Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

  • 494 313
  • 2 242

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@Erätauko kritiikkisi esim. Lasua kohtaan on sikäli kyllä ihan perusteltua ja asiallista, se tuskin ketään haittaa. Mutta jotain kummallista tuossa on. Taas ihan itse nostit Lasun esille jossain ihan random-ketjussa. Miksi? Kyllä siinä miehessä näyttäisi jokin sinua enemmänki hiertävän kun sinun pitää jatkuvasti ketjusta toiseen jauhaa ja itse nostat asian tapetille. Kannattaa miettiä, jos tuota kritiikkiä tekstiäsi kohti pelkäät.

Sinä itse älähdit minulle jo heti alkuvaiheessa ikävästi. Voin kyllä miettiä asiaa omalta osaltani, mutta samaa neuvon sinnekin päin. Aika vaikeaksi menee täällä kirjoittaminen jos pitää muistaa, ettei vahingossakaan puhu pelaajasta ketjunsa ulkopuolella. Ja toivottavasti olet jatkossa yhtä tarkkana muiden (ja itsesikin) kanssa, jotka kritisoivat pelaajaa (esim. Mäenalanen) muussa kuin pelaajan omassa ketjussa. Sillä tavalla pystyt ainakin näyttämään, ettei kyse ole kohdallasi pelkästä Lasusta. Mielestäni näyttää siltä, että vain minä olen hampaissasi, mutta kerro vaan jos olen asiassa väärässä.

Ja viimeisen kerran. Olen kehunut viesteissäni sen verran paljon Lasua, että niistä luulisi oikeasti ymmärtävän ettei minulla ole sinänsä mitään pelaajaa vastaan. Jos minusta tuntuu, että paras ja luontevin keino vahvistaa joukkuetta olisi hankkia sentteri, jolla saattaisi mahdollisesti olla Lasuakin enemmän annettavaa kakkosketjussa en osaa ilmaista asiaa paremmin.

Täällä on joitain kirjoittajia jotka kokevat oikeudekseen ottaa tietty pelaaja hampaisiin, mutta älähtävät toiselle samasta asiasta jos kritiikin kohteena sattuu olemaan oma lempipelaaja. Eihän kritiikissä ole pahaa, mutta sen sävyn voi tehdä niin monella tapaa. Jotkut eivät tunnu pystyvän asialliseen kommentointiin kun hermot menevät. Se tympäisee, kuten juurikin tämä palstapoliisitoiminta, mutta toisaalta olen nyt jäänyt selvästi enemmän taustalle mikä on varmasti joillekin teistä helpotus.
 
Viimeksi muokattu:

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@Erätauko Ihan asiallisia ja hyvin perusteltuja viestejä olen sinulta lukenut. Se nyt vaan on valitettava totuus, että vittuiluviestejä joutuu kestämään jos uskaltaa esittää massasta poikkeavan mielipiteen. Tsemppiä vaan ja jatka jatkossakin aivan rohkeasti omalla tyylilläsi!

Aivan samoilla linjoilla itsekin olen Parduksen kanssa Erätauon viesteihin liittyen. On aina mukava lukea hyvin perusteltuja ja muutenkin hyvinkirjoitettuja viestejä. Ne on tämän keskustelupalstan suola. Aina ei kaikesta voi jokaisen nimimerkin kanssa tällä palstalla olla samaa mieltä, mutta sekin kuuluu asiaan. Olishan se nyt tavattoman tylsää keskustelua, jos ei minkäänlaisia näkemyseroja löytyisi lainkaan.

Huomasin nämä vasta nyt, kiitos paljon kauniista sanoista! Montaa älähtäjää se ei kuitenkaan tarvi, että kirjoitusfiilis laskee, joten ohjaan nyt aikaa muihin asioihin ja piipahdan täällä kun piipahdan. Teidät molemmat tunnistan jo heti asiakirjoittajaksi, joiden viestejä lukee aina mielellään. Silloinkin jos oma näkemys sattuisi olemaan jostain yksittäisestä asiasta hieman toisenlainen.
 

Pardus

Jäsen
Teidät molemmat tunnistan jo heti asiakirjoittajaksi, joiden viestejä lukee aina mielellään. Silloinkin jos oma näkemys sattuisi olemaan jostain yksittäisestä asiasta hieman toisenlainen.
Kiitokset vain itsellesi! Onhan tänne tullut kirjoiteltua vuosien varrella kaikennäköistä enemmän ja vähemmän järkevää, mutta pääosin kyllä pyrkinyt siihen ettei kirjoita aivan pelkkää paskaa.
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Mielipiteethän on niinku persereikä, kaikilla on ainakin yksi ja ne kaikki haisee.
En tällä tarkoita vittuilla kenellekkään mutta muistakaa pitää positiiviset asiat mukana.
Nähkää kokonaisuus.

Johdetaan sarjaa ihan muutamalla pisteellä. Porukkaa lähtee jengistä maajoukkueeseen
Nyt eletään jännän äärellä miten reservi pellaa? Nyt on todellista näyttöpaikkaa siihen että tarvitaanko sitä keskushyökkääjää vai ei?
Mulla on taas aina positiivinen ajattelutapa tähänkin.
Ei tarvita ja saattaapi toimistokin ajatella näin.
Vissiiin kirjotella lisää asiasta muttei kerkee, laittakaa kusoa. Näitä on aina kiva lukee...
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Teidät molemmat tunnistan jo heti asiakirjoittajaksi, joiden viestejä lukee aina mielellään. Silloinkin jos oma näkemys sattuisi olemaan jostain yksittäisestä asiasta hieman toisenlainen.
Kiitoksia paljon! Kyllähän positiivinen palaute aina mieltä lämmittää ja itsekin pyrin sitä jakelemaan kun aihetta on oli sitten toisen palstakirjoittajan nokkela havainto tai vaikka Kärppäorganisaation onnistuminen jossain asiassa kyseessä.

Ja itsekin kyllä pyrin sellaista tekstiä tänne tuottamaan, että siitä myös toisille iloa on ja sen pystyisi vaikka omalla pärställään ja nimelläänkin sanomaan siinä missä nimimerkin suojistakin.
 
Ei tarvita ja saattaapi toimistokin ajatella näin.
Manner ei ainakaan tunnu ajattelevan noin, kun vaihtaa kolmosen sentteriä useammin kuin sukkia. Kyllä tuo joukkue yhden keskushyökkääjän tarvitsee. Tämä on fakta, vaikka kuinka myönteisesti yrittäisi ajatella. Laitahyökkääjän hankinnasta voitaneen keskustella.
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Manner ei ainakaan tunnu ajattelevan noin, kun vaihtaa kolmosen sentteriä useammin kuin sukkia. Kyllä tuo joukkue yhden keskushyökkääjän tarvitsee. Tämä on fakta, vaikka kuinka myönteisesti yrittäisi ajatella. Laitahyökkääjän hankinnasta voitaneen keskustella.
Juu tarviitaan.
Mutta jos toimisto ajattelee tämän niinku tänään ajatellaan eli raha edellä.
Eli tänäpänä raha asettaa kaiken. Haetaan ja odotellaan.

Sori, lähen koisiin. Kohtuu rankka marras/ joulukuu töissä tekee tehtävänsä.
Tulta munille!!!
 
Siellä olisi nyt myynnissä noita ulkoilmapaitoja. Muutama jäljellä ja hintaa 300e. Harmittaa. Kerrankin kun olisi ollut hieno paita myynnissä, niin niitä on tarjolla vain elitistisioille.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Siellä olisi nyt myynnissä noita ulkoilmapaitoja. Muutama jäljellä ja hintaa 300e. Harmittaa. Kerrankin kun olisi ollut hieno paita myynnissä, niin niitä on tarjolla vain elitistisioille.
Köyhälle se voi olla kallista. Hymiö.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siellä olisi nyt myynnissä noita ulkoilmapaitoja. Muutama jäljellä ja hintaa 300e. Harmittaa. Kerrankin kun olisi ollut hieno paita myynnissä, niin niitä on tarjolla vain elitistisioille.
Jos niitä on vain muutama jäljellä, eikö hinnoittelu ole mennyt aika nappiin tai ollut jopa liian alhainen? Silkkaa ryöstöähän nuo fanipaitojen hinnat on aina olleet noin niinkuin järjen näkökulmasta. Viimeksi kun Prismassa ohi mennen vilkaisin hintoja niin tavallinen Kärppien fanipaita taisi olla 115e. Rahasta ei jäisi itselläni kiinni, mutten periaatteestakaan maksa korkeintaan 20 euron tavarasta 115 euroa. Pärjään ilman paitaa siihen asti kunnes Niemelä tekee sen 5 maalia yhteen kauteen.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Harvoin on näin hienoja Kärppien paitoja tarjolla. Edellisen hankinnan tein 2008-2009 kauden jälkeen kun ehkä kaikkien aikojen hienoimpia Kärppien paitoja (tuon kauden CHL-paidat) huutokaupattiin. Nyt oli myös pakko yksi paita poistaa, vaikka hinta hiukan kirpaisikin :)
 

Odvelli

Jäsen
Mikä ihme tuota hintaa on nostanut? Ostin itse olisiko ollut 2004 Stepanekin paidan (ennen kuin joku kysyy niin Stepanek siksi, koska ainoa sillä hetkellä saatavilla) ja silloin muistaakseni kaikkien paitojen hinta oli 65 euroa.
 

Petr Vousky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siellä olisi nyt myynnissä noita ulkoilmapaitoja. Muutama jäljellä ja hintaa 300e. Harmittaa. Kerrankin kun olisi ollut hieno paita myynnissä, niin niitä on tarjolla vain elitistisioille.
Nämä taisivat olla varapaitoja, ootapa vaan kunhan oikiat gameworn-paidat joskus myydään (ellei niitä annettu suoraan pelaajille pelin jälkeen)
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvät palstalaiset ja Kärppien kannattajat, olemme lähestymässä vuodenvaihdetta. Tämä on se hetki, jolloin vanhat kirjoitukset jätetään taakse ja katsotaan tuorein silmin eteenpäin. Kärpät aloittaa vuoden 2018 SM-liigan kärkipaikalta. Voidaan sanoa, että suosikkijoukkueemme suoritus syyskaudella 2017 oli häkellyttävä, suorastaan uskomaton. Onnellisena Kärppien kannattajana voin katsoa tulevaan vuoteen hyvällä itseluottamuksella.

Haluan esittää kiitokset palstalaisille kirjoitteluista ja lukemisista. Paljon on mielipiteitä vaihdettu, väliin hyvässä hengessä ja väliin perin happamasti. Omasta puolestani pahoittelen niitä harmituksen hetkiä, joita olen kirjoituksillani aikaansaanut. Olen perin kyllästynyt ajattelutapaan, jossa kriittisyys on älykkyyden merkki ja tällä en tarkoita pelkästään tätä palstaa, vaan länsimaista yhteiskuntamallia ylipäänsä. Tämä kyllästyneisyyteni on varmasti näkynyt myös kirjoituksissani Jatkoaika.comiin. Toisaalta, samaan hengenvetoon haluan todeta, että pahansuopaisuutta ei kirjoituksisani ole ollut. Yhtäkaikki, peiliin katsomisen paikka on minulla asian suhteen. Kaikesta huolimatta odotan innolla tulevia keskusteluja kanssanne tällä palstalla.

Sitten ne vuodenvaihteen lupaukset. Uudenvuodenlupauksena lupaan pyrkiä kohtamaan tappiot suoraselkäisesti ja vastustajaa kunnioittaen. Voitot pyrin maistelemaan ilman turhaa ylimielisyyttä ja vastustajaa kunnioittaen. Lupaan pyrkiä kirjoittamaan niin, että kirjoitukseni innostaisivat ihmisiä suhtautumaan positiivisesti Kärppiin. Lupaan pyrkiä kunniottamaan myös niitä kanssakirjoittajia, joiden näkemykset eivät ole miltään osin yhteneväiset kanssani.

Hyvää uutta vuotta kaikille Oulun Kärppien kannattajille! Tulta munille!
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Uudenvuodenlupauksena lupaan pyrkiä kohtamaan tappiot suoraselkäisesti ja vastustajaa kunnioittaen. Voitot pyrin maistelemaan ilman turhaa ylimielisyyttä ja vastustajaa kunnioittaen. Lupaan pyrkiä kirjoittamaan niin, että kirjoitukseni innostaisivat ihmisiä suhtautumaan positiivisesti Kärppiin. Lupaan pyrkiä kunniottamaan myös niitä kanssakirjoittajia, joiden näkemykset eivät ole miltään osin yhteneväiset kanssani.

Hyvää uutta vuotta kaikille Oulun Kärppien kannattajille! Tulta munille!

Hyvää uutta vuotta! Kirjoituksesi on mukavaa luettavaa kaiken sen turhan negailun ohella tällä palstalla.

Ei uskoisi että Kärpät johtaa sarjaa kun aiheita viime aikoina palstalla: ykköskenttä on liian hyvä, kakkoskentässä kaikki on paskoja, kolmoskenttää ei ole, ensi kauden joukkueen runko on paska, tämän kauden joukkueenrakennus on paska, kärpät sulaa ihan any given second, kukkonen on paska, aho on paska, mannerin pelikirjassa puuttuu sivuja jne jne.

Hieno syksy joukkueelta. Joukkueen pitää myös hävitä, ja hyvä että oppirahoja ja väsymystä tunnetaan nyt eikä keväällä. Lisäksi pelitavallisesti on varmasti tehtävä muutoksia kun muut alkavat Kärppien peliä lukea. Nautitaan alkavasta vuodesta, ja yritetään suhteuttaa asioita nykyliigan tasoon. Veikkaan että vahvistuksia varmasti tulee piakkoin. Olisikohan Lyytinen mahdollista lainata loppukaudeksi? (tämä ihan mutua) ja toki hyökkäykseen ratkaisumiestä tai paria tuo kaipaa.
 

Ränse

Jäsen
Syyskausihan meni kuin sadussa. Kaikki arvat lähestulkoon osuivat kohdilleen ja tasonnostajia oli liukuhihnalta. Murheet jäivät vähiin. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä. Pari täsmähankintaa niin taivas on rajana. Välieriin pääsykin olisi aivan loistava suoritus ja kunnianpalautus, paremmista sijoista puhumattakaan. Kausi on oikeastaan jo pelastettu kun käytännössä varmasti pelataan jo puolivälierissä.
 

Potaichuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Joonas Donskoi, PuLaAho
Aivan asiasta kukkaruukkuun. Ajattelin myydä pois kuleksimasta Martin Bergeronin mailan, jossa on suurin osa Kärppien 1999-2000 pelaajien nimmareista. Ennen myymistä, voisko joku jeesata kenelle osa näistä nimmareista kuuluu.

Pelaajien numerot ko. kaudelta ovat 15, 34, 64, 7, 27, 25, 18 ja 55.
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Aivan asiasta kukkaruukkuun. Ajattelin myydä pois kuleksimasta Martin Bergeronin mailan, jossa on suurin osa Kärppien 1999-2000 pelaajien nimmareista. Ennen myymistä, voisko joku jeesata kenelle osa näistä nimmareista kuuluu.

Pelaajien numerot ko. kaudelta ovat 15, 34, 64, 7, 27, 25, 18 ja 55.

#15 Jari Laukkanen, #34 Sami Siltavirta, #64 Kimmo Salminen, #7 Petri Isotalus, #27 Jaako Niskavaara, #25 Karri Kivi, #18 Kristian Taubert, #55 Mikko Haapakoski.

Noin ulkomuistista, voi olla virheitä.
 

Potaichuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Joonas Donskoi, PuLaAho
#15 Jari Laukkanen, #34 Sami Siltavirta, #64 Kimmo Salminen, #7 Petri Isotalus, #27 Jaako Niskavaara, #25 Karri Kivi, #18 Kristian Taubert, #55 Mikko Haapakoski.

Noin ulkomuistista, voi olla virheitä.
Taitavat olla kaikki oikein. Kiitos! Satutko muistamaan vielä numeroa 22?
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aaaah, kyllä viikon lomailu tekee hyvää niin sielulle kuin ruumiillekin. Kokeilkaa kaikki.

Aaltonen kyllä sai mahdollisuuksia, pelasi Alatalonkin kaudella ykkösketjussa mutta oli selkeästi huonoin ja epätasaisin lenkki kolmikosta Andersson-Corso-Aaltonen. Tuota en kyllä laske miksikään Kärppien omaksi sössimiseksi, vaan Aaltosen oli pakko tehdä se siirto Pelicansiin kun halusi breikata kunnolla. Kärpissä se tuskin olisi koskaan tapahtunut, ainakaan niin aialhtelevilla esityksillä mitä JMA esitti silloin.

Niinimaan kohdalla en tiedä miten pahasti sössittiin ja miten pahasti ei, kaveri kuitenkin ryöstökalastettiin divarista liigajoukkue Jokereihin, joten liekö tuokaan olisi ollut estettävissä muulla kuin liiganousulla...
Juhis lähti kyllä oikeaan aikaan ja ihan oikealle paikkakunnalle --> pieneen seuraan, jossa sai suuret pelilliset vapaudet itselleen. Vaikka Oulussa Jalosen kontrollifriikki valmennus vaihtuikin Alatalon sallivampaan linjaan, niin odotukset niin yleisön kuin seurankin puolelta olivat kasvaneet ehkä turhan isoiksi? Täällä Juhis oli kaikkien tuntema "stara", oma poika, ikuinen lupaus ja mitä kaikkea näitä nyt onkaan? Lahdessa oli yksityiselämänkin puolella rauhallisempaa.

Juhamatti Aaltonen on sen luokan taiteilija ja omalla tavallaan kapinallinen, ettei häntä paljon nappaa pellailla, jos joukkueen pelitapa ei anna hänelle vapauksia kiekollisessa pelissä. Aaltonen on ollut liki poikkeuksetta jokaisen valmentajansa silmätikkuna juurikin omien vapauksien ottamisen takia.

Niinimaasta sen verran, että kyllähän Janne ei paljon vastaanhangoitellut, kun Jokerit miestä lähestyi. Kyllä pienen jääliläisen silmissä kiilteli ison kirkon valot ja menestys ja ei miestä voi kyllä siitä pahemmin syyttääkään. Oli varmaan Niinimaan uran kannaltakin paras vaihtoehto lähteä Aravirran oppiin Jokereihin ja sitä kautta myös maajoukkueeseen (johon Ara oli edellisellä kaudella apuvalmentajaksi nostettu). Kärpillä ei yksinkertaisesti ollut mitään millä vastata Jokereitten tarjoukseen. En usko, että edes Liiganousu olisi pitänyt Niinimaata Kärpissä.

Eli yhteenvetona sanoisin, ettei Kärpät näistä kahdesta esimerkistä sössinyt kumpaakaan. Molemmilla pelaajilla oli omat syynsä Kärpistä lähtöön ja kumpikaan pelaaja ei lähtenyt ns. karmit kaulassa, vaan palasivat vuosia myöhemmin myös Kärppiin voittamaan yhden Suomen mestaruuden.

Ei Kärppä-historiassa ns. isoja staroja ole sössitty muualle kuin Mikael (ja Markus) Granlund. Varsinkin vanhempi Granlund poltti siltansa Ouluun ilmeisesti lopullisesti? En ainakaan ole yhdessäkään haastattelussa nähnyt tai lukenut miehen kehuvan Kärppiä sanallakaan. Nuorempi Granlund on muistellut Kärppäaikojaankin ja ihan lämmölläkin vielä.

Tästä tapauksesta saadaan varmasti jostain Junnon muistelmista lukea, mutta ei ne erkkarit mailaan huhut ihan tuulesta temmattuja olleet. Alatalokin olis voinu kasvattaa munat ja vaikka korottaa hieman ääntäänkin Junnon suuntaan. Nordiksella oli Kojo, joka tiesi tasan tarkkaan mitä halusi ja saikin sen.

Hyvää uutta vuotta kaikille kiekkoihmisille.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mikä juttu tämä oli, kun ei nyt muistu mieleen?
Se että sopimus joka Granlundilla oli Kärppien kanssa oli sen mallin junnusopimus että sen arvo oli tosiaan "erkkarit mailaan" tasolla. IFK alkoikin sitten maksamaan ihan liigapelaajan palkkaa. Eipä sillä, Kärpillä kuitenkin oli ihan sitova sopimus Granlundin kanssa ja tämä myös Liigan osalta todettiin kun asiaa silloin keväällä 2009 puitiin. Pelaajan pitäminen vastoin tahtoaan vaan on ihan täysin mahdotonta, vaikka toki Kärpillä olisi käsittääkseni teoriassa ollutkin mahdollisuus estää Granlundin pelaaminen ainakin kotimaassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös