Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

  • 494 784
  • 2 244

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pikkaisen kaipaisin perusteluja tälle väitteellesi. Minun mielestäni Koivisto nimenomaan sopii Mannerin pelitapaan. Hän on työteliäs sekä nopea ja pystyy varsinkin kiekottomana toteuttamaan Kärppien pelitapaa erinomaisesti. Hämeenlinnalaisten saatesanat olivat perin mairittelevat. Häntä tituleerattiin esimerkiksi yhdeksi sarjan parhaista alivoimapelaajista. Tuota kykyään hän ei ole vielä edes päässyt kunnolla näyttämään pelaamissaan seitsemässä ottelussa. Ensimmäiset kuusi peliä menivät noin 10 minuutin peliajalla, kun eilen peliajaksi kellotettiin 13,34 min. On mielenkiintoista nähdä, mikä hänen roolinsa on jatkossa, vai onko sitä ollenkaan.

Minun on hivenen hankala ymmärtää Koiviston hankkimisen aiheuttamaa ärtymystä tällä palstalla. Kovin pienen merkityksen siirto mielestäni.

No vaikeahan tuota on pyöritellä kuka sopii pelitapaan ja kuka ei. Voihan sitä nähdä että joukkue koottaisiin tehottomista ja kädettömistä pörrääjistä ja periaatteessa kaikki sopisivat pelitapaan kun yrittävät tosissaan eivätkä ole ihan hitaita. Uskon että Mannerin toive on saada mahdollisimman paljon maalintekovoimaa muistakin ketjuista. Toistaiseksi Koivistolta ei ole nähty apuja tuon suhteen ja valitettavasti hän ei myöskään osaltaan helpota ketjukavereidensa tehoilua. Ei häneltä varmaan ihmeitä odotettukaan, mutta olen yllättynyt jos tämä toistaiseksi nähty riittää Mannerille ja Kärpille jos tarkoitus on nimenomaan kehittää joukkuetta. Toki on hyvä mikäli olet itse tyytyväinen.

Ei minua sinänsä häiritse Koiviston palkkaaminen, mutta mieluummin jakaisin nämä paikat omille ja käyttäisin rahat siihen, että hankittu vahvistus olisi vielä pykälää parempi. Aina voidaan heitellä rahaa sinne tänne ja ajatella ettei tuolla summalla ole väliä, mutta yhdessä ne näkyvät jo jossakin. Keskustelimme palstalla aikanaan Mäenalasen sopparista, kun itse olin siitä hyvilläni, mutta samalla harmittelin vähän sitä että soppari saatiin tehtyä vasta silloin kun Mäenalanen oli antanut parhaat näyttönsä. Sain silloin aikanaan kommenttia ettei asialla ole väliä kun Kärpillä on kyllä varaa. Kärpissä on tehty paljon hyvää, mutta mielestäni rahankäytössä olisi vielä pientä tuunaamisen sarkaa, missä Koivistolla ja Karvisella on pienet roolinsa.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toki on hyvä mikäli olet itse tyytyväinen.
Ei minulla tämän asian suhteen ole sen kummempaa syytä tyytyväisyyteen tai tyytymättömyyteen, sen verran merkityksettömästä asiasta on kyse. Halusin vain kuulla sinulta perusteluja väitteeseesi siitä, että Juha Koivisto olisi Mannerin pelitapaan sopimaton pelaaja. Tällä kertaa en niitä oikein saanut, mutta ei se haittaa. Kiitos kuitenkin vastauksesta.
 
Zinetula

Jäsen
Keskustelimme palstalla aikanaan Mäenalasen sopparista, kun itse olin siitä hyvilläni, mutta samalla harmittelin vähän sitä että soppari saatiin tehtyä vasta silloin kun Mäenalanen oli antanut parhaat näyttönsä. Sain silloin aikanaan kommenttia ettei asialla ole väliä kun Kärpillä on kyllä varaa. Kärpissä on tehty paljon hyvää, mutta mielestäni rahankäytössä olisi vielä pientä tuunaamisen sarkaa..
Kyllähän neuvottelussa on aina myös toinen osapuoli agentteineen. Paljon mahdollista, ettei Saku olisi viime kauden alun näytöillään halunnutkaan jatkaa täällä. Jos peli ei olisi auennut Kärpissä, olisi saanut kuitenkin isompaa näyttöpaikkaa pienemmistä seuroista. Moni pelaaja on näyttänyt, että läpimurto onnistuu muualla paremmin kun saa aloittaa puhtaalta pöydältä, ja ehkä myös uusi ympäristö inspiroi laittamaan parasta.

No, Saku odotti sopimuksen tekoa ja se oli helppoa tehdä, kun muualle olisi ehtinyt myöhemminkin. Ajankohta sopimukselle oli mielestäni reilu molempia osapuolia kohtaan. Toki eurot olisi Kärpillekin kotia päin, jos sopimus olisi tehty viime kauden alussa tai ennen kautta. Mutta turha spekuloida jos emme tiedä Sakun/agentin intressejä. Kalapudas puolestaan taisi tehdä sopimuksen Sportiin hyvissä ajoin. En muuten ymmärrä, miksi lähti pois kun Lesen ja Sakun keskellä olisi ollut realistiset mahkut jatkaa. Hävittävää oli tässä kaupassa eniten Fisulla itsellään, toki voihan läpimurron tehdä Sportissakin. Se lienee selvää, että huonompien pelikavereiden kanssa tulee pelaamaan siellä.

