Sami Kaartinen

  • 4 439
  • 18

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sain eilen tekstiviestinä vihjeen vilkaista teksti tv:n sivua 242. Sieltä löytyikin varsin mielenkiintoista luettavaa. Sami Kaartinen johtaa Mestiksen pistepörssiä tehoilla 14+11.

Nyt olisikin erittäin mielenkiintoista tietää kuka mahtaa omistaa Sämpyn pelioikeudet. Mikäli mies olisi mahdollista saada takaisin kotiin, kannattaisi asiaa ainakin harkita. Oman arvioini mukaan Sämpy voisi olla se ratkaiseva lenkki, jonka avulla voitaisiin koota pelaava neloskenttä.
 

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
Kieltämättä Sami on pelannut loistavasti, mutta kyllä on tainnut peliaikaa ja vastuutakin olla aikas kivasti. Sämpy on varmasti Mestiskiertueensa aikana kehittynyt pelaajana paljon, mutta onko tarpeeksi, että olisi liigatason mies. Olihan Tomi Pöllänenkin viime kaudella kuningas Mestiksessä, mutta nyt ei tahdo mahtua Ässien pelaavaan kokoonpanoon.

Ja mikä on Samin oma motivaatio pelata neloskentässä marginaaliroolia, kun tarjolla on paljon peliaikaa Mestiksessä, tuskin kummoinen. Ensi kaudeksi miestä voisi ajatella, mutta vasta samanlaisen tryoutin kautta kuin Kermankin hankittiin.

Teeveestä Mestistä katsottuani olen selvästi huomannut erot liigaan, aikaa huomattavasti enemmän, huikean pitkiä vaihtoja avainpelaajilla(liukuminen ei väsytä) jne. aivan eri planeetalta on Mestis verrattuna liigaan. Enää en ihmettele yhtään että Mestiksessä tuhoja tehnyt pelaaja ei liigassa saa kiekkoa edes päätylautaan.
 

Willimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olen myös huomannut Kaartisen Samin pisteet, niitä on tullut tasaisesti koko kauden ajan. Mielestäni Samin kaltaisesta pelaajasta olisi enemmän hyötyä jos hän mahtuisi kakkoskenttään. Samoista kakkosen laiturin paikoista kilpailevat myös Kerman, Yli-Torkko ja Somppi.

Somppi ja Kaartinen eivät taas sovellu hyvin neloseen (ei peliaikaa, erilainen rooli) -> ei tehoja. Mielelläni näkisin Kaartisen taas SaiPa:ssa, ainakin kokeella, mutta näyttäisi että Somppi ja Kaartinen eivät mahdu samaan kokoonpanoon.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En ainakaan ottaisi Kaartista täksi kaudeksi, edes kokeelle. Kyllä nimenomaan jo joukkueeseen hitsautuneet pelaajat kuten Kerman, Yli-Torkko ja Somppi ansaitsevat mahdollisuuden antaa näyttöjä, eikä kukaan tryouttilainen ulkopuolelta.

Eipä tässä nyt kukaan tälle kaudelle Sämpyä olekaan SaiPaan ilm. tarjoamassa ja varmastikaan tärkeistä sijoituksista kuumeisesti kamppaileva Hokki ei mielellään parhaimmasta pyssystään luovu. Ei SaiPalla muutenkaan ole akuuttia hätää. Ensikauden kuviot on sitten ihan eriasia... Silloin voisin ihan hyvin Kaartisen nähdäkin tryout miehenä. Kyllä se Mestiskin kuitenkin kasvattaa ja vaikka pelityyli on erilainen niin hyviä palaajia tulee vrt. Kerman.
 

Vaicci#63

Jäsen
Minä ainakin sanoisin kyllä, jos tehtäisiin sama "operaatio" kuin Kalle Kermanin tapauksessa.Kaartinen tuskin olisi mikään sateentekijä joten mieluummin voisi hankkia jonkun pelaajan joka voisi edes hieman muuttaa joukkueen kurssia.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Ted Raikas
varmastikaan tärkeistä sijoituksista kuumeisesti kamppaileva Hokki ei mielellään parhaimmasta pyssystään luovu

En olisi aivan yhtä varma asiasta, varsinkin kun on seurannut tuota Hokin pelaajapolitiikkaa syksyn ajan. En pitäisi ollenkaan mahdottomana, että Sami tulisi joulutauolla SaiPan testiin, jos SaiPaa mies vain kiinnostaa.

Tosin, onhan hän ollut ehdottomasti Hokin tärkein pelaaja. Ollut osallisena yli joka kolmannessa joukkueensa maalissa, ja pelannutkin sen mukaisesti - paljon. Vaikka keskeltä Karhula lähtikin (raha...), on meno jatkunut samana.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Everton
En olisi aivan yhtä varma asiasta, varsinkin kun on seurannut tuota Hokin pelaajapolitiikkaa syksyn ajan. En pitäisi ollenkaan mahdottomana, että Sami tulisi joulutauolla SaiPan testiin, jos SaiPaa mies vain kiinnostaa.

Eipä tuo Kookoolaisia varmaan harmittaisi jos Hokin ykköspyssy lähtisi Mestiksestä, helpottaisi entisestään pisteiden ottamista ko. joukkueelta... no joo... =)

Mietin vain sitä että luopuisiko Hokki tyystin parhaimmasta pistenikkaristaan, jos tahtovat vielä tosissaan kilpailla säilymisestä Mestiksessä? Silloin jokainen pystyvä apu on enemmän kuin tarpeen. Tietty pelaajaa itseään varmasti aina houkuttaa pääsy liigajäille, joten motivaatio suhteellisen huonosti pelaavassa joukkueessa ei siinä vaiheessa enää paljoa paina vaakakupissa. Minä kuitenkin toivon että Kaartinen pysyy Hokissa kauden loppuun asti. Katsotaan sitten ensikaudella uudestaan, jos katsotaan.
Puhtaita arvioitahan nämä, eikä SaiPasta ole virallisesti mitään tiedoksiantoja annettu S.K:n suuntaan. Varmasti ex-SaiPalaiset tosin on aina tiiviin tarkkailun alla. Kuten Pasi Häkkinen, toinen Hokin ex-SaiPa...
 

Pioneer

Jäsen
Kaartista on turha täksi kaudeksi joukkueeseen kaavailla, mutta ehdottomasti Sämpy on yksi mielenkiintoisimmista pelaajista ensi kautta silmälläpitäen. Oletettavasti laituriosastolla tulee tapahtumaan katoa sen verran, että muutamalle nykyiselle Mestis-pelaajalle löytyisi SaiPasta tilaa.

Yhtään Sämpyn ottelua en pitkään aikaan ole nähnyt, mutta kyllähän nuo statistiikat varsin vakuuttavia ovat. Kaartinen saanee tällä hetkellä Hokissa valtavasti vastuuta ja sehän on omiaan kehittämään vielä varsin nuorta pelaajaa. Jos tahti jatkuu koko kauden tällaisena, niin ehdottomasti kauden jälkeen kotikonnuille try-outille. Mestiksessä on kasvamassa monia todellisia helmiä ja näiden kanssa SaiPan tulee olla vajavaisien resurssiensa takia erittäin tarkkana. Nappiin onnistuneella skouttauksella sekä oikealla ajoituksella voidaan sieltä saada ensi kaudeksi erinomaisia vahvistuksia.
 

theref

Jäsen
Kyllähän tilanne valitettavasti taitaa olla niin, että SaiPassa ei löydy käyttöä Kaartiselle. Samin taidot on kyllä nähty ja näytönpaikoistakaan ei kyllä pääse valittamaan.

Mestis on Mestis, valitettavasti. Monia paljon tehoilleita pelaajia sieltä on liigaan tullut, mutta harva on loppujen lopuksi noussut liigassa edes tasaiseksi rivimieheksi.

Helmet ovat harvassa ja ovat koko ajan katoava luonnonvara muutenkin.

Välillä löytyy Kermaneja jne, mutta en usko, että minään päivänä Kaartisesta kasvaa edes Kermanin tasoista pelimiestä. Valitettavasti.

Toivottavasti joku kumoaa väitteeni ja todistaa sen vääräksi. Tämä on kuitenkin uskomus johon uskon kunnes toisin todistetaan.
 

Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Ted Raikas
Puhtaita arvioitahan nämä, eikä SaiPasta ole virallisesti mitään tiedoksiantoja annettu S.K:n suuntaan. Varmasti ex-SaiPalaiset tosin on aina tiiviin tarkkailun alla. Kuten Pasi Häkkinen, toinen Hokin ex-SaiPa...

Olisikohan Jurikin tarkastelussa. Eikös mies pelaa Hokissa? Taitaa olla sopparissa vielä SM-liigapykälä.

-H-
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Taisi Juri saada jo lähtöpassit Hokista.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Onhan Kaartinen toki pelannut hyvin Kajaanissa, mutta en silti häntä takaisin kaipaa. Näyttöpaikkoja oli kyllä tarpeeksi, mutta tulosta ei vain syntynyt. Korkeintaan try-outin kautta SaiPaan ja silloinkin vasta tämän kauden jälkeen joko loppukeväästä tai mieluiten vasta alkusyksystä, jolloin kaverin mahdollinen kehittyminen voitaisiin todistaa harkkapeleissä.

Jos kuitenkin katsotaan mestishyökkääjien tehoja "pisteitä per ottelu" -taulukosta, niin sarjan tehokkain pelaaja onkin kaveri nimeltä Teemu Somppi, joka on kahdessa KooKoossa pelaamassaan ottelussa tehnyt hulppeat viisi tehopistettä, eli 2,5 pinnaa matsia kohti.

Eiköhän siis unohdeta Kaartinen ja keskitytä odottamaan sitä, että saadaan joulutauon jälkeen huippuvireinen Somppi takaisin keltapaitaan.
 

VTVH

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti mirasane
Jos kuitenkin katsotaan mestishyökkääjien tehoja "pisteitä per ottelu" -taulukosta, niin sarjan tehokkain pelaaja onkin kaveri nimeltä Teemu Somppi, joka on kahdessa KooKoossa pelaamassaan ottelussa tehnyt hulppeat viisi tehopistettä, eli 2,5 pinnaa matsia kohti.

Voihan niitä tilastoja noinkin lukea. Somppi on ollut KooKoo:ssa varsinkin hyökkäyspäässä tehokas, mutta väitän, että samat maalit olisi tehty ilman Somppiakin. KooKoo:n jo ennestään hyvä kolmoskenttä ei Sompin myötä juuri parantunut tai huonontunut. Uutena pelaajana Somppi on kuitenkin sopeutunut todella nopeasti uuteen joukkueeseen ja vaikuttaa lupaavalta pelaajalta. Peliesitys ei ole kuitenkaan siis ollut vielä aivan tilastomerkintöjä vastaava.

...ja niihin tilastoihin... kahden viime pelin tilastoja

Teemu Sommpi 2+3=5
Timo Nurmberg 3+3=6

Eli ei se Somppi ihan ykkösenä tilastoissa ole, jos tarkemmin katsotaan. Lisäksi osa Sompin tehoista on tullut hyvin pitkälti muiden (eikä vähiten Nurmbergin) ansiosta.

KooKoossa Somppi on saanut vierelleen hyviä pelaajia jotka ovat sekä luoneet paikkoja , että tehneet maaleja. Somppi onkin saanut hyvin hyökkäävän roolin. Kolmoskentän puolustuspeli on sen sijaan mennyt mielestäni huonompaan suuntaan Sompin tulon myötä. Kyllä Sompille pitäisi saada Saipassakin hyökkäävä rooli. Neloskentän jarruna oleminen tuskin hyödyttää Somppia tai edes Saipaa.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Joo ei Sompin kyllä kannata missään tapauksessa lähteä SaiPaan mihinkään nelosketjuun jarrumieheksi. Kyllähän Sompin todella pitäisi saada SaiPassa näkyvämpi ja hyökkäävämpi rooli tai sitten kannattaisi mielestäni pelata tämä kausi ennemmin KooKoossa.

Tosin KooKoon keskustelupalstalla huhuttiin, että SaiPa olisi jo nyt kutsunut loukkaantumisten takia Sompin takaisin.
 

D - fence

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, kiekkoon osuva pakki, hampaaton kanadalaine
Niin, kyllähän SaiPa luultavasti ottaa kohta skytälle tuuraajan, ainakin niin kauan kuin mies on poissa. Mielestäni Kaartinen on kokeilemisen arvoinen, varsinkin jos taidot ovat kokoajan kehittyneet sen jälkeen kuin lähti SaiPasta. Ja Somppiin nähden parempi luistelija ja jos nyt ois sitten oppinut tekemään niitä maaleja, niin tänne vaan. Kaartisella, kuten monilla muillakin divaripelaajilla uskoisin olevan Liiga -pykälän, joten siirtymisessä ei olisi ongelmia.
 

Seti10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Kaartinen

Toivottavasti Kaartinen pelaa koko kauden mestistä. Vuosi TODELLA ISOSSA roolissa ja vastuunkantajana "omassa" joukkueessa, voisi nostaa Samia sen puuttuvan portaan...

Oikeastihan Sami on SaiPan mies. Keväällä kun kausi on ohi neuvotellaan ensi kaudesta. SaiPa menettää miehiään, se on varma, koska raha ei riitä. Mutta sitten on hyvä, että on näitä "omia" kasvamassa isoihin saappaisiin. Vuosi ratkaisijan roolissa, itseluottamus huipussa, motivaatio 110%... Sami Kaartinen on ensi kaudella SaiPassa kakkosketjun pistenikkari? Kenties...

Samasta syystä toivoin aiemmin, että Teemu Somppi olisi jatkanut KooKoossa kauden loppuun. Uskon, että Teemullekin tekisi hyvää saada vastuuta, luottamusta, peliaikaa, ratkaisijan viittaa, tehopisteitä, onnistumisia, epäonnistumisia... Tulevaisuuden vuoksi.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Muistutus

Kaartisen otteita voi seurata tänään Urheilukanavalta. Kuten myös Häkkisen.

Kannattaa tarkkailla, kuinka isossa roolissa "Sämpy" Hokissa on.
 

Aksu

Jäsen
Re: Kaartinen

Viestin lähetti Seti10

Samasta syystä toivoin aiemmin, että Teemu Somppi olisi jatkanut KooKoossa kauden loppuun. Uskon, että Teemullekin tekisi hyvää saada vastuuta, luottamusta, peliaikaa, ratkaisijan viittaa, tehopisteitä, onnistumisia, epäonnistumisia... Tulevaisuuden vuoksi.

Näin juuri. Nykytasolla Sompilla ei ole liigassa osaa eikä arpaa. Ei riitä fysiikka, ei liike. Liian yksipuolinen surffailija, jolle olisi syytä saada peliaikaa miesten peleistä jostain muualta kuin liigasta. Aika näyttää kasvaako hän koskaan riittävän hyväksi liigaan.
 

Mammutti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Blackhawks,Cam Neely, Timo Peltomaa
Jaha, eilisen Mestis-pelin nähtyäni olenkin jo aivan varma ettei Kaartisen paikka tällä hetkellä ole liigajoukkueessa. Hidastempoisen, joskin aika mielenkiintoisen pelin perusteella en usko että Kaartinen pystyisi taidoiltaan tai joukkuepelaamiseltaan vahvistamaan Saipan neloskenttää.
Totta on se että karvauspeli ja nenä maalintekotilanteisiin oli kohdallaan mutta nopeammassa tempossa ja huomattavasti kovemmassa paineessa eivät taida reaktiot ja kädet riittää.

En muuten kirjoittanut tätä sitten haukkuakseni Kaartisen pystyyn, vaan mies on nyt oikeassa sarjassa. Peliaikaa tuli hyvin ja erikoistilanteissakin mies löytyi melkein poikkeuksetta kentältä.
Vuosi, ehkä kaksi Mestiksessä. Paikka ehkä vähän tasokkaammassa joukkueessa (siis Mestis-joukkueessa) ja parin vuoden päästä saattaa löytyä paikka liigasta. Jos joukkue ja pelitaktiikka/rooli on oikea.
Ehkä..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös