Jotkut eivät piittaa väärennyksistä. Tykkäät ilmeisesti myös tietokoneiden tekemästä taiteesta.
Jos se olisi oikeasti hieno, mitä väliä sillä on kuka tai mikä sen olisi maalannut? Vastaan siis kyllä.
Onko se huonompaa tuuria, että kuolee esim. auto-onnettomuudessa tai terrori-iskussa kuin että ei olisi syntynyt ollenkaan? Riippuu kai miten asiaa haluaa tarkastella...
"Me kuolemme, ja olemme siksi onnekkaat. Useimmat ihmiset eivät kuole koskaan, koska he eivät synny koskaan. Heitä, jotka olisivat voineet olla täällä paikallani mutta jotka eivät koskaan näe päivänvaloa, on enemmän kuin hiekanjyviä Saharassa. Näiden syntymättömien henkien joukossa on suurempia runoilijoita kuin Keats, suurempia tieteilijöitä kuin Newton. Tiedämme tämän, koska DNA:n yhdistelmien sallima ihmisten joukko on valtaisasti lukuisampi kuin syntyneiden ihmisten joukko. Näiden mykistävien todennäköisyyksien edessä sinä ja minä kaikessa tavallisuudessamme olemme täällä. Kuinka me, syntymän arpajaisissa kaikki todennäköisyydet voittaneet etuoikeutetut harvat julkeamme valittaa väistämätöntä paluutamme aikaisempaan tilaan, josta valtaisa enemmistö ei ole koskaan noussut?" (Richard Dawkins)
Tästä täysin samaa mieltä, itse en vain raportointinappulaa käytä, vaikka joku kirjoittelisikin täysin ohi aiheen. Saattaisi kyllä pelastaa ketjun.Tämä oli minusta virkistävän mielenkiintoinen keskustelunalku tällä palstalla. Olisi minusta mukavaa jos tämä ei menisi samanlaiseksi jankkaamiseksi kuin suurin osa muista vapaan puolen ketjuista.
@Morgoth; syntymä, elämä ja kuolema ovat kaikki olennainen osa elämää. Se, milloin mitäkin tapahtuu ei ole sattumaa, vaan välttämättömyyttä kunkin olosuhteen vallitessa.
Tämä oli minusta virkistävän mielenkiintoinen keskustelunalku tällä palstalla. Olisi minusta mukavaa jos tämä ei menisi samanlaiseksi jankkaamiseksi kuin suurin osa muista vapaan puolen ketjuista.
Tulee mieleen esimerkiksi sodat ja miten monet sodassa olleet ovat pohtineet sitä että miksi juuri he ovat hääneet henkiin? Muistan joskus jonkun japanilaisen hävittäjälentäjän tätä pohtineen jossain dokumentissa kyynel silmässä, että miksi juuri hän oli yksi todella harvoista joka säilyi hengissä? Kaikilla niillä nuorilla miehillä olisi ollut koko elämä edessään ja tuo asia oli vainonnut häntä aina vanhuuteen asti. Mielenkiintoinen kysymys koska minusta kun tuon kysymyksen asettaa itselleen niin ymmärtää sen syvyyden. Monet sotilaat tarjoavat tähän sen vastauksen että ovat olleet jumalan suojeluksessa ja mikäs minä olen sitä uskomusta heiltä pois ottamaan. Vaikkakaan en usko siihen että jumala olisi juuri heitä sattunut rakastamaan sen verran paljon että on sallinut muiden kuolevan, mutta juuri näiden harvojen jäävän henkiin.Sellaista olen usein miettinyt, että onko mahdollista, että jollakin ihmisellä on "huonompi tuuri" kuin toisella. Yleisesti elämässä. Johtuuko tämä koettu huono tuuri aina kyseisen ihmisen omasta toiminnasta tai asenteista vai onko mahdollista, että yksi ihmisielämä ei ole tarpeeksi pitkä otanta tasoittaakseen eroja ns. satunnaisissa tapahtumissa?
Tulee mieleen paljon hoettu "kyllä ne pitkässä juoksussa menee tasan" -kommentti tuomarivirheistä jääkiekossa. Mikä on tämä pitkä juoksu, jonka aikana tuomarivirheet (ja huono tai hyvä tuuri) menee tasan? Riittääkö yksi runkosarja vai tarvitaanko enemmän? Vai ovatko nämä aina kohteesta riippuvaisia asioita?
Erinomainen avaus, kiitokset! Ei oikein tässä helvetillisessä flunssassa jaksa kovin koherentisti pohtia, mutta sen mainitsen että olen ollut aina hyvin kiinnostunut satunnaisuudesta historiassa, sen määrittelystä ja merkityksestä. Ensimmäisinä opiskeluvuosina käytiin tulisia väittelyitä asiasta, mikä olennaisesti liittyy myös ajatukseen historiallisen prosessin kausaalisuudesta. Mutta hyvin hankala aihe keskustella: määritelmät ovat vaikeita, matemaattisen lähestymistavan käyttö käytännössä mahdotonta jne. jne. Täydellisen ja epätäydellisen datan suhde toisiinsa reaalimaailmassa on omalaatuinen, toisaalta puhumme puhtaasti eksakteista kysymyksistä, toisaalta meidän näkökulmastamme lähes mutu-tiedosta... Kiehtova aihepiiri!
Sitä kun on taipuvainen uskomaan ns. Murphyn lakiin, niin on aika vaikea selittää itselleen miten on kahdesti varjeltunut erittäin suurella todennäköisyydellä vakavaan loukkaantumiseen tai kuolemaan johtaneelta onnettomuudelta sillä, että juuri ennen vaaratilannetta on tullut toimineeksi poikkeuksellisesti suhteessa omiin tapoihinsa. Kummallakin kerralla itse vaaratilanteen aiheuttaja oli joku muu kuin itse ja omalla toiminnalla vaaraa ei olisi voinut estää. Omiin yliluonnollisiin kykyihin en usko, joten pidän jonkinlaista ulkopuolista suojelua todennäköisempänä selityksenä.
...
Vaarana johdatususkossa on se, että antaa itselleen luvan tehdä elämässään joitain ratkaisuja siksi, että uskoo niin olevan johdatettu. Sitä virhettä pyrin välttämään ja toimimaan rationaalisesti. Johdatususko ei ole lupa tyhmyyteen, riskeihin, itsekkyyteen, impulsiivisuuteen tai paremmuuden tunteeseen. Oikein "käytettynä" se palvelee ihmisyyttä, auttaa auttamaan ja pitää nöyränä mutta toisaalta muistuttaa oman elämän ainutlaatuisuudesta.
Tämä ilmiö tulee usein esiin todennäköisyyksistä keskusteltaessa: on aivan ihmeellisiä yhteensattumia, joiden todennäköisyys on suorastaan naurettavan pieni, käytännössä olematon. Yksilön näkökulmasta sellaisille ei helpolla löydy rationaalista selitystä - mutta jos ajattelemmekin joukon näkökulmasta: meitä on seitsemän miljardia ihmistä planeetalla sangen kaoottisesti poukkoilemassa ja mystistä ja selittämätöntä olisi, jos täällä ei esiintyisi yksilötasolla äärimmäisen epätodennäköisiä ja epäuskottavia yhteensattumia.
Onko se sitä? Eikö heittäjä voi valita useitakin heiton ominaisuuksia?
Tietysti jos pitää heittäjää itsessään (biologisena) robottina, niin sitten.
Toki. Joku aika sitten havahduin siihen, että on erittäin todennäköistä että jokaiselle sattuu elämässään jotain erittäin epätodennäköistä.
Joka tapauksessa olen täysin varma siitä, että minun henkilökohtainen elämäni johdatususkoisena on parempaa kuin vaihtoehtotodellusuudessa. Edelleen olen vakuuttunut siitä, että vaikutukseni (universumin mittakaavassa minimaalinen) maailmaan on tällaisena myönteisempi kuin syvimmässä itsessäni olevien mekanismien rikkoneena. Käytännössä sanottuna, nyt siteeraan Ville Niemistä, minulla on paremmat mahdollisuudet säilyttää "hyvät aikeet ja korkea moraali" analyyttisyyteen pyrkivänä johdatususkoisena.
Tässä mysteeri:
Kerran pelattiin kavereiden kanssa jotain Barcan pelin voittajavetoa (? - ensimmäisen maalintekijä per puolisko). Pelasimme kaikenlaisia yhdistelmiä, mutta Decon kohdalla ei ollut rastia kummallekaan puoliskolle, mutta niin vain Deco jostain syystä tulostui lappuselle. Kaverit jo reklamoivat korottunutta hintaa ja väärää merkintää ja halusivat perua lapun, mutta sanoin että pakko se Deco on siellä pitää, kun on sinne jostain johdatuksella tupsahtanut. Ja näin siinä sitten kävi, Deco juuri sen puoliskon maalin törkkäsi (pilkulta), johon haamumerkintä oli lapulle tullut. Ei nyt mitään mullistavia, mutta joitain satasia tuosta tuli per mieheen. Selittäkääpä tämä kestävällä tavalla. Ei onnistu.
Jotta satunnaisuuden määritelmä on merkityksellinen, siinä on tuo sana "yleensä". Mutta miten satunnaisuus voi edes milloinkaan tarkoittaa jotain? Jos satunnaisuus olisi aidosti satunnaista, se vain olisi. On siis oltava muutakin, merkitys.Satunnaisuus tarkoittaa yleensä tarkoituksen ja säännönmukaisuuden puutetta.
Maailma on siis mielestäsi deterministinen eli tietystä lähtötilanteesta seuraa aina vääjämättä sama lopputulos? Satunnaisuus on vain sitä, että lähtötilat eivät koskaan ole täysin samat. Tuo taas ei päde, jos asioita tarkastellaan kvanttifysiikan mittakaavassa. Pelkästään kulloisenkin tilan määrittäminen on itseasiassa varsin epämääräistä tuolla tasolla tarkastellessa asioita. Meidän makromaailmassa asiat näyttävät paljon järjestelmälliseltä, mutta jollakin syvemmällä tasolla asia ei todellakaan ole näin. Mielestäni tuo ristiriita on varsin mielenkiintoinen tai siihen en osaa mitään sanoa kuin ihmetellä. Toki kai arkisen todellisuuden kannalta tuota tasoa ei tarvitse huomioida. Mutta mistä sattuma on lähtöisin niin sen on pakko kummuta jotenkin tuolta, jos ei tuon allakin sitten ole jotain syvällisempää todellisuutta......
Sellaista olen usein miettinyt, että onko mahdollista, että jollakin ihmisellä on "huonompi tuuri" kuin toisella. Yleisesti elämässä. Johtuuko tämä koettu huono tuuri aina kyseisen ihmisen omasta toiminnasta tai asenteista vai onko mahdollista, että yksi ihmiselämä ei ole tarpeeksi pitkä otanta tasoittaakseen eroja ns. satunnaisissa tapahtumissa? Jos kaikki ihmiset eläisivät vaikka 500 vuotta, menisivätkö hyvän ja huonon tuurin tapahtumat kaikilla suurin piirtein tasan vai olisiko tällöinkin ihmisiä, joista tuntuisi, että heillä on huonompi tuuri kuin naapurilla?
Tulee mieleen esimerkiksi sodat ja miten monet sodassa olleet ovat pohtineet sitä että miksi juuri he ovat hääneet henkiin? Muistan joskus jonkun japanilaisen hävittäjälentäjän tätä pohtineen jossain dokumentissa kyynel silmässä, että miksi juuri hän oli yksi todella harvoista joka säilyi hengissä? Kaikilla niillä nuorilla miehillä olisi ollut koko elämä edessään ja tuo asia oli vainonnut häntä aina vanhuuteen asti. Mielenkiintoinen kysymys koska minusta kun tuon kysymyksen asettaa itselleen niin ymmärtää sen syvyyden. Monet sotilaat tarjoavat tähän sen vastauksen että ovat olleet jumalan suojeluksessa ja mikäs minä olen sitä uskomusta heiltä pois ottamaan. Vaikkakaan en usko siihen että jumala olisi juuri heitä sattunut rakastamaan sen verran paljon että on sallinut muiden kuolevan, mutta juuri näiden harvojen jäävän henkiin.
Ja tulee ihan tästä läheltä yksi esimerkki mieleen, joka on ihan tositarina. Vaarini on kertonut sota-ajoilta tämmöistä että olivat olleet jonkun kiven päällä istumassa kaverinsa kanssa. Oli sitten alkanut tykistökeskitys jonka vuoksi olivat maastoutuneet. Vaari toiselle puolelle kiveä ja kaveri toiselle puolelle kiveä. Kun keskitys oli ohi, ei siitä kaverista ollut ilmeisesti kuin riekaleet jäljellä. Tätä on tullut joskus mietittyä että miten pienestä se olisi kiinni että ei minuakaan olisi olemassa, jos vaari olisi hypännyt toiselle puolelle kiveä. Osasiko hän sitten jotenkin aavistaa joillain tiedostamattomilla vaistoillaan että kummalle puolelle hypätä vai oliko kyse vain ihan puhtaasta sattumasta? Vai oliko kyseessä ihan vain niin käytännönläheinen juttu että vaari oli ennalta katsonut että jos keskitys tulee, niin kumpa puoli kivestä tarjoaa paremman suojan ja hypännyt sitten sinne? Näin pienestä asiasta saa todella monikulmaisen ja mielenkiintoisen pohdinnan aiheen minusta.
Samaa mietin joskus vuosia sitten, kun pelasin pokeria (huonohkolla menestyksellä toki ja myönnän että lopulta olin surkea pelaaja). Mikä määrä pelattuja käsiä tarpeeksi, että huono ja hyvä tuuri lopulta menevät tasan ja mikä merkitystä taidolla on lopulta. Paljonko kassaan jää loputa rahaa vaikuttaa myös paljon miten niissä käsissä käy, jossa pelataan isosta potista. Montako tuollaista kättä pelaat urasi aikana, vaikka jokaisessa olisit 80-20 suosikki niin saatat silti hävitä ne kaikki ja tulos mennä pakkasella. Varianssia joo, mutta riittääkö rajallinen määrä käsiä ja rahaa kuitenkaan tasoittamaan nuo?
Kiitos loistavasta avauksesta. Yritän pysyä ainakin vielä omakohtaisten asioiden äärellä, vaikka sattuman vaikutukset historiaan ja talouteen ovat kiinnostava aihe.Mitä sinä ajattelet sattumasta ja miten sen koet? Onko sinusta sattuman merkityksellisin läsnäolo elämässäsi lauantain lottoarvonta, vai kenties arkiset yllätykset? Sana on vapaa.
Minua kiinnostavat erityisesti raportit, joissa kerrotaan ettei jotain ole tapahtunut, sillä tunnemme tunnetut tunnetut - asiat jotka tiedämme. On olemassa myös tunnettuja tuntemattomia - asioita joiden tiedämme olevan meille tuntemattomia. Lisäksi ovat tuntemattomat tuntemattomat - asiat joiden tuntemattomuuta emme tiedosta. Jos tarkastelemme maamme ja muiden vapaiden maiden historian kautta, viimeksi mainittuun kategoriaan kuuluneet ovat olleet niitä vaikeimpia.
Random walk tosiaan sopii hyvin hakemaani ajatukseen. Itse olin jotenkin enemmän suurten lukujen lain ja otoskoon kasvaessa odotusarvoa kohti supistumisen maailmassa, vaikka se ei tarkemmalla ajattelulla sovi lainkaan tällaiseen ihmisten elämissä tapahtuvien "satunnaisuuksien" pohdiskeluun. Niillä kun ei varmaankaan ole mitään yhteistä odotusarvoa, jota kohti supistua?@BileTooth : Katso myös Random walk - Wikipedia
Kuva havainnollistaa pointtiani selkeästi. Kahdeksan satunnaiskulkua (samoilla todennäköisyysjakaumilla) lähtee liikkeelle samasta pisteestä, mutta ääripäiden ero vain kasvaa ajan myötä sen sijaan että tasoittuisi.
Pokerissa käsittääkseni pelaajan hyvyys tulee esiin vasta tuhansien käsien perusteella. Uskomattoman pitkään voi pelata hyvin tappiollisesti ja huonosti voitollisesti. Varmaan moni hyväkin pelaaja lopettaa huonon tuurin vuoksi alkuvaiheessa uraansa. Ei minulla ainakaan riittäisi usko omaan erinomaisuuteeni jos ottaisin jatkuvasti takkiin.
Random walk tosiaan sopii hyvin hakemaani ajatukseen. Itse olin jotenkin enemmän suurten lukujen lain ja otoskoon kasvaessa odotusarvoa kohti supistumisen maailmassa, vaikka se ei tarkemmalla ajattelulla sovi lainkaan tällaiseen ihmisten elämissä tapahtuvien "satunnaisuuksien" pohdiskeluun. Niillä kun ei varmaankaan ole mitään yhteistä odotusarvoa, jota kohti supistua?
Stokastisten prosessien syvällinen ymmärtäminen ja soveltaminen on aina asiaa opiskellessa jäänyt itselleni todella pintapuoleiseksi. Esimerkiksi Markovin ketjut, Monte Carlo -simulaatiot ja niillä mallintaminen ovat aina jääneet vähän hämärän varjoon. Vaatisi varmaan vahvempaa matemaattista osaamista ja kunnollista perehtymistä.edit: Selostus sen verran sekavaa, että kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa. Linkki johtaa kuvaan kyseisen prosessin realisaatioista. Kuten näkyy, odotusarvo pysyy samana, mutta varianssi kasvaa mitä pidemmäs mennään. https://i.stack.imgur.com/WWvgY.png Minun käyttämässäni yksinkertaistetussa esimerkissä voi ajatella käyrien kuvaavan yksittäisen henkilön varallisuutta. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä suurempi on varallisuusero kuvitteellisen yhteiskunnan rikkaimman ja köyhimmän välillä, vaikka prosessia ohjaa sama todennäköisyysjakauma.
Kiitokset ja paranemisia! Olette varmasti aiheen peranneet läpikotaisin, enkä nyt keksi siitä kovin järkevää sanottavaa. Ensimmäisenä tuli kuitenkin mieleen ajatus, että vaikka oletettaisiin pohjalle itse historiallisen prosessin olevan täysin kausaalinen, meidän kuvaamme siitä ei kuitenkaan sellaisena voisi pitää. Tämä johtuu siitä, että kuvamme historiasta on hyvin epävarma ja epätarkka. Näin ollen, siinäkin tapauksessa että historian todellisuus on kausaalinen, ei historiallinen prosessi episteemisessä mielessä ole vailla satunnaisuutta.
Stokastisten prosessien syvällinen ymmärtäminen ja soveltaminen on aina asiaa opiskellessa jäänyt itselleni todella pintapuoleiseksi. Esimerkiksi Markovin ketjut, Monte Carlo -simulaatiot ja niillä mallintaminen ovat aina jääneet vähän hämärän varjoon. Vaatisi varmaan vahvempaa matemaattista osaamista ja kunnollista perehtymistä.
Voi siis olla kyse vain heikosta ymmärryksestä, mutta kuvaako random walk -prosessi millään tapaa ihmisten elinkaaren aikana tapahtuvien satunnaisten tekijoiden vaikutuksia? Onko seuraava havainto aina riippuvainen edellisestä ja kuinka paljon ihminen voi itse toiminnallaan vaikuttaa omaan satunnaisuudelle altistumisen määräänsä tai satunnaisten tapahtumien seurauksiin?