J. Koivistoon sen verran kommenttia, että ihmettelen marginaali roolipelaajan aiheuttamaa kalabaliikkia. (enkä tarkoita @Erätauko sinua erikseen) Halpa hinta oli varmasti yksi peruste sopparille, kun täytemiehiä tarvitaan. Toinen kokemus/rintakarvat alaketjuihin, loukkaantumisia kun tulee ihan varmasti. Keväällä ja pudotuspeleissä tällaiset kaverit voivat nousta arvoon arvaamattomaan. Ei meillä liikaa näitä ole alaketjuissa. Varmasti Manner tiesi, ettei J. Koivisto sekoita joukkuehenkeä vaan rooli kuin rooli kelpaa. Vartiaisella, Koblizekilla, Kestilällä ja kumppaneilla on lupa viedä pelipaikka itselleen. Koivisto ei sitä tee vaan peliesitykset ratkaisee. Kupari on pelannut hienosti ja varmasti sentteritilannetta halutaan katsoa vielä ennen panikoimista, ellei Lasu ole pitempään pois. Joukkue voittaa, mikä tärkeintä. Koskenkorva ja Kupari ovat kuitenkin mahdollisia pelaajia U20-kisoihin, joten näitä juhakoivistoja tarvitaan siinäkin mielessä.
 
Viimeksi muokattu:

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mutta turha spekuloida jos emme tiedä Sakun/agentin intressejä.

J. Koivistoon sen verran kommenttia, että ihmettelen marginaali roolipelaajan aiheuttamaa kalabaliikkia. (enkä tarkoita @Erätauko sinua erikseen) Halpa hinta oli varmasti yksi peruste sopparille, kun täytemiehiä tarvitaan.

Tuosta spekuloinnista sen verran, että ainahan tapana on spekuloida asioilla olettamusten pohjalta. Samalla tavoin spekuloit itse sillä että J.Koivisto oli halpa. Faktatietoa meillä ei ole, mutta tervettä järkeä käyttämällä tuolle spekuloinnille saadaan paras mahdollinen pohja.

Eli kun Sakun kanssa tehtiin sopimus vasta sitten kun Mäenalanen oli pelannut hienon jakson on palkka lähes varmasti sen mukainen. Tämän enempää en tahdo tästä kuitenkaan kirjoittaa. J.Koivisto oli luultavasti kohtuuhintainen pelaaja, mutta tuskin ihan niin halpa kuin haluttaisiin ajatella nyt kun tehot on nollissa eikä pelaaja ole esittänyt suuria ihmeitä. Tämän spekuloinnin pohjaan sille, että hänellä on kuitenkin parin vuoden takaa taustalla 23 pisteen keskiarvo, mutta toistaalta floppaaminen Englannissa toivottavasti puolestaan palkkapyyntöä. Tämä riittää osaltani tästä, makuasioitahan se on mihin rahaa käytetään ja minkä verran täytemiehiä halutaan ottaa omista.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei minulla tämän asian suhteen ole sen kummempaa syytä tyytyväisyyteen tai tyytymättömyyteen, sen verran merkityksettömästä asiasta on kyse. Halusin vain kuulla sinulta perusteluja väitteeseesi siitä, että Juha Koivisto olisi Mannerin pelitapaan sopimaton pelaaja. Tällä kertaa en niitä oikein saanut, mutta ei se haittaa. Kiitos kuitenkin vastauksesta.

Tuossa meillä on vähän erilainen ajattelutapa, eli minä näen tämän vähän isompana kokonaisuutena. Koivisto ei yksistään kaada budjettia, mutta hän ja Karvinen, etenkin jos siihen lisätään kolmas "merkityksetön asia" eli oletettava purkukorvaus Mikko Lehtoselle, saattavat osaltaan aiheuttaa sen, ettei vaikkapa Ikosen paikalla pelaa kovan luokan tekijää. Samoin minä arvostan sitä, että vahvistukset ovat selvästi omia kasvatteja parempia, sillä heidän peluuttaminen on rahan laittamista pankkiin. Ymmärrän tarpeen roolipelaajalle ja toivotaan että Koivistosta saadaan edes tuota, sillä muuten minä näen hänet vähän tulppana esim. Kossun tai Vartiaisen suhteen. Tärkeintä on kuitenkin se, että Kupari on taistellut itsensä Koiviston yläpuolelle hierarkiassa (näin on pakko uskoa), sillä tuon luokan junnun tupenpurenta kirpaisisi ehdottomasti enemmän.

Minä uskon että Mannerin pelitapaan kuuluu maalien tekeminen ja se, että hyökkäyspäässä haetaan juonikkuutta ja osaamista. En usko että Mannerin pelitapaan riittää pelkkä taistelu ja nollanollan pitäminen. Uskon että Mannerilla on rima korkeammalla ja veikkaankin, että jos rosteriin hankitaan vahvistusta on Koivisto ensimmäisiä tippujia rosterin ollessa terveenä. Tämä siis olettaen ettei Koiviston taso nouse, mikä on toki sekin mahdollista. Vaan kyllä minä pystyn elämään sen kanssa että rosterissa on Karvisia ja Koivistoja, mutta en vain itse oikein innostu asiasta.
 
Zinetula

Jäsen
Tuosta spekuloinnista sen verran, että ainahan tapana on spekuloida asioilla olettamusten pohjalta. Samalla tavoin spekuloit itse sillä että J.Koivisto oli halpa. Faktatietoa meillä ei ole, mutta tervettä järkeä käyttämällä tuolle spekuloinnille saadaan paras mahdollinen pohja.
Tarkoitin tuota vain itselleni, että turhaampa spekuloin, kun emme tiedä Sakun intressejä. Jokaisella voi silloin vaikkapa pitää oman mielikuvan asiasta.

J. Koiviston edullinen palkka on kyllä spekulaatiota. Joku voi spekuloida ihan vapaasti miehen Englannista olevan kallis. HPK:ssa pääsi aikanaan kokeilemaan myös ylempiin kenttiin, mutta Kärpissä menee kategoriaan Junnila, ettei pisteiden teko ole mittari vaan alivoiman pelaaminen, karvaus ja työnteko. Junnilasta poiketen Koiviston rooli on olla enemmän rotaatiomies. Varmasti Koivisto tiesi tämän, mutta halusi tänne pienellä palkalla kuten Pentikäinen saadakseen voittaa jotain. Kärppäjohto ja Manner taas tiesi, ettei J. Koivistosta koidu harmia joukkueen harmonialle. Koivistolla ei taida olla Liigasta mitalin mitalia. Silti sitkeäksi kaveriksi hänen muistan muutamista pleijareista. Tais ainakin Marjamäen eka kaudella tahkota pleijareissa Kärppiä vastaan. Eli toivotaan, että kevään pelaajia. Spekulointiahan tämä meidän kirjoittelumme on, sitä en ole pois ottamassa.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Varmasti Koivisto tiesi tämän, mutta halusi tänne pienellä palkalla kuten Pentikäinen saadakseen voittaa jotain. Kärppäjohto ja Manner taas tiesi, ettei J. Koivistosta koidu harmia joukkueen harmonialle.

Toivotaan että olet oikeassa. Sitten se toinen äärilaita spekulaatiolle on se, että Kärpät näki Koivistossa potentiaalia joka piti houkutella tänne pohjoiseen isolla rahalla ja Koiviston hankinnan seurauksena esim. Kupari istuu keväällä penkillä ja karkaa ensi kaudeksi vaikkapa ALH:n tai OHL:n puolelle :D Tämä siis pilke silmäkulmassa kirjoitettuna positiivisen veikkauksesi vastapainoksi.
 
No ei voi ainakaa sanoa, että Aholla meni Koivistot sekasi ja tarjosi Juhalle Miikan palkkaa kun jälkimäinenkin pelaa täällä. No, mieluummin olisin Toninkin ottanut takaisin tänne kuin Juhan, mutta näkyy viihtyvän Lukossa.

Ei ole menossa Kuparin edelle, jos juniori saa pidettyä tasonsa ja sehän on täysin Kuparista itsestään kiinni. Rasmushan on ihan kärkiäijiä ja edustaa sitä taitoa, mitä ei liikaa ole 3-4 ketjuissa. Mutta hyvä se vain on, että on rotaatiomahdollisuus loukkaantumistenkin sattuessa. Nytkin on vara laittaa Kestilä Mestikseen hakemaan kadoksissa ollutta itseluottamusta. Myöskään Koblizek ja Vartiainen eivät ansaitse tarjottimella paikkaa vaan se on heidän otettava.

Kupari on tosiaan ihan poikkeuksellinen pelaaja. Ei tarvitse huolestua, vaikkei Rasmus lähde ihan jokaiseen vieraspelireissuun. Nuori pelaaja tarvii treeniaikaa voimapuoleen ja välillä voi myös A:ssa käydä pelaamassa isot minuutit. Samoin nuorissa leijonissa menee syksyn päälle viikkoja, joten muut saavat silloin lisää saumaa näyttää.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mutta hyvä se vain on, että on rotaatiomahdollisuus loukkaantumistenkin sattuessa. Nytkin on vara laittaa Kestilä Mestikseen hakemaan kadoksissa ollutta itseluottamusta. Myöskään Koblizek ja Vartiainen eivät ansaitse tarjottimella paikkaa vaan se on heidän otettava.

Toivottavasti sama pätee myös Koivistoon ja parannuttuaan Karviseen, eli että hekään eivät ansaitse tarjottimella paikkaa vaan se on otettava. Ei olisi mielestäni epäreilua, että heidänkin pitäisi tarvittaessa hakea kadonnutta itseluottamsta Mestiksestä, mutta harvalla valmentajalla on pokkaa toimia noin. Mikäli oman junnun ja vahvistuksen taso on sama laittaisin minä oman pelaajan edelle peliaikaa jaettaessa. Mikäli taas vahvistus on selvästi parempi on hänen pelaamisensa tietysti perusteltua.
 
Täsmälleen samaa mieltä. Manneria pidetään suoraselkäisenä miehenä ja toivottavasti peliesitykset ratkaisevat. No ei kyllä Koiviston ja Karvisen kohdalla voi puhua, että nimetkään selässä ratkaisisi. Muualta tulleen pitää mielestäni olla parempi saadakseen pelata. Toki rotaatiossa on monia nyansseja. Esim. nuori pelaaja voi vetää kovia treenejä pelien ulkopuolella, mutta sitten kun itseluottamus on kova, niin pelejä vain. Toivottavasti Koblizek sai maalista entisestään virtaa.
 
Kyllä, tämän näemme samoin. Monesti kynnys heittää kokeneita pelaajia Mestikseen on kuitenkin korkeampi, ja saattaapa tiellä olla joskus sopimusteknisiä seikkojakin.
 
WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
Kysymys ketjun otsikon henkeen.

Totta vai tarua ?

1. Kärpät pelaa tällä hetkellä juuri sellaista (vittuilunesto)kiekkoa jota Suikkanen olisi viime vuonna halunnut pelattavan, Manner pelasti minkä pelastettavissa palaamalla Marjamäen sabluunaan ?

2. Suikkanen olisi onnistunut nykyjoukkueella ?

3 Viime kauden epäonnistuminen on enemmän kiinni joukkueen rakennuksesta=Ahon/Junnon syytä kuin Suikkasen ?
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat

1. Mä en usko, että Suikkasen pelikirjasta olisi löytynyt koskaan tämmöistä sivua. Toki varmaan samanlaista nopeaa kärppämäistä peliä, mutta ei näin hyvin ajettuna joukkueeseen sisään.

2. Varmasti olisi paremmin onnistunut. Käsiä on ainakin enemmän puolustuspäässä kuin viime kaudella. Lisäksi jos Suikkasen joukkue olisi ollut jo hyvin pitkälti keväällä kasassa olisi ollut parempi rakentaa. Suikkasen Kärpät kävi vähän koko kauden joukkueen muodustimis prosessia läpi.

3. Vaikea tähän on heittää mitään prosentteja kuinka paljon menee kenenkäkin piikkiin. Vaikea oli kuitenkin Suikkasenkin viime kauden porukasta taikoa yhtäkkiä liigan kärkijoukkuetta kun pelaajia lähti (oli se nyt kaikenkaikkia 18 pelaajaa) roimasti. Kyllähän ainakin Aho on tunnustanut, että pakka levisi liikaa silloin käsiin. Siksi Manner pääsi siis huomattavasti paremmista lähtökohdista hommaa rakentamaan.

Yhteistyötähän tuo joukkueen rakentaminen ja sitä kautta pelitavan luominen on. Se epäonnistui viime kauden Kärpissä täysin.
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Kysymys ketjun otsikon henkeen.

Totta vai tarua ?

1. Kärpät pelaa tällä hetkellä juuri sellaista (vittuilunesto)kiekkoa jota Suikkanen olisi viime vuonna halunnut pelattavan, Manner pelasti minkä pelastettavissa palaamalla Marjamäen sabluunaan ?

2. Suikkanen olisi onnistunut nykyjoukkueella ?

3 Viime kauden epäonnistuminen on enemmän kiinni joukkueen rakennuksesta=Ahon/Junnon syytä kuin Suikkasen ?

1) En usko. Suikkasen pelikirja jäi toki ainakin mulle hieman hämärän peittoon. Eikös se kevät mennyt jo aikalailla Mamban otettua ohjat? Eli ennemminkin niin, että Mamba pelasti mitä pelastettavissa oli?

2-3) Toki Suikkasen työtä sekoitti kesken ollut joukkueen rakentaminen ja sähläykset pelaajahankintojen osalta. Varmasti helpompi olisi Suikkasenkin ollut valmentaa nykyjoukkuetta. En kuitenkaan millään jaksa uskoa, että Suikkasen alaisuudessa johdettaisiin sarjaa, se on ennemmin Mamban ansiota, ei tämä joukkue nyt rosteriltaan mikään ylivertainen ole.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kysymys ketjun otsikon henkeen.

Totta vai tarua ?

1. Kärpät pelaa tällä hetkellä juuri sellaista (vittuilunesto)kiekkoa jota Suikkanen olisi viime vuonna halunnut pelattavan, Manner pelasti minkä pelastettavissa palaamalla Marjamäen sabluunaan ?

2. Suikkanen olisi onnistunut nykyjoukkueella ?

3 Viime kauden epäonnistuminen on enemmän kiinni joukkueen rakennuksesta=Ahon/Junnon syytä kuin Suikkasen ?

1. Ehkä suunnilleen noin. Tosin Manner on ehkä uskaltanut ottaa vieläkin yltiöhyökkäävämmän ja rohkemman pelitavan.

2. Vaikea sanoa, mutta uskon että oltaisiin ainakin neljän joukossa tai siinä holleilla. Ehkä Manner kuitenkin sopii luonteeltaan tälle joukkueelle erityisen hyvin.

3. Tästä samaa mieltä. Tosin Suikkanen olisi varmasti voinut tehdä itsekin parempaa työtä joukkueen kokoamisessa, tai siis kai hänelläkin jokin rooli oli. Syksyn lähtökohdat Kaitsulle oli kyllä karmeat. Ei mahdollisuutta kunnon kesäharjoituksiin, joukkue rakentuu vähitellen syksyn aikana, miehiä tippuu saikulle ja risoja pelaajia tulee tilalle... Siihen vielä päälle valtavat odotukset Marjamäen kauden jäljiltä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä viime aikoina ja vähän pidempäänkin on useampi nimimerkki kokenut tarpeelliseksi ainakin pienimuotoisen purkautumisen nimimerkkiäni kohtaan. Taitaa olla kolme tai neljä niitäkin, jotka ovat julistaneet ikuisen ignore-toiminnon. En yhtään heidän toimintaansa kritisoi, päinvastoin, on hyvä, että he pyrkivät toimimaan niin, että heidän keskustelupalstakokemuksensa on mahdollisimman antoisa ja miellyttävä. Aika voimakkaita tunteita tällainen vapaaehtoinen keskustelupalstatoiminta pystyy saamaan aikaan. Olenkin alkanut miettimään, mitä tämä palsta itsekullekin merkitsee. Miksi tänne kirjoitetaan? Miksi tätä luetaan? Mikä on homman ydin? Erittäin mielelläni lukisin teidän mietteitänne noihin kysymyksiin.

Minulle tämä on ensisijaisesti tunnelmointipaikka. Paikka, jossa samanhenkiset ihmiset, jotka jakavat yhteisen kiinnostuksen suosikkijoukkueeseensa Oulun Kärppiin, kokoontuvat pohtimaan asioiden tilaa, mutta ennen kaikkea tukemaan suosikkijoukkuettaan. Olen huomannut, että joukkueen tukeminen ei aina ole kuitenkaan palstalaisten yhteinen intressi. Siihen olen kieltämättä vähän pettynyt. Esimerkiksi viime kauden Mikkelin ihme -ketju oli tarkoitettu tuomaan valoa perin synkkään aikakauteen. Sen oli tarkoitus olla kannattajia yhdistävä tekijä ja tunnelman nostattaja. Toisin kuitenkin kävi. Ketju aiheutti aika voimakasta segregaatioita, ja lopulta ihan ivailua eri osapuolten välille.

Minusta on alkanut tuntumaan siltä, ettei Kärppäosiossa oikein ole enää tilaa sellaiselle tunnelmoinnille ja kannustamiselle, jota minä arvostan. Ne asiat, joiden vuoksi olen koko foorumille liittynyt, ovat jäämässä objektiivisuuden ihannoinnin alle. Ikävä kyllä tämä objektiivisuuden ihannointi on johtanut osaltaan aikamoiseen negaatiokierteeseen. Vaikuttaa siltä, että mitä epäilevämmin suhtautuu Kärppien menestykseen, sitä asiantuntevampi se lähestymistapa on. Enkä nyt tarkoita, että asioiden pitäsi mennä niinkuin minä sanon. En tarkoita, että tämän palstan pitäisi olla pelkästään tunnelmointipaikka. Kirjoitan vain oman näkemykseni ja tämä palsta muodostuu juuri sellaiseksi kuin me sen teemme.

En siis missään nimessä halua, että kaikki olisimme samassa muotissa. Näkemysten kirjo on rikkaus ja saa aikaan vilkasta keskustelua. Ehkä kaipaan ennemmän kunnioitusta ja yhteisöllisyyttä välillemme, sillä onhan meillä kaikilla lopulta sama tavoite eli Kärppien menestys. Ehkä toivon, että meillä kaikilla olisi mahdollisuus uskoa menestykseen ja liputtaa avoimesti Oulun Kärppien puolesta, oli tilanne kuinka synkeä tai valoisa hyvänsä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Minusta on alkanut tuntumaan siltä, ettei Kärppäosiossa oikein ole enää tilaa sellaiselle tunnelmoinnille ja kannustamiselle, jota minä arvostan. Ne asiat, joiden vuoksi olen koko foorumille liittynyt, ovat jäämässä objektiivisuuden ihannoinnin alle. Ikävä kyllä tämä objektiivisuuden ihannointi on johtanut osaltaan aikamoiseen negaatiokierteeseen.
Objektiivinen tarkastelu peliesitysten suhteen on oikein hyvä tapa, mutta välillä sen huomaa että nämä objektiivisuuteen pyrkivät nimimerkit näkevät asiat silti turhan negatiivisten värilasien läpi. Räikeimpänä esimerkkinä sellaiset ketkä vähättelevät Kärppien peliesityksiä perustaen kritiikin siihen että otanta on edelleen liian pieni (tämä nyt siis jotain 4-5 kierrosta sitten), ja hyvät peliesitykset pyritään aina näkemään vähän enemmän siltä kantilta että Kärpät on hyötynyt otteluohjelmasta suhteessa vastustajaan, vaikka mitkään faktat ei tue tällaisia väitteitä.

Toki minuakin hieman ihmetytti parin tyypin kilahdukset McTorsoa kohtaan. Omalla tavallaan kaveri kirjoittaa ja on monin osin ehkä jopa yltiöpositiivinen asioiden suhteen, mutta toisaalta miehellä on vahvat perustelut omille näkemyksilleen ja viime aikoina monessa ketjussa ollut sentterivääntö on ollut hyvä esimerkki tästä. Missään vaiheessa McTorso ei ole kiistänyt sitä etteikö Kärpät tarvitse vahvistusta joukkueeseen ja keskikaista on tärkein vahvistuksen kohde, mutta toisaalta hänellä on vahvat perustelut ollut sillekin että Kärppien tilanne on erittäin hyvä tällä hetkellä tällä nykyiselläkin miehistöllä.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Tässä viime aikoina ja vähän pidempäänkin on useampi nimimerkki kokenut tarpeelliseksi ainakin pienimuotoisen purkautumisen nimimerkkiäni kohtaan. Taitaa olla kolme tai neljä niitäkin, jotka ovat julistaneet ikuisen ignore-toiminnon. En yhtään heidän toimintaansa kritisoi, päinvastoin, on hyvä, että he pyrkivät toimimaan niin, että heidän keskustelupalstakokemuksensa on mahdollisimman antoisa ja miellyttävä. Aika voimakkaita tunteita tällainen vapaaehtoinen keskustelupalstatoiminta pystyy saamaan aikaan. Olenkin alkanut miettimään, mitä tämä palsta itsekullekin merkitsee. Miksi tänne kirjoitetaan? Miksi tätä luetaan? Mikä on homman ydin? Erittäin mielelläni lukisin teidän mietteitänne noihin kysymyksiin.

Minulle tämä on ensisijaisesti tunnelmointipaikka. Paikka, jossa samanhenkiset ihmiset, jotka jakavat yhteisen kiinnostuksen suosikkijoukkueeseensa Oulun Kärppiin, kokoontuvat pohtimaan asioiden tilaa, mutta ennen kaikkea tukemaan suosikkijoukkuettaan. Olen huomannut, että joukkueen tukeminen ei aina ole kuitenkaan palstalaisten yhteinen intressi. Siihen olen kieltämättä vähän pettynyt. Esimerkiksi viime kauden Mikkelin ihme -ketju oli tarkoitettu tuomaan valoa perin synkkään aikakauteen. Sen oli tarkoitus olla kannattajia yhdistävä tekijä ja tunnelman nostattaja. Toisin kuitenkin kävi. Ketju aiheutti aika voimakasta segregaatioita, ja lopulta ihan ivailua eri osapuolten välille.

Minusta on alkanut tuntumaan siltä, ettei Kärppäosiossa oikein ole enää tilaa sellaiselle tunnelmoinnille ja kannustamiselle, jota minä arvostan. Ne asiat, joiden vuoksi olen koko foorumille liittynyt, ovat jäämässä objektiivisuuden ihannoinnin alle. Ikävä kyllä tämä objektiivisuuden ihannointi on johtanut osaltaan aikamoiseen negaatiokierteeseen. Vaikuttaa siltä, että mitä epäilevämmin suhtautuu Kärppien menestykseen, sitä asiantuntevampi se lähestymistapa on. Enkä nyt tarkoita, että asioiden pitäsi mennä niinkuin minä sanon. En tarkoita, että tämän palstan pitäisi olla pelkästään tunnelmointipaikka. Kirjoitan vain oman näkemykseni ja tämä palsta muodostuu juuri sellaiseksi kuin me sen teemme.

En siis missään nimessä halua, että kaikki olisimme samassa muotissa. Näkemysten kirjo on rikkaus ja saa aikaan vilkasta keskustelua. Ehkä kaipaan ennemmän kunnioitusta ja yhteisöllisyyttä välillemme, sillä onhan meillä kaikilla lopulta sama tavoite eli Kärppien menestys. Ehkä toivon, että meillä kaikilla olisi mahdollisuus uskoa menestykseen ja liputtaa avoimesti Oulun Kärppien puolesta, oli tilanne kuinka synkeä tai valoisa hyvänsä.
Hyvä teksti! Vaikka omasta mielestäni arvioit Kärppien tilanteita välillä yläkanttiin, niin huomattavasti enemmän täällä on näitä negailijoita, jotka argumentoivat huomattavasti heikommin mielipiteensä kuin te. Itse ainakin tykkään lukea McTorso teidän viestejä, ja muutenkin olen samalla linjalla teidän kanssanne tuosta, että kyllä tällä palstalla meno on välillä todella surullista luettavaa.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onhan tämä Kärppien palsta nykyisellään aikamoista negailua ja jopa trollausta tietyiltä nimimerkeiltä. Hienoa lukea hyvin perusteltuja, positiivis-sävytteisiä sekä henkeä nostattavia viestejä mitä mm. @McTorso palstalle päästelee.
Ignore-toiminto on onneksemme keksitty, niin saa itsekukin piilottaa nimimerkit, joidenka ei koe palstaviihtyvyyttänsä lisäävän.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olenkin alkanut miettimään, mitä tämä palsta itsekullekin merkitsee. Miksi tänne kirjoitetaan? Miksi tätä luetaan? Mikä on homman ydin? Erittäin mielelläni lukisin teidän mietteitänne noihin kysymyksiin.
Itse olen lukenut ja kirjoittanut näille keskustelupalstoille Kärpistä 90-luvulta lähtien. Iän myötä en ota enää näitä juttuja niinkään tosissaan kuin joskus vajaa 20 vuotta sitten - siksi en myöskään allekirjota väitteitä, että esim. Jatkoajan taso olisi laskenut esim. kymmenen vuoden takaisesta. Tuosta huolimatta, kaikki mitä kirjoitan, tarkoitan todella sitä. Kirjoitan sen, mitä voisin sanoa toisellekin ihmiselle naamatusten. Usein harkitsen kahteen kertaan, painanko send-näppäintä. Enemmän kun ihmiset miettisivät, että voisivatko sanoa kommentin jollekin naamatusten, niin se olisi ainoa neuvo tälle keskustelupalstan keskustelijoille. Itse olen ollut kauan pois Oulusta, erittäin usein olen ollut täällä etelässä työ- tai opiskuyhteisöni "kuuluisin" Kärppä-fani, joka on ollut aina hanakas tunnustamaan väriä, mutta ennen kaikkea olen ollut halukas kertomaan perustellusti, vaikka naamatusten, "asiantuntevan" mielipiteeni mitä tulee Oulun Kärppiin ja ylipäätään jääkiekkoon. En näe tarpeelliseksi vängätä asiasta hamaan loppuun saakka. Sanotaan, että hyvä vitsi menee pilalle jos sitä joutuu selittämään. Sama pätee myös kiekkokeskusteluun: jos pointtini asiasta ei selviä max. kahdella, kolmella viestillä, täytyy antaa asian sitten olla. Nämä ovat minun prinsiipit näihin kiekkokeskusteluihin.
 
Viimeksi muokattu:

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Olenkin alkanut miettimään, mitä tämä palsta itsekullekin merkitsee. Miksi tänne kirjoitetaan? Miksi tätä luetaan? Mikä on homman ydin? Erittäin mielelläni lukisin teidän mietteitänne noihin kysymyksiin.
Sinä kysyt, minä vastaan.

Minulle tämä palsta on ensisijaisesti paikka, jossa voi keskustella ja vaihtaa mielipiteitä samanhenkisten jääkiekonseuraajien kanssa. Ei mitään elämää suurempaa, mutta varsinkin kauden aikana tulee seurattua palstaa hyvin tiiviisti. Suhtaudun palstaan kuitenkin tietyllä huumorilla, en jaksa ottaa asioita liian vakavasti ja keskustelupalstan henkeen kuuluu se, että eriäviä mielipiteitäkin tulee ja niiden pohjalta voi toisinaan syntyä jopa kiivaampaa keskustelua. Asiat asioina, henkilökohtaisuuksiin en tykkää mennä. Omalta osalta tulee seurattua eniten tätä Kärppäosiota, jonkin verran liigaan liittyvää yleistä keskustelua ja sitten hyvin satunnaisesti muista osioista itseä kiinnostavia ketjuja. Joskus on hauska ottaa osaa otteluseurantaketjuun, mutta se on kyllä hyvin tunnepohjaista ”keskustelua” eikä sitä voi ottaa liian vakavasti.

Oma kirjoitteluni tänne on hyvin pitkälti fiilispohjaista. En koe olevani mikään suuri jääkiekkoasiantuntija, vaikka Kärppiä onkin tullut seurattua pitkä tovi, mutta en ajattele, että viesteilläni olisi kovin suurta painoarvoa muiden silmissä. Joskus on vaan kiva päästä purkamaan niitä tunteita ja sen takia omalta kohdalta myönnänkin sen, että joskus tulee ehkä liian paljon negailtua tai oltua yltiöpositiivinen riippuen vähän siitä, mikä fiilis pelin jälkeen on päällä. Minusta on kuitenkin kiva vaihtaa ajatuksia, ja joskus jopa saada muilta kirjoittajilta vahvistusta omille ajatuksille tai sitten huomata, että asiaa voisi ajatella myös eri näkökulmasta. Joskus saatan olla jopa täysin väärässä, mutta ne ovat tietysti hyvin hyvin yksittäisiä kertoja - hymiö.

Homman ydin on minulle se, että tämä toimii tietynlaisena ”ajanviettopaikkana” samanhenkisten ihmisten kanssa. Hyvät perustelut ja asiallisena pysyvät eri näkökulmista syntyvät keskustelut ovat mielestäni sitä parasta antia palstalla. Keskustelupalstalla myös saa minusta näkyä se kirjoittajan oma persoona ja kyllähän me taidetaan lähes jokainen täällä Kärppäosiossa katsoa asioita hieman Kärppä-lasien takaa, osa enemmän ja osa vähän vähemmän. En pidä sitä pahana, enemmän vituttaa se, jos joku vierasjoukkueen urpo tulee aukomaan turhanpäiväisesti päätä, pysykööt silloin omissa leireissään. Minua ei ole toistaiseksi vielä alkanut yksikään ”omista” kirjoittajista ärsyttämään millään tavalla, ja toiminnan tasapainottamiseksi koen hyväksi sen, että joku muistaa aina välillä muistuttaa niistä hyvistä puolista silloin, kun puolet palstasta kiroaa kuinka huonosti kaikki on alkaen joukkueen kokoamisesta ottelutapahtumaan ja peliesityksiin. Ja vastaavasti taas on hyvä, että jos homma menee liian leijumiseksi, osaa toiset kirjoittajat tuoda niitä jalat maanpinnalle palauttavia faktoja pöytään.

Jatketaan samaan malliin!
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Tässä viime aikoina ja vähän pidempäänkin on useampi nimimerkki kokenut tarpeelliseksi ainakin pienimuotoisen purkautumisen nimimerkkiäni kohtaan. Taitaa olla kolme tai neljä niitäkin, jotka ovat julistaneet ikuisen ignore-toiminnon. En yhtään heidän toimintaansa kritisoi, päinvastoin, on hyvä, että he pyrkivät toimimaan niin, että heidän keskustelupalstakokemuksensa on mahdollisimman antoisa ja miellyttävä. Aika voimakkaita tunteita tällainen vapaaehtoinen keskustelupalstatoiminta pystyy saamaan aikaan. Olenkin alkanut miettimään, mitä tämä palsta itsekullekin merkitsee. Miksi tänne kirjoitetaan? Miksi tätä luetaan? Mikä on homman ydin? Erittäin mielelläni lukisin teidän mietteitänne noihin kysymyksiin.

Itse liityin tänne palstalle vastikään, koska koin palstan kuitenkin olevan kohtuullisen tasokas jääkiekkoaiheinen foorumi. Olen edelleen samaa mieltä. Sen lisäksi arvostan aina erilaisia mielipiteitä.

Täällä Kärppä-osiossa keskustelee pääosin Kärppien kannattajia. Itsekin lukeudun niihin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Kärppiin liittyviä asioita, pelaajia nimestä riippumatta tai esimerkiksi seurajohdon tekemiä ratkaisuja ei saisi kritisoida. Tämän keskustelupalstan helmi on mielestäni juuri se, että keskustellaan asioista joskus positiiviseen, joskus negatiiviseen sävyyn. Ei me aina olla keskenämme samaa mieltä, ja miksi olisimme? Koko keskustelupalstahan olisi tällöin turha.

Mutta ei täällä kannata henkilökohtaisuuksiin mennä. Suomessa ja onneksi täälläkin on sananvapaus, eikä näitä juttuja kannata niin tosissaan ottaa että ranteita alkaisi auki viiltelemään. Yhteisöllisyys on hieno asia ja sitä täällä kokee (kiitos kaikille, hyvin olette ottaneet uuden keskustelijan vastaan tänne). Mutta yhteisöllisyyskään ei tarkoita sitä että asioita ei voisi opponoida, argumentoida omista lähtökohdistaan ja vaikkapa esittää joskus radikaalejakin mielipiteitä. Siinähän on koko palstan hienous.
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Sinä kysyt, minä vastaan.

Minulle tämä palsta on ensisijaisesti paikka, jossa voi keskustella ja vaihtaa mielipiteitä samanhenkisten jääkiekonseuraajien kanssa. Ei mitään elämää suurempaa, mutta varsinkin kauden aikana tulee seurattua palstaa hyvin tiiviisti. Suhtaudun palstaan kuitenkin tietyllä huumorilla, en jaksa ottaa asioita liian vakavasti ja keskustelupalstan henkeen kuuluu se, että eriäviä mielipiteitäkin tulee ja niiden pohjalta voi toisinaan syntyä jopa kiivaampaa keskustelua. Asiat asioina, henkilökohtaisuuksiin en tykkää mennä. Omalta osalta tulee seurattua eniten tätä Kärppäosiota, jonkin verran liigaan liittyvää yleistä keskustelua ja sitten hyvin satunnaisesti muista osioista itseä kiinnostavia ketjuja. Joskus on hauska ottaa osaa otteluseurantaketjuun, mutta se on kyllä hyvin tunnepohjaista ”keskustelua” eikä sitä voi ottaa liian vakavasti.

Oma kirjoitteluni tänne on hyvin pitkälti fiilispohjaista. En koe olevani mikään suuri jääkiekkoasiantuntija, vaikka Kärppiä onkin tullut seurattua pitkä tovi, mutta en ajattele, että viesteilläni olisi kovin suurta painoarvoa muiden silmissä. Joskus on vaan kiva päästä purkamaan niitä tunteita ja sen takia omalta kohdalta myönnänkin sen, että joskus tulee ehkä liian paljon negailtua tai oltua yltiöpositiivinen riippuen vähän siitä, mikä fiilis pelin jälkeen on päällä. Minusta on kuitenkin kiva vaihtaa ajatuksia, ja joskus jopa saada muilta kirjoittajilta vahvistusta omille ajatuksille tai sitten huomata, että asiaa voisi ajatella myös eri näkökulmasta. Joskus saatan olla jopa täysin väärässä, mutta ne ovat tietysti hyvin hyvin yksittäisiä kertoja - hymiö.

Homman ydin on minulle se, että tämä toimii tietynlaisena ”ajanviettopaikkana” samanhenkisten ihmisten kanssa. Hyvät perustelut ja asiallisena pysyvät eri näkökulmista syntyvät keskustelut ovat mielestäni sitä parasta antia palstalla. Keskustelupalstalla myös saa minusta näkyä se kirjoittajan oma persoona ja kyllähän me taidetaan lähes jokainen täällä Kärppäosiossa katsoa asioita hieman Kärppä-lasien takaa, osa enemmän ja osa vähän vähemmän. En pidä sitä pahana, enemmän vituttaa se, jos joku vierasjoukkueen urpo tulee aukomaan turhanpäiväisesti päätä, pysykööt silloin omissa leireissään. Minua ei ole toistaiseksi vielä alkanut yksikään ”omista” kirjoittajista ärsyttämään millään tavalla, ja toiminnan tasapainottamiseksi koen hyväksi sen, että joku muistaa aina välillä muistuttaa niistä hyvistä puolista silloin, kun puolet palstasta kiroaa kuinka huonosti kaikki on alkaen joukkueen kokoamisesta ottelutapahtumaan ja peliesityksiin. Ja vastaavasti taas on hyvä, että jos homma menee liian leijumiseksi, osaa toiset kirjoittajat tuoda niitä jalat maanpinnalle palauttavia faktoja pöytään.

Jatketaan samaan malliin!

Tämä teksti on just niinkuin minäkin oisin kirjoittanu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös