Sekalaisia kysymyksiä jääkiekosta

  • 1 987 422
  • 8 414

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Olenko ihan väärässä kun muistelisin että joskus 90-luvun alussa kun liigajoukkueiden pelipaidat olivat muutenkin aivan täynnä mainoksia ja logo oli vain pakollinen paha, niin ainakin Tappara, ellei joku muukin seura, olisi mennyt jopa niin pitkälle että vaihtoi erätauoilla paitoja joissa oli eri mainokset? Jos pitää paikkaansa niin mikähän tuo kausi oli?
Muistat oikein. Kautta en muista, mutta tuo oli sitä aikaa, kun paitojen piti olla yhtenäisiä, myös mainosten osalta. Ja Tappara keksi tuohon keinon, miten saada useampia mainoksia paitoihin - vaihdetaan koko jengin paidat erätauolla. Sittemmin tuli mahdolliseksi se, että vaikka joka pelaajalla voi olla erilaiset mainokset paidoissaan.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Muistat oikein. Kautta en muista, mutta tuo oli sitä aikaa, kun paitojen piti olla yhtenäisiä, myös mainosten osalta. Ja Tappara keksi tuohon keinon, miten saada useampia mainoksia paitoihin - vaihdetaan koko jengin paidat erätauolla. Sittemmin tuli mahdolliseksi se, että vaikka joka pelaajalla voi olla erilaiset mainokset paidoissaan.
Kaikki mainokset olivat kuitenkin yhden sponsorin eli Fazerin mainoksia. Ensimmäisessä erässä mainostettiin Reissumiestä ja toisessa erässä Domino-keksejä tai jotenkin sinne päin se meni.

Edit: Ja SAM-sämpylät taisi olla kolmas mainos. Järjestystä en kyllä muista yhtään.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Tulkaas nyt itte kertoon. Toi naisten jääkiekko. Kumpi kenttä, iso vai pieni, sopii leideille paremmin, vai onko sillä mitään väliä. Mutta jos miettii tota vähempää fyysisyyttä kuin miesten vastaavassa lajissa.
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset

Ei kai sillä koolla niin väliä ole. Pienemmällä vähän aggressiivisempaa ja aktiivisempaa toimintaa, isommalla vähän enemmän taktisempaa.
 
Heads77

Jäsen
Suosikkijoukkue
zen
Ostin Venäjän World Cup 2016 pelipaidan "blancona", mutta haluaisin siihen nimen. Onko jossakin Suomessa jonkinlaista paikkaa, jonne paidan voisi viedä, ja saada realistisen näköisenä takaisin? Sijainti Helsingin alueella plussaa.

Kuvassa malliesimerkki
 
Liitteet

  • pavel-datsyuk-team-russia-2016-world-cup-jersey-back_large.jpg
    pavel-datsyuk-team-russia-2016-world-cup-jersey-back_large.jpg
    37,1 KB · kertaa luettu: 296

Glove

Jäsen
Löytyykö liigan tai mestiksen lisenssiehtoja mistään? Tai lähinnä minua kiinnostaa olosuhdevaatimukset, mutta en niitäkään googlettamalla löytänyt.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
NHL-historiassa 6 maalivahtia on toiminut joukkueen kapteenina, viimeksi kaudella 1947-48 Bill Durnan oli Montreal Canadiensin kapteeni. Seuraavaksi kaudeksi tämä kiellettiin. Roberto Luongon 'kapteenius' 2008-09 oli epävirallista.

Jännää, koska minusta maalivahti on aina se viimeinen ankkuri johon luottaa. Vähän kuin äitimamma lauman peräsimessä. Miten ihmeessä ei voisi siis olla kapteenina?
 
Van Taimeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Jännää, koska minusta maalivahti on aina se viimeinen ankkuri johon luottaa. Vähän kuin äitimamma lauman peräsimessä. Miten ihmeessä ei voisi siis olla kapteenina?
Sitä käytettiin hyväksi tavallaan 'ylimääräisen' aikalisän saamiseksi. Esim. juuri Durnan tuolloin 1947-48 -kaudella meni usein puhumaan tuomareiden kanssa luistellen hitaasti heidän luokseen ja takaisin. Tietysti räpylä tai kilpikin oli otettu pois kädestä. Ja aikaa paloi.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Sitä käytettiin hyväksi tavallaan 'ylimääräisen' aikalisän saamiseksi. Esim. juuri Durnan tuolloin 1947-48 -kaudella meni usein puhumaan tuomareiden kanssa luistellen hitaasti heidän luokseen ja takaisin. Tietysti räpylä tai kilpikin oli otettu pois kädestä. Ja aikaa paloi.

Niimpä tietenkin, ja ajattelin jo ennen vastaustasi mikseivät varakaput voisi hoitaa tätä tehtävää.
 
Van Taimeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Niimpä tietenkin, ja ajattelin jo ennen vastaustasi mikseivät varakaput voisi hoitaa tätä tehtävää.
Jos ovat kentällä, niin voishan varakaput sen hoitaakin. Mutta he voivat myös taktisesti mennä vaihtoaitioon ja sitten se on taas kapteeni joka hoitaa tuomareille puhumisen. Voishan siihen luoda jonkin toisen säännön varakapteenien käytöstä ja kommunikoinnista tuomariston kanssa, mutta kaikkein helpoin ja selkein ratkaisu on vain kieltää veskareiden kapteenius, sillä kikkailijoita ja sääntökirjan porsaanreikien hakijoita kyllä löytyy.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Jos ovat kentällä, niin voishan varakaput sen hoitaakin. Mutta he voivat myös taktisesti mennä vaihtoaitioon ja sitten se on taas kapteeni joka hoitaa tuomareille puhumisen. Voishan siihen luoda jonkin toisen säännön varakapteenien käytöstä ja kommunikoinnista tuomariston kanssa, mutta kaikkein helpoin ja selkein ratkaisu on vain kieltää veskareiden kapteenius, sillä kikkailijoita ja sääntökirjan porsaanreikien hakijoita kyllä löytyy.

Ömm. Monesti on tilanteita kiekkopeleissä joissa kapteenit ovat tuomariston kanssa juttusilla, vaikkeivat olisi olleet kentällä. Tai voisin ainakin olettaa niin, että jokaisen torikokouksen sattuessa eivät ole olleet.
 
Van Taimeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ömm. Monesti on tilanteita kiekkopeleissä joissa kapteenit ovat tuomariston kanssa juttusilla, vaikkeivat olisi olleet kentällä. Tai voisin ainakin olettaa niin, että jokaisen torikokouksen sattuessa eivät ole olleet.
Toki sitä tapahtuu. Enemmänkin on kysymys siitä mikä on kätevin ratkaisu. Muuten pitäisi luoda uusi sääntö joka kieltäisi maalivahdilta puhumisen tuomareiden kanssa. Jos hän lähtee luistelemaan kohti tuomareita niin 2 minuuttia pelin viivyttämisestä tai jotain. Tai ehkä sen voisi sallia jos tuomarit ovat esim. omalla puolustusalueella. Helpoimmalla pääsee kun vain kieltää veskareiden kapteeniuden.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Toki sitä tapahtuu. Enemmänkin on kysymys siitä mikä on kätevin ratkaisu. Muuten pitäisi luoda uusi sääntö joka kieltäisi maalivahdilta puhumisen tuomareiden kanssa. Jos hän lähtee luistelemaan kohti tuomareita niin 2 minuuttia pelin viivyttämisestä tai jotain. Tai ehkä sen voisi sallia jos tuomarit ovat esim. omalla puolustusalueella. Helpoimmalla pääsee kun vain kieltää veskareiden kapteeniuden.

Juu, ymmärrän vaikeudet. Olen kai vain liian idealisti.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Luongon kapteeniuden suurin merkitys taisi olla jossain yleisö-/promotilaisuuksissa, jossa kapteenisto on paikalla. Ja toki jos Canucks olisi tuolloin voittanut Stanley Cupin, niin Luongo olisi sen mennyt Bettmanilta hakemaan.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Nykyiset, ainakaan IIHF:n, säännöt eivät mahdollista maalivahdin kapteeniutta pelissä. Ja näin on ollut jo todella pitkään.

NHL:n sääntöjä en nyt jaksa tästä asiasta tutkia.
 
Rocco

Jäsen
Maalivahti ei voi olla kapteeni, koska hän ei saa osallistua peliin punaviivan toisella puolella. Tarkoittaa myös että tuomareille keskustelu ei onnistu, jos peli on toisessa päässä kenttää, ja kuten täälläkin on mainittu, maalivahti puhuessaan tuomareille polttaa paljon aikaa ja sitä on todella helppo väärinkäyttää.
 
Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Miksei kielletä kokonaan tuomareille puhuminen ja kuka vaan saisi olla kapteeni, vaikka luistimien teroittaja? Aikaa säästyisi, jos tuomareille annettaisiin työrauha.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Miksei kielletä kokonaan tuomareille puhuminen ja kuka vaan saisi olla kapteeni, vaikka luistimien teroittaja? Aikaa säästyisi, jos tuomareille annettaisiin työrauha.

No olen monesti miettinyt sitä miksi tuomarin pitää olla kapteeneiden puhutettavana tai sitten on ikäänkuin velvollinen menemään vaihtoaition eteen selittämään jotain valmentajille. Miksi tuomarin pitää selitellä jotain päätöstä jälkikäteen, kun se ei kerran siitä mihinkään enää muutu? Ja missä muussa lajissa tuomari on jokin tilivelvollinen palvelija?
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
No olen monesti miettinyt sitä miksi tuomarin pitää olla kapteeneiden puhutettavana tai sitten on ikäänkuin velvollinen menemään vaihtoaition eteen selittämään jotain valmentajille. Miksi tuomarin pitää selitellä jotain päätöstä jälkikäteen, kun se ei kerran siitä mihinkään enää muutu?

Olen nähnyt useaan otteeseen, että vihelletty jäähy on vedetty takaisin sen jälkeen, kun kapteenin kanssa on asiasta keskusteltu. Mielestäni avoin keskusteluyhteys osoittaa osapuolten välistä arvostusta ja pidän hyvänä sitä, että tuomari valtaapitävänä on tilivelvollinen perustelemaan mihin tehdyt päätökset perustuvat.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Olen nähnyt useaan otteeseen, että vihelletty jäähy on vedetty takaisin sen jälkeen, kun kapteenin kanssa on asiasta keskusteltu. Mielestäni avoin keskusteluyhteys osoittaa osapuolten välistä arvostusta ja pidän hyvänä sitä, että tuomari valtaapitävänä on tilivelvollinen perustelemaan mihin tehdyt päätökset perustuvat.

Heh, jääkiekkotuomari ja arvostus. Päivän vitsi.
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Näin kiekkokatsojana olen aina ihmetellyt, että pitää olla neljä hyökkäyskenttää ja kolme pakkiparia. Mielestäni viisikkopelaaminen olisi voisi olla järkevämpää jos siellä olisi aina sama tuttu pakkipari taustalla. Että joko pelattaisiin neljällä hyökkäysketjulla että neljällä pakkiparilla tai molempia kolme.

Tosin eikö Suomen maajoukkue joskus jossakin kisoissa käyttänyt tuota kahdeksan pakun systeemiä..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös