Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

  • 1 109 353
  • 6 055

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo, Sport, Jukurit ja TuTo ovat olleet Mestiksessä ne ns. "maksajat", jotka pitkälti määrittelivät kärkipelaajien palkkatason. No, nyt kaksi ensinmainittua on muualla ja Jukurit ilmoittanut pudottavansa budjettia selvästi. Todennäköisesti TuTo seuraa perässä.

Jännä nähdä, onko tällä mitään vaikutusta mihinkään. Välttämättä ei. Pienimpien seurojen maksamat korvaukset ovat olleetkin jo niin pieniä, että ei niitä paljon voi enää pudottaa, tai pelaajat joutuvat vielä itse maksumiehiksi. Tai sitten palkan on maksanut joku muu taho. Voisi tietty ajatella, että sarjaan jäisi entistä vähemmän konkareita - mutta kun ei niitä ole oikein viime vuosina ollut muutenkaan.
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Ei ainakaan ennen 9.9.2015, koska silloin ainakin SaPKo:lla on Jokipoikia vastaan harjoitusottelu. Jos ennustaa/veikata pitäisi, niin tuskin isoa kerrointa saa vaihtoehdolle 11-12.9.2015.
Hokilla puolestaan on harjoituspeli vielä 11.9. Hermestä vastaan. Jos 12.9. pelattaisiin sarjaa, olisi se kolmas peli neljään päivään Hokille (ke, pe, la). Aika tiivistä, sanoisin.
 
Sarjajärjestelmä on nyt julkaistu. Runkosarja aloitetaan 16. syyskuuta ja lopetetaan 12. maaliskuuta.

Pelimäärät laskevat 56 -->50 ja Mestiksen kaksi viimeistä joutuvat karsimaan Suomi-sarjan kahden parhaan kanssa. Molemmat mielestäni varsin hyviä muutoksia.

Joukkueet on jaettu neljän joukkueen välisarjalohkoihin, jotka pelaavat keskenään kaksinkertaisen välisarjan:

Hermes, JYP-Akatemia, KeuPa HT ja RoKi
SaPKo, Jokipojat, Jukurit ja Hokki
LeKi, Peliitat, TUTO, Kiekko-Vantaa

Keski-Suomen jengeille ainakin tiedossa ajeltavaa, kun Rovaniemi ja Kokkola samassa lohkossa. Jukureiden osalta lohko varsin odotettu, kuten myös tuo kolmas. Ehkä Peliitat olisin maantieteellisestä näkökulmasta katsottuna nähnyt tuossa Jukureiden lohkossa ja Hokin RoKin kanssa samassa, mutta näillä mennään.

Tuolta koko uutinen luettavissa.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Sarjajärjestelmä näyttää mukavalta. Uudet seuratkaan ei mitään muovisia leluja. Mestishän on parempi kuin vuosiin!

Vielä kun JT sorvaisi läpi säännön, että hallitsevan mestarin ei tarvitsisi pelata yhtään peliä Lekiä tai Akatemiaa vastaan, niin Jukurien jäähyväiskaudestahan tulisi suorastaan romanttinen.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vielä kun JT sorvaisi läpi säännön, että hallitsevan mestarin ei tarvitsisi pelata yhtään peliä Lekiä tai Akatemiaa vastaan, niin Jukurien jäähyväiskaudestahan tulisi suorastaan romanttinen.

Eka teidän pitää saada se liigapaikka, ennenku kannattaa puhua Jukurien mestiksen jäähyväiskaudesta. Mä en kyllä ymmärrä millä ihmeellä teidät liigaan hyväksyttäisiin, kun ette täytä millään kaikkia kriteereitä. Noh eiköhä Toivakka oo saunottanu tarpeeks liigapomoja. Ei oo niin väliä vaikka yleisöä ei käy peleissä jne.
 

Oskupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pepe Jürgens
Eka teidän pitää saada se liigapaikka, ennenku kannattaa puhua Jukurien mestiksen jäähyväiskaudesta. Mä en kyllä ymmärrä millä ihmeellä teidät liigaan hyväksyttäisiin, kun ette täytä millään kaikkia kriteereitä. Noh eiköhä Toivakka oo saunottanu tarpeeks liigapomoja. Ei oo niin väliä vaikka yleisöä ei käy peleissä jne.
Kävisikö syyksi mestiksen mestaruus ja urheilulliset arvot. Jos parin vuoden päästä tunne ettei rahkeet riittänyt niin pillit pussiin, saipahan ainakin yrittää.
 

Takakarvaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Mestis Hockey
Mukavaa, kun ensi kaudella on enemmän Mestispelejä runkosarjassa kuin menneellä kaudella! Pidän Mestiksestä sen vauhdin vuoksi ja ostelen streameja myös aika paljon kauden mittaan ja tuen täten myös seuroja :)
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Eka teidän pitää saada se liigapaikka, ennenku kannattaa puhua Jukurien mestiksen jäähyväiskaudesta.
Syksyllä alkava kausi on yksinkertaisesti Jukurien jäähyväiskausi Mestiksessä. Joku nerokas tulkitsija saattaa oivaltaa tuosta sen toisenkin näkökulman, vaikkei sellaisen mietiskelyyn taida tarvetta ollakaan. Jäähyväiskausi se on yhtä kaikki.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Vanhojen perinteisin seurojen etenkin Hermeksen paluu lämmittää kyllä mieltä. Jos tuleva kausi on Jukureiden viimeinen Mestiksessä (toivotaan näin, vaikka ei se liiga sen autuaammaksi tee) niin tulee varmasti ihan mielenkiintoinen kattaus!
Mestis sarjana ei olisi yhtään hullumpi, jos siellä pelaisi enemmän itsenäisiä joukkueita. Kaiholla saa muistella niitä Jukureiden ensimmäisiä kausia Mestiksessä. Oli tunnetta, jännistystä, pelaajia jotka herättivät tunteita (Tinke, Kalle Mattila, Kanerva, etc.). Ehkä aika kultaa muistot, en tiedä...
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Eiköhän tässä viitata siihen että jos ei liigaan niin pillit pussiin.
Siihenpä hyvinkin.

Mikkeliläisessä jääkiekkoilussa ollaan uskomattoman isolla vedenjakajalla. Vaakakuppi tulee kääntymään isosti. Ei ole väitteeni kannalta merkitystä sillä, kumpaan suuntaan. Tuleva kausi on Jukurit HC Oy:n jäähyväiskausi Mestiksessä. Ainakin sen Jukurit HC Oy:n, jonka minä tunnen.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Siihenpä hyvinkin.

Mikkeliläisessä jääkiekkoilussa ollaan uskomattoman isolla vedenjakajalla. Vaakakuppi tulee kääntymään isosti. Ei ole väitteeni kannalta merkitystä sillä, kumpaan suuntaan. Tuleva kausi on Jukurit HC Oy:n jäähyväiskausi Mestiksessä. Ainakin sen Jukurit HC Oy:n, jonka minä tunnen.

Ilman sarvia ja hampaita sanottuna, noin se taitaa olla. Jos liigapaikkaa ei tule niin Jukurit ei Mestiksestä häviä, mutta seuran "luonne" muuttuu. Tuttu tunne viime syksyltä. Heaven or hell.
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Finhockeyn sivuilta löytyy Excel-tiedosto, josta näkyvät pelipäivät. Tasaisesti pelataan kolmena pelipäivänä viikossa (ke, pe, la). Poikkeuksena avausviikko, (kaksi peliä) maaottelutauot (ei pelejä), joulun alus ja joulun välipäivät/uusivuosi (2 peliä). 22. huhtikuuta on mestari selvillä, jos menee 7. peliin.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Onneksi SaPKo ja Jukurit pelaavat samassa välisarjassa ja revassipelit. Joku viitseliäs voisi laskea monta peliä tänäkin talvena keskenään pelataan. Viime talvena pelattiin ainoastaan ihan vitusti liikaa.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onneksi SaPKo ja Jukurit pelaavat samassa välisarjassa ja revassipelit. Joku viitseliäs voisi laskea monta peliä tänäkin talvena keskenään pelataan. Viime talvena pelattiin ainoastaan ihan vitusti liikaa.

Jokainen joukkue kohdataan neljästi ja välisarjan vastustajat vielä kaksi kertaa lisää, joten SaPKo ja Jukurit pelaavat perussarjassa vastakkain yhteensä kuusi kertaa (4+2=6).
 
Plus revanssiviikonloppu 2 peliä ja ainakin yksi harjoituspeli. No tuleepahan Mestiksen suurseura tutuksi tulevallakin kaudella.
 
