Sekalaisten kysymysten ketju II

  • 6 953 941
  • 47 142

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tuohon ratkaisuna minulle on kerrottu että uusissa opiskelija-asunnoissa olisi kylpyhuoneessa kaksi lattiakaivoa, ainakin jossain kaupungeissa. Itse en ole asiaa päässyt varmistamaan, joten liekö totta vai ei. Eräällä tuttavalla on vuokra asunnossa tuon tapainen suihku missä vettä tulee vain kun hana osaa pitää sivulle käännettynä. Vedensäästö tarkotuksessa tuollainen.

Jääkös se sinne sivulle vai pitääkö ns koko ajan pitää ? Voisi olettaa, että olisi vaikea ns käyttää jos toisella kädellä pitäisi koälläko ajan pitää ?
Kyllähän tuollainenkin säästää vetää varmasti. Meillä tehtiin putkiremppa aikanaan ja nyt maksat siitä vedestä mitä oikeasti käytät. Kustannukset laski ainakin omalta osalta kun 2 kk kiinteällä vesimaksu hinnalla käyttää nykyään 4 kk vedet
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Eikös kaksi lattiakaivoa kylppärissä ole jo ihan perussettiä uusissa (kerros)taloissa. Saattaa olla jopa määräys. Lattiakaivo on tietysti pysyvämpi ratkaisu kuin hanat joita osakkaat voi vaihdella, ja toimii myös esim putkirikoissa kun (toisen) lattiakaivon päälle menee kuitenkin joku pyyhe tms.
@Nadchal @Niilo
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ette työ siihen kuole.

Ei siihen kuole. Pienenä oli vähän vastaava tilanne ja mietitytti kuolenkohan tähän nyt. Hyvännäköinen sairaanhoitajaopiskelija sitten otti tikit pois mökillä.

Voi olla, että ei ihan kaikkien sääntöjen mukaan mennyt, mutta toimi se noinkin.
--

Samaan aikaan toisaalla joutuu miettimään taas kuolemaa. Tajusin juuri, että tuo vakuumipakattu kalkkuna on tunti sitten mennyt pahaksi, viimeinen käyttöpäivä.

Nyt ei jaksa alkaa paistella mitään tuollaisia, heitin sen pakkaseen. Kuollaan sitten viiveellä, jos sen joskus sieltä kaivaa ravinnoksi.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
En tiedä parempaakaan paikkaa kysyä, mutta minkä takia esim. Eliteprospects näyttää syksyn 2004 World Cupin pelatuksi kaudella 2003-04, vaikka kaiken järjen mukaan voisi olettaa että tuollainen turnaus olisi jonkinlainen lähtölaukaus kaudelle 2004-05? Käsittääkseni Euroopassa sarjakausi päättyy virallisesti seurajoukkueiden osalta silloin huhtikuun lopussa kun kansalliset sarjat on viimeistään pelattu loppuun, ja maajoukkueenkin osalta sitten MM-kisojen jälkeen. NHL:ssä taas vastaavasti se vedenjakaja taitaa olla jossain siellä draftin ympärillä tai viimeistään tuossa kesä-heinäkuun välissä?
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
liteprospects näyttää syksyn 2004 World Cupin pelatuksi kaudella 2003-04, vaikka kaiken järjen mukaan voisi olettaa että tuollainen turnaus olisi jonkinlainen lähtölaukaus kaudelle 2004-05?
Johtuisikohan siitä ettei silloin vielä tiedetty kaikkien pelaajien tulevan kauden seura, ja siksi statistiikkaan käytettiin pelaajien menneen kauden seurat?

Edit:
Ja onhan turnauksen pelaajat myös valittu edelliskauden näyttöjen perusteella.
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Kysyn toisen puolesta, että miten 2002 vuosimallin Peugeot 206 SW:n konepellin saa auki?

Se on siellä jalkatilassa, oven kun avaa ja menee kohti oven saranoita/jalkatilaa niin jossain kohtaa tulee vipu vastaan.
En muista oliko tämä niitä malleja joissa se on pelkääjän puolella, muistaakseni jossain pösössä oli.

Tosta keltainen ympyrä numerolla 27.
 

Liitteet

  • Capture.JPG
    Capture.JPG
    145,2 KB · kertaa luettu: 402

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten saa tägättyä nimimerkin niin, että kirjoitusasu on oikein: @jussi_j:n ei toimi, vaan pitää jättää välilyönti :-merkkiä ennen.
 

Nick Neim

Jäsen
Miten saa tägättyä nimimerkin niin, että kirjoitusasu on oikein: @jussi_j:n ei toimi, vaan pitää jättää välilyönti :-merkkiä ennen.
Helpoin tapa on varmaan tägätä ihan normaalisti @jussi_j ja sen jälkeen muokata viestiä, jolloin palsta automaattisesti asettaa oikeat [user] tagit, ja niiden tagien sisään voi sitten muokkailla nimeksi vaikka @jussi_jiin.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Viimeisestä live-Liigamatsista vierähtänyt reippaat 10 vuotta, joten ei oikein ole muistissa hallien käytännöt/normit, joten kysytään täältä: Tarkoitus olisi mennä huomiseen Kalpa- Tappara -matsiin, ja ei ole oikein hajua mikä paikka kannattaisi valita. tarkoituksena olisi, että nenä ei tulisi kauhean kipeäksi Tapparan kannattajana kierojen savolaisten seurassa, joten toivottavasti en päädy Kalpan fanipäätyyn..

edit. Noniin, idiootti on hyvä ja ottaa silmän käteen. Siellähän se lipunostossa onkin jo sanottu, eli A4 tahi A5 katsomoon
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Viimeisestä live-Liigamatsista vierähtänyt reippaat 10 vuotta, joten ei oikein ole muistissa hallien käytännöt/normit, joten kysytään täältä: Tarkoitus olisi mennä huomiseen Kalpa- Tappara -matsiin, ja ei ole oikein hajua mikä paikka kannattaisi valita. tarkoituksena olisi, että nenä ei tulisi kauhean kipeäksi Tapparan kannattajana kierojen savolaisten seurassa, joten toivottavasti en päädy Kalpan fanipäätyyn..

edit. Noniin, idiootti on hyvä ja ottaa silmän käteen. Siellähän se lipunostossa onkin jo sanottu, eli A4 tahi A5 katsomoon
ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA osta lippua D2:een tai D3:een; ainakin runkosarjassa melutasot olivat musiikin ja mainosten osalta kummassakin katsomossa sitä luokkaa, että sinne ei (oikeasti) pitäisi olla kenelläkään mitään asiaa ilman kuulonsuojausta. En tiedä, oliko vika kovaäänisten säädössä ja suuntauksessa, mutta sellaista korviin sattuvaa meteliä en ole kuullut koskaan missään. Pari minuuttia pystyin istumaan siellä, mutta jo kolmas pelikatko taisi olla liikaa.

A4 ja A5 ovat sen sijaan oman kokemukseni perusteella aivan ok katsomoita molemmat.
 
Viimeksi muokattu:

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA osta lippua D2:een tai D3:een; ainakin runkosarjassa melutasot olivat musiikin ja mainosten osalta kummassakin katsomossa sitä luokkaa, että sinne ei (oikeasti) pitäisi olla kenelläkään mitään asiaa ilman kuulonsuojausta. En tiedä, oliko vika kovaäänisten säädössä ja suuntauksessa, mutta sellaista korviin sattuvaa meteliä en ole kuullut koskaan missään.

A4 ja A5 ovat sen sijaan oman kokemukseni perusteella aivan ok katsomoita molemmat.

Okei, kiitoksia tästä!

D2 näkyykin olevan Kalpan fanikatsomo. Luulisi näiden katsomoiden olevan pääosin kausikorttilaisia. Itsellä ei ainakaan mielenterveys kestäisi sitä 30+ matsia melusaasteessa..
 

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kannattaako näin pääsiäistorstaina mennä kauppaan klo 14-15 välillä vai 17-19 välillä välttääkseen päivän pahimmat ruuhkat?
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Mene vasta huomenna, ei liene niin pahoja ruuhkia.

Tämä pääsiäisen aika ja kauppakäyttäytyminen on aina mysteeri. Ennen sentään jotenkin sen ymmärsi, että torstaina ostettiin paljon, vaikka lauantaina kaupat auki olivatkin. Mutta ostetaan ruokaa ikään kuin kaupat olisivat kiinni koko loppuvuoden jne. Nyt kun useimmat ruokakaupat on auki myös pyhäpäivinä, ei tätä ongelmaa pitäisi olla.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Avauduin tästä asiasta juuri vitutusketjuun. Mysteerihän tämä järjetön hamstraus on.
 

Nelone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Mikä on suoratoistopalvelu ja miten se luokitellaan? Viaplay, katsomo ja netflix kyllä.

Mutta entä viasat, c-more, yms?
Ovatko nämä vain "kaapelioperaattorien asiakkaille suunnattuja paketteja"? Vai voidaanko myös nämä lukea suoratoistopalveluiksi?

Mitä mieltä on arvon palstaveljet/siskot?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mikä on suoratoistopalvelu ja miten se luokitellaan? Viaplay, katsomo ja netflix kyllä.

Mutta entä viasat, c-more, yms?
Ovatko nämä vain "kaapelioperaattorien asiakkaille suunnattuja paketteja"? Vai voidaanko myös nämä lukea suoratoistopalveluiksi?

Mitä mieltä on arvon palstaveljet/siskot?
Viasat on kanavapaketti jonka saat joko antenni- tai kaapelioperaattoriltasi tai suoraan Viasatilta tilattuna ja lautasen katolle. C More on nykyään sama nimi tuolle suoratoistopalvelulle ja kanavapaketille, ja lisäksi ainakin DNA (ja vissiin myös Elisa) antaa C Moren kanavapakettitilaajille myös tuon suoratoistopalvelun käyttöönsä, on muuten perkeleen hyvä.

Mutta siis joo, suoratoistopalveluita on ne jotka on tavalla tai toisella nettiin sidoksissa.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Minkälaiseen tahoon sitä pitää ottaa yhteyttä jos on IDEA, joka liittyy matkapuhelimiin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minkälaiseen tahoon sitä pitää ottaa yhteyttä jos on IDEA, joka liittyy matkapuhelimiin.

Todennäköisesti ELY-keskuksissa on töissä ihmisiä, jotka pystyvät auttamaan asiassa alkuun. Jos lähdet kehittämään ideaa itse konkreettiseksi hyödykkeeksi, niin apua tai rahoitusta voi yrittää saada markkinoimalla ideaa joko sijoittajille tai miksei jopa oppilaitoksille. Sitten on tietysti se vaihtoehto, että lähdet kaupittelemaan ideaasi suoraan jollekin alan kaupalliselle toimijalle ja toivot että a) kiiinnostuvat ideastasi ja b) eivät kaappaa sitä omakseen.

Luettavaksi esim:
Keksijän muistilista - Keksintösäätiö
Keksinnöt - Tuotteiden ja palveluiden kehittäminen - Yritystoiminnan ABC - yrittajat.fi
PRH - Keksijän käsikirja
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Juu ei. Idea on vielä ihan ajatustasolla:)

Ja kiitokset @Everton kattavasta vastauksesta. Tunnen yhden kovan koodaajan ja ehkäpä tuon idean voisi viedä ensin heman pidemmälle, että sitä voisi vakuuttavasti lähteä esittämään eteenpäin. Sen tiedän ettei tämä meikäläisen aivopieru ole vielä yhdessäkään luurissa eikä vastaavaa appia ole markkinoilla. Asiasta on muodostumassa pakkomielle, saakeli.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös