Puolivälierä Venäjä - Suomi

  • 100 077
  • 778

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Mitä tulee näihin rankkarien laukojiin, tuli Aralta kyllä taas oikein huikea ehdotus: Karalahti. Jostain syystä Aravirta ei ole ikinä osannut valita rankkareiden vetäjiä, päällimmäisenä muistissa ne kisat vuonna jotain, jossa kaikkein kädettömimmät pantiin laukomaan.

Vai olisivatko HIFK-miehet, jotka Karalahden parhaiten tietävät, nähneet valinnalle jotain perusteluja? Paitsi sen, että Karalahti pelaa rightilla, joka oli Aravirran perustelu.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Munaton, eväätön, tehoton, hajuton, mauton, väritön.

Siinä määritelmiä tälle joukkueelle, joka oli joukkueenjohdon, eli Westerlundin ja Kurrin näköinen.

No ok, samoja peruspelaajia siellä mitä muutenkin vuosien mittaan, mutta pelitavassa ei ollut mitään hyvää oikeastaan. Erä tai pari joissain otteluissa, mitkä purivat ja joissa oli ideaa. Liikaa huojuntaa ja tasonheittelyä ottelusta toiseen ja otteluiden sisällä.

Ei ole kyllä Westerlundissa mitään toivoa suomalaisen kiekon nostamisessa huipulle. Pikemminkin tuntuisi siltä, että ollaan vajottu taantuneesti koko hommassa.

Niin ja paiskaisivat sen vitun Kurrin helvettiin sieltä joukkueesta, sillä turhalla jätkällä ei tee yhtikäs mitään. Hyvä pelaaja oli, mutta ei tunnu siltä, että siitä olisi manageriksi tai miksikään taustavaikuttajaksi.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Nyt kun suurin harmitus alkaa pikkuhiljaa mielestä häipyä, niin on helppoa todeta paremman voittaneen myös tällä kertaa, vaikka ratkaisu saatiinkiin aikaiseksi vasta rankkareilla.

Ainakin kaikki HPK:n kannattajat ainakin tietävät, että se jos mikä on oiva tapa ratkaista jääkiekko-ottelu.

Harmittaa silti vietävästi, että käteen jä taas hyvästä taistelusta huolimatta pelkkää sontaa. Pitää kuitenkin muistaa, että vastassa oli todella kova ryhmä ja tällä kertaa venäläisiä voidaan jossain määrin pitää jopa joukkueena.

Bäckström ei todellakaan ollut eilen parhaimmillaan, mutta eipä ollut sitä naaapurin vahtikaan. Sikäli puntit olivat melko lailla tasan.

Jatkoajalla ainekset olivat voittoon, Venäjän alkaessa selvästi tutista. Mutta kun ei niin ei.

Onneksi ensi vuonna on taas MM-kisat.
 

lenno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Suomi siis hävisi ottelun venäjää vastaan. Tappioa ei voi laittaa pelaajien piikkiin, sillä venäläispelaajat eivät saaneet koko ottelussa yhtään kunnon maalipaikkaa. Sitävastoin tappion voi pistää maalivahdin ja valmennusjohdon piikkiin. Bäckström osoitti kisojen aikana mistä puusta hänet on veistetty. Hermo ei pidä yhtään. Kaikki 3 maalia oli täysin kiinniotettavissa. Rankkareissa hän oli jokaisessa oivan ulkona, ja näytti taas typeryytensä tulemalla kuitenkin joka kerta yhtäpaljon vastaan, josta huono "maalivahti" taatusti harhautetaan. Ja mitä tulee valmennusjohtoon niin Erkka on täysin munaton. Jos maalivahti seuloo 3 helppoa, niin eikö olisi aika vaihtaa. Rangaistuslaukauskisassa Bögström oli jokaisessa AIVAN pihalla, mutta meidän Erkka ei uskalla vaihtaa maalivahtia. Erkan ratkaisun olisi ymmärtänyt jos luukkua olisi ollut avaamassa joku paska, mutta kun siellä oli Nurminen, joka on taatusti parempi maalivahti kuin bäckström koskaan. Mahtoi Nurmista vituttaa, kun tietää että jos olisi itse ollut maalilla, niin oltaisi voitettu peli 3-0, ja menty jatkoon.
Jos suomi olisi mennyt jatkoon, ja bäckström olisi saanut jatkaa, olisi se ollut Erkalta kovemman luokan vittuilua Nurmista kohtaan.
Mielestäni on jo valmentajan tyhmyyttä jos bäckström vielä valitaan arvoturnaukseen ykkösmaalivahdiksi. Itse en olisi ottanut häntä tähänkään joukkueeseen, enkä taatusti tuleviinkaan, edes kotiinjääväksi varamaalivahdiksi. Sehän on nähty ettei hänen hermo kestä. Neljä helppoa maalia turnauksessa on liikaa.

Pelaajista OJ päästi tässä pelissä omalle tasolleen, mutta onhan se muissa peleissä vaikeata kun ketjukaverit peltonen ja kallio alisuorittivat yhtenään.
Oikeastaan kaikki pelaajat pelasivat omalla tasollaan, pelaajat pelasivat huonosti, mutta bäckströmmin taso nyt on mikä on. Timo Pärssinen pelasi kisojen parhaan pelinsä, samoin Pakaslahti. Kapanen ja Hagman olivat omalla tasollaan, ja rankkarimaalit olivat pelimiehen maaleja.
 

Kaivanto

Jäsen
Viestin lähetti bozik
Kaiken vitutusksen keskellä Yle ja heidän nettiradionsa sentään jaksaa viihdyttää meitä maanpaossa olevia. Jälleen kerran on linja jäänyt vahingossa auki ja saa kuulla mitä selostajat + Sakke todella ajattelevat. Minuutti ratkaisun jälkeen siellä alettiin puhumaan siitä, dokaako Jere tänään. Sakkekin sanoi reilun mielipiteensä pelistä "olihan venäläiset vittu kymmenen kertaa parempia". Niken otteetkin ruodittiin ilman sensuuria ja sekin selvisi, ettei selostaa "vittu, saatana, perkele kiinnosta mennä tekemään mitään vitun haastatteluja, kun se on vittu jo kaksi matsia tänään selostanut".

Hahahahaha! Tämän jos joku on saanut talteen, menee toilaus heti ilman karenssiaikaa radiotoiminnan suurimpien kulttuuritekojen Hall of Fameen Iku Viitasen tähtihetken seuraksi.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Viestin lähetti strato
Ensinnäkin Nikke imaisi yhden helposti. Yhden olisi voinut jättää torjumatta niin ei olisi tullut maalia. Kolmannen joku muu olisi ottanut, mutta ei voi laittaa varsinaisesti maalivahdin piikkiin.
Jos ja jos, mutta olisihan tilanne ollut eri jos tilanne olisi ollut ensimmäisen erän viime minuutilla 2-0 Suomelle. Ei minun varmaan mitään aukotonta teoriaa tarvinne esittää, mutta eihän Venäjä tehnyt kuin yhden maalin kahdessa viimeisessä erässä, vaikka Kovaltshuk ei haukkunut valmentajia tai mitenkään muutenkaan kiukutellut.

Faktat on ne, että Suomen maalivahdilla lipsui enemmän kuin toisessa päässä ja rankkareissa ei ollut mitään jakoa. Kaaduttiinko yksin maalivahtiin? En ole ainakaan väittänyt, että yksin siihen, mutta hänen takia oltaisi voitu voittaa. Ilman ekan erän mustaa hetkeä tilanne voisi olla toinen, jos siis esitykset olisivat olleet samaa luokkaa kuin kahdessa jälkimmäisessä erässä. Jyrän allahan Suomi oli jatkuvasti. Maalivahtien ero rankkareissa löytyi harhautuksesta mallia Peltonen. Sokolov otti sen, mutta Bäckström ei. Mutta ettei maalivahtia syytetä niin todellisuudessa rankkarit ratkesivat Nummelinin ja Jokisen kädettömiin yrityksiin, jotka olisi poiminut moni muukin.

En nyt siitä pointista tiedä, mutta minun on se, että tappio ei ollut yksin Niken syy, mutta Suomi ei voi voittaa tuon tason maalivahtipelillä. Ei ratkaisevassa pelissä voi antaa vastustajalle kahta maalia.

Noniin, tuosta viimeisestä lauseesta olen kanssasi samaa mieltä ja sitä hainkin. Eli maalivahtipeli ei ollut sillä tasolla, kun sen olisi pitänyt olla ja ei Venäjän tasoiselle joukkueelle voi antaa 1-2 maalia ottelussa.

Mutta sitä minä en ymmärrä, miksi pitää miettiä, olisiko joku muu kaveri ottanut jonkun vedon tai olisiko joku herra XX tehnyt maalin sitä tai tuosta toisesta paikasta. Totuus on se, että näillä aijillä lähdettiin ja tulos oli tällainen. Jos rankkarissa tulee vetämään Datsjukin tasoinen kaveri, niin siinä voi parempikin vahti olla helisemässä. Sieltä NHL-osiosta löytyy aika kivoja videoita, joissa muuan Datsjuk selättää kovempiakin veskareita kuin Bäckström. Myös Afinogenovin taitoja voi käydä ihailemassa sieltä. Nikke ei onnistunut rankkareissa, mutta otti kyllä pari aika pahaa vetoa kiinni peliajalla, samanlaisia joita meidän molempien mielestä ilmeisesti esim. Venäjän ensimmäinen maali oli. Siksi minä katsoisin, että pelkästään Bäckströmin syyttäminen tappiosta on täysin naurettavaa, varsinkin kun, esim. Viuhkola veti pari milliä tyhjästä ohi ja "kurpitsapääkin" olisi paremmin hereillä ollessaan tyrkännyt Peltosen syötöstä kiekon maaliin pelin loppuhetkillä.

Toinen asia mikä oikeastaan lähinnä huvittaa. Nämä kaverit (en nyt tarkoita sinua) "jos meillä olisi ollut se ja se kentällä/joukkueessa/katsomossa, niin vittu me oltais rökitetty Kanadakin 25-0". Joukkueeseen olisivat kuuluneet esim. Salo, T Ruutu, Berg, Kipper, Lehtonen, Selänne, Koivu, Lehtinen jne. mutta he eivät vain syystä tai toisesta nyt olleet mukana. Miksi siis pitää itkeä sitä, että joku näistä olisi varmasti torjunut tehnyt maalin tai muuten vaan hyvänä pukukoppipelaajana olisi hoitanut homman kotiin? Miksi ylipäätään itkeä kaatunutta maitoa? Miksi kovin harvasta viestistä voi lukea näitä totuuksia:

-Miksi Nummelin lämäsi ääliömäisesti päin Datsjukia yv:llä, josta käynnistyi sitten Venäjän 3-3 maaliin johtanut hyökkäys?

-Miksi Jere ei tajunnut ottaa sitä pomppivaa kiekkoa jalallaan vaan yritti riskillä katkoa ja epäonnistua?

Nämäkin em. kysymykset ovat sinällään tyhmää jälkiviisastelua, mutta kummallista, ettei tajuta sitä, että on täysin turhaa itkeä niitä ratkaisuja, jotka tehtiin ja tulokset ovat nyt mitä ovat. Näin kävi ja ensi kerralla sitten ei ehkä tehdä näin.

Suomalaiset ovat tunnetusti helvetin jälkiviisasta kansaa ja tämän ketjun perusteella myös jääkiekkofanit ovat samaa porukkaa. Mutta näinhän se aina on ollut, että ne kovimmat pelurit löytyvät aina jostain muualta kuin itse kaukalosta. "Vittu mä olisin ainakin ottanut kaikki pilkut kiinni ja lyönyt vielä Jashia kilvellä suuhun".

T: Nim. Kyllä mä olin hyvä junnuna, mutta valmentaja ei vaan antanut mulle koskaan peliaikaa. Mutta silti Jatkoajassa mä tiedän kaikesta kaiken, eiks niin?
 

torni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muikisteleva rightin kanukkipakki
Viestin lähetti lenno
Suomi siis hävisi ottelun venäjää vastaan. Tappioa ei voi laittaa pelaajien piikkiin, sillä venäläispelaajat eivät saaneet koko ottelussa yhtään kunnon maalipaikkaa. Sitävastoin tappion voi pistää maalivahdin ja valmennusjohdon piikkiin. Bäckström osoitti kisojen aikana mistä puusta hänet on veistetty. Hermo ei pidä yhtään. Kaikki 3 maalia oli täysin kiinniotettavissa. Rankkareissa hän oli jokaisessa oivan ulkona, ja näytti taas typeryytensä tulemalla kuitenkin joka kerta yhtäpaljon vastaan, josta huono "maalivahti" taatusti harhautetaan. Ja mitä tulee valmennusjohtoon niin Erkka on täysin munaton. Jos maalivahti seuloo 3 helppoa, niin eikö olisi aika vaihtaa. Rangaistuslaukauskisassa Bögström oli jokaisessa AIVAN pihalla, mutta meidän Erkka ei uskalla vaihtaa maalivahtia. Erkan ratkaisun olisi ymmärtänyt jos luukkua olisi ollut avaamassa joku paska, mutta kun siellä oli Nurminen, joka on taatusti parempi maalivahti kuin bäckström koskaan. Mahtoi Nurmista vituttaa, kun tietää että jos olisi itse ollut maalilla, niin oltaisi voitettu peli 3-0, ja menty jatkoon.
Jos suomi olisi mennyt jatkoon, ja bäckström olisi saanut jatkaa, olisi se ollut Erkalta kovemman luokan vittuilua Nurmista kohtaan.
Mielestäni on jo valmentajan tyhmyyttä jos bäckström vielä valitaan arvoturnaukseen ykkösmaalivahdiksi. Itse en olisi ottanut häntä tähänkään joukkueeseen, enkä taatusti tuleviinkaan, edes kotiinjääväksi varamaalivahdiksi. Sehän on nähty ettei hänen hermo kestä. Neljä helppoa maalia turnauksessa on liikaa.

Pelaajista OJ päästi tässä pelissä omalle tasolleen, mutta onhan se muissa peleissä vaikeata kun ketjukaverit peltonen ja kallio alisuorittivat yhtenään.
Oikeastaan kaikki pelaajat pelasivat omalla tasollaan, pelaajat pelasivat huonosti, mutta bäckströmmin taso nyt on mikä on. Timo Pärssinen pelasi kisojen parhaan pelinsä, samoin Pakaslahti. Kapanen ja Hagman olivat omalla tasollaan, ja rankkarimaalit olivat pelimiehen maaleja.

Tuo toinen lause, onhan tuo jotain sarkasmia tai vastaavaa? Venäjällä oli noin kymmenen selvää maalipaikkaa.

Muutenhan tuo on suht asiallinen viesti.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Johtoasemassa pelaaminen on käsittämättömän vaikeaa. Jotku onnistuu, jotku ei. Luonnollisesti käytettävissä olevan materiaalin tasokin vaikuttaa asiaan. Siitäkin huolimatta, ns. pienetkin maat kykenevät silloin tällöin jäädyttämään peliä. Tietynlainen määrätietoisuus ja kylmäpäisyys puuttui meidän pelistä johtoasemassa.

Eihän sitä ekan erän johtoasemassa ole järkevää vetäytyä täyteen kilpikonnaan, mutta oikeanlainen, fiksu passivoituminen saattaisi turhauttaa painostavampaa osapuolta. Kiekkoa päätyyn, sopivasti painetta pakeille. Ei riskejä mutta silloin karvataan syvälle kun sopiva tilaisuus tulee. Harppuunahyökkäyksillä sitten nopeasti vastaan.

Venäjä vei ajoitellen peliä aika selkeesti ja Suomen pakka hajosi pahasti. Puolustuspäässä oltiin potkun jäljessä, jouduttiin juoksemaan miehen ja kiekon perässä eikä näin ollen päästy kääntämään nopeisiin hyökkäyksiinlähtöihin. Keskialue tukkiutui nopeasti eikä leijonahyökkääjien jalat riittäneet puolustuslinjaa puhkomaan. Jossain vaiheessa hyökkäyspään kiekonriistoihin pyrkivä karvaaminenkin lopetettiin lähes kokonaan. Kiekkoa lyötiin päätyyn mutta laiturit jäivät tukkimaan keskialueen. Ajoituksessakin oli myös vikaa, laiturien tuloksekas karvaus- ja kiekonriistopeli vaikeutui, kun päätykiekot olivat pakeille liian helppoja. Ylipäänsä, taklauksia ei juurikaan nähty. Eikä torikokouksia tai suuria tunteita. Niin passiivista meininkiä.

Kaiken kaikkiaan, villeissä haaveissa elättelin toiveita vuoden 2002 mm-välierän tappion kuittauksesta. Silloin menetettiin selkeän hallinnan jälkeen johtoasema ja hävittiin rankuissa. Ero tulee tietysti siinä ettei meillä ole huippukäsikkäitä yksilöitä, vaikka esmes Hagman tuli puskista ja pamautti yllätävän komean rankun. Meidän veskalle ei myöskään sattunut superiltaa, asia joka monesti vaaditaan jos altavastaajana aiotaan voittaa. En nyt teilaisi Nikkeä samalla lailla kun nega-Mertsi, mutta olisihan noista joku ollut otettavissakin. Sen ohilaukauksen kauhaseminen maalin oli ikävä sattuma. Jonkinlaista epävarmuuttaa miehen otteissa oli havaittavissa, vaikka loppua kohti terävöitykin. Rankkareissa ei sitten kyennyt pelastuksiin.

Suomi ei nyt vaan kykene luomaan käytettävissä olevalla materiaalilla sellaista taktiikkaa, jolla pelattaisiin tuloksekkaat 60 min. Kolme tasuria kovia kiekkomaita vastaan, jokaisesta jäi kuitenkin paha maku suuhun. Pitäisi kyetä tasapainottamaan mentaalipuolella, että alun kovan draivin jälkeen peli ei lässähdä. Henkisesti ja fyysisesti pitäisi jaksaa sen 60 mailia. Kovan itseluottamuksen tuomaa kylmäpäisyyttä kaivattaisiin, nyt tiukalla hetkellä alkaa ajatus karkaamaan ja paikat tutisemaan.
 

Leke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät tietysti, tyhmä kysymys.
Re: Re: Jaahas

Viestin lähetti HABS #11
Niin se vaan metsä vastaa kuin sinne huutaa.
Muistat varmaan kärppä kannattajat jotka voitetun ottelun jälkeen buuaavat vastustajalle? Tai harjoitus maaottelun Oulussa jossa Oululaiset huutavat suomen maajoukkueen maalivahdille että: "painu vittun"?

Enpä taida muistaa. Kiekon seuranta kun rajoittuu pelkästään töllön varaan ja sieltäkään ei tule kaikenmaailman harjoitusotteluita seurattua, jos niitä ylipäätänsä edes näytetään.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Vakio
Mitä tulee näihin rankkarien laukojiin, tuli Aralta kyllä taas oikein huikea ehdotus: Karalahti. Jostain syystä Aravirta ei ole ikinä osannut valita rankkareiden vetäjiä, päällimmäisenä muistissa ne kisat vuonna jotain, jossa kaikkein kädettömimmät pantiin laukomaan.

Vai olisivatko HIFK-miehet, jotka Karalahden parhaiten tietävät, nähneet valinnalle jotain perusteluja? Paitsi sen, että Karalahti pelaa rightilla, joka oli Aravirran perustelu.

Omituinen ehdotus juu. Ehkä Aravirta ajatteli Karalahden kiekkovarmuutta ja rauhallisuutta. Olisi varmasti antanut Sokolovin tehdä aloitteen. Tuskin Jere kuitenkaan maalia olisi tehnyt.
 
Voikohan rankkarikisassa kekskenkaiken vaihtaa mokea? Itsellä kävi mielessä Venäjän neljännen laukojan jälkeen Nurmiseen vaihto, koska Niklaksen eväät näytti syödyiltä ja itseluottamus samoin. En tiedä olisiko se mitään auttanut, mutta ainakin oltaisiin saatu oma pakka sekaisin ja ehkä vastustajan. Ihan sama mulle kuka pelas päin persettä ja kuka oululainen maalivahti imuroi. Parempi meni jatkoon.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Viestin lähetti manager78
Kaikille ryssille tiedoksi ettei tarvitse tulla tänne suomalaiselle keskustelupalstalle uhomaan. Menkää takasin sinne leipäjonoon saatanan kasakat!!!!!!

ei vittu, tää oli hyvä! Repesin aika totaalisesti, tässä tuli mielipide syvältä sydämestä ilman kuorrutuksia.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Viestin lähetti lenno
Suomi siis hävisi ottelun venäjää vastaan. Tappioa ei voi laittaa pelaajien piikkiin, sillä venäläispelaajat eivät saaneet koko ottelussa yhtään kunnon maalipaikkaa.

Mitämitämitä???
 

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Viestin lähetti Vakio
Vai olisivatko HIFK-miehet, jotka Karalahden parhaiten tietävät, nähneet valinnalle jotain perusteluja? Paitsi sen, että Karalahti pelaa rightilla, joka oli Aravirran perustelu.

Itse asiassa joskus nuorempana ainakin harkoissa Jere kikkaili mallikkaasti. Jos rankkikisa venyy pitkäksi, Jeren voisi heittää vaikka kymmenentenä vetäjänä. Missään nimessä ei kuulu viiden sakkiin vaikka pelaisi päällään tai joukkue on todella huonosti rakennettu. Paitsi jos rankkarissa sais taklata mokkea vastapalloon...
 

Lucky

Jäsen
Viestin lähetti HABS #11
Taitaa vaan olla niin että Pasi ei itse pidä rankkareista ja liigassakin pelin mennessä rankkareihin väistyi sivuun ja antoi vuoron kakkos veskarille.

Luuletko, että ne muut veskat pitävät rankkareista? Silti juttu pitää hoitaa. Jotain asenteessa nyt on pielessä. Eikös muutenkin harjoitella sitä, mikä on heikko kohta?
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Ilman Niken imurointia tämä olisi paljon lyhempi ketju :-) Ilmeisesti "ihmisistä" on mukavampi haukkua ja räkyttää, kuin antaa asiallisia kommentteja. No se on selvää että maalivahtipeli petti. Huippuvahti torjuu kaikki ns. helpot paikat ja tekee siinä sivussa puolikymmentä huipputorjuntaa. Tällaista ei eilen tapahtunut. Se on spekulointia sekundäärisillä argumenteilla (Johannes Virolainen) olisiko Nurminen torjunut paremmin. No nyt on ainakin ohilaukusten kauhominen omaan maaliin tasan Nikellä ja Pasilla. JA:n kirjoittajista suurin osa ei varmaan ollut vielä syntyneetkään kun Nurminen koppasi MM-finaalissa Tsekkejä vastaan ohimenevän kiekon maaliin Suomen johtaessa 2-0, loppu on sitten historiaa, aamen.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Eilen vielä vitutti aikalailla, mutta tänään vitutus on tipotiessään. Aurinko paistaa ja silleen. Nyt kun mahdollisimman objektiivisesti yrittää miettiä mitä tapahtui niin kaikki kulminoituu siihen NIken toisen maalin imurointiin. Jos kaikki muu olisi mennyt samallalailla paitsi tuo Niken uran synkin hetki niin pelihän olisi päättynyt 3-2. Kukaan ei muistaisi syyttää nikkeä noista kahdesta päästetystä maalista vaan kiittelisivät hyvästä toisesta ja kolmannesta erästä ja liputtaisivat nikkeä jo Kanada peliin. Toki näin ei olisi käynyt vaan Venäjä olisi sen tasoituksen kyllä vaikka väkisin vääntänyt, näin ainakin uskon ja Suomen historian muistaen. Rankkareista vielä se, että on uskomatonta, jos suomen maajoukkueen päävalmentaja ei ole katsonut Super six turnausta. Pelkästään sillä hän olisi tajunnut laittaa Nupen rankkareihin, vaikka tämä ei saisikaan rantapalloa kiinni. Nikke sen sijaan ei saa edes ilmapalloa kiinni niissä.

Toivottavasti joku ei nyt taas käännä tätä niken puolusteluksi sillä, en ole Nikkefani itse alkuunkaan. Talven pimeimpinä aikoina halusin Rinteen kärppien ykköseksi pelkästään siitä syystä, että Rinne oli parempi silloin ja jos runkosarjaa katsoo kokonaisuutenakin niin Rinne oli parempi kuin Bäcks pelaamissaan peleissä.

Silti tuntuu, että joillekin tämä hetki on nyt tilaisuus heittää paskaa tänne ouluun, kun tappio henkilöityy kärppäpelaajaan. En muista, että koskaan tämän 4 vuoden aikana täällä jatkoajassa olisi suomen tappioista ruvettu syyttämään jotakin seurajoukuetta saati sen faneja. Tuntuu kieltämättä aika oudolta.
 

strato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Analyytikko_
Toinen asia mikä oikeastaan lähinnä huvittaa. Nämä kaverit (en nyt tarkoita sinua) "jos meillä olisi ollut se ja se kentällä/joukkueessa/katsomossa, niin vittu me oltais rökitetty Kanadakin 25-0". Joukkueeseen olisivat kuuluneet esim. Salo, T Ruutu, Berg, Kipper, Lehtonen, Selänne, Koivu, Lehtinen jne. mutta he eivät vain syystä tai toisesta nyt olleet mukana. Miksi siis pitää itkeä sitä, että joku näistä olisi varmasti torjunut tehnyt maalin tai muuten vaan hyvänä pukukoppipelaajana olisi hoitanut homman kotiin? Miksi ylipäätään itkeä kaatunutta maitoa? Miksi kovin harvasta viestistä voi lukea näitä totuuksia:

-Miksi Nummelin lämäsi ääliömäisesti päin Datsjukia yv:llä, josta käynnistyi sitten Venäjän 3-3 maaliin johtanut hyökkäys?

-Miksi Jere ei tajunnut ottaa sitä pomppivaa kiekkoa jalallaan vaan yritti riskillä katkoa ja epäonnistua?

Nämäkin em. kysymykset ovat sinällään tyhmää jälkiviisastelua, mutta kummallista, ettei tajuta sitä, että on täysin turhaa itkeä niitä ratkaisuja, jotka tehtiin ja tulokset ovat nyt mitä ovat. Näin kävi ja ensi kerralla sitten ei ehkä tehdä näin.

Itse olen maininnut muutaman maalivahdin lähinnä siitä syystä, että olemme joutuneet vuosi toisensa jälkeen toteamaan, ettei monestakaan ole kantamaan ykkösvahdin viittaa. Tänä vuonna totesimme sen Norrenasta ja Bäckströmistä. Aiempina vuosina se on todettu mm. Norosesta, Toskalasta ja Markkasesta.

Se tästä voidaan ainakin oppia, ettei (minun) kannata odottaa suurempaa menestystä, jos siellä ei ole huippumaalivahtia (joiksi itse lasken Kipperin, Lehtosen ja varauksella Nurmisen). Maalivahti on ylivoimaisesti Suomen tärkein pelaaja.

Maalivahti on puoli joukkuetta ja hänen pitää menestyvässä joukkueessa pystyä korjaamaan kenttäpelaajien virheitä. Lisäksi maalivahtien virheet maksavat paljon enemmän kuin kenttäpelaajien.

Mutta on tosiaan turhaa alkaa huutelemaan, että oltaisi voitettu, jos olisi ollut Kipper. Tai, jälleen jouduimme kokemaan, että 12 ei ole 11, jos kapteeni olisi ollut paikalla niin olisi tehty pari ylivoimamaalia enemmän ja voitettu. Eri asia on todeta, että tällä porukalla ja valmennuksella ei pärjätty, mutta ei pärjätä tulevaisuudessakaan. Kritiikin kärki kohdistui maalivahtiin, koska kukaan ei pärjää jos veska imuttelee. Suomella täytyy pärjätäkseen yksinkertaisesti olla paras mahdollinen joukkue.

edit. yksi lause lisää.
 
Viimeksi muokattu:

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Let it go!

Venäjä vei ja leijona vikisi. Se oli eilen niin yksinkertaista. Jälkiselvittely, virheiden etsiminen ja niistä oppiminen kuuluu asiaan, mutta Venäjä oli ilmiselvästi paljon taitavampi, nopeampi ja sen ansiosta parempi. Leijonat voivat olla kiittää tuuriaan siitä, että päästiin rankkareihin asti. Ilman rouva fortunan apua Venäjä olisi kävellyt todella suurinumeroisesti Leijonien yli. Sitä ei olisi muuttanut sen lahtelaisen häirikön peluutus maalilla eikä mikään tai kukaan muukaan. Hävittiin paremmille perkele! Ei siinä sen kummempaa........
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti Raúl
Miten voi olla mies noin onneton, jos on Suomen liigan parhaaksi maalivahdiksi kehuttu?

Moniko liigapelaaja oli oikeasti kova pelaaja noissa kisoissa, poislukien työsulkupelaajat? Liigan taso ei päätä huimaa.

Turha kuitenkin itkeä näistä kisoista, joissa Suomi sijoittui sille sijalle, jolle se kuuluukin. Nyt pitäisi keskittyä saamaan meidänkin junnutyö sille tasolle, että se tuottaisi näitä datsjukeja myös meille härmäläisille, eli kahvakiekko pois junioritasolta, voittojen tavoittelu sikseen ja keskittyminen hauskanpitoon kentällä. Sitten kun näitä taitavampia pelaajia kehittyy, kuten Kärppien Juhamatti Aaltonen, tulee heille antaa estottomasti peliaikaa liigajoukkueessa.
 

nastamuumio

Jäsen
Suosikkijoukkue
TIIKERIT (kovin junnuseura ikinä!)
Sanotaanko nyt näin, että et ole väärässä siinä, että joillekin toinen Kärppien suomenmestaruus oli aivan liigaa. Varsinkin kun näyttää, että kolmattakin ollaan jo nyt pohjustamassa. Tässäpä nuo kateelliset saavat kuitin paikan pitkästä aikaan.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti Eddie
Silti tuntuu, että joillekin tämä hetki on nyt tilaisuus heittää paskaa tänne ouluun, kun tappio henkilöityy kärppäpelaajaan. En muista, että koskaan tämän 4 vuoden aikana täällä jatkoajassa olisi suomen tappioista ruvettu syyttämään jotakin seurajoukuetta saati sen faneja. Tuntuu kieltämättä aika oudolta.

En jaksa lukea koko ketjua uudestaan, mutta onko täällä todellakin syytetty Kärppiä tai sen faneja tappiosta? Jos on, sellaiset viestit voi jättää omaan arvoonsa. Enin osa ainakin on ruotinut eilisen maalivahtipelin aivan asiallisesti.

Silloin kun maajoukkueen peliä katselen, minua ei ollenkaan kiinnosta mistä seurasta pelaajat tulevat. Sitä on henkeen ja vereen Suomen puolella. Jopa Karalahden ja Ruudun maaleja tuuletan.

Sydämestäni olisin toivonut Bäckströmille hyvää peliä, mutta ei natsannut eilen.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Jaahas

Viestin lähetti Leke
Miksi minusta tuntuu, että koko Helsinki kihisee innosta, mahdollisuudesta päästä sylkemään paskaa Oulun suuntaan.

On se vaan kumma kun yhden miehen epäonnistuminen on seurajoukkueen vika. Jee! Kasvakaa jo aikuisiksi ja unohtakaa ne liigapelit näissä ympyröissä. Vai niinkö se otti luonteen päälle ne kaksi mestaruutta Ouluun?

Miten ihmeessä joku oululainen saa tästäkin väännettyä jonkun stadilaiset-maalaiset -väännön. Ja miksi helsinkiläisillä olisi jotain Bäckströmiä vastaan? Jollet satu muistamaan, on Bäckström IFK:n kasvatti, joten totta kai täältäkin suunnalta tulee kaikki sympatiat sinne suuntaan.

Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että Bäckström oli eilen aivan paska. 2 järjetöntä imurointia peliajalla, rankkareissa aivan luokaton. Niitä ei pysty kumoamaan edes 50 haamutorjuntaa samassa ottelussa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ei mopolla tähtiin

Suomi muuttui viimeisessä ottelussaan MM-kisojen Jypistä MM-kisojen HIFKiksi. Vuotava maalivahti, kömpelö pelisysteemi, armottoman surkea pelinlukeminen ja tarpeeton peruuttelu jatkoajalla olivat päivän sana. Varsinkin se, että jatkoajalla ei pistetty isolla riskillä kaikkea peliin, sai kylmät väreet laukkaamaan pitkin selkää. Rankkareissahan oli odotettavissa ainoastaan kisojen taitavimmat yksilöt meidän pelosta vapisevaa veskariamme vastaan. Lähtö kisoista olisi ollut tyylikkäämpi ultrarohkean hyökkäyspelin aiheuttaman vastaiskun tuloksena. Eikö suomalaisella valmennuksella ole mitään muuta ideaa kuin riskien minimointi eli ongelmien siirtäminen?

Ja turha siellä on oululaisten nyyhkiä, että "nyt sataa paskaa niskaan". Sitä saa mitä tilaa, welcome to the club ja lukekaa vaikka omat avautumisenne Ruudusta ja muista HIFKin turhimoista alkajaisiksi. Bäckström oli täysin ala-arvoinen ja olisi ollut sitä omissa silmissäni, vaikka olisi mennyt kisoihin suoraan HIFK-paidasta. Bäckström ja Thomas näyttävät edelleen näissä kisoissa, miksi eivät ole NHL-vahteja. Toinen on huono, toinen ei mahtunut pelaamaan. Ja samaan aikaan Vokoun näyttää myöskin, miksi loppujen lopuksi on NHL-vahti. Tämä asia ei auennut taukeimmalle kansanosalle SM-liigan aikana. Johtuisikohan siitä, että SM-liiga on -krhm- maailman toiseksi paras sarja? Vai johtuikohan se siitä, että Vokoun sai nauttia Saken valmennuksesta omassa liigassamme? Eniveis, when the going gets tough, SM-liiga sucks. Jääkiekon huipputaso mitataan jossain aivan muualla.

Hagman ja Pärssinen olivat tulessa, samoin Viuhkola ja Kapanen. Väänänen ja Jere pitivät tasonsa. Jakke oli isossa pelissä taas kuin kotonaan. Samaan aikaan ykkösessä raahustivat virtsankarkailusta kärsiviltä vanhuksilta vaikuttaneet Peltonen - OJ- Kallio. Näistä hemmoista varsinkin Kallion kestoedustuspaikka ihmetyttää. Hän kuuluu selkeästi samaan kastiin kuin aikoinaan Juha Riihijärvi ja Marko Jantunen: Ruotsissa kulkee, muualla ei. Ei mitään käyttöä moisella mikkihiirellä, kun hän ei 1-ketjuun mahdu ja on rouhijaksi liian hento. Hienoa pelinlukua Erkka, jatka samalta pohjalta vaan. Pidä sovitut kentälliset kasassa ja rooleissaan, meni jäällä miten meni. Senkin olisi Summanen osannut lukea, että kenellä kulkee kenellä ei. Hakki ja Kapanen sentään saivat rankkarikisapaikan. Nummelinin aloitusvuoro oli ilmeisesti herättävää huumoria? Bäckström rankkareissa oli kokemus, joka ei helposti unohdu. Valitettavasti. Molemmat Venäjän rightin ampujat saivat hänet sekaisin ja liian ulos maalista peräkkäin täysin identtisillä veiveillä, onneksemme ensimmäinen näistä armahti meitä ajautumalla itse liian pieneen kulmaan, mistä nosti kiekon tolppaan. Mitäs tekee seuraava jätkä? Eikun sama veivi ja Bäcks suunnilleen puolivälissä aluetta vastassa rähmällään, argh! Muistin samantien Bäcksin romahduksen HIFKissä Sparta Prahaa vastaan ja vastaava maajoukkuetason suoritus löytyy -98 Naganosta. Silloinkin Venäjä-pelistä, missä perse verkossa vapisi Jamo Myllys.

Bozikin Yle-kommentti kirvoitti meganaurut jo eilen. Lienee päivänselvää, että Nupe ja Jere kiersivät korkin vasemmalle nanosekunti matsin jälkeen. Ihan helvetin hyvä ratkaisu.

Kiitti kisoista Kummola, pistetäänkö vaikka kenkää Westerlundille, Kurrille ja kumppaneille mutta pidät oman duunisi kuitenkin? Ota valmennukseen vaikka Eric Clapton. Hänellä on nimittäin kädet.

(edit; fiilailua, typoja)
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös