Rasmus-ryhmä

  • 83 317
  • 283
RASMUS-ryhmässä oli hauska episodi, kun joku naisihminen etsi "atleettisia mustia miehiä" rasiminvastaiseen elokuvaan sillä seurauksella, että hakuilmoitus tuomittiin tiettyjen aktiivien toimesta rasistiseksi.
Luin samaa. "White privilege blablabla..."

Jotenkin tuntuu, että näillä kaikilla henkilöillä on tapana olla hieman valtaväestöstä syrjäytyneitä. Tavallaan he haluavat erottua intellektuellina henkilönä omaten vahvat mielipiteet asiasta, joka on valtavirralle täysin absurdia.

Tämän jälkeen väittelyissä käytetään sanastoa, jota ei kukaan muu kuin asiaan perehtynyt voi tietää ja sen jälkeen voidaankin paistatella omassa erinomaisuudessaan.

Ikävä kyllä tämän kaltaiset ihmiset eivät tajua sitä, että he aiheuttavat tätä "sekasortoa" aivan samalla mitalla kuin rasistit, terroristit, rikolliset jne..
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Ryhmässä ottanut AFD:een voitto koville. Hetken mietin että erehdyinkö rajat kiinni sivulle.. melkoisia nämä "suvaitsevaiset"

Olkaamme vain iloisia siitä, ettei sitä kuuluisaa toista ääripäätä ole olemassa. En uskalla edes arvailla minkälaisia massamurhafantasioita sen edustajilla mahtaisi olla, kun maltillinen, koulutettu ja sivistynyt väkikin pyörittelee mielessään ajatuksia kymmenien tuhansien ihmisten tappamisesta.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Ei mennyt case Musta Barbaarin mutsi ja systeri RASMUS-ryhmän maailmankatsomuksen mukaisesti. Siellä on nyt piru irti. Poliisi on perseestä ja silminnäkijätkin aivan paskoja. Paitsi tietysti se yksi, jolla oli tummaihoinen mies kotopuolessa.

RASMUS-ryhmästä luin myös, että turvapaikanhakijoita koskevat seksuaalirikosepäilyt saattavat johtua suomalaisten ennakkoluuloista. Ja että Iltalehteen ei voi uskoa näissä asioissa. Ja että valtaosa maahanmuuttajista ei kuitenkaan syyllisty rikoksiin. Joten turpa kiinni nyt.
 

Massimo 1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Sinällään en ota kantaa kyseiseen ryhmään tai sen toimintaan mutta, asiaa mikä on pompannut silmille tämän rasmus nimen yhteydessä on naivius ja hyväuskoisuus. Tuntuu siltä kun iso ihmisryhmä olisi samaan aikaan löytänyt elämälleen tarkoituksen ja nyt sitten tehdään yhdessä hyvää, tosin muiden kustannuksella. Jonkin näkönen realitycheck vois olla paikallaan näille ihmisille keitä ryhmässä vaikuttaa.

Ennen kun kukaan vetää mitää nenään niin, totean etten tietenkään tarkoita kaikkia henkilöitä rasmus ryhmässä, mutta useaa kylläkin.
Tuntuu myös siltä että, rasmuslaisten mielessä suomea ja suomalaisuutta hävetään ja pidetään jotain amerikan mallia hyvänä ja oikeana.
Nämä siis omia kokemuksia, kun olen ryhmään kuuluvien henkilöiden kanssa jutellut.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
RASMUS-ryhmässä myös ihmetellään, miksi joku tooosi hyvä työntekijä ei saa turvapaikkaa sen perusteella, että on tooosi hyvä työntekijä. Tuolla on kyllä vitun keilaa sakkia.

Ai niin joo. Kun oli tuo surullinen tapaus tekaistusta pahoinpitelystä alkuviikosta, osallistui RASMUS-keskusteluihin eräs Ahmed-niminen nuori mies. Hän antoi tulla aika kovaa kritiikkiä tälle Mirjamille. No minähän laitoin Ahmedille yksityisviestiä ja kehuin hyvistä kommenteista. Meillehän tuli siinä sitten mukavat keskustelut. Jannu oli tapamuslimi, joka mm. sanoi, että Koraanissa on juttuja jotka ovat jääneet ajasta jälkeen.

Oli kaikkinensa hyvä kokemus. Kaverista kyllä huomasi, että koulujakin on tullut käytyä ja omaa elämänkatsomusta haastettua.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Nyt odotellaan vaan joulua ja tiernapoikia..

Raskaita aikoja on tiedossa ryhmälle, toivottavasti selviävät.

Nyt kuitenkin on menossa hyökkäys yleä vastaan sillä useampi ketju avattu missä arvostellaan toimintaa. Ylipäälikkö Suldankin ilmoitti tekevänsä ylestä rikosilmoituksen. Mutta vähin äänin poisti avauksensa..
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kuitenkin on menossa hyökkäys yleä vastaan sillä useampi ketju avattu missä arvostellaan toimintaa. Ylipäälikkö Suldankin ilmoitti tekevänsä ylestä rikosilmoituksen. Mutta vähin äänin poisti avauksensa..

Tekevät sen itse itselleen. Suurinta osaa veronmaksajista ei kiinnosta tollaset pekka& neekerisana- hulabaloot. Sitten nämä barbaarit ja sulttaanit tulevat ja nostavat syytöksiä ja tekevät ilmoituksia koska uuden elokuvasalin taustakangas oli liian valkoinen. Jossain vaiheessa enemmistöä alkaa vituttamaan koko touhu ja siinä saavat sitten maryamit ihmetellä kun Suomi on niin rasistinen maa.

Jos noihin rajat kiinni- idioottien kokoontumisajoihin ei menisi ketään muita kuin itse vajaavaiset niin melko äkkiä loppuisi koko liikkeen kannatus. Eikös niitä Odinien 'chaptereita' olla jo suljettu kun ei nappaa?
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
tolkku - Sivistyssanakirja, synonyymit - Suomi Sanakirja

Voin selittää, mitä "tolkun ihmiset" tarkoittaa maahanmuuttokeskustelun kontekstissa.

Vihreät ovat sitä mieltä, että Suomen tulee tarjota turvaa kaikille hädänalaisille ja puolustaa tinkimättömästi ihmisoikeuksia.

Hakkaraisen Tepi, Immosen Olli ja muut rajat kiinni -öyhöttäjät ovat sitä mieltä, että mutiaiset saa painua Afrikkaan ulisemaan ja raiskaamaan, ja ihmisoikeudet voi työntää sinne minne aurinko ei paista.

"Tolkun ihminen" järkeilee, että totuuden pitää löytyä suunnilleen jostain näiden kahden näkökannan puolivälistä. Hän on sitä mieltä, että puolustetaan nyt ihmisoikeuksia vähäsen mutta ei kuitenkaan ihan kauheasti, kun menee muuten ääriajatteluksi. Ja tarjotaan nyt muutamalle hädänalaiselle turvaa mutta ei mennä siinäkään liiallisuuksiin. Eikä sitten haukuta ihmisiä rättipäiksi ja neekereiksi, kun riistetään niiltä kielteisillä turvapaikkapäätöksillä oikeus ihmisarvoiseen elämään, vaan käytetään asiallista kieltä.

Suomeksi sanottuna "tolkun ihmiset" ovat juuri sitä porukkaa, jonka asenteet mahdollistivat natsi-Saksan kauheudet. Jos sen ajan emmakarit ja veronikahonkasalot olisivat nousseet vaatimaan ihmisoikeuksia juutalaisille, "tolkun ihmiset" olisivat sanoneet, että eipäs nyt mennä äärimmäisyyksiin. Jos Aatu on sitä mieltä, että kaasutetaan kaikki saatanan jutkut, ja puunhalaajat sitä mieltä että juutalaisia tulisi kohdella ihmisinä ihan siinä missä kaikkia muitakin, tolkun ihmiselle totuus löytyy jostain näiden katsantokantojen puolivälistä.

Tää koko teksti on kuin suoraan Rasmuslaisten kynästä, joten en laskisi hirvittävästi painoarvoa tälle. Et edes peittele kumpaan ääripäähän kuulut.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tässä vähän kiteytystä rasmus- ryhmästä.

#rasmus
Linkki menee aijaa.com sivustolle.

Niin, pätkittyjä kommentteja josta varmasti saa "realistisen" kuvan sivuston yleiskeskustelusta. Väsyn toistamaan tätä, mutta parhaan käsityksen saa lukemalla ihan alkuperäislähdettä. Ei tarvitse turvautua tälläisiin tendenssimäisiin "kiteytyksiin".
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Luitko tuon linkin - kommentit olivat lähes 50-50, kai on ihan normaalia, että näistä asioista käydään rajanvetoa rasisminvastaisessa ryhmässä? Eikä mitään konsensusta syntynyt.

En laskenut prosentti osuuksia että montako idioottia ryhmästä löytyy. Niitä kuitenkin löytyy ihan riittävästi ja varsinkin siitä porukasta joka on joka keskustelussa mukana.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Nyt on kovaa settiä, taitaa olla aika yleinen kanta tietyistä kulttuureista tuleville.
RASMUS-valtakunnallinen rasismin ja muukalaispelon vastainen verkosto Julkinen ryhmä | Facebook


Pedofiili ketjussa otsikossa mainittiin muu pohjasakka ja tämä Tessieri on juuri sitä ja kaikki häntä jollain tapaa tukevat. Onneksi niitä ei kuitenkaan tuossa näytä olevan kuin muutama. Kyseessä on kuitenkin lapsen joukkoraiskaus jonka ovat tehneet uhrin 16v poikaystävä, hänen isänsä ja isän kaveri... miten helvetin alhainen otus voi alkaa syyttämään uhria joka on lapsi.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
En kyllä tajunnut yhtään mitä tuo Tessier ajaa takaa. Turvapaikanhakijat raiskasivat jonkun tytön, mutta Tessier on nyt sitä mieltä että kaikki on tuon Raumalaisen turvapaikkakeskuksen henkilökunnan syytä, kun he olivat kohdelleet turvapaikanhakijoita huonosti ja mitään raiskausta ei olisi ikinä tapahtunut jos heitä vain kohdeltaisiin paremmin?
 
Linkki Uutismaailman(itselleni entuudestaan tuntematon sivusto) sivulle, jossa filosofian tohtori Jukka Sakari Hankamäen näkemyksiä suvaitsevaisuus-ideologiasta
Jaa, minulle kyllä @Klose16 ansiosta tuttu ihan tuolta parin vuoden takaa kun pyöräyttelivät hommaa käyntiin. Täysin samoilla tavoitteilla samasta puusta veistetty kuin MV:

Venäjämielinen trollaus ja disinformaatio verkossa | sivu 6 | Jatkoajan keskustelupalsta

Tiltun jäljet on lyhyet. Liekö siitä saatu kieleemme verbi "ryssiä".

Sori OT.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En kyllä tajunnut yhtään mitä tuo Tessier ajaa takaa. Turvapaikanhakijat raiskasivat jonkun tytön, mutta Tessier on nyt sitä mieltä että kaikki on tuon Raumalaisen turvapaikkakeskuksen henkilökunnan syytä, kun he olivat kohdelleet turvapaikanhakijoita huonosti ja mitään raiskausta ei olisi ikinä tapahtunut jos heitä vain kohdeltaisiin paremmin?
Vaikuttaa kyllä erittäin raskaalta persoonalta tämä Tessier, mitä noita herran kirjoituksia luki. Omaa juuri sen äärimmäisen ärsyttävän piirteen, eli ymmärtää asioita täysin tahallisesti väärin, ihan vain väärinymmärtämisen ja marttyyrimaisuuden korostamisen takia. Herneet syvällä nenässä näkyy olemaan myös luonteessa hyvin pitkälti läsnä. Hyvä esimerkki: "good night. Read the story again. If you dont get it, read it again"

Vastataan kaikkeen, mutta ei vastata yhtään mihinkään. Miten mistään voi keskustella, kun vastapuoli keskittyy lähinnä väärinymmärtämiseen ja vittuiluun. Sitten kun argumentit loppuu ja ahdistus siitä alkaa, kadotaan paikalta viitta hulmuten.
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eliitin oma vihayhteisö Rasmus lynkkaa toisinajattelijat - valtion rahoilla - Suomen Uutiset
Siinä parin henkilön kokemuksia kyseisestä ryhmästä. Lukekaa juttu, niin huomaatte toiminnan olevan hyvinkin erikoista. Onneksi nuo haastatellut omaavat jotakin selkänojaa sanomalleen, niin ei tarvitse tuomita persuiksi heti lukematta. Nimet selviää jutusta. Eipä tuollaista rasmus-hörhöilyä kuuluisi rahoittaa verotuloista, saisivat mennä oikeisiin töihin ja tienata rahansa. Sairasta sakkia.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Joo, oon perehtynyt pienesti kyseisen ryhmän toimintaan. Fundamentalistihihhuleita ja yhteiskunnallisesti vaarallista porukkaa. Jos olisin SUPO:n johtotehtävissä laittaisin seurantaan. Ei ne taida vielä olla?
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jaa, minulle kyllä @Klose16 ansiosta tuttu ihan tuolta parin vuoden takaa kun pyöräyttelivät hommaa käyntiin. Täysin samoilla tavoitteilla samasta puusta veistetty kuin MV:

Venäjämielinen trollaus ja disinformaatio verkossa | sivu 6 | Jatkoajan keskustelupalsta

Tiltun jäljet on lyhyet. Liekö siitä saatu kieleemme verbi "ryssiä".

Sori OT.
Hankamäki on kyllä monimutkainen tapaus. Erittäin hyvä filosofiassa. Ihannoi Platonia ja kirjoitti kirjan anarkismista. Hauska tapaus kaiken kaikkiaan. Konservatiivinen yleisesti ja hänen suhtautumisensa tasa-arvoiseen aviolittoon oli mielenkiintoinen. Silti hyvin liberaali monella eri tavalla.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eliitin oma vihayhteisö Rasmus lynkkaa toisinajattelijat - valtion rahoilla - Suomen Uutiset
Siinä parin henkilön kokemuksia kyseisestä ryhmästä. Lukekaa juttu, niin huomaatte toiminnan olevan hyvinkin erikoista. Onneksi nuo haastatellut omaavat jotakin selkänojaa sanomalleen, niin ei tarvitse tuomita persuiksi heti lukematta. Nimet selviää jutusta. Eipä tuollaista rasmus-hörhöilyä kuuluisi rahoittaa verotuloista, saisivat mennä oikeisiin töihin ja tienata rahansa. Sairasta sakkia.

Artikkelista löytyvä Rasmuksen hallitus on myös mielenkiintoinen. Monille Jori Eskolin tai Raija Härkönen on tuttu vihaa pursuavista kirjoituksistaan. Muidenkaan yhteydessä ei voi käyttää sanaa suvaitsevainen, sen verran aggressiivista tekstiä tuottavat. Vakka kantensa valitsee.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Eliitin oma vihayhteisö Rasmus lynkkaa toisinajattelijat - valtion rahoilla - Suomen Uutiset
Siinä parin henkilön kokemuksia kyseisestä ryhmästä. Lukekaa juttu, niin huomaatte toiminnan olevan hyvinkin erikoista. Onneksi nuo haastatellut omaavat jotakin selkänojaa sanomalleen, niin ei tarvitse tuomita persuiksi heti lukematta. Nimet selviää jutusta. Eipä tuollaista rasmus-hörhöilyä kuuluisi rahoittaa verotuloista, saisivat mennä oikeisiin töihin ja tienata rahansa. Sairasta sakkia.

Yhtä haitallinen porukka kun jihadistitkin. Eskoliinia,Thibaultia,Tayloria ohjaa melko varmasti ainoastaan veroeurot mutta se porukka mitä ne agitoi uskonnollisella hartaudella on oikeasti ympäristölle vaarallisia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös