Perussuomalaiset

  • 5 281 586
  • 42 189

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mutta mitä tarkalleen ottaen halutaan kun vaaditaan Teuvolle potkuja eduskunnasta? Mikä se rangaistus siinä olisi, kun melkoisen varma olen ettei tuota vaatimusta pelkästään opin ja ojennuksen sekä kanssaedustajien turvallisuudella perustella
Minun on vaikea ottaa kantaa, kun en ole potkuja hänelle vaatinut. Päinvastoin olen jo usempia kertoja todennut, että juridisia edellytyksiä erottamiselle ei ole. Voi olla että jotkut ovat kokeneet sen kohtuuttomaksi, että toiset kansanedustajat joutuvat tuollaista epäasiallista käytöstä kokemaan, kuin miten Hakkarainen on Ruohoa, Räsästä ja miksei myös Jungeria kohtaan käyttäytynyt. En minä ainakaan vetoa löisi että nämä jäisivät viimeisiksi kerroiksi.

Jos minä olisin Halla-aho, niin miettisin että onko tuollaisesta edustajasta enemmän hyötyä kuin haittaa, mutta kun en ole enkä aatetta kannata, niin minä olen vain vahingoniloinen mikäli Hallis asiassa vääriä päätöksiä tekee.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Syyttämisellä tarkoitetaan juridiikassa sitä, että syyttäjä nostaa syytteen. Jaskaria vastaan tehtiin ilmianto, mutta syyttäjä nostanut syytettä parituksesta eikä pahoinpitelystä, sillä niistä ei näyttöä ollut. Jaskaria siis ei syytetty niistä.
Jaskaria syytetään laittomasta uhkauksesta - Kotimaa - Turun Sanomat

Vastaavasti Hakkaraista vastaan ei ole (vielä) syytettä nostettu.
Ymmärrän tämän.

Ruoho on ilmoittanut tehneensä rikosilmoituksen Hakkaraisesta joten hän syytti Hakkaraista teosta x. Wikipedia käyttää Jaskarin tapauksessa verbiä "syyttää"

"Lokakuussa 2006 Jaskarin entinen naisystävä syytti häntä parituksesta ja pahoinpitelystä."

Boldaus oma.
 
Jaskarin tyttöystävä myöhemmin teki syyttämättäjättämispäätöksen parituksesta.

Myös Donald Trumpia on syytetty monesta asiasta.

en viitsi edes boldata.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Jaskarin tyttöystävä myöhemmin teki syyttämättäjättämispäätöksen parituksesta.

Myös Donald Trumpia on syytetty monesta asiasta.

en viitsi edes boldata.
En nyt ymmärrä tätä ollenkaan.

Vertailemmeko me esitettyjä syytöksiä vai tuomioita?

Minä vertailin mitä tuomioista ollaan tavattu antaa ja täällä on argumentoitu että Hakkaraista kohtaan tehty syytös olisi pitänyt triggeröidä erottamisprosessin jota mikään muu eduskuntapuolue ei ole vastaavalla rangaistusasteikolla tehdyistä teoista edes harkinnut edes tuomion jälkeen.

Minusta erottamispäätökset tulisi perustua todistusaineistoon ja niistä annettuihin tuomioihin.

Koska meetoo sekäettä persu?
 
Viimeksi muokattu:

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Perusäijän hierarkia on se, että lapsiin ja naisiin ei kosketa. Muut näin tehneet äijät saavat kokea ns porkkanapenetraation eli heidän persereikänsä ei tunnu enää samalta kuin ennen naisiin väkisin koskiessaan. Iloista ja rempseää Teukkaa itkettäisi tosiasiassa kovasti kun ÄIÄT alkaisivat suorittamaan pyövelin ja tuomarin virkojaan.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minä vertailin mitä tuomioista ollaan tavattu antaa ja täällä on argumentoitu että Hakkaraista kohtaan tehty syytös olisi pitänyt triggeröidä erottamisprosessin jota mikään muu eduskuntapuolue ei ole vastaavalla rangaistusasteikolla tehdyistä teoista edes harkinnut edes tuomion jälkeen.
Minä en tuollaista ole triggeröinyt, joten en näe järkevänä että minulta asiaa yritetään tentata useammassakin viestissä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Syyttämisellä tarkoitetaan juridiikassa sitä, että syyttäjä nostaa syytteen. Jaskaria vastaan tehtiin ilmianto, mutta syyttäjä nostanut syytettä parituksesta eikä pahoinpitelystä, sillä niistä ei näyttöä ollut. Jaskaria siis ei syytetty niistä.
Jaskaria syytetään laittomasta uhkauksesta - Kotimaa - Turun Sanomat

Vastaavasti Hakkaraista vastaan ei ole (vielä) syytettä nostettu.
Tässä olet asian ytimessä. Mielestäni on aika kohtuutonta tämä huutelu ja erojen vaatiminen asiasta mistä ei ole tuomiota. Sitten kun sellainen on, niin syyllisiä saa ja pitääkin rankoa, mutta sekin lienee edelleen sen lain ja oikeuden asia. Menee ainakin allekirjoittanella vähän ylitse tämä määrä huutelua, minkä väitetyt teot on aiheuttaneet. Pahinta se kun kansanedustajat omalla nimellään kehtaa julkisuudessa vaatia tuomitsemista ennen kuin oikeus on asian käsitellyt. Eikö meidän oikeuslaitokseen ja lakiin luota silloin edes ne, jotka on siitä päättämässä?
 
Hyväksyt alkoholismin siis edelleen työpaikalla?
 
Eiköhän asian ydin ole siinä, se että erotetaanko joku vai että kantaako hän poliittisen vastuun ja eroaa itse, ovat täysin toisistaan riippumattomia konsepteja.
Ei Anneli Jäätteenmäkeä ole tuomittu mistään tietovuodoista, mutta hän erosi pääministerin paikalta. Ei Ilkka Kanervaa vastaan ole nostettu syytettä saatika sitten tuomittu Tukiaiseen sekaantumisesta, mutta hän erosi ministerin tehtävästä. Näitä eroja on toisten kansanedustajien ja ministerien toimesta vaadittu ennen oikeuden käsittelyä ja se on täysin normaalia. Toki tässä pienenä erona on, että Hakkarainen on kansanedustaja kun taas em. esimerkit ovat olleet ministerejä, mutta periaate on sama.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Hyväksyt alkoholismin siis edelleen työpaikalla?
En hyväksy, lisäksi ekasta kerrasta ei voi edes antaa potkuja. Eduskunta ei silti ole työpaikka siinä mielessä että sinne olisi edes pakko mennä. On tahallaista paskanpuhumista väittää muuta.
Eiköhän asian ydin ole siinä, se että erotetaanko joku vai että kantaako hän poliittisen vastuun ja eroaa itse, ovat täysin toisistaan riippumattomia konsepteja.
Ei Anneli Jäätteenmäkeä ole tuomittu mistään tietovuodoista, mutta hän erosi pääministerin paikalta. Ei Ilkka Kanervaa vastaan ole nostettu syytettä saatika sitten tuomittu Tukiaiseen sekaantumisesta, mutta hän erosi ministerin tehtävästä. Näitä eroja on toisten kansanedustajien ja ministerien toimesta vaadittu ennen oikeuden käsittelyä ja se on täysin normaalia. Toki tässä pienenä erona on, että Hakkarainen on kansanedustaja kun taas em. esimerkit ovat olleet ministerejä, mutta periaate on sama.
No kyllä se Li Andersson nyt ainakin vaati potkuja Persuista, että ei pelkästään mitään löpinää ole tämä. Kyllä nyt on ihan siis vaadittu erottamista.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
No kyllä se Li Andersson nyt ainakin vaati potkuja Persuista, että ei pelkästään mitään löpinää ole tämä. Kyllä nyt on ihan siis vaadittu erottamista.
Persut ovat puolue, ei työpaikka. Vaikka minulla ei puolueen sääntöjä ole, niin he arvatenkin saavat jäsenensä valita täysin vapaasti ja siihen ei tuomiota tai syytettä tarvita. Puolueen maineen vahingoittaminen on varmasti riittävä erottamisen kriteerinä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Persut ovat puolue, ei työpaikka. Vaikka minulla ei puolueen sääntöjä ole, niin he arvatenkin saavat jäsenensä valita täysin vapaasti ja siihen ei tuomiota tai syytettä tarvita. Puolueen maineen vahingoittaminen on varmasti riittävä erottamisen kriteerinä.
Sitten pitää puhua siitä, että mistä erotetaan. Eihän ministerinkään erottaminen mitään vastaan sodi. Kansanedustajan erottaminen taas sotii aika montaakin asiaa vastaan. Minun järkeäni vastaan sotii tämä huutelu. Kuten yltä voi lukea jostain vitun huumeista, niin kansanedustaja kun saa esiintyä ihan millaisessa kunnossa vain, kun siellä nyt ei vain ole mitään velvotteita, kunhan nyt osaa käyttäytyä. Sen mandaatin kun antaa kansa ja ne on se "pomo" asiassa. Kyseessä on ns. edustustehtävä, ei mikään normaali työpaikka, jossa on joku pomo joka voi antaa kenkää. Saa se yksityisyrittäjäkin tehdä työpaikallaan ihan mitä haluaa ja olla niin jurrissa kuin kiinnostaa, kunhan ei lakia riko. Menee hommat naurettavuuden tuolle puolelle kun aletaan vertaamaan kansanedustajaa normaaliin työntekijään ja sillä perustelemaan potkuja, että on ollut humalassa.
 
Kyllä se nyt vain vähän merkkaa mistä kansa tai kuluttaja maksaa, että miten kännissä työn toteuttaja voi olla. Onko tämä jotain hippiaikakauden unelmaa vai miten voit olla noin sekaisin? Minä en maksaisi lanttiakaan mistään työstä johon on kännissä tehty yhtään mitään työtä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kyllä se nyt vain vähän merkkaa mistä kansa tai kuluttaja maksaa, että miten kännissä työn toteuttaja voi olla. Onko tämä jotain hippiaikakauden unelmaa vai miten voit olla noin sekaisin? Minä en maksaisi lanttiakaan mistään työstä johon on kännissä tehty yhtään mitään työtä.
No se nyt vaan on kuule voi voi, kun tohon tyhön on palkattu muutama vuosi sitten, niin sen toteutusta sä voit vaan itkeä jatkoajassa sen jälkeen. Seuraavan kerran sitten voit pyyhkiä kyyneleitäsi seuraavien eduskuntavaalien aikaan ja miettiä miten silloin valitset.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
No se nyt vaan on kuule voi voi, kun tohon tyhön on palkattu muutama vuosi sitten, niin sen toteutusta sä voit vaan itkeä jatkoajassa sen jälkeen. Seuraavan kerran sitten voit pyyhkiä kyyneleitäsi seuraavien eduskuntavaalien aikaan ja miettiä miten silloin valitset.

En minä kenenkään perään itke, viimeistään kansanedustajien, mutta on kovin omituista, että sinun mielestäsi kaikki "itsevaltiaat" saavat perseillä miten tahtovat ovat he työpaikassa tai jossain muussa. Jos ostan uudet kaakelit kylppäriin, niin nekin asentava yrittäjä saa olla kännissä, koska hän on vapaa. Olet totaalisesti pussissa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
En minä kenenkään perään itke, viimeistään kansanedustajien, mutta on kovin omituista, että sinun mielestäsi kaikki "itsevaltiaat" saavat perseillä miten tahtovat ovat he työpaikassa tai jossain muussa. Jos ostan uudet kaakelit kylppäriin, niin nekin asentava yrittäjä saa olla kännissä, koska hän on vapaa. Olet totaalisesti pussissa.
Missähän helvetin pussissa minä olen? Jos nyt et ymmärrä edes alkuunkaan millainen toimi on olla kansanedustaja niin en voi asiaan vaikuttaa. Sitten jos olet niin tyhmä, että maksat asentavalle yrittäjälle, joka on kännissä, siitä huolimatta että se on kännissä, niin sun vikasihan se on. Se vaan ei poista sen yrittäjän oikeutta olla kännissä.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Missähän helvetin pussissa minä olen? Jos nyt et ymmärrä edes alkuunkaan millainen toimi on olla kansanedustaja niin en voi asiaan vaikuttaa. Sitten jos olet niin tyhmä, että maksat asentavalle yrittäjälle, joka on kännissä, siitä huolimatta että se on kännissä, niin sun vikasihan se on. Se vaan ei poista sen yrittäjän oikeutta olla kännissä.

No siinä pussissa, että lähdit vertaamaan kansanedustajaa yrittäjään kun, noh, en tiedä miksi vertasit. Ehkä jotenkin oikein, mutta ei ihan niinkään. Puhut jonkinlaisen vapauden puolesta, jonka varjolla kaikki tekemiset kummassakin ammattiryhmässä on perusteltu, mutta sitten niidenkään suhteen mitään vastuuta ei näemmä ole. Ole yrittäjä, ole kansanedustaja, vitut siitä kun vastaanottaja maksaa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
No siinä pussissa, että lähdit vertaamaan kansanedustajaa yrittäjään kun, noh, en tiedä miksi vertasit. Ehkä jotenkin oikein, mutta ei ihan niinkään. Puhut jonkinlaisen vapauden puolesta, jonka varjolla kaikki tekemiset kummassakin ammattiryhmässä on perusteltu, mutta sitten niidenkään suhteen mitään vastuuta ei näemmä ole. Ole yrittäjä, ole kansanedustaja, vitut siitä kun vastaanottaja maksaa.
En minä väitä että kaikki tekemiset on perusteltuja tai edes oikein. Se vaan ei poista sitä valitettavaa faktaa, että yrittäjä tai kansanedustaja ei omaa velvotteita kuin omaa itseään kohtaan. Ei tuolla missään lue kansanedustajan työ vaatimuksia, valitettavasti. Oikeasti jos tulee valituksi niin ei ole velvoitettu käytännössä päivääkään olemaan paikalla, tai tekemäänkään yhtään mitään. Sen ajan voi sitten käyttää vaikka humalassa olemiseen ja palkan saa silti. Karua, mutta totta. Yleiset säännöt toki määrää että selvästi humaltuneena ei esiinnytä jne. mutta nekään ei ole mihinkään muuhun kuin tuohon, että mene kotiin selviämään tyyliseen riittäviä. Kun ei ole keinoja, niin niitä ei vain ole.

Sitten kun aletaan puhumaan saaduista tuomioista vaikka nyt pahoinpitelystä yms. mitä tuosta Hakkaraisen tapauksesta voi tulla, niin sen jälkeen on jo mahdollista kyseenalaistaa sen edustajan puhtoisuus. Siihen asti nämä kaikki on lähinnä moraalista paheksuntaa. Se ei vaan muuta todellisuutta, vaikka kuinka paheksuisi.
 
Undrafted

Jäsen
Eiköhän asian ydin ole siinä, se että erotetaanko joku vai että kantaako hän poliittisen vastuun ja eroaa itse, ovat täysin toisistaan riippumattomia konsepteja.
Ei Anneli Jäätteenmäkeä ole tuomittu mistään tietovuodoista, mutta hän erosi pääministerin paikalta. Ei Ilkka Kanervaa vastaan ole nostettu syytettä saatika sitten tuomittu Tukiaiseen sekaantumisesta, mutta hän erosi ministerin tehtävästä. Näitä eroja on toisten kansanedustajien ja ministerien toimesta vaadittu ennen oikeuden käsittelyä ja se on täysin normaalia. Toki tässä pienenä erona on, että Hakkarainen on kansanedustaja kun taas em. esimerkit ovat olleet ministerejä, mutta periaate on sama.
Kansanedustajaa ei kaiketi voi noin vain erottaa, kun siltä tuntuu ja kansanedustaja ei voi myös itse erota ellei ole tullut valituksi eduskunnan ulkopuoliseen työhön. Silloinkaan erottaminen ei mene omalla ilmoituksella. Nämä siis parikin kertaa linkatun uutisen pohjalta. Ellei sääntöjä muuteta, niin erottamis- tai eroamispuheet eduskunnan osalta ovat turhia. Eri keskustelu on, että millaisia uusia sääntöjä pitäisi luoda kansanedustajien erottamiseksi, mutta siinä on aina riski, että aletaan vaaleilla valittuja edustajia vaihtamaan kevein perustein.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eipä juuri näytä tällainen ilkivalta kirvoittavan kommentteja puoleen tai toiseen. Nettipalstoilla kommentointi sisältää jonkin verran tyytyväisyyttä tapahtuneeseen ja toisaalta vertailukohdaksi on otettu Stubbin kokema kotiinsa kohdistunut hyökkäys ja siitä seurannut mediakohu. Onneksi suurin osa pitää tämän kaltaista kansalaisaktivismia tuomittavana, vaikka eivät jaa samaa mielipidekenttää Huhtasaaren kanssa. Ehkä tekijä(t) saadan kiinni, niin selviää kenties motiivi suoritetulle teolle.
 
Tuamas

Jäsen
Vaikka Huhtasaari on poliittisen kenttämme vastenmielisin yksittäinen hahmo, on tällainen perseily aivan perseestä.

Porin persut ovat ilmeisesti poliisia tehokkaampia Hercule Poiroteja, koska tietävät jo tekijän olevan paikallisia vasemmistolaisia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös