Luepa uudestaan se mun teksti ja etenkin ne kohdat joissa puhutaan vastustajan kunnioittamisesta. Ei muuta tähän hätään.
Taklaajalla on kukkahattutäti-mentaliteetin perusteella n. 1 sekunti aikaa tulkita olettaako kiekollinen olevansa hyökätessään VIP-vieras, kun taas vastaanottajalla on koko ura aikaa opetella pitämään pää ylhäällä ja tarkkailla ympäristöä välttääkseen loukkaantumiset.
Mitä jos kärjistetään, käännetään tämä toisin päin ja mietitään, että vastaanottajan normaalilla "pää ylhäällä pelaamisella" oltaisiin nähty vain hieno taklaus. Nyt tämän kiekollisen junnumaisen virheen takia nähtiin normaalin pelitilanteen sijaan helvetin harmillinen tilanne, jossa toiselta murtuu leuka ja toinen huilaa neljäsosan Suomi-Sarjan peleistä. Taklaajan vastuu ja vastustajien kunnioittaminen on änäristä tultuaan vetänyt jonkun kukkahattutätifiltterin läpi, ja lopputuloksena on jeesusteluksikin kutsuttu verbaalinen ase, johtaen aina taklattavan kohteen fanien armottomaan meuhkaamiseen kyseisestä termistä ilman käsitystä sen oikeasta sisällöstä - ihan vaan sen takia, että oma pelaaja ei pelannut tilanteen vaatimalla tavalla. Jos Koskisen olisi pitänyt pysäyttää pelaaja jollain muulla keinolla, eikö Kemppainenkin yhtäläillä olisi voinut pelata tilannetta jollakin muulla tavalla.
Taklaajan vastuu -termi vääristymisestä seuraakin kokoajan kasvavat vammat, kun yhteisö rankaisee seurauksen mukaan taklaajaa, kohteen ollessa aina jonkin sortin sankari ja sympatian kohde. Taklaajan vastuulla tarkoitetaan rapakon takana tilanteita, jossa peli vaatii kohteelta heikkoa asentoa tai valmiutta, kuten pitkän kiekon takaa-ajo tai blindside-osumat. Ei edestä tulevat, teknisesti puhtaat kriteerit täyttävät (kuten kyseinen) taklaus. Suomessa tämä sitten tulkitaan siten, että pää alhaalla neppailevalle pelaajalle on aina levitettävä punainen matto, tai maksimissaan tökkiä vähän mailalla. Syntyy järjetön paradoksi, jossa kiekollinen hyötyy omista virheistään ja ottaa samalla riskin loukkaantumisesta. Vielä ristiriitaisemmaksi tämän tekee se, että riskin epäonnistuessa ulkopuolinen instanssi aina rankaisee taklaaja.
Kaiken huippu tässä on se, että jo Mestiksen puolella järjettömästi paskaa niskaansa saanut kurinpitäjä perustaa pelikiellon ainoana ainetodisteena olevaan mahdollisimman huonosta kuvakulmasta kuvattuun epätarkkaan videoon. Todistusaineistona kyseinen pätkä olisi täysin irrelevantti, mikäli kurinpitäjä ei olisi luonut itselleen mielikuvaa tilanteesta aikaisempien pelikieltojen tai loukkaantumisen myötä, jotka itsessään eivät todista mitään. Kaiken huippuna tämän päälle on se, että tuomiosta valittaminen maksaa, ja sen vastaanottaa kurinpitäjän työkaverit. Nämä taas eivät voi myöntää ystävänsä virhettä, tai he samalla heikentäisivät itse luomansa järjestelmän ja kurinpitäjän uskottavuutta. Mahtava esimerkki taas siitä, kuinka Jääkiekkoliiton Hyvä veli -verkosto ja byrokratia muodostavat kaikkea muuta kuin Fair play -henkeä korostavan kombinaation.