SaiPan sairaspotilaat 2013–2014

  • 70 266
  • 181

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Stefanostakaan ei lie enää hirveästi apuja tällä kaudella, mutta toivotaan silti pikaista paranemista. Toki jos ja kun kausi venyy pitkälle maaliskuuhun, tilanne muuttuu.
Tätä en kyllä ymmärrä miksei olisi, jos kerran pääsee harjoittelemaan joulun jälkeen, niin hyvin pitäisi ehtiä mukaan. Vai onko jotain syvempää tietämystä loukkaantumisen laadusta?
 

ahal

Jäsen
Tätä en kyllä ymmärrä miksei olisi, jos kerran pääsee harjoittelemaan joulun jälkeen, niin hyvin pitäisi ehtiä mukaan. Vai onko jotain syvempää tietämystä loukkaantumisen laadusta?
No lähinnä siksi, että täyteen iskuun pääseminen vie muutaman viikon, kenties helmikuulle. Olympiatauko aiheuttaa helmikuussa 10 päivän huilin, joten ratkaisupeleihin jää aikaa kolmisen viikkoa. Mutta hyvä, jos on vedossa silloinkin.
 

lappee

Jäsen
Taitaa Ahosella olla kuitenkin yläraajavamma, mutta eipä silti harmittaa paljon, jos kausi on mahdollisesti ohi oli sitten vamma missä tahansa. Saa sitten nähdä vaihteeksi paikanpäältä ketä on viikonpäästä geimeissä mukana.

Toivottavasti tänä vuonna ei tulisi yhtään loukkaantumista sinne lisää, kevääseen on onneksi aikaa, mutta se tulee kuitenkin yllättävän nopeasti.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Perisaipalaista pessimismiä tuo, ettei Stefano olisi iskussa. Lähdetään huonoimmasta vaihtoehdosta liikkeelle, ettei petyttäisi.

Itse uskon kanssa, että Steffi on näyttöhaluja täysi ja tulee olemaan tärkeä lenkki kun SaiPa pelaa välierissä asti keväällä!
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Ehkä suurimpana huolena on se, että Giliatilla taisi olla kyse nilkkavammasta, mikä tarkoittaisi että mies ei välttämättä pääse täysillä käyttämään suurinta vahvuuttaan eli huikeaa nopeutta. Positiivista on kuitenkin, että SaiPa ei ole mitenkään hirveän riippuvainen Giliatin panoksesta, vaan hyökkäyksestä löytyy muitakin ratkaisijoita.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Ilman muuta täyteen iskuun pääseminen loukkaantumisen jäljiltä ottaa aikaa. Mutta ratkaisupeleihin sitä aikaa on. Esa Tikkasen sanoin: "Kun pudotuspelit alkaa, niin riittää että voittaa viimeisen ottelun""
 

Bacon

Jäsen
Heitetään nyt vaikka Giliatin tilanteesta sen verran, että 2-3 viikkoa ja kaverin pitäisi olla suht kunnossa. Tämä kuultu herralta itseltään. Komeesti tanssiliikkeet lähti jo kaverilta. Tähä perään tietysti vielä hyvät ja paremmat uudet vuodet kaikille SaiPan faneille!
 
Viimeksi muokattu:

Bacon

Jäsen
Siis hetkinen. Tänä iltana osumaa sai Taipalus, Backman, Spang, Koho ja Piitulaistakaan ei näkynyt kentällä. Riikola taisi olla sairaana ja ei ole varmuutta pääseekö vielä huomenna askiin. Nyt ei voi kun toivoa, että osa noista pelaa huomenna tai alkaa ukot loppua kesken.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Siis hetkinen. Tänä iltana osumaa sai Taipalus, Backman, Spang, Koho ja Piitulaistakaan ei näkynyt kentällä. Riikola taisi olla sairaana ja ei ole varmuutta pääseekö vielä huomenna askiin. Nyt ei voi kun toivoa, että osa noista pelaa huomenna tai alkaa ukot loppua kesken.
Riikola pelaa TPS:aa vastaan, Spang myös tämän hetken tiedon mukaan kunnossa. Koho ja Backman 50-50 käsittääkseni, Taipalus ja Piitulainen puolestaan sivussa. Nämä ulkomuistista.
 

Bacon

Jäsen
Riikola pelaa TPS:aa vastaan, Spang myös tämän hetken tiedon mukaan kunnossa. Koho ja Backman 50-50 käsittääkseni, Taipalus ja Piitulainen puolestaan sivussa. Nämä ulkomuistista.

Voi elämän pyhä pieru. Kalliiksi tuli tämä voitto. Just kun alkoi näyttää siltä, että saadaan sairastupa tyhjenemään päin niin eikös sinne ole taas tunkua. Nyt ei voi kuin toivoa pikaista paranemista pojille.
 

ahal

Jäsen
Piitulaisen koko poski oli jo illalla kuin mustikkapiirakka. Toivottavasti ei ole hampaita hajonnut tai leukaluu sökönä.. Facebook-sivuilla videota ja haastattelua.
 

ahal

Jäsen
JSP:lla tilanne vakaa, muttei kriittinen. Kahdeksan (8) ukkoa sivussa toistaiseksi. Näistä neljä pitempiaikaista (Ahonen, Giliati, Hämäläinen, Piipponen) sivussa viikkoja. Ilmalassa haavoittuneista ei vielä tarkkaa tietoa.

Eli nyt lienee mentävä penkomaan alekoreja etuajassa, jotta saadaan edes täydet kentälliset jo lauantain matsiin. Turun kokoonpanolla käy kylmät Tapparaa vastaan. Ja vieläpä kolme kohtaamista viikossa.

Edit. Tai no, kyllähän kahdeksan poissaoloa voidaan jo kriittiseksi määräksi katsoa, muttei kellään tiettävästi hengenvaaraa ole..

Lähde: TW + kotisivut.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ensin oli hyökkääjät sairastuvalla ja nyt sitten pakit. Toivotaan, että molarit säilyvät nyt ehjinä. Puolustukseen on nyt saatava joku. Melkein kuka tahansa. Käy mm. Pukka, Levokari, Bruun (jopa mainiosti). Marlo Koposta en tosin huolisi. Koho pelasi kelpo matsin pakkina, mutta noin me menetetään ykkössentteri ja ykköslaituri koska Davis ei saa itsestään parasta irti keskellä. Tapparaa vastaan tarvitaan paras mahdollinen hyökkäys jos ylipäätään aiotaan tehdä riittävät osumat. Tarpeeksi vaikea vastus tuo Tappara vaikka ei olisi kukaan saikulla.

Tuo HIFK:n Forsberg kiinnostaisi mua. Aloitti hyvin, mutta nyt on joutunut sivuraiteelle eikä tekeminen innosta ainakaan faneja hurraa huutoihin. Siinä olisi SaiPamaisen projektin paikka. Lisäksi haluan vielä muistuttaa toimistoa siitä, että länsinaapurissa olisi tuttu lainamies vapaana... RDW olisi näissä olosuhteissa hyvä haku täytemieheksi.
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
JSP:lla tilanne vakaa, muttei kriittinen. Kahdeksan (8) ukkoa sivussa toistaiseksi. Näistä neljä pitempiaikaista (Ahonen, Giliati, Hämäläinen, Piipponen) sivussa viikkoja. Ilmalassa haavoittuneista ei vielä tarkkaa tietoa.

Piitulaisella menee ilmeisesti pari viikkoa ainakin ja Taipalusta saadaan alustavasti odottaa olympialaisten jälkeen.
 

hermoraunio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Taipalusta saadaan alustavasti odottaa olympialaisten jälkeen.

Missaa siis ainakin 15 peliä ja ehtii mukaan enintään viimeiseen 7 peliin. Taipalus on ollut minusta Glennin jälkeen SaiPan toiseksi tärkein hahmo puolustuksessa. Ehkä pahin takaisku loukkaantumisten osalta tähän mennessä. Mitähän tapahtui kun en tilannetta nähnyt, teloiko joku vai kävikö haaveri mallia Giliati?

Perkele.
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Missaa siis ainakin 15 peliä ja ehtii mukaan enintään viimeiseen 7 peliin. Taipalus on ollut minusta Glennin jälkeen SaiPan toiseksi tärkein hahmo puolustuksessa. Ehkä pahin takaisku loukkaantumisten osalta tähän mennessä. Mitähän tapahtui kun en tilannetta nähnyt, teloiko joku vai kävikö haaveri mallia Giliati?

Perkele.

En itsekään huomannut tilannetta. Eilen oli vaan puhetta ja ainakin 6vko olisi taukoa tulossa. Olympialaiset alkaa 5vko päästä ja eikös Liigassa joku taukokin osu siihen? Toivotaan nyt, että Backman ja Savilahti sentää pääsee nopeasti takaisin vaikka Pärre eilen pelasikin, mutta jalka teipattuna.
 

ahal

Jäsen
Missaa siis ainakin 15 peliä ja ehtii mukaan enintään viimeiseen 7 peliin. Taipalus on ollut minusta Glennin jälkeen SaiPan toiseksi tärkein hahmo puolustuksessa. Ehkä pahin takaisku loukkaantumisten osalta tähän mennessä. Mitähän tapahtui kun en tilannetta nähnyt, teloiko joku vai kävikö haaveri mallia Giliati?

Perkele.
Niinpä. Ketuttaa todella. Kuten myös Ahosen puolesta. Sen viitisen vuotta, mitä olen kaveria seurannut, ei ole vastaavaa kokenut. Jämäkkää tekoa on ollut myös Taipalus, mutta joskushan onnikin kääntää persuksensa.

Stunteista puheen ollen esim. Bruun ja Forsberg kävisivät hyvin. Molemmat ovat tuttuja keltanutuista. Eivät mitään bobbyorreja, mutta kolmospariin kyllä sopivia. Omista junnuista lähinnä liigaympyröitä lie Huhtanen, mutta tärkeä palanen lähtee sitten sieltäkin.

Toimisto leikkii tulella, jos se ei reagoi pakkiongelmaan lähiaikoina.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Olympiatauon jälkeen SaiPan pelit jatkuvat tiistaina 25.2.2014 klo 18.30 ottelulla Kärpät-SaiPa. Siihen on nyt aikaa 6 viikkoa ja viisi päivää, toivottavasti silloin saadaan äijiä sairastuvalta mukaan.

Vaikka miten yrittää olla optimistinen, niin silti on sellainen hytinä että olympiatauon jälkeisissä seitsemssä ottelussa SaiPalla on vielä paljon pelissä. Laitanpa tähän vielä SaiPan olympiataukoa edeltävän otteluohjelman. Jotenkin pelottaa, että noista Tappara-otteluista ei vaan millään selvitä ilman loukkaantumisia...

Koodi:
la 11.1.2014 	17:00 	SaiPa - Tappara

ti 14.1.2014 	18:30 	JYP - SaiPa
pe 17.1.2014 	18:30 	Tappara - SaiPa
la 18.1.2014 	17:00 	SaiPa - Tappara

ti 21.1.2014 	18:30 	SaiPa - Ässät
pe 24.1.2014 	18:30 	Ilves - SaiPa 
la 25.1.2014 	17:00 	SaiPa - HPK

ti 28.1.2014 	18:30 	Kärpät - SaiPa
to 30.1.2014 	18:30 	SaiPa - Lukko
la 1.2.2014 	17:00 	HIFK - SaiPa

ti 4.2.2014 	18:30 	KalPa - SaiPa
to 6.2.2014 	18:30 	SaiPa - Jokerit
la 8.2.2014 	17:00 	Pelicans - SaiPa

ti 11.2.2014 	18:30 	SaiPa - Ilves
pe 14.2.2014 	18:30 	HPK - SaiPa
------------
ti 25.2.2014 	18:30 	SaiPa - Kärpät
 

Bacon

Jäsen
Ei hyvää päivää ton loukkaantumissuman kanssa. Eihän meillä ole tällä hetkellä edes 6 tervettä pakkia? Oliko tää nyt joku kreikkalaisen partajehun karmanisku meitä kohtaa, kun ei hommattu Saludoa tänne niin lähtee loputkin puolustajat. Sopivasti sattuu tietysti tuollainen otteluruuhka, ettei siinä paljoo levätä kerkeä ja jos pitää veikata, eiköhän sieltä pari ukkoa päädy saikulle. Tiukkaa tekee tätä menoa tuon 6 sijan kanssa, mutta yritetään nyt olla positiivisia. Davis, Koho ja Markkanen ovat vielä kokoonpanossa. Sit heitän kirveen kaivoon kun näistä joku tai useampi poistuu. Tiedetään, nyt on manattu...
 

hermoraunio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toimisto leikkii tulella, jos se ei reagoi pakkiongelmaan lähiaikoina.

Ja toivottavasti se reagointi ei tarkoita sellaista nuukan miehen ratkaisua, että siellä nyt Kallioniemi ja Tuomenoksa etsiskelevät kuumeisesti vanhoja hokkareitaan.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mikäs sillä Backmanilla oli? Tänään Helsingissä käveli Spang, Nagander ja Backman vastaan rbk kassit käsissään ja ripeästi jätkät kävelivät ilman irvistyksen häivääkään.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Voi kilin vittu!
Nyt tuli sitten ongelmia.
Saikkulista on pitkä kuin nälkävuosi.
Loukkaantumistilanne / Uutiset / SaiPa 2013-14

Hyökkäysosasto on jotenkin kasassa, mutta puolustuksessa on tilanne katastrofaalinen. Poissa siis pitkäaikaispotilaat Ahonen(Helmikuun loppu?) ja Piipponen(Tilanne avoin), Backman(Olympiatauko), Spang(day-to-day), Taipalus(maaliskuun alku) ja Nagander(day-to-day).

Ehjiä pakkeja tällä hetkellä:
Glenn, Maalahti ja Riikola, (Koho).

Ei pojjaat, ei hyvältä näytä. Siellä on edessä hirveä otteluruuhka ja kolme pakkia puuttuu. Ei taida apuja ehtiä viikonlopuksi?
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
SaiPan sivuilla on nyt päivitystä loukkaantumistilanteeseen ja kyllähän se alkaa pakkien osalta olla aika surkuhupaisa, varmuudella pelikunnossa lauantaina (jos nyt kukaan ei harjoituksissa telo itseään) on kolme pakkia (Glenn, Riikola, Maalahti). Spang ja Savilahti-Nagander sitten mahdollisesti ovat pelikunnossa. Taipalus (maaliskuun alku) ja Backman (olympiatauko) ovat pitempään sivussa joten edessä on pakosti ainakin yhden pakin pikainen hankinta vähintään olympiataukoon ulottuvalla sopimuksella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös