SaiPa - Tappara to 27.10.2005

  • 5 730
  • 45
Tila
Viestiketju on suljettu.

stuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues
No niin, se olisi sitten vuorossa jälleen kotiottelu ja parin vieraspelin jälkeen onkin joukkue sitten muuttunut parin pelaajan verran. Uutta verta on saatu HIFK:sta, kun Joonas Vihko ja Eetu Holma kurvailevat torstaina ensi kertaa Kisapuistossa keltapaidassa, tällä kaudella. Holmahan on jo vanha tuttu viime kaudelta ja tuolloin jäi miehestä oikein hyvät muistikuvat, rakensi peliä oikein mallikkaasti ja kolme syöttöpinnaa ehti mies saalistaakin, ennen kuin loukkaantui. Näitä herroja aion seurata suurella mielenkiinnolla.

SaIFK:lla on siis vastassa vahvan alkukauden pelannut Tappara. Tähdetön joukkue, joka on kyllä materiaaliltaan ehkä tasaisin kaikista liigajoukkueista. Ja nimenomaan hyvässä mielessä, Tapparan kaikki neljä kenttää ovat kykeneviä otteluiden ratkaisemiseen.

Vähämaalinen ottelu lienee luvassa, Tappara on yleensä dominoinut SaiPaa isokokoisten pelaajiensa voimin, mutta nyt on mielenkiintoista, kuinka uusi fyysisempi SaiPa tähän pystyy vastaamaan. Tampereella Tappara voitti 3-2, joten uskoisin SaiPalla olevan hyvät mahdollisuudet voittoon. Mielenkiintoinen peli kuitenkin luvassa.
 
Viimeksi muokattu:

ahal

Jäsen
Hankala ja kunnioitettava on vastus. Tappara on aina vaikea voittaa, ja siihen pitää käyttää muuta kuin pelkästään voimaa, jossa hävitään kirkkaasti. Paras ase nytkin on liike. Ja sitä kautta vastustajalle rikkeitä ja yv:lla ratkaisuja. Tasakentällisin on vaikeaa. Lisäksi Lehto on pelannut tasapainoisesti koko syksyn ja luukulla KiVassa onnistunut Tuokkola, joten mv-osastokin on kunnossa. SaiPan ongelma on ollut maalille pääsyssä, eikä tämäkään matsi tee poikkeusta. Nyt sinne on vielä hankalampaa päästä, joten heppoiset kudit kaukaa eivät lupaa paljoa, ellei satu kimpoilemaan. Toki aina kannattaa ampua, kun vähänkään hollille pääsee. Toivotaan, että Holma toisi Vihkon ohella tarvittavan piristysruiskeen sputnikkien peliin, jotta edes piste irtoaisi mestariehdokkailta. Jos Zepillä myös nappaa tänään, maaleja ei paljoa nähdä. Töllössä tavataan.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
stuba kirjoitti:
Vähämaalinen ottelu lienee luvassa, Tappara on yleensä dominoinut SaiPaa isokokoisten pelaajiensa voimin, mutta nyt on mielenkiintoista, kuinka uusi fyysisempi SaiPa tähän pystyy vastaamaan.

ahal kirjoitti:
Tappara on aina vaikea voittaa, ja siihen pitää käyttää muuta kuin pelkästään voimaa, jossa hävitään kirkkaasti. Paras ase nytkin on liike.

Joo meidän isot mutta kankeat pakit pistää äijää seinälle että heiluu, saas nähdä riittääkö niiden liike. SaiPan pienet ja vikkelät, mutta heikolla tekniikalla varustetut hyökkääjät pitää saada kulmiin ja siiten väännetään kiekko pois. Samoin hyökkäyksessä, turha meidän hitaiden dieseljätkien on lähteä haastamaan mitään yksykkkösiä, kiekko kulmaan ja siellä painitaan se tekopaikoille. Niin ja kahvataan niin perkeleesti, eiköhän se sillä.
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Turha koittaa Taze muuttaa noita stereotypioita. Niiden muuttamiseksi saa vääntää rautalankaa vähintään pari kautta.

Meillä materiaalietu ja SaiPalla tehokkaaksi osoittautunut kotietu. Asennepuolella ratkaistaan paljon. SaiPa tulee taatusti täydellä raivolla. Kysymys kuuluu: lähteekö Tappara mukaan rynnistykseen vai ollaanko rautakankia, kuten Kerhoa vastaan pari erää. Pirun tukkoiseltahan tuo meno on näyttänyt viime peleissä. Treeniä, treeniä...

Veikkaan, että Kontiola syöttää maalin tai kaksi, vaikka joutuukin pelaan laidassa. Hawgoodilta odotetaan lisää kiekollista johtajuutta.

Veskarit ovat vireessä ja maalinteko on tuskaa molemmille. Rankkarikisa?
 

emz1

Jäsen
Tuntuu olevan kiinnostavuuden multihuipennus päällä tän ketjun puoleen.

Tyydyn sanomaan vaan että Zepp pelaa perkeleen hyvän pelin ja tarvittavat maalit tekee Kudroc, Vänttinen ja Pihlström. Miten paljon ja milloin, se on eri asia.
 

Isbister

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manitoba Moose, Kookoo
Kisapuiston hurmos

Pakko tulla katsomaan tämän kauden virkamieskiekkoa ainakin yksi peli.
Tuskin joo mitään maalintekojuhlia siellä järjestetään. Mielenkiinnolla katselen
ainakin Viitaluoman ja Immosen otteita. Pari kunnon myllyä olisi myös toivelistalla. Toivottavasti 80km matka kannattaa ajella peliin, jos ei muuten niin sitten ainakin rankkikisan takia! Eli tasuri tulossa pitkävetoon.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Keyman kirjoitti:
Turha koittaa Taze muuttaa noita stereotypioita. Niiden muuttamiseksi saa vääntää rautalankaa vähintään pari kautta.

No no, kyllähän Tappara on isokokoisempi joukkue. Kaikkien kenttäpelaajien pituudet yhteen laskettuna Tapparalla on mittaa 36,67 metriä. SaiPa on 36,66 metriä pitkä. Eli Tapparalla on huikea sentin etu puolellaan. Pelaajaa kohden se tekee puoli milliä. Aina puhutaan pienten marginaalien peleistä. Olisiko tuossa siis ratkaisu?

Tampereella SaiPa sai painettua Tapparan hyökkäykset kulmiin, joissa isot puolustajat Malmivaaran ja Kudrocin johdolla pitivät Tapparan hyökkääjät aisoissa. Kiekollinen peli oli SaiPan puolelta roikkojen heittämistä pitkäksi tai keskialueelle. Kotiyleisön edessä SaiPa luultavasti pelaa hyökkäävämmin ja se sopii Tapparalle. Tappara kääntää nopeasti ja hanakammin hyökkäävät joukkueet sopivat Tapparan syöttökuvioihin huomattavasti paremmin kuin keskialueen viidellä miehellä miehittävä joukkue.

Liika leikkiminen ja hitaat lähdöt tuovat toisaalta kaksinverroin pahempia ongelmia. Tapparan puolustajat ovat olleet ongelmissa, kun vastustaja pääsee myllyttämään kulmissa. Mäntylän, Puistolan, Kauppisen ja Hawgoodin ulottuvuus ei yksinkertaisesti riitä. Siihen kun vielä lisätään pari oikea-aikaista blokkia, vastustaja pääsee nousemaan kulmista sektorille liian usein. Liike ja kiekollinen taito onneksi korvaa paljon, mutta välillä itseluottamusta tuntuu ainakin Kauppinen-Puistola-parilla olevan liikaa. Neppailu pois ja kiekko hyökkääjien lapaan keskialueelle. Tähän ongelmaan Hawgood on erinomainen ratkaisu.
 

ahal

Jäsen
Borre kirjoitti:
No no, kyllähän Tappara on isokokoisempi joukkue. Kaikkien kenttäpelaajien pituudet yhteen laskettuna Tapparalla on mittaa 36,67 metriä. SaiPa on 36,66 metriä pitkä. Eli Tapparalla on huikea sentin etu puolellaan. Pelaajaa kohden se tekee puoli milliä. Aina puhutaan pienten marginaalien peleistä. Olisiko tuossa siis ratkaisu?
Heh heh, loistavaa taustatyötä :-) Jaksatko laskea vielä kilot yhteen, josko se puoltaisi jomman kumman voittoa. Sentit uumoilevat tasuria... Ikävuosien ja kokemuksen mukaan kirvesrinnat vievät voiton. Omien lisäksi tiirailen innolla Kontiolan nuorta ja vauhdikasta menoa...
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
ahal kirjoitti:
Heh heh, loistavaa taustatyötä :-) Jaksatko laskea vielä kilot yhteen, josko se puoltaisi jomman kumman voittoa. Sentit uumoilevat tasuria...

SaiPa=1,823 tonnia,Tappara=1,727t. SaiPa on 96 kiloa painavampi eli 4,8kg per luistinpari. Paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa vai miten se meni?
 

ahal

Jäsen
Borre kirjoitti:
SaiPa=1,823 tonnia,Tappara=1,727t. SaiPa on 96 kiloa painavampi eli 4,8kg per luistinpari. Paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa vai miten se meni?
Ohhoh. Nyt meni jännäksi, enpä olisi uskonut, jotta näin päin. Pian nähdään, jyräävätkö SaiPan tankit hilparat ja tapparat Kisapuiston metsiin... Vai uunottaako Tukka-Jukka poikineen, eikun aikamiehineen, nöösit sputnikit.
 

Idän ihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, sympatiaa KalPalle
SaiPan kokoonpano tänään:


Maalivahdit: Zepp (Strömberg)

1.ketju:

Nylander - Viitaluoma - Vihko
Kokko - Malmivaara

2.ketju:

Paakkarinen - Koho - Skyttä
Grönholm - Palomäki

3.ketju:

Vilen - Immonen - Pihlström
Tikkanen - Kudroc

4.ketju:

Kolehmainen - Holma - Vänttinen
Timonen - Tuominen



Sanon vain sen verran, että Zepiltä vaaditaan huippupeli, jotta aiotaan pysyä pelissä mukana ja saalistamaan pisteitä. Zepistä on siis paljon kiinni tänään.

Toivottavasti Viitaluoman Ville lopettaa tänään viiden ottelun kuivan kauden ja täräyttää jälleen maalin.


Kun lähdetään vähän veikkailemaan kuinka ottelussa lopulta käy, niin itse kääntyisin Tapparan puoleen.

LP: 2-3
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei huonompi veikkaus tuossa ylempänän Idän Ihmeellä.

Tuli katsottua peli. Meinasin kyllä jättää kesken kahden unettavan erän jälkeen, mutta hyvä kun sinnittelin. Kolmas erä oli vauhdikasta ja viihdyttävää peliä. En tiedä innostuiko SaiPa sitten kun sai vähän pelinhallintaa vai mitä, mutta aika pahoja kämmejä kävi. Maalinedusta jäi ihan vapaaksi ja siitähän Tappara sitten rokotti.

Pihlström oli taatusti kentän näkyvin pelaaja. Janne Ojasen loppuhetkien panos nostaa hänet ehkä kuitenkin man-of-the-matchikseni.
 

kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Todellinen työvoitto.

Ensimmäistä en nähnyt.

Toinen surkeata.

Kolmas lähes kokonaan Tapparan.

Saipan ylivoima luokatonta. Siinä heidän häviönsä syy. Hyvin pystyivät saamaan tuomarilta ylivoimia.

Tappara ei ylivoimaa saanut. Johtuneiko tuomarista, yleisöstä vai Lappeenkylästä ylipäätään.
Pelitilanteista ainakin pari kertaa olisi pitänyt saada kokeilla.

Jos työntekoa ei olisi lisätty kolmanteen, tuloksena olisi ollut tappio.

Saipa oli hyvä.
 

kurre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ruotsin torpedokiekkoilijat
Olipahan taas toista erää lukuunottamatta täyttä paskaa. Tappara kävi Lappeessa tekemässä vain tarvittavan, ja sillä irtosi kolme sarjapistettä. Ottelun valopilkkuja SaiPan puolelta olivat ehdottomasti Pihlström ja Kolehmainen. Lisäksi Vilen – Immonen – Pihlström oli kenttänä hyvä, kunnes hajotettiin. Sama koskee Vänttinen – Holma – Kolehmainen -kenttää. On se kumma, jos ei tämän ottelun jälkeen tippunut Nylander jo lopullisesti ykköskentän vahvuudesta. Vetelä paska, jonka sietäisi potkaista pihalle.

Kolme virhettä, kolme maalia. Kertoo kaiken olennaisen kolmannen erän Tappara-maaleista. Ja kun itse ei osata tällä hetkellä tuoda kiekkoa edes alueelle, ei voitto ollut saatavilla. Tappara teki toki myös hienoja maaleja. Varsinkin J. Ojasen syöttö 1-1 maaliin oli upea, kuten Virkkusen vetokin. SaiPa taklasi välillä ihailtavalla tarmolla, joten edes jossain oltiin vastustajia parempia. Aloituksia tulee harjoitella seuraavat viisi kuukautta turpa rullalla, jotta edes joskus pystyttäisiin haastamaan J. Ojanen keskiympyrässä.

Elikkä tiivistettynä SaiPan huolenaiheet:
– Ylivoimapeli luokatonta. Ei löydy "Machuldaa" tuomaan kiekkoa ylös. Pakit sählää viivalla miten sattuu. Kiekollinen puolustajakin olisi joskus ihan kiva saada.
– Nylander täysin munaton. Olkoon vaikka kansalaisuudeltaan suomalainen, niin ulos kuuluisi lentää joka tapauksessa.
– Ykköskenttä (Nylander – Viitaluoma – Vihko) ei toimi. Philstömin pelaaminen Nyllen paikalla 3. erässä toi hetkellistä piristystä.
– Aloitukset hävitään alituiseen 100-0. Synnynnäistä aloittajaa ei tällä hetkellä joukkueesta löydy. Jopa Kohon sädekehän hehku hiipunut.
– Puolustuksella paljon virheitä. Muuten pelataan mallikkaasti, mutta nämä virheet tuottavat maaleja.

Jotain positiivistakin:
– Kolehmainen & Pihlstöm: pommikoneet! Mahtavaa seurata näiden äijien laitojen paukuttelua. Lisäksi Kudroc väläytteli toisinaan.
– Kaksi hyvää kentällistä: Vilen – Immonen – Pihlström & Vänttinen – Holma – Kolehmainen. Jos Pillu siirtyy ykköseen, saattaa Immosen kentän taso kuitenkin hiipua.

Onnittelut Tapparalle! Vielä me joskus nipistettään se voitto, vaikkapa sitten rankkareissa, kun ei muuten osata.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kauniita tekomaaleja Tapparalta. Ojaselta kaksi unelmasyöttöä ja Mäntylänkin ratkaisu oli hieno. Ihme että tästä Mäntylän rakentamasta maalista sai Ojanenkin syötön, vaikka välissä Virkkunen kosketti kiekkoon.

Mutta on se kolmas erä niin perkeleen vahva. Vähän tuntuisi että kaksi ensimmäistä erää Tappara on kuin kalareissulla ja vaan väsyttämässä vastustajaa. Sitten kolmannessa avataan pellit ja lähes jokainen vastus on tippunut tähän mennessä kyydistä. Kerhokin oli tiistaina pinteessä, mutta viimeistely silloin ontui.

Ja Konna sai lopulta sen avausmaalin. Oli apinoita tai ei, niin tästä eteenpäin ei ainakaan vaikeammaksi mennä. 16 matsin jälkeen 1+14=15 ja kultapotta säilyy päässä.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aika lailla meni odotusten mukaan. Kaksi erää Tappara pelasi kuten pelkäsin. Kiekkoa ei pelattu tarpeeksi nopeasti pois alueelta ja SaiPa pääsi horjuttamaan Tapparaa taklauspelillä. Tappara pyöri kulmissa, mutta vain muutaman kerran pääsi sieltä pois. Kolmannessa SaiPa ei enää jaksanut. Tappara ei tietenkään ikinä väsy, joten kolmas erä menikin numerollisesti selvästi Tapparalle.

Mälkiän aikalisä oli oiva taktinen veto ja SaiPa pääsi peliin uudestaan mukaan. Lopulta (väsymyksestä johtuneet?) virheet kostautuivat ja Kontiola pääsi avaamaan maalitilinsä.

Puolustus sekoili edelleen aivan liikaa ja teki hölmöjä ratkaisuja. Miesten perässä juostiin liikaa ja maalinedusta jäi useammin kuin kerran täysin vapaaksi. Onneksi SaiPa rankaisi näistä vain kerran.

SaiPa taklasi ahkerasti ja muutaman ryntäyksen ja kyynerpäätaklauksen olisi voinut viheltää, mutta ihan ok näinkin. Kudroc on sen verran iso poika, että taklaus varmasti tuntuisi ilman käsien nostoa rinnan(=vastustajan pään) korkeudelle.

Canalin kommenttaattorit aiheuttivat monet naurut. Studiossa olleen SaiPa-jannun nimi meni kokonaan ohi, mutta ikiklisee Tapparan isoista ja kankeista pakeista sai nauramaan ääneen. Joku voisi kuvailla Mäntylää, Kauppista, Hawgoodia ja Puistolaa hiukan erilaisilla adjektiiveilla. Erityisesti, kun SaiPa pakit ovat yli 3 senttiä pidempiä ja lähes 6 kiloa painavampia. Mutta eihän näillä faktoilla ole merkitystä. Kommentoidaan mielummin mielikuvien pohjalta ja ummistetaan silmät tosiasioilta. Kortelaisen jäähypaineet saivat myös hymyn huulille.
 

#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Joopa joo, aikamoista sontaa oli suurelta osin. Kaksi ensimmäistä erää oli päätöntä kiekon roiskimista ja sähläämistä. Kolmas erä oli hiukan parempaa. SaiPalta olivat näkyvimmin esillä mielestäni "Pillu" ja Viitaluoma. Tuomarityöskentely oli jälleen kerran aivan luokatonta. Olen käynyt tällä kaudella seitsemässä pelissä ja joka pelissä päätuomari on ollut täysin ulkona pelistä. Tänäänkin Sinkkonen oli aivan tuuliajolla koko ottelun ajan. Tulipahan myös todistettua, että puhtaasta taklauksestakin voi näköjään Sm-liigassa saada jäähyn. Siitä osoituksena Tapparan Hawgoodin saama jäähy toisessa erässä.

Ja jälleen kerran on mollattava SaiPan kaikkien aikojen huonointa ulkomaalaisvahvistusta Peter Nylanderia. Ainoa hyvä suoritus mieheltä koko pelissä oli vetopaikka, jonka hän rakensi Viitaluomalle ottelun alussa. Muuten koko pelin ajan päätöntä surffausta ympäri kenttää tekemättä suoraan sanottuna yhtään mitään. Aina kun pelattiin viidellä viittä vastaan ja Nylander oli jäällä, oli kuin SaiPa olisi pelannut neljällä viittä vastaan. Niin turha hän jälleen oli. Vältteli kontaktia vastustajan kanssa ettei vaan itseään satuttaisi, kiekon kanssa ei mitään järkeviä ratkaisuja. Kolmannessa erässä Mälkiä taisi vihdoin tajuta Nylanderin saamattomuuden ja häntä ei pelin lopussa kentällä enää näkynyt. Hyvä niin. Peter, voisitko olla ystävällinen ja PAINUA VITTUUN SAIPASTA, HOMO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Borre kirjoitti:
ikiklisee Tapparan isoista ja kankeista pakeista sai nauramaan ääneen. Joku voisi kuvailla Mäntylää, Kauppista, Hawgoodia ja Puistolaa hiukan erilaisilla adjektiiveilla. Erityisesti, kun SaiPa pakit ovat yli 3 senttiä pidempiä ja lähes 6 kiloa painavampia. Mutta eihän näillä faktoilla ole merkitystä. Kommentoidaan mielummin mielikuvien pohjalta ja ummistetaan silmät tosiasioilta.

Niin, tästä ei tunnu monikaan pääsevän eroon. Sen vielä ymmäräitis, jos joukkueessa pelaisi Grönvallin lisäksi Luomaa, Kangasniemeä tai jotain Sami-Ville Salomaata, mutta ku eivät pelaa enää. Silmän käteenotto voisi helpottaa.
 

Oranssi69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tärkeät kolme pistettä, siinä se.

Canalin kommentaattori Kortelainen on todellinen "asiantuntija".

SaiPalle vain yksi jäähy. Se on vääryys. Herra Kudroc siis pelasi sääntöjen mukaan.

Tappara näytti taas kerran kovuutensa. Lopussa ohi, ja hienoilla maaleilla.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kyllä on täytynyt SaiPan peli olla ollut hyvää aiemmin, jos tätä pidätte paskana. SaiPa teki aktiivisuudellaan minuun suuren vaikutuksen, mutta se ehkä kertoo enemmänkin siitä minkälaista kiekkoa minä joudun enimmäkseen katsomaan, mene ja tiedä. Joka tapauksessa tykkäsin SaiPan ilmeestä ja taklauspelistä, liikettä löytyy. Mielestäni SaiPa omisti ottelun kahden erän ajan ja olisi hyvinkin voinut voittaa. Tapparalle on taas nostettava hattua venymiskyvystä ja täydellisestä muodonmuutoksesta kolmanteen erään. Vaarallisen joukkueen merkki.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Oranssi69 kirjoitti:
SaiPalle vain yksi jäähy. Se on vääryys. Herra Kudroc siis pelasi sääntöjen mukaan.

No voivoi, onko meidän isopaha Kristianimme pelannut taas sääntöjen rajamailla? Totta helvetissä Kudroc pelaa juuri niin kovaa, kuin tuomari antaa.

Nylanderille ei tosiaan taida käyttöä löytyä, uutta miestä ratkaisemaan pelejä ykkösketjuun ja vähän sassiin sitten..
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
#24 kirjoitti:
Kolmannessa erässä Mälkiä taisi vihdoin tajuta Nylanderin saamattomuuden ja häntä ei pelin lopussa kentällä enää näkynyt.
Itse asiassa kolmannessa erässä viltitetyt Nylander-Immonen-Vilen pääsivät jäälle ainakin kerran, kun Tappara iski lukemat 3-2 taululle. Tilannetta edesauttoi Tikkasen Hapan 100-0 kaksinkamppailutappio ja se tuli kalliiksi tänään.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Jubomir kirjoitti:
Itse asiassa kolmannessa erässä viltitetyt Nylander-Immonen-Vilen pääsivät jäälle ainakin kerran, kun Tappara iski lukemat 3-2 taululle. Tilannetta edesauttoi Tikkasen Hapan 100-0 kaksinkamppailutappio ja se tuli kalliiksi tänään.
Toivottavasti nyt piirsi sen verran vahvat merkit Nylanderin kohdalle että äijä voidaan ottaa seuraaviin matseihin mukaan huoltajana. Aivan turha äijä kyseessä, ei edes pelaa hyvää ja asenteellista puolustuspeliä. Ei kontaktipeliä, ei vauhtia, ei kiekollista roolia - eip oikkee mittää.

Zeppikin oli tänään kyllä vähän varovainen; ei kai mitään maaleista nyt suoraan voi Robin piikkiin voi pistää mutta pari kertaa oli vähän pihalla kun kahvaralainen kiersi maalia. Mailapeli, no - sitä aihetta ei tarvitse sivuta ollenkaan kun olematonta on vähän huono kritisoidakaan...

Vahvasti jäi ottelun lopputulos v*tuttamaan, mutta enemmän maaleja tehnyt on ottelun voittaja... Kyllä SaiPassa pitää tuota viimeistelyä nyt saada paljon paremmalle tasolle, eikä siihen pelkkä Nylkyn ulostaminen kokoonpanosta riitä.
 

kurre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ruotsin torpedokiekkoilijat
Gags kirjoitti:
Kyllä on täytynyt SaiPan peli olla ollut hyvää aiemmin, jos tätä pidätte paskana. SaiPa teki aktiivisuudellaan minuun suuren vaikutuksen, mutta se ehkä kertoo enemmänkin siitä minkälaista kiekkoa minä joudun enimmäkseen katsomaan, mene ja tiedä. Joka tapauksessa tykkäsin SaiPan ilmeestä ja taklauspelistä, liikettä löytyy. Mielestäni SaiPa omisti ottelun kahden erän ajan ja olisi hyvinkin voinut voittaa. Tapparalle on taas nostettava hattua venymiskyvystä ja täydellisestä muodonmuutoksesta kolmanteen erään. Vaarallisen joukkueen merkki.
Kyllä se paskaa on, jos otetaan takkiin, vaikka peli on täysin hallussa. Kuten itsekin toteat, SaiPa hallitsi pari erää ja taklasi taas loistavati. Mutta mihin se riittiikään? Nollatulokseen. Eikä miinuspisteille voi onneksi vajota.

Pelicans-ottelu oli kuulopuheiden mukaan täysin samanlaista. SaiPa vei välillä Pelsuja miten tahtoi, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Ensin lähdetään kuitenkin hakemaan sitä lopputulosta, sitten pelillisiä hienouksia. SaiPassa nämä asiat menevät tällä hetkellä valitettavasti väärin päin. Ratkaisijoita kaivattaisiin.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
kurre kirjoitti:
Kuten itsekin toteat, SaiPa hallitsi pari erää ja taklasi taas loistavati. Mutta mihin se riittiikään? Nollatulokseen. Eikä miinuspisteille voi onneksi vajota.

Totuuden nimissä on kyllä sanottava, että ensimmäistä erää hallitsi Tappara. Laukaukset olivat selkeästi vieraille ja ne tulivat myös keskimäärin paremmilta paikoilta. Vaarallisimmat maalitilanteet menivät myös Tapparalle.

Mielestäni peli oli hyvä suoritus vierasjoukkueelta Lappeenrannassa. Kymmenes maalin voitto Tapparalle tällä kaudella. Systeemi toimii. Ei kaunista, mutta tehokasta kylläkin. Kontiola on helvetin hyvä pelaaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös