Posilaari

  • 773 807
  • 3 815

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Hyvänen aika mikä nousu eilen! Toki hiukan kismittää että pari pinnaa valui sormien läpi, mutta oppimiskokemuksena voi olla tärkeä yksittäinen peli jatkoa ajatellen. Yleisömäärä myös positiivisen puolelle! Nyt on vahvaa menoa joukkueessa.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kyllähän tuo peli posin puolelle kääntyi karmaisevan ensimmäisen erän jälkeen. Uskomaton ja ehkä jopa historiallinen nousu tasoihin ja ohi. Harmittavasti sitten vikalla 10sekunnilla tapahtui kaikkea mitä ei olisi saanut käydä. Ja jotenkin nyt nämä jatkoajat/VL kisatkin tuntuvat tulevan turpaan liian usein. Silti, jos tuosta pelistä ei yleisö tykännyt niin ei sitten mistään. Yleisömäärä oli karvan alta 4000 mutta siihen toki suurimmat syyt lie, syysloma, McDonalds kampanja sekä alle 16-v pääsivät seisomaan ilmaiseksi mikäli ennakkoon liput ostivat. Voipa muutama vaasalainenkin ollut peliin eksynyt. Ehkäpä tuo yleisömäärä punnitaan nyt perjantaina kunnolla. Toinen kotipeliviikkoon/viikonloppu, vastassa Jukurit ja syysloma pauhaa edelleen. Nupit tyhjiksi pelissä ennen kuin arki taas koittaa? - Toivotaan näin.

Pakko nostaa posiin kyllä myös tuon joukkueen taistelukyky. On jo tällä lyhyellä alkukaudella monesti näyttänyt ettei me luovuteta ja voidaan takaa nousta. Viime kausilla moisista ei ole liiemmin ollut pelkoa. Nyt vain nuo ottelun alut (ekalla minsalla tullut jo 4-5 pelissä maali omiin) ja loput (johtoaseman pitäminen) kuntoon niin hyvä tästä vielä tulee. Harmittavasti vituttaa niin IFK pelin kuin tämänkin pistemenetykset vaikka peli oli ns hallussa. No toki vähän tuuristain aina kiinni miten pomppii mutta yhtäkaikki. Näistä ei olla lannistuttu sen kummemmin ja hyvä meno on jatkunut heti jo seuraavassa pelissä.
 
verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto (kaudet 1990-91, 2008-09 ja 2016-17)
Ei ole posilaariasiaa mutta meneehän täällä aina muutenkin paset ja kuskat sekaisin
vaikka ei hampurilaisateriaa saisikaan lipun hinnalla.

Tultiin porukalla varta vasten keskustan mäkkäriin 17.15 että keretään ostaa aterialiput, niin kassa sanoo että ne on loppu. No ei muuta kuin sokkarin lipunmyyntipisteelle ja siellä täti sanoi että lippuja on vielä joka puolelle. Ostettiin sitten paremmat paikat kuin mitä oltaisiin mäkistä saatu, mutta silti: jos ilmoituksessa sanotaan että nämä ja nämä ravintolat, siihen ja siihen mennessä niin eikö niitä sitten pitäisi olla saatavilla niin pitkään kuin halli vetää?
 
Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS

Tästä tulisi mielestäni laittaa viestiä toimistolle, niin siellä voitaisiin pitää kehityskeskustelu asiasta. Hyvänä vetonaulana tarkoitettu kampanja muuttuu vitutukseksi hyvin äkkiä jos ihmisiä käännytään eioota-myyden. Oli vika sitten yhteistyökumppanin tai ei, niin selvittämisen paikka.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ruusterin syntymäpäiväpeli, aivan nerokas idea! Somen mukaan lapset olivat tehneet valtavan määrän kortteja Ruusterilla, eli markkinointitempaus oli onnistunut. Näin niitä uuden sukupolven KalPa-faneja "tehdään".
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Tultiin porukalla varta vasten keskustan mäkkäriin 17.15 että keretään ostaa aterialiput, niin kassa sanoo että ne on loppu. No ei muuta kuin sokkarin lipunmyyntipisteelle ja siellä täti sanoi että lippuja on vielä joka puolelle. Ostettiin sitten paremmat paikat kuin mitä oltaisiin mäkistä saatu, mutta silti: jos ilmoituksessa sanotaan että nämä ja nämä ravintolat, siihen ja siihen mennessä niin eikö niitä sitten pitäisi olla saatavilla niin pitkään kuin halli vetää?

Eikös siinä mainoksessa sanottu myös, että liput ovat KalPan hyökkäyspäädystä? Itse ainakin käsitän, että kun kyseessä on talo eikä pelto, on paikkoja ko. katsomossa rajatusti. Tokihan mainoksessa olisi voinut selvyyden vuoksi mainita sen erikseen, koska asia ei näytä kaikille yhtä selvää olevan. Eivät liene kuitenkaan tehneet sitä, koska kaikkiin muihinkin katsomoihin lippuja on rajoitetusti eikä sitäkään aina erikseen ilmoiteta.

(Pahoittelen viestini epäystävällistä yleisvaikutelmaa.)
 
verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto (kaudet 1990-91, 2008-09 ja 2016-17)
Eikös siinä mainoksessa sanottu myös, että liput ovat KalPan hyökkäyspäädystä? Itse ainakin käsitän, että kun kyseessä on talo eikä pelto, on paikkoja ko. katsomossa rajatusti. Tokihan mainoksessa olisi voinut selvyyden vuoksi mainita sen erikseen, koska asia ei näytä kaikille yhtä selvää olevan. Eivät liene kuitenkaan tehneet sitä, koska kaikkiin muihinkin katsomoihin lippuja on rajoitetusti eikä sitäkään aina erikseen ilmoiteta.

(Pahoittelen viestini epäystävällistä yleisvaikutelmaa.)

Syytäkin pahoitella, hyvä että edes joku pahoittelee. Sinulle asiat tuntuvat olevan itsestään selviä, mutta vastataan nyt kuitenkin siltä varalta että et pitäisi perustelujani itsestään selvyytenä. Siis mäkkärille oli annettu lippuja myytäväksi ja he olivat myyneet kaikki, se on ok. Mutta nykyaikana, kun koneet ja järjestelmät on olemassa, luulisi olevan mahdollista että niitä lippuja, joita siis oli myös sieltä päädystä myymättä, olisi saanut siihen deadlineen asti, koska niitä toisesta paikasta kuitenkin vielä oli saatavilla. Jos halli olisi noiden päätykatsomoiden osalta ollut todellakin loppuunmyyty siihen mennessä kun me tiskille kerettiin niin mitä siitä mukisemaan, mutta kun ei ollut.

On silläkin eroa, että onko joku B6 varattu tähän tarkoitukseen vai ylipäätään kaikki päätykatsomon vapaat istumapaikat. Tällaisella informoinnilla voisi varautua siihen että määräaikaan mennessä paikan päälle saapuminen ei ehkä siltikään riitä.
 
Knap

Jäsen
Ensimmäinen Kalpan peli tällä kaudella minulle, johtunee pitkälti siitä että IPKlla alkanut olemaan tiuhempaan pelejä.

Kannustus on saanut näkyvää upgradea (Veljmiehet?) ja hallissa oli muutenkin loistava tunnelma. Peli näytti myös katsottavalta, enkä nukahtanut seisoalteen.
Ylivoima etenkin oli mielenkiintoista kun kiekko liikkui ja laitettiin kaikki peliin kiekon säilyttämiseksi alueella. Iso peukku.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Sarjataulukossa toisena maju tauolle. Käsi ylös ne, jotka usko tähän elokuussa.

Ihan SAIRASTA duunia tehny PV, Kapanen ja Laine. Ja tietenkin pelaajat.
 
MetalT75

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Käsi alhaalla. En todellakaan veikannut Kalpaa viimeisten joukkoon myöskään, mutta onhan tämä ollut uskomaton syksy. Vaikka näitä on jo nähty, vielä tänäänkin epäröin 3. erän alussa Kalpan kykyä nousta varsinaisella voittoon tai ylipäänsä jatkoille. Mutta perhana jälleen kerran sieltä noustiin! Ei voi muuta kuin nostaa hattua! Että tekee nannaa! Ja mikä parasta, yleisö alkaa heräillä hallille! Toivottavasti se 3200 tavoiteyleisökeskiarvo lyödään komeasti tällä kaudella.
 
Mukava

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Käsi alhaalla. Menestys sarjassa on ollut omiinkin ennakko-odotuksiin nähden huimaa! Mutta vielä huimempaa on ollut se, että ottelut ovat vauhdikkaita ja intensiivisiä. Ne ovat olleet jääkiekkoa. Ei enää unihiekkaa ja tympeä olo ottelun lopputuloksesta huolimatta.

Yksittäinen iso positiivinen asia on ollut KalPalle harvinainen piirre vääntää ottelut loppuun saakka ja kiriä usein takaa-ajoasemasta tasoihin ja ohi. Eilinen peli piti seurata Liigan nettisivuilta koska elämä. Kolmannen erän aikana 0-2 tilanteessa läksin saunaan (heittämään vettä lauteille) ja saunan jälkeen mielenkiinnolla katsomaan oliko kiriä tapahtunut. Kyllähän siinä 4-2 tulosta katsellessa hymy ylsi korvasta korvaan.

Samoin menestys CHL:ssä on ollut erittäin innostavaa ja mieltä lämmittävää. Eli iso hatunnosto ja lämmin kiitos alkukaudesta pelaajille ja valmennukselle!
 
verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto (kaudet 1990-91, 2008-09 ja 2016-17)
16 ottelua, 31 pistettä. Edellisinä kausina suora pleijaripaikka on irronnut jotakuinkin pistekeskiarvolla 1,6 ja sääleihin on päässyt keposesti 1,5 keskarilla. Pisteiksi käännettynä siis säälit varmasti 90 pojolla, tähän riittää 1,34 pisteet / ottelu loppukaudella. Suoraan paikkaan 1,48 p/o.
Kuten aina, KalPa tulee häviämään runkosarjan viimeiset kolme matsia, mutta silti tuntuisi että jos kaikki eivät särje itseään niin helposti päästään pleijareihin ja sitten kaikki on Jeesuksen käsissä. Jeesushan oli hän joka kuoli ristillä meidän syntiemme tähden.
 
ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Palstahiljaisuudesta laskien meillä on mitat täyttävä kakkosmaalivahti. Olenko ensimmäinen jonka mielestä pitäisi huolestua Kilpeläisen "pikku vaivoista"?
Pakitkin perseilee niin tasapuolisesti ettei tiedä kenen syöttö/purkutaitoja kritisoisi. Hyvin on uponnut Leskinen ja Ruuskanen joukon jatkeeksi. Valmennuskuvion luukku nro 24 avattu ja joukkueen rakennus voi todenteolla alkaa/jatkua. Villi veikkaus on että hyökkäystä vahvistetaan puolustuksen kustannuksella. Jännä nähdä kuinka pyhä lehmä K Kapaselle on selkeä ykkösvahti hintapyyntöineen...
 
Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Tällä hetkellä KalPa on tehnyt liigajoukkueista eniten maaleja. Yhden ottelun vähemmän pelanneena Tappara on tehnyt 16 ottelussa 48 maalia, KalPan lukeman ollessa 50 maalia 17 otteluun. Molemmat joukkueet ovat siis tehneet keskimäärin kolme maalia ottelua kohden. Voitteko uskoa siellä kotona?
 
Mitenkähn paljon niitä maaleja olisi tehty jos edes joku pelaajista osaisi ampua hyvin? eilenkin aika monta avopaikkaa ja pleksit vaan paukkuu. Vaan posilaarissa kun ollaan, niin onhan se hienoa että pelitapa tuottaa todella paljon tekopaikkoja.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Mitenkähn paljon niitä maaleja olisi tehty jos edes joku pelaajista osaisi ampua hyvin? eilenkin aika monta avopaikkaa ja pleksit vaan paukkuu. Vaan posilaarissa kun ollaan, niin onhan se hienoa että pelitapa tuottaa todella paljon tekopaikkoja.
Tuota mietin itsekkin viime pelissä. Samoin myös Sport pelissä ja tuossa ekassa Jukurit matsissa. Tolppia, pleksejä ja muuten vain ohi ihan kaamea määrä. Jos edes osa olisi mennyt maaliin olisi piteitäkin enemmän. Kuten tuossa mainitsit niin paikkoja on kyllä hyvillä tonteilla yllinkyllin. Samoin jos tästä pakitkin osuisi välillä edes tuonne maalikehikoiden väliin niin olisi makoisaa. Sitten Andersonin jälkeen ei ole pakistosta semmoista piste/maalipyssyä oikein tahtonut löytyä. Mutta positiivistahan tuo ongelma on sinällään tällä hetkellä että voittoja tulee ja niitä maalejakin vaikka karmea määrä hyviä/laatupaikkoja menee sivu suunkin.
 
Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
#44-ilta taitaa olla muutamaa paikkaa vaille loppuunmyyty. Täytyy myöntää, että sattui kyllä ihan vahingossa perheen kanssa reissu kotiseudulle juuri tähän ajankohtaan, mutta mikäs sen parempi! Liput hankittu jo pari viikkoa sitten ja innolla odotan kauden ensimmäistä peliä paikan päältä katsottuna! Vapaita paikkoja oli siinä määrin huonosti jäljelllä kolmelle vierekkäiselle tuolloinkin jo, että nyt ollaankin päädyssä katsomassa. Kai sieltäkin näkee.

Toivotaan yhtä hyvää tulosta ja tunnelmaa kuin tuossa taannoisessa #24-illassa!
 
Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vaikka ei voi kuin ihmetellä tätä touhua/sen puutetta täällä, heitetään nyt tämä ilta kokonaisuudessaan posin puolelle. Hyvä yleisömäärä lauantaisaunassa ja kotivoitto yhdestä suuresta, vaikkakin ainakin osin nihkeässä väännössä, tuntuu hyvältä. Toivon mukaan kotivoitto ja syksyn hyvät otteet näkyvät yleisömäärissä myös jatkossa.

Ei tässä tähän mennessä mitään ole vielä voitettu, mutta ei kyllä hävittykään, vaikka moni olisi voinut veikata KalPaa estradille "syksyn pudotuspeleihin". Tästä on hyvä jatkaa.
 
Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Ei voi kuin ihmetellä KalPan touhuja katsellessa. Rosterissa on muutamia pelaajia, joista en ole koskaan kuullutkaan ja Jyri Junnila pelaa ykköskentässä. Rissanen ja Mankinen käsittämättömässä lennossa. Miten tämä on tehty?

Virralla meni länsirannikolla päin sitä itseään, mutta KalPassa kulkee. Vai onko kalakukon liito Kapasen ansiota? Hieno katsella tuota menoa kuitenkin sivusta. Täytyy myöntää, etten vieläkään ota KalPaa ehkä niin vakavasti kuin pitäisi, mutta kohta pitää varmaan alkaa ottaa.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Nuo KalPan toiset erät on vaan semmosta erotiikkaa. Ja MM15 on saatanallinen haku.
 
Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Teki sentään Myttynen tyhjiinkin, ettei ihan pelkkää hightlight-kamaa kaikki miehen maalit ole! Ja voittoputkikaan ei katkennut, vaikka paikan päälle läksin peliä katsomaan.
 
Mukava

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Lauantaina 19.11.2016 pelataan sarjan kärkiottelu KalPa - Tappara. Ja se jos mikä on tässä vaiheessa kautta niin kova juttu, että menee ryminällä posilaariin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös