Playoffs 2017 puolivälierät: JYP – HPK

  • 110 673
  • 1 130

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Jos nyt laitetaan se nimi "Suomela" talteen. Viimeistään. Nää HPK:n veteraanit oli kyllä aivan näkymättömiä, somervuoren maalia lukuunottamatta. Ja sen jälkeen katosikin kuvasta.

Mutta olipa myös JYPiltä paska peli. Voitto silti joten tästä on hyvä jatkaa.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mutta pelaa kyllä aika alhaalla, kuten Nelosen studiosta mainittiin. Miklíkin maali meni ainakin tästä syystä helponnäköisesti sisään. Lisää vaan laukauksia ylös jos se on Larmin heikkous.

Mutta odotetun tasaista kuten ennakkoon odoteltiinkin.

Se Miklikin laukaus oli todella kova laukaus myös. Voi olla noin, mutta kuten Riksman maalivahtiosiossa sanoi, että osittain on näin, mutta varmasti kokee tuon tavan pelata parhaaksi, mutta voisi toki harkita, että voisi olla isomman oloisena maalilla, mutta tuon nykyisen tyylin myötä on varmasti myös sähäkämpi liikkeissään. Jotenkin näin.
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pari pulloa provoviinaa niin jutut paranee :)
JYP oli juurikin niin hyvä kuin ainakin itse odotin tähän sarjan alkuun. Maalinteon kanssa pientä hiomista, mutta aika suvereenisti HPK oli kykyyssä, kun JYP halusi pelata. Tässä sarjassa ei tule HPK:lla noilla otteilla olemaan mitään saumaa.
Aika vahva näkemys voimasuhteista tolppa sisään, tolppa ulos -ottelun jälkeen. Eiköhän se mennyt niin että kun HPK halusi pelata, niin JYP oli kyykyssä.

Eikö täällä kuulunutkaan provoilla? JYP tämän sarjan vie, sen totesin jo aikaisemmin mutta kyllähän Kanada-malja Jyväskylässä on vähän sama kuin jos sitä nosteltaisiin Mikkelissä tai Kouvolassa tai vaikka Riihimäellä.
 
Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Mutta olipa myös JYPiltä paska peli. Voitto silti joten tästä on hyvä jatkaa.

Itse olin taas aika tyytyväinen JYPin peli-ilmeeseen. Näin ensimmäiseksi peliksi. Itse asiassa 0-2 tilanteessa kävi mielessä, että jos joukkueet jatkavat tällä tasollaan kumpikin, niin sarjan vie varmasti JYP. Uskon, että JYP vaan parantaa jatkossa.
 
chubster

Jäsen
Olipa hikinen ja nihkeä avaus sarjalle. JYPille odotetusti ensimmäinen kiinnitys, vaikka hieman heikommallakin pelillä. Jatkossa on JYPin parannettava, niin saadaan homma maaliin. HPK pystynee edes vähän parntamaan peliään myös ainakin kotikentällä, JYP kun tähän vastaa edes puoliksi niin no hätä. Larmi on hyvä veskari, tykkään!

Yleisömäärä ihan naurettava. Jyväskylässä on varmasti masut edelleen monella satunnaiskatsojalla täynnä, mutta silti. Toki on fakta myös se, että vaikka minä ja moni muu menee hallille katsomaan kotijoukkuetta, niin on monia joille vierasjengilläkin on suuri merkitys. Valitettavasti HPK lienee koko liigan hajuttomin ja harmain jengi, joten sikälo ei yllätä, ettei vedä ihmisiä katsomoon. Ihan sama mikä muu jengi olisi vastassa niin kiinnostaisi yleisesti ihmisiä enemmän, oli se sitten vaasan sport tai kyröskosken pärske. Tässä mielessä JYP sai kyllä mustan pekan käteen HPKn muodossa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muistuttaisin, että sarja voi mennä 4-0, vaikka joka matsi menis jatkoeriin.

Onko se sitten ylikävely vai tasainen sarja? Päättäköön jokainen itse.
.

Niin miettii vaikka Tapparan tilannetta niin kotona häviäminen ekassa matsissa tietää vähintään 5 matsiin menemistä ja kotiedun menettämistä. kotimatsin voittaminen vaikka tyyli oli mikä oli niin todella arvokas. HPK kuitenkin lähti selkeänä altavastaajana ainakin asiantuntijoiden mielestä ottelusarjaan joten parhain mahdollisuus yllättää oli tässä ensimmäisessä ottelussa ja se on nyt selätetty ainakin. Lisäksi 0-2 tilanteesta nouseminen voittoon kertoo henkisestä tilanteesta ja varmasti lisää joukkueen itseluottamusta jatkoon.
 
Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Vaakanainen oli läpi pelin aivan uskomattoman huono, ei tollasta peliä voi pelata pudotuspeleissä. Vainio paikalle niin voidaan saada omissakin jotain aikaan.
 
Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Larmi-Tavi 1-0 E. Somervuori-Olkinuora 1-0

JYP-HPK 1-0.

Nojoo, sellainen avaus. JYP oli maalipaikoissa mitattuna täysin suvereeni, mutta erityisesti Tuppurainen kunnostautui tuhlailijana. Näin hurrikaanilasien takaa onneksi tarvittavat maalit saatiin kaavittua kasaan, jotta kotietu pysyi Jyväskylässä. JYP-fanina en ole kauttaaltaan erityisen huolissani tämän illan jälkeen. Hieman parempi viimeistelytehokkuus, niin tämäkin peli olisi ollut taputeltu jo ennen toisen erän puoliväliä. Nyt pidettiin jännänä aina jatkoajalle asti. Hämeenlinnassa toivottavasti kliinisemmällä suorituksella homma 60 minuutissa pakettiin.
 
Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Vaikeeksi meinasi mennä aluksi, mutta diesel hörähti ja ohi mentiin. Miklikin sniper ja Suomelan voittomaali kelpasi. Kuittailulle lienee olisi paikkansa, mutta en taida jaksaa...

Olkinuora pudotteli aika paljon, joten eiköhän tuo Tuokkola aloita seuraavassa.

HPK lähti hyvällä peli-ilmeellä peliin ja oli komea ohjaus 0-1-maalissa. Larmikin pelasi hyvän pelin, eikä tuolle Miklikin vedolle olisi kukaan paljoa mahtanut.

Maalipaikkoja jos tulee jatkopeleissä samalla lailla niin eiköhän niistä pikkuhiljaa ala mennä useampikin. Tärkeintä tänään kuitenkin oli voitto, enää kolme ja jatkoon.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Vaakanainen oli läpi pelin aivan uskomattoman huono, ei tollasta peliä voi pelata pudotuspeleissä. Vainio paikalle niin voidaan saada omissakin jotain aikaan.

Tämä pisti silmään itselläkin ja myös Frimanilla oli yllättävän suuria vaikeuksia. Vähemmän yllättävästi kokeneet pelaajat suoriutuivat parhaiten.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Jännähän tuo lähtö oli. Kuitenkin molemmilla jossain määrin piipussa. Kotijoukkueen fanit voi varmasti kertoa omistaan enenmmän, mutta Pallokerholla oli ainakin paljon alisuorittajia. Ja faktahan on se, että voittaakseen sarjan, tarvitsee Kerho kaikilta parhaan suorituksensa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit Red Wings, Manchester United
JYPistä alle oman tason pelasi mielestäni myös Nättinen. Kiekko poltteli lavassa, ja mieleen painui varsinkin ylivoimalla tapahtunut kiekon hukkaaminen kun sähläsi Kaltevan syötön jotenkin ohi. Mielestäni Nättisestä ei saada nyt tarpeeksi irti tuossa Tuppuraisen ja Löfmanin kanssa, vaan äkkiä takaisin Suomelan rinnalle.
 
Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Vaakanainenkin oli yllättävän heikko, ei tuollaisia junnumaisia höntyilyitä runkkarissa paljoa näkynyt.

Tuomarilinja oli kyllä ihmeellinen koko pelin. Olisi ollut harmi jos peli olisi ratkennut turhaan vihellykseen, mutta ratkesikin sitten ihan vihellyksen arvoiseen virheeseen HPKn Kapaselta.

Turkulainen oli pirteä näky tänäänkin. Eiköhän sieltä ens pelissä heilu vastustajan reppukin.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Kerholaiset näkivät nevöhööd Suomelan tekemässä juuri sitä, mitä on tällä kaudella nähty. Tärkeitä maaleja ratkaisevissa paikoissa. Suomela varmasti ratkoo vielä muitakin otteluja tänä keväänä. Jospa ei tämän jälkeen ole enään niin tuntematon.
 
Kelloparho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Yleisömäärä ihan naurettava. Jyväskylässä on varmasti masut edelleen monella satunnaiskatsojalla täynnä, mutta silti. Toki on fakta myös se, että vaikka minä ja moni muu menee hallille katsomaan kotijoukkuetta, niin on monia joille vierasjengilläkin on suuri merkitys. Valitettavasti HPK lienee koko liigan hajuttomin ja harmain jengi, joten sikälo ei yllätä, ettei vedä ihmisiä katsomoon. Ihan sama mikä muu jengi olisi vastassa niin kiinnostaisi yleisesti ihmisiä enemmän, oli se sitten vaasan sport tai kyröskosken pärske. Tässä mielessä JYP sai kyllä mustan pekan käteen HPKn muodossa.
Kaksipiippuinen juttu. HPK:lle tismalleen sama homma. Ehkä entiset mestisseurat kiinnostaa vähiten ja hyvänä kaverina JYP. Uskon silti, että Rinkelinmäki vetää suhteessa enemmän väkeä. Meillä on kuitenkin oikea kiekkokulttuuri ja halu kannattaa omaa joukkuetta, oli vastassa kuka tahansa. Puhutaan kuitenkin puolivälieristä, niin tuo 3200 katsojaa on joukkueista riippumatta farssi. Toki tällä viikolla HPK:n arkipeli osuu paremmalle päivälle.
 
Onhan se nyt ihan eri asia kun JYP on näitä puolivälieriä pelaillut jo 10 vuotta putkeen, ei mikään ihme ettei jaksa ainakaan sarjan alkuun kiinnostaa. Ylimielistä? Ehkä, mutta ymmärrettävää.

Ja ennen kuin joku huomauttaa "mutku silloin kun HPK menestyi 2000-luvulla, oli joka peli Rinkelinmäellä loppuunmyyty" etc. Ajat ovat muuttuneet paljon 10 vuoden sisään. Nykyään joka pelin näkee netistä miten päin lystää.

Fanikulttuurista tai sen oletetusta puuttumisesta jauhaminen on turhaa, sitä löytyy molemmista kaupungeista paljon.
 
Hiukan menee ylimielisyyden puolelle, mutta siellä on ehkä aihettakin. Menestystä on, en kiellä. En itse ala vuosituhanteen alkua muistelemaan, kun en niistä peleistä edes mitään muista. Luulisi tuollaisen menestyksen nimenomaan johtavan siihen, että ihmiset löytäisivät sinne hallille. Vaikka vastassa on Hälläväliä pallokerho. Olin itsekin aikeiss lähteä peliä katsomaan, mutta eipä tarvinnut. Seisomapaikkaliput oli hinnoiteltu melko kalliiksi ja opiskelijaliput puuttuivat kokonaan. Jyväskylässä? Opiskelijoiden suurkaupungissa? Siellä olis melko laaja, suhteellisen varaton porukka varmaan tulossa pelejä katsomaan, jos heitä ei heti kättelyssä hinnoteltaisi pihalle.
 
Lippujen hinnoittelusta olen poffien osalta samaa mieltä, kallista on. Runkosarjassa dynaaminen hinnoittelu onnistui mielestäni hyvin, kun hyville istumapaikoille pääsi 10 eurolla.

Totta myös sekin että esim. opiskelijoihin kannattaisi satsata enemmän, vaikka runkosarjan aikana jotain haalariotteluita olikin. Jyväskylässä on varmasti paljon muiden joukkueidenkin kannattajia opiskelijoissa, niin tuossa olisi hyvää saumaa käyttää pelisilmää. Ehkä ensi kaudella, tai viimeistään uuden hallin aikaan. Mielummin kuitenkin tuo ensimmäinen vaihtoehto.
 
Kelloparho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Hyvä että tästä ollaan samaa mieltä. Ollaanko samaa mieltä, että sun allekirjotuksesta puuttuu viimenen "joi". Ei sillä että teillä on ehkä maailman rasittavin maalibiisi. Toivon todella, että seuraavaan vierasmatsiin saadaan vähennettyä noita omiin tulevia maaleja. Ihan vaan senkin takia.
 
k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ennen kuin luen yhtään palstaa niin omat huomiot ekasta pelistä.

Ensimmäisen erän jälkeen JYPin tasoitus maaliin asti HPK oli melko jäljessä. Kaiken kaikkiaan kiekkojumalat, Larmi ja tuhlaaja-Tuppurainen pitivät pelin tasoissa. HPK:lla toki oli ottelussa maalipaikkansa, mutta siihen nähden paljon JYPillä oli paikkoja, pelin olisi "kaiken järjen" mukaan pitänyt loppua parin-muutaman maalin kotivoittoon.

No onneks meil on nevöhööd Suomela ja joku Miklik sekä kehäraakki EHT Hytönen. Olkinuoralle vaikea peli kun laukauksia tuli suhteellisen vähän ainakin verrattuna Larmiin.

Kärjistetysti: hienosti Kerho roikku pelissä, mutta voitto meni täysin oikein JYPille.

Tuomarit puhuttavat aina ja nyt jälleen. Tällä kertaa en lähde sille linjalle kuka hyötyi, kuka ei, vaan ihan yleisesti. Jäällä nähtiin törkeää estämistä ja kamppia sun muuta, josta mielestäni löysälläkin linjalla tulisi AINA viheltää. Mut sit sieltä poimittiin random poikkari, random estäminen jne... Jotka runkosarjassakin saattaisivat mennä läpi. Mielestäni linja oli jonku verran hukassa. Onneksi ei siihen ratkennut. Jotain rotia pitäis olla. Joko annetaan pelata tai sit otetaan tiukempaa, mutta ei näin että otetaan sillon tällöin jotain pois.

Ja mielestäni ensimmäinen hylätty maali oli melko kyseenalaisesti hylätty, mutta en siihen enempää puutu, koska en jaksanut katsoa enempää uusintoja kuin sen mikä pelissä näytettiin.

Kaiken kaikkiaan ihan jeba peli ja voitto maistuu aina. Älkää ottako tätä kusipäisyytenä, mutta nyt näen vielä vähemmän HPKlla tsäänssiä. JYP selvisi käytännössä vaikeimmasta pelistä takaa-ajosta kotiyleisön paineen edessä kaikkien tuhlailujen jälkeen voittoon. Mutta nämä vain minun mietteitä.
 
Kelloparho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Noihin kävijämääriin, niin onhan tuo koko Hippoksen aluekkin niin kulahtanutta ja harmaata, että ei se varsinaisesti ole se houkuttelevin paikka lähteä viihteelle. Helppo jäädä vaan himaan kattoo matsit, varsinkin opiskelijoiden budjeteilla. Koko alueen täysremontti siinä 2020 masterplanissa olis kyllä todella hyvä juttu kaikinpuolin jos onnistuu ja se varmasti alkaa vetämään enemmän jengii noihin peleihinkin.

Mutta joo, sarja avattu ja olihan tossa molemmin puolin vähän jäätämistä. Jälkeenpäin ajateltuna hyvä että meni näin ja tuli heti tämmöinen hankala takaa-ajosta voittoon peli.
Jos verrataan talousalueiden kokoja, niin kyllä silti Hämeenlinnassa käy suhteessa paljon enemmän katsojia. Vaikka Jyväskylässä paljon opiskeilijoita onkin ja halli on tällä hetkellä mitä on. Noh eiköhän lopeteta OT ja keskitytä vaihteeksi siihen olennaiseen.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Juu että sellainen avaus. Eka peli on usein vähän tunnustelua, mutta tänään oli ihan hyvä alku molemmilta. JYP pääsi määrittämään ottelun temmon ja Kerho oli pulassa. Toivotaan, että Kerho pääsee kotona kuskin paikalle.

- Larmi oli työllistetympi kuin Olkinuora. Hyvin nuori Larmi pärjäsi, Olkinuora pomputteli välillä. Tuleeko Tuomas Tuokkola Hämeenlinnassa maaliin, aika se ja sama. Näen tässä Kerholle pienen edgen.

- Yonkman vei O'Brienia sata nolla. Valitettavasti.

- Suomela on kova. Mannisen on noustava himassa esille ja nouseekin.

Tästä tulee hyvä sarja. Valmentajatkin haki jo asemia, Virtanen laski maalipaikkoja ja Pennanen puhui kamppailusta. Roolit sekaisin?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tuleeko Tuomas Tuokkola Hämeenlinnassa maaliin, aika se ja sama. Näen tässä Kerholle pienen edgen.
Tuskin tulee, liigan siirtoraja umpeutui helmikuussa joten Tuomas Tuokkola ei varmaankaan ole saatavilla KooKoon valmentajan paikalta JYPin maalille näihin pudotuspeleihin. Ja jos en väärässä ole, niin Tuomas oli lyhyellä pelaajaurallaan pakki.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
JYP oli selkeästi parempi sen kertovat jo maalipaikatkin. Ensimmäinen erä lupasi vielä hyvää Kerholle mutta jatko oli sitten heikompaa. HPK:n liike ei ollut vaadittavalla tasolla eikä kiekkokontrollia pelattu läheskään niin paljon kuin olettaa sopi. Roolit olivat hieman vaihtuneet, JYP piti enemmän kiekkoa ja HPK teki alkuun maalit. HPK myös liiaksi passivoitui, oli sitten JYPin ansiota tai ei mutta noin ei voi jatkossa olla. Alivoimat olivat samaa tasoa ja JYP pystyi suorastaan kävelemään maalin eteen. Kamppailupelaamisen vei myös JYP, tämäkin oli odotettua. Tuohon on saatava varsinkin omalla alueella muutos, ei voi vastustajaa päästää maalipaikoille noin helposti.

Hyvää on se, että tästä on HPK:n helppo parantaa seuraaviin peleihin. Yleisömäärä hälyttävän alhainen vaikka sitä moni JYPin kannattaja ennakoikin. "Väritön vastustaja" tai "on totuttu kovempiin peleihin" ovat huonoja tekosyitä. Omaa joukkuetta sinne kannattamaan tullaan, ja jumalauta siellä on pleijarit käynnissä!

Ei ihme, että halli kuulosti toisinaan todella hiljaiselta. Liekkö sen putkirummuttajan aiheuttama, veti ainakin kotikatsomossa vähäksi aikaa totiseksi.
 
k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja ihan vaan heads uppia, jos kerholaiset ajattelee että eipä se ollut JYPil

Niin tekosyyt on aina tekosyitä, mutta voivat olla myös ymmärrettäviä ja oikeita syitä. Kyllä esim. 09 porukkaa riitti, mistä lie johtui. Ja kyllä, Jyväskylä ei ole ainut kaupunki Suomessa taikka maailmassa, jonka yleisömäärät käyttäytyy noin. Mutta voidaan myös syyttää monia muitakin asioita.

Molemmilla on varmasti parannettavaa omassa pelissä, se kumpi parantaa enemmän ja kumpi pystyy parantamaan enemmän jää nähtäväksi. Mutta sanotaan näin että erittäin luottavaisin ja iloisin mielin perjantaita kohti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös