Ilmoitukset

Nimimerkki Mike kuittaa itselleen viikon pelikiellon netiketin vastaisesta viestistään Jokerit-osiossa.

Nimimerkki Fernando huilaa seuraavan viikon sääntöjen 4§:n perusteella hänen kirjoitettuaan kiekkokeskusteluun viestin, jonka sisältönä on pelkästään "*hymiö*".

TPS-osiossa nimimerkki puukädet provoili ja meni henkilökohtaisuuksiin toista kirjoittaa kohtaan ja saa kuukauden pelikiellon sääntöjen 6§:n ja 9§:n perusteella. Kyseisen nimimerkin pelikieltoa pidentää se, että hän on vähän aikaa sitten kärsinyt pelikiellon vastaavanlaisesta rikkeestä.

Nimimerkki haukka on seuraavat kaksi kuukautta pelikiellossa syylistyttyään Jokerit-osiossa itsemoderointiin. Nimimerkin pitkä rikehistoria pidensi pelikieltoa huomattavasti.

RoKi 2010–2011

Viestiketju osiossa 'RoKi' , aloittajana Astna One, 05.04.2010 klo 09.40.

  1. Supreme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi
    Kovassa lyönnissä on Sinisten joukkue tällä hetkellä. Trio Mäkinen-Inkeröinen-Erkkilä on kantanut RoKia mahtavasti varsinaisessa suomisarjassa, ja varsinkin viimeisissä peleissä meno on ollut hurjaa. Tällä hetkellä trio miehittää suomisarjan pistepörssin sijoja 1, 2 ja 3! FAK-ketjun peli on ehkä odotetustikin laantunut alkukauden pohjoislohkon dominoinnin jälkeen. Mutta kyllähän se pistää hieman huolestuttamaan että FAK-ketju on vetänyt kiikareilla viimeiset kolme peliä. Kovin yksin on jäänyt taikurin trio tuloksen teon kanssa viime peleissä, mutta toistaiseksi yhden kentän kova vire on riittänyt. Joona-Sainio-Rautakoski on jollain tavalla onnistunut komppaamaan taikurin trioa mutta jatkoa ajatellen FAK-ketjunkin on herättävä. Laakon tehokas peli ei ainakaan allekirjoittaneelle ole tullut yllätyksenä, mutta vanhaherra Lukkarilan otteet on kyllä yllättäneet positiivisesti, pakin tontilta 0+9 kuudessa pelissä on pirun hyvin. Ja Pirttinen oli rehellisesti sanottuna meikäläiselle jo pari vuotta sitten menneen talven lumia, mutta niin vain Late on tällä hetkellä RoKin ykkösveskari. Tai no ykkönen ja ykkönen, Ei tuo Ruokanenkaan huonosti ole pelannu, eli hyvä veskari-tandem on kasassa.

    Vieläkin vaikea uskoa että tuolla nimilistalla RoKi on porskuttanut suomisarjassa voitosta voittoon. On se Vierola melkonen velho kun on saanu ukot tuollaiseen lentoon. Jatkakaahan samaan malliin niin päästään keväällä spekuloimaan, että: "intoa olis muttei rahhaa, mitä tehhään?"
     
  2. adidasler Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
    Lainaus:
    Kyllä! Vierolan panosta olisi syytä pohtia mielestäni enemmänkin. Moni epäili Eepin kykyjä syksyllä, mutta "muutamilla" oli tiedossa myös se, että uusi päävalmentaja on hyvin koulutettu ja omaa ennen kaikkea sellaisen luonteen ja tietämyksen sekä rohkeuden ja mielikuvituksen, jolla on mahdollista saada joukkue henkisesti ja fyysisesti iskuun.

    Yllä oleva voi kuulostaa liioittelulta, mutta sitä se ei mielestäni ole. Eerosta kuullaan vielä valmentajana paljon, mikäli hän jatkaa valitsemallaan tiellä jatkossakin.

    Olettaisin, että Rovaniemen paikallislehti on jo herännyt ja tekee pikapuoliin jutun, jossa huomio kiinnitetään esimerkiksi Eero Vierolaan. Lapin Kansan pihi toiminta paikallisen jääkiekon saralla tekee isohkon loven Rokin katsojamääriin ja kassaan. Pelaajien ym. henkilökuvat ja kuulumiset kiinnostavat lukevaa kansaa ja niiden (lehtijuttujen) tekeminen säännöllisesti kasvattaisi ihmisten mielenkiintoa saapua kirnuun seuraamaan omia poikia! Kaikkien olisi ymmärrettävä, kuinka iso vaikutus medialla on nykyään suuntaan ja toiseen..
     
    Viimeksi muokattu: 12.12.2010 klo 16.05
  3. Stonewall Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi, Liverpool
    Jos vetää Suomisarjan alkua/ensimmäistä neljännestä yhteen RoKin osalta, niin tyytyväinen pitää olla. Toki joukkue pääsi paineettomana iskemään osittain puun takaa, kun kukaan ei ihmeitä odottanut. Jatkossa ei yllätetä enään ketään ja sarjassa on monta kovaa joukkuetta. Otteluita menee varmasti kuitenkin ristiin, joten mahdollisuuksia jopa kolmen joukkoon luulisi olevan. Särkymävaraa ei kuitenkaan ole, ja talouden kannalta on vaikeaa näillä tiedoilla arvioida millainen menestys olisi jatkon kannalta paras. Se kai lienee selvää, että mahdollisimman suuri yleisömäärä auttaisi pahimman yli.
     
  4. Roki6666 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, Roki, TP-47 ja Wowo
    Kevät 2011

    Huomenna (Hunters) ja ylihuomenna (Pingviinit) pelataan jälleen tärkeistä pisteistä. Molemmissa peleissä on puristettava 100lasissa, jotta pistetäydennystä olisi odotettavissa.

    Kevätkauteen lähdetään yllättävistä asetelmista, kun pistepörssin kärjessä komeilee kaksi saman ketjun meikäläistä eli Inkeröinen ja Mäkinen. Lisäksi Erkkilä on hyvässä tuntumassa.

    Rovaniemellä armeijan tässä kuussa aloittavat viime vuoden A-Kärpistä hyökkääjät Olli-Matti Järvelä ja Matias Timonen. Molemmat ovat toivottavasti mukana tulevan viikonlopun koitoksissa. Erkkilä on ollut todellinen vahvistus ja toivotaan todella, että Järvelä/Timonen ovat samanluokan pelimiehiä. Erkkilän sopeutumista on tosin edesauttaneet sopivat ketjukaverit, joten nähtäväksi jää miten pojille käy.

    Pakkipuolen apuja ei ole harjoituksissa näkynyt ja se yhdessä maalivahtiosaston kanssa tulee aiheuttamaan Rokille harmaita hiuksia. Ruokanen aloittaa armeijansa samaan aikaan Erkkilän, Järvelän ja Timosen kanssa. Viikon kuluttua odottavasta 3 pelin vierasturneesta ovat poissa luultavasti kaikki em. äijät. Tuskin armeijasta heti ensimmäisellä viikolla 4-5 pvän lomia saa vaikka osaisi laivastonkin arvomerkit.

    Mutta, ilmeisesti näillä tässä taloustilanteessa kuitenkin mennään. Pojat ovat jo nyt venyneet uskomattomaan suoritukseen, mahdottomuuksiin ei tuolla materiaalilla kuitenkaan ylletä.
     
  5. oiler99 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
    Lainaus:
    Hyvät vahvistukset saitte. Molemmat olivat Raahe-Kiekossa alkukauden ja lukeutuivat parhaisiin pistemiehiin täällä. Harmittavia menetyksiä, mutta minkäs teet. Tietysti sarjataso on nyt pojilla vähän kovempi, mutta uskon että tulosta tulee. Etenkin Järvelää kannattaa seurata tarkasti, kaverilla on todella hyvä mailatekniikka ja erittäin tarkka laukaus. Pelaa myös hyvin puolustussuuntaan.

    Varmuuden vuoksi tässä molempien tehot alkulohkossa:

    Järvelä 14 ottelussa 7+3=10
    Timonen 14 ottelussa 7+4=11
     
    Viimeksi muokattu: 08.01.2011 klo 18.14
  6. jmexel Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Roki,
    Tauon jälkeen ensimmäinen peli oli aavistuksen nihkeä voitosta huolimatta. Kinkku ei ollut sulanu vielä kunnolla joten luistimien liike oli kankeaa. Tästä huolimatta saatiin kuin saatiin voitto Huntersista ja mikä positiivistä niin vähän heikommallakin esityksellä. "Kiviseinä" tuolla tarkemman raportin jo kirjottikin niin en ala toistamaan asioita tarkasti. Tällä kaudella sinisten esityksessä on näkynyt nuoren joukkueen iloinen pelaaminen sekä yhteishenki. Alkukauden loistanut FAK-ketju tästä ruumiillistuma vaikka tehoilla ei ole varsinaisessa sarjassa mässäiltykkään ja odotuksetkin ovat olleet hyvän alkukauden takia korkealla.
    Eilisessä pelissä oli hieno nähdä onnistumisia myös kokeneen kaartin ketjulta (JSR). Rautakoski ja Joona alkaa lämpiämään kevään lähestyessä, Rautakoski varsinkin oli eilen paras/parhaimmistoa vaikka epäonnistui kahdessa läpiajossa. Pikkusen jäi mietittymään Huntersin pelaaminen, jos kotijoukkue oli heikolla jalalla liikkeellä oli vastustaja silti koko pelin jäljessä, Niva-Jokelainen kaksikko ei saanut ronkkimista pois vaikka linja oli hyvä ensimmäisessä erässä ei se kantanut toiseen ja kolmanteen. Jokelainen sitten pelin loppupuolella paikkoi ja ajoi ulos Huntersin kaverin, taklaus ei näyttänyt kovin rumalta mutta päähän osui.
    Lukemat ei kerro koko totuutta pelistä, kaveri teki jokaisesta paikasta ja siniset ei saaneet juuri mistään. Timonen-Järvelä kaksikko oli sitä mitä odotettiin ja mielestäni onnistui vähintään hyvin avaus pelissä, siitä merkkinä hieno maali jonka yhdessä värkkäsivät. Kaiken puolin oli taas mukava palata kirnun lehtereille tauon jälkeen ja vajaan 1000 hengen yleisö lämmitti allekirjottaneen mieltä ja hallilla muutenkin positiivinen ilmapiiri ja yleisö elää nuoren joukkueen tukena.

    Tänään sitten vastaan Pingviinit, toivotavasti palataan tasolle ja otetaan kotivoitto tästäkin pelistä ja noustaan jaetulle piikkipaikalle KOOVEE:n kanssa, tosin ottelun vähemmän pelanneena. Pingviinien tilanne taulukossa ei huimaa mutta eilisen kaltaisella tupeltamisella tulee vaikea ilta. Vastustaja tulee varmasti ennakko luulottamasti lappiin hakemaan pojoja.
    Taikuri nukkuu hyvät yöunet ja toimii kapellimestarina illalla kun Roki vie ottelun 5-1, Vessen tehot 2+2. Viimesen tekee Timonen.
     
  7. jmexel Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Roki,
    7-2

    Semmonen peli tällä kertaa. Kovin tuntuu nihkeästi alkavan 2011 pelien osalta. Lukemat repesi ihan lopussa mutta vaikea oli tänään saada kiekko maalin, viimestä 10 minuuttia lukuun ottamatta. Tasokkaamman joukkueen kanssa olisi tullut pataan. Pingviineille kyllä tarjottiin ylivoimaa mutta tänään ei maistunut heillekkään.

    Ensimmäinen erä oli kyllä melkoista hurlumheitä ja mielestäni napajäätikönelukat pääsivät paremmille maalipaikoille. Vieraat tuntuivat olevan hyvällä jalalla liikkeellä ja ajoittain pääsivät hyökkäysalueelle heittämällä jossa oltiinkin sitten vaikeuksissa liukkaiden hyökkäjien kanssa. Tämä on ehkä se joukkueen heikoin osa-alue tällä hetkellä, Lovro ja JiiErkkilä pärjää nujakoissa mutta muilla vaikeaa sota-alueella. 6.19 Kallio sitten pöllyytti verkkoa Ruokasen takana ja tilanne 0-1. Ruokasen hyvät kopit pitivät kuitenkin joukkueen pelissä, varmempi peli kuin Pirttisellä eilen. Rokin todelliset maalipaikat jäi vähiin. "Laamasen" hieno yksilösuoritus toi kuitenkin Rokin tasoihin vain pari minuuttia edellisestä, itsekäs nousu nurkasta maalille ja hassutti hyvin pelanneen veskan kioskille, tyhjiin 1-1. Loppu erästä jäi pelailun maku, tiivis paketti vastustajan viivalla tuotti tuskaa hyökkäyspäähän menoissa, ja kun päästiin niin nurkissa pyörimiseksi meni.

    Toinen erä oli sitten parempi pelatessa 5 vs 5. Ylivoima meni kiekon siirtelemiseksi ja aina se viimenen syöttö meni vieraille tai laukojan luistimiin joten tehotonta oli. Johtomaali syntyikin ylivoimalla mutta johtui enemmän vastustajan huonoudesta kuin meidän hyvyydestä. Huono purku josta Kostamo käänsi nopeasti maali kohden, Fomin ei tällä kertaa leiponut vaan tuikkasi kiekon rysään. Ottelu jatkui Rokin viedessä ja naapurin vinkuessa mutta kiekkoa ei saatu maaliin vaikka Antila olisi luistellut maalilta pois. Huonoja laukauksia ja sitten kun oisi pitänyt tuikata maaliin niin syöteltiin pitkin maaliviivaa. Puolessa välin erää näytti kaveri sitten laukaisun mallia ja komealla rannarilla Hirsimäki niittasi pelin tasoihin. Takaa katsottuna lähti pahasti pakin jaloista ja upposi takakulmaan. Loppu erä pelattiinkin sitten erikoistilanteita, molempien yyvee oli luokatonta ja lisämaaleja ei nähty.

    Kolmas erä alkoi pelottavalla 3-5 aaveella ja olin aivan varma että nyt soi omissa mutta sama YVee takertelu jatkui nyt vastustajalla. AV pelaamisessa täytyy nostaa kyllä hattua pojille ja varsinkin ranuanpoika Erkkilä on kova työmyyrä ja nauttii kovia minuutteja ansioista. Rangasituksen päätyttyä alkoikin sinisten näytös vaan silti maalin teko ei maistunut kellekkään. Yleisökin alkoi turhautua jatkuviin sommitelmiin joista laukaukset puuttuivat. 7 minuttia oli peliä jäljellä kun Sainio ja Rautakoski juonivat hyvän hyökkäyksen mutta vastustajan veska kerkesi tämänkin eteen, vaikka suurin osa jo nosteli käsiä pystyyn. Myllytys jatkui Pingviini päädyssä ja Rautakosken loistava oivallus löysi vaihdosta tulleen Alanteen joka nakutti pienestä kulmasta hienon ylämumetsun. Antila oli tässäkin hyvin mukana mutta tarkka laukaus painui sisään. Samassa ajassa pirkkalan poikain ranka katkesi. Pingviinien eväät oli syöty ja usko loppui kun Roki lisäsi maali lukeman neljään Fominin läpiajosta. Maaleja tuli tasaseen tahtiin loppuun asti, Pingviinit pääsi vielä koittamaan maalia RL:stä mutta Ruokanen hoiti hienosti homman, rl tuomittiin kun Laakko menetti kiekon omalla sinisellä ja joutui sitten rikkomaan. FAK-ketju pelasi pirteästi tänään, Alanteen noustessa ratkaisijaksi. Myös uusiin miehiin Vierola on syöttänyt hyvät vellit koska samaa taistelutahtoa ja liikettä näkee myös heissä.

    Lukemat eivät kerro oikein mitään pelistä, paremmalla viimeistelyllä peli olisi ollut jo aikasemmin paketissa, nyt vastustajalle tyrkytettiin voiton avaimia omilla jäähyillä ja tehottomuudella. Onneksi nyt oli kaverikin unessa maalinteon ja yv:n suhteen. Peli on edelleen (viimestä 10 min lukuuntottamatta) nihkeän oloista, syötöt karkaa ja ei päästä vauhdilla keskialueen yli joista päästäs suoriin ajoihin maalille sekä laadukas laukaus. Tämä oli syyskauden vahvuus verrattuna edellis vuosien Rokiin, nyt peli puutuu kulmiin ja kauhea työmäärä yhden maalin takia. Tottakai täytyy olla tyytyväinen 6 pisteeseen ja piikkipaikkaan mutta tehokkaampaa joukkuetta vastaan tulee noutaja. Hyvää viihdettä molemmat päivät kirnussa, tänään "rapulapeikko" oli syönyt 100 katsojaa eiliseen vrt. Ensviikonloppuna onkin sitten vieras turnee, eka pelissä tulee olla alusta asti muuten Tuusulan ylpeys niistää meidät. Toivottavasti pojat saa armeijasta vapaata niin ei tarvi yhellä veskalla lähtiä ja kolmen pelin putkessa tarvitaan joka miestä.
     
  8. Stonewall Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi, Liverpool
    RoKin valmentaja kiittelee erikseen puolustusvoimia, joka päästi joukkueen kaikki 9 varusmiestä etelän kolmepäiväiselle turneelle. PVn ei tietenkään olisi tarvinnut kaikkia päästää, mutta se että päästivät, oli erittäin hienoa, ja osoittaa, että Someroharjun varuskunnassa ymmärretään toisaalta urheilun merkityksen reserviläisten kasvattamisessa ja toisaalta PVn olevan osa muuta yhteiskuntaa. Nostan hattua ja kumarran kiitokseksi. Hyvää työtä!
    Asian arvon ymmärtää kun ottaa huomioon, että herroista osa (oliko 4?) aloitti palveluksen vasta maanantaina. Erittäin tärkeää oli mm. maalivahti Ruokasen mukaan pääsy, näin ei tarvinnut ottaa B-junnuja luukulle. Uskon, että sanan Somerharjun varuskunnan urheilun ymmärtämisestä levitessä varuskunta tulee jatkossa saamaan kasvavan määrän urheilijoita alokasainekseensa. Tästä voi olla hyötyä RoKille, joka voisi järjestää varuskuntaan viimeistään talouden taas salliessa vapaalippuja pieneksi kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä
     
  9. adidasler Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
    Lainaus:
    Kirjoitat täyttä asiaa! En olisi millään voinut kuvitella, että kaikki varusmiehet pääsevät matkaan. Toisaalta, näinhän sen nykyään tulisi taspauolisuuden nimissä mennäkin. Nyt ei jää ketään kyrpimään se, että ketjukaveri pääsi ja minä en. "Erottelu" voisi kummasti laskea palvelusajan sotimishaluja ja herätellä katkeruutta.

    Someronharjulle menee suuri kiitos myös tästä osoitteesta siitä, että olivat näin myötämielisiä Rokia kohtaan. Tällä tavalla saadaan lisää positiivista mainetta ja puolestapuhujia myös varuskunnalle, joka ei ole myöskään voinut välttyä lopetusuhalta tässä nykypäivän kitsaassa maailmassa. Toista se oli allekirjoittaneen palvelusaikana Rovaniemellä, jolloin oli vaikea saada (ainakaan alokasaikana) edes iltavapaata treenejä varten. Onneksi nyt näyttää siltä, että homma on hieman muuttunut!

    Elättelin toiveita, että viikonlopulta saadaan 3-5 pistettä, mutta kun rosteri on noinkin leveänä matkassa, ei ole mitään syytä olla tavoittelematta täyttä yhdeksää pistettä!
     
  10. Stonewall Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi, Liverpool
    Etelän turnee 2 sujui sitten voittoisasti. Oikeastaan sen ei olisi pitänyt olla yllätys alku puolikkaan jälkeen, mutta ei kyllä täyttä pistepottia silti uskaltanut odottaa. Ensi viikonloppuna on sitten varsinainen tasonmittaus, kun vastaan tulee KooVee. Se on nimenomaan kova joukkue, jonka jokainen kenttä pelaa kovaa ja tekee pisteitä. Toivottavasti yleisöäkin tulisi paikkalle katsastamaan kärkiottelua.
     
  11. Karpaasi_ Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi
    Mutta mikä on taikurin tilanne? Ei käsittääkseni ollut mukana luviaa vastaan. Oliko pois jääminen varotoimi vai sattuiko viimepelin selkään taklauksessa pahemminkin?
     
  12. Stonewall Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi, Liverpool
    Lainaus:
    Toki tuommoinen törkeä selkään työntäminen tekee kipeää, mutta enemmän kyseessä oli varotoimi. Taikuria säästeltiin juuri KooVeeta vastaan ja mitä ilmeisemmin hän toipuukin peliin.
     
  13. Teukka Teräs Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät Rangers Asplöven
    H.Haipus siirtyy Haukiputaan Ahmoihin. Ollut tähän asti Rokin miehiä vaikka ei ole pelannut. Olisi kyllä ollut loistava vahvistus Rokin peräpäähän.
     
  14. adidasler Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
    Lainaus:
    Katselin Luvialla, että Inkeröinen olisi hieman ontunut kävellessään hallilla. Toivottavasti Vesse toipuu pian ja on mukana KooVee:n kaadossa! Äijä on korvaamaton apu etenkin Rokin ylivoimassa, joka on tällä hetkellä suoraan sanottuna surkeaa, ottaen huomioon joukkueen taitotason ja liikkeen.
     
  15. Stonewall Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi, Liverpool
    Valmentaja Vierola

    Käy tällä kaudella miten hyvänsä, niin arvioisin valmennuksen onnistuneen moninverroin paremmin kuin viime kaudella. Viime kaudella, vaikka joukkueen henki oli erittäin hyvä, niin kentällä palettia ei saatu ikinä toimimaan. Tämän kauden alla kun rosteria katsoi, niin RoKin ei olisi pitänyt suomisarjan puolivälissä olla sarjan kärjessä. Itseasiassa oli paikallaan epäillä mahdetaanko edes saada paikkaa valtakunnalliseen.
    Eero Vierola ei ole vain saanut olemassa olevia pelaajia pelaamaan joukkueena, vaan löytänyt luontevan paikan joukkueeseen liittyneille nuorukaisille ja yhtälailla veteraani Lukkarilalle. Joukkue on tähän asti parantanut otteitaan kauden edetessä. Itse olen sitä mieltä, että käy tässä loppukaudella miten hyvänsä, niin toimiston olisi syytä olla hereillä, ja koittaa vaivihkaa saada äijältä nimeä pahviin ensikaudeksi ja mielellään sopimus saisi olla muotoa + 1 tai enemmän. Vaikka mies on nuori, niin joukkuueen kasaaminen savuavista raunioista on ollut miehen työ.
     
  16. waitsneik Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KossuRussian + miedommat
    Vierolasta:
    Itse en ole Rokin kotipelejä nähnyt, joten en voi varmuudella tätä sanoa, mutta etelän päässä näkemistäni otteista voi todeta Vierolan onnistuneen muuttamaan Rokin pelityyliä hyökkäyspäässä paremmaksi. Se Rokia aikaisemmin vaivannut ja minua päähän ottanut pelityyli, jossa heti siniviivan jälkeen laituri lämää tussun vedon maalivahtia kohti on ohi. Sillä tyylillä kyllä saatiin vastustajan maalivahdille torjuntoja, mutta vähemmän kunnon maalipaikkoja, joka korostui tiukoissa peleissä. Nyt tilanteita rakennetaan paremmin ja pelataan ennemmin syvään jos suoran tilanteen rakentamiseen ei ole tilaisuutta. Pelataan fiksumpaa jääkiekkoa. Ugh.
     
  17. Supreme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi
    Lainaus:
    Kyllä Vierola on tehnyt loistavaa työtä ja ehdottomasti jatkoa, varsinkin jos/kun jatketaan suomisarjassa. Mikäli nousu sattuisi tapahtumaan niin sitten valmentaja-asiaa tulisi miettiä todella huolella. Kokkonen teki loistavaa työtä suomisarjassa ja ajateltiin että hän oli oikea mies luotsaamaan RoKia myös mestiksessä. No ei ollut, tulokset muistavat varmasti kaikki. Toki viime kausi oli semmoista sekoilua, että se taisi olla Suikkasta lainatakseni: "ihan sama kuka Turakainen siellä penkin takana seisoo". Toisaalta Vierola on urallaan melko noviisi vielä, mutta voimakkaasti eteenpäin menossa oleva valmentaja, joka saattaisi hyvinkin pärjätä päävalmentajana myös kovemmissa sarjoissa, mikäli joukkue, muu valmennustiimi ja joukkueenjohtoporras on kunnossa.

    No mutta tämä nyt on melko turhaa spekulaatiota osaltani. Vierola saa sivuunkirjoittaneelta täyden kympin paperit jo tässä vaiheessa kautta! Tuolla materiaalilla RoKi on ylisuorittanut reippaasti koko kauden ja varsinkin varsinaisessa suomisarjassa meno on ollut käsittämätöntä. Tuokin nyt on tietenkin makuasia, että onko joukkue ylisuorittanut, mielestäni on. Mutta tässä nähdään ettei nimimiehillä ja kallillla joukkueelle (esim. Kärpät) ole suurtakaan merkitystä jos valmennus, pelitapa-asiat ja tausta-asiat ovat perseellään. Tähän kauteen jouduttiin lähtemään erittäin vaikeista lähtökohdista. Talous oli pahasti kuralla ja lisää epävarmuutta toi mm. pomi-jupakka.

    Vierola varmasti tiedosti jo kesällä tilanteen, mutta aivan oikein ei keskittynyt asioihin mihin ei voi vaikuttaa (lue: talous), vaan keskittyi kaikin voimin rakentamaan käteen annetuista palikoista parhaan mahdollisen paketin. Vierola on saanut tuon joukkueen treenaamaan koko kesän ja talvikauden hullun lailla, minkä johdosta RoKi on kirkkaasti paras kuntoisin joukkue sarjassaan. Ja mikä tärkeintä, Vierola on saanut joukkueen puhaltamaan yhteen hiileen ja sitoutumaan yhteiseen pelitapaan. Tähän kun vielä lisätään se seikka, että RoKilta ei odotettu yhtään mitään tältä kaudelta, niin joukkueen on ollut helppo pelata paineettomasti koko kausi, mikä on näkynyt rentona suorittamisena. Näin se lumipallo on lähtenyt pyörimään oikeaan suuntaan ja sitä on nyt erittäin vaikea pysäyttää! Ainoa epävarmuustekijä tällä hetkelllä on joukkueen suuri varusmiesten määrä. Mutta toivotaan että yhteistyö Someroharjun ja "Sinisten ZSKA:n" onnistuu jatkossakin yhtä hyvin kuin viime viikonloppuna. Tällä hetkellä meno näyttää niin vahvalta, että mestiskarsintoihin meno näyttää selviöltä, ihmeitä saa tapahtua mikäli joukkue ei niissä karkeloissa esiinny. Mutta niihin peleihin on aivan turha keskittyä vielä, nyt keskitytään tähän hetkeen ja nautitaan viihdyttävimmästä RoKista ehkä koskaan.

    Tällä hetkellä on erittäin nautinnollista olla RoKi-fani!
     
  18. nufc Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ketterä,Newcastle United
    Lainaus:
    Tää juttu tuli myös selväksi Näreharjussa, laukauksia tuli aikasemmin jo ennen sinistä ja nollakulmista eikä hyökkäysten rakentelusta ollut tietoakaan. Ehkäpä sekin osaltaan sotki RoKi-faneja uskomaan että RoKi "mukamas" painosti joka ottelussa tämän hosumisen takia.
    Tällä hetkellä RoKi todellakin pelaa ilmeisen fiksumpaa ja tehokkaampaa jääkiekkoa. Tervemenoa Mestis-karsintaan !
     
  19. The Rock Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Titaanit, Ässät & Penguins
    Lainaus:
    Menetitte Haipuksen, mutta miestä saapuu Jääkiekkoliiton siirtolistan mukaan paikkaamaan Niko Kluuskeri.

    Entisen TPS-puolustajan vyöltä löytyy pelejä niin TuTon paidasta Mestiksestä, kuin Budapest Starsin riveistä Unkarin pääsarjasta. Kuluvalla kaudella Kluuskerilla ei pelattuja pelejä taida olla ensimmäistäkään, jollei jotain treenimatseja elo-syyskuussa lasketa mukaan?
     
  20. waitsneik Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KossuRussian + miedommat
    Kluuskerilla alkukausi näköjään ilman pelejä syystä tai toisesta. Nyt 5 peliä 2 div. UJK:ssa tehoin 5+6=11. Mitähän näistä ns. puolikuntoisista projektipelaajista pitäis ajatella. Hyvinkin tuo kiekkovarmuutta alakertaan ja toivottavasti hyvän laukauksen viivalta ainakin YV:llä. No, rahaa nyt mihinkään kunnon vahvistuksiin olisikaan ja miksi ne Suomisarjaan lähtisikään.
     
  21. Stonewall Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi, Liverpool
    RoKi yrittää saada Kluuskerin jo huomenissa kentälle. Kuulostaa vähän hätäiseltä, jos näin on. Varmasti motivoitunut kaveri, mutta saattaa hetki mennä ennen kuin on parhaimmillaan. Saadaan kuitenkin pientä särkymävaraa joukkueeseen.
     
  22. Roki6666 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, Roki, TP-47 ja Wowo
    Tik tak

    Kello käy. Vahvoja puheita on ollut jopa kahdesta uudesta kaverista Kluuskerin lisäksi. Joukkue on hyvä jo nyt, mutta pakkipuolella olisi tilaa. Kuumin sisäpiiritieto tänne, jos sellaista jollain on. Kello käy.
     
  23. Stonewall Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi, Liverpool
    Kyllä niitä viristyksiä viriteltiin pitkin viikonloppua, mutta näinköhän jäi tällä kertaa sopimukset tekemättä? Ei silti, jos siirroissa jäädään plussan puolelle, niin mielestäni tilanne on ihan hyvä.
     
  24. jupiter Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    pohjolan joukkueet
    Veskari tuli

    Sinisiin vielä viimemetreillä veskariosastoon vahvistus. Timo Linstrom ulkomaansiirtona Unkarin maalta vahvistamaan Rokin kovaa veskariosastoa. Ei muutako tervetulemast rolloon ja rokiin.
     
  25. Museoesine Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP ja muut keskisuomalaiset
    Lainaus:
    Jääkiekkoliiton siirtolistan mukaan Lindström siirtyi saman tien HIFK:n riveihin.