Sotši 2014 – Curling

  • 2 214
  • 4

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Eli laitetaanpa keskustelua pystyyn curlingistakin, koska lajista kiinnostuneita varmasti jonkin verran on, ainakin näin olympialaisten aikaan. Varoituksen sana heti alkuun, eli tässä ketjussa tullaan todennäköisesti spoilaamaan suurelta osin televisiossa nähtäviä tapahtumia, koska YLE ei ole tähän mennessä vielä näyttänyt curlingia suorana tv:stä. Sotshi Areenan kautta on kuitenkin jokainen ottelu nähtävissä suorana, joten sinänsä ongelmia ei ole otteluiden seuraamiseen.

Curlingissa pelataan paljon otteluita sekä miehissä että naisissa, joten kaikkien matsien listaaminen tähän olisi aika työlästä. Sen sijaan pistän suoran linkin YLE:n kisaoppaassa olevaan curlingin otteluohjelmaan, ja sieltä on helposti löydettävissä ottelut ja niiden aikataulut:

Curlingin aikataulu Sotshin Olympialaisissa (linkki vie siis YLE:n kisaoppaaseen)

Perinteisesti Kanada on ollut etenkin miesten osalta todella kova maa curlingissa, sillä se on voittanut kaksi edellistä Olympialaisten kultamitalia, ja sitä aiemmin vei kaksi hopeamitalia putkeen. Lajihan on ollut yhtäjaksoisesti Olympialaisissa mukana vuodesta 1998 saakka, eli Kanada on pelannut aina kultamitalista. Ensimmäisen kerran curling muuten mukana jo Chamonixissa vuonna 1924, mutta sen jälkeen sitä saatiin odottaa sitten tuonne vuoteen 1998 että se pääsi Olympialaisiin mukaan.

Suomessahan koettiin poikkeuksellinen curling-buumi vuoden 2006 Torinon Olympialaisten jälkeen, kun Markku "Uusis" Uusipaavalniemen kipparoima joukkue voitti sensaatiomaisesti hopeaa. Hopea oli todellinen yllätys, sillä esim. edellisen vuoden MM-kisoissa Suomi oli viides, vuotta aiemmin EM-kisoissa yhdestoista ja edellinen mitalikin oli vuoden 2001 EM-kisoissa, jolloin tuomisena oli pronssia. Eikä se sen jälkeenkään kovin vahvasti ole mennyt, sillä sen jälkeen Suomi on ollut parhaimmillaan arvokisoissa viidentenä, ja esimeriksi viime vuoden MM-kisoissa Suomi oli vasta sijalla 12.

Noh, nyt näistä kisoista sananen vielä tähän loppuun, eli Kanada on aloittanut miesten puolella todella vaisusti nämä kisat. Kolmesta ottelusta vain yksi voitto, eli lajin mahtimaalla on vielä paljon töitä tehtävänä jos meinaa kultamitalista taistella. Toki kaikki on vielä auki ja omissa käsissä, mutta kyllähän tuota nihkeää starttia voi jonkinlaisena yllärinä pitää.

Ruotsi puolestaan on aloittanut miehissä erittäin hyvin, sillä kolmen ottelun ottelun jälkeen sillä on alla kolme voittoa, ja voitot on tulleet kovista maista: Iso-Britanniasta, Sveitsistä ja Kanadasta. Tätä voidaan tietyssä mielessä pitää pienenä yllärinä, sillä Ruotsi ei ole ollut Chamonixin hopeamitalia lukuunottamatta ollut koskaan mitaleilla Olympialaisissa. Toisaalta Ruotsi on kuitenkin ollut perinteisesti curlingissakin hyvä maa, ja Ruotsi onkin lajin hallitseva maailmanmestari.

Näin, tässä nyt pientä pohjustusta curlingiin, ja varmaan tämä nyt jonkin verran keskustelua herättää. Joku lajista paremmin tietävä voi vielä vähän tarkemmin käydä läpi vaikkapa voimasuhteita, sillä itse en ihan mikään täydellinen asiantuntija ole.
 

ile

Jäsen
Suosikkijoukkue
Racing Club de Cannes
Pari pientä kysymystä, jotka laitan tähän curling-osioon.

Olen nyt seuraillut tuota pelaamista. Olen ehkä eniten seurannut Venäjän naisjoukkueen edesottamuksia (en tietenkään ulkonäön vuoksi, vaan ihan pelillisten ansioiden vuoksi).

Tässä on mielestäni ainakin kolmessa pelissä ollut sellaisia heittoja, joiden olemusta en ymmärrä. Venäjä on ollut pisteen tappiolla ja sillä on ollut viimeisen kiven etu. Vasustajan kivi on pesän reunalla tai jopa sillä tavoin, että se on ollut vain puoliksi pesässä. Eli tästähän olisi kaiketi määrämittaisella heitolla lähelle nänniä saanut pisteen tuolla viimeisen kiven edulla. Mutta nämä tyttäret tekee poiston ja pää päättyy 0-0. Höh, sanon minä. Kerran oli vielä muistaakseni sillä tavoin, että määrämittainen olisi tuonut kaksi pistettä, mutta siinäkin tehtiin sitten poisto ja saldona oli vain yksi piste.

Mikä idea tässä on? Jos joku osaisi valaista.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Jos ei pelata viimeistä päätä, viimeisellä kivellä yleensä kannattaa mieluummin tyhjentää pesä kaikista kivistä kuin ottaa yksi piste, jos nämä ovat vaihtoehtoja. Koska jos otat pisteen, menetät viimeisen kiven edun seuraavaan päähän.
Kerran oli vielä muistaakseni sillä tavoin, että määrämittainen olisi tuonut kaksi pistettä, mutta siinäkin tehtiin sitten poisto ja saldona oli vain yksi piste.
Kuulostaa epäonnistuneelta heitolta. Ei ole mitenkään järkevää tyytyä yhteen pisteeseen jos voisi saada kaksi.
Tilanteen vaikeutta arvioidessa olisi tiedettävä missä vastustajan lähin kivi oli. Jos ei minkään suojan takana, olisi tiedettävä oliko etu- vai takapesän puolella. Mikäli takapesässä, varminta on heittää oma kivi nojalle vastustajan kiven eteen mutta jos etupesässä, vastustajan kiven poistaminen saattaa olla varmemmin onnistuva yritys kuin määriksellä paremmaksi. Tuntevat varmasti todennäköisyydet mikä mahdollisuus milläkin yrityksellä on ja käyttävät sitä jonka onnistuminen on luultavinta.
 

ile

Jäsen
Suosikkijoukkue
Racing Club de Cannes
No niin, no nyt älysin. Eli toisin sanoen ne viimeisen kiven edut eivät mene vuoronperään kummallekin joukkueelle.

Tack!
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Olen tässä nyt seurannut loppuilloissa curlingia. Melkein aina on Sveitsin mimmit ruudussa. Ei siinä sinänsä mitään, mukavan näköisiä mutta olisi kiva joskus kiva nähdä muitakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös