Pesiskausi 2017

  • 238 537
  • 1 410

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Kertoo kyllä lajista jotain, kun lajin huipulle palataan sapattivuoden jälkeen. Komulainen oli hyvä tuossa Joensuu pelissä, ei siitä ole kysymys. Minulle saattoi jäädä tuosta kopinnostopalosta epävarma mielikuva ensimmäisestä jaksosta.
Tosi sapattia on viettänytkin. On pitänyt itsensä helvetin kovassa fyysisessä kunnossa ja ei ole pahemmin unohtunut mille maila tuntuu käsissä. Hyvä lähtökohta tulla kuvioihin mukaan. Huomattavasti parempi kuin täydellistä lepoa vaativan loukkaantumisen jälkeen.

Kansainvälinen jalkapallokin ilmeisesti aivan täyttä puulaakia kun tullaan huipulle pitkien loukkaantumisten jälkeen. Samoin kaikki lajit, joihin synnyttäneet äidit palaavat huipulle.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Täytyy sanoa että hieman harmittaa tuo Roopen läpilyönnin stoppaaminen mainosaitaan Supervuorossa. 1+3 siitä tilanteesta ja lyöjätilaston kärkinimet olisivat olleet molemmat 127 juoksussa. Toki onhan noita pomppuja tullut puolin ja toisin kauden aikana. Hienoa olisi jos Roope pystyisi tuon tilaston itselleen kääntämään, vaikka Sotkamossa ajatellaan aina joukkueen menestystä. Toki täytyy sanoa että niin huikeassa kunnossa on Vainionpää selvästi heikomman joukkueen tähtipelaajana, että mielellään herralle tuon tilaston voiton suo jälleen kerran jos viimeinen kierros ei vaakakuppia käännä. Kivahan tuota on silti jossitella, varsinkin kun Sotkamolla ei ole Vimpeliä vastaan kuin kunnia pelissä.

Lieköhän Hakkaraisen kausi on taputeltu. Helpottaa toki peluutusta, kun Immon ja Niilon tieltä pitää kaksi miestä laittaa sivuun. Mikko Korhonen on helppo valinta, mutta Huuskokin alkaa enenevissä määrin esittämään pelimiehen otteita ja mielellään nuorukaista näkisi myös pudotuspeleissä. Kokemattomuus näkyy, mutta se onneksi yleensä korjaantuu ajan kanssa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Runkosarja on viimeistä kierrosta vaille paketissa ja jatkopelejä odotellaan jo innolla.

Tummennetut sijoitukset ovat jo varmistuneet.

Puolivälieriin:
1. Joensuu - 8. Hyvinkää
2. Vimpeli - 7. Kitee
3. Kouvola - 6. Koskenkorva
4. Sotkamo - 5. Seinäjoki

Kausi päättyy
9. Imatra
10. Raahe

Taistelevat toisen karsijan paikan välttämisestä:
11. Oulu
12. Alajärvi

Suora putoaminen ja alempi karsijan paikka:
13. Kempele
14. Kankaanpää

Ennustan alajatkopelit:
Siilinjärvi - Kempele
Alajärvi - Pöytyä

Pöytyällä ei ole Alajärveä vastaan juuri mitään palaa, mutta SiiPe voi kotiedulla jopa yllättävää Kempeleen.

Puolivälierissä pitää tapahtua aikamoinen miraakkeli, jos yksikään sijojen 1-4 joukkue putoaa.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Se lienee yksi ja sama, tuleeko Tahkolle vastaan Vimpeli vai Joensuu, kyyti on kylmää. Silti on mielenkiintoista nähdä miten pojat pärjäävät. Voittaisivat nyt yhden pelin tai jakson. Mutta vielä tulee päivä. Kymmenen vuotta sitten mestaruus. Se oli upea hetki 26 vuoden odotuksen päätteeksi. Olin silloin kuntoutuksessa ja nostin myös vielä kipeämmän käden ylös mestaruuden varmistuttua. Lääkärin mukaan toimin tyhmästi, mutta kun selitin, hän ymmärsi. Tekstasin myös muutamalle vaeltajalle korpeen, jotka jossain kuusen kätkössä riemuitsivat. Eikä siinä mennyt edes neljää vuotta kun IFK voitti. Hienoja muistoja.
 
Kymmenen vuotta sitten mestaruus. Se oli upea hetki 26 vuoden odotuksen päätteeksi. Olin silloin kuntoutuksessa ja nostin myös vielä kipeämmän käden ylös mestaruuden varmistuttua. Lääkärin mukaan toimin tyhmästi, mutta kun selitin, hän ymmärsi. Tekstasin myös muutamalle vaeltajalle korpeen, jotka jossain kuusen kätkössä riemuitsivat.

Kausi 2007 oli jo lähellä olla kausi, jolloin olisin nähnyt paikan päällä alle kymmenen ottelua. Alkukausi kului armeijan kurkkusalaateissa ja heti kotiutumisen jälkeen oli pienen lomamatkan paikka. Hyvinkäälle kuitenkin ehdin tehdä useamman visiitin ja sitten koitti välierien viides peli Nurmon Jymyä vastaan. Sattui olemaan arkivapaa ja aamulla herätessäni pohdin päivän ohjelmaa ja totesin nappaavani auton alle ja lähdin yksin katsomaan ratkaisevaa ottelua Nurmoon. Peli näytti menevän jo aivan perseelleen, kun Simo Eerikäinen taikoi ensimmäisen jakson loppupuoliskolla hihastaan aivan käsittämättömän lyönnin kakkosrajasta pensaikkoon ja taululle 1+3, Tahko jakson ja oikeastaan juuri tuon lyönnin ansiosta Tahko sai sen hurmoksen, joka kesti aina viimeisen finaalin viimeiseen syöttöön. Tuota viimeistä syöttöäkin oltiin Pihkalassa katsomassa, kun Rantasen bravuuriksi noussut vempautustolppa oli Immo Rautiaiselle liian vaikea pala ja mestaruusjuhlat alkoivat kopinnostopaloon.

Tuo mestaruus ei pyyhkinyt vielä mielestä sen oikeasti oman joukkueen, Kinnarin Pesiksen finaalitappiota neljä vuotta aikaisemmin. Toki lämmitti mieltä, että juuri noissa finaaleisa KiPeä kantanut ja mahdottomassa paikassa kunnarin lyönyt Simo Eerikäinen pääsi vihdoin nostamaan pokaalia ja valittiin parhaaksi pelaajaksi.

Summa summarum, kymmenessä vuodessa on kuljettu pitkä matka ja tuohon matkaan on osunut enemmän pettymyksiä ja suurta surua kuin onnen tunteita. Nyt kuitenkin Arffman toitotti Elmo-lehden verkkosivuilla yhden aikakauden päättyvän, sillä Joppe Kosonen on jättämässä Tahkon operatiivisen johtamisen muiden huomaan. Joppe on tuonut kyllä kirstun pohjalle rahaa kattamaan tappioita, mutta juuri everstin toimintamallit ovat olleet yksi merkittävä syy kassavajeeseen. Samaten minun ei niin arvostamani Sami Sirviö saa Arffmanin tietojen mukaan lähteä PJ:n pallilta ja tilalle on tulossa, kuinkas sattuikaan, 2007 vuoden mestarijoukkueessa pelaajana ollut Iiro Haimi.

Mikäli nämä Elmon tiedot pitävät paikkaansa, odotan jo tässä vaiheessa seuraavaa Tahkon kautta todella suurella mielenkiinnolla. Pelaajarunko on kiinnitetty Puhtimäkeä, Hokkasta, Keroa ja Vierimaata lukuun ottamatta jo. Puhtimäestä käydään kovaa taistelua JoMan kanssa, Vierimaalla on oma yritys Hyvinkäällä, joten muuttoliikettä tuskin tulee ja Hokkaseen kaivettaneen kirstun pohjalta kaikki liikenevät sentit. Mikäli tuo kolmikko saadaan pidettyä, ensi kaudella suunta on takuuvarmasti ylöspäin. Kero lähtee, koska päivätyöt vievät miehen pois "ammattilaiskentiltä", mutta tilalle on jo neuvoteltu Tahkon ikonin Juha Korhosen paluuta. Yksi osasyy Koren lähtöön oli Sirviön tapa johtaa peliä ja Kosusen tapa johtaa organisaatiota. Uudet tuulet puhaltavat ja toivottavasti ensi kesänä Kore pelaa taas siellä, minne hän kuuluu.

Ja ai niin. Kinnarin Pesis pääsi miesten Suomensarjassa pudotuspeleihin. Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuu Jokioisten Koetus. Ja kuka häärii Jokioisten lautasella? Mies sekä Kinnarin finaalivuodelta että Tahkon mestaruusvuodelta, Riku Rantanen. Enpä jätä muuten mistään hyvästä väliin otteluparin toista osaottelua. Mahdollisuudet ovat varsin rajalliset Kinnarilla, mutta esimerkiksi oma kasvatti, Tahkossakin nähty Pasi Kokkonen on yksi miehistä, jotka saattavat tehdä ratkaisua tiukemmaksi.
 

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Ja ai niin. Kinnarin Pesis pääsi miesten Suomensarjassa pudotuspeleihin. Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuu Jokioisten Koetus. Ja kuka häärii Jokioisten lautasella? Mies sekä Kinnarin finaalivuodelta että Tahkon mestaruusvuodelta, Riku Rantanen. Enpä jätä muuten mistään hyvästä väliin otteluparin toista osaottelua. Mahdollisuudet ovat varsin rajalliset Kinnarilla, mutta esimerkiksi oma kasvatti, Tahkossakin nähty Pasi Kokkonen on yksi miehistä, jotka saattavat tehdä ratkaisua tiukemmaksi.

Jokioisten Koetus on ollut Suomen-sarjan Etelä-lohkon ennakko suosikki jo putoamisensa jälkeen vuodesta -11 lähtien. Ja siitä vuodesta lähtien on tällä ylivoimaisesti suurimmalla budjetilla operoivalla palkka-armeijalla ollut pettymys edessään syksyllä. Milloin Loimaa, Pöytyä tai Tampere on syöttänyt karvasta kalkkia 115 vuotiaalle Koetukselle.

Riku Rantanen tosiaan häärii Jokon lautasella, ja pitäisi minun tietojeni mukaan pelata kaikki pudotuspelit. Loistava hän on kyllä edelleenkin lautasella ja mailan varressa, mutta ikää kun kertyy, niin hidasta on eteneminenkin. Toinen Tahkon kasvatti on Riku Tainio, joka juuri palkittiin 600 lyödyn juoksun johdosta Suomen- sarjassa. Mutta pudotuspeli saldo onkin aivan toista luettavaa milloin tämä mies on tarkkaan skoutattu juuri edellä mainittujen pudotuspeli- vastustajien toimesta, jolloin kovat lyönnit ovatkin vaihtuneet poskiosumiksi. Ja Salon Jonikin löytyy Koetuksesta, mistä eräs pelinjohtaja Hyvinkäältä ihmettelikin, miten Koetus löytää näitä hukattuja lupauksia ja vieläpä maksaa näille.

Eli laittaisin rohkeasti vetoa Kinnarin puolesta, sillä Jokolla on vuosien kokemus "sulaa" juuri näissä peleissä.
 
Eli laittaisin rohkeasti vetoa Kinnarin puolesta, sillä Jokolla on vuosien kokemus "sulaa" juuri näissä peleissä.

Enpäs ole tajunnutkaan tätä ja oli pakko hieman kaivella. JoKo putosi Ykköspesiksestä kesällä 2010. Sen jälkeen joukkue on kuulunut Suomarin kärkijoukkueisiin, ajoittain jopa ylivoimaisena runkosarjan voittajana, mutta kertaakaan joukkue ei ole yltänyt lopulliseen nousukarsintavaiheeseen. Tuona aikana on kuitenkin kolme joukkuetta etelälohkosta noussut Ykköseen (Pöytyä, Manse ja Loimaa).

Nyt on kuitenkin JoKolla todennäköisesti tähän mennessä parhaat saumat nousukarsintapeleihin muiden lohkovoittajien kanssa. En usko, että Kinnarilla on mahdollisuuksia voittoon. Tällä kaudella kaksi keskinäistä kohtaamista takana, jaksot 4-0 JoKolle. Toki mahdollisuuksia aina on, mutta lähtökohtaisesti edes tuo sulamishistoria ei puolla Kinnarin voittoa. Riihimäellä on parhaat saumat Jokioisten haastamiseen. En ole otteluohjelmasta täysin kärryillä, mutta RiiPen sinetti olisi Tahkon a-poikien peli samaan aikaan ja kova kolmikko Kauppinen, Harjuvaara, Leppäniva jäisi pois. Todennäköisesti tässä vaiheessa kautta ei kuitenkaan satu pelit päällekäin. PuMuun en jaksa uskoa kovinkaan paljoa. Harjoittelu on PuMussa minimissä ja siellä vedetään enemmänkin vanhoilla pohjilla kuin kovalla treenillä. Toki jos PuMu saa kaikki parhaat miehensä riveihin, niin mahdollisuuksia on. Nyt siellä on Mauri Tunkelo, Jarno Kokko, Heikki Rantanen, Tume Allinen ja Oula Forsström pelanneet maksimissaan kaksi kolmasosaa kaudesta. Liikaa vaihtuvuutta, liian vähän kunnianhimoa. En usko menestykseen.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
KPL mielestäni varmisti tämänpäiväisellä uutisellaan pelaavansa mitaleista myös ensi kaudella.

Jatkosopimuksen saivat Laakso, Hacklin, Lammilla, Nurmio ja Hyötyläinen.

Ylläolevalla viisikolla olisi ollut takuuvarmasti vientiä myös muualla!

Ensi kausi näyttää jo tältä (muut sopimus 2018):
1. Tommi Mäentausta
2. Anssi Lammilla 2019
3. Juho Hacklin 2019
4. Toni Laakso 2019
5. Matti Latvala
6. Sasu Toikka
7. Janne Kivipelto
8. Konsta Hyötyläinen
9. Valtteri Luoma
Jok. Teemu Nurmio
Jok. Matti Saukko
(Lyöjäjok. *Juha Korhonen)

Ainoastaan Juha Korhosen kanssa ei ole jatkosopimusta julkaistu.

Jos Korhosen kanssa ei tehdä jatkoa, niin lyöjäjokereista on varmasti reilusti tarjontaa Kouvolan suuntaan.
 

Steus

Jäsen
Jos Korhosen kanssa ei tehdä jatkoa, niin lyöjäjokereista on varmasti reilusti tarjontaa Kouvolan suuntaan.
Sopimuksettomia ensi kaudeksi taitavat olla vain Joukainen, Kero, Meriläinen, Rönkkö, Pelkonen, Korhos-trio Matti, Antti & Juha. Pelkonen taisi olla Lipossa sopimuksen alla, mutta en luottaisi Lipon sopimusten pitävyyteen.

Vainionpää, Niemi, R.Korhonen ja Mäkelä taitavat kaikki olla sopimuksen alla ja heidän jälkeensä taso tippuu (esim. Jere Dahlströmin kausi on ollut vaikea, J.Korhonen on ollut odotuksiin nähden heikko ja Meriläinenkin on taantunut Koplan vuosista). Ykkösestä löytyy näitä kimmolukkareita ja petterikortelaisia, jotka eivät ole onnistuneet vakiinnuttamaan paikkaansa Superpesiksessä. KPL tulee siis todennäköisesti ensi kaudella olemaan muita kärkijoukkueita jäljessä pääkotiuttajan osalta. Kotiuttajamateriaali on sarjan laajin (Latvala, Laakso, Toikka, Hacklin), mutta se +50 % mies puuttuu, ellei Laaksoa sellaiseksi lasketa. Tällä hetkellähän Laakso on se kaveri, jonka lyöntivuoroja käytetään tarpeen vaatiessa tilanteiden tekoon.

Jos veikata pitäisi, niin sanoisin Juha Korhosen olevan ensi kaudellakin Koplan pääkotiuttaja.

Koko kuvaa katsoessa pitää näyttää peukkua. Ikosen poistuminen harmittaa, mutta roolia ei yksinkertaisesti riitä kaikille tällä yhden kärjen taktiikalla. Nytkin Saukko ja Nurmio syövät toistensa vastuuta ja siten tehoja ja Hyötyläinen ei ole saanut tilaa sille legendaariselle "seuraavalle askeleelle".

Lisätään vielä sen verran, että Rönkölle toinen kausi Superpesiksessä voi olla ensimmäistä hankalampi. Ulkokentät vasta opettelivat Rönkön lyöntivalikoimaa ja askelmerkkejä tällä kaudella. Toisen suuntainen esimerkki on toisella kaudellaan lyöjäkuninkuuden voittanut Meriläinen, jonka päälyönti toisaalta onkin hankalasti puolustettava kumura.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Sopimuksettomia ensi kaudeksi taitavat olla vain Joukainen, Kero, Meriläinen, Rönkkö, Pelkonen, Korhos-trio Matti, Antti & Juha. Pelkonen taisi olla Lipossa sopimuksen alla, mutta en luottaisi Lipon sopimusten pitävyyteen.

Lisätään vielä sen verran, että Rönkölle toinen kausi Superpesiksessä voi olla ensimmäistä hankalampi. Ulkokentät vasta opettelivat Rönkön lyöntivalikoimaa ja askelmerkkejä tällä kaudella. Toisen suuntainen esimerkki on toisella kaudellaan lyöjäkuninkuuden voittanut Meriläinen, jonka päälyönti toisaalta onkin hankalasti puolustettava kumura.
Jos itse saisin valita, niin ottaisin listaltasi Lauri Rönkön sen enempää miettimättä. Tosin kilpailua Rönköstä on varmasti jo nyt olemassa.

Rönkkö on vielä nuori (s.1994) ja kehittyvä. Rönkön kotiutusprosentti (53,4%) on huomattavasti Juha Korhosen kotiutusprosenttia (40,3%) parempi.

Asiasta kolmanteen.

Vimpelistä tuli muuten sellainen jännä huomio mieleen, kun on puhuttu Henri Puputin heikosta kaudesta. Puputilla on vähemmän kotiutusyrityksiä (49/90=54,4%) mitä Janne Mäkelällä (101/191=52,9%) on onnistuneita kotiutuksia.

Johtuuko tämä sitten Vimpelin heikommasta kärjen pelaamisesta vai Henkan viime kautta pienemmistä pelinumeroista vai viime kautta heikommasta kotiutusprosentista? Veikkaisin, että se johtuu näistä kaikista yhdessä.

Puputti on tällä kaudella 2017 pelannut 8 matsia kolmosena, 20 matsia nelosena ja 3 matsia viitosena.
Kaudella 2016 Puputti pelasi 2 matsia kolmosena, 8 matsia nelosena, 14 matsia viitosena ja 4 matsia jokerina.

Viime kaudella Puputti löi kuitenkin 92 juoksua 67% tehoilla 28 ottelussa.
Tähän kauteen pudotusta on tullut selvästi, 49 juoksua, 54% tehoilla 31 ottelussa.
 
Viimeksi muokattu:

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos veikata pitäisi, niin sanoisin Juha Korhosen olevan ensi kaudellakin Koplan pääkotiuttaja.

Huhut vievät Korhosta takaisin Hyvinkäälle nyt kun sekä pelinjohto että seurajohto on mennyt vaihtoon. Lisäksi Ville Kero lähtee siviilikiireiden takia joten Tahkossakin tarvitaan jokeria.
 

strapat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, TB, PattU, Jokerit
Tuolla pesisforumilla kirjottelivat huhuja että Korhonen<>Kero olis siirto. Luotettavuudesta en tiiä yhtään.
 

Steus

Jäsen
Pesisforumilla puhutaan kaikenlaista. Näen Korhosella kaksi vaihtoehtoa: Tahkoon halvalla jäähdyttelemään ilman toiveita mitalista tai pysyy Koplassa jahtaamassa mitalia. Nykynäytöillä molemmissa paikoissa palkan tulisi tippua. Toki tämän kauden näytöt Koplassa ovat "vain" runkosarjanäyttöjä ja nostamalla tasoa pudotuspeleissä mies on taas rahakasan arvoinen. Eräs julisti jo varmana Koren siirtymisen Haminaan, mutta minä en keksi yhtään syytä mennä Haminaan noiden kahden muun vaihtoehdon sijaan. Lopettaminenkin saattaisi olla yksi vaihtoehto, mutta sitä ei toivo kukaan.

Oliko Rönkkö Sotkamon vai Imatran sopimuspelaaja ja katkesiko pahvi tosiaan tähän kauteen? Sotkamoon siirtyminen olisi virhe, jos/kun Roope jatkaa.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
VUODEN SULAMINEN PALKINTO on jaettu: Tampere, Miehet, Ykköspesis

Peli on vielä kesken, mutta...

Miesten Ykköspesiksen ylemmät pudotuspelit. Pöytyä voitti Tampereen ensimmäisessä pelissä kotonaan 1-0.

Tampere lähti toiseen otteluun isona suosikkina.

Tampere voitti ensimmäisen jakson 6-0 ja johti toista jaksoa 8-3 Pöytyän tullessa viimeisen kerran lyömään eli neljännen aloittavalle.
Pöytyä löi neljännen aloittavalla 7 juoksua! Miikka Riikonen löi ajolähdössä kunnarin, pääsi vapaataipaleella kotiin. Tämän jälkeen Pöytyä löi vielä kaksi juoksua.

Tilanne oli 8-10. Tampere löi juoksun 9-10 ja pääsi vielä kerran kotiuttamaan, mutta ei onnistunut. Seuraavaksi mentiin Supervuoroon. Pöytyän Sebastian Jaakkola löi tyhjään kenttään kunnarin, mutta enempää juoksuja Pöytyä ei onnistunut tekemään. Tampere teki myös yhden juoksun, mutta tämä riitti vain kotiutuslyöntikilpailuun.

Pöytyä aloitti: VIISI yritystä ja VIISI epäonnistumista.
Tampereella oli siis 15 lyöntiä aikaa lyödä mies kolmoselta kotiin.
Noin 15 lyöntiä (tai ainakin 5 lyöjää) myöhemmin, tuloksena nolla juoksua.

Mennään "jatkokotariin", jossa on kolme paria.
Pöytyä aloittaa taas. Ensimmäinen lyöjä juoksu 0-1. Toinen lyöjä juoksu ja kunnari 0-3. Kolmas lyöjä juoksu 0-4. Tampere yrittää kaksi kertaa, mutta tilanne on mahdoton eli sama kuin olisi kiekossa 0-7 tappiolla kaksi minuuttia ennen loppua.

Hauskinta on, että osa katsojista lähti jo toisen jakson puolivälin jälkeen pois ottelusta.

Game over. Vuoden sulaminen on nähty.
 
Viimeksi muokattu:

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Johtuuko tämä sitten Vimpelin heikommasta kärjen pelaamisesta vai Henkan viime kautta pienemmistä pelinumeroista vai viime kautta heikommasta kotiutusprosentista? Veikkaisin, että se johtuu näistä kaikista yhdessä.
1. Kärki pelannut heikommin, loukkaantumisia pitkin kautta --> Puputille vähemmän tilannetta ja vähemmän parhaita etenijöitä kotiutettavaksi.

2. Pelinumero ollut useammassa pelissä pienempi hihassa verrattaessa viime kauteen, koska Vedon loukkaantumiset.

Ja osuutensa onnistuneiden kotiutuksien määrään on toki sillä, että kuten sanoit, Puputin prosentit (kotiuttaminen) on ollut heikompaa viime kauteen verrattaessa.
 
VUODEN SULAMINEN PALKINTO on jaettu: Tampere, Miehet, Ykköspesis

Tampere voitti ensimmäisen jakson 6-0 ja johti toista jaksoa 8-3 Pöytyän tullessa viimeisen kerran lyömään eli neljännen aloittavalle.
Pöytyä löi neljännen aloittavalla 7 juoksua! Miikka Riikonen löi ajolähdössä kunnarin, pääsi vapaataipaleella kotiin. Tämän jälkeen Pöytyä löi vielä kaksi juoksua.

Pöytyä aloitti: VIISI yritystä ja VIISI epäonnistumista.
Tampereella oli siis 15 lyöntiä aikaa lyödä mies kolmoselta kotiin.
Noin 15 lyöntiä (tai ainakin 5 lyöjää) myöhemmin, tuloksena nolla juoksua.
Riikosen lyönti oli keskellä keppiä koko pelin, mutta ei missään tapauksessa ollut kunnarin arvoinen lyönti tuo 4A ajolähdössä. Todella kova kolmossaumalyönti, jossa Tuomisto teki pienen arviointivirheen -> pallo pomppi taakse jalkapallokentälle aitojen taakse. Siitä pinna ilman takavaihtoja ja peli olisi todennäköisesti ollut hieman erilainen.
Mansen ulkopeli alkoi tämän jälkeen tärisemään ja paloja ei saatu oikein mistään.

Käsittämättömin sulaminen toki oli tuossa kotarissa. Pöytyällä huonoja lyöntejä ja olin melko varma, että peli ratkeaa, koska 15 lyöntiä aikaa tehdä yksi juoksu.
Oli Ammesmäen ja Suurnäkin keskisaumaa ja Kortelaisen kakkosjatkekumuraa, mutta etenijä ei kolmoselta liikkunut. Aallolla viimeisenä lyöjänä viimeisellä lyönnillä samanlainen hyvä viistari kolmosjatkeelle kuin Kohosella Itä-Lännen ratkaissut, mutta Rasilaiselta jäätävä suoritus hakea pallo kopiksi.

Kotarin jatkoparit olivat sitten melko surulliset Tamperelaisten kannalta. Käsittämätöntä.

Tampere kuuluisi kyllä tunnelmansa puolesta Superpesikseen. Kauppi on todella tunnelmallinen stadion ja ottelukuuluttaja osaa erinomaisesti hommansa, mutta harmi kuin joukkue ei pelaa samalla sivulla potentiaalinsa mukaan. Toivottavasti joskus Tampere nousee, jos ei vielä tänäkään syksynä. En vain näe, että tuolla pelillä Superpesisjoukkuetta pelillisesti haastaa.
 

Mentos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Provoviestit & Ylilyönnit
Tampere kuuluisi kyllä tunnelmansa puolesta Superpesikseen. Kauppi on todella tunnelmallinen stadion ja ottelukuuluttaja osaa erinomaisesti hommansa, mutta harmi kuin joukkue ei pelaa samalla sivulla potentiaalinsa mukaan. Toivottavasti joskus Tampere nousee, jos ei vielä tänäkään syksynä. En vain näe, että tuolla pelillä Superpesisjoukkuetta pelillisesti haastaa.
Pääpiirteittäin samaa mieltä noin kaikesta ja vielä siitäkin, että ottelukuuluttaja tietää kyllä pesäpallosta aivan älyttömän paljon. Henkilökohtaisesti en tykkää kyllä ollenkaan tuosta "raivokuuluttamisesta". Pesäpallossa saa ja varmaan kuuluukin vetää hieman kotiinpäin mutta välillä esimerkiksi tuntuu jopa siltä, että vuoronvaihdon aikaiset kyselyt ja tunnelmannostatukset haittaavat pelaajien keskittymistä itse asiaan.

Se siitä ja mielipiteensä kullakin.
 

Hecquefeuille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari-Pekka, Pantse
17.8 KaMalla pakkovoiton paikka, 2-0 voitto Liposta tai KaMa löytää itsensä ykkösestä. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Ja tuohon Tampereen sulamiseen, niin onhan tuo kovanluokan hermojen pettämistä. Pääkoppa on tärkein asia pesäpallossa ja Mansella pääkappa oli paperia. Taitoa on todella paljon ja kauden alussa Manse oli yksi suurimmista runkosarjan voittajasuosikeista, mutta alkukauden pelit menivät täysin penkin alle. Loppukiri oli ihan hyvä ja sitten tuo Tampereen peli kruunasi kyllä koko kauden.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pääpiirteittäin samaa mieltä noin kaikesta ja vielä siitäkin, että ottelukuuluttaja tietää kyllä pesäpallosta aivan älyttömän paljon. Henkilökohtaisesti en tykkää kyllä ollenkaan tuosta "raivokuuluttamisesta". Pesäpallossa saa ja varmaan kuuluukin vetää hieman kotiinpäin mutta välillä esimerkiksi tuntuu jopa siltä, että vuoronvaihdon aikaiset kyselyt ja tunnelmannostatukset haittaavat pelaajien keskittymistä itse asiaan.

Se on sitä ottelutapahtuman ja tunnelman rakentamista. Ei parin sanan mitäänsanomattomat haastikset luulisi häiritsevän ketään pelaajaa sen enempää kuin Ruudun vuorovaihtohaastattelutkaan. Sen sijaan kotijoukkueen sisävuoron aikana vaihtotilanteessa aika kovalla raikaava poppi ihmetyttää. Se varmaan häiritsee jo väärän ja heittelyn huutamista ja ihan pieni väärä-huuto ei kyllä kuulu sen yli. Itse olen heikinheimolainen mutta vuoronvaihdon aikana ja ajotilanteessa olen valmis hyväksymään musiikin soittamisen. Keskellä vuoroa se on kyllä liikaa.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Meneeppä pahasti läpsyttelyksi tämänkertainen Jymy-Veto, kun ei pahemmin panosta ole pelissä. Vimpeli jättänyt pari pelaajaa kotia huilaamaan ja Haapakoski jokeripaitaan. Kotiutusosasta ohkaisen puoleinen ilman Rinta-Ahoa ja P.Ruuskaa. Veto halunnee suht suosiolla jättäytyä toiseksi ja ottaa Kitee-Kopla reitin ennemmin kuin Tahko-Jymy, tai niin minä ainakin asian realistina näen. Kiteellä viimeisestä voitosta taitaa olla aikaa pieni ikuisuus + lukkariongelmat siihen päälle, niin kelpaa vallan mainiosti. Toki ei Tahkostakaan pitäisi olla sen suurempaa uhkaa. Mutta joo, antaa mielellään JoMan ja Jymyn kalistella keskenään. Ei Koplakaan suupala ole missään tapauksessa, varsinkaan vieraissa, mutta kyllä se lähtökohtaisesti vain helpoin noista on vaikka voissa paistaisi.

JoMa lienee haluaa runkosarjan voittoa tavoitella "enemmän tosissaan" oli ohjelma jatkossa mikä hyvänsä, kun ensimmäinen sellainen olisi kyseessä. Suurin panos on tietenkin Oulussa pelattavassa matsissa, jossa KaMa on todella tukalan paikan edessä. Rehellisesti sanottuna, pahoittelut KaMa-henkisille, ei kovin paljoa tulisi ikävä nyky-KaMaa.

EDIT: Sieltä JoMa:lle jo läpilyönnillä pari pinnaa, hyvä näin :)

EDIT2: Jaaha, sen on näköistäkin Vedon tekeminen avausjaksolla, että liekkö aivot on jätetty Vimpeliin.
 
Viimeksi muokattu:

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Jymyn oma kotikenttä näyttää estävän Roopen lyöjäkuninkuuden, kaksi vastustamatonta läpäriä kakkospuolelta ajolähdöistä ja tuloksena ainoastaan kolme juoksua.

Aika tikissä näyttää olevan.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Nyt vain odotellaan selityksiä kuinka Veto hävisi tahallaan. EDIT: Jaa, se näköjään aloitettiinkin jo ennen Jymyn myllyä.

Aivan yhtä päätä, domimointi toi mieleen muutaman vuoden takaiset muistot näistä peleistä. Viime päivinä on nähty kauden parasta Jymyä.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Veikkasin, että Jymy tekee kakkospuolelta 10 juoksua, kun kuulin, että Ruuska pelaa Haapakosken tontilla. Enää 6 uupuu. No, lohtuna on se, ettei Jymyä tarvitse Vimpelin kohdata kuin vasta finaalissa edellyttäen, että eka kierroksella ei tule yllätyksiä.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Veikkasin, että Jymy tekee kakkospuolelta 10 juoksua, kun kuulin, että Ruuska pelaa Haapakosken tontilla. Enää 6 uupuu. No, lohtuna on se, ettei Jymyä tarvitse Vimpelin kohdata kuin vasta finaalissa edellyttäen, että eka kierroksella ei tule yllätyksiä.
Juu ei Arttu ihan Siggeä korvaa :) Paljon pitää tapahtua tulevina vuosina, että A.Ruuskasta saadaan vakiopelaajaa rosteriin. Varsinkin ulkona selkeästi heikoin lenkki. Ei ole ollut kehitys viime 1-2 vuoden aikana ihan odotetunlaista ja sieltä tulee jo pian muut junnut ohi.

Graingerin provoon en vaivaudu kommentoimaan sen enempää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös