Pitäisikö itkeä vai nauraa?

  • 3 001 127
  • 12 943

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kansanedustaja Mika Niikko on jättänyt yhdessä seitsemän muun kansanedustajan kanssa kirjallisen kysymyksen Sikamessias-taideteoksesta. Kysymyksessä ihmetellään, miksi islamia ei saa herjata mutta kristillistä perinnettä saa. Vieläpä valtion rahoilla.

Hei ihan oikeasti nyt. Se on yksi taideteos, jonka huomion kysyjät nostivat paljon suuremmaksi kuin se ennen kirjallista kysymystä oli, eikä mitään muuta. Lisäksi kirkolla on sen verran erivapauksia, että pitäisin kyllä suuni aika visusti kiinni jostain valtion rahoilla pilkkaamisesta.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_532+2017.aspx (Linkki Eduskunnan sivuille ja kirjalliseen kysymykseen)
 
Kansanedustaja Mika Niikko on jättänyt yhdessä seitsemän muun kansanedustajan kanssa kirjallisen kysymyksen Sikamessias-taideteoksesta. Kysymyksessä ihmetellään, miksi islamia ei saa herjata mutta kristillistä perinnettä saa. Vieläpä valtion rahoilla.

Jos Niikko haluaa asiaan vaikuttaa, ehkä hän voisi käydä ampumassa tai puukottamassa ko. taideteoksen tekijän. Se saattaisi hieman hillitä muidenkin haluja pilkata kristinuskoa. Mutta eihän Niikko näin tee. Kristityt ovat niin nynnyä porukkaa, että heidän uskontoaan on helppo pilkata.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kansanedustaja Mika Niikko on jättänyt yhdessä seitsemän muun kansanedustajan kanssa kirjallisen kysymyksen Sikamessias-taideteoksesta. Kysymyksessä ihmetellään, miksi islamia ei saa herjata mutta kristillistä perinnettä saa. Vieläpä valtion rahoilla.

Nyt ollaan ainakin ns. ajantasalla. Eihän kyseinen teos ole kuin vasta 47 vuotta vanha.

Ehdotan, että Niikko voisi seuraavaksi äänestää "ei" kun päätetään naisille annettavasta äänioikeudesta tai homoseksualismin dekriminalisoinnista.
 
Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Kansanedustaja Mika Niikko on jättänyt yhdessä seitsemän muun kansanedustajan kanssa kirjallisen kysymyksen Sikamessias-taideteoksesta. Kysymyksessä ihmetellään, miksi islamia ei saa herjata mutta kristillistä perinnettä saa. Vieläpä valtion rahoilla.

Niikon toiminta nyt on täysin uhriutumista. Kyllä todellisen kristityn tulisi kääntää toinenkin poski ja ottaa nöyrästi vastaan taideyhteisön irvailu Jumalastaan. Vain sillä tavalla hän voi verrata sitä oman uskomuksen illuusioon. Vahva ei huuda apua vaan uskoo.
 
A Siente

Jäsen
Teosto suorittanut puhdistuksen Youtubessa, lähes kaikki kotimaiset musiikkivideot blokattu. Melko surullista että samalla on mennyt myös artistien viralliset kanavat blokkiin. Melkoiseksi menee touhu. Naurattaa ja itkettää, mitäköhän tällä saavutetaan.
 
Ja ulkomaalaiset artistit kiittävät. Väitän että esim. Cheeckin suosio ei olisi ikinä kasvanut stadionmittoihin ellei hänen musiikkinsa olisi löytynyt tuubista.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Teosto suorittanut puhdistuksen Youtubessa, lähes kaikki kotimaiset musiikkivideot blokattu. Melko surullista että samalla on mennyt myös artistien viralliset kanavat blokkiin. Melkoiseksi menee touhu. Naurattaa ja itkettää, mitäköhän tällä saavutetaan.

Mitäs helvettiä. Mitä tällä oikein haetaan? Jossain määrin ymmärrän niiden omatekoisen videoiden (joissa käytetään siis jotain artistin kappaletta) blokkaamista, mutta että viralliset kanavat. Mistä noita videoita pitäisi sitten katella?
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Teosto suorittanut puhdistuksen Youtubessa, lähes kaikki kotimaiset musiikkivideot blokattu. Melko surullista että samalla on mennyt myös artistien viralliset kanavat blokkiin. Melkoiseksi menee touhu. Naurattaa ja itkettää, mitäköhän tällä saavutetaan.
Aika uskomatonta. Tekisi kyllä tosiaan mieli kysyä, että mitä tällä saavutetaan? Vitutus, niin artistien kuin ihmisten parissa?

Hanna Kärpänen menetti korttinsa rattijuopumuksen takia- Iltalehti
Tälle jutulle tuli itse epäuskoisena naureskeltua. Siis onko tuo akka oikeasti tosissaan? Muiden rattijuopumukset vituttaa, mutta oma pitäisi kuitata villaisella.
Alla tuo juttu niille, jotka eivät halua klikkailla otsikoita.
ILTALEHTI
Iltalehti uutisoi aiemmin Hanna Kärpäsen rattijuopumussyytteestä.
Kun Iltalehti tavoitti Hanna Kärpäsen, selvisi, että hän oli jo saanut tuomion.
Hanna on erittäin harmistunut saamastaan rattijuopumustuomiosta.
- Olin mennyt kymmeneltä nukkumaan. Aamulla noin kahdeksan aikaan puhalsin kaverini mittariin. Se näytti 0,4. Sen jälkeen odotin vielä tunnin ennen kuin menin autonrattiin, Hanna kertoo.
Hanna oli itse siinä uskossa, että hän olisi täysin ajokuntoinen.
- Takana oli hyvin nukuttu yö, olin energinen, enkä ollut kännisen oloinen. Lisäksi kaverin mittari näytti hyväksyttäviä lukemia, Hanna kertaa tapahtumien kulkua.
Yllätys oli suuri, kun hän joutui poliisin ratsiaan, ja nyt mittari värähtikin näyttäen kielletyt lukemat.
- Vasta tuolloin selvisi, ettei kaverini mittari sitten ollutkaan promillemittari, Hanna noituu.
- Paska tsägä.
Valittaa hoviin
Hanna korostaa sitä, että hän itse on aina halveksinut rattijuoppoja.
- Olen suhtautunut heihin tyyliin tukka pois ja linnaan, Hanna jatkaa.
Siksi hän oli erityisen järkyttynyt siitä, että syyttäjän ajama vaatimus meni läpi.
- Olen sen verran istunut Heikin (Lampela) kanssa käräjillä, että tiedän, etteivät syyttäjän vaatimukset koskaan mene sellaisenaan läpi vaan ne tuomiossa aina alenee. No, nyt meni kaikki vaatimukset läpi.
Hanna sai 50 päiväsakkoa ja neljän kuukauden ajokiellon.

Hän aikoo valittaa hovioikeuteen.
- Ihan jokaiseen oikeusasteeseen mihin vain voin, hän puuskahtaa.
Hanna on katkera etenkin siitä, että hänen bisneksensä kärsivät ajokiellon takia.
- Yritystoimintani vuoksi olisin ehdottomasti tarvinnut autoa. Teen muun muassa siivouspalveluja, ja näin joulun lähestyessä minulla on paljon toimeksiantoja. Autoa tarvitsen kaluston, kuten höyrypesulaitteiden kuljettamiseen.
Hanna ei voi mitään sille tunteelle, että hän epäilee vahvasti Suomen oikeuslaitoksen toimintaa.
- Tuli sellainen tunne, että nytpä saadaan Hannaa näpäytettyä. Olen kuitenkin ajanut 18-vuotiaasta asti ja vuosittain tulee 80 000 kilometriä täyteen. Tänä aikana olen saanut vain yhdet ylinopeussakot.
- Ammattiautoilijatkin saavat kortin nopeasti takaisin, vaikka olisivat uusineita rattijuoppoja. Nyt kyllä lyötyä lyödään, yritä tässä nyt sitten hoitaa yritystoimintaa.
Hanna Kärpänen on tullut tunnetuksi juristi Heikki Lampelan kihlattuna. Räiskyvän pariskunnan on-off -suhdetta on puitu myös käräjillä. Viime aikoina heistä ei ole ollut kohuotsikoita.
- Olemme olleet matalammalla profiililla. Tällä hetkellä meillä on ihan hyvät ja asialliset välit, Hanna kertoo.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
anna Kärpänen menetti korttinsa rattijuopumuksen takia- Iltalehti
Tälle jutulle tuli itse epäuskoisena naureskeltua. Siis onko tuo akka oikeasti tosissaan? Muiden rattijuopumukset vituttaa, mutta oma pitäisi kuitata villaisella.
Alla tuo juttu niille, jotka eivät halua klikkailla otsikoita
"Vasta tuolloin selvisi, että kaverini mittari ei sitten ollutkaan promillemittari."

Pisti vaan mietityttämään, että mihinköhän mittariin Hanna on sitten puhaltanut. Näyttää promillet, mutta ei kuitenkaan ole promillemittari? Toisaalta eihän tuossa puhaltamisesta puhuta mitään. Onko olemassa mittareita, jotka mittaa alkoholin verestä tms?
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly

Tuo koko juttu on kyllä niin auttamattoman idioottimainen, että en usko hetkeäkään sanaakaan mitä "uhri" tässä sepittää. Siellä on vedetty aivan pleksit ja oho, nyt napsahti nalli. Eppäilen ettei ollut ihan ensimmäinen kerta, mutta ei ole sattunut ratsia kohilleen. Vituttaa jo, että tuohonkin valitukseen ja venkoiluun kuluu yhteiskunnan rahoja ja paska-aviisit saavat sisältöä ja klikkejä.

Kiitos @Pipolätkä koko jutun linkkaamisesta, jottei tarvitse klikkailla.

Katselin tässä aamutuimaan Hammersin eilistä peliä, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun kukaan ei edes yritä voittaa ja vastustaja painelee keskeltä kenttääkin maalin! Tietysti missattu pilkkukin mahtuu tähän ikimuistoiseen otteluun. Yhden torjunnan sai aikaan Hammersin maalivahti, senkin pilkusta, jonka vetäjä jatkoi maaliin. 4-0 pataan toiselta sysipaskalta jengiltä. Huh, kova on halu divariin, tervemenoa!
 
. Siellä on vedetty aivan pleksit ja oho, nyt napsahti nalli
Laskeskelin Hannan promilleja nukkumaan (sammumaan) mennessä. Jos todella meni kymmeneltä nukkumaan oli promillet yli kahden, jos rattijuopumusraja aamulla ylitty noin kahdeksalta. Toisaalta tarkkaa promillemäärää ja käryn ajankohtaa ei ole tiedossa, joten promillet illalla on saattanut olla reilustikin yli kahden. Normaalit ruokajuomat lienee ollut kyseessä.
 
ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
"Vasta tuolloin selvisi, että kaverini mittari ei sitten ollutkaan promillemittari."

Pisti vaan mietityttämään, että mihinköhän mittariin Hanna on sitten puhaltanut. Näyttää promillet, mutta ei kuitenkaan ole promillemittari?
On luullut että on puhaltanut 0,4 promillea mutta mittari on näyttänyt 0,4 g alkoholia puhallusilmassa joka onkin jotain 0,8 promillea.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Puhuu paskaa tuossa, että syyttäjän vaatimus meni sellaisenaan läpi. Kun meillä Hakalissa kylän miehille kenelle milloinkin käry käy, niin asiahan etenee siten että syyttäjä vaatii lievästä ratista aina 6kk ajokieltoa ja maksimit 60 päiväsakkoa. Syytetty lähettää oman kirjallisen vastineensa, jossa toteaa luulleensa olleen ajokunnossa ja lukemakaan ei niin hurja ollut ja rahatkin on juotu, joten voisiko sitä sakkoa vähän tinkiä ja ajokieltoa vähempikin riittäisi kun onneksi ei edes kolaria ajettu. Käräjäoikeus tekee sitten kansliapäätöksen, että 4kk ajokieltoa ja 50 päiväsakkoa. Valitus hoviin on turha, koska syyllisyys on todettu kun on poliisin tarkkuusalkometriin puhaltanut tai verillä käyty. Toiseksi rangaistus ei ole alkujaankaan ollut liukuman ihan yläpäästä.
Asuuko tämä Kärpänen Helsingissä? Siellähän pääsee ajelemaan bussilla ja niillä katujunilla niin kätevästi, että ilman ajokorttia pärjää muutaman kuukauden oikein hyvin.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
"Vasta tuolloin selvisi, että kaverini mittari ei sitten ollutkaan promillemittari."

Pisti vaan mietityttämään, että mihinköhän mittariin Hanna on sitten puhaltanut. Näyttää promillet, mutta ei kuitenkaan ole promillemittari? Toisaalta eihän tuossa puhaltamisesta puhuta mitään. Onko olemassa mittareita, jotka mittaa alkoholin verestä tms?
Ettei Hannalle vaan ole käynyt niin kuin kaverini satunnaiselle hoidolle, kun petipuuhien tähtihetki antoi odottaa itseään ja kaveri siitä ihmeissään pyysi tuota lähiö-Sannaa puhaltamaan kaluunsa, jos se olisi ollut vaikka tukossa. No, teki työtä käskettyä ja kas kummaa, kun kohta jo tavara alkoi liikkua.

Kerrankos sitä blondi vehkeestä erehtyy...
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
"Vasta tuolloin selvisi, että kaverini mittari ei sitten ollutkaan promillemittari."

Pisti vaan mietityttämään, että mihinköhän mittariin Hanna on sitten puhaltanut. Näyttää promillet, mutta ei kuitenkaan ole promillemittari? Toisaalta eihän tuossa puhaltamisesta puhuta mitään. Onko olemassa mittareita, jotka mittaa alkoholin verestä tms?
Mä repesin täysin tuossa kohtaa. Mihin ihmeen geiger-mittariin ovat blondit puhkuneet? Kuinka jurrissa pitää olla, että erehtyy mittarista? Miten voi luulla, että joku uskoisi noin ufon selityksen?
 
jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mä repesin täysin tuossa kohtaa. Mihin ihmeen geiger-mittariin ovat blondit puhkuneet? Kuinka jurrissa pitää olla, että erehtyy mittarista? Miten voi luulla, että joku uskoisi noin ufon selityksen?

No onhan niitä mittareita jotka näyttää mg/l eikä promilleja, tai yksikkö on valittavissa. Jos Hanna on puhaltanut 0.4 mg/l ja luullut niitä promilleiksi vaikka tuo vastaa yli 0.8 promilleissa. Tai sitten Heikki on käskenyt sanomaan tuon selitykseksi...
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mä repesin täysin tuossa kohtaa. Mihin ihmeen geiger-mittariin ovat blondit puhkuneet? Kuinka jurrissa pitää olla, että erehtyy mittarista? Miten voi luulla, että joku uskoisi noin ufon selityksen?
Hanna on ehkä luullut puhaltavansa mittariin, mutta puhalsikin ns. tikkariin. Kaveri sitten sanoi että "joo kyllä oot ihan kunnossa, lähe jo menee täält ku akka tulee kohta yövuorosta".
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Aidols kakstuhatta seittemäntoista ja samalla ehkä maailman paskin taso plus kaikki jurekit ja siwan kassat. Itken koska miksi tuommosta paskaa tulee töllöstä mutta samalla hekottelen lottonumeroille. Hähä
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HSL:n uusi Reittiopas. Tai ei se niin uusi ole enää, mutta pakko ruveta käyttämään, kun vanha poistui. Toimii ehkä silloin, jos olet juuri sillä hetkellä lähdössä juuri siitä pisteestä jonnekin, minkä osoitteen tiedät, mutta muuten ehtii mennä puolitusinaa julkista kulkuneuvoa ohi ennen kuin löydät aikataulun.

Tai sitten en vaan osaa.
 
Ihanaa tietää, että Reittiopasta "uudistetaan" jatkuvasti.

Vaikka nyt ankkuroidun Kouvostoliittoon, niin pyörin kyllä jatkuvasti Stadissa. Siten tämä menee osastoon "hyvä tietää". Tähän sellainen hymiö.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HSL:n uusi Reittiopas. Tai ei se niin uusi ole enää, mutta pakko ruveta käyttämään, kun vanha poistui. Toimii ehkä silloin, jos olet juuri sillä hetkellä lähdössä juuri siitä pisteestä jonnekin, minkä osoitteen tiedät, mutta muuten ehtii mennä puolitusinaa julkista kulkuneuvoa ohi ennen kuin löydät aikataulun.
Aikaisemmin riitti kun selaimen muistista nappasi oikean linkin, jonka takaa oli kaikki arki-, lauantai- ja sunnuntailähdöt yhdellä kertaa nähtävissä. Siitä oli helppo ja kätevä valita itselleen sopiva kuljetus kuhunkin tilanteeseen. Nyt pitää vielä tehdä erikseen päivävalinta, jotta löytää oikean aikataulun. Ei mitään mahdottomia tehtäviä, mutta onhan tuo taas sellaista palvelun huonontamista että tulee mieleen ettei tuon muutoksen tehnyt porukka itse käytä koko HSL:ää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös