SaiPalaisuutta vaalimassa – joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

  • 490 316
  • 2 371

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Sinulla lienee antaa totuudenmukainen näkemys?
Toki omat kokemukset eivät ole kuin parin kuukauden ajalta (luultavasti silti pari kuukautta enemmän kuin joillakin huutelijoilla), mutta kaukana oli laiskottelu tai mukavoituminen omien kokemusteni perusteella.
Penkin alle on mennyt ja huolella, se on selvää. Silti en lähde mukaan niihin syytöksiin, joiden mukaan ei ole jaksettu/haluttu/vedetty tahalleen vituiksi ja mitä näitä nyt onkaan.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En minä väitä, että tahallaan pilattiin tämä kausi. Väitän vaan, että kaikessa on menty siitä mistä aita on matalin. Päävalmentajaksi valittiin helpoin mahdollinen vaihtoehto. Avainsanoille otettiin tuttuja pelaajia. Ei huippuja, mutta tuttuja. Lisäksi ulkomaan haut perinteisesti. Ja niissä onnistuttiin kelvollisesti jälleen. Pelaajabudjettia ei nostettu. Ei reagoitu riittävästi kun lähti menemään vitsiksi ja tällä tarkoitan Santasen horjumatonta asemaa. Kädet nostettiin kirjaimellisesti pystyyn jo silloin kun Carsonin loukkaantuminen jätettiin paikkaamatta. Mitään erityisiä kampanjoita kannattajien suuntaan ei ole ollut tavallista enempää vaikka katsojatavoitteista on jääty jälkeen ensimmäisestä viikosta alkaen. Jotenkin sellainen alistunut fiilis on välittynyt koko kauden ulospäin.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toki omat kokemukset eivät ole kuin parin kuukauden ajalta (luultavasti silti pari kuukautta enemmän kuin joillakin huutelijoilla), mutta kaukana oli laiskottelu tai mukavoituminen omien kokemusteni perusteella.
Penkin alle on mennyt ja huolella, se on selvää. Silti en lähde mukaan niihin syytöksiin, joiden mukaan ei ole jaksettu/haluttu/vedetty tahalleen vituiksi ja mitä näitä nyt onkaan.

Kaikki mitä @Jugger77 kirjoitti pitää paikkansa. Olet vain sinisilmäinen edelleen.
 
rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Yhdestä Suomen heikoimmasta pääsarjatason A-junnujoukkueista nostettiin kylmästi valmennus liigajoukkueeseen. Oli tainnut päästä unohtumaan, miten kovaa työtä menestyminen huippu-urheilussa vaatii. Loppukaudesta, kun omat virheet huomattiin aivan liian myöhään, päästettiin parhaat pelaajat pois palkkarakennetta rasittamasta ja nostettiin sitten useampi kentällinen junnuja liigaan. Suurin osa näistä junnuista ei tule tämän kevään jälkeen pääsemään liigajoukkueen koppiin edes siivoajan ominaisuudessa (no ehkä meidän SaiPassa). Nyt on sitten oman juniorityön lisäksi kustu myös historiaan nähden viime vuosina menestynyt edustusjoukkue. Ehkä rumasti sanottu, mutta totta.
 
Herra Jaakko

Tarkalleen ottaen on kustu yksi kausi, ei enempää. Tulevaisuus näyttää jatkon, se voi olla myös valoisa. Kurssi kääntyy nopeasti suuntaan tai toiseen, mutta se vaatii toimenpiteitä. Niitä on lupa odottaa.
 
rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sanotaanko näin, että tämän tilikauden negatiivisella kassavirralla, entisestään todennäköisesti menetetyllä yhteistyösopimusten määrällä ja hupenevalla kausikorttimyynnillä ei paljoa parempaa valmentajaa ja joukkuetta muutamassa kuukaudessa tähän hätään hankita. Se vaatii nyt omistajien rahaa - laittavat sitä peliin tai sitten palataan vanhoihin kunnon aikoihin, kuten vaikkapa vuodet 2004-2011. Ah niitä vuosia, kun Pasi Nielikäinen oli ykkösketjun laidassa ja Pauli Levokari dominoi ylivoimapelissä.
 
Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
No niin...katsokaapas illan kokoonpanoa...ei hyvää päivää, mikä vitsi (toki ollut tätä luokkaa jo jonkin aikaa). SaiPan A-junnut höystettynä muutamalla liigakelpoisella pakilla. :-)

Missä Leivo, Koho ja Koskirantakin ovat? Ei nappaa enää? Kaikki paskana, kuten 10 muutakin pelaajaa..? Huhhuh...Juu en lähde hallille...
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Taitaa olla jonkun sortin ennätys. Kokoonpanossa on 4 kenttäpelaajaa ja maalivahti, jotka olisivat kokoonpanossa jos pelattaisiin sillä porukalla, millä kauteen lähdettiin. Eli kolme pakkia ja Elmeri.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Voihan tämä räpellys toki olla parasta mitä SaiPalle on sattunut vuosikausiin. Junnut saa kerrankin muitakin kuin hajavaihtoja ja kakkosmaalivahti kovia pelejä alle (hurjat laukaisumäärät yms..) ollen valmiina kannattelemaan joukkuetta ensi kaudella. Hymiö.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Frendi sanoi että Saipan kokoonpanossa tänään yksi pelaaja joka on tehnyt maalin liigassa. Voiko olla totta?
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Frendi sanoi että Saipan kokoonpanossa tänään yksi pelaaja joka on tehnyt maalin liigassa. Voiko olla totta?

Tarkoitti ilmeisesti tätä kautta? Kaksonen on ainakin tehnyt maaleja ja varmaan nuo Backmanit jne ovat joskus onnistuneet maalin tekemään.
 
HUMPPAJUGEND

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uus-Lavolan Peli-Pojat
Frendi sanoi että Saipan kokoonpanossa tänään yksi pelaaja joka on tehnyt maalin liigassa. Voiko olla totta?
Voisi olla, muttei ole. Liigamaaleja illan keltamustista kenttäpelaajista ovat urallaan tehneet Kaksonen, Mäkinen, Lappalainen, Backman, Sneck, Koponen ja Kettunen. Sen sijaan tällä kaudella maaleja on iskenyt vain yksi tänä iltana SaiPaa edustava hyökkääjä, Elmeri Kaksonen. Tähän frendisi varmaan viittasi.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuo SaiPan telakalla olevien pelaajien määrä on kyllä huolestuttava mutta kun tilanne on tämä niin eipä tuolla suuremmin väliä ole tässä vaiheessa kautta. Sen verran kyllä toivoisi, että siellä olisi edes muutama kärkipelaaja eli edes niin, että saataisiin yksi hyvä kärkikenttä ja loput voisi olla sitten junnuja tai että olisi edes ne kaksi kenttää kokeneempia liigapelaajia ja loput junnuja. Tää ei oikein palvele, että siellä on pari sellaista kokeneempaa jarrukentän pelaajaa ja loput junnuja. Mikäköhän Taipaluksellakin on taas? Vai eikö Saipa enää ota riskejä kenenkään pelaajien kanssa jos heillä on pikkuvammoja peläten riskiä, että siellä tulisi pahempia loukkaantumisia?
Pärjäisköhän tällä kokoonpanolla edes Mestiksessä? Toivottavasti saisivat nyt edes maaleja aikaiseksi, se toisi junnuille lisää itseluottamusta.
 
Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pärjäisköhän tällä kokoonpanolla edes Mestiksessä?
No ei pärjäisi, tuohan on lähes A-junnujen joukkue joka on oman sarjansa häntäpäätä, pari mestistason pelaajaa, Elmeri ja liigatason maalivahti ei nosta joukkuetta edes mestistason ryhmäksi. Kun katsoo SaiPan kokoonpanon vuosi sitten tähän aikaan, niin itku ei ole kaukana, mihin on vuodessa tultu. :)
 
Heretic

Jäsen
Suosikkijoukkue
1948
Kun katsoo SaiPan kokoonpanon vuosi sitten tähän aikaan, niin itku ei ole kaukana, mihin on vuodessa tultu. :)

Jep. Vaan käytiinpä silti noin vuosi sitten sillä ykköskokoonpanolla Espoossa ottamassa kuokkaan palkkaongelmien vuoksi tyhjentyneen Bluesin A-junnuilta.
Elämä - ja kiekko - on ihmeellistä.
 
DragMeDown

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Voisiko olla muuten niin, että porukkaa pidetään telakalla jopa puhtaasti taloudellisista syistä?
Eli joku pienempikin kolhu -> saikulle -> vakuutuksesta korvaukset. Vai onko tuollainen kikkailu mahdollista?
 
HUMPPAJUGEND

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uus-Lavolan Peli-Pojat
Voisiko olla muuten niin, että porukkaa pidetään telakalla jopa puhtaasti taloudellisista syistä?
Eli joku pienempikin kolhu -> saikulle -> vakuutuksesta korvaukset. Vai onko tuollainen kikkailu mahdollista?
Itse veikkaisin jotain tällaista tapahtuvan, mutta enemmän pelaajakohtaisella tasolla. Jos tulee pienempikin kolhu, ei välttämättä ole enää motivaatiota lähteä puolikuntoisena 1) raahaamaan tuota kivirekeä 2) riskeeraamaan seuraavaa kautta, pelattiin se sitten SaiPassa tai muualla. Veikkaisin, huom. veikkaisin osan näistä loppukauden saikkutuomioista johtuvan tällaisista hommista. Epäammattimaista? Ehkäpä, mutta miten muutenkaan tuossa urastaan huolehtiva pelaaja tekisi.
 
lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Kyllä se taitaa olla KELA joka maksaa sairaslomakorvauksia, vakuutus joka korvauksen maksaisi taitaa olla melkoisen hinnakas.
Uskoisin, että loukkaantumisen ollessa sellainen, että peliura loppuu, niin silloin vakuutus maksaa varmaankin jonkinlaisen koulutuksen uuteen ammattiin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös