Playoffs 2017 1.kierros: Kärpät – HIFK

  • 28 950
  • 159

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toivottavasti Kärpät saa huomenna palautuksen tästä pelistä onnella. Oli kyllä niin paljon tuuria nyt tässä voitossa IFK:lla. Tasainen pari tää silti on, mutta kyllä Kärpät parempi oli. Tulos on ihan eri kuin peli :(
 

Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllähän tuo haisi ja kauas Hinkin voitolle, kun kolmanteen erään tultiin vaan peruuttelemaan. Noh, sitä sai valmennus mitä tilasi, eikä ole ihan ensimmäinen kerta tälle remmille.

Uskoa tietysti pitäisi vielä omiin, mutta kyllähän järki sanoo, ettei tästä taida enää vittuakaan tulla. Syödään nyt paskaa vielä huominen.
 

1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
PM07, Oulun Kärpät
Hifki maalasi kyllä ensimmäiset maalinsa melko tehokkaasti. Tuntui et Kärppien maalipaikan jälkeen kolisi aina omissa. No mut hyvä vieraspelaaminen on yleensä todella tehokasta ja Hifkille siis ansaittu voitto tietenkin. Toivotaan samaa Kärpille huomiseen.

Ei olis Kärppien voittokaan ollut todellakaan vääryys. Viimeisen minuutin ylärima ja muutenkin ainakin kaksi ensimmäistä erää hyvää pyöritystä.

Vähän sellainen fiilis niin ku kausi olis jo taputeltu Kärppien osalta. Tuntuu, et tarvitaan todella iso ihme, jotta päästään edes lauantaina pelaamaan. Toivotaan, että pelaajilla olis eri fiilikset ja kosto mielessä.

Saataisiinkohan me vielä Hade messiin edes pelottelemaan Nordiksen yleisöä.
 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tätä sarjaa ei ratkaista fyysisellä paremmuudella. Kyllä tämä on kahden henkisesti heikossa jamassa olevan porukan vääntö. Ja tässä suhteessa voitto tänään käänsi edun vastustajalle. Se tuo sen tarvittavan buustin. Kun taas hävinneellä on pelko puserossa ja taas astetta huonompi itseluottamus. Tähän tämä ratkeaa. Kärpät tarvitsisi vitusti tuuria mennäkseen nyt jatkoon. Rynkyn sulaminen vie sen vähäisenkin selkänojan. Ei IFK: n tarvi huomenna ihmeitä esittää. Kärpät ei oo oikein koskaan saanu kummoista draivia päälle, kun sääleihin on jouduttu. Kai se on isolla budjetilla operoivalle seuralle niin huono tulos, ettei mitään hurmosta vaan saa millään aikaan.
 

Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
IFK voitti tämän sarjan, ainakin Jatkoajan toimittaja Wennström on juuri julkaistun piilovittuilukirjoutuksen mukaan jo taputellut tämän ottelusarjan.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hyvä matsi vaikka se liikaa miehiä kentällä jäähy hieman keitti. Huomenna odotan, että IFK pistää luun kurkkuun heti avauserässä, mutta koska IFK on pettänyt tällä kaudella niin useasti varsinkin Nordiksella niin pelko persiissä saa huomista odotella.
 

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Molemmat joukkueet näyttivät, miksi pelaavat sääleissä. Tiukka tasainen peli loppujen lopuksi. Jos jossitellaan niin Lehtosen tolppa sisään ja pelin kulku ois ollut ihan toinen. Samoin Kukkosen tolppa olisi saattanut katkaista kamelin selän kolmannen erän lopussa. Mutta kun ei niin ei. Onni pitää ansaita.

Synkkä paikka huomenna ja totuuden nimissä Kärpät on sillassa. Se ei muuta tosiasiaa kuitenkaan, etteikö Hifk ole voitettavissa. Marginaalit on pieniä. Lähinnä suhtautuminen huomiseen voi olla ratkaiseva. Tämäniltaisen perusteella kysymys on lähinnä henkisellä puolella siinä, uskaltaako Kärpät voittaa vai syntyykö joukkueessa tappion pelko mieliala. Nyt kaivattaisiin Kari Jalosen asennetta pilaamaan Hifk:n juhlat.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti Kärpät saa huomenna palautuksen tästä pelistä onnella. Oli kyllä niin paljon tuuria nyt tässä voitossa IFK:lla. Tasainen pari tää silti on, mutta kyllä Kärpät parempi oli. Tulos on ihan eri kuin peli :(

Lähellä ei lasketa. Oli kyllä jotenkin läpileikkaus Stögön ajan IFK:n vieraspeleistä jotka on voitettu, vastustaja ei tee ja itse tehdään tylysti. IFK teki liki kaikista Kärppien huippupaikan jälkeisistä hyökkäyksistä maalin, tuli vähän mieleen se viime finaalien game 3 jossa Tappara sai huippupaikkoja ja IFK käänsi aina vastaan ja laittoi kiekon maaliin. No maalit ratkaisee ja hyvä niin, muutenhan tässä lajissa ei olisi järjen häivää. Nyt on IFK:lla tuhannen taalan paikka laittaa heti kotona sarja poikki, toivottavasti eivät mokaa tätä tilaisuutta. Seuraavalla Oulun reissulla ei välttämättä enää onni hymyilisi. Epäilen että huomenna IFK on ainakin alussa parempi, Oulussa ensimmäiset 30min meni aika selkeästi Kärpille ja vasta viimeisellä 20-30 minuuttisella IFK alkoi saada juonesta kiinni, ihan alkua ja loppua en tosin nähnyt, mutta tällaisen kuvan sain radion välitykseltä, sekä muiden kirjoittajien kuvauksista.

Rynnäs sanoi haastattelussa että Erosen voittomaali osui Hakanpään käteen tai mailaan ennen kuin tuli Rynnäkselle asti, maalikoosteen rullasin mutten huomannut tuota vielä tuolloin katsoa. Oudon helposti se voittomaali näytti menevän, tuo osuma matkalla selittäisi paljon, ja kertoisi taas enemmän IFK:n Mrs.Fortunasta.
 

444

Jäsen
Nokelainenkin oli studiossa sitä mieltä, että kiekon oli käytännössä pakko ottaa kimmoke jostain, koska niin käsittämättömän helposti olisi mennyt suorana vetona. Edari-Ertsille iso onnistuminen, toivottavasti karistaa turhat arkuudet pois saman tien, koska niin hirvittävän näköistä pupellusta oli Eronen - O'Connor -parivaljakon työskentely kaksi ensimmäistä erää. Heihin nähden jopa tusinajunnu Kaski näytti ihan pelimieheltä, toki Finleyn rinnalla, mikä varmaan kasvattaa jokaista jätkää henkisesti aika paljon.

Mä en vain edelleenkään ymmärrä noita puheita tuurista, kun kiekko kolisee tolppiin. Esimerkiksi Kukkosen laukaus tuli erittäin pienestä kulmasta. Olisiko kiekolla oikeasti ollut tilaa mennä tuosta edes maaliin? Pitää muistaa, että siinä edessä oli myös maalivahti, joka saattoi peittää juuri sen verran, että kiekko ei siitä kulmasta mene maaliin, mutta voi osua tolppaan ja kimmota ulospäin. Puhutaan kuitenkin useista senteistä, että kiekko olisi edes kimmonnut tolpasta sisäänpäin.
Itse väitän, että Kukko-Lassella olisi käynyt satumainen tuuri, jos kiekko olisi tuosta kulmasta jotenkin löytänyt tiensä verkon perukoille.

Mutta tyly on sarja. Tänään saattaa olla Kärpille kesäloman ensimmäinen päivä. Jos näin kävisi, toivon että rantapallot ovat unohtuneet kauppaan tai vähintäänkin takavarikoidaan hallin ovilla.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivottavasti Kärpät saa huomenna palautuksen tästä pelistä onnella. Oli kyllä niin paljon tuuria nyt tässä voitossa IFK:lla. Tasainen pari tää silti on, mutta kyllä Kärpät parempi oli. Tulos on ihan eri kuin peli :(
Ei näitä pelejä onnella ratkota, vaan hyvillä suorituksilla. Mielestäni siihen, miksi Kärpät eilen hävisi on perin selvä yhtälö:
Isot paineet + liikaa henkisesti heikkoja yksilöitä = virhealttius + tehottomuus

Vaikka Kärpillä oli hyvät mahdollisuudet voittoon ja voitto oli itseasiassa perin lähellä, voidaan jälleen kerran sanoa, että parempi voitti. HIFK käsitteli tämän sarjan tuomat negatiiviset paineet paremmin ja oli selvästi virheettömämpi joukkue kuin Kärpät. Mielenkiintoinen ilta on luvassa tänään. Nyt on alkukankeus takana, enkä usko, että Kärpät on tänään yhtä virhealtis kuin eilen. HIFK:n on kyllä petrattava paljon ja pystyttävä luomaan jokunen maalipaikka itsekin, sillä lahjoja ei liene enää luvassa.
Hyvä matsi vaikka se liikaa miehiä kentällä jäähy hieman keitti.
Minua puolestani ihmetytti se, ettei HIFK:lle vihelletty yhtään ainoaa Kärppien ylivoimaan johtanutta rikettä päätuomareiden toimesta, yksi Salomonin tuomio ja yksi väärä vaihto. Puhtaan pelin pelasi HIFK, kun eivät yhden yhtä rikettä tehneet. No, tätä tämä pudotuspelikiekko on.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minä uskon Lauri Marjamäkeen!
Eilinen peli oli tämän kauden Kärppien näköinen. Paska tuli housuun ratkaisevalle hetkellä. Tsemppiä HIFK:lle puolivälieriin!
 

Gurkha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mä en vain edelleenkään ymmärrä noita puheita tuurista, kun kiekko kolisee tolppiin.

Jääkiekko otteluna eilinen matsi ei jää kummankaan osalta suurten mainetekojen joukkoon. Peli ei ollut kummaltakaan raikasta ja yritteliästä pudotuspelikiekkoa. Avain asia tälle päivälle on ottaa aloite omiin käsiin. Aivan turha mussuttaa tuurista, tuuri seuraa aina halua, tahtoa ja uskallusta. Jota toki molemmilla oli. Huomion arvoista on se, että Kärppien kärkiketjut eivät pärjänneet IFKn kärkiketjuille. Hinzin ketju pyyhki lattiaa Pyörälän ketjulla ja Kalaputaan ketju ei saanut käytännössä mitään aikaan. Kärpät piti pelissä 4. ketju, siinä tuuri meidän puolelta. Kalaputaan paikka ei ole kahdessa kärkiketjussa, kokeillaan Ruohomaata siihen?

Pelirohkeus ja raikkaus, siinä avainsanoja tämän päivän peliin. Rohkeita ratkaisuja myös valmennukselta tarvitaan ketjukokoonpanojen suhteen. Tänään pitää pelata kauden paras peli. Eilinen peli ei ollut todellakaan Kärppien parasta. Tänään pitää olla! Jos hävitään niin hävitään, mutta sekin pitää tehdä pää pystyssä kaikkensa kentälle jättäneenä!
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tänään taas jatketaan! Mielenkiintoista nähdä otetaanko reservista tuoreita jalkoja. Ifkillä ainakin Partanen,Tuomisto,Tamminen,Kantola Ja pakeista Teppo joita voi kierrättää. Mikäs Kärppien tilanne? Kähkönen nyt ainakin tulee mieleen. Onko telakalla vai eikö mahdu kokoonpanoon?
 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänään taas jatketaan! Mielenkiintoista nähdä otetaanko reservista tuoreita jalkoja. Ifkillä ainakin Partanen,Tuomisto,Tamminen,Kantola Ja pakeista Teppo joita voi kierrättää. Mikäs Kärppien tilanne? Kähkönen nyt ainakin tulee mieleen. Onko telakalla vai eikö mahdu kokoonpanoon?

Kärpilläkin telakka tyhjeni näihin peleihin juuri sopivasti. Näin olen ymmärtänyt. Eli reservejä on ja sieltä vois ihan hyvin ammentaa. Ei se huonommaksi mene kuitenkaan. Olisihan näitä pelejä kiva seurailla pidempäänkin. Kun noista nyt olisi edes sen verran pelaamaan, ettei lopu heti alkuunsa. Pahoin eplkään, ettei henkinen kantti joukkueessa vaan kestä. Liikaa alisuorittajia. Lassen ja Mikan johtajuus ei kanna koko joukkuetta. Noh, nollanollasta se lähtee tämäkin peli ja toivossa on hyvä elää.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllä tämä on kahden henkisesti heikossa jamassa olevan porukan vääntö.

Kärppien henkisestä tilasta en osaa sanoa, mutta minusta IFK osoitti eilen kovastikin luonnetta, kun se ei taipunut Kärppien paineen alla. Alkukauden IFK olisi siinä tilanteessa murtunut, mutta nyt joukkue kesti pelissä mukana ja kävi niittaamassa aina tasoitusmaalit. Hieman oli toki tuuriakin.

Tänään kumpikin joukkue tulee lujaa. Ei ole muita vaihtoehtoja. Kärppien on pakko, muuten alkaa loma, ja IFK:n on pakko yrittää sarjan katkaisua tänään, sillä kolmannessa pelissä Oulussa tulisi melko varmasti noutaja.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Säälejä on pelattu 13 keväänä, yhteensä siis 26 paria. Ekan pelin voittaja on menny jatkoon 21 kertaa. Kärpät on voittanu kaikki vieraspelinsä ja hävinny 6/7 kotipeleistään. Eli lauantaina jatketaan ja IFK menee jatkoon.
 

Beni49

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vittu että vituttaa taas tämä tiettyjen nimimerkkien negatiivisuus. Varmaan tosi kiva haukkua kaikki mahdollinen joukkueeseen liittyvä ensimmäisen pelin ja ensimmäisen tappion jälkeen, varsinkin kun joukkue pelasi kaksi erää ehkä kauden parasta peliään. Jos tämä ei olis näin lyhyt sarja, niin ei huolettaisi hetkeäkään miten tässä kävisi. Nyt mahdollisuus putoamiseen on suurempi, mutta kaikki on edelleen omissa käsissä ja nyt mitataan sitä, kuinka kova joukkue Kärpät oikeasti on. Mitään ei ole vielä hävitty ja Lasse Kukkonen ja Mika Pyörälä pitävät siitä huolen, että Kärpät taistelee itsensä vielä lauantaiksi Raksilaan kotiyleisön eteen. Sitten on hyvä näiden suurien tietäjien taas huudella että aina sanonu ja hypätä takaisin Kärppien kelkkaan. Varmaan tuntuukin sitten taas todella hyvältä voittaa.

Ja kaikki kunnia HIFKille, jos jatkoon menette.

Ps. Laitetaan sekkari päälle ja katotaan milloin ensimmäinen valittaja tulee kommentoimaan tätä viestiä.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
En valita, vaan komppaan. Tänään Kärpät hoitaa, ja uskon että hoitaa myös lauantaina. Valmennuksen pitäisi kyllä ihan oikeasti rikkoa tuo pakkipari Niemelä-Mikkola, aivan käsittämättömän hazardi pari liigatasolle. En ymmärrä miten ne on saanu pelata noin kauan yhdessä, se auttaisi voiton kairaamista tänään.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Vahvasti tuntuu siltä että IFK:n luonne ei pysty ratkaisemaan ottelusarjaa.

IFK ei ole ollut tänä vuonna Nordiksella se joukkue mikä se oli viime vuonna. En tiedä, samaan aikaan kun sitä odottaa, että tänään IFK lyö heti alussa jo luun kurkkuun niin myös on pelko persiissä, että jälleen kerran IFK musertuu kotiyleisön edessä. Kaikki on mahdollista tänään ja oikeastaan mikään ei yllättäisi.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
IFK ei ole ollut tänä vuonna Nordiksella se joukkue mikä se oli viime vuonna. En tiedä, samaan aikaan kun sitä odottaa, että tänään IFK lyö heti alussa jo luun kurkkuun niin myös on pelko persiissä, että jälleen kerran IFK musertuu kotiyleisön edessä. Kaikki on mahdollista tänään ja oikeastaan mikään ei yllättäisi.
Tuoreessa muistissa on minkälainen sukellus edellisen Oulusta haetun voiton jälkeen seurasi. Ei todellakaan uskalla edes arvailla mitä sieltä tänään oikein tulee.
 
Suoritin aiemmin päivällä lopullisen niskalaukauksen ja pelasin Kärppien voittoa. Tyyny naamalle ja hysh hysh.

Toki Suikkasen ketjulotto edesauttaa hiihtoloman alkamista. Käsittämättömiä ratkaisuja.
 

Puta Madre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYJ
Tänään voittaa se joka sitä enemmän haluaa ja laittaa itseään likoon. Itsestäänselvyys ehkä, mutta ei peliä laitojen vierestä voiteta.
Eilen Kärpät kyllä sai pyörityksiä aikaan, mutta enemmistö niistä oli loppujen lopuksi maalille heitettyjä kiekkoja ja pienistä kulmista tehtyjä vetoja. Vain neloskenttä oli se joka halusi niitä mustelmia ja ajoi maalille "kyrpä pystyssä" Suikkasta lainatakseni, maalinkiilto silmissä.
Uskoisin että tänään HIFK tulee eri asenteella kuin eilen ja vastustajan pakeille tulee erittäin kiire ilta. Varmasti Kärpät tulee myös saamaan tilaisuuksia vastahyökkäyksiin, mikä on luonnollista HIFK:n pelitavan vuoksi.
Kun savu hälvenee, tarkistetaan tulos taululta.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Mukavasti alkaa vatsanpohjassa kutista pikkuhiljaa!

Ehkä se on tuo vaaniva kesäloma-peikko, joka tuo seuraamiseen ihan oman ulottuvuuden. Tunteen jota on vaikea kuvata ja "mukava" on tietenkin väärä adjektiivi kuvaamaan tuota tunnetta, mutta on siinä kuitenkin jotain hienoa, "kaikki on vielä mahdollista..." jne..

Peli on viihdyttävää. Tolppa sisään, tolppa ulos. Pienestä tämä tuntuu olevan nyt kiinni. Ei muuta kuin nautitaan niin kauan kuin tätä riittää!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös