Positiivisuusketju 2017–2018

  • 171 758
  • 767

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Vaikkakaan maajoukkuetauolle ei tyylillä jääty, niin sarjakolmosena pelin edellä olevia vähemmän pelanneena on vielä oikeinkin hyvät oltavat. Tässä vaiheessa ollaan parhaimmillaan tosissaan jo huudeltu valmentajaa vaihtoon ja parhaimpien pelaajien nimet pyörineet siirtohuhujen ympärillä. Pitää osata ottaa tästä(kin) iloa irti.
Näin on, en itse olisi uskonut ennen liigan alkua että näillä sijoilla ollaan tässä vaiheessa ja kun vielä repaleisella joukkueella on pelattu jo pidemmän aikaa niin ihan hyvin on pullat uunissa jatkoa ajatellen.
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Karvosesta ja Väyrysestä en uskonut olevan mihinkään. Nyt olen sitä mieltä, että jatkosopimusta käteen. Hyvää peliä, tuntuvat kokoajan kehittyvän. Just tällasta mä toivon näkevänikin.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Karvonen repi ja raastoi Kärppiä vastaan ansiokkaasti. Ehdottomasti jatkoon Väyrysen kanssa, ovat selvästi kehittyneet.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä kyllä. Varsinkin Karvonen oli erittäin hyvä. Väyryseltä myös hieno maali. Taitaa muuten olla sellaisessa +15 maalin tahdissa. Niin ja Väyrysellähän on sopimus jo ensi kaudeksi.
 
Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Väyryseltä 20 otteluun 8 tehopistettä ja tälla tahdilla semmoinen 18 maalin kausi tulossa. Tämän lisäksi helvetin loistavaa alivoimapelaamista ja hyvin tuntuu löytyvän voitonnälkää joka ilta. Toisaalta olihan se Vähätalokin syyskauden lupaava ja sitten paskoi sänkyyn. Katellaan vielä ennen kun aletaan puhumaan Jere Lehtinen vol. kakkosesta. Molemmat muuten hommattu Espoosta ja aika samantapaisia pelaajia.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat

No eivät kyllä ole. Toinen oli roolissaan maailman paras ja toinen Maskun turnauksen paras. Jos Maskussa siis pelattaisiin. Laitilassakin tekisi jo tiukkaa.
 
Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No eivät kyllä ole. Toinen oli roolissaan maailman paras ja toinen Maskun turnauksen paras. Jos Maskussa siis pelattaisiin. Laitilassakin tekisi jo tiukkaa.

Voihan pelaajat olla samantapaisia vaikka toinen olisikin parempi? Tässä nyt tarkotin, että kahdensuunnanlaituri joka tekee myös pisteitä. Tietysti oli taas liian epäselvästi sanottu...
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Voihan pelaajat olla samantapaisia vaikka toinen olisikin parempi? Tässä nyt tarkotin, että kahdensuunnanlaituri joka tekee myös pisteitä. Tietysti oli taas liian epäselvästi sanottu...

No joo, nyt kässäsin. Mutta Lehtinen Jere yksi maailman parhaita ikinä tontillaan. Väyrynen ihan ok, mutta en nyt samassa viestissä edes keskustele hänestä.
 
kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No joo, nyt kässäsin. Mutta Lehtinen Jere yksi maailman parhaita ikinä tontillaan. Väyrynen ihan ok, mutta en nyt samassa viestissä edes keskustele hänestä.

Kylmät väreet tulevat heti kun Jereä muistelee (myös TPS-vuosinaan). Teki kaikkea joukkueen eteen: kovia hyökkäystehoja, av-tappoja, takakarvaa, taklauksia, ketjukaverien pikkumokien / semilaiskuuden paikkailua puolustussuuntaan, kiekonblokkauksia..ei pelännyt jopa pudottaa hanskojaan kun esim. Sakua kohdeltiin kaltoin Nordiksella. Aina tärkeimmillä hetkillä kentällä, oli sitten av, yv tai tasakentät. Eipä juuri kovempaa joukkuepelaajan perikuvaa tule mieleen. Sori pieni offtopic mutta nyt oli sen verran hyvät pohjustukset että annoin mennä. Eikä haittaa jos joku TPS-nutussa alkaa samankaltaisia latuja ihan tosissaan kulkea.
 
Viimeksi muokattu:

No just näin. Siksi jätin keskustelun tältä osin tuohon. Jere Lehtinen oli hienoimpia pelaajia mitä tiedän. Aivan kertakaikkisen upea joukkuepelaaja.
 
Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Väyryseltä 20 otteluun 8 tehopistettä ja tälla tahdilla semmoinen 18 maalin kausi tulossa. Tämän lisäksi helvetin loistavaa alivoimapelaamista ja hyvin tuntuu löytyvän voitonnälkää joka ilta. Toisaalta olihan se Vähätalokin syyskauden lupaava ja sitten paskoi sänkyyn. Katellaan vielä ennen kun aletaan puhumaan Jere Lehtinen vol. kakkosesta. Molemmat muuten hommattu Espoosta ja aika samantapaisia pelaajia.

Erittäin positiivista että Väyrysestä on kuoriutunut (ainakin alkukaudeksi) tärkeä pelaaja joukkueelle. Näitä me tarvitaan, ettei kaikki vastuu lepää patujen hartioilla.

Tuo Väyrysen maali-iloittelu on hämmentävää. Jätkä ei edelleenkään lauo, kuin 1,45 kertaa per peli. Silti maaleja 6 ja laukaisutarkkuus 20,7%. Ei tartte laukoa turhaan kun on tarkka? Liigassa ei ole kuin yksi tarkempi jätkä, Henritius Jukureista 23,5% (kaikki matsit pelanneista).
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Teemu Väyrynen on tehnyt 6 maalia. Tämä kaveri on siis samassa tahdissa kuin Thorell viime kaudella.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Nyt joukkue oli ottanut itseään niskasta kiinni ja puolusti samalla lailla kuin alkukaudella. Kauden vahvimpia esityksiä Tepsiltä ehdottomasti.
 
Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pikkarainen huomattavasti pirteämpi nyt Karvosen ja Siikin kanssa kuin tuossa heikosti toimineessa isojen poikien ketjussa. Myös nelosketjulla muutama hyvä paikka, mutta Nurmen ylärimaa lähemmäksi eivät päässeet. Kuru vaikutti kieltämättä paremmalta kuin Taavitsainen. Topi Tovereihin ja Hannu Artukaisiin?

Perrin, hieno pelaaja, symppis tyyppi ja palannut odotusten vastaiseseti syksyn 2015 tasolle!
 
Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
Aijaiji mitä hunajaa katsoa tuota peliä tänään. Ei ole näkynyt vastaava kuukauteen. Kyllä siellä melko kaikki hoitivat tonttinsa. Kuru oli ok.

Tästä tulee paskaa niskaan varmaan, mutta näytti neloskentän peli paljon nopeammalta ja paremmalta ilman monsteria. Jonne tosin tuo paljon muuta tärkeää jengille.

Edit. Typot
 
matheman

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hieno esitys joukkueelta! Oli mukava taas katsella tuota Filppulan pelisilmää ja rauhallisuutta. Tallinder näytti taas sitä mitä on totutukkin näkemään, ehkä vähän heikompien vaiheiden jälkeen.

Joukkueelta kuitenkaan mitään pois, mutta vastustajalle mielestäni aikamoinen "ohipeli" ja se sai Palloseuran näyttämään ehkä vielä vähän paremmalta tänään. On mielenkiintoista nähdä, mikä on loppusyksyn trendi!
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Totta, oli kyllä luokattoman huono vastus, mutta nollapeli jos mikä lämmittää tietäen mitä sekamelskaa peli oli ennen taukoa. Nyt oli rivit järjestyksessä, hyvä itseluottamus ja jokainen näytti kentällä esimerkillään miten siellä taistellaan joka irtokiekosta eikä olla taistelevinaan. Hieno startti tälle kvartaalille.
 
Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
Joukkueelta kuitenkaan mitään pois, mutta vastustajalle mielestäni aikamoinen "ohipeli" ja se sai Palloseuran näyttämään ehkä vielä vähän paremmalta tänään. On mielenkiintoista nähdä, mikä on

Sama kyllä itsellänikin kävi mielessä. Ässät pystyy parempaan. Silti, kympin arvoinen suoritus tänään ja toivottavasti uusi lehti käännetty.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ose Siiki. Kuin vaivihkaa pienessä "maaliputkessa". Nytkö se potentiaali alkaa näkyä tekoina?
 
Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pikkarainen palannut tasolleen pikkuhiljaa. Monsteri Monni ja nelosketjun rooli ei ole oikea Talonmiehille. Tärkeä secondary scoring mies, varsinkin nyt, kun Virralla ja Palmulla on apina niskassa ja Nyström on lasaretissa.
 
Korkea maila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg
Perrin on kyllä hieno mies. Pelaa uskomattoman laadukasta kiekkoa ikäisekseen ja liikekin on edelleen riittävää. Selkeästi vielä nauttii tosta hommasta, maalin tehdessään ei peittele kyllä iloaan tippaakaan. Hienoa katseltavaa. Positiivista on myös se, että maalivahdit ovat jälleen heränneet henkiin. Ei nyt mitään geim seivereitä ole juuri tullut, mutta kohtalaisen tasaista suorittamista, ei tässä maalivahtien takia ole pisteitä menetetty MJ-tauon jälkeen.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Hyviä jatkoja tuli. Ja pirteästi pelannut Kuru vahvistamaan keskikaistaa. Posia näistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös