Puolivälierät 2013: Hokki - KooKoo

  • 21 651
  • 83

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Tottakai se vähän harmittaa ja Hokki on pelannut huonosti pleijarinsa. Runkosarjan aikana Hokin peli kuitenkin oli paljon viihdyttävämpää, koska useimmiten niissä oli jotain yritystä, eikä pelkkää tasaista suorittamista kuten KooKoolla. Toki KooKoolla suorittamisen taso näytti välillä paremmalta ja välillä heikommalta, mutta samanlaisia kuvioita vieläkin Juujärvi käyttää kuin joulukuussa, mutta mikäs siinä kun ne näyttävät toimivan. Pelit näyttivät Kouvolassa lähinnä suoritetuilta projekteilta ilman sen suurempaa tunnetta, johtuen ehkä siitä, että rutiinilla pärjäsi hyvin. Sinnikäs joukkue KooKoo ei minun tietääkseni ole, peli luovutettiin, jos oltiin kaksikin maalia tappiolla.

Niin ja tosta Nickersonista, ainakin lauantain pelissä minun mielestä muut KooKoon pakit pelasi erittäin hyvin Nickersonia lukuunottamatta, tai sitten pidin häntä vain erityisesti silmällä ja hänen peliälynsä loppui välillä siihen, kun kaksi hokkilaista tuli kohti ja roiskaisi kiekon vaan kolmannelle hokkilaiselle. Toki pelasi varmaan paremmin kuin yksikään Hokin pakki tai pakiksi laitettu hyökkääjä. Eikä toi 20min mikään valtava ole.
 
Viimeksi muokattu:

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Aika väsynyttä trollailua, kuka jaksaa vaivautua tarttumaan tähän?

Olipa vaan hyvä meininki perjantain kotimatsissa. Vaikka yleisöä ei ollut kuin muutaman päälle parin tonnin, niin melkein kaikki lähtivät hienosti mukaan taputuksiin sekä KKP:n huudatuksiin. Erinomaista, samaa tiistaille ja vielä isommalla porukalla.
Tiistain pelihän oli KooKoolta täysin suvereeni esitys, homma rullasi ja runkosarjaesityksistä ei ollut tietoakaan.

Hokki pelaa kyllä oksettavaa kiekkoa. Toivottavasti KooKoo hoitaa tämän suoraan neljässä pelissä niin ei tarvitse odottaa, missä vaiheessa joku mustaoranssi pelaaja vielä loukkaantuu.
 
Steus

Jäsen
Joo, kyllä se Nickerson on koko play-offien paskin pakki. Lähinnä typeriä ja hätäisiä ratkaisuja ja joka tilanteen jälkeen tarpeetonta mussutusta ja naamanhierontaa kun pipo ei kestä ärsytystä. Ja ei vitsit sentään kun Virtala kävi kerran sitä ajamassakin vaihtoaitioden edessä niin Nickersoniltahan tippui oikein maila kädestä! Iso mieshän vaan tippuu korkeemmalta, nostamaan mailaa tässä tilanteessa. Vaikka Virtalalla siihen kuluukin runsaasti energiaa kun hän lähtee tätä Goljattia taklaamaan, on se varmasti sen arvoista kun huomaa Nickersonin heilahtavan! Jätkätkin tulee kopissa erätauolla hakkaamaan selkään ja kehumaan "VITTU SÄ MELKEIN TAPOIT SEN!!!".

Ja johan se kilahtikin! Ei tarvinut kun sen ei-juuso Rajalan roikkua vähän päästä ja koittaa purra niskasta niin heti Nickerson otti itselleen aivan järjettömän 2+2:sen kun lähestulkoon tappoi pikku Rajala-paran.
Juuri tällaisten elementtien takia vastustajakannattajien ja selostajien kannattaakin käyttää häneen 50 % ajastaan jaaritellen kuinka hidas, kankea, typerä ja muutenkin pelkkä torso ko. mies on. Eihän koko ukosta ole iloa joukkueelleen kuin maalineduskahakoissa, silloin naapurin Eki laittaa aina käden lapsensa silmien eteen - eihän sitä tiedä jos se neanderthal vaikka tappaa jonkun viattoman hyökkääjän jostain niinkin pienestä, kuin maalivahdin näppejen hakkaamisesta. Ja olihan tuolla KooKoon puolella Nickerson-ketjussakin vertailua SBA-caseen. Mietin hieman tarkemmin asiaa ja tajusin, että molemmilta murhaajilta löytyy parta - sattuumaako? Tuskin.

Vielä se pleijareiden ensimmäinen miinus-merkkinen tehomerkintäkin varmaan tulee, ehkä jo välieräpeleissä, jos tämä tämmöinen heikkomielinen barbarismi jatkuu tulevissa peleissä. Ja voi perhana; miettikää jos se osais lukea ja kävis JA:n foorumeilla lukemassa näitä juttuja! Se menis varmaan ihan sekasin ku tietäis vaan mitä vierasfanit siitä kirjottelee foorumeille! Tulis intter-netin läpi tappamaan kaikki paskan jauhajat! Vielä ois yks kappale kirjotettavana patoutumista ja todennäköisistä ongelmista kotona, mut taidanpa käydä kattoon änäriä, eipähän tartte kattella tommosia lihapäitä, jotka oikeuttaa murhan pukemalla pelipaidan ja hokkarit päälle pari kertaa viikossa.
 
EagleEye

Ottiko se tappio noin koville?
 
Weissflog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Islanders, Earl the Pearl, avoin liiga
Ottiko se tappio noin koville?

Huikeasti luit rivien välistä, not.

Erittäin hienoa että sarja jo 3-0. Voisko olla kerrankin niin että KooKoon käyrä olisi nousujohteinen? Toivossa on hyvä elää. Seuraavassa kohtaamisessa sarja pakettiin ja sitten seuraamaan jännityksellä mitä muissa sarjoissa tapahtuu.
 
Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Sitä vaan olisin kysellyt, että missä mahtaa olla katsottavissa Hokin pudotuspelien kotiotteluiden maalikoosteet?
 
Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
mestis.fi etusivulla alhaalla näyttäisi olevan.

Kiitoksia tiedosta. Turhaan etsin maalikoostetta Hokin kotisivulta, kun sellaisen olen tottunut löytämään mm. KooKoon, Jukureiden ja Sportin sivuilta. Mutta Hokki ei näköjään kyseistä palvelua tarjoakaan kotisivuillaan tai sitten en vain sitä onnistunut löytämään.
 
Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Leinoselle jälleen pelikieltoa ja tosiaan ihan aiheesta, ei kaverilla pidä hermokontrolli. Hokin pakkikalusto on kuin suoraan A-junnujen 2. divarista! Huhhuijaa, noo onneksi kauden viimeinen peli on käsillä.
 
Steus

Jäsen
No mitäs vittua, joutuuko tässä nyt kerrankin sanomaan, että Palmula on tehnyt ihan hyvää työtä? Perustelut kunnossa ja kiellon pituus osuu ainakin omaan käsitykseen tilanteen vakavuudesta.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mutta mites se Lukkari?

Nähtävästi tuosta ei siis lisäsanktioita tullut. Noh, eihän Huhtalalta tullutkaan verta...

Leinosen poikittaisesta en ole nähnyt videota, mutta tuskin kuitenkaan oli yhtä vaarallinen tilanne kuin Lukkarin taklaus. Ei toki ole kivaa saada mailaa naamaan ja pahimmillaan voi leegojakin irrota. Mutta harvoin tuollaisissa tilanteissa on kuitenkaan vakavan loukkaantumisen uhkaa. Polvitaklaukset sen sijaan voivat päättää kauden tai jopa koko uran.
 
WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Olin lähietäisyydellä katsomassa, kiekko oli tosin muualla, joten näin vain sivusilmällä tilanteen. Saatan muistaa väärinkin, mutta ensin Leinonen taisi taklata poikittaisella jotain pelaajaa ja sitten huitaisi mailallaan/kädellään takanaan ollutta KooKoon pelaajaa. Verta ei tullut paljoa, mutta se tuli syljen mukana suun sisältä. Olisikohan mahdollista, että maila/käsi osui leukaan ja pelaaja puraisi kieltään tai poskeaan sisäpuolelta ja siitä tämä veri. No päähän osuma taisi tulla, joten eipä siinä selittelyä.
 
Veripelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lippojoki oli erän lopun poissa pelistä, mutta tuli sitten takaisin toiseen erään. Vamma vaati pelikieltopäätöksenkin mukaan tikkejä. Tiedä sitten laittoiko lekuri tikit suun sisä- vai ulkopuolelle.
 
Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No mitäs vittua, joutuuko tässä nyt kerrankin sanomaan, että Palmula on tehnyt ihan hyvää työtä? Perustelut kunnossa ja kiellon pituus osuu ainakin omaan käsitykseen tilanteen vakavuudesta.

Ei tuo nyt kokonaisuudessaan mennyt ihan putkeen. Heikki "vihannes" Lukkari ei sitten ilmeisesti saanut mitään sanktiota polvitaklauksestaan. Ei mee nyt ihan taas meikäläisen jakeluun, oli meinaan klassinen polvitaklaus missä ei edes Palmulalla pitäs olla vaikeuksia jakaa sitä perus kolmea peliä katsomossa mantraa. Ei ymmärrä nyt ollenkaan.
 
Viimeksi muokattu:

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Itsekkin toivoisin vaikka medialukion ihmisiä tarttumaan haasteeseen ja tekemään harjoitustöinään edes hieman ammattimaisempaa lähetystä hallilta, voisivat vaikka saada lukiolta kurssin tai pari palkinnoksi. Kamera, jolla pelit kuvataan ei myöskään ole mikään aito tv-kamera, mutta melkolailla siedettävää kuvaa sillä saa, ainakin joihinkin paikkoihin verrattuna.
Semmoisia kameroita jos saisi useampiinkin paikkoihin, niin lähetyksen laatu olisi ehkä jo mestiksen top kolmosessa (toki pelaajahaastattelut ja hidastukset mukaanlukien). No eipä se mestiksen top 3 olisi edes mikään saavutus loppupeleissä.

Kouvolasta olen pari peliä katsonut mestis-tv:n kautta ja siellä on ilmeisesti kameran tarkennuksessa jotain häikkää, kun kuva on välillä hyvin epätarkkaa ja sumuista. Oletettavasti kameran vika, ellei sitten jostain syystä internetyhteys ole rajoittava tekijä Kouvolan jäähallilla.
Pahoittelen off-topiccia.

On-topic: Katsellaan ensin sarja loppuun, mutta sarjan jälkeen toivon, että KooKoo pääsisi finaaleihin asti, niin voi ainakin käyttää tekosyynä sitä, että Hokki ei hävinnyt aivan huonolle joukkueelle. Kauden tavoitehan taisi olla kotietu ja sehän saatiin syksyn erinomaisella pelillä. Melko kehno tavoite sikäli, koska sillä ei ole mitään merkitystä lopulta. Lisäksi toivon edelleen, että Iisalmessa oli niin herkulliset pitsat lauantaina, että KooKoo vielä sulattelee niitä seuraavassa pelissään ja Hokki saisi edes yhden voiton.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olisikohan mahdollista, että maila/käsi osui leukaan ja pelaaja puraisi kieltään tai poskeaan sisäpuolelta ja siitä tämä veri. No päähän osuma taisi tulla, joten eipä siinä selittelyä.

Perusteluissa sanotaan, että löi poikittaisella mailalla Lippojokea kasvoihin. Ja jos viittaat siihen klassiseen / urbaaniin legendaan, jonka mukaan pelaajat purevat tahallaan verta esille isomman jäähyn toivossa, niin tuskin siitäkään oli kysymys. Tai sitten ei ole oikein koordinaatio toiminut, kun samaisten perustelujen mukaan Lippojoki on tarvinut tikkejäkin.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onhan tuo nyt farssi jos noin selvästä polvitaklauksesta ei tule pelikieltoa otteluakaan. Loukkaantuako olisi pitänyt että olis tullut?

Tuo Kookoon streami kyllä ihmetyttää kun siellähän olisi yksi oppilaitos täynnä kameramiehiä ja ohjaajia(KyAMK), miksei heidän kanssa voisi tehdä sopparin mistä hyötyisi niin opiskelijat kuin mestistv:n varassa olevat fanit. Parhaiten on nuo pelit nähnyt iPadilla kun yhtään isommalla ruudulla kiekko häviää pikseleihin.

ps. Niin ja terve vaan, ensimmäinen postaus jatkoajalle :)
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Muistaakseni Lippojoki oli kiekollinen pelaaja siinä vaiheessa kun puutavaraa tuli suuhun.

Oli joo eli tilanteessahan Leinonen osui ensin Hokin maalin nurkalla korkealla mailalla KooKoo-pelaajaa kasvoihin ja ko. tilanteesta oli siis jo jäähy tulossa. Tämän jälkeen kiekko pelattiin Lippojoelle b-pisteen kaarelle, josta #77 lähti vielä nousemaan kohti maalia. Tässä vaiheessa sitten tuli kohti luistelevalta Leinoselta edestäpäin poikkaria naamaan ja toinen (tai kolmas oikeastaan) rangaistus samaan kellonlyömään. Tuo Lippojoen loukkaantuminen tuli siis nimenomaan täsä jälkimmäisestä tilanteesta. Nuo jäähythän on merkitty hieman erikoisesti eli 2+2 tuli korkeasta mailasta ja kakkonen poikittaisesta mailasta, josta kuitenkin varsinainen pelikielto langetettiin.
 
Oli joo eli tilanteessahan Leinonen osui ensin Hokin maalin nurkalla korkealla mailalla KooKoo-pelaajaa kasvoihin ja ko. tilanteesta oli siis jo jäähy tulossa.

Ei, vaan Leinonen veti maalin kulmalla KooKoo-pelaajan nurin poikittaisella mailalla. Poikkarina se annettiin, estäminenkin olisi varmaan ollut ihan kelpo syy tuolle jäähylle. Tällä tapahtumalla nyt ei ollut periaatteessa mitään tekemistä tuon korkean mailan kanssa, sattuivat vaan tulemaan kaikki samassa ajassa. Toki Lennin tuntien on hyvinkin mahdollista, että kun hän näki tuomarin käden olevan pystyssä, niin veti sitten Lippojoen nurin vielä extrakovalla poikkarilla vitutuksissaan. Muutenkin Lenni pelasi lauantaina kirjaimellisesti sääntöjen rajamailla, eikä hän oikeastaan antanut yhtään oppikirjamaista puhdasta taklausta. Mun mielestä tuo 2 pelin pelikielto on ihan aiheellinen, toivottavasti Lenni oppisi tästä tapauksesta jotain. Tosin tuntuu vaan vähän siltä, että koska siitä Pelkosen taklauksesta ei mennyt mitään jakeluun, niin tuskinpa tämäkään case tuo mitään uusia virtauksia hänen korvien väliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös