Ilmoitukset

Nimimerkki Tifosi on asetettu viikon pelikieltoon sääntöjen 7§:n perusteella.

Nimimerkit cauna ja Ralph ovat seuraavan viikon pelikiellossa sääntöjen 4§:n perusteella.

Nimimerkki Daespoo on viikon pelikiellossa sääntöjen 4§:n ja 6§:n perusteella.

RoKi 2009-2010

Viestiketju osiossa 'RoKi' , aloittajana Rollo, 29.03.2009 klo 18.07.

  1. adidasler Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
    Ketju heräsi eloon, mutta valitettavasti "vääristä" syistä. Yhdyn Ärrän ja Rollon vuodatuksiin ja totean samaan hengenvetoon, että ei tässä myöskään meikäläinen enää jaksa nyhjätä tyhjästä. Tilanne on, mikä on... kaikkihan sen tietää... Tuonne RuRyn vieraskirjaan jo muutamaan otteeseen kirjoittelinkin erinäisistä asioista, joihin itse toivoisin sinisen kabinetin kiinnittävän huomiota, joten samoja asioita en tänne enää jaksa laittaa.

    Toivon joukkueen kääntävän kelkkansa, olkooonkin sitten rosteri vaikka koko loppukauden sama kuin nyt. Haluan kuitenkin olla rehellinen ja totean, että tämä PUUHASTELU on syönyt allekirjoittaneltakin suurimman palon ei joukkuetta, vaan sen ympärillä toimivia henkilöitä ja asioita kohtaan. Täten taidan itsekin keskittyä tästä eteenpäin muihin aktiviteetteihin, kunnes ROKIN "PUKUMIEHET" tekevät asoille jotain!

    Odottelemisiin (ei kuitenkaan vesi kielellä.. tällä kertaa..).
     
  2. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Lainaus:
    Joopa joo - tämähän näistä suloisen lapsellisista kliseistä enää puuttuikaan - The Ultimate Own Boys Team!!!

    Niin... Minä kun taisin taas puhua tilanteesta vain ja ainoastaan ketjun otsikon mukaan.
    Joten - juolahtaako mieleesi yhtään, siis yhtään syytä (ämmin poronkäristyksen lisäksi tietysti), minkä takia joku pelimies, joka on päässyt Roi:sta muualle pelaamaan, tulisi takaisin, jos kerran rahkeet muualle riittävät.
    Rahako ja/vai huikea organisaatio???
    Kyllä ne on, kuule, maitojunalaisia, jotka sieltä takaisin tulevat, jos/kun edes enää viitsivät pelata.

    Btw - ne "tusinakärpät" Inkeröisen kanssa näyttivät tänäänkin pitelevän RoKi:n nenää nippa-nappa pinnalla - kuten taisin jo mainitakin (hymiö)
     
  3. Vilijo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Anaheim Ducks
    Lainaus:
    Pelaajabudjetissa ei ole tilaa. Mistä kuulit että rahaa olisi tuhlattavaksi? Aivan saletisti olisi hankittu jo joku jos olisi mahdollisuus. Kaupo Kaljustea paremmaksi hankinnat eivät tänä kautena mene. Ellei joku vapaaehtoisesti (ilmaiseksi) tule napapiirille.

    Lainaus:
    Kyllä Rokin pojat sen pari kautta ehkä jaksavat yrittää ennen kuin maitojunalla tullaan takaisin.

    Lainaus:
    Onko joskus ollut? Unohtuiko kenties että lapparin toimitus koostuu jääkiekkoa inhoavista toimittajista ja ikuisista potkupallon kannattajista?

    Lainaus:
    Eipä sitä viitti kyllä kirjoittaa kun katsoo sarjataulukkoa. Justiinsa tyypillistä Rovaniemeläistä fanikulttuuria. Palataan sitten kun kehtaa alkaa taas kannattamaan eli menestyksen perässä vaan.
     
  4. Ärräpää Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi
    Aina yhtä luotaantyöntävää koittaa sinun kanssasi keskustella, mutta yritetään nyt.

    Lainaus:
    Eli, ostomiestenkö varaan RoKin tulevaisuus pitää rakentaa? Kyllä minun mielestäni tulevaisuuden RoKissa pitää näkyä myös oman kylän pojat. En sitten tiedä olenko tämän mielipiteeni kanssa yksin, epäilen.

    Lainaus:
    No, jos ei A:sta hypätä suoraan liigaan niin keksin kyllä montakin syytä. Keksitkö sinä syitä mikseivät tulisi?

    Erkinjunttihan muuten tuli takaisin maitojunalla, mutta hyvinhän tuo peli alkoi kotikonnuilla kulkea.

    Lainaus:
    Ei kyllä minusta. Ne taisivat olla ihan Ville Vimpari, Hannu Haipus & co. joita en kyllä ole tarkoittanut missään vaiheessa.

    Nyt alleviivaan sinulle tuota allekirjoitustani.
     
    Viimeksi muokattu: 17.10.2009 klo 22.22
  5. Ärräpää Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi
    Lainaus:
    Laita osoitetietosi niin tilaan sinulle lehden. Ymmärrän ettei kaikilla ole varaa tilata maksullista mediaa kotiinsa, mutta eikös tuo Uusi Rovaniemi ole ilmainen?

    Taisi uusi TJ juuri jotain tuosta pelaajabudjetista mainita jossain aviisissa?

    Lainaus:
    No, katsellaan kuinka poikien käy. Hyvinhän noilla näyttää menevän. Mielelläni tuon aiemmin mainitun kolmikon näkisi vielä RoKin paidassa. Kaikki jotka ovat poikien otteita seuranneet tietävät kyllä että näistä pojista iloa RoKille olisi.

    Lainaus:
    Sanoo nimimerkki joka itkee joka toisessa viestissä sitä että kuinka hiljaista palstalla on. Sinunlaisia arvostelijoita piisaa joka lähtöön mutta viimeisin positiivinen kannanotto sinulta on tullut "kannattamasi" joukkueen ketjuun sillon kun "oma" jengi on voittanut. Häpeäisit.

    Jotain tämänkin keskustelun kannalta merkityksellistä on mennyt läpi suodattimestasi. Juuri näin, kannustetaan sitten kun menestytään. Jos viitsisit hieman perehtyä aiheeseen ennenkuin alat julistamaan näitä latteuksiasi.
     
    Viimeksi muokattu: 17.10.2009 klo 22.32
  6. Rollo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi Hockey, Rovaniemen Kiekko r.y
    Lainaus:
    Tähän oil pakko tarttua.

    Ihan niinkuin mutu tuntumalla paskaa suollat vai?? Häpeäisit...

    Jotain tasoa voisit ulosanissa kuitenkin pitää. Ärrä jo Juntin mainitsikin, mutta noista muista vieläkö antaisit täsmätietoa??
    Kuka on tulossa "maitojunalla", ja milloin??
     
    Viimeksi muokattu: 18.10.2009 klo 00.11
  7. Vilijo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Anaheim Ducks
    Näköjään aika vaarallista provosoida tässä ketjussa, mutta annetaanpa mennä nyt kerta lähdettiin tälle linjalle.

    Lainaus:
    Kiitos tarjouksesta, mutta aika paljon saisit laittaa ylimääräistä että Lapin Kansaa ottaisin vastaan.

    Lainaus:
    Jää nuo aviisit nykyään helposti lukematta. Tuohan kuulostaa pirun hyvältä! Toivottavasti ei jää pelkäksi hehkutukseksi.

    Lainaus:
    Viestini voi tulkita muullakin kuin yhdellä tavalla. Voi ehkä jopa riippua lukijasta miten sen tekee?

    Lainaus:
    Tämän näkee sekä katsojamääristä kotipeleissä, että viestien määrästä keskustelupalstalla. Sinun lisäksi muutama muu on kirjoittanut "palaavansa asiaan" sitten kun Roki taas pärjää.

    Lainaus:
    Eiköhän Kokkosen Petri kutsuta viimeistään karsintoihin "avuksi".

    Aikaisemmista maitojunalaisista mainittakoon ainakin Inkeröinen ja Joona jotka molemmat kävivät yrittämässä mestistä Hokin riveissä. Nämä siis "omista pojista" esimerkkinä.

    Eipä tässä muuta.
     
  8. Ärräpää Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi
    Lainaus:
    Ei pidä paikkaansa. Kyse ei tainnut olla pärjäämisestä? Korjaa jos olen väärässä.

    Lainaus:
    Tuskinpa vain. Sitä paitsi Vilijoseni, RoKi ei tänä vuonna karsi mihinkään suuntaan. Mistä moinen negatiivisuus? Haiskahtaa kovasti Ylitorniolainen kateus nenään.

    Lainaus:
    Jos Inkeröisen tasoisia maitojunalaisia saadaan niin hieno juttu.
     
    Viimeksi muokattu: 18.10.2009 klo 08.25
  9. adidasler Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
    Lainaus:
    Minä kuulun luultavasti näihin mainitsemiisi "muutamaan muuhun"? Kirjoittelin tuossa aiemmin, että "Täten taidan itsekin keskittyä tästä eteenpäin muihin aktiviteetteihin (vähetää tyhjän jauhamista täällä), kunnes ROKIN "PUKUMIEHET" tekevät asoille jotain!" Tämä ei tarkoita joukkueen hylkäämistä ja sitä, että jäisin odottelemaan voittoja, sekä menestystä. Tarkoitus oli ja on yhä kritisoida mm. Rokin tiedotusta ja oheistoimintaa, sekä pelaajahankintoja. Pojat pelaavat hyvin tasollaan, mutta muiden, joukkueen ympärillä olevien vaikuttajien olisi myös annettava 100%:n panos päivittäin!
     
  10. Roki6666 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, Roki, TP-47 ja Wowo
    Tiedottamisesta

    Käsittääkseni Rokin "pukumiehiä" ei ole lukumääräisesti kovin montaa. Niitä on yllättävän vähän, yhdenkäden sormista niitä on vähemmän kuin sirkkelimiehellä sormia. Niitä pitäisi olla enemmän, joka taas takaisi taustalle enemmän rahamiehiä.

    Haalarimiehiä eli niitä, jotka pyytettömästi ja sinisellä sydämmellä tekevät edarin eteen parhaansa, on jokunen enemmän. Haalarimiehet antavat oman merkittävän panoksensa tiedottamisen saralla vrt. Lapa (mutta heitä on varmasti muitakin). Teemu Kallioniemi vaikuttaa haastettelun perusteella jalat maassa olevalta, lätkämarkkinointikokemuksen omaavalta ammatilaiselta. Kallioniemi on toki "pukumiesten" työmies, mutta tekee toimarina itsenäisiä päätöksiä ja paljon. Tähän em. päätelmään pääsee, kun tsekkaa netistä Roki Hockey Oy:n taustahenkilöitä. Itse en lähtisi oikopäätä arvostelemaan "pukumiehiä", vaan suuntaisin katseeni tiedotuksesta vastaavan suuntaan (jos sellainen todella on). Pukumiehet eivät käsittääkseni vastaa tiedotuksesta, he vastaavat seuran hallinnosta, pelaajahankkinoista ja rahasta. Joku voi oikoa, jos olen väärässä.

    Kiekkobuumin ylläpitämisellä tiedotuksella on ratkaiseva rooli. Joku kirjoitti täällä alku syssyllä, että tiedottamisesta vastaa joku Anne (sukunimeä en muista, mutta ei kai tätä tietoa ole hatustakaan tälle palstalle tempaistu).

    Voiko olla niin, että tämä mainittu Anne olisi suurin syypää siihen, ettei tiedotus pelaa? Vastuu tämän osa-alueen, ei ontumisesta vaan halvaantumisesta, on tietysti viime kädessä tj:lla. Toivottavasti tj on jo reagoinut tiedotuksen nykytilaan. Hätäisellä tiedottamisella voidaan ryssiä paljon, tyyliin "silloin se sano sitä ja sitä ja nyt se ei pidäkään paikkaansa". On syytä muistaa, että uusi tj on ollut tehtävässään vasta 3 vkoa.

    Kallioniemi itse viittasi lehtijutussa pitkäjänteiseen työhön. Luotan siihen, että tiedotus paranee etenkin nyt, kun saatiin tuo jalkapallo viemästä palstatilaa. Osasyynä Rokin näkymättömyyteen on myös alueellisella valtalehdellä ja sen urheilutoimituksen päättäjillä. Media päättää itse, mitä se julkaisee ja mitä ei. Me ei todellisuudessa tiedetä, kuinka paljon materiaalia Roki-toimistolta on LK:aan lähtenyt ja minkälaisen suppilon läpi juttuja on lopulta lehteen päätynyt. Tämä seula voi olla yllättävänkin ahdas.

    Moitteet annan lopuksi Rokihockeyn kotisivuille. Edarin näyteikkunassa on kohdelamppuja pimeänä ja paljon. Valot päälle ja pikaisesti. Tämän näyteikkunan asiasisältöön ei media vaikuta.
     
  11. jsavolai Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat,Kiekko-Laser, Pelicans,TiTu
    Lainaus:
    Mjoo, kaikkihan noi mestis joukkueiden sivut on värittömät ja mauttomat. Pois lukien Sportin omat sivut joille sitten mestis.fi:stä ei linkatakkaan. (Mestis.fi:n alla olevat Sportin sivut ovat lähinnä iso vitsi).

    edit: Ennen kuin joku älähtää, niin mauttomuus ja värittömyys on minun oma mielipiteeni. Voihan olla että joku näistä nykyisistä tekeleistä pitää. Mielipiteitä kun nyt sattuu olemaan about kaikilla ;)
     
  12. Roki6666 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, Roki, TP-47 ja Wowo
    Simo Vehviläinen

    No nyt on ajankohtaista juttua sekä www.rokihockey.fi että Lapin Kansassa. Pelaajabudjetti näyttää kasvaneen 180 t€ -- > 251 t€ vai johtuukohan tuo laskutavan muutoksesta.

    En viittaa tuohon budjettiin mutta totean, että jos en aivan väärin nähnyt, KooKoo matsissa katsomossa istui Mestis-nousun takuumies Simo Vehviläinen. Asuukohan Vehvi Roissa vai joko ukko tuli haistelemaan tuulia? Pikaguugletus ei uutta pelipaikkaa Vehville kertonut. Eipä silti, mikäli Herrasen nykyiset otteet jatkuvat, voi Vehvi jatkossakin jännittää katsomon puolelta. Mieluummin ottaisin kuitenkin Vehvin kevään otteet, kun Norjan alkusyksyn.

    Huomenna vastaan asettuu SaPKo. Ei mikään heppoinen vastus tämäkään. Kepitti hiljattain LeKin vieraissa ja Jukurit kotonaan. Paha vastus sarjasijoituksesta huolimatta.
     
  13. Stonewall Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi, Liverpool
    Vehviläisenhän veti tänne alunperin peliajan lisäksi nainen, joten saattaapa maisemissa vaikuttaa. Hyvinhän Simo viime keväänä tonttinsa täytti, vaikka Herranen oli ennen loukkaantumistaan vielä astetta parempi.

    SaPKo tulee olemaan todella vaikea pala. Veikkaan maalirikasta ja tasaista ottelua. Toisaalta, jos saadaan SaPKon ykköskenttä ja erityisesti Essen kuriin, niin muut tuskin saavat ensimmäistäkään maalia. Meillä taas maaleja uskoisi syntyvän parin kolmen kentän toimesta. Voi tulla kuumakin ottelu, sillä se on kummallekin äärimmäisen tärkeä.
     
  14. Jamppa75 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Viraskorven Pojat
    Lainaus:
    Ketterän vaihtopenkillä olisi tilaa Norjan kaltaiselle kumiukolle, kentälle ei tosin olisi mitään asiaa kun maalin suun tukkii tätä nykyä Väre. Ei tule Norjaa ikävä, enää.....
     
  15. Supreme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    RoKi
    Lainaus:
    Joo kieltämättä pettymys on Norja ollut alkukaudesta. Selkeästi ykkösveskariksi tänne hommattiin mutta taso on heitellyt aivan liikaa. Välillä aivan maaginen, toisinaan taas mikään ei tartu. Herrasenkaan otteet ei ihan joka pelissä ole vakuuttaneet mutta paremmin Karri on pelannut kuin Norja. Viime peleissä Karri on välillä pitänyt joukkuetta pystyssä kuten voittavan veskarin kuuluukin. Tämä nuori ja kokematon joukkue kuitenkin tarvitsee joka ilta omalta veskariltaan huippuillan voittaakseen. Ja tuskin Norja on tässä savotassa vielä viimeistä sanaansa sanonut!
     
  16. Salama15 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Lexa Komarovin kädet
    Lainaus:
    Vai että on Simo taas Roissa?

    Jos lueskelet niin eiku terkkuja Kirkkonummelta => pojalla on edelleen nimmarilla varustettu nro 35 tallessa! Toivottavasti peliaikaa löytyy, nuori kossi vielä...
     
  17. Jamppa75 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Viraskorven Pojat
    Lainaus:
    Viime kaudella Norjalla oli edessään sarjatasolle verrattuna kohtalainen(lue:HYVÄ) puolustus, mutta ei käy kieltäminen että hieman on yllättänyt Norjan "huonous" tällä kaudella.
     
  18. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Uutta veskaria olisi tulossa. Ei ole kuitenkaan Ahlqvist tai Vehviläinen, vaan tietääkseni Timo Lindström. Pelasi viime kaudella Asplövenissä, mutta ilmeisesti tänä syksynä ei ole pelannut vielä missään.
     
  19. adidasler Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
    Lainaus:
    Jaahas, taas maalivahti osastoon Herranen, Norja ja kumppanit? Voin tosin olla väärässäkin, mutta luulen, ettei tästäkään miehestä olisi sateentekijäksi. Hän ei ole kuitenkaan liiemmin pelaillut viime vuosina..? Halvalla ei saa mitää hyvää tässäkään lajissa.. Toivoisin kyllä hieman tasokkaampaa äijää. Toivottavasti joku nyt korjaa olettamukseni ja kehuu Lindströmin maasta taivaaseen! ;)
     
  20. Teukka Teräs Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät Rangers Asplöven
    En nyt kehu maasta taivaaseen mutta viime kaudella pelasi suurimman osan Asplövenin peleistä ja kyllä minusta Timo pelasi varsin luotettavasti, että pahoja hasseja ei juurikaan tullut ja lisäksi joukkoon mahtui tukku loisto/haamukoppeja. Viime kaudella 30peliä, ka 2.15 ja torjuntaprosentti 91.4. Karsintasarjassa jossa AHC:lle tuli etelänporukoilta kovasti selkää tilastot 9ottelua, ka 4.05 ja torjuntaprosentti 88.8. Kyllä Timosta saa maalivahdin johon pelaajat voi luottaa!
     
  21. Roki6666 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS, Roki, TP-47 ja Wowo
    Lindström

    Muutaman Asplövenin pelin nähneenä voin todeta, että kyseessä on varsin lupaava ja varma maalivahti. Uskon miehestä olevan vielä paljon iloa ja torjunta% olevan selkeästi yli 90. Annetaan pojalle mahdollisuus näyttää mihin pystyy.

    Paikallislehti Uusi Rovaniemessä on Veikko Vasaman kirjoittama pakina 28.10.2009 Ropsista/Rokista, Eri suuntiin. Lukekaa, sivu 4, en tiedä löytyykö tätä netistä.
     
    Viimeksi muokattu: 28.10.2009 klo 22.08
  22. jupiter Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    pohjolan joukkueet
    aitoa fanitusta?

    Kohtuu kaikessa sanotaan. Kyllähän Rokia kohdanneet "negatiiviset voimat" ovat vieneet tärkeitä voimanrippeitä joukkueen suorittamisesta. Ei ole mitenkään joukkueen etu, että pääosa joukkueesta tai sen suorittamisesta nähdään näillä palstoilla negatiivisessa sävyssä. Toki kaikilla on oikeus "ruikuttaa" huomisesta ja odotuksesta parempaan. Näkisin kuitenkin, että eiköhän näille jokaisen toiveunille käänteentekevistä ihmeistä aseteta päätepiste. Ollaan realistisia ja kohdataan joukkue joukkueena. Jokainen varmaan joukueen organisaatiossa tekee parhansa joukkueen menestymisen eteen. Uskokaamme faneina ainakin näin.
    Toki kritiikki ja arvostelu luo kulttuuripohjaa tulevaisuudelle mutta helposti unohdetaan ne lainnalaisuudet jotka meitä lappilaisina ikävä kyllä täällä susirajalla vääjäämättä vaanii. Näkisin niin mielelläni, että se negatiivinen energia ja sanojen epämääräinen hapitus käännettäisi joukkueen kannattamiseen ja sen tärkeän ja kuuluisan kuudennen kenttäpelaajan synnyttämiseen ainakin kotipelien ajaksi. Se, jos mikä, olisi sitä aitoa fanitusta mitä toivoisin myös näillä palstoilla enenevässä määrin näkyvän. Ollaan Fanaattisia porukalla positiivisella mielellä ja hurrataan Roki voittoon.
     
  23. Diablo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport, Urheilullisesti avoin Liiga & Mestis
    Mikähän Vehviläisen Simon tilanne on?

    Onko kellään tietoa, miksi ei tehnyt hyvän kevään jälkeen jatkoa RoKin kanssa? Tai miksi ei ole pelannut nyt ylipäänsä yhtään missään, liekkö edes harjoitellut...
     
  24. jsavolai Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat,Kiekko-Laser, Pelicans,TiTu
    Pistetääs tänne tämmönen kysymys: Mitäs RoKi nyt meinaa tolla Hurriganes teemalla kun itse Herra Hurriganes, Remu Aaltonen ei paikalle edes saavu? Kuulostaa kummalta puffata itse ottelutapahtumaa "Get On, Remu & Hurriganes" mainoksella ja samaan hengenvetoon todeta että itse maestro ei paikalle saavu.

    Onkos jollakulla jotain tarkempaa tietoa mikä tuossa on takana?
     
  25. adidasler Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
    Lainaus:
    Ei ole tietoa.. Hieman itseänikin naurattaa koko touhu! Mistähän "ne" ovat tällaisen teeman kaivaneet? Onko tämä kenties jokin salainen ase, jolla saadaan halliin satoja uusia kannattajia..? =D Noh, aivan sama, vaikka mennään teemalla "Katri Helena", jos voittoja tulee.