SaiPa kaudella 2017–2018

  • 522 530
  • 2 027

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitäs tähän voi sanoa kuin niinpä. Eihän luojakaan kiellä suuria haaveilemasta... SaiPan tarkan markan linjan tuntien suuria riskejä ei nähtäne lähivuosina. Edelliset suursatsaukset ovat vielä sen verran hyvin muistissa. Taidat olla sen verran nuori kannattaja, että saatat sellaisenkin päivän vielä kokea. Minä tuskin.
Toivottavasti nähtäisiin niitä satsauksia jo aiemmin. Jollakin se yleisökin pitää tuonne hallille saada. Eikä se onnistu sillä, että kaivetaan päävalmentajaksi joku Reijo Mansikka naftaliinista ja hankitaan ykkösketjuun Mestiksen maalintekijäkunkku sekä pari AHL-arpaa(jotka toki on taattua laatua by Tuomenoksa). Jollakin tavalla tuolta liigajumbon paikalta pitää nousta. Kun katsoo esim. HPK:ta (joka tulee pienemmästä kaupungista kuin SaiPa), miten sielläkin kasattiin yhden katastrofikauden jälkeen uskottava, hyvä joukkue ja jolla mentiin vielä pleijareihin niin miksei se ei voisi olla Lappeenrannassakin mahdollista. Tekihän HPK:kin yhden taloudellisesti huonomman kauden jälkeen hyvän joukkueen. Miksi SaiPan pitäisi nyt alkaa säästelemään? Jos Saipa olisi halunnut säästää niin se olisi pitänyt Santasen aitiossa vielä ensi kaudellakin. Ei missään tapauksessa näin.

Nyt se uusi valmentaja remmiin, joka valitsee itselleen sopivat apuvalmentajat, hankkii Tuomenoksan avustuksella SaiPan resursseihin ja itselleen sopivat pelaajat ja lähtee siitä sitten liikkeelle rakentamaan parempaa ensi kautta. Toivottavasti saataisiin esim. se Immonen.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo, heikohkolta vaikuttaa. Pleijareissa tähän mennessä ainoastaan 9 pistettä 10 peliin. Teki myös Ihan ok tehot runkosarjassa, kun otetaan huomioon, että ylivoima-aikaa ei juurikaan herunut vaan pelasi puolustavassa roolissa. Toisaalta vaikka SKA ei tarjoaisikaan jatkoa ja Siperia ei kiinnosta niin kiinnostusta löytyy muualtakin Euroopasta. Kysytään sitten, että lähdetäänkö tarjouskilpailuun vaikka Bernin tai Zürichin kanssa? Tiedän kyllä, että Koskiranta on vihjaillut pelaavansa vielä joskus SaiPassa, mutta en näe sitä vielä moneen vuoteen mitenkään realistisena vaihtoehtona.
Kyllähän joskus myös perhesyyt voi painaa tämmöisen päätöksen taustalla vaikka kysyntää olisi ympäri Eurooppaa. En tiedä Koskirannan perheestä mitään mutta kyllä usein myös vaimolla on sananvaltaa näissä asioissa ja lapsiperheen kanssa jatkuva muuttaminen ei ole aina niin helppoa. Eikä Pietarikaan isona metropolina välttämättä ole lapsiperheelle se paras paikka asua. Pelaaminen Suomessa voisi olla välillä ihan hyvä vaihtoehto. Ei se raha siinä aina paina eniten. Jotakin kytköksiä Koskirannalla saattaa Lappeenrantaan olla joten ei tuo nyt ihan tuulesta temmattu vaihtoehto ole, että Koskiranta SaiPaan tulisi. Kyllä noissa huhuissa aina jotain perää on. Ei savua ilman tulta niin kuin sitä sanotaan.
 

Paakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
...Jotakin kytköksiä Koskirannalla saattaa Lappeenrantaan olla joten ei tuo nyt ihan tuulesta temmattu vaihtoehto ole, että Koskiranta SaiPaan tulisi. Kyllä noissa huhuissa aina jotain perää on...

Kaikella kunnioituksella: huhuissa ei aina ole perää. Ja "saattaa olla" = "ei ihan tuulesta temmattu", kuulostaa ristiriitaiselta.
Olen kyllä mielelläni väärässä, mutta tällä hetkellä en kyllä pysty uskomaan että J.Koskiranta SaiPaan ensi kaudeksi olisi mitenkään mahdollista.

En hylkäisi AHL-arpojakaan jos osumaprosentti jatkuu samana. Junioritoimintaan ne satsaukset olisi tehtävä, jos pitkällä aikavälillä halutaan vielä meidän pojista puhua...
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Täällä Hakalissa ollaan sen verran realisteja, että lyödäänpä Mctavish85:lle jarrut päälle.
Jos J.Koskiranta ei jatka Lenskissä, eikä Khl kiinnosta jokereidenkaan muodossa, niin miksi oi miksi SaiPa? Liigaan siirtyessä palkka putoaa niin rajusti, että se mihin saipa kykenee verrattuna liigan kärkijoukkueisiin, ei vaan tuo miestä tänne. Ei, vaikka velipoika täällä pelaisi ja kaupunki oli hieno ja kaikilla kivaa. Ei tule Suomeen ollenkaan, Sveitsistä irtoaa tuplapalkka siihen verrattuna, mitä kukaan Suomessa maksaa. Eikä ole kehno paikka asua.
Sitten samainen tavaritsh kaavailee Nokelaista kokoonpanoon. Kaunis ajatus,mutta kun se vaan on niin, että Nokelainen ei tosipelejä enää pelaa. Hyväntekeväisyyshöntsät on eri asia, mutta tosissaan ei enää pelaa kun ei pysty. Ja jos kuntoutuu siihen malliin, että pärjää ilman buranaa ja varpaissakin tunto pelaa, niin ei varmaan riskeeraa loppuelämän kävelylenkkejä lähtemällä vetämään tonnin peli liksalla liigaa?

Ja loputtomaan Tuomenoksan hehkuttamiseen voisi myös laittaa jarrua, pari kautta putkeen vedettiin itävallan alasarjoista ässä tiskiin. Tällä kaudella meni ihan yhtä pahasti kaseikkoon, kuin Santasellakin. On tullut hyviä hankintoja, mutta ei se Tuomenoksakaan mikään messias ole. Itkuhan tästä totuudesta nousee, mutta Hakali kestää. Ja veikkaan että esim toveri Lautamies on kanssani samoilla linjoilla Tuomenoksan tämän kauden viritysten suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
HH-Kuriiri käy varmasti heittämässä Pietarin reissun, takapaksiin pari lätkäkassia US-valuuttaa, vaihdossa Skakoskiranta Nevskilltä kyytiin ja kohti Nuikkia ja Lappeenrantaa.

Nokelainen varmasti tämän kuultuaan hyppää Ferrariinsa ja pyyhkäisee myös Lappeenrantaan samoilla lämpimillä.
 

Barney

Jäsen
Onko tälle spekulaatiolle jotain muuta perustetta kuin talo Saimaan rannalla tai joltain taksikuskilta kuultu huhu? Vaikka J. täältä Liigan huipulle ja EHT:lle ponnistikin, niin en vielä sen perusteella odottaisi hänen tulevan SaiPaan ohi sellaisten liigaseurojen jotka pystyvät tarjoamaan kaksin- tai kolminkertaista palkkaa.
Se, että Koskiranta on itse vihjaillut pelaavansa tulevaisuudessa mahdollisesti SaiPassa. Ei se vielä ensi kaudella todennäköistä ole, mutta mahdollista kylläkin. Eiköhän SaiPa pysty Koskirannalle tarjoamaan aikalailla sen 200k, joten voidaan olla varmoja, ettei yksikään liigaseura maksa kolminkertaista, eikä edes kaksinkertaista palkkaa tuohon verrattuna.

Joo, heikohkolta vaikuttaa. Pleijareissa tähän mennessä ainoastaan 9 pistettä 10 peliin. Teki myös Ihan ok tehot runkosarjassa, kun otetaan huomioon, että ylivoima-aikaa ei juurikaan herunut vaan pelasi puolustavassa roolissa. Toisaalta vaikka SKA ei tarjoaisikaan jatkoa ja Siperia ei kiinnosta niin kiinnostusta löytyy muualtakin Euroopasta. Kysytään sitten, että lähdetäänkö tarjouskilpailuun vaikka Bernin tai Zürichin kanssa? Tiedän kyllä, että Koskiranta on vihjaillut pelaavansa vielä joskus SaiPassa, mutta en näe sitä vielä moneen vuoteen mitenkään realistisena vaihtoehtona.
Playoffeissa Koskiranta on tehnyt ihan kivaa tulosta, mutta aika monet sopimukset sorvataan jo kesken kauden. Jos SKA:n johdossa ollaan katsottu, että ensi kaudelle tarvitaan Koskirannan tilalle laadukkaampi pelaaja, jolla on jo ensi kaudesta sopimus SKA:han, niin ei siinä enää sen jälkeen paljon playoffnäytöt paina. Koskiranta on itsekin sanonut, että Pietarissa pelaamisen yksi suuria etuja on, että perhe voi säännöllisesti käydä Lappeenrannan asunnolla, ja Koskirannan ollessa pidemmillä vieraskiertuille perhe on kai pääsääntöisesti asustellut Lappeenrannassa. Hän on myös haastatteluissa maininnut, että Suomen läheisyys on tärkeä seikka hänelle. Siltä pohjalta on vähän vaikea nähdä, että hän lähtisi esimerkiksi Siperiaan tai Sveitsiin, vaikka sieltä saisikin paremman palkkapussin. En toki Koskirantaa henkilökohtaisesti tunne, joten vaikea tietää kuinka paljon mikäkin asia painaa hänen vaakakupissaan. Parin kauden aikana SKA:sta on kuitenkin kertynyt sellaiset rahat, että välttämättä se suurin sopimus ei ole se, jonka Jarno valitsee, vaan muutkin asiat painavat vaakakupissa. Jatko SKA:ssa tai siirtyminen Jokereihin olisi minun arvailujeni pohjalta aika ideaaliratkaisuja Koskirannalle. Jos kumpikaan noista ei onnistu, niin siinä tapauksessa SaiPakin on varmasti yksi vaihtoehto.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Se, että Koskiranta on itse vihjaillut pelaavansa tulevaisuudessa mahdollisesti SaiPassa. Ei se vielä ensi kaudella todennäköistä ole, mutta mahdollista kylläkin. Eiköhän SaiPa pysty Koskirannalle tarjoamaan aikalailla sen 200k, joten voidaan olla varmoja, ettei yksikään liigaseura maksa kolminkertaista, eikä edes kaksinkertaista palkkaa tuohon verrattuna.

Missä Koskiranta on näin vihjannut?
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Se taksimieshuhu mistä kaikki puhuvat oli se, että Koskiranta itse on sanonut, että kiinnostusta löytyy pelata SaiPassa ja jos SKA ei tarjoa jatkosopimusta, niin Lappeenranta on vaihtoehdoista korkealla.
Täysin samaa mieltä. Vaikka J. Koskiranta on kallis, on SaiPalla hyvät saumat naarata mies, mikäli SKA ei tarjoa jatkoa ja Koskiranta on itse vihjaillut halustaan pelata SaiPassa. Jumankauta, jos minä olisin kiekkoilija ja edes kohtuullinen sellainen, tekisin 10v sopparin SaiPan kanssa ihan vaan siksi, että kyl myö se mestaruus viel voitetaan. Ois vissiin pitäny ruveta kiekkoilee...

Hyviä asioita tulee vielä tapahtumaan SaiPan kannalta, nyt kun saatiin pyörät rullaamaan, sanokaa minun sanoneen.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lisäksi pitää nyt muistaa, että organisaationa SaiPa on viimevuosina ollut ihan eri luokkaa mitä jossain vaiheessa. Nyt meni kausi penkin alle, mutta edellisvuodet on osoittaneet, että näillä resursseilla voi saavuttaa ihan kelvollisia tuloksia jos palaset on oikeilla paikoillaan.

Kyllä uskoisin, että SaiPan maine on monessa mielessä myös hyvä ja varsinkin tällä vuosikymmenellä on nähty sitä, että moni pelaaja jää tänne pidemmäksikin aikaa. Hommat hoidetaan pelaajien kannalta hyvin, tuostahan on tullut usein kiitosta, että seura todella välittää ja auttaa asioissa ja on luotettava.
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tällä palstalla sana on vapaa ja sitähän me käytämme. Itse sanon, että jos käy niin hyvin, että SaiPa ymmärtää palkata pätevän kaverin valmentajaksi, joka on siis jääkiekkojoukkueen tärkein rekrytointi, ei tarvitse olla huolissaan pelaajien selkäteksteistä. Tarkoitan sitä, että urheilulliset asiat kun saadaan kuntoon, saattaa melko tuntemattomat janatuiset tehdä hyvin pisteitä. Esimerkkeinä toimivat Simon Suorannat ja kumppanit. Se vaatii innostavan valmentajan, joka samalla ymmärtää modernin jääkiekkoilun haasteet. Tuomenoksa ei ole erehtymätön, mutta on silti pätevä työssään. Tottakai laatua pitää rosterissa olla, mutta kollektiivin hyvä toimivuus takaa jo aika paljon, sekä hyvä maalivahtipeli. Näillä arvoilla pääsee jo suhteellisen pitkälle.​
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toki olisi mahtavaa jos Koskiranta J tulisi, mutta jotenkin vaikea edes haaveilla kun kaveri on nyt 10 playoffsmatsia pelannut ja 6+3=9 tehot iskenyt tiskiin.
 

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
SaiPalla on neuvotteluyhteys Jarnon kanssa. Se ei tarkoita vielä sopimusta. Koskiranta venyttää omaa päätöstään varmasti pitkälle kesään ja sitten nähdään mikä on lopputulos. Mahdoton tilanne se ei ole, että Jarno ensi kaudeksi SaiPaan palaisi mutta monta muuttujaa siinä vielä on.Se vaatii varmasti hyvän valmentajan ja kilpailukykyisen joukkueen.

Yksi kausi SaiPassa tässä vaiheessa ei Jarnon uraa pilaisi. Se voisi toimia vielä jopa uutena sytykkeenä. Yksi kausi Suomessa tutuissa oloissa ja 50-60 pistettä niin ottajia seuraavalle kaudelle taas riittää. Toki niitä riittää tälläkin hetkellä.

Valmentajahommaan liittyen kuului kevyehkö huhu, että Immonen ei välttämättä olekkaan meidän ykkösvalmentaja ensi kaudella. Tämä ei toki sulje sitä pois etteikö voisi kuulua valmennusryhmään...
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Jos Koskirannan perheessä vaimolla on vahvasti äänivaltaa kodin sijainnista päätettäessä ja jos vaimo oikeasti asuu mieluummin Saimaan rannalla eikä minkään tyhmän Geneve-järven rannalla, niin siinä tapauksessa SaiPan kannattaisi viritellä Jarnon kanssa vähän pidempää sopimusta tyyliin J-P Hytönen & JYP tai Tuukka Mäntylä & Tappara. Eli niin että Suomessa seura on SaiPa, mutta vieraissa saa silloin tällöin käydä kunhan vaan poistuu maan rajojen ulkopuolelle. Pääomia tällaiseen diiliin sitoutuminen tietysti vaatisi aika paljon, mutta toimitusjohtaja Ek voisi tässä kohdassa näyttää kykynsä ja hoitaa homman.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Valmentajahommaan liittyen kuului kevyehkö huhu, että Immonen ei välttämättä olekkaan meidän ykkösvalmentaja ensi kaudella. Tämä ei toki sulje sitä pois etteikö voisi kuulua valmennusryhmään...
Yksi SaiPan näköinen suomalaisvalmentaja Euroopassa olisi voinut olla myös R-P Lehtonen ja SaiPa kytköskin löytyisi. Italiassa valmennushommat ilmeisesti menneet aika hyvin. Jos nyt siis Wade ei olisikaan tuleva päävalmentaja.
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jumankeuta mitä huhuja. Spekuloidaan Summasella, paremmalla Koskirannalla, seuraavaksi varmaan Datsjuk etsii yksiötä Valtakadulta, kun tykkää käydä Saimaalla kalassa. Marko Ek hoitaa näille kaikille keltaista päälle.

Veikkaanpa, että Pärreäkään ei SaiPassa ensi kaudella nähdä. Taitaa Pärrellä olla roolia tarjolla Tepsissäkin, ja joukkuekin on siellä hyvässä nosteessa.

Onneksi meillä on nyt kiinnitetty vuoden diileillä näitä tulevaisuuden tähtiä, hyvä toimisto!
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Kyllähän tuo paremman Koskirannan pelaaminen Saipassa kuulostaa niin absurdilta. Ellei sitten tosiaan halua asettua Lepraan tai muuta vastaavaa perhejuttua ole taustalla. Mielellään tuollaisen tason pelaajan joukkueeseen ottaisi, mutta niin utopistista edes spekuloida moisella ajatuksella.
 

huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Veikkaanpa, että Pärreäkään ei SaiPassa ensi kaudella nähdä. Taitaa Pärrellä olla roolia tarjolla Tepsissäkin, ja joukkuekin on siellä hyvässä nosteessa.

Onneksi meillä on nyt kiinnitetty vuoden diileillä näitä tulevaisuuden tähtiä, hyvä toimisto!
HIFK 5 maalia 5v5-pelissä. Pärre ollut jäällä neljän aikana. Toki ihan ok:sti pelannut, mutta ei kyllä ole omaan silmään ollut TPS:n pakiston parhaimmistoa. Ehkä jopa negatiivisimmin melkein ollut esillä.

Tosin sopimushan ensikaudesta tosiaan SaiPaan, niin SaiPastahan tuo jatko pitkälti kiinni.
 

IlPadrino

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Milloin viimeeksi SaiPaan on ostettu valmis pistelinko? Tai valmis huippukaliiberin valmentaja? Tämän lisäksi tällä kaudella tulee varmasti talouden osalta turskaa reilusti. Miten ihmisillä voi usko riittää näihin Koskiranta/Summanen/Suikkanen huhuihin. Loppupeleissä se, että pelaaja on noussut huipulle jossain tietyssä seurassa painaa hyvin vähän vaakakupissa kun sopparia tehdään. Koskiranta on yhden Euroopan parhaan joukkueen Top2 sentteri ja parhaassa jääkiekkoilijan iässä, miksi hän tulisi SaiPaan?
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Milloin viimeeksi SaiPaan on ostettu valmis pistelinko? Tai valmis huippukaliiberin valmentaja? Tämän lisäksi tällä kaudella tulee varmasti talouden osalta turskaa reilusti. Miten ihmisillä voi usko riittää näihin Koskiranta/Summanen/Suikkanen huhuihin. Loppupeleissä se, että pelaaja on noussut huipulle jossain tietyssä seurassa painaa hyvin vähän vaakakupissa kun sopparia tehdään. Koskiranta on yhden Euroopan parhaan joukkueen Top2 sentteri ja parhaassa jääkiekkoilijan iässä, miksi hän tulisi SaiPaan?
Tuota minäkin olen ihmetellyt. Viime kauden kaltaisen katastrofin jälkeen ei varmasti tulla saamaan noin kovan tason miehiä projektiin mukaan. Viivan alle ei paljoa tainnut jäädä, joten hirveitä tuhlailuja/panostuksia tuskin tullaan näkemään. Uskottavuuden palautus ja vaikka kymppisija, niin siitä on hyvä jatkaa etiäpäin.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Ne, jotka Koskirannan saapumista edes hieman tosissaan toivovat/huutelevat:

Oletteko todella sitä mieltä, että Koskiranta haluaisi käytännössä heittää 100000-200000€ taivaan tuuliin vain siksi, että saisi olla Lappeenrannassa vuoden? Tekisittekö itse vastaavassa tilanteessa näin?
 
Ne, jotka Koskirannan saapumista edes hieman tosissaan toivovat/huutelevat:

Oletteko todella sitä mieltä, että Koskiranta haluaisi käytännössä heittää 100000-200000€ taivaan tuuliin vain siksi, että saisi olla Lappeenrannassa vuoden? Tekisittekö itse vastaavassa tilanteessa näin?
Jos vaimo käskee, niin tekisin.
Riippuu siitä onko tilillä 2.000.000€ vai 2000€ ylimääräistä... ensin mainitussa tilanteessa on helpompi totella vaimoa :-D
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voisko olla mahdollista, että SaiPan sponssit heittäisi ylimääräistä laariin? Jarno Koskiranta maajoukkuetason pelurina on kuitenkin markkina-arvoltaan merkittävä pelaaja jota voisi käyttää mainoskasvona jne.

Tuo nyt tuollainen ehkä utopistinen ajatusrakennelma, mutta kuitenkin.

Kyllähän ko. pelaajan media-arvo ois suuri, kun on tosiaan ollut mukana MM-kisoissa viime vuosina ja tehnyt hyvää jälkeä KHL:ssa ja hyvin mahdollisesti voisi olla mukana MM-kisoissa myös SaiPan pelurin ominaisuudessa. Näillä on PR-arvoa.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ne, jotka Koskirannan saapumista edes hieman tosissaan toivovat/huutelevat:

Oletteko todella sitä mieltä, että Koskiranta haluaisi käytännössä heittää 100000-200000€ taivaan tuuliin vain siksi, että saisi olla Lappeenrannassa vuoden? Tekisittekö itse vastaavassa tilanteessa näin?
No miksi ei? Niin ja miksi Koskirannan pitäisi heittää 100000-200000 taivaan tuuliin tullakseen Lappeenrantaan? Onhan näitä sponsorisoppareita olemassa. Pelasihan Lintner myös SaiPassa ilmeisesti sellaisella. Koskirannalla on kuitenkin Saipa-taustaa ja ilmeisesti asunto Lappeenrannassa, joten kytköksiä kaverilla on olemassa SaiPaan. Vaikka Koskiranta ei nyt tulisikaan niin uskoisin, että jossain vaiheessa tulee pelaamaan vielä SaiPassa ennen kuin lopettaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös