Positiivisuusketju

  • 2 777 166
  • 11 161

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minulle nämä Stadin derbyt eivät ole herättäneet enää pitkään aikaan mitään kunnon kiimaa. Minulle SKA on huomattavasti mielenkiintoisempi vastustaja kuin jullit. Varmaan tämä on monen mielestä väärä mielipide, mutta mielipiteeni kuitenkin.

Olihan niissä paljon vuosien varrella. Parasta silloin kun Jokereista tuli tasavertainen vastustaja ja sitten jopa ohi. Myöhemmin Hjalliksen aikaan derbyt olivat myös innostavia ja kun HIFK alkoi niitä häviämään enemmän kuin voittamaan, kiinnostus tietenkin kasvoi. Mutta johtuuko sitten koko Liigan pysähtyneestä tilanteesta ja keinotekoisesta otteluiden tasoittamisesta, hommasta alkoi mennä maku. Pahimmillaan kohdattiin HIFK yli 10 kertaa kauden aikana playoffit huomioiden. Kaipaisin näitä pelejä enemmän jos niissä olisi ollut enemmän sähköä. Tosin sen puuttuminen johtui ehkä enemmän minusta ja Liigasta kuin seuroista, mutta ehdottomasti myös seuroista. Aika väsynyttä välillä.

SKA on aivan taatusti tunteentasolla hallissa koettuna 10 kertaa kovempi juttu kuin HIFK oli viime kausina. Yhtään väheksymättä niitäkään otteluita. Tosin siinä mielessä tehdään paluu vanhaan aikaan, että Jokerit lähtee kotonaankin altavastaajana.
 

Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Positiivista on se, että näitä asioita ei tarvitse vertailla edes keskenään. HIFK-matsit olivat aikoinaan hienoja tapahtumia ja niistä paljon muistoja. Nyt on uudet erittäin hienot tapahtumat käsillä ja uusia muistoja tehdään hetki hetkeltä. Molemmille on sijansa. Yksi sukupolvi kun kasvaa tässä, niin nämä hetket ovat heille niitä kaikkein rakkaimpia. Ei se ota kuin kymmenen vuotta.

SKA:sta sen verran, että itse en kyllä ala inhoamaan joukkuetta. Diggaan ihan älyttömästi. Ei voi olla tykkäämättä noin viihdyttävästä pelistä ja kovasta joukkueesta, jossa on lukematon määrä mielettömiä pelaajia. Sitäkin nautinnollisempaa on tietysti voittaa, mutta suurella arvostuksella vastustajaa kohtaan. Erittäin suurella.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
On erittäin vaikea verrata mitään paikallisderbyyn, mutta onhan tuossa SKA:n kohtaamisessa silti kiimaa. Erilaista kiimaa. Varsinki nyt yhdistettynä koko homman uutuudenviehätykseen. Meidän jengi vastaan läntisen venäjän kiekkoilun kruununjalokivi. Pietarin, meitä lähimmän oikean suurkaupungin, ylpeys ja me pystytään haastamaan ne.

Jos alkukausi olis menny vituilleen ja oltais sarjataulukon pohjalla niin en usko, että samanlaista kiimaa löytyis kun kaikki "tietäis" pelin päättyvän luokkaa 1-8.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ennen kaikkea allekirjoittaneelle tökki eniten viimeisten vuosien SBA-Peltonen- casen myötä kadonnut veljeys. Naapurin faneille suotakoon oikeus, mutta ainakaan itse en jaksanut enää sitä kunnioituksen puutetta ja näkyvää halveksuntaa Jokereita kohtaan. Osa heistä ei enää tunnustanut derbyn tärkeyttä, vaan lähinnä väheksyi Jokerien merkitystä - oli sitten totta tai ei - joten ei sitä vääntöä kiinnostanut hehkuttaa omalta puoleltakaan.

Tähän vahva sama ja silti tuosta huolimatta vastustaja jota on eniten ikävä on IFK ja sen kohtaaminen ja voittaminen. Positiivista on että tällä kaudella nähty pelintaso on ollut niin huikeaa että ei ole tullut kaivatuksi tai miettineeksi suuremmin mitä hyvää liigaan jäi vaan on lähinnä nauttinut siitä kiekollisesta ilotulituksesta mitä Jokerit laadukkainen vastustajineen on pystynyt tarjoamaan. Sen myönnän ettei mikään tämän kauden vastustaja tunnetasolla mene itselleni lähellekään IFK:ta, Kärppiä tai Tapparaa mutta uskon että aika tekee tehtävänsä ja aikanaan nämä nimihirviöt supertähtineen tulee tunnetuksi ja niihinkin alkaa muodostumaan tunnesiteitä. Odotan kyllä tulevaa SKA matsia mutta nimenomaan siksi että se on vastustajana huikean kova nippu, en siksi että se tunnetasolla olisi ainakaan vielä mitenkään erityinen vaikka siitä meidän paikallisvastustajaa tehdäänkin ja koitetaan luoda derbyhenkeä. Vastustajana se tietenkin on niin kova että jo nyt sen voittaminen tuntuisi erittäin hienolta.

Kun ollaan positiivisuusketjussa niin lisätään se että Aaltosen onnistumiset viime pelissä pienen kuivan kauden jälkeen sekä Kapasen ketjun tehokkuus ja nyt ehkä löytynyt toimiva koostumus lämmittää mieltä.
 

Bremberg#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tampa Bay
(Tekstiä)... mutta HIFK:n tasolle tämä jengi ei tule mun viha barometrilla yltämään ikinä. Se vitutus mikä mulla oli muun muassa Hentusen läpiajosta tunnetun pelin tai kaikkien kolmen Talviklassikkon jälkeen paikan päältä poistuessa on jotain sellasta mitä tämä luomalla luotu "paikallis"taistelu Ska:n kanssa ei tule ikinä meikäläisessä aiheuttamaan. Sama pätee myös toiseen suuntaan, Hardtin jatkoaikamaali - enough said.

Kuvittele tilanne, jossa keväällä Jokerit kohtaa playoff sarjassa SKA:n ja johtaa otteluvoittoja 3-2. 6. ottelu menee jatkoajalle ja Moses polkee läpiajoon, ei tee maalia ja SKA voittaa ottelun ja seitsemännen pelin. Kyllä varmasti vituttaisi.

SKA ja HIFK ovat kummatkin omalla tavallaan täydellisiä vastustajia. Oma mielipiteeni vain on, että HIFK-otteluiden kulta-aika oli kausien 2010-2012 aikana. Sen jälkeen otteluista katosi suurin kiima pitkälti 1.9 tapahtumien seurauksena. Viimeisessä talviklassikossakin katsomot olivat puolillaan, vaikka lippuja sai pilkkahintaan varsinkin loppuvaiheessa. Vastaavasti 20.11 peliin SKA:ta vastaan halli on myyty jo lähes täyteen, vaikka liput maksavat nyt alkaen 38.50e ja aluksikin 31.50e. Enkä taida olla ainoa, joka ei meinaa pysyä housuissaan tuota ottelua odotellessa.

Hardtin jatkoaikamaali nyt oli täysin omassa kastissaan juuri edellisen vuoden pettymyksen ja siitä seuranneen kostonhimon ja toisen pelin riipivien vaiheiden jälkeen. Ylivoimaisesti oman Jokerifaniuteni suurin hetki.

Mikään ei kuitenkaan mielestäni viittaa siihen, että SKA:n kanssa ei eletä yhtä jännittäviä hetkiä. Ehkä jo tänä keväänä.
 

No Look Pass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Jokereiden ja HIFK:n välisten otteluiden pelintaso laski kahdella viimeisellä kaudella. Pelintason näen asiana, joka on kaikista kriittisin, jotta aidosti kiinnostavia ja sytyttäviä vastustajia löytyy. Esimerkkinä toimikoon Tappara, jota vastaan pelit olivat viimekausille helvetin tiukkoja ja tasaisia kaikkine koukkimisineen. Pelkästään pelillisen puolen takia Tapparasta tuli nopeasti vastustaja, jolle ei halunnut hävitä ei sitten millään. Välillä noita pelejä odotti jo enemmän kuin HIFK pelejä.

SKA:ta vastaan jo ensimmäinen peli oli pelitasoltaan erinomainen. Vielä sopivasti Jokerit haistoi veren, mutta ei vielä päässyt pisteiden makuun pienten virheiden seurauksena. Kysyinen ottelu jätti varmasti hampaankoloon fanien lisäksi myös pelaajille. Tähän perustan uskomukseni, että 20.11 nähdään erittäin erittäin mielenkiintoinen ja kovatasoinen ottelu, josta ei tunnetta puutu katsomosta ja kaukalosta.

Kausien 2010-2012 HIFK olivat kovia joukkueita. Heitä vastaan pelatut pelit jäivät historiaan. Vastaavasti 2012-2014 kausien peleistä mieleen jäi lähinnä 8-1 voitto, HIFK:n surkeus ja aneemiset peliesitykset. Eivät nuo Sormusen HIFK:n kaatamiset itsestä enää tuntuneet edes niin sykähdyttäviltä, kun peli oli mitä oli. Lähes kaikki kaverini ovat HIFK faneja, joten heille sentään oli mukava vittuilla asiasta.

Minulle tämä Jokerit-SKA asetelma on tervetullut ja raikastava uudistus liigaan verrattuna. Aikansa kutakin.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Kuvittele tilanne, jossa keväällä Jokerit kohtaa playoff sarjassa SKA:n ja johtaa otteluvoittoja 3-2. 6. ottelu menee jatkoajalle ja Moses polkee läpiajoon, ei tee maalia ja SKA voittaa ottelun ja seitsemännen pelin. Kyllä varmasti vituttaisi.

Harmittaisi, saattaisi jopa vituttaa tunnin, pari, MUTTA... se jullisarja ja Hentusen missattu läpiajo vitutti PITKÄÄN. Itse asiassa edelleen vituttaa, kun sitä alkaa tosissaan miettimään. Kesti about puoli vuotta ennen kuin kykenin katsomaan koosteen siitä pelistä. Sitä ennen ei puhettakaan... Eikä vitutusta ainakaan parantanut se, että jullit juhli pyttyä samana keväänä. Joku SKA:n mestaruus ei tuntuisi miltään, ei yhtikäs miltään, sillä joukkue on satojen kilometrien päästä ja vieläpä vieraasta maasta kotoisin.

Oma mielipiteeni vain on, että HIFK-otteluiden kulta-aika oli kausien 2010-2012 aikana. Sen jälkeen otteluista katosi suurin kiima pitkälti 1.9 tapahtumien seurauksena. Viimeisessä talviklassikossakin katsomot olivat puolillaan, vaikka lippuja sai pilkkahintaan varsinkin loppuvaiheessa. Vastaavasti 20.11 peliin SKA:ta vastaan halli on myyty jo lähes täyteen, vaikka liput maksavat nyt alkaen 38.50e ja aluksikin 31.50e. Enkä taida olla ainoa, joka ei meinaa pysyä housuissaan tuota ottelua odotellessa.

Taidat olla nuoremman polven kannattaja? Kyllähän Jokerien ja IFK:n välillä on kipinöinyt ennen noitakin vuosia monia kertoja. Pelaaja- ja valmentajasiirrot Stadin jengien välillä, kaukalossa tapahtuneet tiukat ja vähemmän tiukat taistot, satunnaiset ylilyönnit jne... Kaikki nämä loivat sen vastakkainasettelun ja paikallisotteluhengen, jota ei hetkessä luoda. Ei ole mikään yllätys, että alkuhuumassa SKA-peli myydään hetkessä loppuun, mutta mikä on tilanne muutaman vuoden päästä? HIFK-ottelut vetivät lähes poikkeuksetta areenalle vähintään 10k ihmistä ja useimmiten sali oli täynnä. Jo pelkkä vastakkainasettelu ja kaupungin sisäiset jännitteet tekivät sen. Viime kaudella jännitteet olivat sattuneesta syystä jo kuolleet, kaikki tiesivät että kohta loppuu...
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Stadin valtikka on tosi iso juttu siihen nähden, että jonkun matkan päässä on muovinen seura, joka sattuu olemaan kehitysmaan suurin.

En tiedä, en ollut paikalla vuonna 1946. En ollut kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sen jälkeenkään. Olin paikalla tuossa kuukausi sitten. Kaikki oli todella muovista: show, joukkue, fanit, fanituotteet (osa kaulahuiveista oli ihan oikeasti valmistettu muovista), kaikki.

Joo kyllähän kaikkien jengien pitäisi pelata neuvostoaikaisessa ladossa marssimusiikin soidessa ja maalien jälkeen nyökytykset karvahattuineen. Vaikka tätä tekstiä tulee jatkuvasti samalta kuvottavimmalta nimimerkiltä, joka palstalla vaikuttaa, ei voi olla vittuuntumatta tästä jatkuvasta perusteettomasta oksennuksesta. Ole hyvä ja poistu. Siirtäkää koko helvetin jokeriosio muu urheilu osastolle tai johonkin. Vittu.

jowfhiosdf
 

No Look Pass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Taidat olla nuoremman polven kannattaja?

Nojoo 80-luvun loppupuolelta, mutta henkisesti junnu edelleen.

Nuo vuodet ovat vielä lähimuistissa, joten ne hetket ovat vielä vahvoina mielessä. Juuri sen hetkinen voimakas kilpailuasetelma ja jännite joukkueiden välillä oli minusta tuolloin ainutlaatuista. Kaikki kulminoitui kahteen peräkkäiseen pudotuspelisarjaan vastakkain.

Ja edelleen vituttaa läpiajo. Vituttaa niin perkeleesti. Mutta niin tulee vituttamaan vielä monta hetkeä SKA:takin vastaan.

EDIT: SKA herättää jo nyt vahvoja tunteita. Puolesta ja vastaan. Se on mahtavaa. Se tulee näkymään ja kuulumaan!
 

zuuzo97

Jäsen
Olen kyllä täysin samaa mieltä ylläolevien kanssa. Vastakkainasettelu IFK:n kanssa meni 1.9 tapahtumien myötä vähän överiksi. Tuntui, että monesti unohtui itse peli, jonka taso laski ja paljon. Nyt saadaan tähän derbyhommaankin tavallaan uusi alku, mikä on mun mielestä viime vuodet huomioiden vain ja ainoastaan hyvä juttu.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Vaikka KHL-kiekon taso on viihdyttävyydeltään ja pelin sisällöltään aivan eri tasoa mihin Liigassa on tullut totuttua ja Jokereilla jalkeilla historiansa kenties laadukkain joukkue ei KHL herätä tunnetasolla lähellekään itselleni yhtä voimakkaita tuntemuksia kuin mm. paikallispelit HIFK:ta vastaan. Ainakaan toistaiseksi. Itselleni paikallispelit HIFK:ta vastaan viimeisen n. 25 vuoden aikana ovat sisältäneet niin kattavan kirjon iloa ja surua, vitutusta ja riemua, ääntä ja hiljaisuutta, rakkautta ja vihaa, voittoja ja tappiota, että yksi SKA tai vaikka kaikki KHL:n jengit yhdessä eivät pääse samalle tasolle. Historiaa ja perinteitä ei voi rahalla rakentaa. Eikä muistoja.
 

Gemondo

Jäsen
...Historiaa ja perinteitä ei voi rahalla rakentaa. Eikä muistoja.

Ei voi ei. Mutta Jokerit on nyt siinä tilanteessa jossa luodaan aivan uutta ja ennennäkemätöntä historiaa. Jostain ne kaikki historiat aina alkavat, ja Jokerien KHL-historia alkaa tästä.

Ei tietenkään ole mahdollista että uudesta liigasta löytyisi Hifkille varteenotettava korvaaja tunnepuolella jo tässä vaiheessa tätä saagaa. Tuskin löytyy vielä viiden-kymmenen vuoden päästäkään. Mutta joskus hyvin todennäköisesti löytyy, mikäli Jokerit tätä liigaa vielä pitkään pelaavat.

Jos minä saisin päättää, Jokerit pelaisivat 20.11.2014 mieluummin SKAta kuin Hifkiä vastaan. Yhdyn myös muutaman edellisen kirjoittajan näkemykseen siitä että paikallistaistojen kultavuodet olivat myös minulle 2010-12. Se jokin niistä jäi puuttumaan sen jälkeen.

Mitä tällä viestillä tahdon sanoa, on siis se, että vaikka Hifkiä onkin tavallaan ikävä niin kyllä siihen tilalle jotain tullaan saamaan vaikka aikaa se tuleekin viemään. Toivoisin myös että ihmiset ymmärtäisivät että tässä luodaan tosiaan ihan uutta historiaa, eikä kukaan voi varmaksi sanoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mahdollisuudet ovat vaikka mihin.


(Viesti ei ole kannanotto C.Orrin tai V-G-:n mielipiteitä tai tunteita vastaan, kaikilla on omansa ja ne ovat kaikki yhtä tosia.)
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jos minä saisin päättää, Jokerit pelaisivat 20.11.2014 mieluummin SKAta kuin Hifkiä vastaan. Yhdyn myös muutaman edellisen kirjoittajan näkemykseen siitä että paikallistaistojen kultavuodet olivat myös minulle 2010-12. Se jokin niistä jäi puuttumaan sen jälkeen...

Millä ajanjaksolla jengi näitä tarkastelee? Siis ymmärrän kyllä, että jollekin voi henkilökohtaisesti tuntua tältä, mutta mielestäni urheiluseuran kannattamiseen ja rakastamiseen liittyy tietynlainen "kollektiivinen muistaminen", joka tulee isältä tai äidiltä, vuosikymmentenkin takaiset tapahtumat merkitsevät.

Jotenkin tuntuu aika oudolta jakaa jotain lähivuosien tapahtumia pieniin yksiköihin ja sen perusteella todeta, että tuolloin oli hyvää ja sittemmin paskaa. Eikö Jokerien ja Hifkin välinen mittelö ole jotain vähän suurempaa, ainakin minä näin olen aina sen kokenut. Kaverini faija - kova Jokeri-fani - ei vuosiin pystynyt käymään paikallispelissä, kun hänelle se joku 80-luvulla koettu (poff-?) tappio oli niin kova pala..

En tunne Jokerien ja Hifkin välistä historiaa tarpeeksi yksityiskohtaisesti, mutta jos ja kun sitä voi verrata omiin fiiliksiini arkkivihollisen Lukon kohtaamisista, niin mielestäni Hifk&Jokerit -vastakkainasettelulle ei tee oikeutta se, kun mietiään vuoden 2010 pelejä verrattuna kauden 2012 kohtaamisiin.

Siitä olen tietysti samaa mieltä, että case Peltosen jälkeen välit kiristyivät vähän liiankin paljon. Omassa ystäväpiirissäni 90% jengistä kannattaa joko Hifkiä tai Jokereita, niin sen huomasi ihan käytännössä, että turhan vakavaksi menivät sanailut välillä.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos liigakannattajana saan ottaa kantaa, niin kyllähän HIFK:n ja Jokereiden kohtaaminen oli meikäläiselle ainakin aina ns. pakko nähdä - joskus jopa SaiPan kustannuksella, mikäli oma rakas joukkue pelasi vaikkapa jotain Bluesia vastaan vieraissa. Kun olin pikkupoika, niin veljen ja isän kanssa joskus jopa ajettiin viikonloppuna Lappeenrannasta Helsinkiin katsomaan paikalliskamppalua - silloin ei toki ollut SaiPan kotiottelua.

Pietarin SKA on Euroopan suurin ja älyttömän hyvä joukkue, mutta eipä kyllä rehellisesti sanottuna herättänyt minkäänlaisia fiiliksiä. KHL-Jokereita seuraan satunnaisesti ja olin kyllä tietoinen SKA:n kohtaamisesta, mutta näin omasta näkökulmasta joku siitä SKA:n kohtaamisesta puuttui verrattuna Stadin paikallisderbyihin. Siispä se matsi meni ohi, niin kuin moni muukin Jokereiden peli tällä kaudella vaikka Viaplayn nimenomaan KHL:n ja Jokereiden takia hommasin.
 

Urheilija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Millä ajanjaksolla jengi näitä tarkastelee? Siis ymmärrän kyllä, että jollekin voi henkilökohtaisesti tuntua tältä, mutta mielestäni urheiluseuran kannattamiseen ja rakastamiseen liittyy tietynlainen "kollektiivinen muistaminen", joka tulee isältä tai äidiltä, vuosikymmentenkin takaiset tapahtumat merkitsevät.

Jotenkin tuntuu aika oudolta jakaa jotain lähivuosien tapahtumia pieniin yksiköihin ja sen perusteella todeta, että tuolloin oli hyvää ja sittemmin paskaa. Eikö Jokerien ja Hifkin välinen mittelö ole jotain vähän suurempaa, ainakin minä näin olen aina sen kokenut. Kaverini faija - kova Jokeri-fani - ei vuosiin pystynyt käymään paikallispelissä, kun hänelle se joku 80-luvulla koettu (poff-?) tappio oli niin kova pala..

Näinhän se on. Varmaan nuo muutamat Playoff kohtaamiset ovat monella mielessä. Ja ymmärtäähän sen, kun Stadin derbyä ei ollut nähty pudotuspeleissä vuosiin ja sitten tuo ensimmäinen olikin heti huikeimpia pudotuspelisarjoja koko SM-liigan historiassa (päättyen kuitenkin karvaaseen tappioon). Ilmeisesti vielä karvaampaan tappioon päättyi vuoden 83 finaalisarja, jota en itse vielä luojan kiitos ollut kokemassa. Mulla yksittäisiä matseja tai sarjoja tärkeämpää on ollut se ikuinen naljailu, joka on jatkunut päiväkodista aina työelämään asti ollen läsnä kaikissa elämän vaiheissa. Mikään vastustaja ei oman elämänkokemukseni mukaan voi olla ikinä yhtä sykähdyttävä kun samasta kaupungista tuleva kilpaileva jengi. Omissa papereissa SKA ei ole mikään paikallisvastustaja, mutta ihan kiva kohdattava lähinnä, koska matsista tullee erittäin kovatasoinen jääkiekkonäytös.
 

Gemondo

Jäsen
Millä ajanjaksolla jengi näitä tarkastelee? Siis ymmärrän kyllä, että jollekin voi henkilökohtaisesti tuntua tältä, mutta mielestäni urheiluseuran kannattamiseen ja rakastamiseen liittyy tietynlainen "kollektiivinen muistaminen", joka tulee isältä tai äidiltä, vuosikymmentenkin takaiset tapahtumat merkitsevät.

Niin, lue lainaamasi viestinpätkä uudelleen, mutta nyt sillä erotuksella että poistat boldauksen kaikilta muilta osin kuin "minulle" sanan kohdalta. Ehkä sen jälkeen ymmärät paremmin.

...Kaverini faija - kova Jokeri-fani - ei vuosiin pystynyt käymään paikallispelissä, kun hänelle se joku 80-luvulla koettu (poff-?) tappio oli niin kova pala..

Minulle taas ei merkitse Jokereiden osalta mitään se miten muut ovat asiat kokeneet. Ei se vaikuta minun omaan suhtautumiseeni Jokereita kohtaan pätkän vertaa mitä kaverinfaijat, naapurineskot tai 70-luvulta asti kausarin omistaneet jokeriarskat suhtautuvat omalta osaltaan yhtään mihinkään. En minä niiden takia ole ikinä Jokereita kannattanut.

En tunne Jokerien ja Hifkin välistä historiaa tarpeeksi yksityiskohtaisesti, mutta jos ja kun sitä voi verrata omiin fiiliksiini arkkivihollisen Lukon kohtaamisista, niin mielestäni Hifk&Jokerit -vastakkainasettelulle ei tee oikeutta se, kun mietiään vuoden 2010 pelejä verrattuna kauden 2012 kohtaamisiin.

Kai sinäkin jonkin ajanjakson osaat omasta mielestäsi "parhaaksi" tai "eniten tunteita herättäväksi" nimetä Ässien ja Lukon pitkästä historiasta?

Siitä olen tietysti samaa mieltä, että case Peltosen jälkeen välit kiristyivät vähän liiankin paljon. Omassa ystäväpiirissäni 90% jengistä kannattaa joko Hifkiä tai Jokereita, niin sen huomasi ihan käytännössä, että turhan vakavaksi menivät sanailut välillä.

Harmi että sinun kaveripiirisi ei osaa erottaa jääkiekkoa ihmissuhteista, minun onneksi osaa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Niin, lue lainaamasi viestinpätkä uudelleen, mutta nyt sillä erotuksella että poistat boldauksen kaikilta muilta osin kuin "minulle" sanan kohdalta. Ehkä sen jälkeen ymmärät paremmin.

Kyllä minä sen tajusin ja siksi kirjoitinkin, että okei voi olla jengillä omia näkemyksiä. Ja sinähän selvensit vielä, ettei sinulle merkkaa tämä historia mitään, niin tämä selvä.

Kai sinäkin jonkin ajanjakson osaat omasta mielestäsi "parhaaksi" tai "eniten tunteita herättäväksi" nimetä Ässien ja Lukon pitkästä historiasta?

No enpä juuri osaa, toki yksittäisiä hyviä pelejä tulee mieleen. Oikeastaan minä linkitän parhaat ajat Ässien ja Lukon välisissä ehkä kuitenkin siihen aikaan, mitä en itse ole ollut todistamassa, eli 70-80-lukujen vaihteeseen, jolloin Ässät oli rautaa. Toisaalta pikkupoikana fiilistelty pronssipelin voitto vm. 1995 oli hyvä, mutten laskisi sitä miksikään aikakaudeksi.

Minulle Ässien ja Lukon mittely on ikään kuin loppumaton tarina, jossa sekä mietitään historiaa, että päästään naljailemaan hetkittäisellä menestyksellä, kuten 2013 mestaruudella.

Harmi että sinun kaveripiirisi ei osaa erottaa jääkiekkoa ihmissuhteista, minun onneksi osaa.

Aika kärjistetyn tulkinnan esitit kirjoituksestani. Noista ajoista on sen verran vähän aikaa, että muistan nämä hyvin, kaverisuhteet eivät varmaankaan hirveästi kärsineet, mutta jääkiekosta puhuttiin kollektiivisesti vähemmän.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En jaksa editoida MustatKortit kirjoituksia, mutta muutama kommentti siihen kuitenkin.
Yksi syy viime vuosien paikallistaistojen hehkutukselle ja dumaamiselle on varmaanki se, että case 11.9. erotti kaksi täysin päinvastaista aikaa kuin valonkatkaisija valot keittiöstä.

Aika e11.9. oli paikallustaistoissa aika kovaa hekumaa: mahtava playoff-sarja, kiihkeitä paikallisia, eteläpääty ja varsinkin Jokereitten fanitoiminta elämänsä vedossa, täydet talviklassikot, ifk:n mestaruus... Tossa niin monta hekumaa lisäävää pienessä ajassa ettei mikään ihme, että joku pitää sitä kulta-aikana.

Taas aika j11.9. vastaavasti: täysi vihanpito, yhteyksien katkeaminen seurojen ja pelaajien välillä, Summanen/Sormunen parin huono ja tunteeton kiekko, Karalahti, KHL-ilmoitus, fanien katoaminen, Eteläpäädyn melkeen kuoleminen, puolitäysi talviklassikko, huono menestys molemminpuolin...

En mä ihmettele yhtään, että etenkin nuoremmat fanit näkee viime vuodet parhaimpina ja huonoimpina paikallistaistojen kannalta, kun menty ääripäästä ääripäähän.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Positiivista Lokomotiv pelistä:
+ Karlssonin pelivire, tässä sittenkin se ykkösveskari, ainakin otteet on nyt varmanoloisia
+ Moseksen lentokeli sai yhden huonomman matsin jälkeen jatkoa, tärkeä 0-3 maali komealla vedolla
+ Omarkin jalkakikka jolla pujahti useamman Lokomotivin pelaajan välistä maalipaikkaan, harmi ettei veto ihan osunut maaliin
+ koko LOKoMo ketjun vire
+ Väänäsen taklaukset sai hymyn huulille
+ Jokereiden peliin sisään tuleminen ja puolustustaistelu joka pääsääntöisesti piti hyvin pelanneen vastustajan ihan parhaimpien maalisektorien ulkopuolella
+ Torvisoittaja, eli trumpetisti, veti läpi pelin hyvin ja osasi soittaa
+ Lokomotivin tanssitytöt, tuosta nähdystä ei enää paljoa niukemmin voi säädyllisesti pukeutua :P
+ toinen vierasvoitto putkeen, parin kotitappion jälkeen
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Katselin tuossa liigaa ja olen niin onnellinen, että Jokerit siirtyivät ihan oikeaan jääkiekkoliigaan, jossa pelit ratkaistaan taidolla, ei sillä kuka koohottaa eniten.
 

Hanjohan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Peliitat
Katselin tuossa liigaa ja olen niin onnellinen, että Jokerit siirtyivät ihan oikeaan jääkiekkoliigaan, jossa pelit ratkaistaan taidolla, ei sillä kuka koohottaa eniten.

Sama juttu nauratti pari päivää sitten, kun tsiigailin sattumalta urkkaruudusta päivän antimia. Hirveetä purkassa tarpomista. Tosin juuri tätä ennen oli näytetty änärikooste, joka voi vähän vaikuttaa näkemykseen.

Mitä muuta:

-Normaalisti tällä kaudella ja toki aiemminkin oon ollut sydän kurkussa, kun joutuu seuraamaan matseja telkkarin, tai tässä tapauksessa Viaplayn välityksellä, mutta nyt ei tehnyt yhtään pahaa katella Lokomotiv-matsia, kun maalilla oli meidän Henke
-Taisteluilme, se on huonommissakin peleissä ollut reippaasti viime kautta edellä
-Yleisöä ei kiinnosta KHL
-Stevie Moses on ihana
-Uutuudenviehätys ei ole karissut

Duunimatkalla tuli aamulla mieleen ajatusjatkumon tuotoksena Vesku Loirin (ainakin omien piireissä) kuuluisa mainoslausahdus ja kylmät väreet sen myötä. Oli se vaan silloin oikein rakastua tähän seuraan.
 

Stadin kundi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Positiivista on terveystilanne ollut tähän mennessä koko kauden. Ottaen huomioon ottelutahdin niin todella vähän on ollut isoja loukkaantumisia. Täytyypä koputtaa päätä eiku puuta että homma jatkuu tällai jatkossakin. Jätkät tehnyt vissiin kesällä muutakin kuin mollikkaa ottanut terdellä.
 

zuuzo97

Jäsen
Positiivista on terveystilanne ollut tähän mennessä koko kauden. Ottaen huomioon ottelutahdin niin todella vähän on ollut isoja loukkaantumisia. Täytyypä koputtaa päätä eiku puuta että homma jatkuu tällai jatkossakin. Jätkät tehnyt vissiin kesällä muutakin kuin mollikkaa ottanut terdellä.

Joo moniin viime kausiin verrattuna todella hyvä tilanne loukkaantumisten osalta. Veikkaan että tässä on yhtenä ISONA tekijänä on ollut se, että KHL:ssä ei pelata peräkkäisinä päivinä kuten Liigassa. Se helpottaa varmasti palautumista otteluista ja sitä kautta estää loukkaantumisia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös