Pittsburgh Penguins 2016–2017

  • 267 409
  • 1 028

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Penguinsilta tosiaan upea vastaus tuohon maanantaiseen tappioon. Silloin Rangers teki viisi maalia putkeen, Penguins vastasi siihen tekemällä nyt kuusi maalia putkeen. Lundqvist tykitettiin vaihtoon, mikäpäs sen hienompaa. Lunkasta oli jo muodostumassa pienoinen este Penguinsille parin edellisen vuoden aikana, mutta viime keväänä se este kukistettiin ja Lunkan piinaamista jatkettiin hienosti kauden ensimmäisessä kohtaamisessa nyt. Hyvä, hyvä.

Crosby jatkaa upeita otteitaan ja on edelleen maali-per-peli tahdissa tämän kauden osalta. Saldona muutoinkin nyt 41 maalia 58 runkosarjaottelussa vuoden 2016 puolella, ihan kohtalaisen hyvä tahti. Kapteeni todellakin johtaa joukkuettaan. Syöttötilikin alkaa varmasti jossain vaiheessa karttumaan kunnolla, kun kaverit alkavat paremmalla prosentilla saamaan Crosbyn tarjoilusta kiekkoja maaliin.

Oli myös hienoa nähdä Kesseliltä maali upealla laukauksella. Edellisestä "kesselmäisestä" maalista olikin kulunut jo aikaa, ne tuli niissä kauden ensimmäisissä peleissä Anaheimia ja Coloradoa vastaan. Kessel muutenkin säästellyt laukaustaan liiaksi tämän kauden aikana, ilmeisesti tuo käsi ei ole vielä ollut täydessä kunnossa kesän leikkauksen jäljiltä. Kessel onkin tällä hetkellä matkalla uransa pienimpään laukaisumäärään (per peli), mutta positiivista että edellisessä kolmessa pelissä on alkanut laukomaan hieman enemmän ja nyt sai sitten tuon maalin. Siitä vaan itseluottamusta kuntoon tuon maalin myötä ja laukomaan jatkossa siihen tuttuun kesselmäiseen tahtiin. 20 pelin jälkeen Kessel on kuitenkin piste-per-peli tahdissa, eli vaikka laukaisu- ja maalimäärät ovat vaatimattomia, on sieltä tullut tehoja erinomaiseen tahtiin. Kessel onkin alkukauden enimmäkseen kunnostautunut pelintekijänä ja rakennellut paljon tilanteita ja maaleja joukkuekavereilleen, mutta saisi tosiaan alkaa jatkossa käyttämään laukaustaan enemmän.

Murray on selvästi peliesityksillään napannut ykkösmaalivahdin paikan ja pikkulinnut laulelevat jo että Penguins on valmiina kuuntelemaan tarjouksia Fleurystä aktiivisemmin kuin missään vaiheessa aiemmin.

Dumoulin ja Letang pari rikottiin viime yön otteluun, ja se oli hyvä ratkaisu. Sillä parilla ei ollut kulkenut viimeisten parin viikon aikana, ja Dumoulinille on sattunut vaikeampia hetkiä sinä aikana. Määttä sen sijaan on pelannut hyvin viime aikoina ja jatkoi hyviä otteitaan nyt viime yönä Letangin rinnalla.
 

Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Avaatko Bosco noita ^pikkulintujen lauluja, en juurikaan ole seurannut kuin pelit ja tätä palstaa. Fleury on kuitenkin nyt organisaation paras maalivahti ikinä, ja nuorella Murrayla on helkutin isot saappaat täytettäväksi seuraavaksi vuosikymeneksi. Fleury on viime aikaina pelannut uransa parasta maalivahtipeliä, mielenkiintoista kuulla ja nähdä millaisia vastineita tarjotaan. Ja kuka tarvii ykkösmaalivahdin jolla on ykkösmaalivahdin palkka. Calgary maksoi 2nd:in kun tarvitsi ykkösmaalivahdin. Pensillä mun mielestä voisi olla saumoja tehdä isompikin kauppa, liikuteltavia lisukkeita kauppaan lienee useampikin vaihtoehto tarvittaessa
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Miten palstatoverit näkevät Malkinin tilanteen tällä hetkellä? Vähän on Gino ollut pelin ulkopuolella mielestäni eikä olla nähty sitä parasta Malkinia vielä juuri yhtään. WC meni heikosti joten pitäisikö tässä huolestua, että tästä tulee ns. välikausi Malkinille ottaen huomioon lyhyeksi jääneen kesän, cupin ja perheenlisäyksen? Kyllähän tuo joukkue viimeistään keväällä tarvitsee sen Malkinin johon olemme tottuneet, nyt on toki aikaa vähän hiihdellä pelin ulkopuolella kun joukkueessa kyllä riittää syvyyttä. Parempaa voi joka tapauksessa mieheltä odottaa kuin mitä ollaan nähty.

Mitä maalivahtitilanteeseen tulee niin Murray pesee kyllä tällä hetkellä MAF:llä jäätä ihan täysin joten ei muuta kuin MAF kaupaksi vain, tosin eiköhän tässä tarvita joku kokenut kassari kakkoseksi takaisinpäin sitten kun eikö jokaisella joukkueella pidä olla sopimus maalivahdin kanssa jonka LV voi poimia laajennusdraftissa? Ja parempihan Jarryn on saada pelejä alle AHL:n puolella kuin tulla ylös luukkua availemaan.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Avaatko Bosco noita ^pikkulintujen lauluja, en juurikaan ole seurannut kuin pelit ja tätä palstaa. Fleury on kuitenkin nyt organisaation paras maalivahti ikinä, ja nuorella Murrayla on helkutin isot saappaat täytettäväksi seuraavaksi vuosikymeneksi. Fleury on viime aikaina pelannut uransa parasta maalivahtipeliä, mielenkiintoista kuulla ja nähdä millaisia vastineita tarjotaan. Ja kuka tarvii ykkösmaalivahdin jolla on ykkösmaalivahdin palkka. Calgary maksoi 2nd:in kun tarvitsi ykkösmaalivahdin. Pensillä mun mielestä voisi olla saumoja tehdä isompikin kauppa, liikuteltavia lisukkeita kauppaan lienee useampikin vaihtoehto tarvittaessa

Ensin ylimalkaista LeBrunin spekulaatiota:

Pierre LeBrun believes the Pittsburgh Penguins could listen to offers for Marc-Andre Fleury at some point before the March 1 trade deadline. He feels there’s “not enough net” for two No.1 goalies and they don’t want to expose Matt Murray in the expansion draft. He notes Fleury has a no-movement clause.

NHL Rumor Mill – November 23, 2016 | Spectors Hockey

Paikallinen Pittsburghilainen huhuilusivusto toteaa että "Source: Penguins suddenly in more of a “listening mode” on Fleury than at any point before". Maksumuurin takana itse juttu ja ei niin paljoa tuon TIOPSin jutut kiinnosta että niistä alkaisin mitään maksamaan.

Tuossa nyt muutama viimeisen vuorokauden aikana vastaan tullut "huhu". Eihän noilla juuri mitään siipiä ole, eli ei siinä mitään muuta ole pikkulintujen laulua. Ei noissa mitään sen kummempaa substanssia ole mukana, eli mitään mainintaa kiinnostuneista joukkueista tai mahdollisesta vastineesta.

Lisäksi Friedman totesi tämän viime viikolla:

11. One GM, who says he “may” look at a goalie: “I’m not doing anything until I know what Pittsburgh’s going to do with Marc-Andre Fleury.”

30 Thoughts: Will the NHL walk away from 2018 Olympics? - Sportsnet.ca

Eli jossain suunnalla ainakin Fleury olisi toivelistan kärjessä, tai niin tuon käsitin.

Mitä tulee Fleuryyn ja uransa parhaaseen maalivahtipeliin, niin takana on vaikea ja epätasainen alkukausi. Otteet ovat heitelleet todella paljon. Välillä ollut ihan loistava ja tarjonnut joukkueelleen kaikki mahdollisuudet voittoon. Välillä taas on sitten pyörinyt ja hyörinyt maalilla vanhaan tuttuun tapaansa epävarmana. Tasaisuus on puuttunut otteista alkukaudesta Fleuryn (myös koko joukkueen) osalta.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Miten palstatoverit näkevät Malkinin tilanteen tällä hetkellä? Vähän on Gino ollut pelin ulkopuolella mielestäni eikä olla nähty sitä parasta Malkinia vielä juuri yhtään. WC meni heikosti joten pitäisikö tässä huolestua, että tästä tulee ns. välikausi Malkinille ottaen huomioon lyhyeksi jääneen kesän, cupin ja perheenlisäyksen? Kyllähän tuo joukkue viimeistään keväällä tarvitsee sen Malkinin johon olemme tottuneet, nyt on toki aikaa vähän hiihdellä pelin ulkopuolella kun joukkueessa kyllä riittää syvyyttä. Parempaa voi joka tapauksessa mieheltä odottaa kuin mitä ollaan nähty.

Malkinin otteet ovat tosiaan olleet heikon puoleisia huolimatta ihan hyvästä pistesaldosta. Etenkin kurittomuus on vaivannut ja siinä nyt ensimmäinen asia joka Malkinin on laitettava kuntoon. Taitaa olla koko NHL:ssä eniten kahden minuutin rangaistuksia ottanut pelaaja alkukaudesta? Muutenkin tosiaan ollut hieman pelin ulkopuolella, vaikka aika ajoin onkin väläytellyt sitä huipputasoaan siellä. Mutta ne väläytykset eivät ole pitkiä aikoja kestäneet, tasaisuus on puuttunut Malkininkin otteista. Parempaa on lupa odottaa, kuten sanoit.

Kausi on vasta nuori kuitenkin, joten liian aikaista huolestua Malkinin suhteen. Sieltä kun löytyy Genon lisäksi myös usea muukin, jolla on paljon varaa parantaa alkukaudesta. Esimerkiksi vaikkapa Bonino joka on kanssa ollut hyvin vaisu alkukaudesta, vaikka pikkuhiljaa onkin alkanut parantamaan. Mutta ei ole vielä nähty sitä viime kevään Boninoakaan tällä kaudella.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Onko siitä vieläkään mitään varmuutta, onko Fleuryllä full-no-movement-clause vai ei? Eli toisin sanoen sellainen, että Fleury pakko suojata laajennusdraftissa, jos ei siitä luovu?

Tuohan nyt käytännössä tuon koko sirkuksen olennaisin seikka on ja hyvin pitkälti määrittää myös sitä, mitä Pens voi Fleurystä realistisesti saada. Eiköhän se selvää ole, ettei Murrayta missään olosuhteissa jätetä suojaamatta ja kun yhden maalivahdin vain voi suojata...
 

Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Kiitos noista Bosco, muotoilin epäselvästi, tarkoitin Fleuryn olleen parhaimmillaan pari viime vuotta, en niinkään tätä alkukautta yksistään.
Siis kaiketi Balesin aikakausi maalivahtivalmentajana.
Onko siitä vieläkään mitään varmuutta, onko Fleuryllä full-no-movement-clause vai ei? Eli toisin sanoen sellainen, että Fleury pakko suojata laajennusdraftissa, jos ei siitä luovu?

Tuohan nyt käytännössä tuon koko sirkuksen olennaisin seikka on ja hyvin pitkälti määrittää myös sitä, mitä Pens voi Fleurystä realistisesti saada. Eiköhän se selvää ole, ettei Murrayta missään olosuhteissa jätetä suojaamatta ja kun yhden maalivahdin vain voi suojata...
eikö juuri sportsnetin sivuilla ollut että Pensillä viisi suojattavaa Crosby, Malkin, Letang, Kessel ja Fleury
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Onko siitä vieläkään mitään varmuutta, onko Fleuryllä full-no-movement-clause vai ei? Eli toisin sanoen sellainen, että Fleury pakko suojata laajennusdraftissa, jos ei siitä luovu?

Tuohan nyt käytännössä tuon koko sirkuksen olennaisin seikka on ja hyvin pitkälti määrittää myös sitä, mitä Pens voi Fleurystä realistisesti saada. Eiköhän se selvää ole, ettei Murrayta missään olosuhteissa jätetä suojaamatta ja kun yhden maalivahdin vain voi suojata...

Fleuryllä on waiversit ja AHL:ään siirron estävä NMC (+rajoitettu NTC) sopimuksessaan, ja se riittää siihen että sääntöjen mukaan hänet on suojattava laajennusdraftissa. Bobby Ryanilla NMC kattaa vaan AHL:ään siirtämisen, ja häntä ei ole pakko suojata, joten siitä voinemme päätellä että waivers rinnastetaan laajennusdraftiin tässä yhteydessä. Joka tapauksessa siis Fleuryn sopimus edellyttää pelaajan suojaamista laajennusdraftissa, ellei Fleury sitten suostu luopumaan tuosta klausuulistaan.

Fleuryn NTC kattaa 12 joukkuetta, ja hänet voidaan ilman pelaajan suostumusta kaupata muihin 17 joukkueeseen.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kiitos noista Bosco, muotoilin epäselvästi, tarkoitin Fleuryn olleen parhaimmillaan pari viime vuotta, en niinkään tätä alkukautta yksistään.
Siis kaiketi Balesin aikakausi maalivahtivalmentajana.

Minä sanon edelleen että Marc-Andre Fleury pelasi parasta lätkäänsä kaudella 2010-11. Oli silloin joukkueen kiistaton MVP kauden toisella puoliskolla, ja tuolla kaudella jos millä olisi ansainnut Vezina-ehdokkuuden. Tokihan kun jälkeenpäin asiaa tarkastelee, niin eihän Fleuryn tilastot muiden Vezina-ehdokkaiden tasolla ihan ollut silloinkaan, joten eiköhän siellä oikeat maalivahdit palkittu ehdokkuudella. Joka tapauksessa Fleury oli silloin se syy miksi Penguins pystyi kauden toisella puoliskolla keräilemään pisteitä otteluista. Mitä olisikaan tapahtunut jos Sid ja Geno olisivat olleet pelikuntoisia tuolloin myös.... No joo, turhapa sillä on spekuloida.

Ymmärrän kuitenkin pointin Balesista, sillä olihan Fleuryllä takana parit luokattoman heikot playoffit Balesin tullessa maalivahtivalmentajaksi. Fleury oli melkeinpä pelannut itsensä ulos organisaatiosta silloin jo (ja itse ainakin olisin heittänyt pihalle jos olisin saanut niin päättää), mutta Balesin (ja urheilupsykologin) avulla sai pääkoppansa kuntoon ja on sen jälkeen esittänyt kypsempiä ja varmempia otteita parin edellisen kauden aikana. 2014 ja 2015 playoffeissa Fleury oli joukkueen parhaimmistoa, ja hyvin voi sanoa jopa joukkueen parhaaksi pelaajaksi molempina keväinä. Sitten tuli viime kaudella aivotärähdys ja se avasi oven Murraylle ja loppu on historiaa. Nyt on sitten ollut havaittavissa pientä epävarmuutta alkukaudesta Fleuryn otteissa ja paluuta vanhoille huonoille tavoille, mutta kausi on vasta nuori ja onhan se joukkue siinä edessä pelannut ailahtevasti myös. Ei sekään kuitenkaan ole sattumaa että Murraystä huokuu itsevarmuus paremmin ja se sitten heijastuu koko joukkueen peliesityksiin samalla. Murray on selvästi ollut tuosta kaksikosta se parempi ja varmempi maalivahti alkukaudesta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
En nyt löytänyt sitä viestiä täältä missä oli juttua tuosta flöörin pelien aloituksista koskien kuinka usein kaveri päästää maalin ihan ottelun alkuhetkillä, mutta tänään saatiin taas todistaa tätä flöörin perisyntiä. Lurps...

Muutenkin koko jengi paskalla asenteella liikkeellä avauserässä, mutta eihän se helpota kun heti punalamput syttyy luvattoman helposti erään sankarin toimesta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kauden surkein peli takana, saa nähdä millainen porukka sieltä luistelee Devilsiä vastaan jäälle, toivottavasti semmoinen jota ei tarvitsisi taas hävetä.
 
Viimeksi muokattu:

zägä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers, Kärpät
Vois olla aika myydä Fleury jos siitä joku on valmis maksamaan. Kakkosmoken hommat hoitais vaikka Jarry varmasti aivan yhtä hyvin. Päästettyjen maalien keskiarvo 3.38 ja torjunta% 90.1 ei oikein vakuuta. Näyttää muutenkin, että aina kun MAF on maalilla, koko joukkue pelaa huonosti.

Stadium Seriesin paidat julkistettu Pittsburgh Penguins Video | NHL.com

Ihan jees omasta mielestä, tuon City of champions-systeemin ois voinu ehkä jättää pois.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Stadium Seriesin paidat julkistettu Pittsburgh Penguins Video | NHL.com

Ihan jees omasta mielestä, tuon City of champions-systeemin ois voinu ehkä jättää pois.

Tuohan on ihan hyvää kettuilua kyseisen tapahtuman vastustajaa kohtaan, tunnetustihan Steelers>Eagles ja Penguins>Flyers. Hienot paidat.

Pittsburgh, City of champions.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Devilsin kanssa vaikeuksien kautta voittoon. Jos hidasteista voi mitään päätellä niin Murraylla oli aavistuksen heikompi pelipäivä, eikä muukaan joukkue ongelmitta selvinnyt. Muunmuassa Kesselin kompuroinnista lähtenyt ylivoimahyökkäys omalla ylivoimalla minkä Letang kaikenlisäksi puolusti erittäin kyseenalaisesti. Skarppia pitäisi löytyä jostain. Kapteeni teki viime hetkellä ennen totaalimunausta paljon pelastavan maalin, mikä mahdollisti kahden pisteen ottamisen hetkeä myöhemmin. Aiemmin oli jo tonttia kun meni Kinkaidin kilvestä ylärimaan, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Kuhnhackelin maalia olisi voinut tietämättä väittää herkästi Malkinin suoritukseksi. Malkin ei onnistunut maalinteossa, mutta kolme pistettä tekee varmaan eetvarttia sekin.

Laukaukset 49-30 Penguinsille, joten hallintaa kyllä oli. Ruuvia kun kiristää pienissä asioissa niin vakaampaa tulosta tulee. Toki kaikki oppi edelliskaudesta, että vielä ei tarvitse edes pelata.
 

RightinPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Avs, kaikki suomalaiset ja tulokkaat.
Nyt oli viihdyttävä peli, kannatti herätä kello 2:00. Kuhnhackelin maali oli yks varmasti kauden komeimpia suorituksia. Murraylta tosiaan huonompi peli, päästi semmosia helppoja mitä ei oo totuttu näkemään. Mutta mielummi Murray ku MAF maalilla jatkossa, MAF on ollut alkukaudesta ihan yössä.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tuo kapteenin viimesekuntien tasoitus oli kuin jostain piirretystä, jossa isossa mylläkässä yksi tappelun osapuoli ryömii esiin pölypilven keskeltä ja tappelu jatkuu silti entiseen malliin. Crosby jätettiin täysin vartioimatta, ja tämä onki kiekon rauhassa äijäpinon alta itselleen ja pisti maaliin. Murraylta vähän heikompi peli, mutta ero Fleuryyn on siinä ettei MM murene aivan käsiin vaikka pari lirahdusta tulisikin.
Mikäli Guentzel jatkaa tämän tason otteita, niin on valtava vääryys jos hän menettää top6 roolin kun Kunitz palaa takaisin.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
En ole kauheasti ehtinyt pelejä katsomaan joten kysyn täältä kun tietoa löytyy! Miten Määttä on pelannut viime pelit??
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Joo kyllähän sitä yritystä oli vaikka millä mitalla, mutta "vain" kolme saatiin tehtyä ja jouduttiin luovuttamaan yksi piste Devilsille. Crosbylta heikompi viikonloppu vaikka tärkeän tasoitusmaalin iskikin, mutta mm. ensimmäinen Devilsin maali kertoo, että kaikki ei ollut nyt ihan kohdallaan kapteenilla, käsittämätön aivopieru siinä. Samoin Letangille pari vaikeaa peliä, mutta toivottavasti rankkarissa upotettu osuma avaa vähän miehen peliä. Murraylle lipsahti tosiaan vähän helposti nyt pari maalia. Guentzel on ollut kyllä mukava piristysruiske tähän väliin, todella hieno sisääntulo NHL:ään nuorukaiselta!

Ei mitenkään loisteliasta tuo peli tällä hetkellä ole, mutta kunhan raapivat pisteitä riittävästi niin se riittää tässä vaiheessa. Kuntopiikki sitten taas keväälle kiitos.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Penguins tarjoaa kaikille Penguins-kannattajille ja muillekin jääkiekon ystäville pakollista katseltavaa - lähes kolmetuntinen dokumentti Penguinsin 50 vuotisesta historiasta, "Pittsburgh is Home - The Story of the Penguins".

Pittsburgh is Home - Osa 1
Pittsburgh is Home - Osa 2
Pittsburgh is Home - Osa 3
Pittsburgh is Home - Osa 4
Pittsburgh is Home - Osa 5

Erinomainen dokumentti, kyllähän tuota kelpasi katsella. Ihan hyvin oli lyhyitä videopätkiä mukana organisaation alkuvuosiltakin.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Derrick Pouliot on nostettu takaisin condition assignmentiltaan, ja 3 pelin aikana syntyi tulokset 0+0 -1.
Pouliotilla on nyt kuutisenkymmentä (runkosarja) peliä aikaa näyttää kuuluvansa NHL:ään, joten nyt olisi korkea aika pysyä ehjänä ja nostaa tasoaan. Tilanne on kieltämättä "hieman" haastava kun tarjolla on jotain kolmosparin minuutteja ilman YV-aikaa, vaikka Letang jossain välissä kautta varmasti sen sairaslomansa pitää.
Nykyisellä tasolla Pouliot ei ole edes vaarassa expansion draftissa, mutta tämä on hänen viimeinen waiver-vapaa kautensa, ja kyllä hänen 8th overall varausnumeronsa sen verran houkuttaa, että joku hänet aivan varmasti poimisi waivereista.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tänään mennään Islandersia vastaan.
Hörnqvist palannee kokoonpanoon, myös Dumoulin pelaa katsomokomennuksensa jälkeen ja maalilla starttaa Matt Murray.
Aiempaan Pouliot pohdintaani liittyen, (lähdettä en jaksa muistaa) Sullivan kertoi katsovansa muutamat harjoitukset ja tekevänsä sen jälkeen päätökset, eli palaako takaisin WBS:ään.

Kunitz ei ole vielä pelikuntoinen, mutta ilmeisen lähellä kuitenkin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tänään mennään Islandersia vastaan.
Hörnqvist palannee kokoonpanoon, myös Dumoulin pelaa katsomokomennuksensa jälkeen ja maalilla starttaa Matt Murray.
Aiempaan Pouliot pohdintaani liittyen, (lähdettä en jaksa muistaa) Sullivan kertoi katsovansa muutamat harjoitukset ja tekevänsä sen jälkeen päätökset, eli palaako takaisin WBS:ään.

Kunitz ei ole vielä pelikuntoinen, mutta ilmeisen lähellä kuitenkin.

Hörkkä olisi iso palanen takaisin, Sid kaipaa (ja koko joukkue tietty) tätä ruotsalaista soturia rinnalleen. Onko Dumoulin ollut muka poppariosastolla nämä viime pelit?! Luulin kaverin olevan loukkaantunut, eihän se nyt huonosti ole pelannut tai ainakaan itse en ole nähnyt miehen otteissa kauheasti moittimista. Kaksi peliä peräkkäin tosiaan edessä, Islanders ei ole kovin kummoinen tällä kaudella ollut, taitavat jopa majailla sarjataulukon pohjalla tai ainakin siellä viimeisten joukossa joten kyllähän tuo matsi tulisi voittaa kun vielä divisioonan sisäisestä matsista kyse. Sitten vielä Stars perään ja siinä onkin sitten jengi josta on tällä hetkellä vaikea ottaa selkoa, saattaa tulla mitä vain. Tuohon matsiin pääsevät kuitenkin levänneenä joten se tuo oman haasteensa sitten, viime kaudella Stars vei molemmat kohtaamiset niin nyt olisi kyllä Pensin vuoro voittaa.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onko Dumoulin ollut muka poppariosastolla nämä viime pelit?! Luulin kaverin olevan loukkaantunut, eihän se nyt huonosti ole pelannut tai ainakaan itse en ole nähnyt miehen otteissa kauheasti moittimista. .

Dumoulin oli Devilsiä vastaan healthy scratch, ja Steve Oleksy paikkaili. Olen nähnyt niin vähän pelejä kuluvalla kaudella että en oikein osaa arvioida onko Dumoulin pahasti kyykännyt. Ilmeisesti kuitenkin tämä on aika-ajoin ollut hieman vaikeuksissa, mutta suotakoon se Dumoulinille. Kuitenkin koko pakisto on jokaista yksilöä myöten ollut hieman kuutamolla, ja ennen kaikkea Letang on ollut kaukana viime kevään Norris-tasostaan. Dumoulin oli kuitenkin koko viime kauden, myös Johnstonin ajan todella rocksolid ja on varmaa että jossain vaiheessa nuorelle pakille tulee vaikeita jaksoja, ja nyt on hieman hankalampaa Dumon kohdalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös