Playoffs 2017 välierät: SaPKo – Espoo United

  • 31 509
  • 181

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En usko, että Summasen puuttuminen kauheasti vaikutti tähän sarjaan. Eiköhän valmentajat suurimman lisän anna kauden kuluessa. Peleissä kuitenkin pelaajat ovat jäällä, eivätkä valmentajat.

Toki valmentajat voivat tietynlaista henkistä buustia saada aikaan pelin aikana, mutta pitkässä sarjassa ratkaisee tekemisen laatu ja rutiini. SaPKo oli näillä mittareilla kyllä ylivoimainen.

Mielestäni myös Hirvonen kehittyi vuodenaikana Summasen aikana varsinkin. Mielestäni turha pistää SaPKolle häviämistä Hirvosen piikkiin.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Onnittelut SaPKolle suvereenista voitosta. Parempi voitti ja veikkaan, että Savonlinnassa juhlitaan tänä vuonna Mestis-mestaruutta.

Minulle kävi vähän samalla tavalla kuin EU:lle. En oikein ehtinyt mukaan ennen kuin koko sarja oli loppu. En nähnyt yhtäkään ottelua, joten niitä on turha kommentoida sen enempää. Tilastomielessä tulee ensimmäisenä mieleen, että pudotuspeleissä oli kaksi erää, jolloin päästettiin viisi maalia. Melkoista ailahtelua on siis ollut.

Pronssiottelu on normaalisti täysin turha ja itselleni yhdentekevä ottelu. Nyt on kuitenkin EU:n ensimmäinen kausi, joten olisihan se hienoa päättää mitaliin.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

No ainakin siten, että peli ei mennyt läheskään niib sekavaksi, mitä se oli alkukaudesta kun Summanen pääsi kesälomalle. Hire myös kommunikoi loppukaudesta enemmän niin penkin kuin tuomareiden kanssa ja reagoi pelitapahtumiin enemmän, kun alkukaudesta tönötti hiljaisen oloisena eikä oikeen reagoinut mihinkään.

Onhan se mahdollista, että Summasen valmennuskokemuksesta on ollut myös Hirelle hyötyä, koska on päässyt näkemään sen vaatimustason ja tekemisen tason mitä menestyvältä valmentajalta vaaditaan. Kaikki tämä on spekulatiivista toki, mutta mielestäni olisi koomista kuvitella, että Summasen opit olisivat vaikuttaneet vain pelaajiin ja että Hire sekä muut valmentajat olisivat vain tönöttäneet siellä tumput suorana kun Raimo valmentaa...
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Onhan se mahdollista, että Summasen valmennuskokemuksesta on ollut myös Hirelle hyötyä, koska on päässyt näkemään sen vaatimustason ja tekemisen tason mitä menestyvältä valmentajalta vaaditaan. Kaikki tämä on spekulatiivista toki, mutta mielestäni olisi koomista kuvitella, että Summasen opit olisivat vaikuttaneet vain pelaajiin ja että Hire sekä muut valmentajat olisivat vain tönöttäneet siellä tumput suorana kun Raimo valmentaa...
Olisi kuvitellut, että Marjamäen ja Ahon aisaparina toimiminen olisi vaikuttanut Hireen myös jo taannoin, mutta ehkä opit alkoivat menemään perille vasta Raivon alaisuudessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös