SaiPa Oy:n tulevaisuus

  • 1 320 441
  • 5 699

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Niinpä niin, en tiedä kuinka paljon Marko Ek tekee töitä seuran ja sen talouden eteen, mutta kun olen pitänyt tapanani pelipäivänä mennä hallille hyvissä ajoin, niin yksi asia on pistänyt silmään.
Kallioniemen Riku, ollessaan toimitusjohtajana, kierteli hallia ja siellä olevia myyntipisteitä, tervehtien kaikkia ja tarkistaen että kaikki on kunnossa, Marko Ekiä en ole nähnyt niin tekemässä vielä yhtään kertaa.
Kyllä Ekin tj.nä aloituksen jälkeen jotain on muuttunut, hyvään, vai huonoon suuntaan, en tiedä, mutta ainakin minulla on tunne, että negatiiviseen suuntaan on menty.
Esimerkiksi yleisömäärät peleissä ovat olleet todella pettymys tällä kaudella, jos myynti on ollut yksin Jussi Viljakaisen tehtävänä, niin kyllä on töitä riittänyt, minkä verran Ek on myyntiin ja markkinointiin osallistunut, en tiedä, mutta uskoisin, että töitä riittäisi hänellekkin ja näyttäytyminen yleisölle ja omille työntekijöille olisi positiivinen merkki kaikille.
 
lappee

Jäsen
Eiköhän suurin vastuu myynnistä ole Ekin vastuulla. Ja olihan Pehkosella ja Viljakaisellakin sormensa pelissä. Jos myynnissä ollaan epäonnisttu niin tj kantaa suurimman vastuun, tietääkseni olkoon ala mikä tahansa.

Ja paras markkinoija on joukkue tai huonoin.
 
KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS
Niinpä niin, en tiedä kuinka paljon Marko Ek tekee töitä seuran ja sen talouden eteen, mutta kun olen pitänyt tapanani pelipäivänä mennä hallille hyvissä ajoin, niin yksi asia on pistänyt silmään.
Kallioniemen Riku, ollessaan toimitusjohtajana, kierteli hallia ja siellä olevia myyntipisteitä, tervehtien kaikkia ja tarkistaen että kaikki on kunnossa, Marko Ekiä en ole nähnyt niin tekemässä vielä yhtään kertaa.
Kyllä Ekin tj.nä aloituksen jälkeen jotain on muuttunut, hyvään, vai huonoon suuntaan, en tiedä, mutta ainakin minulla on tunne, että negatiiviseen suuntaan on menty.
Esimerkiksi yleisömäärät peleissä ovat olleet todella pettymys tällä kaudella, jos myynti on ollut yksin Jussi Viljakaisen tehtävänä, niin kyllä on töitä riittänyt, minkä verran Ek on myyntiin ja markkinointiin osallistunut, en tiedä, mutta uskoisin, että töitä riittäisi hänellekkin ja näyttäytyminen yleisölle ja omille työntekijöille olisi positiivinen merkki kaikille.
Eiköhän tässä koko keltamusta organisaatio kynnä jollain tavalla. Ilmoitettiin tämän kauden valmentajat, niihin ei varmaan oltu aivan tyytyväisiä kannattajien puolesta. Seuraavaksi ilmoitettiin, että talous tulee olemaan haasteellinen, Venäjä..yms. Kansa hylkäsi joukkueen jo ennen ensimmäistäkään Liigan runkosarjapeliä. CHL veti jotakuinkin samat, kuin aiemminkin, mutta ketäänhän ne ei oikeasti kiinnosta.
Tykkään kanssa Kallioniemen ja Tirkkosen tyylistä, mutta onko me edes annettu mahdollisutta tälle uudelle projektille? Tuntuu, että aina vaan on lytätty kaikki ja verrattu vanhaan. Me ollaan nautittu meille hyvästä menestyksestä muutama vuosi ja nt vähemmän hyvän alun jälkeen heti ollaan hylkäämässä koko orkesteri. En vaan jaksa uskoa, että siellä kukaan tahaallaan tekee hallaa SaiPa-organisaatiolle. Jääkiekossa puhaltelee monesti erilaiset tuulet. Ja sori vaan tekstistä, en kirjoittele usein, mutta seuraan palstaa tiiviisti.
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Erinomainen kannanotto.
 
ahal

Jäsen
Ei liity suoraan SaiPaan, mutta Don Tamin ja Mertarannan MTV-jutustelussa oli mielenkiintoisia pointteja, joista tuli mieleen myös oma seuramme ja sen tilanne. Yksi sellainen oli, että menestyvä seura tarvitsee pätevän kaverin sekä hallituksen johtoon, toimitusjohtajaksi että päävalmentajaksi. Jos yksikin heistä "alisuorittaa" tai ei ole tehtävänsä tasalla, vaikea on menestyä. Esimerkkejä viime ajoilta löytyy mm. Raumalta ja Turusta. Raumalta poistui karismaattinen Dufva ja Turussa taas on tunaroitu vähän joka osastolla.

Jos taas mietitään sputnikkien viime vuosia, ainakin Riku ja Peksi olivat rautaisia ammattilaisia. Hallitus taas uskoi heitä ja antoi tukensa. Saattaahan tämänkin kauden vyyhdestä lankakerä sukeutua, mutta pahasti solmussa tuntuvat langat olevan.
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Riku Kallioniemen jälkeen on vaikeaa olla supermies. Onko Ek oikealla tiellä vai ei, en tiedä. Jos ei ole, niin siinä on kaksi vaihtoehtoa: Joko hallitus opastaa häntä kädestä pitäen ja kertoo kuinka tulee toimia, tai antaa kenkää. Siinä kaikki. Hallitus on omistajaporrasta, joten siihen emme varmasti saa muutosta. Santanen on varmasti tarpeeksi hyvä jätkä ja aika näyttää saako joukkueen otteisiin kohennusta tarpeeksi.
 
Viimeksi muokattu:

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
"Ei joka kausi voi olettaa olevansa kolmas". Ensinnäkin: SaiPa on ollut kolmas viisikymmentäyksi vuotta sitten. Toiseksi: tämä on väärä asenne huippu-urheilussa. Tavoitteet pitää asettaa joka vuosi korkeammalle, muuten menestyminen jää muiden tehtäväksi. Ei yhdenteentoista sijaan tai säälipleijareihin voi olla tyytyväinen, vielä keväällä tuntui että SaiPa on alkanut vakiinnuttaa tonttiaan sarjan keskivaiheilta. Ei kukaan odota SaiPalta mestaruuksia, mutta pudotuspeleihin pääsyn on oltava realismia ja sitä saa vaatia, ei vain toivoa.

Kuuluu puheita, ettei Ekin ollut helppo jatkaa Kallioniemen työtä. Sanoisin, että Rikulla oli huomattavan paljon heikommat lähtökohdat toimariuran alussa kuin Mekillä. Ekillähän oli suorastaan loistavat kortit kädessä, kun hommansa toukokuussa starttasi. Mies on sanonut jo edellisen kauden tulosta julkistettaessa, että on tosi vaikeaa. Yleisökeskiarvo on melkein 20 prosenttia tavoitetta perässä ja kaukalon laita on täynnä tyhjää. Päätelkää itse, mitä kohti tämä laiva seilaa.

Siinä on puolensa, että jokaisella joukkueenjohdossa on pelaajataustaa SaiPassa, myös huonot. Onko Ekillä ihan oikeasti pokeria antaa kengänkuva perseeseen valmennukselle, joka on vetänyt aivan riman ali puoli runkosarjaa ja joka on täynnä hänen omia vanhoja kavereitaan?
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Kallioniemen tasoisia kavereita ei vaan ole. Seuran toiminnan jatkuvuus on tärkeämpää kuin yrittää liian riskillä hakea menestystä. Valmennusta ei vaihdeta ilman hallituksen tukea asiassa.

MEkki oli kuitenkin keväällä jo Kallioniemen apulais-tj eli on nähnyt mitä Riku teki ja toiseen suuntaan Riku on myös perehdyttänyt. Eli kyllä siellä on varmasti tiedetty, millaisesta kaverista on kyse.

Myynnin onnistumisesta ja yleisömääristä voi aina puhua, mutta ne on kyllä lähes suoraan verrannollisia joukkueen menestyksen kanssa. Tässä valmennuksen vastuu on suurempi. Yleinen ilmapiiri, jossa joukkue hylättiin ennen kuin peliäkään oli pelattu varmasti auttoi heikossa myynnissä. Ja taloustilanne ja venäjä-hommelit jne. Toki uskon kyllä ettei MEk Riku ole, mutta voipa olla ettei kukaan ole...
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kun lukee SaiPan Facebook-päivitysten kommentteja tappiopelien jälkeen, (joita on riittänyt) syntyy vaikutelma, että ikäänkuin tahallaan olisi SaiPan hallitus vetänyt lekkeriksi. Missään nimessä en tähän usko. Siellä on yksinkertaisesti vain tapahtunut virhearviointeja ja niitä on lukuisia, mutta ei luoja soikoon tahallisia. On ollut myös pienelle seuralle kestämätöntä huonoa tuuria (Davis ja Koho jne.) Tottakai on helppo sanoa, että ei olisi pitänyt palkata Santasta ja olisiko pitänyt palkata edes Ekiä?! En tiedä. Kaikille sattuu virheitä, se on päivänselvä asia. Jatkossa punnitaan se, miten nämä jo tapahtuneet virheet paikataan. Se, että kurssi saadaan joskus kääntymään, on tietysti kaikkien etu. Sen tähden paskapuheet sikseen.​
 
Wolves

Jäsen
Kaikille niille, jotka alkukaudesta valittivat oluen hinnan olevan turhan korkea, on ilouutisia:

0,33 kokoinen tuoppi maksaa runkosarjan loppuun 5€.
 
Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Joo, näköjään on kannattajia kuunneltu. Koskeekohan toi myös lonkkua ja sidua, vai ainoastaan olutta? Tuon lisäksi on näköjään tullut uudet edullisemmat liput tarjolle lapsille ja työttömille. Kyllä minä näille muutoksille nostan peukkua, näytetään, että koitetaan jollain lailla reagoida yleisökatoon ja että kannattajiakin kuunnellaan. Ehdottomasti positiivinen asia.

Nyt jos sitten vielä jollain ihmeellä saataisiin se kaikkein tärkein, eli joukkueen peli kuntoon. Voi kyllä olla, että se ei tuosta parane, ennen kuin valmennus on vaihdettu. Kohon paluu tuo kyllä varmasti lisätsemppiä, mutta riittääkö se nyt pelkästään, tuskin.
 
lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Edelleen on kate kohdillaan, esimerkiksi Prismassa Karjala olut on kai 81 centtiä tölkki. Lonkerot ja siiderit on kaupoissa reilusti yli 2 euroa tölkki ja uskonkin, että tarjous koskee vain olutta.
Mutta hyvähän se on, että yritetään jotain, vaikka juottaa katsojat känniin ja olemaan kusella kolmannen erän.
 
Aapee79

Et taida penaalin terävin kynä olla, kun vertaat kaupanhintoja ravintolamyyntiin. Luuletko, että 81c/0.33l jää hinnaksi ravintolalle kaikkine sivukuluineen eli loput on vaan siitä voittoa? Sinä et varmaan hirveästi käy muissakaan ravintoloissa, koska hinnat ei ole 1e/tuoppi.
 
lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Aapee79 teroittelee vain omaa kynäänsä, penaaliahan sinulla ei edes ole. Olen toiminut tuolla kaupan alalla niin paljon, että tunnen kyllä kulut, sekä sivukulut myynnin alalta, joten älä viitsi minua opastaa, kauppa, ravintola, kioski, kaikilla on omat kulunsa, vain valikoiman laajuudessa on eroa..
Ja, ravintoloissakin käyn, muissakin kuin Lampussa ja Birrassa, mitkä on kai sinun kantapaikkasi.
 
Juu. Kioski ja ravintola on ihan sama asia. Pullo tai hanasta tuoppi, sama asia. Kerrotko meillä tyhmille noin moniammattilaisena, että paljon SaiPalle jää kulujen jälkeen katetta 5e tuopista? Kyllä sä varmasti tiedät, kun osasit hienon Prisma-esimerkinkin kertoa. Olviako muuten juot? Noh halvin paska varmasti välttää sulle.
 
Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Älkää nyt herrat turhasta kiistelkö. Molemmathan on sinänsä oikeassa, että eihän tuo 5 euroakaan pienestä oluesta kovin edullinen hinta ole, mutta vähän laskua kuitenkin. Ja vastaavasti eihän ravintoloiden hintoja voi verrata kauppojen hintoihin.

Itse kun en olutta juo, niin 5e lonkusta ois toivelistalla. Myös paukkujen hinnat on järkyttäviä. Kossukarpalo oli 9.5e...erehdyin yhden ostamaan syksyllä, se oli samalla kertaa kauden eka ja vika. Peliä voi toki katsoa ilman alkoholiakin, mutta joskus lauantaimatsissa on ihan mukavaa vetäistä jokuset siinä sivussa. Nykyhinnoilla sitä ei vaan viitsi tehdä kuin ehkä kerran tai kaksi kaudessa...
 
lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Jos 0,4 l tuoppi maksoi 6.80 e ja nyt 0,33 l nyt 5.00 e, niin litrahinta ei ole montaa centtiä pudonnut, siinä alennusta AaPee79 lle.
Ja, juon kyllä Olvinkin olutta, siellä on pari aivan juotavaa tälle köyhälle, tyhmille rikkaille sitten on varmaan omansa.
 
Kerro nyt se kate, että paljon noista hinnoista jää SaiPalle. Ymmärrän kyllä, jos sinulla ei ole pienintäkään hajua. Tosin miten olisikaan, kun noihin katteeseen vaikuttaa niin moni eri asia, mitä jopa sinäkään et tiedä.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
SaiPa nosti Jukurifanien lipun hintoja Kisapuistoon syksystä. Talous on turvattu.
 
koutsiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Hokki, Man Utd
Et taida penaalin terävin kynä olla, kun vertaat kaupanhintoja ravintolamyyntiin. Luuletko, että 81c/0.33l jää hinnaksi ravintolalle kaikkine sivukuluineen eli loput on vaan siitä voittoa? Sinä et varmaan hirveästi käy muissakaan ravintoloissa, koska hinnat ei ole 1e/tuoppi.
Kyllähän vielä noitakin raflapaikkoja löytää (kun jaksaa etsiä) missä saa tuopin 1 eurolla. :) Mutta ton oluen hinnan laskun ohella voisi laskea myös vedyn/limun hintoja, niissä on vielä paremmat katteet nykyhinnoilla.
 
Hamraan

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ottawa Senators, Edmonton
Toivottavasti Kapteeni Kohon paluuta on rummutettu oikein urakalla paikallisessa mediassa. Ei tätä tilaisuutta voi jättää käyttämättä markkinoinnissa.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän vielä noitakin raflapaikkoja löytää (kun jaksaa etsiä) missä saa tuopin 1 eurolla. :) Mutta ton oluen hinnan laskun ohella voisi laskea myös vedyn/limun hintoja, niissä on vielä paremmat katteet nykyhinnoilla.
Jotai teekkarisalakapakoita joo mutta en kyllä muista ole kuullut. Ainakin stadin halvin taitaa olla kolmen euron luokkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös