Pitääkö Kari-Pekka Kyrö armahtaa?

  • 11 210
  • 51

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Kari-Pekka Kyrö halajaa takaisin hiihtovalmennuksen ihmeelliseen maailmaan. Hän on kärsinyt elinikäistä (hiihdon-) toiminkieltoaan 12 vuotta, eli saman ajan, missä yleensä murhasta elikautisen tuomion saanut vapautetaan.

Kari-Pekka Kyrö oli (on ?) kieltämättä hyvä hiihtovalmentaja, joka tuli hiihtoliiton palvelukseen aikana, jolloin doping-käytäntö lienee ollut jo täydessä vauhdissa suomalaisessa huippuhiihdossa (?) ja KPK hyppäsi doping-junaan vauhdissa. Kyrö on ollut (minun mielipiteeni) ainut doping-ukko, joka on ollut alkumöhlinkien jälkeen edes jotenkin uskottava. Muut ovat puhuneet pelkkää potaskaa, eivätkä ole myöntäneet selviä asioita...jotka koko urheilua seuraava kansa on koko ajan "tiennyt".

Siellä on häärännyt ja häärää edelleenkin valmentajia ja muita nokkamiehiä, jotka ovat varmuudella sekaantuneet uransa aikana dopingiin ainakin yhtä suuressa mittakaavassa kuin Kyrö, jäämättä kiinni. Mutta kaikki "tietävät" keitä he ovat. Heitä näkee ja kuulee myös kommentaattoreina.

Minun mielestäni Kyrölle voisi myöntää oikeuden harjoittaa ammattiaan. Hän on rangaistuksensa kärsinyt.
Eri asia on, kuka hänet palkkaa, mutta siitä ei sen enempää.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Lontoossa Justin Gatlin juoksi olympiapronssia vaikka on parikin kertaa jo kärähtänyt dopingista.

Eiköhän Kyrökin voisi valmennushommiin palata.
 
K

kiwipilot

Pitäisi. Aivan helvetinmoista hurskastelua joltan Paavo M. "Korrrrostan" Petäjältä käydä keulimaan Kyrön mahdollisesta armahtamisesta; tuskinpa tällä punanaamalla on itselläkään puhtaita jauhoja kasseissaan Lahden katastrofin tiimoilta. Eiköhän neljätoista vuotta bannia ole Kyrölle aivan tarpeeksi kova rangaistus tuosta tumpeloinnista.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Koko Lahden dopingpaskan saisi jo unohtaa. Eiköhän syylliset ole jo kärsineet tarpeeksi. Jotkut sairastuneet, toiset kuolleet ja osa toimintakiellossa. Unohdetaan nyt asian vatvominen ja keskitytään nykypäivään. Eiköhän Kyrö ole ensikertalaiseksi lusinut jo ihan tarpeeksi kauan...
 

TKH

Jäsen
Lontoossa Justin Gatlin juoksi olympiapronssia vaikka on parikin kertaa jo kärähtänyt dopingista.

Eiköhän Kyrökin voisi valmennushommiin palata.

Yleisurheilusta löytyisi paljon parempiakin esimerkkejä. Vaikkapa nyt Werner Goldmann. Kaveria pahempaa doping-valmentajaa tuskin tältä planeetalta löytyy, mutta historiastaan huolimatta kaveri valmentaa joitakin Saksan suurimpia tähtiä kuten esimerkiksi Robert Hartingia. Goldmann on muuten edelleen kiistanalainen hahmo Saksassa ja useat vanhat DDR:n urheilijat ovat edelleen todella katkeria Goldmannille.
 
Totta helvetissä pitäisi. Mihin sääntöön vedoten sille alunperin lätkäisitiin ikuinen?

Höperö Punahonka munaa itseään ja määkii ihan älyttömiä, ei voinut K-P kantaa yksin koko paskaa vaan piti vielä muitakin syyllisiä sotkea mukaan. On sillä pokkaa.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Kari-Pekka Kyrö ei ole ketään murhannut vaan hän on tehnyt pahempaa: hän tappoi miljoonien suomalaisten unelmat ja uskon puhtaaseen karpaasiurheiluun. Hän ei siis ole murhaaja, vaan unelmien massamurhaaja.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Totta kai. Tosin ei Kyrökään suomalaista hiihtoa enää huipulle nostaisi, kun huippumaat ovat jo kaikessa valovuoden edellä. Puuhastelun kulttuurin tulos on tässä.

Kyrön kannattaisi vain pitää se marttyyrin viitta sitkeästi harteillaan. Jos hän lähtisi valmentamaan niin hän saisi vain menestysnälkäisen kansan vihat niskaansa, kun mies ei kuitenkaan kovin hyviä tuloksia saisi aikaiseksi. Tai siis kuka nyt saisi? Vie vuosia ennen kuin puuhastelun kulttuurin viimeisetkin kukkaset saataisiin revittyä pois suomalaisesta urheilusta ja Kyröllä ei elinikä siihen riitä, koska johtavat elimet ovat täynnä näitä puuhastelijoita, joita ei saada mitenkään poistettua asemistaan.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä, minua oksettaa se, kuinka hiihdon doping-jupakkaan sekaantuneiden elämät on pyritty tuhoamaan ja kuinka asiaa käsitellään yhä yli vuosikymmen myöhemmin. Oikeasti, moni merkittävä natsirikollinen pääsi aikanaan vähemmällä. Jenkeissä jää miljoonia tienaavia NFL-pelaajia vähän väliä kiinni doping-rikkomuksista ja he ovat usein parin matsin jälkeen takaisin pelissä.

Hiihdossa pyörii hyvin pienet rahat ja panokset suhteissa moniin muihin, Suomessakin erittäin suosittuihin, lajeihin. Jos hiihdossa douppaaminen on/on ollut järjestelmällistä, niin eiköhän vähintään sama meininki ole ollut muiden, isompienkin lajien parissa. Ainoa, mistä hiihtopiirit ansaitsevat kritiikkiä on se puuhastelu, jonka takia he jäivät kiinni - vain tyhmät jäävät kiinni dopingista, kuten yleisesti sanotaan.
 
Viimeksi muokattu:

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tietysti pitäisi. Kyrö ei tule enää ikinä nousemaan minkään maan hiihtojoukkueen päävalmentajaksi tai johtotehtäviin ylipäätään. Mutta jos ja toivottavasti kun Kyrön toimitsijakielto kumotaan, niin sittenhän hän voi valmentaa jotain yksilöurheilijaa, jos tämä urheilija haluaa Kyrön palkata. Selkeä peli, eikä kenelläkään pitäisi olla mitään nokan koputtamista asiaan. Tuskin Kyrökään nyt kuitenkaan on keneenkään väkisin sitä dopingia pistänyt?

Samoissa sopissa keitetty Jarmo Riski sai myös elinikäisen toimitsijakiellon samaan aikaan kuin Kari-Pekka Kyrö. Riski kuitenkin vapautettiin pannastaan jo vuonna 2004, ja on mies mm. Aino-Kaisa Saarisen ja Virpi Kuitusen menestyksen takana. Pekka Vähäröyrinki ei tainnut koskaan saada mitään toimitsijakieltoa, ja on niiltä osin ihan vapaa tekemään mitä huvittaa. Mutta Kyrön pitäisi vieläkin roikkua jossain häpeäpaalussa? Naurettavaa, sanon minä.

Eli siis Kyrö kuuluu jo armahtaa, ja se on sitten urheilijoiden omalla kontolla, haluavatko hänet palkata vai eivät.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Tottakai pitäisi. Suomessa rikosrekisterikin vanhenee pois tietyn ajan kuluttua, vaikka olisit tappanut ihmisen. Niin miksei tälläinen "rikos" vanhenisi? Jokainen urheilija on kuitenkin vapaaehtoisesti sen aineen injektoinut laskimoonsa, eikä varmasti Kyrö ole ketään siihen pakottanut.

Muutenkin koko saaga on ollut viimeiset ~12 vuotta täysin oksettavaa ja vastenmielistä seurata, kun Kyrön ja kumppaneiden elämää on systemaattisesti tuhottu ja pilattu. Antakaa nyt vittu jo olla ja antakaa miehen tehdä sitä mitä hän rakastaa tehdä, sillä mielestäni hän ei ole tehnyt kenellekään mitään pahaa.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Pitäisi. Aivan helvetinmoista hurskastelua joltan Paavo M. "Korrrrostan" Petäjältä käydä keulimaan Kyrön mahdollisesta armahtamisesta; tuskinpa tällä punanaamalla on itselläkään puhtaita jauhoja kasseissaan Lahden katastrofin tiimoilta. Eiköhän neljätoista vuotta bannia ole Kyrölle aivan tarpeeksi kova rangaistus tuosta tumpeloinnista.

Petäjän päivän kiukkuisessa ulostulossa todellakin paistoi se että mies on puhtaasti katkeroitunut Kyrölle siitä että joutui koko Suomen pilkan kohteeksi Lahden jälkeen ja varmasti myös siitä että Kyrö ei sitten suostunutkaan kantamaan yksin syntipukin roolia vaikka niin oli sovittu. Sinänsä ironista että yhteiskunta tuntuu rankaisevan koviten edelleen näitä jotka ovat uskaltaneet asiasta julkisesti puhua eli Kyröä, Myllylää ja Immosta(joka tosin tietysti alunperin jäi valehtelusta kiinni) kun valehtelua jatkaneet Isometsä ja Kirvesniemi tuntuvat kärsivän huomattavasti vähemmän(ainakin taloudellisesti).
 
Petäjän päivän kiukkuisessa ulostulossa todellakin paistoi se että mies on puhtaasti katkeroitunut Kyrölle siitä että joutui koko Suomen pilkan kohteeksi Lahden jälkeen

Miten tämä olisi siis loogisesti mitenkään mahdollista? Oliko tosiaan niin että Petäjä oli jo vuonna 2001 niin seniili että jätettiin ulkopuolelle ringistä ja kuvittelee vielä tänäkin päivänä Kyrön olleen yksin vastuussa kaikesta?

e. Äh, hätäisesti luettu. Kumositkin itse väitteesi heti perään.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kyllä, minua oksettaa se, kuinka hiihdon doping-jupakkaan sekaantuneiden elämät on pyritty tuhoamaan ja kuinka asiaa käsitellään yhä yli vuosikymmen myöhemmin...

Niin, tämä asia olisi kyllä käsitelty loppuun jo vuosia sitten, elleivät keskeiset henkilöt olisi jatkaneet valehteluaan jopa oikeudessa.

Mielestäni isoimmat uhrit koko tässä vellovassa kokonaisuudessa ovat STT:n päätoimittaja sekä toimittaja, jotka menettivät työnsä paljastettuaan Jari Räsäsen vilunkikonstit jo aikana ennen Lahden kisoja.
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Mitenkähän se oikein meni. Tuliko STT'n uutinen Räsäsestä todistettua lopultakin oikeudessa oikeaksi vai ei, vai käytiinkö oikeutta ns. tämän asian vierestä.

STT'n osalta minua on suuresti ihmettänyt, että STT'n lähde eli syväkurkku ei ole tullut asiassa esiin. Miksikähän. Sankarinviittaahan olisi ollut tarjolla.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mitenkähän se oikein meni. Tuliko STT'n uutinen Räsäsestä todistettua lopultakin oikeudessa oikeaksi vai ei, vai käytiinkö oikeutta ns. tämän asian vierestä.

Jari Räsänen tuomittiin vuonna 2011 yhdessä Pekka Vähäsöyringin kanssa törkeästä petoksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Kyseessä siis olivat vuosien 1999-2000 aikana käydyt doping-oikeudenkäynnit (eli aikana ennen Lahden tapahtumia), jossa Räsänen&co. olivat salanneet asioita.

STT:n alkuperäisessä uutisessa oltiin väitetty, että Räsänen olisi käyttänyt EPOa ainakin vuosina 1996-1997. Oikeus katsoi tämän toteennäytetyksi vuoden 2011 oikeudenkäynnissä, eli STT:n alkuperäinen uutinen piti kutinsa
 

Fordél

Jäsen
Kyllä pitää armahtaa. Mikään tuomioistuin ei langettaisi näin kovaa tuomiota, joten ei pidä lajiliittojenkaan. Kyrö on tuomionsa kärsinyt ja hänellä pitää olla oikeus toimia ammatissaan.
 

Animal

Jäsen
Kyllä. K-P Kyrö on oman näkemykseni mukaan lopulta rehellisin mies näistä hiihtovaikuttajista.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kyllä kyllä.

Ja sitten Etelä-Korean valmentajaksi. Heillä tärkiät olympialaiset 2018.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
STT:n alkuperäisessä uutisessa oltiin väitetty, että Räsänen olisi käyttänyt EPOa ainakin vuosina 1996-1997. Oikeus katsoi tämän toteennäytetyksi vuoden 2011 oikeudenkäynnissä, eli STT:n alkuperäinen uutinen piti kutinsa

Tuo tummennettu kohta nyt ei pidä ihan paikkaansa. Tai ainakin apulaisvaltakunnansyyttäjä on eri mieltä kanssasi. Hänen mukaan väitettä anastetusta kasvuhormonierästä ei ole edelleenkään osoitettu oikeaksi. Lähde: Syyttäjä ei hae purkua STT:n dopingtuomioon - Kotimaa - Turun Sanomat
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielestäni ei. Täytyy muistaa, että doping-jutut olisivat luultavasti jo suurimmaksi osaksi hautautuneet, ellei Kyrö olisi löytänyt sitä porsaanreikää, että jos paljastaa kansallisen doping-salaliiton, pääsee itse vapaaksi. Tämän suurhankkeen hän kuitenkin teki, vuotamalla Neloselle ja muille uusia tietoja.

Seurasi uudet oikeudenkäynnit, Myllylältä lähti henki, Immoselta työpaikka ja Vähäsöyringiltä mielenrauha. Mutta Kyrö kaivoi itsensä päivänvaloon.

Mielestäni Kyrö on osoittanut hämmästyttävää häikäilemättömyyttä, erinomaista lain porsaanreikien tuntemusta ja toki ennen kaikkea taitavaa mediapeliä, joka on koko ajan tähdännyt siihen, että omat synnit pyyhitään pois.

Varsinkin, kun Kyrö valmensi Variksen uuteen dopingkäryyn heti perään 2003 Val di Fiemmessä. Valmennussuhdetta ei varmaan voida toteennäyttää oikeudessa, mutta muu asiainkulku hipoo mahdotonta. Varis vaihtoi vielä ampumahiihtoon, kärähti sielläkin, mistä oikeus häneet taas kerran vapautti, mutta kun ystävät loppuivat, oli Kyrön ja Variksen peli ohi. Ja siitä taas tultiin tuohon tilanteeseen, mistä kirjoitin 1. kappaleessa.

--

Mutta olisihan se toki kiva lähteä Lahden kisoihin 2017 Kari-Pekka Kyrön johtamalla maajoukkueella. "Meillä oli erityinen näytönpaikka. Oli pakko pärjätä..."
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kyllä pitää armahtaa. Mikään tuomioistuin ei langettaisi näin kovaa tuomiota, joten ei pidä lajiliittojenkaan. Kyrö on tuomionsa kärsinyt ja hänellä pitää olla oikeus toimia ammatissaan.
Jaan näkemyksen. On väärin että Kyrö kantaa raskaimman ja konkreettisimman vastuun tavalla, joka sulkee hänet loppuiäkseen pois työstä, jota hän on tehnyt ammattimaisesti. Rangaistus oli paikallaan, erittäin kova myös, mutta tolkku kaikessa.

Petäjän äksyilystä löyhkää vastenmielinen kaksinaismoraali. Hiihtäjien massakäry oli rötös joka pisti Petäjän puhisemaan ja vaatimaan asioiden selvittämistä. Kun Kyrö on sittemmin puhunut suunsa puhtaaksi, niin se olikin Petäjän mielestä Hiihtoliiton työn vaikeuttamista. Uskomaton jurpo tämä punaniska, on tainnut nahkansa palaa karpaasien seuralöylyissä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
koko teksti

Niin, vaihtoehtoinen skenario olisi tietysti se, että Vähäsöyrinki&co vetäisivät mahdollisesti edelleen arvostetuissa tehtävissä hiihtourheilun parissa, Kyrölle naureskellen.

Minun mielestäni on vähintäänkin kohtuullista, että syylliset selvisivät.

Kyröä lyötiin Lahden jälkeen pitkään, kuin vierasta sikaa. Varsin inhimillistä, että hän vei taistelun muualle.

Ja hän ihan oikein huomasi, että jos hän ei ala nostaa kiusallisia kysymyksiä päivänvaloon, niin ei sitä kyllä kukaan muukaan tee.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kukin kärähtänyt hiihtäjä sai kaksi vuotta kilpailukieltoa, naisten valmentaja Riski vapautui kiellosta muutaman vuoden jälkeen ja sitten muun muassa lajipäällikkö Leppävuori, B-maajoukkueen valmentaja Jylhä ja Hiihtoliiton toimitusjohtaja Klinga selvisivät kokonaan ilman mitään kieltoja. Kyrö on nyt lusinut kohta 13 vuotta omaa toimitsijakieltoaan. Aika omalaatuinen pitää mielestäni oikeustajun olla jos näkee Kyrön rikkomuksen suurempana kuin näiden muiden toimijoiden yhteensä. Hänhän on nimittäin kohta kärsinyt pidemmän kiellon kuin muut yhteensä. Jos tämäkään ei riitä Petäjälle ja nimimerkki Pascal Lemoixille, niin ei voi kuin syvästi ihmetellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös