SaiPa kaudella 2018–2019

  • 564 477
  • 2 483

ahal

Jäsen
Ai että Kangasniemi? Sopisi mulle hyvin, mutta luulisi että ottajia on niin paljon ettei SaiPan budjetti riitä. Ketäs muita Tertsin valmentamia A-junnujen Suomen Mestareita me voitais ottaa, täältä saa valita!
Kova oli Tertsin rosteri tuolloin. Pari maailmanmestariakin. Mutta jos kerran Tiivola ja Rooba on myös tulossa, niin Kangasniemikin riittää mainiosti. Osa on jo matkalla tähtiin, mutta jäljellä olevista ei ole toistaiseksi puhtkahtanut läpimurtoja. Monet pelaavat EU:ssa mestistä nykyään.
 

Kuntz

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kangasniemi olisi kyllä huikea hankinta. Pari vuotta sitten tämmöinen huhu olisi lähinnä naurattanut, mutta Lehterän vetovoima on todistettu. En osannut odotella Nättistä tai Vaakanaistakaan SaiPaan ja niin vain saatiin herrat tänne houkuteltua. Iikka tietysti vielä kovemman profiilin kaveri ennakkoon ajateltuna.

Tiivola kelpaisi mainiosti myös. Tällaiset hankinnat kertoisivat myös toimiston panostuksesta ensi kauteen. Olisiko silloin todellisen pimpelipomin aika?
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
SaiPalla ei ole varaa Kangasniemeen. Turkuun tuota on huhuttu, ja TPS kilpailee todennäköisesti KHL/SHL-akselin kanssa Kangasniemen allekirjoituksesta.
 

Bacon

Jäsen
Täytyy muistaa, että ensi kaudelle on joukkueilla pelaajabudjetit nousussa, koska tv-raha nousee. Sitten haluaako seura lisäksi panostaa juhlakauteen? Lehterä on ainakin todettu osaavaksi koutsiksi, jonka oppiin nuoret lupaukset löytävät tiensä. Saas nähdä. Veikkaan, että ensi kaudella voi olla yllättävänkin kova jengi kasassa. Runko on hyvä hyökkäyksen ja veskaosaston osalta. Puolustus vielä repäleinen.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kangasniemi olisi toteutuessaan SaiPan kovimpia hakuja liigan sisältä ikänä. Ellei jopa kovin. En voi uskoa tuohon vaikka haluaisin :)
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kangasniemi olisi toteutuessaan SaiPan kovimpia hakuja liigan sisältä ikänä. Ellei jopa kovin. En voi uskoa tuohon vaikka haluaisin :)
En minäkään usko. Elämähän on siitä jännää, että se menee niin kuin menee. Iikkakin menee minne menee. Jos ei tule meille, niin sitten SaiPaan tulee joitakin muita hyviä pelimiehiä!
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kangasniemi olisi kyllä huikea haku. Kyllä tuossa huhussa varmasti jotain perää on. Eli kyllä varmaan SaiPan puolelta on ainakin kyselty Kangasniemeä koska Lehterä on kuitenkin Iikan entinen valmentaja. Ei se nyt mahdotonta olisi että Iikka saataisiin SaiPaan houkuteltua juuri sen takia että Lehterä valmentaa täällä. Olisi huippuhaku mutta se varmaan tarkottaisi ehkä myös sitä että Kunykia ei olisi mahdollisesti enää varaa pitää ensi kaudella koska kyllä Kangasniemelle varmaan pitäisi tarjota myöskin hyvää palkkaa ison roolin myötä. Mutta uskon sitten kun oikeasti näen sopimusuutisen missä Kangasniemen vahvistetaan siirtyvän SaiPaan, mutta en siis täysin tyrmää tätä mahdollisuutta.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Kahtellaan, mutta ei tuo täysin mahdotonta ole, kun lisää rahaakin on ensi kaudella käytössä ja Lehterällä on vetovoimaa etenkin aiemmin valmentamiinsa pelaajiin. Olisi kyllä aikamoinen hauiksen näyttö SaiPalta. Kunhan ei puolustusta unohdeta retuperälle.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos rahaa on ensi vuonna kaikilla enemmän niin pelaajien keskipalkat nousee. SaiPan kilpailukyky ei parane muita liigaseuroja vastaan.
 

Caston

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En halua masentaa, mutta HTT:n mukaan Iikka tehnyt jo jatkosopparin Pelicansiin ulkomaanpykälillä. Toki eihän mikään varmaa ole ennen julkaisua, joten kova haku olisi Saipalta ja kyllä söisi miestä toiseen liigaseuraan siirtyminen.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Onhan tuolla tuo Erik Autio josta on aiemminkin haaveiltu jonkun palstaveljen toimesta.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En halua masentaa, mutta HTT:n mukaan Iikka tehnyt jo jatkosopparin Pelicansiin ulkomaanpykälillä. Toki eihän mikään varmaa ole ennen julkaisua, joten kova haku olisi Saipalta ja kyllä söisi miestä toiseen liigaseuraan siirtyminen.
Ja Tepsiinkin on huhuiltu KHL-pykälillä toisella palstalla sellaisten nimimerkkien voimin, jotka ovat aiemmin selkeästi tienneet Tepsin värväyksistä. Näillä tiedoin sanoisin SaiPa-kytköksen olevan aika ohuella pohjalla.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Ja Tepsiinkin on huhuiltu KHL-pykälillä toisella palstalla sellaisten nimimerkkien voimin, jotka ovat aiemmin selkeästi tienneet Tepsin värväyksistä. Näillä tiedoin sanoisin SaiPa-kytköksen olevan aika ohuella pohjalla.
Ohuella pohjalla toki, mutta kun Kangasniemeä on huhuttu Turkuun ja samaan aikaan on huhuttu jatkosopparia Pelsuihin, niin tämähän todistaa vain sen että liikkeellä on (myös) takuuvarmasti perättömiä Iikka-huhuja. Tämä tosiasia ei mielestäni heikennä erillisen SaiPa-huhun uskottavuutta.

Jos SaiPa olisi oikeasti Kangasniemen perässä, niin siinä vaadittaisiin toimistolta melkoista hauiksennäyttöä. Eletään toivossa.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ohuella pohjalla toki, mutta kun Kangasniemeä on huhuttu Turkuun ja samaan aikaan on huhuttu jatkosopparia Pelsuihin, niin tämähän todistaa vain sen että liikkeellä on (myös) takuuvarmasti perättömiä Iikka-huhuja. Tämä tosiasia ei mielestäni heikennä erillisen SaiPa-huhun uskottavuutta.
Jep. Ja ainakin yhdessä näistä ei ole pelkästään puuta heinää huhuilijoista kyse. Keväämmällähän tuo selviää.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos SaiPa saisi Iikan hankittua tänne niin voisi olettaa että hänen sopimuksessaan olisi silloinkin KHL-pykälä. Tutun valmentajan alaisuudessa olisi kyllä hyvä Iikankin ottaa se seuraava steppi kohti kansainvälisiä kaukaloita. Mutta keväämmällä sen sitten näkee mihin Kangasniemi menee vai jääkö vielä Lahteen.
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kangasniemi SaiPaan kuulostaa kyllä TTT:n (taksikuskin tietotoimisto) Koskiranta-huhun veroiselta vitsiltä. Tämän kun näkisi.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
En usko hetkeäkään että Kangasniemi SaiPaan tulee. Ura raketoi ylöspäin semmoista tahtia että Kisapuiston jää sulaa perseen alla. Isomman budjetin jengit tai ulkomaat vie, ei meillä riitä fyrkka liigan parhaimmistosta kisata.
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hän menee Tepsiin, Pelsuihin, KHL:ään ja SHL:ään. Me pärjäämme ilman Iikkuliakin. Itse olen erittäin tyytyväinen, että meillä on Topi. Hän on mielestäni Iikan veroinen pelimies!
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Kyllähän Iikalle varmasti löytyy kysyntää KHL:ssä ja Euroopassa, mutta missä vaiheessa 170 cm/70 kg Iikan kannattaa lähteä kultaa vuolemaan? Katsoin että viime kaudella Jesse Mankinen ja Iikka Kangasniemi molemmat tehoilivat Liigassa 39 tehopisteen edestä. Iikalla oli tosin vähemmän pelejä, mutta Jesse suoritti vahvasti myös play offeissa.

Mankiselle harppaus KHL:ään oli liian suuri, vaikka Jesse on miehistynyt Kuopion keikan aikana merkittävästi. Mikä olisi todennäköisyys sille, että Iikka Kangasniemen lento jatkuisi KHL:n puolella? No, eiköhän Iikka ole Jessen kanssa jutellut näistä, ja tekee agenttinsa kanssa toivottavasti viisaan päätöksen.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Täällähän lentää jos jonkinnäköistä huhua, jollaisia en muista SaiPan viime vuosien historian aikana juuri lentäneen tähän aikaa vuodesta. Toisaalta Tertsihän sanoi jossain haastattelussa, että on hullunkurista, että seuraavan kauden rakentaminen nykyään alkaa jo edelliskauden syksyllä, koska liiga niin haluaa. Eli Tertsi on myös liikenteessä hyvissä ajoin ja yrittää selvästi kalastella "isojakin" kaloja ensi kauden joukkueeseen. Hyvä niin!

Varmasti hän on kysellyt Kangasniemeäkin ensi kauden SaiPaan, mutta veikkaan, että Iikka on sen verran kunnianhimoinen, etten usko hänen pelaavan kuitenkaan SaiPassa. Tiivola-Rooba kaksikko olisi varmasti jo todennäköisempi vaihtoehto.
 

atsku

Jäsen
Jäitä hattuun Kangasniemen kanssa. Pelicansin puolelta nimimerkki Arsi Haakana tuntuu vuosien kokemuksella olevan Pelicansin sisäpiirissä. Miehen tiedot osuvat miltei aina oikeaan.

Arsi kommentoi Kangasniemen huhua Liigan huhupuolella seuraavasti:

"Kangasniemestä on oltu kiinnostuneita mm. Sveitsissä, eikä P-Amerikkakaan ei ole poissuljettua. Nuo ovat tällä hetkellä todennäköisimmät vaihtoehdot. En antaisi kovinkaan montaa prosenttia sille, että Suomessa pelaa ensi kaudella"

Eli ei ole tulossa. Turha tuhlata energiaa tähän.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mites tuo Veeti Vainio, parin rikkonaisen KooKoo kauden jälkeen, lasketaanko menetetyksi lupaukseksi vai voisiko tulla tekemään läpimurron tutun valmentajan alaisuuteen?
 

Vapaapudotus

Jäsen
Suosikkijoukkue
idän ihmeet
Mites tuo Veeti Vainio, parin rikkonaisen KooKoo kauden jälkeen, lasketaanko menetetyksi lupaukseksi vai voisiko tulla tekemään läpimurron tutun valmentajan alaisuuteen?

Pari Mestis-peliä oon nähnyt, viimeisen nyt eilen ja vaikuttaa minusta ihan Liiga-pakilta. Hyvällä itseluottamuksella tanssahtelee kiekon kanssa. Mitenhän sitten on puolustamisen laita? Tällä(kin) kaudella ollut harmittava loukkaantuminen ja sen vuoksikin hakemassa tatsia Mestiksestä. Loukkaantumisia on ollut, niin vähän jo siksikin SaiPan näköinen pakki?

Varmaan aika uusiksi tuo pakisto on menossa. Lappalainen KalPaan, Taipalus ja Savilahti eivät saa sopimusta ja oma fiilis on, että myös Vaakanainen lähtee opettelemaan kapean kaukalon saloja AHL:ään. Kojo on maalin edessä asiallinen, mutta riittääkö liike? Carson ei saa luottoa enää Lehterältä ylivoimilla. joten pahoin pelkään että lähtee johonkin muualle. Hän on kaikkea muuta, mutta ei ole millään muotoa ylivoimapakki, mutta jotenkin haastatteluista saanut sellaisen kuvan, että itse haluaisi enemmän roolia. Mielelläni olen väärässä.

Ketterästä Ventelä ainakin ottamaan seuraava steppi ja sitten joku tällainen nuori kaveri tyyliin Vainio. Kärkipakit jäävät Tuomenoksan scoutattavaksi. Maalahden jatko tavattoman tärkeä, siinä on ykköspakki ensi kaudelle. Omana kasvattina tärkeä pelaaja kaukalon ulkopuolella, ettei ihan muukalaislegioonalla mennä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös