Pride, Hustle and Desire: Kanadan junioriliigat 2009–2010

  • 34 706
  • 124
Näin neljäs poimintarupeama äärilaidalla HCH:n osalta käyntiin lähtökartalla ja teemaksi tai kaiken kattavaksi ohjenuoraksi lopulta tuo suoraan Bill LaForgelta varastettu tehokas Pride, Hustle and Desire, joka toki yhdistettävissä näkökulmasta riippuen moneen maailmaan ja HCH:n näpyttelyssä kiekkototuutena lopulta kuitenkin PHD pukukopin seinällä pitää LaForgen elossa täältä lähtöikuisuuteen.
Otters GM Bassinin mukaan jo LaForgen O:n alkutaipaleella Gensin vastuullisena tuota huudettiin raivolla harjoituksista toiseen haetun ilmeen johtoteemana ja kiekkotermistössä PHD Branchin hysteerisen moppailun vastakohta, mutta mikä sitten lienee taas kesän anti visiirinaamojen tapaamisten johdosta O:n sekä Dubin suhteen ja toki PHD:n osaltaan symboloidessa hintaa kyselemätöntä/keinoja kaihtamatonta selviytymistä on Branch onnistunut tekemään tästä viidakon lakeja muuttamallla itsestäänselvyyden.

Näistä maalailuista kuitenkin kulttuuria säilyttävään valonpilkahdukseen ja kenties tähän saumaan räjähdysherkin taistelupari Spits sekä Whalers vetävät taas kaksi keskinäistä treenimatsia pohjustukseksi vaikka moppailun uhka leijuu käsin kosketeltavana ajanhenkeen yllä, mutta punaisena lankana asiota yhteen nitoen "anything goes" ja 2008-2009 poimintarupeaman nerokkaan keskinäisen sarjan pyykinpesuna paluu 80-luvulle Whalers vastuullisen Velluccin esiin nostamaan tapaan voi osuessaan maalata kentän punaiseksi siivouskomeroa heti alkuaskeleilla hämmentäen.

Tämä taas aina lämmittäisi HCH:n arkea ja pintaraapaisuna kartan liikehdinnästä Houndsin Nolanin ohella yksi 2008-2009 kiistattomista ison roolin viihdeosastolla ottaeneista yllättäjistä sekä lähtörintaman vahvan rupeaman kansanneista valopilkuista Gensin Tyler Taylor on liikkunut Bullsin vahvuuteen, joten kenties täältä kipinää ruokkimaan tuota nukkuvaa Fronts vastaan Bulls parivaljakkoa 80-luvun vavisuttaviin liekkeihin ja HCH:n takulla loistavan ilmeen Taylor yli-ikäisenä iso palanen O:n viihdekakusta 2009-2010.

Tarttumapintana taas äänen tuekseni saaden kiekkokaupunki Kingstonissa ikuisena ongelmana tuo reissussa yöpyminen ja samana päivänä iltaa kohden lähteminen, koska ensimmäisessä vaihtoehdossa perinteiden nojalla merkittävä osa ryhmästä krapulassa ja bussimatkan jälkeen taas noste huipussaan.

Toki vakavoituen Eastern Conference rypi harmaudessa vaikka siellä historiallisella otoksella se jatkumon kenties tulisin pari Gens sekä Petes mukana kattauksessa, mutta mausteet kyllä olleet aivan eri tasolla viime kausina Western Conference taisteluissa ja isona valona idässä Ottawan Kilrea on siirtynyt sivuun liimailemasta hanskoja sotilaidensa käsiin ja tavoilleen uskollisesti peluuttamasta ehkä O:n jatkumon epäuskottavampia lähtölistoja kaudesta toiseen.
Ottawassa uutena vastuullisena avaa valmennusryhmään kuulunut Chris Byrne ja aikanaan Ontarion kehissä 90-luvun alkupuolella tämän ketjun linjaan istuva soturi, mutta tässä virassa liekö sitten vain GM:n ruudussa jatkavan Kilrean "kiekkojenkeräilijä" ja todellakin huolestuen isona kysymyksenä kesään muuttuuko kulmakunnalla näiltä osin lopulta mikään?
 
Toki tuon PHD:n (Ph.D:n) kiekkokielessä voisi liittää myös armottomaan itsensä likoon heittämiseen ja johdannaisena sen kiekkototuuden hyväksymiseen, että jonakin iltana sinut saatetaan kantaa viimeisen kerran omat nauhasi kiristäneenä askista (nykyvalossa) hysteeristen tuli selkään/osui päähän kuorojen kitistessä ja tästä henkilökohtaisen hinnan lunastuksesta kiekkojumalien edessä Darcy Rota varmasti voisi heittää oman näkökulmansa LaForgen syvää luotaavaan PHD ajatteluun.

Kuitenkin rapatessa roiskuu vaikka 18.10.1984 täydellä sisäistyksellä sekä loppuun viedyllä toteutuksella saattaisi olla ison liigan jatkumon eräistä kuningasilloista ja drillinä tuo raivolla laidasta laitaan polkeminen loppuun asti ajaen varmasti kaikille LaForgen O:ssa sekä Dubissa koutsanneille tuttu tarvittaessa pitkistäkin sessioista, mutta kaiken kaikkiaan homma on aina oikeilla raiteilla sen herättäessä pahennusta visiirinaamoissa ja tämän ajatusrakennelman johdattamana Mike Mascioli toivorikkaasti kesän jälkeisenä viihdeosaston palkintona sisään taas hämmentämään O:n kuvioihin.

Näistä askelmerkeistä O:n tulevaisuuteen katsoen 2009 OHL:n Priority Selectionissa ykköskierroksella Guelphin toimesta poimittu Carter Sandlak tehnyt sopimuksen Stormin kanssa ja 208 minuuttia elintärkeää uskottavuutta kasaan Midget kehissä taistelleen Sandlakin ennakoidaan kulkevat Lucicin sekä Petesin Kassianin jalanjäljissä kohden ison liigan 2011 varaustilaisuutta, mutta tärkeimpänä tulevat O:n illat kertovat painaako Sandlak itsensä ounasteltuun power forward muottiin vai saadaanko kaverista puhdas ottelija ja tarttumapintana kertauksena HCH:n näkökulmana Ottersin ensimmäisellä äänellään pykälää ylempänä poimiva David Broll kyllä odotusarvollisesti vielä lupaavampi tapaus pelin olennaisella osastolla.

Treenimatsien jälkeen runkosarjaan täyttämään joukkuekohtaisia koreja ja O:n tuoreen 2009-2010 poimintaohjelman mukaan avauskierroksella 17.9 kiihkeä rajasota Spits vastaan Whalers ja bongaria kunnioittaen heti perään perjantaina 18.9 villi taistelu Spitsin sekä Knightsin kesken.
Näin ollen isot lataukset heti alkuun odotuksia nostattamaan ja eiköhän voida olla melko luottavaisin mielin sen suhteen, että tuossa kolme TOP-5 joukkuetason aktiivisinta ja oikeita arvoja tukemaan ei sovi unohtaa Knights 2005, Whalers 2007 sekä Spits 2009.
 
Dubin sykettä raapaisten aina huomionarvoisen Patsin vastuulliseksi palaa kauden poissaolon jälkeen Curtis Hunt ja vaikka ei leimallisesti varsinainen brawler tai O:n puolelta varastaen gonger kyseessä tämä kuitenkin valoisien uutisten kansioon, joten jatkumossa ehkä Saskatchewanin sisäiset erityisesti Bladesin kanssa leimahtavat taas liekkeihin kauden 2007-2008 tapaan ja esiin HCH:n biitinsyövyttämän mielen lokeroista jotenkin vielä kiekkojärjellä ymmärrrettävissä mittasuhteissa tuolloin toimineen Branchin O:sta ulos moppaileman LaForgen huoltaja Dennis Scottin lähettäminen penkkien tyhjentyessä 30.4.1982 kuningasluokan Hawks illassa askiin heittämään itseään likoon paidan puolesta.

Dubin sykkeessä jatkaen ensi tiistaina vuorossa WHL:n päättäjien kokous liittyen 2009-2010 linjauksiin kulmakunnalla ja mahtipontisista visiirinaamojen hysteerisyyden vimmoista huolimattahan johtohahmo Ron Robinson sanoi kesken poimintarupeaman lähtöasioita käsiteltävän vasta kauden jälkeen O:n ottaessa uskottavuuden pohjanoteerauksena tuon kulttuurinvastaisen buckets on linjauksen käyttöön, joten isoista asioista päätetään taas mahdollisesti lopullisen ratkaisun roikkuessa uhkaavasti ilmassa idempää puhaltavien tuulien johdosta ja mainitusti Q:n poimintarupeama jakkupukuisen väliintulon jälkeen oli puhtaalla pintaraapaisulla surullista katsottavaa aktiivisuuden suhteen.

Toki näissä merkeissä kaavoihinsa kangistuneen HCH:n patenttiratkaisuna avoimiin posteihin PHD ajattelun omaksuneen ex-Spits vastuullisen Tony Curtalen paluu rajan oikeanpuolen junnukuvioihin ja tästä rönsyillen jatkaen näpyttelyaktiivisuuden säilyessä kenties ketjuun uutta syvyyttä tuovana HCH keskeisenä mausteena mahdollinen järisyttävä elämäntavallinen muutos, jossa kiekkoajanlaskussa vanhemmasta D:stä biitiiä huuleensä heitellyt HCH aikoo uhkarohkeasti tätä ruokkineen ilmapiirin johdosta yrittää kuuden purkin jälkeen pistää hommalle pistettä ja kiekkomittareilla kunniakkaasti takana nyt aika tarkalleen 20 vuoden yhtäjaksoinen putki lajisidonnaisena biittihuulena.
 
Dubin Raidersin vahvuudesta ensi sesongin yli-ikäinen ottelijarintamalla perusosastoon laskettava Garrett Thiessen siirtyy Oil Kingsin listoille ja yli-ikäisenä potentiaalinen TOP-10 korin iskijä dubin kartalla, mutta näpyttelyn taustalla Raidersin sukellus syvälle HCH:n junnulähtöihin pureutumisen aikana sitten Cody Vannin, Justin Palazzon sekä Mike Gauthierin päivien ja joukkuetason aktiivisuudeltaan pohjamudissa uskottavuustasoltaan rypenyt Raiders ilman Thiessenia näillä mentäessä todella harmaa ilmestys bongarin näkökulmasta.
Toki listoilla edelleen 1991-syntynyt Cole Penner ja AJHL:ssä kunnikkaat 235 minuuttia uskottavuutta taistellut Penner taas potentiaalinen 20 lähdön tuottaja, joten toivottavasti lähdönvastaista Raiders ilmapiiriä haistellen löytää kodin muulta kesän aikana ja vastuullinen/GM Bruno Campese tällä otoksella osoittautumassa halvaksi koiranruuaksi.
Penner poimittiin 2006 Bantam Draftissä numerolla neljä ja kokonaispaketin huikean nerokas "loose cannon" särmä odottaa väyläänsä, joten saattaa tuo kruunaava panostus räjäyttää pankin turhan pienessä valokeilassa ison huomioarvon takana Grande Prairie Stormin Elias Grossmannin tavoin ja tuo Doyle Cupin finaalisarjassa heitetty terävän rähisevä työnäyte eräs 2008-2009 tähtihetkistä.

Suurissa linjoissa taas mainitusti O:n vahvan 1989-syntyneiden ikäluokan suurelta osin mahdollisesti poistuessa vaakakuppi kääntyy lähtörintamalla länteen ja dubin sykkeessä tukipilarina tulevaisuuteen tuo vahva sisäänajettu 1991-syntyneiden ikäluokka, mutta ottelijatyypeistä puhuttaessa haastamaan ison liigan poimintatilaisuuttakin ajatellen ikäluokan toistaiseksi pätevimmät näytöt pöytään heittänyt O:n Whalersin Devane ja vielä pidemmälle lähtötulevaisuuteen ennakoiden katsoen Ontariossa taas nousemassa vahva 1993-syntyneiden ottelijoiden kattaus siirtämään valtikan taas aikanaan preerioilta sivistykseen.
 
O:ssa Bulls kaupannut yli-ikäisen Luke Pitherin Coltsiin ja kaverin lähdöttömän harmaa läsnäolo O:ssa HCH:lle yhdentekevää, mutta mielenkiintoisesti Colts päätti viime poimintarupeaman vain kahdella primeikäisellä ja toinen näistä oli Frontsista tullut aktiivinen ammattijätkä Peter Stevens.
Näin mentäessä roolinsa ammattijätkän ikuisessa kiertokulussa edeltäjiensä askelmerkeissä puolustajasta hyökkääjäksi siirtynyt Stevens mahduttaisi itsensä pyykinpesijäksi sekä illan lähtöohjelmaan sijoitettujen peruslähtöjen ottajaksi 2009-2010, mutta turhan aikaista kuitenkaan sanoa tästä vielä mitään varmaa nappuloiden varmasti vielä liikkuessa ja kuitenkin lähtötotuutena Stevensin mukana pitäminen O:n kattauksessa yli-ikäisenä kunniakkaan yksipuolisena ammattijätkänä elintärkeää viihdeosastolla.

Toki HCH:n visiirinaamojen tulkitsemasti yksi yhteen tulkaama Kingstonin ääni vaatii huomioimaan myös Pitherin Fronts taustan ja tarttumapintana näin ollen kenties isoa roolia kolmen tai neljän illan kiertueilla yössä, mutta Coltsiin pikaisesti olennaisten nimien suhteen pureutuen näillä mentäessä Neuberin kahdesti ottaneen Kyle Cliffordin, vähän suoritustasoltaan lähtörintamalla odotuksiin nähden pettäneen Andrew Clouthierin sekä ilmeen härskiydessä Rinaldolle hävinneen sähköistäjän Stefan Della Roveren kautta rakenne kunnossa ja ison liigan varaustilaisuuden suhteen ajankohtainen 1991-syntynyt Clifford ottanee suoraan aloituksesta (varsinkin ilman Stevensin panosta) keskeisen roolin O:n sisällä tulevalla kaudella.

Tasapainoisen arjen uhkakuvana purkit käyvät vähiin ja 13-vuotiaasta lähes kaikki taipaleen asiat maustettu tai kruunattu lajisidonnaisesti biitillä aina vatsahaavaa myöden, mutta kartalle heitettyä kädenjälkeä kunnioittaen Peter Stevens loistavalla vahvuuksiensa kauppamiehen asenteella sisään rooliin Frontsissa ja vaikka ikäluokan terävin kärki askeleen edellä 2008-2009 O:ssa Gregorackin (pelaajaa kunnioittaen 80-luvun maisemasta ammmentaen kellokorttia leimatessa voi muistella vetäneensä koko kartan toiseksi huomionarvoisimman O:n finaalisarjassa ottelevassa) kanssa kirjoitettu lähtötarina oikein mukavaa luettavaa.
 
Kiertoajelussa huomioarvoisia syvemmältäkin poimittaessa KIJHL:ssä kunnostautunut 1991-syntynyt Zack Baba SJHL:n Nipawin Hawksin vahvuuteen ja pohjalla kahdelta edelliseltä 466 sekä 317 minuuttia uskottavuutta avaamaan ovia kartalla, joten nousujohteisesti primekeudeksi Jr.A:n näytöillä sisään Dubin sykkeeseen ja välietappina valovoimainen rooli SJHL:ssä.
Toisena aikanaan 16-vuotiaana Gensin paidassa O:ssa otellut 1989-syntynyt Brad Pawlowski OJHL:n Trenton Golden Hawksin (Port Hope Predators) listoille kituvasta SIJHL:stä ja ns.Outlaw liigan GMHL:n ratkaisumatseissa myös esiintynyt Pawlowski taustaltaan mielenkiintoinen kaveri maustamaan OJHL:n lähtötarjontaa 2009-2010, mutta tuo Hockey Canadan hampaissa oleva pari kautta sitten avannut Greater Metro Hockey League taas mielenkiintoinen rakenteiden kyseenalaistaja kartalla vaikka ei suoraan arvaamattoman sisältörikkaaseen Bush league muottiin itseään valitettavasti HCH:n mittareilla mahduta ja kääntöpuolella toisaalta kyllä visiiriensä takaa tiirailevien mielestä GMHL nykymaisemassa häpeällisesti on juuri tätä nuhruisen arvaamatonta sisältörikkautta

Thunder Bayn ympäristössä operoiva Jr.A:n SIJHL mainitusti vaikeuksissa kulmakunnan historiallisen häilyvään tapaan ja tarinan nykymuodossa päättyessä liigalla Bush teemaan oli hetkensä värikylläisten kiertolaisten kotipaikkana, mutta Trenton taas palaa unohduksista OJHL:n kartalle ja huomionarvoisesti vastuullinen Matt Muirin apukoutsina entisen OPJHL:n Trenton Stingin iltoja mieleenpainuvasti värittänyt Jr.A:n 2000-luvun legenda Matt Goody.
 
Ei tällä tiedolla huojentavasti mitään lopunmerkkejä tuossa Dubin johtohahmojen tapaamisessa ja linjanvetoja lähinnä epäolenneisuuksiin pureutuen, mutta toteen näytetysti peliä halveksiva visiirinaama piileskelee visiirinsä takana tilaisuuttaan odottaen ja iskee lähdönvastaisessa siivoushysteriassaan lopullisena päämääränään tuo järjenvastainen Game lähdöstä linjaus.

O:n Ottawassa siis Kilrean pitkä kuiva kausi vastuullisena ohi ja häkissä luodulta taustaltaan odotusarvollisesti kuitenkin lupaava Chris Byrne sisään kirjoittamaan tarinaansa, mutta tarttumapintana kotihallin Civic Centren penkit samalle puolelle askia ja toivorikkaasti tämän voisi nähdä valoisana askeleena viihdearvoisesti korkeatasoisempaan tulevaisuuteen.
Toki harmaana ajankuvana kattilat eivät kiehu enää yli kuin historian rähinäorientoituneina aikoina ja joukkueet voidaan turvallisesti sijoittaa vierekkäin, mutta valoisasti 2008-2009 panosten kasvettua muutama joukkuetason yhteentörmäys tällä tasolla menneisyydestä kumpuavalla raivolla ja yhtenä poimintana näiden pysähdysten onnistujista Knightsin Leigh Salters siirsi itsensä suoraan kunniakkaalle junnukiekon 80-luvulle roolillaan.

Tämä tunnustetusti aina suotavaa aikamatkailua ja kiekkototuutena peli viihdearvollisesti voittaa suhteessa tähän visiirinaamaiseen eteenpäin katsomiseen, mutta uutiskatsauksessa bongailtavan ollessa vasta edessä Patsissa epäonnistunut Dale Derkatch Raidersin lähdönvastaiseen organisaatioon pelaaja-asioista vastaavaksi ja viimeisellä tuomiolla kuitenkin LaForgen Patsissa polkenut Derkatch kuitenkin kokenut kylmät suihkut, lenkit täysissä varusteissa ja pakolliset nyrkeilysäkin takomiset Laforgen huutaessa sisäistämisen arvoista PHD viestiänsä vieressä.
 
Viimeksi muokattu:

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Kanadan junioriliigat kaudella 2009-2010

Rajalan siirto WHL:ään puhuttaa ja kuohuttaa, joten Kanadan junnuliigat kiinnostavat suomalaisia todennäköisesti enemmän kuin koskaan ennen. Siirrolle odotetaan vielä varmistusta ja vaikka Brandonin päässä asiaa vielä epäillään niin Ilves on tehnyt selväksi, että Rajala on vapaa siirtymään, jos vain itse näin haluaa. Jännästi Rajalan mieli muuttui kolmessa viikossa täydellisestä tietämättömyydestä varauksesta halukkuuteen siirtyä Brandoniin jo syksyksi. Oilersin taholta saatiin tehokkaasti vakuuteltua, että se on oikea ratkaisu, mutta toivottavasti Rajalalla on omaa innokkuutta taustalla ettei 18-vuotiasta poikaa, joka ei puhu kunnolla kieltä onnistuttu täysin aivopesemään. Rajalalla ei välttämättä ollut WHL:stä paljon tietoa ja voisi kuvitella, että Oilersin puolelta WHL:n kerrottiin olevan taivas, jossa taidot kehittyvät ultimaalisesti, lihakset kasvavat pelkän kaurapuuron avulla, leuka levenee ja sinne siirtyessään Matti Hanakin olisi tehnyt maalin, jopa kaksi. Tästä Oilersin Development Campin episodista jäi se kuva ettei Rajala saanut objektiivista kuvaa siirron todellisista hyödyistä ja haitoista vaan teki päätöksen pelkästään kanadalaisten hehkutuksen perusteella.

Mikään ei ole vielä virallista ennen kuin Brandonin<->Hockey Canadan<->IIHF:n<->Suomen Jääkiekkoliiton<->Ilveksen ja Rajalan välillä saadaan papereihin allekirjoitettua ja leimattua. Rajala on varmaan palannut jo Suomeen ja itse en pitäisi mahdottomana, vaikka Rajala tulisi vielä toisiin aatoksiin, kun on päässyt takaisin Suomen kamaralle ja kykenee ajattelemaan itse ilman Edmontonissa vallinnutta painetta.

Noh, se oli vain (turhaa) spegulaatiota ilman mitään totuus- tai edes huhupohjaa, joten oletetaan tästedes, että Rajala ottaa askeleen kohti lentokonetta ja on Brandonista tuleva tuomitsemaan kaikkia suomalaisjunnuja, jotka CHL:ään jatkossa haikailevat.

Suomalaisista on jäänyt kuva, että CHL:ään siirtyminen nähdään huonona ja kehityksen pysäyttävänä ratkaisuna, oikein helvettinä. Mutulla voisi sanoa, että yli puolille sinne siirtyneistä eurooppalaisista olisi ollut parempi ratkaisu jäädä kotimaahan ja vain harvasta CHL-reitti on tehnyt tähtipelaajan NHL:ään. On kuitenkin huomioitava, että on hankalaa tehdä vertailua oliko lähtö kannattava vai olisiko pitänyt jäädä kotimaahan ja vaikka se kehitys pysähtyi Kanadassa niin ehkä kyseisen pelaajan rahkeet eivät vain riittäneet sen pidemmälle ja kotimaassa olisi tapahtunut sama ilmiö sekä suurin osa lahjakkaimmista junnuista pysyy kotimaassaan eikä suurimmalla osalla CHL:ään siirtyneistä ole edes tähti-potentiaalia.

Rajala on lahjakkain suomalainen, joka on valinnut CHL-reitin, joten nyt saadaan ennakkotapaus Kanadan junnuliigojen tehosta, kun sarjaan matkaa pelaaja, joka pystyisi myös tekemään tulosta ammattilaissarjassa eikä vain lähde CHL:ään tasokkaamman vastuksen perässä. Rajalan onnistumisen vaikuttaa myös suoraan Pulkkisen, Granlundin ja muiden tulevien lahjakkuuksien päätöksiin, joten Rajala raivaa tietä ja toimii pioneerina. Jos Rajala onnistuu niin se lisää todennäköisyyttä, että kaverit Pulkkinen ja Granlund seuraavat esimerkkiä. Pulkkisen ja Granlundin kohdalla riippuu siitä minkälaisen roolin he saavat liigajoukkueista. Jos saa suurta vastuuta Liigasta niin ei ole järkeä vaihtaa mannerta, kun siellä ei olisi tarjolla sen suurempaa roolia ja vastuskin olisi heikompi. Jos esim. Pulkkinen ei saakaan tulevalla kaudella niin suurta roolia kuin on luvattu (tai hän ei vielä ansaitse sitä) ja joutuu mahdollisesti takaisin A-junnuihin ja samalla Rajala antaa hyvää palautetta WHL:stä niin Pulkkisen kannattaisi jopa lähteä kesken kauden Kelownaan kehittymään. Puhtaasti hypoteettinen tilanne ja jos Pulkkinen ei liigaryhmään mahdu niin A-junnujen sijaan Mestis olisi todennäköisempi ja WHL:n kanssa kilpailukykyinen vaihtoehto. Kunhan toin esille mahdollisuuden, että myös siirtyminen kesken kauden (siirtotakaraja tammikuussa) onnistuu, jos Suomessa hommat eivät toimi. Ainakin Mikael Backlundille kesken kauden siirtyminen oli kiekkouran paras ratkaisu.

Rajalan esimerkin vaikutus CHL-reitin suosioon Suomessa ei koske vain kaikkein lahjakkaimpia tapauksia vaan myös astetta heikompia junnuja, jotka kelpaavat CHL-seuroille. Suomalaisia varattiin muutaman viikon takaisessa Import Draftissa selvästi enemmän kuin ennen, 11, ja se saattaa viitata trendiin, että CHL-reitti olisi yleistymässä Suomessa. Ainoa järkevä syy varausmäärän kasvuun voisi olla KHL-uhka ja sen uuden tasokkaan junnuliigan uhka, jolloin venäläisiä ei varattaisi niin paljon ja varaukset käytetään naapurimaan pelaajiin. Yleensä Import Draftin varaus on tarkoittanut varmaa siirtymistä*, mutta kesän draftissa joillekin suomalaisille tieto varauksesta tuli teksti-tv:stä, joten vielä tulevalla kaudella joukkopakoa CHL:ään ei nähtäne, vain Petteri Similän siirtyminen on tähän mennessä varmistettu. Seuraavana kesänä nähdään oliko 2009 draftin varausten määrä vain sattumaa vai kasvaako CHL:n suosio suomalaisjunnujen suhteen ja myös suomalaisten keskuudessa.

*2000-luvuissa varatuista 27 suomalaisesta vain Jani Rita ei lähtenyt heti seuraavana kautena CHL-joukkueen harjoitusleirille. Ville Peltosuo ja Heikki Hyvönen kävivät leirillä, mutta eivät lopulta pelanneet peliäkään ennen paluuta Suomeen, vaikka aiemmin tuli toisin väitettyä. Jälkiviisaana voisi sanoa, että Ridan olisi kannattanut lähteä eikä jäädä Jokereihin pieneen rooliin. Huippulahjakkuutena Rita olisi ollut myös ennakkotapauksena Rajalan lähdölle.

Liigana WHL:n pitäisi sopia hyvin Rajalalle tulevaisuuden kannalta. WHL:n tyyli sopii paremmin Rajalan heikkouksien parantamiseen kuin offensiivisemmat ja vähemmän fyysiset OHL, QMJHL tai… Sm-Liiga? Rajala varattiin vasta neljännellä kierroksella juuri hänen heikkouksiensa takia, vaikka vahvuuksiensa perusteella Rajalan olisi pitänyt olla selkeä ykköskierroksen varaus. Rajalan heikkoudet vastaavat täysin WHL:n tyyliä eli fyysisyyttä ja puolustuksen kautta pelaamista. No, ei Rajalan puolustuspeli niin heikkoa ole, mutta siinäkin on kehittämisen varaa ettei Rajala ole tulevaisuudessa NHL:ssä niin yksipuolinen pelaaja. Fyysisyys ja perimeter-pelaajan maine ovat ne suurimmat heikkoudet, joita Rajalan pitää ensisijaisesti parantaa. WHL:ssä tapahtuu paljon enemmän fyysisiä kontakteja pienemmän kaukalon ja fyysisemmän pelityylin takia kuin Sm-Liigassa, vaikka Liigassa pelaajat saattavat olla vahvempia niin Rajalan olisi tulevaisuuden kannalta parempi totutella jatkuvaan kontaktiin kuin väistää helposti akipärin taklausyritys Turun lentokentällä.

Edellisessä kappaleessa toistuu ”tulevaisuus”-sana ja Rajalan tulevaisuus on NHL:ssä ja kaiken kehityksen pitäisi keskittyä juuri siihen tavoitteeseen, että joskus pääsee kaikkein kovimmassa seurassa pelaamaan. Ennen kuin Rajala voi haaveilla NHL:stä niin hänen pitää päästä eroon perimeter-pelitavastaan ja WHL:ssä siitä eroon pääseminen tapahtuu helpommin kuin Sm-Liigassa. Jos Rajala pystyy mukautumaan pohjoisamerikkalaiseen suoraviivaiseen pelityyliin; ajamaan maalille, uskaltamaan mennä hanakammin kulmavääntöihin ja ennen kaikkea pystymään voittamaan niitä niin siirtymistä voi sanoa onnistuneeksi. Hyökkäyspään avuja WHL ei kehitä niin paljon kuin Sm-Liiga ja Rajalalle on turha asettaa mitään pistetavoitteita. Seura pitää siitä huolen, että pisteitä tulee, kunhan Rajala ensin ansaitsee paikkansa Schennin tai Glennien viereltä (Glennie siirtyy alustavasti Schennin laidalta takaisin omalle pelipaikalleen sentteriksi). Ajatusleikkinä voisi kuvitella, ettei Rajalan pistemäärissä ensi kaudella Ilveksessä ja sitä seuraavalla kaudella Ilveksessä WHL-kauden jälkeen ei olisi suurta eroa, mutta tulevaisuudessa tärkeintä ei ole pisteiden teko Euroopassa vaan pelityylin muutos pohjoisamerikkalaisempaan suuntaan, jotta Rajala pystyy tekemään pisteitä myös NHL:ssä, jonne kehityksen kaikki tiet johtavat.

Sanoisin, että WHL:ään siirtyminen on hyvä ratkaisu, koska tässä vaiheessa uraa on parempi keskittyä selvien heikkouksien parantamiseen mieluummin kuin selvän vahvuuden kehittämiseen. Vahvuudet eli tässä tapauksessa hyökkäyspään taidot kehittyvät ajan kuluessa ”itsestään” kokemuksen myötä, mutta heikkoudet eivät koskaan kehity ellei niitä ala kehittämään.

Siinä on WHL:ään siirtymisen plussat, mutta toisaalta Sm-Liigassa Rajalalle olisi ollut tarjolla lähes yhtä suuri rooli, jos Mälkiä pitää sanansa ja antaa junnuille suurempaa roolia kuin Pietilä. Liigassa vastus olisi kovempi, harjoituksia on enemmän ja niissä voisi keskittyä heikkouksien kehittämiseen, koti olisi lähempänä eikä tarvitse murehtia vieraaseen kulttuuriin sopeutumista (joka voi olla toiselle mantereelle siirtyneillä junnuilla yhtä tärkeää kuin kaukalon sisäpuolelle sopeutuminen) ja paikka kotiyleisön suosikkina olisi taattu. Jos WHL:ään ei lähde niin pohjoisamerikkalaiseen pelityyliin kerkeää sopeutua myös AHL:ssä.

Molemmissa vaihtoehdoissa on plussansa ja tällä hetkellä on mahdoton sanoa kumpi valinta on oikea. WHL:ään siirtyminen on riskialttiimpi valinta, mutta voi yhtä hyvin tuottaa paremman tuloksen. Sm-Liiga on tuttu ja turvallinen vaihtoehto, jonka kautta NHL:ään on siirrytty Kanadan junnuliigoja todennäköisemmin. Aika näyttää miten Rajalan käy ja hänen kehitystään seurataan muiden tapahtumien ohella tässä ketjussa. Toivotetaan Tonille onnea ja tarpeeksi kortsuja matkaan!
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Import Draftissa meni pari pykälää Rajalan jälkeen (ja koko listan toisena veskarina, Similän ja Ortion kyykyttäen) myös erittäin mielenkiintoinen suomalaisnimi => Notre Damen menneellä kaudella sarjansa mestariksi torjunut Christopher "Chris" Gibson!

Tässä juttu mestaruusottelusta:
http://www.notredame.sk.ca/all_item.php?id=1246&yr=2009

Suomessa (Blues, pikku-Pohjola / Pohjola) ei kaveria kovin kummoiseksi noteerattu, mutta erittäin menestyksekäs kausi P-Amerikassa johti ansaittuun varaukseen joka toivottavasti nostaa Chrisin seuraavalle portaalle? Mukava kaveri joka on Suomessa ollessaan ollut mm. mukana pikkujunnujen MV-leireillä apukoutsina...
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Ensimmäiset suomalaisten siirrot varmistettiin Petteri Similän ja Rasmus Rissasen kohdalla. Harjoitusleirit alkavat viimeistään kolmen viikon päästä, joten muidenkin suomalaisten siirtojen pitäisi varmistua lähiaikoina. Kauden avaus tapahtuu Q:ssa 10. syyskuuta ja OHL:ssä ja WHL:ssä noin viikkoa myöhemmin.

Katsaus muidenkin varattujen suomalaisten tilanteisiin ja odotuksiin.

14 Brandon Wheat Kings WHL – Toni Rajala
- Sinettiä vaille varma siirto. Brandon on yksi WHL:n suurimmista ennakkosuosikeista ja Rajalalle tarjotaan paikkaa Schennin tai Glennien rinnalta.

Edit. Rajalan piti lähteä Kanadaan samalla koneella Brandonin toisen eurooppalaisen, Alexander Urbomin, kanssa. Rajala lähtöä kuitenkin lykättiin loukkaantumisen takia.

16 Chicoutimi Sagueneens QMJHL - Christopher Gibson
- Siirtyy erittäin todennäköisesti. Ykkösmaalivahdin paikasta kamppailee lisäksi John Nauta, Sean Coulton ja Robin Guss, mutta Gibson on ennakkokaavailuissa vahvimmilla.

Edit. On vahvassa vireessä harjoitusleirillä.

17 Everett Silvertips WHL – Rasmus Rissanen
- Siirtyy. Tipsien puolustus on kaikinpuolin heikko ja Rissaselle on tarjolla suurta roolia oman pään varjelussa ja fyysisellä puolella.

21 Niagara IceDogs OHL – Petteri Similä
- Siirtyy. Yli-ikäisen Jeremy Smithin siirtyessä todennäköisesti Nashvillen farmiin niin Similä taistelee peliajasta nuoren Mark Visentinin kanssa.

32 Lethbridge Hurricanes WHL – Ville Kolppanen
- Ilveksen A:lla on kaksi lupaavaa molaria Kolppasessa ja Sami Aittokalliossa, joten voisi kuvitella Kolppasen lähtevän suuremman peliajan perään Lethbridgeen. ’Canesilla on hyvät kokemukset Juha Metsolasta ja Kolppanen varattiin täyttämään Metsolan jättämä aukko tai ainakin näin voisi päätellä Canesin maalivahtitilanteesta (yhdellä sopimus ja vain yksi prospecti).

Edit. Lähtee harjoitusleirille.

44 Swift Current Broncos WHL – Joni Ortio
- Omien sanojensa mukaan Ortio pysyy Suomessa.

48 Ottawa 67’s OHL – Matias Sointu
- Ainakin Ilveksen sivuilla ja Kiekkolehdessä on viitattu Soinnun lähtöön. Rajalan tapaan Soinnun menestys riippuu siitä miten hän pystyy pärjäämään pienen kokonsa kanssa huomattavasti kovemmassa seurassa. Ottawan GM Brian Kilrea sanoi: “He decided he wanted to come over and get the exposure”, joten Soinnulla on itse halua luoda uraa Pohjois-Amerikan kaukaloissa. Ottawa teki viime kaudella kolmanneksi eniten maaleja ja se ei välttämättä menetä yhtään ylempien ketjujen laitahyökkääjää, joten Soinnulla on kova työ raivata tie kokoonpanoon.

Edit. Lähtee harjoitusleirille.

50 Kelowna Rockets WHL – Teemu Pulkkinen
- Pysyy Suomessa ja WHL-tilanne katsotaan uudestaan vuoden päästä.

52 PEI Rocket QMJHL – Lauri Tokoi
- Tokoin nimen puuttuminen Ilveksen sivuilla A:n tai B:n rosterista, Rocketin treidi ylöspäin pickille 52 ja Rocketin nettisivujen uutinen viittaavat vahvasti Tokoin lähtöön.

“Lauri is a highly touted prospect and we knew that he would not be available if we waited until #79 for our 2nd round pick”, said Rocket President Serge Savard Jr. “After he returned from his injury, many teams were interested and we wanted to make sure that we added this depth to our blueline for the coming year”.

Tokoi is a two way player, who is an excellent skater that moves the puck very well. He is NHL Draft eligible in 2010 and is expected to be a key contributor to the Rocket blueline this coming season.


Edit. Lähtee harjoitusleirille.

60 Calgary Hitman WHL – Erik Haula
- Haula on valinnut WHL:n sijaan USA:n yliopistoreitin ja siirtyy USHL-liigan Omaha Lanceriin ensi kaudeksi, josta hän jatkaa tulevaisuudessa Minnesota Gophersin riveihin.

65 Lewiston MAINEiacs QMJHL – Riku Dufva
- Lewiston oli yhteydessä Dufvaan jo kaksi kuukautta ennen draftia ja odottaa Dufvasta veteraanipelaajaa takalinjoilleen. Dufvan tapauksesta ei ole sen kummempaa faktaa tarjolla, mutta Lewistonin vahva kiinnostus viittaa todennäköiseen lähtöön.

Edit. Lähtee harjoitusleirille.

Apuna käytin Huismanin blogia.
 
Viimeksi muokattu:

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Kesän treidikielto on ohi ja tietoon tuli Kitchenerin ja Plymouthin välinen erikoinen pelaajakauppa. Eurooppalaisten treidaus varsinkin heti draftin jälkeen on todella harvinaista.

Kitcheneriin
Gabriel Landeskog
2nd rounder in 2010 Import Draft
<->
Plymouthiin
Tomas Tatar (oikeudet, tulee tuskin siirtymään)
1st rounder in 2010 Import Draft
2nd rounder in 2011
4th rounder in 2013
Conditional 2nd rounder in 2012

Treidin taustoista voi lukea täältä.

Saint John Sea Dogs signasi molemmat eurooppalaisvarauksensa, ykkösenä varatun Stanislav Galievin ja slovakialaisen Tomas Jurcon.

http://www.oursportscentral.com/services/releases/?id=3878836
 
Viimeksi muokattu:

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Viimeisetkin harjoitusleirit ovat alkaneet ja tänä kesänä varatuista suomalaisista on leireille ilmaantunut 7 kappaletta ja Toni Rajala nostaa lukeman kahdeksaan, kunhan toipuu ensin loukkaantumisestaan.

WHL:
Rasmus Rissanen
Ville Kolppanen
Toni Rajala

OHL:
Petteri Similä
Matias Sointu

QMJHL:
Christopher Gibson
Lauri Tokoi
Riku Dufva

Gibsonin tilanne näyttää näinkin aikaisessa vaiheessa todella hyvälle ykkösvahdin paikan kannalta ja Tokoilla on kova työ raivata tie kuuden pelaavan pakin joukkoon. Muista ei ole vielä tarpeeksi tietoa irronnut, joten päivitetään tilanne syyskuun puolivälissä, kun lopulliset joukkueet saavat muotonsa.
 
Kummasti lisää CHL:n mielenkiintoa ensimmäisen suomalaisen suurlupauksen siirtyminen liigaan.

Lähtökohdat eivät ole mitenkään herkulliset Rajalan kohdalla. Alla polvivamma, edessä uusi kulttuuri ja kieli. Tärkein kuitenkin; totaalinen pelityylin muutos. Nyt Rajalan on päästävä eroon silmiin pistävästä arkuudestaan, on uskallettava pitää kiekkoa ahtaissa nurkissa ja otettava taklauksia vastaan. Peliä on myös suoraviivaistettava huomattavasti ja pyrittävä röyhkeämmin maalintekosektorille ja ahtaisiin väleihin. Rajalan pelinäkemys ja pelinopeus ovat sitä luokkaa, että olisin ihmeissäni ellei kykenisi kovaa jälkeä WHL:ssa takomaan. Erityisesti ylivoimalla voisi Rajalan olettaa olevan tuhoisa pienen kaukalon tilannenopeuden ja isomman hyökkäysalueen seurauksena. Pelikavereistakaan ei homman pitäisi olla kiinni Brandonissa.

Kaiken kaikkiaan näen tulevan kauden vedenjakajana Rajalan uralla. Onnistuessaan jää Pohjois-Amerikkaan lunastamaan tosissaan paikkaa Oilersin miehistöstä. Epäonnistuessaan kehitys jämähtää paikalleen ja palaa Euroopan kentille "välivuoden" viettäneenä.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Greater Toronto Hockey Leaguen Toronto Marlboros-joukkueen pakki, Juha Luke draftattiin OHL:n Guelph Stormiin ensi kaudeksi ja kysyisinkin että mahtaakohan joku tietää tämän -93 syntyneen pelaajan mahdollisista suomalaisista sukujuurista jotain?
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Greater Toronto Hockey Leaguen Toronto Marlboros-joukkueen pakki, Juha Luke draftattiin OHL:n Guelph Stormiin ensi kaudeksi ja kysyisinkin että mahtaakohan joku tietää tämän -93 syntyneen pelaajan mahdollisista suomalaisista sukujuurista jotain?

Itse asiassa Juha on miehen sukunimi ja Luke etunimi, joten se vähentää todennäköisyyttä suomalaisiin juuriin. "Juha"-sukunimeen en ole ainakaan itse Suomessa törmännyt.

Youtubesta löytyy pätkä, jossa Juha on neljän muun ohella mukana: Increadible Minor Hockey story.

Jos Juhasta Suomenmaa ei saa yhtään krediittiä niin asia voisi olla toinen Edmontonissa syntyneen ja WHL:n Edmonton Oil Kingsissä pelaavan Henrik Tervosen tapauksessa. Kenelläkään tietoa Henrikistä?
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mikäs loukkaantuminen Rajalalla on kauden alussa ollut, kun vasta nyt pääsi pelaamaan? Sarjathan ovat pyörineet jo syyskuun puolivälistä alkaen.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Laitetaan nyt tännekin...

Petteri Similä OHL:n Niagara IceDogsin maalilla on myös päässyt aloittamaan kautensa => 4 peliä takana, joista 1 tappio varsinaisella peliajalla, 2 tappiota jatkoajalla ja 1 tappio rankkareilla. Torjuntaprosentti 91,0% ja GAA 3.85. Pelit ovat sujuneet käsittääkseni melko vaihtelevasti, mutta eipä tuolla IceDogsin sivuilla Petteriä nyt ihan suoranaisesti tappioista syytellä...

WHL:n Lethbridge Hurricanesin Ville Kolppanen on pelannut 5 matsia (+ yhdessä ilm.vaihdettu kesken peliä kentälle) voittaen yhden ja häviten neljä, torjuntaprosentin ollessa tällä hetkellä 86,7% ja GAA:n 4.43.

Ja yllä mainitun Chris Gibsonin statsit tällä hetkellä ovat 6 kokonaan pelattua peliä, joista 3 voittoa (yksi nollapeli) ja 3 tappiota torjuntaprosentilla 88,0% / GAA:lla 3.90.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä kuulunee tähän ketjuun, kun kyseinen taklaus tapahtui OHL-pelissä:

Jääkiekkojoukkue Kitchener Rangersin 16-vuotias puolustaja Ben Fanelli on sairaalassa kriittisessä tilassa.

Kanadalaisen junioripelaajan kalloon ja kasvoihin tuli useita murtumia perjantain ottelussa Erie Ottersia vastaan. Fanelli vastaanotti voimakkaan taklauksen hakiessaan kiekkoa oman maalin takaa.

Hän löi päänsä päätypleksiin rajusti. Taklaus ei ollut erityisen törkeä tai tahallinen vahingoittamisyritys, mutta taklaaja lensi suihkuun. Fanelli oli tajuissaan, kun hänet siirrettiin jäältä pois.
...
Kitchener Rangersin joukkueen mukaan Fanellin tila on kriittinen, mutta vakaa.
IS.fi

Tässä vielä linkki youtube-videoon kyseisestä taklaustilanteesta:


Huh-huh, Fanellin kallo murtui rumasta selkään kohdistuneesta taklauksesta. Todella pelottava tilanne ja toivottavasti poika ylipäätään pysyy elossa.
En tiedä voiko tuosta antaa taklaajalle, Michael Liambasille, muuta kuin ikuisen pelikiellon.
 

HockeyNator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, kaikki junnut
Perinteinen Kanadan pääjunioriliigojen muodostamien aluemaajoukkueiden ja Venäjän junnujen kohtaaminen, ATD Canada Russia Challenge, on vaihtanut nimeä sämpyläfirman mukaan Subway Super Series:ksi. Kanada on jo julkaissut kokoonpanonsa kuuteen tulevaan matsiin, Venäjän vastaavaa vielä odotetaan.

QMJHL (joukkue) [NHL-varaus]:

Game 1 – Monday November 16 at Drummondville, QC
Game 2 – Wednesday November 18 at Shawinigan, QC

Goaltenders

Jake Allen, Montreal Juniors [STL]
Maxime Clermont, Gatineau Olympics [2010]
Louis Domingue, Moncton Wildcats [2010]
Olivier Roy, Cape Breaton Screaming Eagles [EDM]

Defensemen

Mark Barberio, Moncton Wildscats [TBL]
Nicolas Deslauriers, Rouyn Noranda Huskies [LA]
Simon Després, Saint John Sea Dogs [PIT]
Brandon Gormley, Moncton Wildscats [2010]
Hubert Labrie, Gatineau Olympics
Charles-Olivier Roussel, Shawinigan Cataractes [NSH]
Yann Sauvé, Saint John Sea Dogs [VAN]
David Savard, Moncton Wildcats [CBJ]
Marco Scandella, Val d'Or Foreurs [MIN]

Forwards

Luke Adam, Montreal Juniors [BUF]
Michaël Bournival, Shawinigan Cataractes [2010]
Gabriel Bourque, Baie-Comeau Drakkar [NSH]
Jordan Caron, Rimouski Oceanic [PIT]
Patrice Cormier, Rimouski Oceanic [NJD]
Philippe Cornet, Rouyn Noranda Huskies [EDM]
Sean Couturier, Drummondville Voltigeurs [2011]
Nicolas Deschamps, Chicoutimi Saqueneens [ANA]
Gabriel Dumont, Drummondville Voltigeurs [MTL]
Michael Kirkpatrick, Saint John Sea Dogs
Jacob Lagacé, Chicoutimi Saqueneens [BUF]
Philippe Paradis, Shawinigan Cataractes [CAR]
Maxime Sauvé, Val d'Or Foreurs [BOS]
Kelsey Tessier, Quebec Remparts [COL]
Marc-Olivier Vachon, Drummondville Voltigeurs

OHL:

Game 3 - Thursday November 19 at Barrie , ON

*Players competing in both games

Goaltenders

Peter Di Salvo, Barrie Colts
Michael Hutchinson, London Knights* [BOS]

Defensemen

Shawn Lalonde, Belleville Bulls* [CHI]
Stephen Silas, Belleville Bulls [2010]
Matt Clark, Brampton Battalion [ANA]
Erik Gudbranson, Kingston Frontenacs* [2010]
Calvin de Haan, Oshawa Generals* [NYI]
Tyler Cuma, Ottawa 67’s [MIN]
Mark Cundari, Windsor Spitfires [STL]
Ryan Ellis, Windsor Spitfires* [NSH]

Forwards

Stefan Della Rovere, Barrie Colts* [WSH]
Peter Holland, Guelph Storm [ANA]
Michael Latta, Guelph Storm [NSH]
Ethan Werek, Kingston Frontenacs [NYR]
Jeff Skinner, Kitchener Rangers [2010]
Nazem Kadri, London Knights* [TOR]
Christian Thomas, Oshawa Generals [2010]
Tyler Toffoli, Ottawa 67’s* [2010]
Steven Shipley, Owen Sound Attack [2010]
Taylor Hall, Windsor Spitfires* [2010]
Adam Henrique, Windsor Spitfires* [NJD]
Greg Nemisz, Windsor Spitfires* [CGY]

Game 4 - Monday November 23 at Windsor , ON

Goaltenders

Michael Hutchinson, London Knights* [BOS]
Matt Hackett, Plymouth Whalers [MIN]

Defensemen

Shawn Lalonde, Belleville Bulls* [CHI]
Erik Gudbranson, Kingston Frontenacs* [2010]
Cameron Gaunce, Mississauga St. Michael’s Majors [COL]
Calvin de Haan, Oshawa Generals* [NYI]
T.J Brodie, Saginaw Spirit [CGY]
Nick Crawford, Saginaw Spirit [BUF]
Ryan Ellis, Windsor Spitfires* [NSH]

Forwards

Stefan Della Rovere, Barrie Colts* [WSH]
Jason Akeson, Kitchener Rangers
Nazem Kadri, London Knights* [TOR]
Zac Rinaldo, London Knights [PHI]
Tyler Toffoli, Ottawa 67’s* [2010]
Zack Kassian, Peterborough Petes [BUF]
Josh Brittain, Plymouth Whalers [ANA]
Tyler Seguin, Plymouth Whalers [2010]
John McFarland, Sudbury Wolves [2010]
Eric O’Dell, Sudbury Wolves [ATL]
Taylor Hall, Windsor Spitfires* [2010]
Adam Henrique, Windsor Spitfires* [NJD]
Greg Nemisz, Windsor Spitfires* [CGY]

WHL:

Game 5 - Wednesday November 25 at Victoria , BC

Goaltenders

Martin Jones (Calgary Hitmen)* [LA]
Calvin Pickard (Seattle Thunderbirds)* [2010]

Defensemen

Colby Robak (Brandon Wheat Kings) [FLA]
Mark Pysyk (Edmonton Oil Kings)* [2010]
Tyson Barrie (Kelowna Rockets)* [COL]
Brett Ponich (Portland Winterhawks) [STL]
Colten Teubert (Regina Pats) [LA]
Jared Cowen (Spokane Chiefs) [OTT]

Forwards

Scott Glennie (Brandon Wheat Kings) [DAL]
Brayden Schenn (Brandon Wheat Kings) [LA]
Brent Raedeke (Edmonton Oil Kings)*
Byron Froese (Everett Silvertips) [CHI]
Wacey Hamilton (Medicine Hat Tigers)*
Linden Vey (Medicine Hat Tigers)* [LA]
Jordan Eberle (Regina Pats) [EDM]
Levko Koper (Spokane Chiefs) [ATL]
Justin Dowling (Swift Current Broncos)
Cody Eakin (Swift Current Broncos) [WSH]
Brendan Shinnimin (Tri-City Americans)
Lance Bouma (Vancouver Giants) [CGY]

Game 6 - Thursday November 26 at Kelowna , BC

Goaltenders

Martin Jones (Calgary Hitmen)* [LA]
Calvin Pickard (Seattle Thunderbirds)* [2010]

Defensemen

Michael Stone (Calgary Hitmen) [PHX]
Mark Pysyk (Edmonton Oil Kings)* [2010]
Tyson Barrie (Kelowna Rockets)* [COL]
Brayden McNabb (Kootenay Ice) [BUF]
Travis Hamonic (Moose Jaw Warriors) [NYI]
Stefan Elliott (Saskatoon Blades) [COL]

Forwards

Brandon Kozun (Calgary Hitmen) [LA]
Brent Raedeke (Edmonton Oil Kings)*
Tyler Shattock (Kamloops Blazers) [STL]
Brandon McMillan (Kelowna Rockets) [ANA]
Carter Ashton (Lethbridge Hurricanes) [TBL]
Wacey Hamilton (Medicine Hat Tigers)*
Linden Vey (Medicine Hat Tigers)* [LA]
Quinton Howden (Moose Jaw Warriors) [2010]
Brett Connolly (Prince George Cougars) [2010]
Willie Coetzee (Red Deer Rebels) [DET]
Curtis Hamilton (Saskatoon Blades) [2010]
Craig Cunningham (Vancouver Giants)

Turnauksen kotisivuilta löytyy lisäinfoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös