Pittsburgh Penguins 2014–2015

  • 622 173
  • 2 175

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Millaistahan roolia Sundqvistille on Skellefteåsta tulevalle kaudelle tarjottu?

En osaa tähän sanoa kun ei tuota Elitserieniä, tai mikä SHL se nykyisin on, tule niin tarkkaan seurattua, mutta uskoisin siellä olevan isoa vastuuta tarjolla. Sunqvist muistaakseni jo viime kevään playoffeissa sai hyvin vastuuta, ja vaikka siellä edelleen on hyvä joukkue kasassa, niin viime kauteen nähden lähes kaikki avainhyökkääjät poistuivat kesän aikana riveistä. Sundqvistin nyt palatessa sinne hän onkin yksi viime kauden mestarijoukkueen parhaista vielä riveissä olevista hyökkääjistä, ja ainakin Penguinsin harjoitusleirillä annettujen näyttöjen perusteella pelaajana siinä pisteessä että on kypsä ottamaan askelia eteenpäin ja kantamaan vastuuta hyökkäyspäässä aiempaa enemmän. Odottaisin astuvan samantien top-6 rooliin Skellefteassa. Mutta katsellaan kuinka kausi sujuu ja toivotaan että pelaa kunnon läpimurtokauden.

Määttä vaikuttaisi näillä näkymin olevan valmis kauden avaukseen, ja Malkinin omien sanojen mukaan hänen pelaaminen on fifty/fifty. MJ hieman väläytteli mahdollisuutta että Malkin vetää pari ensimmäistä peliä Sutterin laidalla, ja uskoisinkin hänen olevan kaukalossa mukana torstaina. Tällaisella rosterilla lähdettäneen kauden avaukseen:

Kunitz-Crosby-Hörnqvist
Dupuis-Sutter-Malkin
Spaling-Goc-Comeau
Downie-Sill-Adams
Ebbett ylimääräisenä hyökkääjänä

Ehrhoff-Letang
Määttä-Martin
Scuderi-Despres
Chorney ylimääräisenä puolustajana

Fleury
Greiss
 

valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Tällaisella rosterilla lähdettäneen kauden avaukseen:

Kunitz-Crosby-Hörnqvist
Dupuis-Sutter-Malkin
Spaling-Goc-Comeau
Downie-Sill-Adams
Ebbett ylimääräisenä hyökkääjänä

Ehrhoff-Letang
Määttä-Martin
Scuderi-Despres
Chorney ylimääräisenä puolustajana

Fleury
Greiss

Ainakin omaa silmääni tyydyttää oikein paljon Johnstonin suunnittelema kokoonpano. Downien kannalta tietysti hieman harmi, että ei ole tilaa ylemmissä kentissä, koska pelasi preseasonilla hyvin. Eiköhän hänkin kuitenkin pääse kauden alussa yrittämään melkeinpä jokaisella paikalla, kun nuo ketjut todennäköisesti tulevat jonki verran elämään.

Zach Sillin näkemistä odotan kyllä taas innolla. Viime kaudella hänestä tuli yksi suosikeistani katsottuani Penguinsin In the Roomia. Tässä aivan huikea pätkä viime kaudelta, kun Sill hämmentää Phaneufia koko pelin ajan Tästä kaverista ei voi olla pitämättä!

https://www.youtube.com/watch?v=mpAccbdy6ec
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Kiitokset valkeaorille tuosta pätkästä, on kyllä hieno mies. Sill nousikin kerralla suosikikseni Pensistä. :D
 

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Kärpät, Patrik Laine
Noniin! Siitä se taas kausi alkaa. Kaikki ennakot suunnilleen luettuna ja parit viimeviikot on ollu sellasta tuskaa odottamisen takia että huh huh. Hyvä että Malkin ja Olli ovat kunnossa ja valmiina taistoon. Ollilta odotan todella hyvää kautta kokonaisvaltaisen pelaamisen suhteen sekä tietenkin tehopisteidenkin osalta.

Penguinsin rosteri on taas sellainen että jos vain Sid ja Geno pysyvät terveenä ja ovat iskussa niin joukkueella on mahdollisuus mihin vain.
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Mielenkiinnolla tätä kauden alkua odottaa pitkästä aikaa. Toivottavasti syyskaudella nähdään 1–0 ja 2–1 tappioita ja keväällä nostellaan Cuppia.
 

Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Mielenkiinnolla tätä kauden alkua odottaa pitkästä aikaa. Toivottavasti syyskaudella nähdään 1–0 ja 2–1 tappioita ja keväällä nostellaan Cuppia.

Ei mitään tappioita vaan voittoja alle heti alkuun niin saadaan homma käyntiin hyvällä itseluottamuksella. Tuosta jälkimmäisestä olenkin sitten jo samaa mieltä.

Jännityksellä tosiaan saa odotella miltä näyttää uudistunut Pens nyt kun alkaa tosipelit. Harkkamatseihin en viitsinyt kommentoida mitään, koska niillä ei kuitenkaan ole mitään muuta merkitystä kuin toimia riskittöminä kokeilutilaisuuksina erilaisille kombinaatioille ja koostumuksille. Itse olen tosiaan innokkaampi kuin vähään aikaan, koska Bylsmasta saatiin ero, mikä oli täysin välttämätön asia joukkueen ja pelin kehittymisen kannalta. Vanhalla kaavalla tuli paljon pisteitä runkosarjassa ja pleijareissa oltiinkin sitten aivan ennalta-arvattavia lapasia. Nyt on enemmän äijämäisyyttä luvassa ja kuitenkin Sid ja Geno edelleen tekemässä tuhojaan.
Puolustus näyttää nyt todella hyvältä, Määttä pienenä kysymysmerkkinä. Ehkä huoli hänenkin kohdallaan on turha.

Tietysti hiukan huipputaidon osalta voisi löytyä tuota leveyttä enemmänkin joukkueesta, mutta tämän ajan joukkueet tarvitsevat ennenkaikkea väsymättömiä raatajia ja kovuutta maalin eteen pärjätäkseen. Sitä tosiaan on reilusti enemmän kuin viime kaudella. Odotan kyllä avausmatsista täyttä pistepottia, löysäasenteiseen Getzlafiin meni loppukin maku kun kehtasi marmattaa Selänteestä vielä näin jälkikäteen. Teemu sentään pelasi aina täysillä (kun vaan sai tilaisuuden) mutta samaa ei voi sanoa Getzistä joka fleguili välillä jopa suurimman osan kautta. 3-2 Pensille, ehkä vasta jatkoajan ja rankkareiden jälkeen, mutta kuitenkin, kiitos!
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kapanen lähetetty virallisesti takaisin Kalpaan ja ECHL:ään lähetetty kolmikko Sill, Chorney ja Ebbett kutsttu takaisin Pittsburghiin.

http://penguins.nhl.com/club/news.htm?id=733704&cmpid=pit-twt-penguins

Noinhan joku täällä taisi keretä jo ennustaa. No siltä osin meni pieleen, että Bortuzzoa ei laitettu LTIR:ään, pelkästään Bennett. Capissa tosiaan riittää tila Bortuzolle tällä erää, joten kun kerran eivät halua käyttää 23. pelaajapaikkaa terveeseen pelaajaan (esim. Harrington) niin eipä LTIR-listaukselle ole tarvetta. Kun ei Bort välttämättä koko kuukautta ole myöskään sivussa.
 

Pengu

Jäsen
IT'S A HOCKEY NIGHT IN PITTSBURGH!

Tänään kausi vihdoin alkaa, ja fiilis on todella korkealla! Kyllä tätä päivää on meinaan sitten odotettu, ja vielä pitäs odottaa sen kuusi tuntia. Todella odottavaisin ja luottavaisin lähdetään liikkelle kauteen, ja omiin löytyy luottoa. Uusi valmennus, uusi GM, uusia pelaajia, paljon hyviä muutoksia tehty kesällä eli erityisen hieno kausi tulossa! Kaikki harkkapelit katsoin ja tyytyväinen voi olla, mutta annetaan aikaa jos kuitenkaan kauden alku ei käynnisty hyvin. Vaatii varmasti aikaa saada uusi pelitapa toimimaan jne. Toivon kuitenkin ja myös uskon että peli saadaan heti kauden alussa kuntoon.

Olen katsonut MJ:n kaikki haastattelut palkkaamisesta lähtien ja kyllä on ilo kuunnella miehen puhumista. Ja mitä enemmän kuuntelen, entistä enemmän miehestä pidän.

Hieno peli tänään tulossa Ducksia vastaan, ja kaksi pistettä jää tietenkin kotiin.

Muuta pointti aamujäiltä, ei yllätyksiä:

- Geno ja Olli pelaavat.
- MAF maalilla.
- Kunitz, Sid, Hornqvist, Geno ja Letang ykkös-yv:ssä tänään aamujäillä.
- Alkava kausi on Sidin 10. kausi.
- Pittsburghin oma poika John Gibson aloittaa tänään Ducksin maalilla.

Home opener, Ducks vastassa, hieno yö siis tulossa ja kaksi pistettä jää tietenkin kotiin. Oma veikkaus: 3-1 meille ja maalintekijät Sid, Hornqvist ja Comeau.

Drop the puck. LGP!
 

Pengu

Jäsen
Sidin ja Hornyn maaleille johdetaan jo 2-0! Laitetaan nyt ketjut vielä tähän:

Kunitz-Crosby-Hornqvist
Dupuis-Sutter-Malkin
Comeau-Goc-Downie
Sill-Spaling-Adams

Ehrhoff-Letang
Maatta-Martin
Scuderi-Despres

Fleury

Samaan malliin vaan, ja pisteet jää kotiin!

E. Ja Super Duper 3-0. Loistavaa kiekkoa!
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Okei, kausi avattu 6-4 voitolla Ducksista mikä on kova suoritus. Ottelu oli ailahtelevainen kuten kauden avauksesta saattoi arvata. Ensin 3-0 johtoon, mikä suli 3-3 tilanteeksi mistä peli sitten lopullisesti käännettiin tekemällä kolme seuraavaa maalia. Perry kavensi täydentämällä hattutemppunsa, mutta se jäi laihaksi lohduksi kun Ducks joutui alivoimalle viimeisiksi minuuteiksi eikä saanut takaa-ajoa kunnolla käyntiin.

Yksittäisiä onnistujiakin tietysti oli, niistä ylivoimaisesti kirkkaimpana Dupuis. 1+3: täydellinen paluuottelu pitkältä sairaslomalta. Määttä 0+3, samat sanat. Ilman pre-seasonia todella kova ottelu, oli tukemassa ihailtavasti hyökkäyksiä. Crosbyltä tuttua tavaraa. Penguinsista yleisiä huomioita, jos nyt yhdestä matsista voi päätellä, oli lisääntynyt taklauspelaaminen, pakki-pakki -syötöt ja vähän tutumpi asia kun puolustajat tukivat hyökkäyksiä ahkerasti. Lampaita voi antaa Malkinille, joka oli selvästi ruosteessa eikä kiekko tuntunut tottelevan juuri laisinkaan. Monta turhaa jäähyä. Fleurykin ansaitsee lampaita lahjamaalistaan joka sai jälleen miettimään, että miten häneen voidaan luottaa niin syvästi edelleen. Fleury kuitenkin esitti monia hyviä torjuntoja eikä siten pelannut aivan umpisurkeaa ottelua, mutta tuo maali vain oli taas sellainen ripulipaska mikä jää mieleen.

Vie taas aikansa kun yrittää tottua tähän rytmiin. Omat silmäluomet painuu väenväkisin kiinni ja ajatukset karkailee.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Voitolla on aina mukavaa aloittaa uusi kausi. Viihdyttävää lätkää heti alkuun, ja ottelun lopussa Penguins voittajana, mikäs sen hienompaa.

Kyllähän siinä pelissä heti näkyi ne teesit mistä on kesän mittaan puhuttu paljon, eli maalille ajettiin ahkerasti, kiekkoa pidettiin hallussa ja puolustajat tukivat hyökkäyksiä. Tasaviisikoin pääsääntöisesti hyvän näköistä peliä kauden avausotteluun. Alivoiman kanssa sen sijaan on vielä paljon tekemistä, se ei toiminut juuri ollenkaan. Perry jäi pari kertaa ihan vapaaksi nelikon keskelle, ja se näkyi heti tulostaululla, ei noin. Eikä se ylivoimakaan erityisen hyvää ollut. Omassa päässäkin pitää vielä tiivistää peliä selkeästi, mutta kaiken kaikkiaan hyvä aloitus kaudelle kaikkien kesäisten muutosten jälkeen ja tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin.

Kapteeni oli heti hyvässä vireessä, luistin kulki ja ranne todistettavasti kunnossa. Pari hienoa maalia heti alkuun. Yhteispeli Hörnqvistin kanssa toimi hyvin, ja tuo kolmikko voidaan pitää hyvin kasassa pitempään. Hörnqvistiltä myös nealmainen maali heti ensimmäisessä ottelussa, joten kyllä sieltäkin se veto lähtee hyvin. Malkinin peli odotettavasti oli vielä kesäterässä, ja ei ollut oikein systeemeissä mukana parissa ensimmäisessä vaihdossa. Kunhan pääsee pelirytmiin kiinni niin kyllä se siitä taas lähtee kulkemaan. Sutter oli myös melko näkymätön lukuunottamatta alivoimamaaliaan, että sekään ei paljoa auttanut Malkinin peliä ja toki myös päinvastoin. Dupuis sen sijaan oli heti erinomaisessa vireessa, erittäin hienoa nähdä että on täydessä kunnossa. Kyllä se Duper on hieno pelaaja, kunhan ei vaan ykköskentässä tarvitse katsella. Downielta, Comeaulta ja Sillilta myös ottelun loppuun hienoa toimintaa. Eikä sovi unohtaa Spalingia, näkyi heti kuinka tykkää ahkerasti ajaa maalille, sekä Gocia jonka kentällisen peli näytti hyvältä.

Määttä oli puolustuksen liideri tänään, rakensi usean maalin huikeilla syötöillään. Eipä olisi tuollaista peliä uskaltanut odottaa, kun vastikään vasta sai peliluvan olkapääleikkauksen jäljiltä. Otti vastaan myös myöhäisen taklauksen Stonerilta, mutta onneksi ei satuttanut itseään siinä. Despresiltä nähtiin myös hyvää peliä, sen sijaan kokeneet pakit olivat hieman hiljaisempia vielä avausottelussa.

Fleurystä nyt ei jaksa sanoa mitään, samaa shittiä nähtiin taas tältä.
 

Tonicom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Penguins
Esipuhe:

2-1 voitto. Pelistä ei muuta kerrottavaa.

Onneksi tuollaisia otteluraportteja ei nähdä Pingviinien kohdalla. Jos elämä olisi vain lätkää, tyylin 2-1 ja Stanley Cup kerran 10 tai vaikkapa 30 vuoteen, niin ei se riittäisi minulle. Pingviinit tarjoavat syyn seurata lätkää ja olla mukana jokaisella kiekkosolulla pitkin vuotta. Viime vuosina on playoffit menneet pieleen loukkaantumisten (Sid&Geno -vuosi, Sid viime vuonna yms yms), valmennuksen kyvyttömyydeen reagoida ja muuttaa pelitapaa sekä epävarmuutta tuoneen maalivahtipelin takia, mutta se matka ja se tyyli, jolla näin on tapahtunut on tarjonnut, jotain yhtä pokaalia hienompaa.

Oikeasti Stanley Cup on äärettömän vaikea voittaa, uskomatonta että LA ja Hawks ovat tehneet sen kahdesti lyhyen ajan sisään, mutta pidän tärkeämpänä tätä draamaa, tätä jokapäiväistä kiekkoelämää, kun yhtä upeaa pokaalia. Siksi en myöskää kuulu siihen stollilaiseen brierejuusto-porukkaan, jonka mielestä runkosarja on sama kuin harjoituskausi, eli aivan se ja sama, "kunhan vain tosipelit alkavat". Lainataan Phillyn kaveria Jim Jacksonia: "Life is just a place where we spend time between games."ja sitä kun mutustellaan, niin ollaan asian ytimessä. Tämä hieno peli ja se peli, ne elämykset, joita Pingviinit tarjoaa, ovat jälleen alkaneet, kiitos!

Valitettavasti hockeystreamsin on-demandi ei jostain syystä toiminut, mut 10 minuutin koosteen perusteella Dupuis oli oma itsensä, nopeus ei näytä kadonneen mihinkään. Sidi olisi voinut saada enemmän pisteitä, jos esim. Kunitzille olisi maistunut. Määtän pelirohkeus ja peliälä on jotain, miksi toisen kauden kirousta ei tulla näkemään. Comeua ja ylipäätänsä alempien kenttien vahvistuminen on meille erinomainen asia. Muilta lisää raporttia, ja toki Pengun kattavaa peliraporttia odotellessa...

Hyvää alkanutta kautta kaikille kiekkofaneille!
 

valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Esipuhe:

2-1 voitto. Pelistä ei muuta kerrottavaa.

Onneksi tuollaisia otteluraportteja ei nähdä Pingviinien kohdalla. Jos elämä olisi vain lätkää, tyylin 2-1 ja Stanley Cup kerran 10 tai vaikkapa 30 vuoteen, niin ei se riittäisi minulle. Pingviinit tarjoavat syyn seurata lätkää ja olla mukana jokaisella kiekkosolulla pitkin vuotta. Viime vuosina on playoffit menneet pieleen loukkaantumisten (Sid&Geno -vuosi, Sid viime vuonna yms yms), valmennuksen kyvyttömyydeen reagoida ja muuttaa pelitapaa sekä epävarmuutta tuoneen maalivahtipelin takia, mutta se matka ja se tyyli, jolla näin on tapahtunut on tarjonnut, jotain yhtä pokaalia hienompaa.

Oikeasti Stanley Cup on äärettömän vaikea voittaa, uskomatonta että LA ja Hawks ovat tehneet sen kahdesti lyhyen ajan sisään, mutta pidän tärkeämpänä tätä draamaa, tätä jokapäiväistä kiekkoelämää, kun yhtä upeaa pokaalia. Siksi en myöskää kuulu siihen stollilaiseen brierejuusto-porukkaan, jonka mielestä runkosarja on sama kuin harjoituskausi, eli aivan se ja sama, "kunhan vain tosipelit alkavat". Lainataan Phillyn kaveria Jim Jacksonia: "Life is just a place where we spend time between games."ja sitä kun mutustellaan, niin ollaan asian ytimessä. Tämä hieno peli ja se peli, ne elämykset, joita Pingviinit tarjoaa, ovat jälleen alkaneet, kiitos

Loistavasti sanottu! Tähän voin ainakin itse yhtyä täydellisesti.

Viime yönkin peli oli jääkiekkoviihdettä parhaimmillaan. Ainakin Penguins -kannattajan silmistä. Kuin loistava elokuva. Heti alusta alkaen katsoja tempautuu täysin mukaan Pensin mennessä nopeasti 3-0 johtoon. Hetken on olo, että näinköhän tämä peli on nähty. Kaikkea muuta! Puoleen väliin mennessä peli onkin jälleen tasan, ja täydellinen juonenkäänne onkin yhtäkkiä vetänyt maton katsojien jalkojen alta. Eihän tässä näin pitänyt käydä... Jokainen tietää, että seuraava maali on Penguinsin kannalta äärettömän iso. Niitä tuleekin kaksi vajaaseen minuuttiin, ja hallissahan riemu taas repeää!

Pelillisesti tuossa viime yön pelissä oli todella paljon korjattavaa, mutta kyllä kauden ensimmäisessä pelissä saa ollakkin. Tärkeintä oli kuitenkin saada voitto heti alkuun uuden koutsin johdossa. Ja tietysti se, että Crosby ja Malkin pääsivät heti pisteille, vaikka Genon peli ei ymmärrettävästi vielä kulkenutkaan. Heidän itseluottamuksensa on kuitenkin tämän joukkueen kannalta äärimmäisen tärkeää. Samalla saatiin uusille kavereille Hörnqvistille ja Comeaulle loistavat alut pingviininutussa. Ja Pascal Dupuis, ai että kuinka hyvältä tuntuukaan hänen puolestaan pitkän loukkaantumisen jälkeen! Ja kuten joku jossain kerkesi sanoa: "No preseason? Doesn't Maatta"

Tästä on todella hyvä alkaa kehittämään peliä.

Ja käykääpä vielä ihalemassa pistepörssiä, sekä puolustajien pistepörssiä!
 

Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Ou yeah, mikä startti kaudelle!

Kuten edellä jo kerrottiin, viihdearvoltaan hieno matsi joka kruunattiin ottamalla täydet pisteet maali-iloittelun jälkeen.
Monin paikoin oli kyllä saatu kaavoihin kangistuneisiin kuvioihin ihan uutta eloa ja nyt sitä kunnon vääntöä, maalille ajamista
sekä vapautuneisuutta otteissa nähtiin runsaasti. Tietysti parannettavaakin on luonnollisesti monessa yksityiskohdassa ja av- sekä yv-peli
hakevat vielä rutiininomaisuutta. Selvähän se on tietysti kun uudet koostumukset on nyt kaukalossa ja uudenlaista pelitapaa vielä ajetaan
sisään, mutta kyllä tällainen 6 maalin tykitys heti avauksessa on todellinen hatunnoston arvoinen suoritus. Sid oli heti terävänä, suosikkini
Dupuis laittoi heti arvostelijat hiljaisiksi ja Määttä yllätti todella positiivisesti. Yleisöönmenevää kiekkoa eikä tosiaankaan mitään 2-1 -tylsistelyä
jota muutamat nimeltä mainitsemattomat vastustajat harrastavat ihan riittämiin.

Tätä voi sanoa erittäin hyväksi avaukseksi joka tuki hyvin niitä toiveita joita Pensin pelaamista kohtaan minullakin mielessä oli.
Vastustajan noustua takaa rinnalle oli nyt silmiinpistävää myös se, että koko joukkue uskoi edelleen tekemiseensä eikä sulanut
kuten viime kaudella(kin) liian usein kävi. Hyvältä näytti, tällaista vaan lisää niin mikäpä sen mukavampaa meille kannattajille.
 

Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Kyllähän siinä pelissä heti näkyi ne teesit mistä on kesän mittaan puhuttu paljon, eli maalille ajettiin ahkerasti, kiekkoa pidettiin hallussa ja puolustajat tukivat hyökkäyksiä. ....

.... Yhteispeli Hörnqvistin kanssa toimi hyvin, ja tuo kolmikko voidaan pitää hyvin kasassa pitempään. Hörnqvistiltä myös nealmainen maali heti ensimmäisessä ottelussa, joten kyllä sieltäkin se veto lähtee hyvin. ....

Älyttömän hyvä, että Johnston on korostanut tuota puolustajien tukea hyökkääjiltä. Vaikka Niskanen menetettiin, niin mielestäni puolustus on kuitenkin kiekollisempi ja nopeampi kun viime kaudella, koska Ehrhoff uutena kaverina ja Despres ja Määttä isommalla peliajalla. Comeaun maalissa Määttä pelasi aivan kuin oikeana laiturina, ja kertaalleen muuan Paul Martin oli laittamassa tyhjiin aivan maalin edestä, mutta Gibson heitti maagisesti kilven eteen.

Puolustuspelaamisesta löytyykin sitten heikkouksia, joita pitää lähteä korjaamaan, ja joissa tarvitaan entistä enemmän hyökkääjien tukea. Sitä pitäisi kyllä saadakin Downielta, Hörnqvistilta, Comeaulta ym.

Hörnqvist tulee todennäköisesti olemaan joukkueen ahkerin laukoja, joten eiköhän se muutaman byyran niittaa Crosbyn ja/tai Malkinin tarjoiluista. Ja vaikka maalimäärä jäisi Nealin vastaavaa pienemmäksi, on tuo kaikilla muilla osa-alueilla selkeästi Nealia hyödyllisempi pelaaja.
 

Largo

Jäsen
Anaheim - Pittsburgh peli tuli seurattua ja vaikka olenkin Ducks-fani, niin kommentoidaan tännekin. Olli Määttä on aivan käsittämättömän hyvä. Se miten Olli nousee hyökkäyksiin mukaan on noin nuoreksi sälliksi aivan uskomatonta. Kuka vaan voi nousta mukaan hyökkäyksiin ja moni tekee sen väärään aikaan, mutta Olli nousee vain ja ainoastaan silloin kun kuuluukin. Tuotahan nähtiin Olympialaisissakin, ja ne päätyi maaliin. Nyt nähtiin pari ja ne päätyi maaliin. Aivan taianomainen visio nousta mukaan juuri silloin kun pitääkin. Crosbysta, Malkinista ja Fleurysta ei ole lisättävää, olette ihan oikeassa. Dupuis teki 1+3, mutta hehkutukset sikseen. Eihän Dupuis nyt mikään ihmeellinen ollut. Hyvä katko alivoimalla oli ainut sellainen kohokohta ja muuten ihan hyvää peliä, mikä tietysti pitkän tauon jälkeen on hienoa. Oikeastaan nuo Boscon kommentit ovat yhtä oman näkemykseni kanssa. Eikä tarvii ottaa nokkiinsa. Mielestäni Dupuis pelasi ihan kelpo/perus ottelun. Tällä kertaa se konkretisoitui pisteinä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Huh olipas viihdyttävä kauden avausottelu ja tärkein eli voitto sieltä kaivettiin! Täytyy kyllä myöntää, että hyvältä näytti tuo Penguinsin pelaaminen ja tekeminen kentällä, tykkäsin myös Downien ja Comeaun muutamasta poikkarista ja pienestä juttutuokiosta Keslerin kanssa kun tämä antoi pienen pusun Letangille. Määttä oli ihan ehdoton kentän kingi, siis aivan käsittämättömän kypsää ja hyvää pelaamista noin nuorelta kaverilta. 0+4 olis tullut kasaan jos Dupuisin maalia ei oltaisi hylätty. Myös Crosby näytti erittäin hyvältä ja pirteältä, huh kun se kirmas muutamaan otteeseen kentän läpi upeasti eikä siltä kulmissa ota kiekkoa kukaan pois.

Risuja sit ylivoimalle ja alivoimalla joista varsinkin jälkimmäinen oli aivan totaalista paskaa (toki ankkojen YV upeaa), Fleurylle tämän aivan käsittämättömistä seikkailuista maalin takana ja Malkinille jota ei pelaaminen napannut vaihteeksi yhtään.

On tuo Getzlaf ja Perry kaksikko kyllä aivan saatanan vaikea kurissa pidettävä, välillä tuntui että kyseinen kaksikko tekee aivan mitä huvittaa kun pääsivät peliä Penguinsin päädyssä pyörittämään. No, Getzlafin toiminta Sutterin alivoimamaalissa oli sitten aivan jotain muuta, löysää pelaamista keskialueella ja kiekonmenetys, omiin selkä suorana ja oli aivan Sutterin takana eikä edes yritä mitään katsoo takana max metrin päässä ja liukuu vaan!?
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Myös Crosby näytti erittäin hyvältä ja pirteältä, huh kun se kirmas muutamaan otteeseen kentän läpi upeasti eikä siltä kulmissa ota kiekkoa kukaan pois.


Tämä pisti itselläkin oikein erityisesti silmiin: Crosby oli minusta jopa poikkeuksellisen nopea, olisiko luistelua hiottu vielä entisestään kesän aikana?

Puolustuksen hahmot olivat tosiaan sitä nuorempaa osastoa parhaimpana Määttä, mutta myös Despressiltä erinomaista peliä molemmissa päissä kenttää. Ehrhoffilta ihan ok avauspeli, mutta Letangilla oli kyllä vielä piimää pohkeissa kesän jäljiltä. Pahin alisuorittaja oli kuitenkin Malkin, kiekko ei totellut mailan lapaa ollenkaan, ja mies näytti todella eksyneeltä Sutterin laidalla, mutta eiköhän tuo ollut kertaluonteinen kokeilu.
 
Suosikkijoukkue
#41 & #66
Olen yllättynyt, että Sid aloitti noinkin sähäkästi. Yleensä mies tyypillisesti vetää sen kolme ensimmäistä peliä kiikareilla ennen kuin alkaa tapahtumaan. Olisipa hienoa katsella, kun tuo homma lähtisi tuosta rullailemaan ja mies pääsisi siihen vauhtiin mikä oli ennen kuuluisaa aivotärähdystä.

Eilinen ottelu oli kuin olisi ollut unelmien naisen kanssa treffeillä. Pää on edelleen pyörällä, joten homma menee vain hetkistä nauttien.

Valitettavasti hockeystreamsin on-demandi ei jostain syystä toiminut.

Nyt on ihan pakko kysyä, ja tähän saa vastata muutkin:

Onko Viaplayn NHL GameCenter muka liian kallis paketti (24,95 € / kk), jotta sitä ei voisi ottaa käyttöön? Kuva HD-laadulla, voit katsoa pelit koska vain jälkikäteen tai alkaa katsomaan ottelua silloin kuin sinulle sopii. Lisäksi aamut saa mukavasti aloitettua NHL Tonight -ohjelmalla. 24,95 € kuukaudessa, mikä tarkoittaa, että ottelu maksaa 2-4 € ottelulta, ei varmaankaan liian kallis? Ja jos ei muuta, niin tuollahan on sitten KHL:ää, ja kaikkee muuta.

Ei mulla muuta. Kunhan vain aidosti ihmettelen tätä jatkuvaa striimien metsästystä, kun helpollakin voi päästä.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Nyt on ihan pakko kysyä, ja tähän saa vastata muutkin:

Onko Viaplayn NHL GameCenter muka liian kallis paketti (24,95 € / kk), jotta sitä ei voisi ottaa käyttöön? Kuva HD-laadulla, voit katsoa pelit koska vain jälkikäteen tai alkaa katsomaan ottelua silloin kuin sinulle sopii. Lisäksi aamut saa mukavasti aloitettua NHL Tonight -ohjelmalla. 24,95 € kuukaudessa, mikä tarkoittaa, että ottelu maksaa 2-4 € ottelulta, ei varmaankaan liian kallis? Ja jos ei muuta, niin tuollahan on sitten KHL:ää, ja kaikkee muuta.

Ei mulla muuta. Kunhan vain aidosti ihmettelen tätä jatkuvaa striimien metsästystä, kun helpollakin voi päästä.

Siis tuo Hockeystreams on myös maksullinen palvelu, ja huomattavasti halvempi kuin ViaPlay. Ilmeisesti kuitenkin palvelu liikkuu hieman harmaalla alueella lain näkökulmasta, mutta toimivuudessa ei tietääkseni ole ollut yleensä valittamista? Itsekin puntaroin Hockeystreamsin ja ViaPlayn välillä päätyen lopulta taas viimeksi mainittuun.
 

Armoured Andy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pens
Eilinen ottelu oli kuin olisi ollut unelmien naisen kanssa treffeillä. Pää on edelleen pyörällä, joten homma menee vain hetkistä nauttien.


Samaa mieltä. Elämä jatkuu taas. Tykkään todella paljon, että nyt yritetään pelata uuden koutsin johdolla kiekkokontrolliin perustuvaa peliä. Ero viime aikojen pitkien etäisyyksien "ajokoirakiekkoon" on kuin yöllä ja päivällä. Vielä uusi pelitapa ei toimi kunnolla. Ajoitukset jatkuvasti pielessä ja osa pelaajista ei osaa vielä tehdä oikeita, pelitavan mukaisia ratkaisuja lähinnä kiekollisena, mutta myös kiekottomana.

Nyt pitää harjoitella erikoistilanteita ja pelitapaa. Ja paljon. Ensi viikolla on aikaa.

Sid on terve ja intoa täynnä. Sen näkee kaikesta. Pistepörssin voittajaa ei tarvitse arvata. Olli oli todella hyvä. Pelisilmää ei voi ostaa. Duper!
 

Pengu

Jäsen
Kausi tosiaan aloitettiin komealla voitolla Duckseista! Peli oli erittäin viihdyttävää, joukkue näytti erittäin hyvältä ja kaksi pistettä jäi kotiin. MJ:lle heti ensimmäinen voitto Penguins-päävalmentajana ensimmäisessä pelissä, loistavaa!

Pelissä oli paljon asioita, joista pitää.

Muutamalla ranskalaisella pelistä:

- Kunitz-Sid-Hornqvist ketju oli erinomainen. Siinä on meille ykkösketju, kemia on heti löytynyt. Horny pamautti heti ekassa pelissä maalin ja Kapteeni oli oma itsensä ja iski tutusti sen kolme pistettä, 2+1. On se kova. Erinomainen peli tuolta ketjulta.
- Duper oli aivan liekeissä tehden 1+3! Oli kyllä loistavaa nähdä Super Duper kaukalossa taas."Thanks Daaan!" kuultiin pitkästä aikaa.
- Dupuisin tavoin Olli oli erinomainen, 0+3 kauden ekassa pelissä. Ei näkynyt merkkejä toisen kauden kirouksesta. Paras puolustaja tässä pelissä.
- Genolla oli hieman vaikeuksia pelissä, ja näki että kyseessä vasta kauden eka peli. Vähän hukassa läpi ottelun. Toki, hyvä syöttö Ollille Duperin maalissa. Hetken ottaa, että pääsee taas siihen tuttuun beast modeen.
- MAFilta ok peli, mutta mielestäni MAFin virheen takia pelistä tuli noinkin "tiukka". Muuten pelasi ihan hyvän matsin.
- Letang/Ehrhoff parilta odotin ehkä vähän parempaa peliä. Eivät toki huonoja olleet, mutta e
- Ylivoimassa ja alivoimassa oli parannettavaa. Eiköhän nämä kuitenkin kauden mittaan parannu.
- Uudet pelaajat suoriutuivat kaikki hyvin. Comeaulle on erittäin hyvä laukaus.
- Oli hienoa nähdä, että siellä esim. Downie ja Comeau olivat heti puolustamassa Tangeria ja muistuttamassa Getzlafia, vaikka taklaus olikin puhdas.
- Silliltä hyvä tappelu Stoneria vastaan.

Uusi maalilaulukin on otettu, Kernkraft 400 (Zombie Nation) uutena maalitauluna ja tykkään kyllä erittäin paljon. Preseasonilla oli käytössä Pennywisen Bro Hymn, joka ei myöskään ollut huono. Hienoa kuitenkin, että ollaan tähänkin saatu vähän vaihtuvuutta.

Youtubeenkin oli jo uusi maalilaulu ilmestynyt: http://youtu.be/eUdxp25Mntc. Toivottavasti linkki toimii, korjaan huomenna jos ei.

Ensimmäinen peli, parannettavaa tottakai löytyy mutta tyytyväinen voi olla! Todella hieno kausi tulossa, olen todella innoissani alkaneesta kaudesta.

Huomenna jatkuu Torontossa Leafsia vastaan!

Itsellä on HockeyStreams tänäkin vuonna, ja saa ainakin täältä positiivista palautetta. Voittaa Viaplayn.
 

Ankkakaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kertokaas pinvgviinikannattajat Brandon Sutterista. Mikä on miehen rooli tämän kauden pingviineissä? Dailyfaceoffin mukaan pelaa kakkoskentässä laidoillaan Malkin ja Dupuis. Onko todellakin näin ja onko odotettavissa, että pelaako jatkossakin siellä? Eliteprospectsin mukaan ei ole mikään kunnon pistelinko, mutta onko pisteitä tällä kaudella odotettavissa? Pelaako ylivoimaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös