S-Kiekko 2012–2013

  • 39 004
  • 50

Johnny K

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-Kiekko,HIFK, Detroit Red Wings, SJK
Kyllä se vain niin on, että maltilla pitää eteenpäin mennä jos jotain pitempää aikoo rakentaa ja saada aikaiseksi, kaikilla ei toki kärsivällisyys riitä. Lopuksi paras tuki tässä vaiheessa S-kiekon edustukselle on, raahata se oma perse sinne hallille, ostaa pääsylippu, kahvia, makkaraa ja vaikkapa olutta kun sitäkin nykyään Sjoen hallista saa.

Olen samaa mieltä, että parasta tukea on toki tuo oman perseen hilaaminen jäähallille. Sitten siihen asiaan...
Seinäjokelainen urheilukansa on menestyksen perään, joten jokavuotinen Suomi-Sarjan jumbona oleminen ei tosiaankaan yleisöä kiinnosta. Vaikka peli olisi kuinka hyvää ei ihmiset viitsi lähteä lähteä katsomaan tappioita.
Tuo joukkueen vahvistaminen on unohdettu kokonaan nyt kolmatta vuotta putkeen, kun ollaan sarjapaikka saatu varmistettua. Eikö se olisi kaikille paljon mukavampaa, jos suomi-sarjassa pelattaisiin tiukasti kärjen tuntumassa merkityksellisiä pelejä loppuun asti. Silloin niitä perseitä raahautuisi halliinkin takuuvarmasti paljon enemmän.
Olosuhteethan tuossa hallissa ovat maksavalle yleisölle suorastaan hävettävän huonot, mutta sille asialle S-Kiekko ei yksin voi mitään. Jos katossa olevat palkit kukkivat homeesta ja yli puolista istumapaikoista ei näe koko kaukaloa, niin eihän nuo olosuhteet oikeasti pitäisi kelvata edes Suomi-Sarjatasolle.
Mut tosiaankin itsekkin toivon, että S-Kiekon valmennus saisi sen verran pelimerkkejä siihen, että se saisi joukkueen pysymään samanlaisessa lennossa kuin alkukaudesta. Suomi-Sarjassa muut jengit tulevat ainoastaan vahvistumaan, joten turhaa antaa siimaa heti muutenkin vahvoille vastustajille...
 
Suosikkijoukkue
Jokerit (jo Välilän vuosista), S-Kiekko
Pilvessäkö täällä eletään?

Missä pilvessä kiekkoihmiset täällä lakeuksilla elää? Jos tavoitteet on asetettu korkealle, pelkällä harrastelulla ja kentällisen uroteoilla ei niihin tavoitteisin päästä. Ja faktahan on se että muut yläsarjan pääsevät joukkueet vahvistavat sinne jälleen rivejään, kertokaahan nyt Lättynen ja Kyynhaakkeli mitkä ennemmin postaamassani tekstissä eivät olleet faktaa?
Kirjoiteleeko suu nyt shekkejä mitä kroppa ei pysty lunastamaan?

Luuletteko te että en jo usemman vuoden seuraamiseni aikana ole ottanut tiettyjä asioita tarkkailun alle ja etten kuulisi hallilta/kyliltä asioita joissa piilee epäkohtia? Se on myös mysteeri miksei seikkoja jotka ovat pielessä ei saisi ottaa esiin? Kieltäminen ja torjunta tulee alkoholistiltakin ensimmäisenä reaktiona esiin kun asioista oikein aletaan puhumaan. Sen jälkeen tulee viha, oletteko jo osa kritiikinherkistä toimijoista siellä?

Useana vuotenahan tappioputkeen juuttuneessa joukkueessa loppukauteen on saatu voittoja ainoastaan siinä tilanteessa kun on pelattu pelejä joilla ei ole mitään painoarvoa, vierasjoukkueet ovat tulleet pohjanmaalle kolmella kentällä, neljällä puolustajalla ja joskus jopa kakkosveskalla. Eli suomeksi, heitä ei ole siis kiinnostanut merkityksettömien pelien pelaaminen tippaakaan ja siitä on sitten revitty mehuja keskustelupalsoilla, unohtaen kertoa mikä oli vastustajan "tahtotila" ja joukkueen kokoonpanon tilanne. Herätys! Uni seis.

S-Kiekkohan on kehittänyt peliään viime vuodesta ja nuoret kaverit ovat jopa ylittäneet ajoittain itsensä sekä taitotasonsa odotuksiin nähden mutta osasyynsä hyvään menestykseen vajavaisella materiaalilla on myös pelitavalla ja taktiikalla. Aina ei voida verhoutua senkään seikan taakse että "laukaukset voitettiin mutta maalinteko on vaikeaa".. Niin, siksi se on vaikeaa kun joukkueen kärki on kapea ja kuormitettu! Vastustajan valmentajatkaan eivät ole valitettavasti apukoululaisia ja he ymmärtävät jo rostereita katsoessaan minkä ketjun peli pitää "pimentää" että voitto olisi helpommin saavutettavissa.
Seinäjokisilta tarvitsee pimentää tasan yksi ketju.

Helppoa se on sanoa että ollaan oltu hiljakseen kun on menestystä tullut, juurikin näin. Onhan tässä odoteltu, toivottu, että olisikohan tänä vuonna kaikki toisin? Hiljaa on senkin vuoksi oltu jos tämä vuosi olisi vihdoinkin se vuosi kun joukkueseen hankittaisiin vahvistuksia astetta kovempaa loppukautta varten, nyt kun on niin hienosti tämä alkukausi mennyt (ennen tätä tappioputkea)? Kuriositeettina tietenkin siis se että yläloppusarjaan päästäisiin, sehän ei ole vielä mitenkään varmaa.
Myöskin tietysti siksi olen ollut hiljaa kun paikosta ollaan saatu tarvittavat maalit aikaiseksi ja maalintekijöiden puute ja puolustuksen kapeus ei ole vielä räjähtänyt silmille. Ennen joulua joukkueiden todellinen taso ja pelaajiston laajuus tulee aina vastaan, esimerkkinä käy esimerkiksi Keupa. S-Kiekolla diagrammista on muotoutunut päinvastainen.

Muistelkaahan nyt tekijämiehet "Huddin huipentumaa" ja Suomi-sarjan mestaruutta, silloin oli joukkue joka voitti loppusarjassa, eteni finaaleihin ja voitti vielä kerran. Voin sanoa että oli yleisöä hallissa ja tunnelma katossa.
Muisti on lyhyt ja ihminen tyhmä. Muuta tähän ei voi enää lisätä.

Teidän pelaajahankinnoista/kassasta seurassa vastaavien ihmisten norsunluutorni on perustuksiltaan niin mätä että se valitettavasti pysyy pystyssä pelkästään ajatuksen voimalla. Ihmiset tulevat hallille katsomaan voittavaa jääkiekkoa ja sitä herkkua ei ole muiden vahvistuessa loppukaudeksi liiemmin tarjolla. Panostuksen kausi??
Nyt saa nauraa.

Pystyn hienosti kyllä myöntämään olevani väärässä mutta haluaisin ihan oikeasti faktoja miksei joukkuetta vahvisteta kun muutkin joukkueet sitä harjoittavat ja tulos tiedetään edellisiltä vuosilta jollei näin toimita. Onko kassavirta siis kriittinen? Miksi päätä hakataan samaan mäntyyn joka ikinen vuosi tähän aikaan? Ilman vahvistuksia tuloksena tulee olemaan viimeinen sija. Piste.

Työkalupakissani riittää vielä runsaasti aineistoa koskien aiheita liittyen S-Kiekkoon, tuohon homeongelmaan en sen kummemmin nyt lähde. Sitä on hallin rakenteista jo pois putsattu poiskin, senkin verran tiedän. Palkeissahan sitä vielä toki on, ei se niistä minnekkään lähde ja putsata ei voi koska ei aineilla pois lähde. Kuortaneellehan juuri tehtiin korskea remontti käsittääkseni juurikin kyseisen ongelman vuoksi. Ilmanvaihtohan tuossa seinäjoen hallissa on vitsi, katsomo on ollut sitä alusta lähtien.
 
Viimeksi muokattu:

Kyynhakkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Seinäjokelaaset "palloolu" joukkueet ;o)
Kaaleelle vastaan seuraavasti...
-En ole mitenkään toiminnassa mukana, katsojan roolissa kyllä.
-Kuten sanoin ilman kritiikkiä ei kehitystä synny, mulla itselläni ei oikeasti ole mitään taikatemppua miten asioita saataisiin eteenpäin, etpä sinäkään ole esittänyt "kehitysideoita" pirun kovaa arvostelua kuitenkin. Tuleekin mieleen, että mistä olet noin katkera S-Kiekolle? Olet kuitenkin jo vuosia seurannut tiettyjä asioita.
-Muistan kyllä Huddin huipentuman, kun paikalla noissa matseissa olin.
-En missään kohdin ole kieltänyt etteikö muut joukkueet vahvistaisi rivejä viimeistään kun valtakunnallinen suomi-sarja alkaa, kuten alussa mainitsin minulla ei ole tietoa S-Kiekon tilasta, tuleeko lisää äijjiä jostain vai mennäänkö näillä. Sitäkään en kiellä etteikö täsmähankinnat tekisi ns. Poikaa, ilmaiseksi tänne on turha mitään huipputimpureita haaveilla, joten eiköhän se raha sanele lopussa nämä jutut. Ostojoukkueella ei kuitenkaan tulevaisuutta voi rakentaa, tosin ei 100% omankylän pojillakaan menestystä todennäköisesti saavuteta.
 

Vähämäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-Kiekko ja Tappara futiksessa Totteham ja Leeds
S-Kiekko on ajan hermolla!

Kiitos Kyynhakkelin kommentista!
Uskon, että S-Kiekon johdolla on tilanne hallussa ja eväskori jatkoon on valmis!
Positivisuus vie asiat eteenpäin.
 

Lättynen

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-kiekko
No pilvissähän täällä eletään.

Kyllä hoiti jätkät SS-paikan tyylikäästi kotiin voittamalla RoKin ja Red Ducksin todella tiukoissa otteluissa ja ilman Sport- apuja. Hienoja otteluja molemmat ja nyt on hyvä tilanne lähteä pelaamaan Suomisarjan kärkisijoista. Väitän, että tuo joukkue pystyy haastamaan kenet vaan sarjassa.
Hallihuhutkin kertoo, että verkotkin on ollut vesillä parin pelimiehen hankkimiseksi ohuen rosterin leventämiseksi, joten kyllä nyt saa Seinäjoellakin nauttia kiekkoviihteestä.
Hyvä! Nyt saa olla muutaman päivän pilvissä ja pelata paineeton vierasturnee viikonloppuna.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit (jo Välilän vuosista), S-Kiekko
Hieno suoritus!

Hieno suoritus joukkueelta, jatkopaikka saletissa. Varsinkin Roki voitto oli maukas.

Tänään saammekin havainnollistamisen siihen faktaan että mitä tapahtuu jos "kovasta-kolmikosta" on vaikkapa kaksikin poissa. Jos vastassa on perusvarma kotijoukkue niin kyyti tulee olemaan kylmää. Toisin sanoen, turpaan tulee niin että tukka lähtee. Tästä on vissiinkin joskus ollut puhetta. Nythän sen näkee.
Nyt jos joskus olisi vähemmän peliaikaa saaneilla pelimanneilla tasonnoston paikka. Teemana - kolmosesta suoraan ykköseen?
Onko ottajia?

Hermeksen joukoissa katsellaan kiekkoliiton sivuja tämän viikonlopun ajan riipivän pelon vallassa, koska jos S-Kiekko ottaa löylyt molemmilta vastustajilta JHT+Red Ducks) niin käsittääkseni Hermes on ulkona. Jos oltaisiin Italiassa, se oli sovun paikka. Red Duckseilla tosin on hyvää miestä ottelukohtaisilla sopimuksilla joukkueessa, kelpaisi varmaan meillekkin. Kiviniemi.
Voisi jopa luulla että Suomi-sarja kiinnostaisi enemmän kuin maakuntamatkailu. Tiedä häntä sitten.

Mahtavaa kuulla että vahvistuksille on annettu vihreä valo koskien loppukautta. Nyt on edes mahdollisuus loistavaan kiekkokevääseen.
Luojan kiitos tekniikasta. Menee asiat suoraan perille, ihan ylimpään portaseen asti. Muutenhan pyörisi vain se kuuluisa pieni piiri ja sen tulokset on jo nähty. Joskus on mennyt ihan selkiin taputtelemiseksi.

"Vähämäenkin" jo lanseeraama "savolaisittain naattimisen" hetki on mielestäni vasta keväällä.
 
Viimeksi muokattu:

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Hermeksen joukoissa katsellaan kiekkoliiton sivuja tämän viikonlopun ajan riipivän pelon vallassa, koska jos S-Kiekko ottaa löylyt molemmilta vastustajilta JHT+Red Ducks) niin käsittääkseni Hermes on ulkona. Jos oltaisiin Italiassa, se oli sovun paikka.
Ei katsella.

Sen verran on luottoa, että Hermes kyllä ottaa Ahmoilta tänään kolme pistettä. Silloin on neljäs sija varmistettu. Tulospalvelua voisi kyllä seurata, koska jos S-Kiekkoa kiinnostaa pelata, yhden pisteen voisivat Junkkareilta viedä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit (jo Välilän vuosista), S-Kiekko
Ei katsella.

Sen verran on luottoa, että Hermes kyllä ottaa Ahmoilta tänään kolme pistettä. Silloin on neljäs sija varmistettu. Tulospalvelua voisi kyllä seurata, koska jos S-Kiekkoa kiinnostaa pelata, yhden pisteen voisivat Junkkareilta viedä.


S-Kiekolle kävi kylmät, 7-3. Hyvin pojat sinnittelivät kaksi erää, oli niukempi tappio mitä olisi voinut tulla. Kalajoelta ei ole helppo hakea pisteitä ykkösnipullakaan.

Ja jos jollain virkaa tekevällä on mennyt löysät pulttuun jatkoajan-postaukseni takia niin se on muutettu soveliaampaan muotoon mutta muistuttaisin että kannattaisi käyttää käytössään oleva energia johonkin muuhun kuin jatkoajan lukemiseen ja oman joukkueensa kehumiseen. Joku raja siinäkin touhussa.
Adminit tälläkin foorumilla päättää onko jokin viesti sovelias vaiko ei.
Jos menette herat saunaan, kestäkää löylyt.
En ymmärrä kuinka oikeasti käsittelisitte esimerkiksi Mestis-tason kritiikin jos tälläinen esittämäni asioiden paheksunta saa mielet matalaksi.
Piiri pieni pyörii..
 
Viimeksi muokattu:

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mahtavaa kuulla että vahvistuksille on annettu vihreä valo koskien loppukautta.

No niin..SS:n ylempi jatkosarja alkaa ensi viikonloppuna kahdella kotipelillä, Molemmat varsin voitettavissa olevia ja mikä olisikaan hienompi startti kuin kahden kotipelin päätyminen voittoon.

Hieman olen tässä huolestuneena silti seurannut toimintaa. Vihreää valoa vahvistuksille on näytetty, mutta onko mitään vahvistuksia sitten verkkoihin uinut?

Lainamies Jacob Coyle napautti ensimmäisessä SS ottelussaan mukavat tehot, mutta miten on..riittäisikö kaverin taso ylempään jatkosarjaan?

Nyt on hyvää aihioita olemassa menestymisenkin suhteen, mutta se on varma, että vaikka alkusarjassa "yhdellä" kentällä pärjättiinkin, niin ylemmässä jatkosarjassa kyyti käy kapealla materiaalilla valitettavasti jälleen kylmäksi.

Toivottavasti johdossa ollaan hereillä ja niitä vahvistuksia todellakin hankitaan.
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hiljaista taitaa olla ja olisko meininkinä vain kärkkyä noita Sport apuja yksittäisiin peleihin?

Alkupelit ainakin noudattanut tuttua kaavaa edellisvuosilta, tukkaan on tullut ja tuskin helpottaa jatkossakaan, Red Ducksien kanssa tulee vielä tiukka kilpailu sarjan peränpitäjän tittelistä.

Edellisen kirjoitukseni (3.12) aikoihin vielä elättelin toiveita, että jokin olisi menneistä kausista opittu, mutta turha toivo.

Puuhastelua edelleen. Mikään ei viittaa puheiden lisäksi siihen, että Mestis olisi tulevaisuudessa realistinen tavoite.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hiljaista taitaa olla ja olisko meininkinä vain kärkkyä noita Sport apuja yksittäisiin peleihin?

Östman ja Fagerhed ovat S-Kiekon mukana ainakin tämän viikon. Sportilla tällä hetkellä 19 sopimushyökkääjää, joten uskon, että 2 hyökkääjää (Östman ja Pitkäjärvi?) jatkaa S-Kiekossa tammikuun jälkeen. Puolustukseen saattaa tulla Kankaanpää, jos Sportin terveystilanne on hyvä ja lisää hankintoja on sille osastolle tulossa.
 

Kyynhakkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Seinäjokelaaset "palloolu" joukkueet ;o)
S-Kiekko - Red Ducks 2-5

Eipä tässä ihmeempiä raportteja viitsi kirjoitella, oli tuo tämän illan esitys kotijoukkueelta sellaista jöötiä, että. Tukevasti ollaan karsijan paikalla, pelejä on toki jäljellä vaikka kuinka, mutta jos ja kun tavoitteena on varmistaa suoraan paikka ensikauden Suomi-Sarjaan niin voittoja on vain alettava tulemaan. Huono vaihe siis menossa, mutta ei nyt vielä ristiinnaulita ketään vaikka aina asiantunteva päätykatsomo jo ehdottikin mm. Valmentajan vaihtamista.
 

Johnny K

Jäsen
Suosikkijoukkue
S-Kiekko,HIFK, Detroit Red Wings, SJK
Jotenkin alkaa näyttämään taas niin tutulta S-Kiekon taipaleelta suomi-sarjassa. Turpaan tulee jatkuvalla syötöllä ja mitään ei tapahdu... Ihan kuin kaksi edellistäkin kautta. Nyt on luvattu uusia pelaajia, mutta eipä näy ei.
Ei tarvi ainakaan ihmetellä, kun ihmiset naureskelevat julkisesti Mestis tavoitteille vuonna se ja tämä.
Ei kyllä valitettavasti hyvälle näytä nyt eikä tulevaisuuskaan.
 

Kyynhakkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Seinäjokelaaset "palloolu" joukkueet ;o)
Niin kauas pisteet karkaavat.... Vai mitä se Rauli Badding lauleskeli? Nyt koetellaan jo penkkiurheilijankin persettä ja sietokykyä. Yritetääs vielä poijjaat, mennään tuon suon yli, että heilahtaa... Alkaa olemaan hyvät neuvot kalliit jos aiotaan Suomi sarjaa ensikaudellakin Seinäjoella lätkiä. Jospa se apina tuolla tulevalla vieraspeli kiertueella sitten saatais tippumaan.
 
Viimeksi muokattu:

Kyynhakkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Seinäjokelaaset "palloolu" joukkueet ;o)
S-Kiekko - Uutiset
Nicklas Hudd palaa Seinäjoelle. SHT:n Suomi-Sarjan mestaruuteen valmentanut Nikke tekee siis paluun. Tästä on nyt todettava se, että seurajohto on reagoinut tilanteeseen ja hyvä niin! Joukkuetta ei voi vaihtaa jne.....
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
S-Kiekko - Uutiset
Nicklas Hudd palaa Seinäjoelle.

Tämä saattaa kyllä toimiakin. Toivotaan ainakin niin. Olisihan S-kiekko kyllä entiselläänkin Rokilta pisteet vienyt. Toivottavasti joukkue saa tästä potkua tekemisiinsä ja vie pisteitä muiltakin joukkueilta. S-kiekko ei ole niin huono kuin sarjataulukko osoittaa.
 

Kyynhakkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Seinäjokelaaset "palloolu" joukkueet ;o)
Halloo, onko S-Kiekon toimistolla vielä valot päällä ja faksi kuumana??
Toivottavasti nyt jotain positiivistä tapahtuu kun tahmea tammikuu on kohta takanapäin. Jos pahin skenaario toteutuu, joka siis on, että ollaan karsinnoissa ja siellä vielä tulee tukkaan, niin II divari kutsuu ja uusin sarjamuodoin sieltä voipi olla kovan työn takana päästä Suomi-sarjaan, saati nyt Mestikseen. Toivottavasti kuitenkin ensikaudella(kin) Seinäjoella Suomi-sarjaa lätkitään, muussa tapauksessa se on valitettavasti good bye.
Tarkennuksena vielä, takkia ei olla käännetty, pakko vaan on myöntää, että usko on ollut koetuksella kun S-Kiekon matkaa varsinaisessa Suomi-sarjassa on katsellut.
 

ex-kuusamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi ja Tappara
Hiljaiseksi on mennyt tämä ketju, vaikka viime aikaisissa peleissä on pistepussi karttunut mukavasti.

Toivotaan myös tälle päivälle pistepussiin pisteitä, mitä enemmän sitä parempi :)
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Toivotaan myös tälle päivälle pistepussiin pisteitä, mitä enemmän sitä parempi :)

Nolla pistettä eikä edes mitään mahdollisuutta; niin ylivoimainen KeuPa oli. Mutta hieno putki - joka siis tänään katkesi - S-Kiekolla oli. Nousu sarjan hänniltä selkeästi ensi kauden Suomi-sarjan joukkueeksi parissa viikossa on kyllä hatunnoston arvoinen suoritus. Arvostan! Ja aivan erityisesti se TuusKin kaataminen lämmittää kuin jallu pakkasella.
 

ex-kuusamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi ja Tappara
Hienoa S-Kiekko, hoitakaa mahd. monta peliä viel kotiin, niin pääsette ens kaudella myös pelaamaan ss:ää.
 

Kyynhakkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Seinäjokelaaset "palloolu" joukkueet ;o)
Hiljaiseksi on mennyt tämä ketju
Täällä myhäillään tyytyväisyydestä kun karsintaviivan päälle on päästy. Ei vaan, päävalmentajaa Ilkan lehtijutusta lainaten, Helvetinmoiselta takamatkalta lähdimme loppukauteen, mutta nyt ei auta jäädä ihmettelemään. Ravi jatkuu, Hudd sanaili. Eli, lukko on onneksi saatu aukeamaan ja loppukausi painetaan niin, että karsinnat voi jättää muiden huoleksi, tämä on siis tavoite. Ja, helposti voi myöntää, että tällähetkellä hyvältä näyttää. Päivän Ilkassa oli juttua eilisestä KeuPa HT pelistä, jossa Hudd myönsi joukkueen olleen väsynyt lauantain PYRY pelistä ja KeuPan olleen selkeästi tälläkertaa parempi. Jälkiviisaana on aina helppo olla ja nyt voi todeta, että Savoilaiselle olisi pitänyt antaa jo aikaa sitten kenkää. Tässä olisikin taas jollekkin tutkijalle töitä, miten jokin valmentaja saa joukkueen pelaamaan, toinen taas ei. S-Kiekon tapauksessa pelaaja liikennettä ei siis tapahtunut tms. Ainoastaan pääkäskijä vaihtui.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Tässä olisikin taas jollekkin tutkijalle töitä, miten jokin valmentaja saa joukkueen pelaamaan, toinen taas ei.

Tässä mitään tutkijoita tarvita. Kokemuksesta voin sanoa, että ei se aina miestä vaihtamalla parane, mutta jollakin se vain alkaa peli luistamaan. S-Kiekolla valmentajan vaihto on ollut onnistunut veto. Mielenkiinnolla voi seurata kuinka Tuuskille käy valmentajan vaihdon kanssa. Kaikki 2 peliä ovat hävinneet ja kolmas kerta toden sanoo kannattiko siellä miestä vaihtaa, epäilen.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Tämä saattaa kyllä toimiakin. Toivotaan ainakin niin. Olisihan S-kiekko kyllä entiselläänkin Rokilta pisteet vienyt. Toivottavasti joukkue saa tästä potkua tekemisiinsä ja vie pisteitä muiltakin joukkueilta. S-kiekko ei ole niin huono kuin sarjataulukko osoittaa.


Tällä tavalla se Ellu tiesi jo 18 tammikuuta. Vielä muutama piste ja S-Kiekolla paikka ensi kaudelle Suomisarjaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös