Sekalaisia kysymyksiä HIFK:sta

  • 605 637
  • 2 427
Minkä takia Rindellia kutsutaan "Kiva"-Harriksi? Tämä pieni kysymys on askarruttanut minua jo aika pitkään.
 
Driver#66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään oli taas ns. juhlapeli kun ennen ottelua oli hieman historian havinaa ja kentällä nähtiin myös meille tärkeitä entisiä hifkiläisiä. Osaako kukaan sanoa milloin viimeeksi nämä oman aikakautensa taistelijat ovat saaneet olla ylpeitä kotijoukkueesta? Jotenkin tuntuu että aina kun paikalla on kutsuvieraina legendaarisia punaisia, me hävitään vaikka vastassa olisi liigajumbo. Selkä suorana surffaillaan ja näytetään että tämmöistä paskaa tää lätkä nordiksella on nykyään. Ja tämän takia meille maksetaan tästä ihan helvetisti enemmän kun mitä te saitte. Häpeällistä.
 
Driver#66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minkä takia Rindellia kutsutaan "Kiva"-Harriksi? Tämä pieni kysymys on askarruttanut minua jo aika pitkään.
En tiedä kuka on keksinyt kyseisen lempinimen, mutta olen ainakin ollut siinä uskossa että Rindell on vaan niin kiva. Eli ei koskaan huuda tai muuten mesoa pelaajille. Voin olla väärässäkin. Ainakin äijän perusilme on aina pieni hymy. Se voi tietysti johtua promilleistakin.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuka saa huomisen jälkeen kultaisen kädenpuristuksen? Mielenkiinnolla odotan mihin päädytään... Samalla oven avauksella muutama asennevammainen pelaaja siirtolistalla ja vaikka kuka vain satalasissa taisteleva Dan Hacker tilalle...
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
En tietenkään tappiomielialaa halua lietsoa ja toki uskon vielä, että vähintään välieriin mennään ja sitä kautta myös CHL:ään ensikaudella, mutta pitäisiköhän officen kuitenkin jo varmuuden vuoksi varautua sellaiseenkin vaihtoehtoon, että ensi kaudella HIFK:ta ei CHL:ssä nähtäisi. Meinaa siinähän saattaisi samalla katketa se jo vuodesta 2006 asti jatkunut perinne, että HIFK on pelannut kansainvälisiä pelejä, kauden alla. Mitä tuossa nopeasti vilkaisin muiden eurooppalaisten kilpailuiden tilannetta, niin esim. Djurgårdenkin näyttäisi olevan tilanteessa, jossa ensi kauden CHL paikka voi olla kiven alla. Jos molemmat jäisivät ulos, niin pitäisikö HIFK:n lanseerata Djurgårdenin kanssa jonkinlainen hyvähenkinen Capitals Cup, kauden alla? Yhtenä viikonloppuna tuplaottelut (la ilta ja su keskipäivä) Tukholmassa ja sitten seuraavana tai edellisenä viikonloppuna sama setti Helsingissä. Siinä saisi fanitki edes vähän reissailla IFK:n perässä, näiden tuttujen bussimatkojen lisäksi. Ja jos tuollainen neljän pelin kokonaisuus olisi liian kallis järjestää, niin kattelin, että Eisbären Berlin näyttäisi olevan kanssa vähän takamatkalla, ensikauden CHL paikkaan nähden. Eli pystyisikö HIFK järjestämään kolmen joukkueen Capitals Cupin Helsingissä, ennen kauden alkua? Ja toisaalta jos mielummin tasaluku joukkueita, Niin voisi kuvitella, ettei pääkaupungeissa Bratislava tai Zagreb pelata CHL:ää, ensi kaudella.
 
444

Jäsen
Haluaako joku lunastaa mun kausarin loppukaudeksi itselleen? Valitettavasti en pysty kovin kovaa hintaa maksamaan siitä, että pääsisin moisesta tuomiopäivän lirpakkeesta eroon, mutta varmaan päästään ihan hyvään kompromissiin.
Paikkana on C1 eli fanistondis. Mutta ei huolta, sen hupun voi nostaa pois penkiltä ja istahtaa alas. Lisäksi katsomo on hiljaisempi kuin D-pääty, koska vierasfanit harvoin eksyvät tuonne B-/C-kulmaukseen.
 
En tiedä kuka on keksinyt kyseisen lempinimen, mutta olen ainakin ollut siinä uskossa että Rindell on vaan niin kiva. Eli ei koskaan huuda tai muuten mesoa pelaajille. Voin olla väärässäkin. Ainakin äijän perusilme on aina pieni hymy. Se voi tietysti johtua promilleistakin.

Okei. No näin vähän ajattelinkin, koska jokusen kerran "kivan" nähneenä oon miettinyt, että onpas jotenkin habitukseltaan kiltin oloinen setä ollakseen lätkäkoutsi aikuisten tasolla. Törmäsen kanssahan he voisivat olla hyväkin parivaljakko, joka tappion jälkeen esim jakaisi hymynaaman kuvalla varustettuja ilmapalloja pukuhuoneessa. Siihen vielä kolmanneksi Ape tuomaan kukkia nurkkiin sekä ilmaislippuja Tervasaaren kesäteatteriin.
 
Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897
Huhut on huhuja. Jos HIFK tuonne böndelle siirtyisi pelaamaan, ei siitä seuraisi kuin se, etten käy katsomassa yhtään matsia kauden aikana. On jo kauan sitten luvattu, etten astu jalallakaan tuohon latoon. Narrien jatko tai jatkamattomuus ei kiinnosta pätkän vertaa.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Huhut on huhuja. Jos HIFK tuonne böndelle siirtyisi pelaamaan, ei siitä seuraisi kuin se, etten käy katsomassa yhtään matsia kauden aikana. On jo kauan sitten luvattu, etten astu jalallakaan tuohon latoon. Narrien jatko tai jatkamattomuus ei kiinnosta pätkän vertaa.

Tällä vetoyhtiöllä on ilmeisesti jotain tietoa narrien KHL jatkosta ja pienenä lisänä laitettu tuo IFK:n siirtyminen Areenalle. Jokainen ymmärtää ettei sitä tule tapahtumaan koskaan.
 
MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
En klikkaa tuollaisia linkkejä, narrien oleminen tai olemattomuus ei kiinnosta pätkääkään, emmekä mekään tuolla olla käyty yli viiteen vuoteen.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Ei varmaa oikea ketju, mutta SaiPan pelit on mitä on ni ajattelin lähteä Nordikselle kattoo. Kysymys on että onko sinne mitää järkeä tulla autolla vai auto jättää kauemmaksi? Autolla tuun jokatapauksessa ja ens to ois tarkotus tulla ni pitäskö auto jättää kauemmaks ja kävellä vai saako siellä hyvin parkkiin?
 
doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Jos olet ajoissa liikkeessä niin Nordiksen omaan parkkiin mahtuu hyvin. 30min ennen peliä alkaa parkki täyttymään, jos pelissä yleisöä. Kisahallin parkkiin sitten mahtuukin hyvin vaikka olisi myöhemmin liikkeellä. Näin ainakin itse kokenut kun aina hallille autolla tulen.
 
Kiitoksia infosta. Ajoissa oon varmaa ku enköhän heti aamulla lähe ajaa täältä Lpr stadii. Saahan ton auton varmaa jonki hotellin parkkii, eiköhän sitä yöks joudu jäämää.
 
444

Jäsen
Hallin pihassa pysäköinti maksaa kympin. Kisahallin parkkiin on joitain satoja metrejä matkaa, maksullinen pysäköinti päättyy klo 19, 1€/h. Säästyneellä 8,5 eurolla saatkin sitten yhden ylihintaisen väljähtyneen bissen hallilla.
Siinä kisiksellä on usein tosi täyttä, joten oletettavasti siinä joutuu vähän venailemaan; vaihtuvuus on aika kova, joten pitkään ei mene. Kilometrin säteellä hallista on ihan hyvin paikkoja, jos piha on jo täynnä, mutta kadunvarsissa maksullisuus jatkuu yleensä klo 21 asti, jolloin sille pysäköinnilekin tulee jo femman verran hintaa.

Ja jos olet tosiaan ajoissa liikenteessä, niin ehdottomasti auto siihen etupihalle eli Nordenskiöldinkadun puolelle pienemmälle alueelle. Huomattavasti nopeampi poistua kuin sieltä alaparkista, koska se Stadiontie ei vedä valojen takia lainkaan.
 
Kiitoksia, on se näköjää stadissa suurempaa. Paljos maksaa pelipaita nimellä? Pakkohan sellanen on ostaa
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Onks Stögöllä enemmän mestaruuksia, kun näillä edareilla yhteensä?

Juhamatti Aaltonen, 4 SM-liigan mestaruutta ja maailmanmestaruus
Mikael Johansson, 3 SHL-mestaruutta
Niklas Bäckström, 2 SM-liigan mestaruutta (ja U20 maailmanmestaruus)
Daniel Grillfors, 2 SHL-mestaruutta
Lennart Petrell, 1 SM-liigan mestaruus
Corey Elkins, 1 Tsekin extraligamestaruus

Lisäksi Lennulla on Sprengler Cupin voitto ja CHL-mestaruus, joillakin muillakin Bäckströmin lisäksi taitaa olla noita U20 tai U18 mestaruuksia ja kuriositeettina sekä Luttisella että Malisella on kolme hävittyä SM-liigan finaalia joista luulisi voivan ammentaa voitontahtoa (toki monella joukkueesta on se yksi hävitty finaali viime keväältä).

Yhteensä noi tekee noin 14-16 mestaruutta, Törmäsellä niitä on 4 pelaajauralta (3 SM-liigan mestaruutta ja maailmanmestaruus) sekä valmennusuralta yksi NLA-mestaruus, yksi mestiksen mestaruus ja yksi A-junnujen mestaruus. Ei sillä siis ihan enemmän mestaruuksia ole, ellet laske edareiksi pelkästään "omat pojat" joka tässä tapauksessa kai tarkoittaisi pelkästään Lennua ja siten yhtä SM-liigan mestaruutta, yhtä Sprenglerin voittoa ja yhtä CHL-mestaruutta.
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Mulla on sellainen kutina että tämän illan hieno jatkoaika-voitto on pisin jatkoaika Nordiksella, joka on päättynyt IFKn voittoon. Muistaako joku toisin?
 
KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Oliks se Partasen ratkasema ottelu sillon vieraskentällä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös