Puolivälierät 2014: TUTO Hockey – Kiekko-Vantaa

  • 9 574
  • 38

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
TUTOn leirissä pitäisi laittaa jäitä hattuun ja keskittyä omaan pelaamiseen. Siis tehdä sitä samaa mitä runkosarjan viimeisinä viikkoinakin. Homma menee tällä hetkellä täysin K-Vantaan suunnitelmien mukaan, ja tutolaisilla tuntuu olevan tunteet pinnassa ja mielessä vain Moisiolle kostaminen. Hänen tekonsa oli kaikessa ääliömäisyydessään törkeä, mutta rangaistus on kärsitty, Virtanen on taas pelikunnossa ja playoffit käynnissä. Hyvää viihdettä tuo kyllä on, mutta pitääkö kaikki tehdä näin itsestään selvän ikamaisesti, eli niin että jokainen hallissa olija taatusti tajuaa mistä on kyse? Kyllähän sen kostonkin voi tehdä vähemmän näkyvästi. Siinä sivussa voisi tehdä niitä maalejakin, sillä edelleen vain voitot merkitsevät ja jäähyaitiosta tai pukukopista sitä voittoa on aavistuksen verran vaikeampi saavuttaa.

Lehkonen sanoo, että raitapaitojen tehtävä on suojella tähtipelaajia, mutta siitä huolimatta sekoittaa oman pelin koston takia. Minusta aika hölmöä toimintaa, jonkun mielestä varmaan sitä "äijämäisyyttä". Devon on täysin oikeassa, K-Vantaa on tällä hetkellä kuskin paikalla, mielenkiintoista nähdä saako Lehkonen homman muuttumaan.
 

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Kriisinpoikanen

Ei tuo lippujen hinnasta ole minusta kyse, hinnat olivat ihan kohdallaan. Hintoja halventamalla tuskin olisi saatu väkeä paljoakaan lisää. Kuten aiemmin mainitsin, niin minusta kaksi pääsyytä yleisömäärien tippumiseen käytännössä joka kevät puolivälierien aikaan ovat siinä, että kausikortit eivät ole enää voimassa ja siinä, että paras seitsemästä -puolivälierät ovat vähän keinotekoista kauden pitkittämistä ja jopa "pakkopullaa" varsinkin jos oma joukkue on sarjataulukossa korkealla.

Kansa olettaa ja odottaa, että TuTo voittaa K-Vantaan selvästi, voittihan TuTo saman joukkueen juuri 28.2. lukemin 7-4. Moni saattaa ajatella, että mitäs sitä lähtemään hallille ekaan otteluun kun sama joukkue on kuitenkin jo lauantaina vastassa ja silloin puolivälieräsarja on jo edennyt pidemmälle.

Liigan auditointiryhmä tuskin ns. nakkaa paskaakaan mistään, olihan se selvää alusta asti mikä joukkue liigaan nostetaan. Pikemminkin pitäisin auditointiryhmiä ja erityisesti tämän kauden Mestiksen uskomattomia suhmurointikuvioita ja säätämisiä syynä yleisömääriin. Toki ei pidä antaa auditointiryhmälle tekosyytä pettää lupauksiaan ja vedota alhaisiin yleisömääriin, joten hyvähän yleisömääriä olisi ylemmäs saada.

Uskoisin kuitenkin minäkin, että lauantaina on ihan eri yleisömäärä kuin mitä nyt oli. Riippuu toki siitäkin, miten TuTolle käy torstaina Tikkurilan hallissa.

Sitä minäkin tarkoitin, että lippujen hinnat olivat ihan ok. Siksi olinkin ihmeissäni, kun pelissä oli niin vähän katsojia. Analyysisi syistä pitää varmastikin pitkälti paikkansa. Ja tosiaan tulevia auditointeja tässä meinaankin. Mikäli TuTo nostelisi kannua kuukauden päästä, mutta yleisiö on noissa peleissä vain tuhat ja rapiat päälle, niin siinä on Liigalla hyvä syy torpata nousuhaaveet. Torstaisen jälkeen oletan, että lauantaina on enempi yleisöä kyllä, mutta en usko, että häkki olisi läheskään täynnä, vaikka Ika niin torstain lehdistötilaisuudessa mainosti.

Vantaa on antanut parissa pelissä TuTolle jo aimo muistutuksen pudotuspelien tasaisuudesta. TuTolla ei ole mitään varaa lähteä turhiin jäähyilyihin ja tasoa on nostettava takaisin sinne missä runkosarjassakin mentiin. Puolustus ei vain voi olla tuota tasoa, että 8 maalia 2 ottelussa menee omiin. Vantaalta löytyy tehoja, mutta TuTolla on eväät niiden hyydyttämiseen, jos paketti pysyy kasassa. Maaleja on kuitenkin aina myös itse pystyttävä tekemään. Tästä voi tulla vielä varsin mielenkiintoinen välienselvittely ja sarja on kaikkea muuta kuin taputeltu. Molemmat ovat 3 voiton päässä nyt jatkosta.

Todellakin. Juuri tällä hetkellä tuntuu melkein siltä, että momentum on siirtynyt lohipaidoille. Ei pelillisesti, mutta henkisesti. TUTOn fokus on nyt ihan jossain muualla kuin ydintekemisessä. Kammottavia virheitä ja jäätymisiä. Tässä kooste eilisestä ottelusta. Kiekko-Vantaa - TUTO Hockey kooste 13.3.2014 - YouTube TUTOn nro 33 osuus takaiskuihin on kyllä suuri. Mikäli terveitä pakkeja on rosterissa niin Franssila voisi huilata yhden pelin, jos tarkkuutta löytyisi sitä kautta vähän enempi. Toki, ei tuo eilinen peli Franssilaan kaatunut.

Kuten oletinkin tämä sarja ei ole läheskään niin epätasainen kuin luultiin. Vantaa pelaa hyvällä asenteella ja tekee TUTOn pelaamisesta todella nihkeän oloista. Seuraavan matsin kun Vantaa vielä voittaa niin ollaankin melkoisessa tilanteessa. Alkaa maila täristä jo katsomonkin puolella...

Torstain pelissä TUTO pelasi noin puolet varsin hyvää omaa peliä, mutta ei vaan saanut lättyä pussiin. Uskoin silti aivan pelin loppuun asti, että TUTO tulee vielä rutiinilla takaa ohi, kuten niin monta kertaa aiemmin tällä kaudella. Vantaalaiset tekivät kyllä hienot maalit niistä paikoista, mitä niillä oli, joten toivottavasti he ovat nyt kaiken tuurinsa käyttänyt.

TUTOn leirissä pitäisi laittaa jäitä hattuun ja keskittyä omaan pelaamiseen. Siis tehdä sitä samaa mitä runkosarjan viimeisinä viikkoinakin. Homma menee tällä hetkellä täysin K-Vantaan suunnitelmien mukaan, ja tutolaisilla tuntuu olevan tunteet pinnassa ja mielessä vain Moisiolle kostaminen. Hänen tekonsa oli kaikessa ääliömäisyydessään törkeä, mutta rangaistus on kärsitty, Virtanen on taas pelikunnossa ja playoffit käynnissä. Hyvää viihdettä tuo kyllä on, mutta pitääkö kaikki tehdä näin itsestään selvän ikamaisesti, eli niin että jokainen hallissa olija taatusti tajuaa mistä on kyse? Kyllähän sen kostonkin voi tehdä vähemmän näkyvästi. Siinä sivussa voisi tehdä niitä maalejakin, sillä edelleen vain voitot merkitsevät ja jäähyaitiosta tai pukukopista sitä voittoa on aavistuksen verran vaikeampi saavuttaa.

Juuri näin. Ymmärrän kyllä pelin sisällä tapahtuvat lämpenemiset ja spontaanit reaktiot, mutta juuri tällä hetkellä ja tuosta tempauksesta, mitä pelin alussa tapahtui, en voi sanoa olevani lainkaan ylpeä TuTon kannattaja. Käskytykset, kostot ja toisten kaikenlainen vahingoittaminen on väärin teki sen sitten kuka tahansa. Moisio teki ehdottoman väärin ja raukkamaisesti viimeisessä runkosarjaottelussa, mutta menneet on menneitä ja rangaistukset siitä on annettu ja kärsitty. Nyt pitäisi jokaisen katsoa taas eteenpäin ja keskittyä omaan tekemiseen, jos haluaa voittaa tämän ottelusarjan ja jatkaa pelejä. Ja TUTOlla ei ole näissä nokkapokissa kuin hävittävää, joten keskittyisivät vaan omiin vahvuuksiinsa. Hyvä toki, että reservistä löytyy puhdasta kovuutta, mutta pidetään idiotismi kurissa.

Mitä Ikaan tulee niin petyin kyllä... Olen pitänyt häntä koko kauden erittäin suoraselkäisenä valmentajana, joka ei edeltäjänsä tavoin joka asiasta ja tuomareiden tekemisistä avaudu, vaan on keskittynyt oman joukkueen kehittämiseen. Nyt on loppukaudesta alkanut avautumaan tuomareista ja muiden joukkueiden kolttosista ja muutenkin on ollut enemmän tiettyä negatiivisuutta aistittavissa sen positiivisuuden sijasta. Olisikohan nämä niitä paineita? Ja oliko Ikalla näpit pelissä siinä tappelunujakassa? Katsokaa video ottelun lehdistötilaisuudesta. Mies kiemurtelee ja väistelee kysymykset siihen malliin, että on vaikea uskoa, että pussissa olisi ollut vain puhtaita jauhoja.

Tällä hetkellä olen hieman pettynyt ja huolestunut TUTOn suhteen. Toivon, että huominen peli muuttaa tilanteen. K-Vantaa oli eilisessä pelissä jo taipumassa TUTOlle, mutta voiton myötä voivat olla huomenna erittäin vaarallisia. TUTOn avaimet on siinä, että keskittyvät omaan pelaamiseen ja nauttivat pelistä. Luovat jatkuvasti painetta, mutta pitävät myös puolustuspään puhtaana. Onnistumisia alkaa kyllä tulla, kunhan ei aleta hölmöilemään. Ja Tommi Virtaselta tarvitaan huomenna huippuilta. Vai pitäisikö joukkue herättää luisteluttamalla Meriläinen maaliin?
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Huomenna taas uusi peli ja siitä lähdetään että voitto tulee. Ottelun alun episodi vei makua edellisestä ottelusta ja lähellä oli etten olisi lopettanut ottelun katsomista. Onneksi olin koton yksin, niin kukaan ei kuulut mitä siinä vaiheessa sanoin.

Nyt siis tuo homma pitää unohtaa ja palata siihen peruspeliin taas. Edellisessä näkyi jo paljon hyvää ja pientä parannusta siihen liäsää niin se on siinä.

Tasavoimin oltiin niskan päällä. Tehokkuus maalin edessä ja maalintekotilanteissa vielä huonoa. Sytöt osui lähes kohdilleen. Puolustus on suurin ongelma. Kiekko syötetään omalla puolustusalueella toivotaan - toivotaan meiningillä. Vastustaja päästetään nousemaan maalille ja vastustajaa vastaan mennään silloinkin useamalla kaverilla. Ei ihme, että aina on yksi K-Vantaan pelaaja vapaana odottamassa syöttöä. Yksi kenttäpelaaja riittää ja maalivaahti hoitaa loput. Näin vapaita vastustajia ei ole. Koko kentällinen puolustaa.

K-Vantaa on pelannut hyvin peittämällä etenemiset ja katkoo hyvin syötöt ja kääntää pelit. Vastustajan maalivaahti ei ihan vielä päässyt niihin lukemiin, mitä viimekauden pudotuspelien ekan vastustajan maalivaahti. Siihen torjuntamäärään ei pidä päästäkään vaan nyt maleja vaikka sama määrä, mutta oma pää hoidettava paremmin.

Pelit 1-1 ja nyt uusi alku.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Kiekko-Vantaan PJ ja osaomistaja Kalevi Helppolainen.

Kuulemma joo. Jännää miten oikein kukaan ei ole ottanut noinkin mautonta toimintaa huomioon suolatessaan Lehkosta. En nyt ainakaan itse ihan äkkiä muista minkään seuran toimineen noin mauttomasti. Ei tuollainen ole lainkaan normaalia.
 

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Kuulemma joo. Jännää miten oikein kukaan ei ole ottanut noinkin mautonta toimintaa huomioon suolatessaan Lehkosta. En nyt ainakaan itse ihan äkkiä muista minkään seuran toimineen noin mauttomasti. Ei tuollainen ole lainkaan normaalia.

Ihan totta. Tuo ei ollut ainakaan itselläni tiedossa, että K-Vantaan puheenjohtaja oli se "toimittaja", joka oli lehdistötilaisuudessa hämmentämässä. Antaa hieman ymmärrystä sille, miten ja miksi Ika käyttäytyi, kuten käyttäytyi. Ja joka tapauksessa erittäin huonoa toimintaa K-Vantaan puolesta myös.

Tulkitsin kuitenkin Ikan kehon kielen ja vastaukset lehdistötilaisuudessa niin, että mikäli hän ei olisi käskyttänyt tai yllyttänyt tappeluihin, niin kait hän olisi asian voimakkaasti kiistänyt. Nyt ei kiistänyt, vaan enemmänkin vastasi kysymykseen kysymyksellä tai ohjaamalla keskustelun kysymyksestä toisaalle. Myöskin ulosanti takelteli, mitä ei olla aiemmin kaudella nähty ja kuultu. En ole mikään psykologi, joten tulkintani voi olla hyvinkin väärässä, mutta tämä oli siis se fiilis, mikä itselle lehdistötilaisuudesta jäi.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kuulemma joo. Jännää miten oikein kukaan ei ole ottanut noinkin mautonta toimintaa huomioon suolatessaan Lehkosta. En nyt ainakaan itse ihan äkkiä muista minkään seuran toimineen noin mauttomasti. Ei tuollainen ole lainkaan normaalia.

Johtunee siitä että suurin osa suolaajista ei tiennyt kuka kysymyksen esittäjä oli. Nyt kun tieto asiasta on, niin tilannetta voi miettiä ihan toisessa valossa. Todella mautonta toimintaa KiValta.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Toveri-76 kirjoitti:
Tulkitsin kuitenkin Ikan kehon kielen ja vastaukset lehdistötilaisuudessa niin, että mikäli hän ei olisi käskyttänyt tai yllyttänyt tappeluihin, niin kait hän olisi asian voimakkaasti kiistänyt. Nyt ei kiistänyt, vaan enemmänkin vastasi kysymykseen kysymyksellä tai ohjaamalla keskustelun kysymyksestä toisaalle. Myöskin ulosanti takelteli, mitä ei olla aiemmin kaudella nähty ja kuultu. En ole mikään psykologi, joten tulkintani voi olla hyvinkin väärässä, mutta tämä oli siis se fiilis, mikä itselle lehdistötilaisuudesta jäi.

Pikkaisen hermostuneen oloinen Ika tosiaan oli pressissä ja olihan siihen syytäkin. Itse näkisin asian kuitenkin niin, että aavisti jo sanktioita tulevan ja yritti olla hyvin varovainen mitä suusta tulee. Kerran jo tällä kaudella pressitarinoista tuli penalttia ja nyt olisi voinut tulla avautumisesta aika pitkä kakku. Olisi tosin voinut myöntää, että alku meni TuTon osalta aivan vihkoon, mutta ei kaiketi halunnut lähteä hajoittamaan joukkueen rivejä pelaajien arvostelulla. Omien jalkojen alta ei kannata lähteä tässä vaiheessa oikein maata kaivamaan. Positiivistahan tässä on, että ei näissä tilanteissa tullut loukkaantumisia ja mielestäni sekin viittaa siihen suuntaan että kyseessä ei ollut mikään käskytys. Vastustajan härnääminen ampui TuToa omaan nilkkaan pahasti ja tästäkin on otettava opiksi. Ei tällainen K.Moisio saa sekoittaa TuToa näin pahasti.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Tänään pitää keskittyä pelkästään kiekon toimittamiseen vastustajan maaliin sekä oman maalin varjelemiseen. Moisio jätettäköön parin potkun päähän, ihmettelemään kun kiekko on Vantaan maalissa. Onneksi Tuto:lla on heittää pelikiellossa olevien tilalle pelitaitavampia jätkiä kehiin. Joten näillä pelikieloilla ei ole mitään vaikutusta itse pelin lopputulokseen.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Tänään tosiaan keskityttiin pelamaan ja Vantaalaiset keskittyivät jäähyilemään. Tuto teki kolme ylivoimamaalia ja muutenkin dominoi kenttätapahtumia. Huomenna jatketaan ja lisätään vähän kierroksia niin tiistaina päästään katkaisemaan tämä sarja. Saa nähdä saako Rekonen lisäpenalttia törkeästä takaapäin tulleesta poikittaisesta mailasta, onneksi Hakulinen ei loukannut pahemmin. Kyllä Rautajoen läpsyttely oli pikkupojan temmellystä verrattuna Rekosen törkeyteen kun peli oli jo ratkennut.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
En ole koskaan ollut erityinen pudotuspelisysteemin ystävä enkä erityisesti puolivälierien. Korkeintaan kuusi joukkuetta saisi jatkaa kauttaan, tasoerot ovat liian suuria ykkösen ja kasin välillä eikä Mestiksessä pudotuspeleillä ole kaikille joukkueille muuta panosta kuin kiusanteko ja hakkaaminen kun taas toiset pelaavat mahdollisesta liigapaikasta ja jopa koko seuran tulevaisuudesta.

TuTolla ei ole kuin hävittävää tässä sarjassa. Sormet ristissä saa toivoa, että vantaalaiset kädettömät goonit eivät telo kovin montaa taitopelaajaa ja tähtipelaajaa sairastuvalle ja/tai koko loppukaudeksi pois, koska näköjään peleissä saa estoitta hakata poikittaisella selkään ja laitataklata. Rekosen tempaus tämäniltaisen ottelun lopussa oli tyyppiesimerkki tästä.

Puolivälierien ainoa funktio on kuluttaa paremman joukkueen voimia ja saattaa pelaajia sairastuvalle. Vasta välierissä nähdään taitotasoltaan tasavertaisempien joukkueiden aitoa kamppailua jossa on muukin idea kuin rähinöinti ja tahallinen vahingoittaminen.

Hyvä, että TuTo tänään otti selkeämmän pelillisen otteen ja hallinnan, toivottavasti myös huomisen ottelu saadaan vietyä selkeästi ja sarja saataisiin katki tiistaina. Ei K-Vantaan esittämää epäjääkiekkoa tarvittaisi yhtään ylimääräistä ottelua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös