asiakkaista jotka hymyilevän kassatytön kanssa sanan tai kaksi asioidessaan vaihdettuaan saivat sitten päähänsä ottaa puhelinnumerot selville ja lähestyä kirjein, puheluin ja tekstiviestein kyseisiä kimalaisia. Ja ei, nämä lähestymiset eivät nyt olleet mitenkään pääministerin tapaisia eivätkä pääministeriin liittyviä. Sitten on myös muiden kimalaisten faneja jotka yhtäkkiä odottivat rappukäytävässä käytännössä tuntematonta tyttöstä, tai kadulla tulevat "aivan vahingossa" joka päivä vastaan...
Olen myös osannut omalle kohdalleni kehittää jonkinmoisen kaupunkihöperyyden ja stalkertouhujen tapaisen trauman ja ikäkriisin...kun työ ja arki-iltojen vapaa-aika pyörii enimmäkseen pienen kaupungin keskustassa niin tulee osittain nuo edellämainitut jutut ja kokemukset takaraivossa paha ja vaivaantunut olo siitä että näkee äskettäin hänen työpaikassaan asioituaan saman tytön vapaalla...kun koskaan ei oikein ole niitä perusjäätymisiä lukuunottamatta ollut mitään esteitä mennä kenen tahansa juttusille niin nyt tulee syyllisyys jo valmiiksi - olenko minä matkalla stalkeriksi? "Suuret o murheet ja ei oo heleppoo" (Puttaalaine sanonta Perkemajärven perukoilta)
**********************
Sitten meillä on vielä raiskaajat, tappajat ja murhaajat, heistä te nyt tiedätte pohjustamattakin asian tai kaksi, jos ei muuten niin television ja elokuvan historiassa on muutama asialle pyhitetty enemmän tai vähemmän laadukas rilleri väsätty rennyharlinien ja muiden toimesta.
"t-t-then I CUM over HERTITS!"
Kuinka kauan tuo himo ja pakkomielle oli kytenyt sisällä ja minkälainen käsitys ja turhautuminen sinne oikein oli patoutunut? Kuinka pitkälle se suunnitelma oli siellä mielen sisällä oikein mennyt, vai sumeniko se vain sillä heikolla hetkellä? Onko olemassa oikeasti sellaista asiaa kuin "kilahtaminen" vai täytyykö aina asialle olla jokin syy jossain menneisyydessä, lapsuuden trauma tai epäonnistuminen? Vai oliko taustalla liika onnistuminen, kykenemättömyys käsitellä torjumista tai epäonnistumista? Eikö Nils Gustafsson ole kuitenkin syyllinen?
Ja eikös ole suuri asia että ilmaisee ja puhuu himoistaan ja perversion puolelle notkahtavista haluistaan avoimesti, eikös kaikkein vaarallisin tapaus ole perinteisesti se kiltti, hiljainen vässykkä josta kukaan ei olisi koskaan uskonut, se joka oli aina se vaaraton?
"minä tiedän KUINKA hän h-h-haluaa MINUA!"
Toivottavasti ja todennäköisesti meillä on täällä asiaa opiskelleita ja asiaan paremmin tutustuneita, minun opintoni kyseisen asian osalta ovat sieltä ensimmäisen maailmansodan jälkeisiltä yliopistoajoilta Saksassa ja vaikka ihmisen käyttäytyminen oli luonnollisesti samaa apinoiden sukua ei silloin ollut yhtään opintoviikkoa tekstiviestejä ja nettipalstojen yv-harrassmentiä läheltä liippaavish~ta aiheista.
Ja sitäkin enemmän vakavia tai hauskoja raapustuksia elämän Ässä-arvan etu- ja takapuolelta.
~BREASTS!!!
Kävin urheilemassa mutten vielä suihkussa joten päättelin notta nyt on sopivan limainen olo avata ketju tästä kaikkien lempiaiheesta eli himosta.
Siitä kyltymättömästä himosta joka kasvatuksen, kasvamisen, kasvatuksellisen, kasvottomuuden, kasvoin asettelun, kasvittelun, kasvimaisuuden tai jonkun jossain määrin, enemmän tai vähemmän, hiukan tai hiukan enemmänkin päässä naksahtahtavan osasen, palasen, mutterin, ruuvin, jänteen, suonen, suolen, aivolihaksen tai muun pään ja sydämen välillä sijaitsevan elämän, elimen ja eläimen sisus- ja ulkoiskalujen kohdalla sen verran pettää että arvostelukyky ei enää toimi ja mopo karkaa käsistä, tulee ns. huiman huikea ylilyönti.
Ei, minulla ei ole tarkoitus nyt ylilyönnit mainittuani tuoda esille uutta elikkä vanhaa näkökulmaa pleksin yli kiipeämisiin tai roskis-javeliniin, niin hauskaa kuin noiden kiekkokauden avaintapahtumien loputon vatvominen onkin. Sitäpaitsi palstaltahan loppuvat kirjoittajat jos jatkuvasti antaudumme syntiseen provoilun maailmaan!
Minä haluaisin tietää ja kuulla eräänlaisena symbaalisena jatkumona ja spin-offina jäihinheittämisketjulle ja nais- sekä miesasioille teidän havainnoistanne niistä jotka seurailevat tai ovat seurailleet sinua tai tuttavaasi enemmän tai vähemmän vakavasti. Vähemmän vakavasti kun kyseessä on ollut joku ihastunut jonka ihastuminen torjumisesta huolimatta ei hellittänyt ihan heti vaan tilitys, kyynel ja viha jatkui jonkin aikaa vaikka homman piti olla jo selvä. Siis se kun ei osannut päästää irti. Vai olitko se sinä joka ei heti osannut päästää irti?
Enemmän vakavasti kun kyseessä oli joku käytännössä tuntematon tyyppi joka yhtä äkkiä ilmestyi rappukäytävään, alkoi rimpautella tuntemattomista numeroista luurillaan keskellä yötä, kertoi tarinaa rinsessasta joka ei oikeasti edes tuntenut rinssiä, ja lähestyi kerta toisensa jälkeen perään, eteen ja sivulle ja samoille mestoille enemmän tai vähemmän kyttäävä ja tuijottava ilme kasvoillaan.
Minulle on tullut tämä aihe kuplimaan kupoliin tässä pikkuhiljaa, kytemällä vaarallisesti kuin nuo himot, kuultuani muutaman jutun tutuilta paikallisilta kimalaisilta. Tytöillehän aina löytyy kaikenlaisia faneja, varsinkin Kiiralle, se on selvä, mutta sitten on myös näitä tapauksia joissa mennään jo huolestuttavammalle puolelle. Työskenneltyäni eräässä paikallisessa rakennusalan tavaraa myyvässä liikkeessä aikaisemmin pariinkin otteeseen (hyviä kesiä olivat nuo!) olen kuullut asiakkaista jotka hymyilevän kassatytön kanssa sanan tai kaksi asioidessaan vaihdettuaan saivat sitten päähänsä ottaa puhelinnumerot selville ja lähestyä kirjein, puheluin ja tekstiviestein kyseisiä kimalaisia. Ja ei, nämä lähestymiset eivät nyt olleet mitenkään pääministerin tapaisia eivätkä pääministeriin liittyviä. Sitten on myös muiden kimalaisten faneja jotka yhtäkkiä odottivat rappukäytävässä käytännössä tuntematonta tyttöstä, tai kadulla tulevat "aivan vahingossa" joka päivä vastaan...
Olen myös osannut omalle kohdalleni kehittää jonkinmoisen kaupunkihöperyyden ja stalkertouhujen tapaisen trauman ja ikäkriisin...kun työ ja arki-iltojen vapaa-aika pyörii enimmäkseen pienen kaupungin keskustassa niin tulee osittain nuo edellämainitut jutut ja kokemukset takaraivossa paha ja vaivaantunut olo siitä että näkee äskettäin hänen työpaikassaan asioituaan saman tytön vapaalla...kun koskaan ei oikein ole niitä perusjäätymisiä lukuunottamatta ollut mitään esteitä mennä kenen tahansa juttusille niin nyt tulee syyllisyys jo valmiiksi - olenko minä matkalla stalkeriksi? "Suuret o murheet ja ei oo heleppoo" (Puttaalaine sanonta Perkemajärven perukoilta)
**********************
Sitten meillä on vielä raiskaajat, tappajat ja murhaajat, heistä te nyt tiedätte pohjustamattakin asian tai kaksi, jos ei muuten niin television ja elokuvan historiassa on muutama asialle pyhitetty enemmän tai vähemmän laadukas rilleri väsätty rennyharlinien ja muiden toimesta.
"t-t-then I CUM over HERTITS!"
Kuinka kauan tuo himo ja pakkomielle oli kytenyt sisällä ja minkälainen käsitys ja turhautuminen sinne oikein oli patoutunut? Kuinka pitkälle se suunnitelma oli siellä mielen sisällä oikein mennyt, vai sumeniko se vain sillä heikolla hetkellä? Onko olemassa oikeasti sellaista asiaa kuin "kilahtaminen" vai täytyykö aina asialle olla jokin syy jossain menneisyydessä, lapsuuden trauma tai epäonnistuminen? Vai oliko taustalla liika onnistuminen, kykenemättömyys käsitellä torjumista tai epäonnistumista? Eikö Nils Gustafsson ole kuitenkin syyllinen?
Ja eikös ole suuri asia että ilmaisee ja puhuu himoistaan ja perversion puolelle notkahtavista haluistaan avoimesti, eikös kaikkein vaarallisin tapaus ole perinteisesti se kiltti, hiljainen vässykkä josta kukaan ei olisi koskaan uskonut, se joka oli aina se vaaraton?
"minä tiedän KUINKA hän h-h-haluaa MINUA!"
Toivottavasti ja todennäköisesti meillä on täällä asiaa opiskelleita ja asiaan paremmin tutustuneita, minun opintoni kyseisen asian osalta ovat sieltä ensimmäisen maailmansodan jälkeisiltä yliopistoajoilta Saksassa ja vaikka ihmisen käyttäytyminen oli luonnollisesti samaa apinoiden sukua ei silloin ollut yhtään opintoviikkoa tekstiviestejä ja nettipalstojen yv-harrassmentiä läheltä liippaavish~ta aiheista.
Ja sitäkin enemmän vakavia tai hauskoja raapustuksia elämän Ässä-arvan etu- ja takapuolelta.
~BREASTS!!!