Revanssiviikonloppu järjestetään 20.-21.11.2015 seuraavin otteluparein (ottelut sarjajärjestelmässä, ei lisäotteluina)

Eli käsittääkseni nuo revanssiviikonlopun ottelut on jo laskettu noihin kuuteen.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Plus revanssiviikonloppu 2 peliä ja ainakin yksi harjoituspeli. No tuleepahan Mestiksen suurseura tutuksi tulevallakin kaudella.

Kuten jo korjattiin niin revanssiviikonlopun pelit eivät ole mitään extrapelejä ja tarviiko sitä pelata harjoituspeliä vastakkain jos siitä niin suuri haitta koituu.
 
Näistä välisarjoista tämä Itä-suomen joukkueiden välisarja vaikuttaa kovatasoisimmalta ainakin SaPKon kannalta katsottuna. Muilta lohkon joukkueilta tulee olemaan työn ja tuskan takana pisteiden haaliminen.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Onko Jatkoajan Mestis-osio ollut aina näin hiljainen tähän aikaan vuodesta. Nyt on toki kesä, mutta kauden alkuun ei ole enää pitkää aikaa. Hermeksen puolella on pientä jutustelua, mutta muuten aika nollassa.

Mites on @Everton ? Vieläkö meinaat liigamiehenä viritellä veikkausta?

Milloinhan olisi korrekti aika availla ennustusketju? En muista miten se on yleensä avattu ja onko se avaaminen ollut yhden nimimerkin takana.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mites on @Everton ? Vieläkö meinaat liigamiehenä viritellä veikkausta?

Koitetaan muistaa kehitellä jotain, mutta vasta sitten viikkoa paria ennen kauden alkua.

Milloinhan olisi korrekti aika availla ennustusketju? En muista miten se on yleensä avattu ja onko se avaaminen ollut yhden nimimerkin takana.

Avaa vaan, eipä siitä mitään sääntöjä ole olemassa. Valitettavan kuollutta on kyllä tällä palstalla ollut koko kesän. Tässä esimerkki viime kauden ennustusketjusta: Mestiksen ennustusketju 2014–2015 | Jatkoajan keskustelupalsta
 
Tutkailin aikani kuluksi Jatkoajan Mestisosion kirjoittelun määrää kesä-heinäkuun osalta. Eipä ole kovin aktiivista ollut. Joukosta poikkeaa nousijajoukkueet Hermes ja RoKi, joilla oli ko. ajankohtana yli sata viestiä, muut tulivat kaukana jäljessä. Yhteensä viestejä oli n.450 kpl. En tiedä kaikkien seurojen muita foorumeja ja niiden aktiivisuutta, mutta esim. Itä-Savon kiekkofoorumilla oli samalla ajalla yksistään n.570 kpl viestejä, jotka käsittelivät lähinnä SaPKoa ja välillä hieman Jukureita. Toivottavasti Mestis antaa aihetta kirjoitteluun jatkossa enemmän, ettei tämä osio kuihdu kokonaan.
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U14, U12Etelä
Tutkailin aikani kuluksi Jatkoajan Mestisosion kirjoittelun määrää kesä-heinäkuun osalta. Eipä ole kovin aktiivista ollut. Joukosta poikkeaa nousijajoukkueet Hermes ja RoKi, joilla oli ko. ajankohtana yli sata viestiä, muut tulivat kaukana jäljessä.

Hyvä huomio, Linnankundi. "Uusista" Mestis-kaupungeista Kokkolasta ja Rovaniemeltä on viestejä tullut, varsin vähän muualta. Toinen havainto: varsinkin RoKia koskevissa viesteissä sävy on ollut lievästi sanottuna huolestunut ja kriittinen. Usko joukkueen selviytymiseen Mestiksessä ja seurajohdon toimintaan tuntuu horjuvan. Sekö vilkastuttaa viestintää sieltä suunnalta?

Onko syy yleiseen palstahiljaisuuteen se, että usko koko Mestikseen horjuu vakavasti kautta Suomen, kun rahat ovat vähissä seuroilla ja katsojilla ja kabinettipolitiikka on ollut kovan kritiikin kohteena? Ja kun sohvajääkiekko on niin houkuttelevaa? Vai onko siirrytty keskustelemaan muille foorumeille? Vai sekä että?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös