Rumat peliasut

  • 4 884
  • 19

rossoblu

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Toimitusjohtaja Matikaisen kyvyistä pelaajamarkkinoilla voi olla montaa mieltä, mutta ainakin yhdessä asiassa hän on onnistunut kiistatta. HIFK:n pelipaita ja peliasu ovat rumentuneet koko ajan kiihtyvällä vauhdilla.

Toisen mainoksen tuominen pelipaitaan oli jo sinänsä rikos, mutta pahemmaksi sen tekee ennalta arvattava jälkiseuraus: lisää mainoksia ympäri peliasua parhaaseen SM-liigatyyliin. Ei riittänyt, että housuihin hankittiin mainokset, jotka taatusti erottuvat värityksellään. Ei riittänyt, että kypäriin liimattiin taatusti erottuvat upeasti kiiltävät tarrat. Piti vielä saada paidan selkämyksiin uudet mainokset, joiden tietenkin täytyy olla väritykseltään paitaan sopimattomia. Lisäksi ne rikkovat mukavasti sääntöä, jonka mukaan koko joukkueella on yhtenäinen peliasu.

Paljon on toki vielä tekemistä; pelaajittain vaihtuvat mainokset, mainokset hartioihin ja nimet alas häiritsemästä, lisää värejä paidan etu- ja takapuolelle. Mutta eiköhän Pentti hoida vielä tämänkin asian kuntoon...
 
Janos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Vaikka paitamme on kieltämättä rumentunut tämän vuosituhannen alusta, ei se siltikään ruma ole. Edelleen liigan kärkikastia. Dna sopii koht. hyvin paitaan. Kypärät eniten nyt ehkä kaipaa muutosta. Vaihtakaa ne entisiin!! Muuten olen tyyytyväinen
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valitettavasti asuissa on taannuttu.

Nykyistä kypärää valmistetaan myös punaisena
http://en.ccmsports.com/catalog/view_prod.php?d=3&p=49&cat1=3&cat2=18&cat3=&s=11

johon Koffin logo kävisi valkoisena suoraan ja huomioarvo olisi hyvä. Nykyinen sininen, jossa on punainen kehys valkoisella tereellä ja kirjaimilla on vähän monimutkaisen näköinen.

Uuden selkämainokset vaikuttaavat tekeleiltä. Osalla Cumulus ja osalla ''se mistä ei saa mitään selvää''. Mikä se muuten on? Helvetin epätasapainoinen toteutus.

Giganttihan on satsannut tänä vuonna useampaan seuraan. Heidän väreistä ei saa hyvännäköistä oikein millään, niin räikeä on se vihreä. Onneksi toteutus on parempi. Pystyssä housun sivulla se näyttää jopa raidalta.

DNA istuu kokonaisuuteen ihan hyvin. Ratkaisua on selvästi mietitty paperilla verrattuna Cumulukseen ja siihen mikä lie'hen.

Koff on omassa sarjassaan. Ammattilaisen näköinen toteutus, erottuva ja viimeistelty. Sopii kiistatta erittäin hyvin.

Toivottavasti nyt toteutetut ovat vain väliaikainen taantuma ja esim ensi kauden toteutus mietitään huolellisesti. IFKlla on ollut aina harmooninen peliasu. Siitä asiasta ei ole syytä tinkiä jatkossakaan.
 
Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
Viestin lähetti rossoblu

Paljon on toki vielä tekemistä; pelaajittain vaihtuvat mainokset, mainokset hartioihin ja nimet alas häiritsemästä, lisää värejä paidan etu- ja takapuolelle. Mutta eiköhän Pentti hoida vielä tämänkin asian kuntoon...

Penaa voi osoittaa sormella monesta asiasta tällä kaudella, mutta tästä alaselän mainoksesta mielestäni ei. Tai tietysti voi, mutta silloin pitää syyttää myös pelaajabudjetin nostamisesta. Kuten kaikki tietävät, IFK:n palkkabudjetti kuluvalle kaudelle on noin 2 miljoonaa euroa. Katsojamäärä valahti pakkaselle ja paljon pitää tapahtua pelissä, ennen kuin se saadaan pysyvästi takaisin 6500 päälle. Nämä Cumulus- ja Kameli(?)-mainokset ovat kuitenkin aika huomaamattomia ja usein katoavat paidan ryppyjen sekaan...
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vanhat sukatkin, jotka vaihdettiin pari viikkoa sitten pois, olivat makeemman näköiset, mutta onhan tuo kales muuten ihan ok näköinen sponssi. Ainakin jos Povoon vertaa.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Viestin lähetti rossoblu
Paljon on toki vielä tekemistä; pelaajittain vaihtuvat mainokset, mainokset hartioihin ja nimet alas häiritsemästä

Käsittääkseni SM-liigan säännöt määrittelevät viime kaudesta alkaen, että pelaajan nimen on oltava numeron yläpuolella. Ainakaan yhdelläkään liigajoukkueella se ei numeron alla ole enää pariin kauteen ollut, vaikka vielä kaudella 2000-01 oli useammallakin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehdottaisin HIFK:lle mallin ottamista NHL:sta missä monilla joukkueilla on ns. alternative jersey, eli siis kolmas pelipaita erilaisilla logoilla ja väreillä. Motiivina on siellä tietysti fanitavaran myynnin lisääminen ja sopii siten hyvin myös kaupallistuneelle HIFK:lle ja Pentille.

Oma ehdotukseni kolmanneksi pelipaidaksi olisi 100v. juhlaottelussa käytetyt 50-luvun paidat. Nyky-HIFK ei ole koskaan näyttänyt niin hyvältä.
 
kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Viestin lähetti Sledge Hammer!
Oma ehdotukseni kolmanneksi pelipaidaksi olisi 100v. juhlaottelussa käytetyt 50-luvun paidat. Nyky-HIFK ei ole koskaan näyttänyt niin hyvältä.

Asiaa. Tai kelpaisi sellainenkin paita, jossa on perinteinen kilpi-logo edessä ja IFK-tähti olkapäällä. Muuten väritys ja raidat voisivat olla, kuten myynnissä olevissa fanipaidoissa.

Mainokset pois tai pieniksi ja tyylikkäiksi. Miten paljon mainoksen koko edes vaikuttaa niiden tehoon? Eikö pieni ja tyylikäs anna positiivisemman kuvan kuin iso, joka yrittää tuputtaa asiaansa ja viedä pääosan?
 
Viimeksi muokattu:

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Viestin lähetti punatähti
Asiaa. Tai kelpaisi sellainenkin paita, jossa on perinteinen kilpi-logo edessä ja IFK-tähti olkapäällä. Muuten väritys ja raidat voisivat olla, kuten myynnissä olevissa fanipaidoissa.

Pilkunnysväämistä hiukan: Se perinteinen punainen paita isolla kilpilogolla olisi upea, mutta niitä nelisakaraisia valkoisia tähtiä on siellä olkapäillä yhteensä KUUSI KAPPALETTA.
 
Janos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Viestin lähetti Juha Salminen
Olenko väärässä?
Käsittääkseni olet. 90-luvulla ajauduttiin muistaakseni sellaiseen tilanteeseen jossa lätkä-IFK olis joutunut maksamaan emo-IFK:lle huikean summan (miljoonissa liikuttiin), mikäli kilpilogoa oltaisiin käytetty. Sitten otettiin tuo "Let's play hockey"- tähti pariksi kaudeksi, ja 96 tarjoiltiin taas halvalla kilpilogoa, mutta silloin kehiteltiin tämä nykyinen petologo. Vanha kilpilogo löytyy edelleen IFK-paidasta, olkapään kohdalta.
 
Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
J.Salminen ja Janos....

Kuten Janos jo tuossa edellä kertoikin, niin MITÄÄN (anteeksi että taas HUUSIN) estettä ei ole perinteikkään kilpilogon käyttämiselle pelipaidoissa.

Fanit suurelta osin rahoittavat IFK:n touhuja. Joku toinenkin jo ihmetteli ennen minua, että miksei IFK NHL-tyyliin ota käyttöön kauden aikana peleissä useampia "alternative" paitoja? PENTTI HERÄTYS! Jos joku faneille myytävä vaihtoehtopaitamalli olisi replica 1970-1980 luvun mestareiden kostyymeistä tyyliin iso vaakunalogo keskellä rintaa, kuusi nelisakaraista tähteä olkapäissä ja ne sinivalkoiset raidat OIKEILLA paikoillaan, niin väittäisin että tavara vietäisiin käsistä nopeesti. Meikäläinen ilmestyisi hetioitis peliin Stig Wetzellin # 1-paidassa ja banaani povarissa. Cool!
 
werther

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: J.Salminen ja Janos....

Viestin lähetti Predator

Tänne heti!!! Minullekkin kilpilogolla varustettu #1-paita. Ja # 3. Saisivat julkaista koe-erän noita vanhoja paitoja. Jos kauppa kävisi, niin hyvä. Jos ei, niin huono, mutta tuskin siitä niin paljon turskaa tulisi, että se tuntuisi HIFK:n budjetissa. Pitäisiköhän ryhtyä keräämäämään adressia lähetettäväksi toimistolle?
 
Carlos

Jäsen
Re: Re: J.Salminen ja Janos....

Viestin lähetti werther
Pitäisiköhän ryhtyä keräämäämään adressia lähetettäväksi toimistolle?

Minä voisin myös olla erittäin kiinnostunut tästä ajatuksesta. Siltikin jälleen kerran pitää vain ihmetellä, että miksi kaikki tuottoisat ideat pitää kehitellä fanien toimesta ja sitten vaatimalla vaatia niitä Hifk:lta? Jääkiekkoilun ympärille olisi mahdollisuus rakentaa hyvällä maulla vaikka minkälaiset lisäbisnekset, ja itse siihen peliinkin, mutta tuntuu vain että kiekkofirmoissa töissä olevat ihmiset eivät saa tuotettua ensimmäistäkään uutta tai edes erilaista ajatusta. "Näillä mennään" on jo liiankin tuttu sanonta, muuallakin kuin rosterissa.

Ainiin, nyt pitää taas muistaa nöyryys.
 
Pate 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors
Nostalgia-paidat

Viestin lähetti werther
Pitäisiköhän ryhtyä keräämäämään adressia lähetettäväksi toimistolle?

HIFK Hockeyn toimintaan ei vain kuulu fanituotteiden valmistus. Ei Pentti istu byroossaan suunnitelemassa mahdollisimman rumia peliasuja joita myytäisiin riistohintaan merkityksettömille faneille.

Fanituotteiden markkinoinnista vastaa KSB-Sport, joka myös suunnittelee ja valmistuttaa tarpeelliseksi näkemänsä tuotteet. Itse kauppiaat ovat kertoneet, että kaikenlaisia tuotteita voidaan valmistaa jopa tilauserinä, jos kysyntää tuntuu löytyvän.

Eli sopikaahan kunnollinen malli josta haaveilette, sitten nimet kasaan ja KSB:n kanssa neuvonpitoon.
 
werther

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Nostalgia-paidat

Viestin lähetti Pate 00

Heh, tässä on jo jotenkin tottunut siihen, että kaikesta voi aina syyttää toimistoa/Penttiä/faxia/Tuohimaata/Mobergia/Alpoa/Hjallista. Juolahtipa mieleeni kysymys logon tekijänoikeudesta/lisenssistä/tms. Tosin sen ei kai pitäisi vaikuttaa jos otamme kimpassa pienen erän paitoja "omalle" porukalle vailla voitontekoa.
 
pale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lebarin Pantterit
Lähteillä

Viestin lähetti Predator
Kuten Janos jo tuossa edellä kertoikin, niin MITÄÄN (anteeksi että taas HUUSIN) estettä ei ole perinteikkään kilpilogon käyttämiselle pelipaidoissa.

Fanit suurelta osin rahoittavat IFK:n touhuja. Joku toinenkin jo ihmetteli ennen minua, että miksei IFK NHL-tyyliin ota käyttöön kauden aikana peleissä useampia "alternative" paitoja? PENTTI HERÄTYS! Jos joku faneille myytävä vaihtoehtopaitamalli olisi replica 1970-1980 luvun mestareiden kostyymeistä tyyliin iso vaakunalogo keskellä rintaa, kuusi nelisakaraista tähteä olkapäissä ja ne sinivalkoiset raidat OIKEILLA paikoillaan, niin väittäisin että tavara vietäisiin käsistä nopeesti. Meikäläinen ilmestyisi hetioitis peliin Stig Wetzellin # 1-paidassa ja banaani povarissa. Cool!

Markkinoinnin l. rahastuksen lähteille päästään juuri rustaamalla kopioita, ainahan ne on kopioita, jälkikäteen duunatut paidat?
Vaan kaupaksi luulisi aluksi käyvän vaikka vuoden 55-villapaidat

Tietenkin suhteessa, ensin myydään viimeisiä kilpilogo-paitoja ja sen jälkeen lähdetään painamaan alas-ylöspäin paitoja, miten lähtee imemään, alapäässä tietenkin tämä villapusero-osasto, mistä voikin jo pyytää öbaut 500 ekiä, miksei 700...

Tämäkö on minun IFK? Tivolijengi? Ei käy mulle, sori...

Pale, IFK sydämessä.
 
Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Re: Lähteillä

Viestin lähetti pale

Tämäkö on minun IFK? Tivolijengi? Ei käy mulle, sori...

Pale, IFK sydämessä.

Pale hei, IFK on sydämessä täälläkin.

Nyt on vaan niin, että varsinkin monen iäkkäämmän kääkän, eikun siis fanin (esim. tämä minä) mielestä IFK on jo mainitsemasi "tivolijengi" trooppisen papukaijan kukertavassa peliasussaan. Hyvin pitkälti tämän takia moni haikailee ja kaipailee niitä "vanhojen hyvien aikojen" peliasuja... ja tietenkin niitä herroja siellä hikisten paitojensa sisällä... Hagman, Murto, Linnonmaa, Salmelainen, Rantasila, Partinen, Riihiranta, Neal, Wilson, Arima, Melametsa, E.Peltonen, S.Saarinen, R.Hirvonen... perhana, syksyn aikana tuli välillä jopa ikävä Seppo Pakolan kankeeta menoa, tai Arto Jokisen valmistamia lihapullia ja maalinedustan kasan alkuja...

Joten minä kirjoitin tuon "alternative jersey"-jutun lähinnä tunnepohjalta, ajattelematta tätä kaameata markkinavoimien rahastuspuolta.
Nimittäin minulla on vieläkin trauma lapsuusvuosilta: silloin kun olin kersana ekoja kertoja katsomassa isin kanssa IFK:n pelejä, niin IFK:n ainut "fanituote" oli sellainen n. 10 cm pitkä punainen viiri seuran logolla... tuhatpäinen jengi istui katsomossa hyvin musta-ruskeavoittoisissa päällystakki/karvalakkisävyisissä kuteissa. Sitten 1970-luvulla viirin sai jo peräti 30 cm pitkänä ja auton ikkunan sisäpintaan liimattava kilpitarra oli mahtava uutuus! Vaikka palvoin noita punapaitaisia gladiaattoreita, en voinut villeimmissäkään kuvitelmissani pukea koskaan ylleni IFK:n upeeta, punaista paitaa! Nyt kun nuo fanipaidat ovat arkipäivää, olen edelleen kateellinen nykyisille värikkäille faneille... kannan suorastaan kaunaa. Ja tuon trauman takia minä menen nykyään aina matsiin pelipaita päällä... ja MAHDOLLISIMMAN värikkäästi!
 
Viimeksi muokattu:

werther

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lapsuuden sankarit

Tuohon ylläolevaan Predatorin vuodatukseen voi vain sanoa Aamen ja Hallelujaa! Tämä on tosiaan tällainen tunnepohjainen juttu, jonka joko käsittää tai sitten ei. Vaikka HIFK hankkisi kaikki maailman supertähdet, niin minulle HIFK on leimallisimmin juuri 70-luvun jälkipuoliskon kokoonpano. He olivat niitä lapsuuden sankareita. Silloin sitä merkitsi Hesarista tehopisteet ja jäähyt sängyn yläpuolelle teipattuun ruutupaperiin. Vahvaa myötäelämistä voitoissa ja tappioissa. Nimmarien keruuta otteluiden jälkeen pakkasessa kun kuulakärkikynästä meinasi muste jäätyä. HITTO, MITÄ MUISTOJA!

Minä ainakin tahdon pukea päälleni vaakunalla varustetun punapaidan kuuden tähden kera!!!
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Asiasta kolmanteen...

Onko KSB:stä kuulunut mitään näistä kuluvan kauden game-worn-paidoista, joita luvattiin joulutauon aikana? Ainakaan itse en ole vielä saanut sieltä soittoa, mites muut paidan varanneet?

Pitäisi varmaan maanantaina soittaa ja kysyä, koska se varaamani paita sitten oikein on saatavilla. Tai niin, kai sitä voi huomenna kysyä hallilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös