Puolivälierät 2013: Jukurit - LeKi

  • 8 258
  • 32

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Eiköhän sitten mennä, Mikkeli?

Joukkueiden välinen historia:

Tämän kauden aiemmat kohtaamiset:

26.9.2012 LeKi - Jukurit 3-1
27.10.2012 Jukurit - LeKi 6-1
5.12.2012 Jukurit - LeKi 2-1
19.1.2013 LeKi - Jukurit 2-1

Pisteet: 6-6 Maaliero: 10-7

Tämän kauden osalta siis voidaan todeta tilastojen petaavan hemmetin tasaista puolivälieräsarjaa.

Pitkäjänteisesti miettien tilanne on kuitenkin täsmälleen toinen, sillä ennen syyskuun lopun voittoaan LeKi oli pärskinyt kolme vuotta ilman voittoakaan Jukureista. Kymmenen ottelun saldo oli tänä kolmen vuoden tappioputken aikana 10-0 ja maaliero Jukureille melko dominoiva 29-1.

Jarno Pikkarainen & Jukurit on ollut LeKille aina kova pala purtavaksi, sanokoon kuka mitä tahansa. Etenkin, kun LeKin pitäisi tässä puolivälieräsarjassa kyetä yksi voitto hakemaan myös Mikkelistä.

Muistan kuitenkin vielä kuinka LeKi taisteli itsensä toisella Mestis-kaudellaan pudotuspeleihin ratkaistuaan paikkansa runkosarjan viimeisessä ottelussa juuri Jukureita vastaan. Tuolloin Kisa voitti 600-päisen kotiyleisön riemuksi 4-2 ja nousi juuri Jukurien kustannuksella pudotuspeleihin.

Tuosta hetkestä pitäen on Jukureita vastaan ollut aina astetta enemmän pelissä.

Jukurit:

Jarno Pikkaraisen Jukurit pelaa jääkiekkoa, joka ei miellytä monia hyökkäävän flow-kiekon ystäviä. Jukurit on jo pitkään rakennettu tasaisen neljän kentän varaan, vain yksittäistä vitjaa poissulkemalla näet kolmen muun kentän skoraavan.

Jukurit karvaa etenkin Lempäälän pienessä askissa todella korkealta ja sen leveä materiaali takaa sille rahkeet siihen. Jukurit on Mestiksen urheilullisimpia nippuja ja sen "jalat" riittävät tekemään töitä.

Kurinalaisen yleisolemuksen kruunaa Mestiksen paras puolustus. Mestiksen puolustajien pistepörssin voittanut ikinuori Pasi Järvinen johtaa kuusikkoa, josta ei löydy heikkoa lenkkiä. Nostaisin esille myös LeKissä pelanneen JP Purolinnan, jonka kiekollinen osaaminen on arvossaan mikkeliläisille.

Maalillaan joko Petteri Similä tai Andreas Bernard pitää kyllä huolen siitä, ettei maalijuhlia Jukurien päähän nähdä.

LeKin iskunpaikka:

Jukureiden kevättä on arvosteltu, eikä suotta.

Runkosarjan viimeisestä 16 ottelusta Jukurit on voittanut varsinaisella peliajalla seitsemän, yhden jatkoajalla. Mukaan on mahtunut tappioita ennalta rutkasti heikommille joukkueille, mikä kertoo joukkueen henkisen latauksen puutteesta.

Jukurit taitaa oman pelitapansa niin millintarkasti, etten usko pelitavallisten ongelmien makaavan mikkeliläisten tappioiden takana. JYP-Akatemia(2)-, Peliitat(2)- ja LeKi-tappiot eivät normaalisti kuulu Jukureiden arkeen. Saako Jukurit sitten kasattua itsensä keskiviikkona alkavaan puolivälieräsarjaan?

Sen kenraaliharjoitus KooKoota vastaan lauantaina päättyi makeaan vierasvoittoon, joten Jukurit tulee sarjaan voittaneena joukkueena. On myös selvää, että joukkue on Mestiksen ylivoimaisesti paras. Mikäli se kuitenkin sortuu aliarvioimaan LeKiä sarjan alussa, sen voi käydä huonosti.

LeKin iskunpaikka piilee sarjan kolmessa ensimmäisessä ottelussa. Mikäli sarja on siinä vaiheessa altavastaajille 1-2 tai peräti 0-3, on Mestiksen vuoden 2013 pudotuspelien suurin yllätys lähellä.

Jukurien Seuraa heitä -viisikko:

Andreas Bernard (MV) (30 ott. 20 voittoa 1,92 m/o 92,60% 2 NP)

Bernard kuuluu Mestiksen parhaisiin maalivahteihin aivan Hokin Teemu Seppäsen, TUTOn Tommi Virtasen ja KooKoon Mikko Rämön rinnalla.

Italiaano ei saanut kymmentä liigaottelua enempää mahdollisuutta näyttää taitojaan SaiPassa, mutta Jukureissa nuori mies on häikäissyt varmuudellaan. Playoff-kokemus rajoittuu Italian kakkosdivariin. Miten käy nyt?

Pasi Järvinen (P) (47 ott. 5+25= 30p +11 26min.)

Vanha kunnon "Pablo". Suomen seksikkäin kaljupääkotka.

Pian 500 Mestis-peliä tililleen saava kiekollinen puolustaja tietää, miten keväällä pelataan ja on osoittanut jaksavansa vielä 36-vuotiaana pelata koko runkosarjankin naurettavan kovin tehoin. Kolminkertainen Mestis-mestari tulee johtamaan Jukurien puolustusta tässä puolivälieräsarjassa, isossa roolissa.

Rony Ahonen (P) (47 ott. 7+16= 23p +18 32min.)

Mestiksen paras puolustava puolustaja ja kokonaisvaltaisesti ajatellen myös paras puolustaja. Pelaa tarkasti molempiin suuntiin, on hemmetin jämäkkä oman maalin edessä ja kamppailutilanteissa. Veto lähtee lujaa.

Oli mukana Jokipoikien viime kevään menestysjoukkueessa.

Mika Partanen (LH) (47 ott. 20+18= 38p +16 20min.)

Vasta 20-vuotias HIFK-laina valittiin Mestiksen Vuoden tulokkaaksi, eikä syyttä. Maaleja nakuttava laituri. Iso koko taannee kovuuden myös pudotuspeleissä?

Turo Asplund (KH) (45 ott. 13+25= 38p +21 22min.)

Reilu 19 minuuttia per peli ahertava työmyyrä. Taitaa myös hyökkäyspelin, mutta profiloitunut vastuulliseksi kahden suunnan sentteriksi ja tämä näkyy myös plusmiinustilastoissa.

Taskussa myös liigamestaruus JYP:n paidasta.

Teemu Huhtala (LH) (12 ott. 0+0= 0p -5 2min.)

Mitä v*ttua tämä mies tekee Mikkelissä? Ilves? Anyone?

Ilveksen puhdistettua LeKin ykköskenttä omaksi ykkösviisikokseen tupsukorvat pyllistivät vielä Lempäälään ja lähettivät hyökkääjäpulasta kärsineen LeKin "iloksi" Huhtalan Mikkeliin.

Pehmeä, mutta melko taitava ja yritteliäs Huhtala tulee olemaan tämän sarjan seuratuimpia pelaajia.

LeKi:

Lempäälän Kisa karisti viime vuoden karsintapelit jaloistaan ja palasi pudotuspeleihin. Viime kautta lukuunottamatta jokaisella kaudellaan pudotuspeleissä taistellut LeKi ei ole tästä faktasta huolimatta voittanut kuin yhden pudotuspelisarjan Mestiksessä seurahistoriansa aikana. Tämä tapahtui kaudella 2009-2010, jolloin LeKi taipui lopulta pronssiottelussa Kouvolassa.

Kisan kausi on sisältänyt monia vaiheita. Timanttinen alkukausi katkesi lopulta synkkään loppusyksyyn ja valmentajanvaihdokseen, josta on edetty Miikka Kuuselan johdolla aina nykyhetkeen saakka.

Lähtökohdat huomioonottaen Kisan kausi on ollut onnistunut ja Ilveksen nykytilanteesta pahasti kärsineenä on melkoinen yllätys, että tästä sarjasta voidaan (edes etukäteen) odottaa jännittävää.

LeKin vahvuudet tässä sarjassa liittyvät sen henkiseen asemaan. Vastustajia aliarvioinut Jukurit voi tulla sarjaan takki auki ja Kisan on luotettava kotiotteluidensa voimaan. Yksi vierasvoitto riittää.

Kisan pelaajisto pärjää kevään pelien fyysisessä ilmapiirissä hyvin, etenkin sen isokokoinen pakisto tulee vastaamaan pudotuspelien haasteisiin. Hyökkääjistä kannattaa seurata kapteeni Jarkko Pyymäen, ihmiskuula Juha Suomaan ja nuoren Joonas Kalliolan energiaa.

Maalillaan Mikko Pätsi on äitynyt alkukauden vireeseensä ja kiekko on taas alkanut tarttua. Pienikokoisen vahdin on pidettävä itseluottamuksensa läpi puolivälieräsarjankin.

Otteluiden pysyessä vähämaalisina LeKin on löydettävä riittävästi vastuunkantajia ja yksinkertaisesti tehtävä enemmän töitä kuin Jukurit voittaakseen. Helppoa se ei ole, mutta mahdollista kyllä.

Jukurien iskunpaikka:

LeKin heikkoudet nimenomaan Jukureita vastaan ovat selvät. Kisan isokokoinen puolustus avaa peliä hitaasti ja paikoitellen epävarmasti etenkin kovan karvauksen alla. Kun taas Jukureilla on asettaa neljä työtä tekevää kenttää jäälle, kiekonmenetyksiä on tarjolla.

Etenkin Mikko Heiskasen ja Riku Dufvan (pelatessaan) on toivottavaa löytää kiekollista varmuutta ennen puolivälieräsarjaa.

Samaan aikaan Jukurien isot hyökkääjät voivat painostaa Pätsiä, sillä pienikokoinen vahti ei pelaa tällä hetkellä uransa parasta sesonkia ja miehen itseluottamus on ailahdellut.

Jatkuu...
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
LeKin Seuraa heitä -viisikko:

Mikko Pätsi (MV) (25 ott. 10 voittoa 3,5 m/o 90,15% 2 NP)

Pätsi oli alkukauden komeetta maalillaan, mutta lainavahtien tasainen peluuttaminen vei Pätsin peliajan, pelituntuman ja ennenkaikkea itseluottamuksen.

Pääkopan ollessa kunnossa Pätsi kuuluu Mestiksen eliittiveskareihin, mutta 176-senttisellä varrella ei liikaa peitetä, jos pääkoppa takoo negatiivisia ajatuksia läpi 60-minuuttisen. Yksi puolivälieräsarjan tärkeimmistä kysymysmerkeistä.

Toni Niemi (P) (23 ott. 0+3= 3p -2 0min.)

Kisan puolustuksen isähahmo. 234 liigapelin mies kantaa puolustuksen kiekollista vastuuta (yhdessä vastikään hankitun Atte Vallin kanssa), pelaa niin paljon kuin jaksaa ja on kaiken tämän keskellä todella varma tapaus.

Ei häikäise kumpaankaan suuntaan kenttää, mutta toisin kuin tiettyjen LeKi-pakkien osalta, Niemen pitäessä kiekkoa tietää ainakin sen päätyvän omille.

Jarno Virkki (P) (11 ott. 0+2= 2p -2 4min.)

Kroppa on kuin tiilitalo ja otteet sen mukaiset. Kaudella 2009-2010 ylivoimaisesti (+28) koko sarjan plusmiinustilaston voittanut Virkki pelaa kovaa ja säntillisesti omaan päähän, mutta miehen palattua kehiin auttamaan Kisaa vastikään, kiekollisessa pelissä on yhä hakemista.

Parhaimmillaan Virkki on entisvuosien tapaan kiekollisesti varma ja omassa päässä todellinen luuta. Saattaa jyrätä muutaman Jukurit-hyökkääjän kauemmas Kisan maalilta jo keskiviikkona.

Jarkko Pyymäki (LH) (40 ott. 9+13= 22p +3 26min.)

El Capitaano johtaa joukkuetta sekä kaukalossa että kopissa. 384 liigapeliä ja jokaisessa urallaan pelaamassa ottelussa tinkimätöntä työtä joukkueen eteen.

Pyymäki taklaa, taistelee ja tekee tarvittaessa maalejakin. Pyymäen noustava esiin puolivälieräsarjassa myös tehojen muodossa, jotta LeKillä on mahdollisuuksia kammeta itselleen voittoja. Saanut juuri perheenlisäystä.

Lassi Mattila (KH) (47 ott. 9+25= 34p +8 20min.)

Urallaan jo 226 LeKi-ottelua pelannut Kisan oma kasvatti on LeKin kiekollisen pelin primus motor.

Rauhallinen pelityyli yhdistettynä hyvään pelisilmään ja käsiin takaa ketjukavereille maalipaikkoja pelistä toiseen. Osaa myös viimeistellä itse, mutta on siihen turhan usein liian epäitsekäs. Jalalla hidas.

Muodostaa LeKin ykköstandemin Jaakko Pellisen kanssa.

Antti Hildén (LH) (34 ott. 6+22= 28p +2 20min.)

Pitkän uran tehnyt "Hilu" säväytti jo LeKin ensimmäisellä Mestis-kaudella, tuolloin 37 otteluun syntyi huikeat 44 tehotäppää.

Pelaa erittäin velmulla tyylillä ja taitaa tärkeiden pelien metkut. Näkee kentän erinomaisesti ja syöttää tarkasti. Osaa myös taklata, kovaa.

Muodostaa LeKin kakkostandemin Mika Niemen kanssa.

Yhteenveto:

On selvää, että Jukurit on selkeä ennakkosuosikki tähän sarjaan. Analysoisi kauden aiempia kohtaamisia miten vain.

LeKin mahdollisuudet piilevät Jukureiden heikossa valmistautumisessa ja ensimmäisestä kolmesta pelistä pitääkin kammeta kaksi voittoa. Muuten saamme kyllä laittaa hanskat tiskiin.

Toivon LeKin tekevän jymy-yllätyksen keskiviikkona ja täyttävän perjantaina Lempäälän jäähallin playoff-huumalla, mutta epäilen sitä. Sarja mennee Jukureille 4-0 tai 4-1.

Let's go!
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Peukku PikkuKasille alustuksesta! Harvinaisen kattava ja hyvä kokonaisuus. Laitan tässä vaiheessa vaan oman ennustuksen, katsotaan myöhemmin lisää.. LeKi jos onnistuu yhden voiton nappaamaan tässä sarjassa, niin pidän sitä heille jo onnistuneena suorituksena. 4-0 Jukureille silti veikkaus.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pätsi Jukurien peikko?

Kahdesti Jukurit tällä kaudella kaatanut Kisa tuli sitten vastaan. Muutamalla edelliskaudella Kisa oli helpohko vastus mikkeliäisille, mutta tällä kaudella on ollut tahmeampaa. Lempääläiset ovat onnistuneet hyvin erityisesti karussa kotiluolassaan.

Alkusyksyn kohtaamisessa Tappara-lainat Metsola, Palola ja Järvinen aiheuttivat päänvaivaa sarvipäille. Viimeisimmässä koitoksessa Jukurit oli toipumassa tammikuun lamakaudesta ja maalinteosta puuttui vielä terävyys. Lisäksi Pätsi pelasi hyvin maalissa.

Pätsistä voikin muodostua varsinainen peikko Jukureille, jos miehen pelihuumori on kohdallaan ja Jukureita ajoittain vaivannut tehottomuus nostaa jälleen päätään. Tammikuussa tuo tuska oli varmasti osittain sarjatilanteen aiheuttamaa hyvää tunnetta, ja nyt varmasti haetaankin tilanteen totaalista nollausta.

LeKin kannalta ongelmallista on kuitenkin riippuvuus Pätsin vireestä. Stuntteina toimivat ilmeisesti Mestiksessä kokemattomat Julius Koskinen tai Tomi Nenonen. Kumpi heistä sattuukaan olemaan luukulla, niin en usko Kuuselan veskaria vaihtavan ihan helposti. Jukureissa tilanne on taas aivan toinen, kun hyvän kauden pelannut Bernard saa Similästä tarvittaessa hyvän stuntin. Alkuvuodesta hieman haparoiden esiintynyt Similä palasi parrasvaloihin lauantaina Kouvolassa torjuen "lähes kaiken".

Heti avausviikolla kolme peliä neljään päivään kohtuu pitkät ajomatkat huomioiden on kuitenkin melkoinen rasitus kaikille pelaajille, joten huippuiskussa saa Pätsi olla jos klaaraa pelit omalla tasollaan. Jukureissa veikkaan Pikkaraisen peluuttavan Similää kertaalleen perjantaina tai lauantaina.

Pikkukasin huomioon LeKin mahdollisuuksista olen samoilla linjoilla. Jukurit voi pilata tai ainakin tehdä ottelusarjasta itselleen vaikean huonolla valmistautumisella. Lisäksi asennepuolella ei saisi antaa tuumaakaan eteen, sillä vaikka LeKi ei välttämättä mestaruuskannua realistisesti tavoittelekkaan, niin Tampereen suunnalta on varmasti moni katselemassa pelaajien otteita ensi kautta ajatellen. Tämän vuoksi uskon, ettei LeKi lähde lepsuilemaan missään vaiheessa ja Jukurit saa olla täydet 60 min hereillä, joka on tuntunut ajoittain olevan vaikeaa.
 

Gameson

Jäsen
Itse odottelen, että tässä sarjassa jätkät syttyvät toden teolla playoffeihin ja Jani Savolainen voi olla niitä yllättäjiä, joka voi ratkaista tätä sarjaa.
Keskiviikkona voitaisiin ottaa LeKiltä täysin luulot pois ja saada Pätsin itseluottamus huonommaksi kun ei siellä toista veskaria ole. Sitten jos taas lähetään siihen, että ammutaan niitä kivoja helppoja vetoja niin päästetään veskari vireeseen. Toivoisin siis skouttausta valmentajilta mitkä on vastustajan maalivahdin heikot puolet ja niihin koitettaisiin sitten iskeä.
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Uskon, että kaksi ensimmäistä peliä ratkaisee tän sarjan. Niinkuin PikkuKasi mainitsi, että jos LeKi onnistuu voittamaan kaksi peliä ensimmäisestä kolmesta pelistä niin yllätys on mahdollinen. Ensimmäinen peli on todella tärkeä. Siinä jos LeKi onnistuu yllättämään niin voi olla Jukureiden aika vaikea lähteä pelaamaan Lempäälään. Toisaalta jos Jukurit onnistuu voittamaan ensimmäisen ja vielä toisenkin matsin niin uskallan väittää, että LeKi ei siitä enää mitenkään voi nousta.

Itsellä on sellainen tunne, että tämä sarja ei ratkea suoraan neljässä pelissä. LeKi onnistuu voittamaan toisen kotipelinsä, mutta Jukurit pistää sarjan poikki viidennessä pelissä otteluvoitoin 4-1.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Toivoisin siis skouttausta valmentajilta mitkä on vastustajan maalivahdin heikot puolet ja niihin koitettaisiin sitten iskeä.

Isoa hyökkääjää päälle ja vetoja ylös. Pätsillä on oikeasti kantaa ainoina heikkouksinaan pienen maalivahdin ongelmat eli joskus uppoaa ylös ja miehen henkinen kantti. Jos kantti kestää, Jukureilla tulee helvetillinen urakka maalien kanssa.

Toki on sanottavaa, että LeKin kolme kärkihyökkääjää(Pyymäki, Niemi, Henriksson) olivat vielä lauantaina flunssan kourissa ja muutenkin maalintekijöitä kun on vähän, ei LeKi tule tässä sarjassa maaleilla juhlimaan.

Ylihuomenna jo ensimmäinen vääntö. Onko Mikkelin striimi laadukaskin?
 

Gameson

Jäsen
Ylihuomenna jo ensimmäinen vääntö. Onko Mikkelin striimi laadukaskin?
On. Selostus on mielestäni suhteellisen laadukasta ja hidastukset tulee tilanteista ja maaleista ja erätaukoisin pyörii sitten kaikki parhaimmat palat.
Kommentaattori mahdollisesti myös mukana ja pelitilanteen lisäksi peliaika näkyy.
 
Jos Jukurit saa hengen päälle heti ensimmäisestä ottelusta lähtien, niin olen melko varma että tämä sarja on tiistain jälkeen ohi.

Otetaan pientä vertailua eri osa-alueilla:

Maalivahdit
Kuten todettua Pätsin pitää pystyä venymään aika koviin suorituksiin, jos LeKi meinaa pärjätä. LeKin hyökkäyksen kärkiosaamisen kapeuden vuoksi omiin ei saisi kovin montaa maalia mennä.
Jukureiden maalilla Bernard pelasi todella hyvän runkosarjan, mutta on arvoitus playoffeihin lähdettäessä. Jos otteet pysyvät samanlaisina kuin runkosarjassa, niin Jukurit voi tällä kaudella mennä pitkällekkin.
Kokonaisuutena maalivahdit menevät melko tasan, ehkä sinikeltaisten värilasien takaa katsottuna hienokseltaan Jukureille. Pätsi kuitenkin parhaina päivinään voi olla todellinen peikko Jukureille. Myös se tosiasia, että Jukureilla on parhaina päivinään ihan luotettavasti pelaava Similä kakkosena, kääntää tämän osaston enemmän Jukureiden suuntaan.

Puolustus
Jukurit vie tämän osa-alueen selkeästi. Järvinen hasardeistaan huolimatta on kiekollisesti erittäin hyvä puolustaja, taustatulta tulee Ahoselta ja Purolinnalta.
Siihen kun lisätään oman pään jyrät Vaarasuo ja Akkanen, joista jälkimmäiseltä pitää odottaa selkeää tasonnostoa runkosarjapeleistä, niin on Jukureilla huomattavan paljon tasaisempi paketti.
LeKilläkin on ihan laadukas runko Niemen, Vallin ja Virkin ansiosta, mutta siihen se sitten jääkin, paljon loukkaantumisia tuo pakisto ei kestä.

Hyökkäys
Tämäkin osa-alue menee Jukureille selkeästi.
Jukureilta maalintekovoimaa löytyy kaikista neljästä ketjusta ja katsomoonkin jää vielä pelaajia, joilta ratkaisuvoimaa löytyy. Varsinkin Partanen-Asplund kaksikko on sellainen, joka parhaimmillaan tekee kentällä mitä haluaa.
LeKi-hyökkäyksessäkin jo mainitut Pyymäki, Hilden ja Mattila on pelaajia, keiden kanssa varuillaan kannattaa olla. Jos Hölli ja pari laadukasta liigalainaa olisi saatu pidettyä Lempäälässä kauden loppuun, niin tämä osa-alue voisi olla tasaisempi.

Kokonaisprosentit sanoisin materiaalin osalta menevän Jukureille 70-30.
LeKin aseet tässä sarjassa onkin jo mainittu eli Jukureiden mahdollinen asenneongelma ja Mikko Pätsi.

Itse kuitenkin uskon vakaasti, että asenneongelmat on jätetty runkosarjaan ja LeKi jätetään tylysti nollille. Otteluvoitot siis 4-0 Jukureille.
 
Viimeksi muokattu:

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Onko Mikkelin striimi laadukaskin?

Kaikki loput Mikkelin lähetykset tehdään ns. isolla kalustolla. Tuo tarkoittaa lisää kameroita, haastattelupiste, hidastukset, kommentoinnit jne. Joskus tekisi mieli katsoa itsekin, mutta ei vaan voi olla hallilta pois..
 
Ylihuomenna jo ensimmäinen vääntö. Onko Mikkelin striimi laadukaskin?

Yhden kerran tuon varassa tällä kaudella on oltu ja silloin toimi moitteetta.

Selostusta en lähtisi kehumaan. Niin hyvä kuuluttaja kuin Sidi olikin, ei hän selostajana minua oikein miellyttänyt. Ajaa kuitenkin asiansa ja sehän kai tärkeintä on.
Kuvan laatu on varsin hyvää ja hidastuksetkin löytyy, eikä suurempaa moitittavaa muutakaan löydy.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
LeKin aseet tässä sarjassa onkin jo mainittu eli Jukureiden mahdollinen asenneongelma ja Mikko Pätsi.

Itse kuitenkin uskon vakaasti, että asenneongelmat on jätetty runkosarjaan ja LeKi jätetään tylysti nollille. Otteluvoitot siis 4-0 Jukureille.

Juurikin tämä on sarjan henki. LeKi lähtee tekemään jymy-yllätystä paineettomassa tilassa ja sen aseet ovat vähissä, mutta ne kuitenkin ovat olemassa. Ottaen huomioon valmentajanvaihdoksen, ensimmäisen koko seurahistorian aikana, ja Ilveksen puhdistuksen, tämä on Kisalle jo saavutus sinänsä.

Odotan todella kovasti keskiviikon ottelua. Mikäli Jukurit lyö keskiviikkona taululle täysin mahdolliset 5-0 lukemat, sarjan henkinen puoli muuttuu ja en usko LeKin tästä helposti nousevan. LeKi voi hävitä keskiviikkona, siihen on vielä hitusen varaa, mutta esiintymisen on luotava sinimustille usko omaan tekemiseen ja siihen, että vierasvoitto on mahdollinen.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
LeKi voi hävitä keskiviikkona, siihen on vielä hitusen varaa, mutta esiintymisen on luotava sinimustille usko omaan tekemiseen ja siihen, että vierasvoitto on mahdollinen.
Lähtisin siitä, että LeKin on voitettava keskiviikkona, jotta tästä sarjasta saataisi tasainen tai edes ennakkoasetelmia tasaisempi.

Täytyy muistaa, ettei loppuviikon ohjelma ole ainakaan LeKin puolella. Ottelutahti on tiivis ja LeKin materiaali on kapeampi. Jukurit saattaa vaihtaa yhden kentällisen pelaajia perjantaista lauantaihin ja voi vaihtaa myös veskarin. Kuten aiemmin todettua, niin Pätsi urakoi kaikki pelit, eikä hän Jukurien rumputulessa tule ainakaan helpolla pääsemään, vaikka montaa maalia ei taakse menisikään.

LeKin on siis vähintään se yksi voitto Mikkelistä haettava ja jos sitä ei tule heti ensimmäisessä pelissä, niin uskoisin mahdollisuuksien olevan lauantaina vielä heikommat. Pelejähän on toki ensi viikollakin, mutta jos Jukurit tämän viikon otteluista 2-3 voittoa ottaa, niin silloin pidän ottelusarjaa taputeltuna.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Jos LeKi huomenna taipuu 3-4 Jukureille, mutta voittaa perjantaina, en näe lauantain ottelun osalta lainkaan heikompia mahdollisuuksia kuin keskiviikkona. Toki Jukurit saattaa löytää henkisesti itsensä sarjan edetessä ja sitä kautta löytää vahvuuksiaan.

Huomennahan tuo nähdään. Kiinnostaakohan Mikkelissä tämä sarja yleisöä? Entä onko Mikkelistä tulossa perjantaina väkeä Lempäälään?

Jos huomenna ei tule 5-0 takkiin, perjantaina toivotaan jo Lempäälän jäähallin täyttyvän.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kiinnostaakohan Mikkelissä tämä sarja yleisöä? Entä onko Mikkelistä tulossa perjantaina väkeä Lempäälään?

Ihan hyvin on ennakkoon kuulemma lippuja/kausareita mennyt.. villi veikkaus, että huomenna on yli 1500, mutta alle kahden tonnin vielä jää. Lauantaina voisi sitten rikkoa tuon 2000. Perjantaille on fanimatka vireillä, huomenna näkee sit pelissä tuleeko tarpeeksi lähtijöitä. Jos ei, niin henkilöautolla sitten, mutta tullaan joka tapauksessa (ja tiistaina). Mites sieltä tännepäin?

Mikä on LeKin terveystilanne? Jukureilla ei pitäisi mitään isompia loukkaantumisia olla, joten parhaalla mahdollisella päästään kaiketi alkuun.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Mites sieltä tännepäin?

Mikä on LeKin terveystilanne? Jukureilla ei pitäisi mitään isompia loukkaantumisia olla, joten parhaalla mahdollisella päästään kaiketi alkuun.

Lempäälästä oltiin varauduttu jo fanimatkaan Turkuun, mutta Mikkeliin tuskin on virallista lähtöä.

LeKiltä on ainoastaan puolustaja Vili Palola varmasti poissa koko sarjan ajan. Riku Dufva, Mika Niemi, Jarkko Pyymäki ja Olli Henriksson kärsivät flunssasta viikonloppuna, mutta ovat varmasti mukana keskiviikkona. Tosin Dufvan pelillinen merkitys on vähän siinä ja tässä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Lempäälästä oltiin varauduttu jo fanimatkaan Turkuun, mutta Mikkeliin tuskin on virallista lähtöä.

Etäisyyksien kannalta olisi ollut puolin ja toisin parempi, jos Jukurit olisi kohdannut Peliitat ja TuTo LeKin. Olin itsekin miettinyt, että pitäisikö jollain metodilla toteuttaa yhden miehen fanimatka Lempäälään vaikka lainaamalla autoa jostain. Näinhän viime kaudella tein runkosarjassa. Mutta nyt menivät suunnitelmat uusiksi, koska puolivälierävastustajaksi tulikin Peliitat. Heinola on joka tapauksessa liian kaukana, etäisyyttä on 250 km.

No, täytyy toivoa, että LeKi saa hirmuvireen päälle, pudottaa jollain metodilla Jukurit ja kohtaa TuTon sitten välierissä. Sitten voisi tehdä vierasreissuja puolin ja toisin.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
No, täytyy toivoa, että LeKi saa hirmuvireen päälle, pudottaa jollain metodilla Jukurit ja kohtaa TuTon sitten välierissä. Sitten voisi tehdä vierasreissuja puolin ja toisin.

Hope dies last -teema sopii kyllä LeKille hyvin jo puolivälierä silmälläpitäen.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Perjantaina pelataan sitten tämän sarjan tärkein kamppailu. LeKi nöyryytti itseään eilen Mikkelissä siihen malliin, että uskon joukkueen olevan aika sisuuntunut kotikaukalossaan. Tappion jälkeen mitään suurta hurmosta ei kotiyleisöön luoda, joten asenteen ja meiningin on lähdettävä ihan pelaajista itsestään.

Pelillisesti LeKi oli eilen täysin surkea. Ottelun alkupuolella oli havaittavissa fyysistä latausta, pientä Partasen grillausta ja suoraviivaista peliä maalille. Nämä ovatkin asioita, joita kaivataan vierasvoiton ottamiseen. On kuitenkin selvää, että LeKin viisikkopuolustamisen ja kiekollisen pelaamisen taso oli valovuoden jäljessä Jukureita. Ja tätä ei voi kokonaan laittaa materiaalin heikkouden piikkiin.

Toivottavasti LeKi löytää itsensä perjantaina ja näemme silloin ensimmäisen tasaisen pudotuspeliottelun tässä sarjassa. Sen LeKi on jo kannattajilleen velkaa.
 

FinJeevel_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, NHL, Liigakarsinnat
Pelkona puolivälieräsarjan alkaessa oli, löytääkö Jukurit alkukauden pelin ja asenteen helpon runkosarjan lopun jälkeen. Odottelin ensimmäisistä peleistä tasaista playoff-vääntöä ja runkosarjan pari LeKille kärsittyä tappiota oli mielessä. En olisi millään uskonut, että joukkue pystyy voittamaan pelejä seitsemän maalin eroilla. Vähän tuntuu, että LeKi lähti jo valmiiksi luovuttaneena tähän sarjaan. Oliko kauden tavoitteena pelkästään runkosarjan 8. sija. Toisaalta tämä helppo puolivälieräsarja saattaa (taas) koitua Jukureiden kohtaloksi, kun välierissä vastaan asettuu täysin eri tason joukkue. Tämä sarja on nyt käsitelty.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei kyllä jää tällä menolla mitään mukavaa muisteltavaa LeKille tästä keväästä. Turpaan tulee niin rumasti, että tukka lähtee, ja yleisömääräkin oli Mestiksen playoff-peliksi suorastaan häpeällinen.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Ei kyllä jää tällä menolla mitään mukavaa muisteltavaa LeKille tästä keväästä. Turpaan tulee niin rumasti, että tukka lähtee, ja yleisömääräkin oli Mestiksen playoff-peliksi suorastaan häpeällinen.

Kuten hallilla tänään moni puhui, LeKin pitäisi pelata tällä hetkellä tyhjille katsomoille.

LeKi yrittää kyllä, ei se siitä kiinni ole. Maalivahdit vuotavat kuin seulat, puolustus on sysipaskaa ja Jukurit on pirun hyvä joukkue. Siitä tämä koostuu.
 

lätkäheebo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat, Winnipeg Jets
. Vähän tuntuu, että LeKi lähti jo valmiiksi luovuttaneena tähän sarjaan. Oliko kauden tavoitteena pelkästään runkosarjan 8. sija. Toisaalta tämä helppo puolivälieräsarja saattaa (taas) koitua Jukureiden kohtaloksi, kun välierissä vastaan asettuu täysin eri tason joukkue. Tämä sarja on nyt käsitelty.
Taisi Lekin tavoite olla 9. sija eli kiltisti kesälomalle ilman kalliita vieraspelejä! Kotipeleistäkään ei tule mitään tuottoja!
Mestis ei todellakaan tarvitse tälläisiä joukkueita kuin Leki. Haista sinä, Leki, mädäntynyt Tapolan makkara tai jotain muuta yhtä mukavaa!
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ilman mitään vittuilua tms niin mitä helvettiä tälläinen joukkue kuin LeKi ylipäätänsä tekee Mestiksessä? 7-0 ja 4-11 on kyllä niin karua luettavaa, että huh huh. Mestistä en juurikaan seuraa, itseasiassa viime vuosina seuranta on ollut lähes olematonta, mutta siis jos katsojia ensinnäkin on 260 tällä tasolla, niin mitä vittua? Eihän tässä ole mitään järkeä. Isäpuolen kanssa juttelin illan kierroksen jälkeen lähinnä Jokipojista, mutta tuli siinä esille tämä LeKi:kin. Kuulemma aina tuon verran katsojia. Tämä selvä. Jos tuo joukkue ei pyöri tappiolla rahassa katsottuna niin minä olen Urho Kalevi Kekkosen salattu poika. Isäpuolen mukaan tälläiset "farmiseurat" joutaisi hevonkuuseen jääkiekosta täällä Suomessa. Olenko ihan väärässä jos oletan, että LeKi selvitti tiensä poffeihin vain ja ainoastaan lainapelaajien ansiosta? Eihän tuollaiset yhteismaalimäärät 18-4 kahden pelatun pelin jälkeen enää ole jääkiekkoa. Tai tietysti on, mutta tulokset alkaa olla Salbandy kamaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös