Roy Radke SaiPaan

  • 30 351
  • 96

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei täytä paperilla vahvistuksen kriteereitä, mutta tätähän se SaiPan arki on. Pitää ostaa potentiaalia valmiiden tähtien sijaan.
 

Cornelius

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kun skouttaus on viime vuosina ollut hyvällä tasolla, niin tällaiset urallaan eteenpäin haluavat nuoret pelaajat ovat ihan hyviä hakuja. Palkkakulut ovat varmasti maltilliset ja motivaation pitäisi olla viimesen päälle kunnossa. Ilmeisesti fyysisyyttäkin löytyy koon lisäksi, joten jossei onnistu tulosyksikköön itseään vakinaistamaan niin voi peluutta myös puolustavammassa roolissa.
Kilpailu pelipaikoista lisääntyy, eikä olla ihan niin ahtaalla jos toivotut/suunnitellut breikkaamiset eivät toteudukaan. Lisäksi koeaika on sooimuksessa kiva lisä.
Tokihan näissä on enemmän riskiä kuin jo tasonsa näyttäneissä valmiissa pelaajissa. Viime vuosina kun on toisten jengien sivuja käynyt mulkoilemassa, niin silloin tällöin siellä on kirottu noiden hyvän liigatason pelaajien asennetta. Eli kun oma tasohuippu on saavutettu, niin mukavoidutaan hiukan ja mennään lähinnä töihin nostamaan palkkaa. Tällasissa tapauksissa ei pitäisi olla sitä vaaraa jos omat tavoitteet ovat NHL:ssa.
Minulla ei ole mitään käsitystä pelaajan tasosta, mutta olen varovaisen optimistinen tästä hausta.
Tervetuloa.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Ei täytä paperilla vahvistuksen kriteereitä, mutta tätähän se SaiPan arki on. Pitää ostaa potentiaalia valmiiden tähtien sijaan.

Ei tämä liene se ykkösketjun haku. Johonkin kolmosketjun laitaan voisin Radken laittaa ja jos esiintyy hyvin, niin sitten edetä sieltä ylempiin ketjuihin
 

Kipi

Jäsen
NHL-varaus, vahvuudet koko, nopeus, voima ja hyvä laukaus. Tavoite näyttää kaikille ja kehittyä, jotta mahdollisuus NHL:ään.

Kulkaas nyt palstaveljet, en tiedä mitä Stamkosia tänne periferiaan odotatte, mutta kyllä tässä on nyt kyseessä joku ihan muu kuin 3. kentän laituri.

Itsellä todella positiivinen viba tähän Radken poikaan.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Noh, eipä tee ainakaan minkään sortin lommoa kassaan tämä hankinta. Ilmankos se yksi suunniteltu hankinta muuttui kahdeksi.

Junnusarjojen tehot eivät perinteisesti takaa yhtikäs mitään. Ja Radken kohdalla nyt ei edes mistään järisyttävistä tehoista puhuta.

Projektipelaajana tulevia kausia ajatellen olisi kieltämättä oikein mielenkiintoinen tapaus, mutta vuoden sopimus ilman optioita ei anna odottaa kovin pitkää pestiä SaiPassa tässä vaiheessa.

Paperilla lähtee ponnistamaan eteenpäin sieltä Kettusen kanssa samalta viivalta.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei tämä liene se ykkösketjun haku. Johonkin kolmosketjun laitaan voisin Radken laittaa ja jos esiintyy hyvin, niin sitten edetä sieltä ylempiin ketjuihin
Noin sen itsekin näen. Jos vakiinnuttaa paikkansa pelaavassa kokoonapanossa ja tekee 20 pistettä niin olen tyytyväinen. Veikkaan, että yllättää positiivisesti.
 

Kipi

Jäsen
Paperilla lähtee ponnistamaan eteenpäin sieltä Kettusen kanssa samalta viivalta.


Voihan se olla näinkin. Arpojahan tietty nämä ovat enemmän tai vähemmän. Jotenkin vain sellainen kutina että voi olla kovakin kaveri SaiPassa, vaikkakin OHL tehot ovatkin aika keskinkertaiset. Paperilla ainakin miehen ominaisuudet ihanteelliset. Tänään joku vois lähtee kyttää treenejä ja antaa rapsaa tänne miltä oikeasti Radken meno näytti.

Ja se on kyllä totta että Radke oli varmasti puoli-ilmainen. Rahat säästyy sitten siihen isoon sentteritykkiin ;)
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ennustus: hyvä kausi, 30 pistettä ja sitten seuraavaksi kaudeksi Kärppiin.

Edit: ja tuohan tämä oletettavasti edullinen hankinta vähän leveyttä. Ei sitä Ketterää voi tyhjätä niin kuin viallista pajatsoa vaikka joku niin luuleekin.
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tervetuloa SaiPaan Roy Radke! Paperilla näyttää projektipelaajalta mutta se voi olla vaan hyvä asia. Motivaatio on miehellä varmasti kohdallaan jos tavoittelee vielä NHL-paikkaa, eikä ole ainakaan mikään kehäraakki joka tulee tänne vaan nostamaan palkkaa ja pelailemaan jääkiekkoa siinä sivussa. Radke on nuori lupaava pelaaja jolla on mahdollisuudet kehittyä NHL-tason pelaajaksi. SaiPa on varmasti tarkkaillut miestä pitkään ja kun kyseessä on rightin puolen pelaaja niin nimenomaan sellaisia joukkueeseen nyt tarvitaan ja lisäksi miehen fyysinen koko on iso plussa ja tämäkin varmasti ratkaisi paljon minkä takia hänet SaiPaan hankittiin. Kaavailisin hänelle tulosyksikön roolia. Viime kaudella Radkella on ollut hieman loukkaantumisia mutta toivottavasti nyt pysyy kasassa ja vakuutti ainakin itse olevansa kunnossa. Hyvä hankinta SaiPalta. Nuori ja erittäin lupaava pelaaja...
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Onko muuten Liigaan tullut aiemmin pelaajia suoraan OHL:stä? Rajataan toki ulos kotimaiset pelaajat, jotka ovat tuolta palanneet. Onnistuessaan nämä värväykset käynnistävät usein kierteen, joka jatkuu sarjojen välillä pidempään.

edit: Vastaan itse itselleni... Ainakin Goldobin tuli ilman AHL-pelejä IFK:n nuttuun, mutta lupauksena aika paljon kovempi kaveri ja tuli Liigaan jo varausvuotenaan.

Nikolay Goldobin - Eliteprospects.com
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Peter Aston tuli OHL:stä Ässiin kymmenen vuotta sitten. Lähti kyllä melko nopeasti myös takaisin

Tässä vielä tilastot, koska Porin ulkopuolella ei kukaan muista kymmenen vuoden takaista jämäukkoa:
Peter Aston - Eliteprospects.com
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Peukku hankinnalle. Taatusti pelimies ja kuten edellä mainittua uralla suunta ylöspäin eli tuskin tulee hommaa läskiksi vetämään. Ei näitä nhl varauksia kaikille Kettusille yms suoda.
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei Radke lähtökohtaisesti ole mikään huippuhankinta, mutta samaahan sanotaan aina jokaisesta SaiPan ulkomaalaispelaajasta. NHL-varaukselle en asettaisi liikaa painoarvoa, koska kaveri on varattu kuudennella kierroksella. Aina se varauskierroskaan ei toki kerro pelaajan potentiaalista mitään. Iso plussa +190 senttimetristä ja rightin kepistä. Low risk, high reward, sanotaan. Pelaa SaiPassa kuukauden, vuoden tai kaksi.
 

fourtyone

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Peukku hankinnalle vaikka ei tästä lähtökohtaisesti vahvistusta saa tekemälläkään. Mutta on ainakin nuori ja haluaa uralla eteenpäin joten katotaan mihin rahkeet riittää.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Täältäkin hankinalle peukkua. Vielä ei osaa miehestä mitään sanoa, muuta potentiaalia sieltä näyttäisi löytyvän. Voi pelata aivan tykkikauden, mutta osoittautua myös täysin tyhjäksi arvaksi. Uutisessa se pää tuuletuksenaihe ainakin itselleni on yhden hyökkääjän etsiminen vielä. Jospa siellä Analla on nyt nuotat vesillä, toiveena napata se puuttuva ykköskentän sentteri.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Tässä jotain infoa Radkesta. Löysin raportin parin vuoden takaa, jolloin Radke oli pelannut ekan kauden OHL:ssä. Tuo kausi oli todella vaisu, mutta syynä oli se, että hänen roolinsa oli olematon ja hän pelasi vain muutamia vaihtoja per erä.

"ROY RADKE didn’t have the OHL season planned as an American product from the revered Shattuck program. Going half periods of play without touching the ice, you simply can’t value him on his frightening rookie season of 18PTS. He’s much more skilled and effective than that. A good overall skater, his most prominent qualities are the power he gains in his stride and strangely quick feet. Despite the stats, he is an offensive zone champ with creative direction changes that help him maintain control of the puck. With stoic hands and feet, his mind for where to take the play charges his game rather than explosiveness. He’s a heavyweight in terms of puck protection and defensive matchup. A clear demonstration of diminished utilization can be seen in his fluctuation in output from first 2/3 [.35PPG] to last 1/3 [.14PPG] and then playoff increase back up to .44PPG with 4 playoff goals. With Blandisi and Hooey graduating, he will need to step up, produce more, and get past always feeling pressure to make an impact in limited time. Barrie missed the boat in exploiting Radke, who is the quintessential, unproven power forward projection."

Tosiaan Radke oli esiintynyt hyvin Chicagon leirillä nyt kesällä. Löysin Twitteristä videon, missä Chicagon kärkilupaus Alex DeBrincat yrittää ottaa kiekkoa pois Radkelta: Scott Powers Twitterissä: "Roy Radke vs. Alex DeBrincat https://t.co/9moGTy78yd"
 

Ferris

Jäsen
Tosiaan Radke oli esiintynyt hyvin Chicagon leirillä nyt kesällä. Löysin Twitteristä videon, missä Chicagon kärkilupaus Alex DeBrincat yrittää ottaa kiekkoa pois Radkelta: Scott Powers Twitterissä: "Roy Radke vs. Alex DeBrincat https://t.co/9moGTy78yd"

Oli ilmeisesti ollut ihan ok, erottunut enemmänkin kokonsa ja energiansa kuin taitojensa puoleen. Se olennaisin asia eli tarvittavan tason osoittaminen sopparin ansaintaa varten jäi kuitenkin saavuttamatta. Leirin päätöspelissä (muuten leiri oli pelkkiä erilaisia harjoituksia) ei ollut ilmeisimmin mitään erikoisempaa esittänyt kun ei saanut mitään mainintaa saman julkaisun raportissa.

Tää ois mielenkiintoinen artikkeli lukea, mutta valitettavasti vaatisi tilauksen. Eli jos jollain sattuu moinen löytymään, kertokaas mitä muuta jutussa kerrotaan.

Ohessa vuoden takaa scouting report Radkesta.

Blackhawks Top 25 Under 25 for 2016, No. 25: Roy Radke - Second City Hockey

Radke, a Chicago-area native, is coming off an up-and-down season in the OHL. He started out hot, racking up 10 goals in his first 14 games, but went quiet during the second half and finished with 19 goals and 20 assists in 66 games. In the OHL playoffs, he failed to record a point in 15 games. So consistency remains a real issue for the 19-year-old, and it's why he probably won't sign with the Hawks this year despite being interested. Another season in the OHL could do some good.

There's reason to like Radke, who was picked in the sixth round in 2015. He's a large, strong forward and understands how to leverage that to keep possession and make plays. IceHogs coach Ted Dent had some praise for him during prospect camp: "He’s big. He skates. He’s got that long reach. I think he’s a winger, but he played center at camp this week. For all those guys, it’s just playing at a high place. It’s learning that everything is done fast."

Radke isn't as skilled as some other players higher on this list, but he has good NHL potential if he can improve his decision-making, adapt to a faster game and become a more dependable finisher. We've seen the flashes already. Now it seems like the Hawks are just waiting for him to start putting it together night-in, night-out.

Tummennetut asiat varmasti ne olennaisimmat myös Suomessa menestymisen kannalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös