Osatotuus tuohon ruokahommaan varmasti myös kehonmuutokset jotka sietävät vuosien saatossa ihan eri tavalla syömistä, tähän muutokseen ei havahduta riittävän ajoissa.
Teini-iässä urheillessa menee vielä kasvuun ravintoa voit syödä mitä vaan perushuttua ja paljon, sen jälkeen 20-30v ei jää juuri mitään vyötärölle kunhan urheilee kunnolla muutaman kerran viikossa, sitten tulee monille perhekiireitä liikunta vähenee ja salakavalasti huomaat muuttuneesi lihavaksi sohvaperunaksi. Kuinka moni on osannut tähän elämänvaiheeseensa suhteuttaa ravintomääränsä, sanoisin että aika harva. Ja nekin jotka ovat jotenkin hajulla, syövät aivan liikaa ja väärin. Luulevat olevansa urheilijoita edelleen kun on se salipäivä kerran viikossa ja käynti golf-klubilla.
_
Juuri näin oli ainakin omalla kohdalla paitsi että treenasin 34-vuotiaaksi saakka kovaa. Aktiiviaikoina urheillessa tuli viikkotasolla 8-12 treeniä ja siihen päälle pelit. Toki tuohon päälle vielä kaikki hyötyliikunta. Eihän sitä tuollaisella treenimäärällä tarvitse laskea kuinka paljon kaloreita lapioi suuhunsa, kun kaikki menee kulutukseen. Varmasti päivittäinen kalorimäärä huiteli jossain viiden tuhannen kalorin paikkeilla, vaikken tätä kovin tarkkaan koskaan laskenutkaan... kun ei ollut tarvetta.
Tavoitteellisen treenaamisen päätyttyä treenimäärät tippuivat 3-5 viikkokertaan ja pyöräkin vaihtui autoon. Kiloja tuli vuodessa kymmenen lisää ja seuraavana vuonna vielä 5 kiloa päälle. Sen jälkeen iski itseinho sen verran rajusti päälle, että oli pakko alkaa kiinnittämään paljon tarkempaa huomiota siihen, mitä syö. Tämä auttoi sen verran, ettei paino enää noussut, mutta eipä se juuri laskenutkaan. Vasta sen jälkeen kun tajusi ihan oleellisesti alkaa pienentämään ruokamääriä, alkoi vaaka näyttää taas siedetävämpiä lukuja. On se kuitenkin pitkä - vuosikymmenen - oppimisprosessi ollut - siis allekirjoittaneelle. Syön tätänykyä noin puolet siitä määrästä, mitä aktiiviaikoina ja siinäkin on vielä hiukan liikaa. Ylipäätään kropan totuttaminen sille, ettei ravintoa tarvitse kovinkaan paljon on ollut aikamoinen oppimisprosessi. Onnekkaita ne, joilla ruokahalu katoaa samassa suhteessa liikunnan vähentyessä.
Mulla opetteluvaiheeseen kuului myös sellainen nyanssi, että ruoan ja (vähentyneen) liikunnan suhde pysyi hyvin balanssissa, mutta sitten jos iski jokin loukkaantuminen/sairastuminen/armoton työrupeama jonka seurauksena treenaamaan päässyt, oli hemmetin vaikea vähentää ruoan määrää samassa suhteessa. Kroppa huusi kaloreita, vaikka järjellä yritti kuinka selittää, ettei niille ole tarvetta. Paino saattoi nousta helpostikin useamman kilon ihan muutamassa (3-4) viikossa. Ja sitten taas jojoiltiin sitä takaisin kun treenaamaan taas pystyi.
Nyt elopainoa on kymmenisen kiloa enemmän kuin aktiivi-aikoina urheillessa, mutta suht hyvin balanssissa kuitenkin... sanoisin, että kolmannes tuosta painosta on puhtaasti lisääntynyttä lihasmassaa, kolmannes luonnollista pyöristymistä joka ei sinänsä haittaa ollenkaan ja viimeinen kolmannes sellaista, josta haluaisi eroon.
Vuosikymmenen opettelun jälkeen kyllä jo tietää ja osaa, miten painon saisi pidettyä kurissa, mutta kun samalla tavoin tavoitteellista treenaamista ei enää ole, niin sen verran olen antanut mielihaluille periksi, etten välttämättä kiellä kaikkia elämän iloja itseltäni, kun sille ei varsinaista tarvetta ole.
Varoituksen sana kaikille niille joilla kovaa treenaaminen on loppumassa. Näihin juttuihin kannattaa oikeasti kiinnittää huomiota, ettei tarvitse toistaa samoja virheitä kuten esimerkiksi allekirjoittanut. Tietoahan on nykyään saatavilla vaikka kuinka. Mun vanhempi tytär pitää työnsäkin puolesta (ei kuitenkaan näitä fitnes-touhuja) kropastaan todella hyvää huolta ja on ollut mielenkiintoista nähdä kuinka paljon "puhdasta" ruokaa oikeasti saa syödä, kunhan jättää ne herkut vähemmälle. Tässä olisi vielä oppimista allekirjoittaneellakin. Tietenkin jos pystyy ja haluaa treenaamaan samalla intensiteetillä kuin aiemmin, niin eipä niitä kaloreita tarvitse paljoa laskea. Harva kuitenkaan pystyy tai haluaa elämäntilanteiden muuttuessa.